Talous

Björn Wahlroos ja perustuslain diktatuuri

Politiikka ja lait haittaavat bisneksiä. Näinköhän yhteiskunta kuitenkaan olisi parempi paikka, jos antaisimme vallan laissez-faire-libertaareille.

Björn Wahlroos (s. 1952) on näkyvä, hämmentävä ja kiistanalainen hahmo. Tämä vapaan markkinatalouden siunauksellisuutta julistava pankkiiri on Suomen suurin maataloustukien nostaja ja on tehnyt rahaa erityisesti ulosmittaamalla valtiolta omaisuutta oikeilla hetkillä. Suomalaisen talouselämän messiaaksi itsensä ylentänyt pankkiiri on myös osoittanut poikkeuksellista kykyä provosoida kärkevillä avauksillaan.

Nämä Wahlroosin avaukset ovat muun muassa johtaneet laajahkoihin uhoamisiin pankin vaihtamisesta. Koska Wahlroosin Nordea, tai pankit yleensäkään, eivät asiakkaidensa asioista juoruile, ei julkisuudessa ole esiintynyt uskottavia arvioita esitettyjen uhkausten toteutumisista. Itse vältin määrätietoisesti ja onnistuneesti pankkilainan ottamisen Nordeasta.

Tässä kirjoituksessa Wahlroosiin ei muuten viitata ”Nalle”-lempinimellä, sillä miehessä ja hänen arvoissaan ei ole mitään pehmeää tai pörröistä.

Wahlroosin kipparoima ja suoraan sekä epäsuoraan merkittävässä määrin omistama  pankkikonserni Nordea on parhaillaan siirtämässä päämajansa Suomeen. Syyksi muutolle ilmoitettiin erityisesti verotukselliset tekijät sekä pääsy Euroopan pankkiunionin alueelle. Veroetuja shoppaileva pankkikonserni herätti laajalti närkästystä Ruotsissa, eikä asiaa välttämättä auttanut se, että Wahlroos on kunnostautunut provosoivien päänavausten saralla myös Pohjanlahden länsirannalla.

Jotta Wahlroosin sanomiset eivät jäisi pelkästään sanomisiksi, julkaisi Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA hänen kirjoittaman Hiljainen vallankumous – Tekikö uusi perustuslaki Suomen hallinnan mahdottomaksi? -pamfletin. Siinä pankkiiri kritisoi Suomen perustuslakia ja vaatii presidentti-instituution palauttamista herramme Kekkosen määrittelemille urille:

Ludvig XIV, eli Aurinkokuningas, muistetaan Ranskan kaikkien aikojen pitkäaikaisimpana hallitsijana (1643 – 1715) ja miehenä, joka ei ollut vaatimaton. Hän remontoi Versailles'n palatsin nykyisenlaiseksi kitch-kakuksi, jossa on muun muassa kullalla päällystetty huone. Pankkiiri Björn Wahlroos ei ole syntyjään aatelinen, mutta rahaa hän on onnistunut haalimaan. Kalvinistisen opin mukaan menestys ja mammona ovat merkkejä Jumalan suosiosta. Jos näin tosiaan on, on Wahlroos epäilemättä vähintään pyhimys. Rahoillaan hän on muun muassa ostanut kartanoita ja ujuttanut itsensä Ruotsin kuninkaan kaveripiiriin – eli siis melkein siniverinen hänkin.
Ludvig XIV, eli Aurinkokuningas, muistetaan Ranskan kaikkien aikojen pitkäaikaisimpana hallitsijana (1643–1715) ja miehenä, joka ei ollut vaatimaton. Hän remontoi Versailles’n palatsin nykyisenlaiseksi kitsch-kermakakuksi, jossa on esimerkiksi kultainen huone.
Pankkiiri Björn Wahlroos ei ole syntyjään aatelinen, mutta rahaa hän on onnistunut haalimaan. Kalvinistisen opin mukaan menestys ja mammona ovat merkkejä Jumalan suosiosta. Jos näin tosiaan on, on Wahlroos epäilemättä vähintään pyhimys. Rahoillaan hän on muun muassa ostanut kartanoita ja ujuttanut itsensä Ruotsin kuninkaan kaveripiiriin – eli siis melkein siniverinen itsekin.

”Entistä hajanaisemmassa poliittisessa kentässämme parlamentarisointi ei ole luonut toimivaa uutta hallitusmuotoa, vaan eräänlaisen toimeenpanovallan tyhjiön. Kuten kaikki tyhjiöt, se on alkanut täyttyä, mutta täyttäjinä eivät ole olleet valtioneuvosto ja parlamentti, vaan niin sanottu kansalaisyhteiskunta – järjestöt, aktivistit, asiantuntijat, lobbarit ja varsinkin ammattiyhdistysliike. Tämä on ollut hiljainen vallankumous.” – Björn Wahlroos

Itsekin yhteiskuntaan ainakin ajoittain aktivistin roolissa vaikuttavana ja aihetta tarkasti seuraavana olen tietysti innostunut tästä Wahlroosin arviosta aktivistien onnistuneesti suorittamasta hiljaisesta vallankumouksesta. Ehkäpä Juha Sipilän hallitus on säikähtänyt tätä analyysiä ja tämän johdosta leikannut suomalaisyritysten vastuullisuutta tutkivan Finnwatchin rahoituksen ja rauhanjärjestöjen rahoitusta. Loppuu se eettisyyden ja empatian diktatuuri.

Kuten odottaa saattoi, pamfletti oli poleeminen ja herätti keskustelua. Akatemiatutkija Hanna Wass luki pamfletin tuoreeltaan ja kommentoi  Wahlroosin kaipaaman vahvan presidentin palauttamiseen liittyviä:

Vahvan johtajan malli ei ylipäänsä sovi nykyisen kaltaiseen yhteiskuntaan, jossa on pikemminkin paineita vahvistaa kansalaisten poliittista osallisuutta ja hyödyntää paremmin kansalaisyhteiskunnassa vallitsevaa tieto- ja osaamispääomaa lainvalmistelun ja päätöksenteon pohjana. Innovatiiviset ratkaisut tulevaisuuden tarpeisiin löytyvät harvoin peräpeiliin katsomalla.”

Tähän ajatukseen vahvasta presidentistä tarttui myös tutkijatohtori Johanna Vuorelma:

”’Jollain pitää olla se helkkarin valta!’ Wahlroos totesi pamfletin julkaisutilaisuudessa maanantaina. Wahlroos ei ole […] huolissaan siitä, että valta keskittyy yhden ideologian ja eturyhmän ympärille, vaan vallan hajautumisesta, minkä seurauksena perustuslakia tulkitsevien asiantuntijoiden valta korostuu.”

Koska pankkiiri Wahlroos on huolissaan myös perustuslain diktatuurista, on vain soveliasta kuulla valtiosääntöoikeuden professori Tuomas Ojasen mietteet pankkiirin avauksista:

”Minusta on jokseenkin käsittämätön se ajatus, että perustuslaki olisi hirveä ongelmien vyyhti ja veisi Suomen suurin piirtein kuilun partaalle.. ..On syntynyt ihmeellisiä vaikutelmia, että voisimme tulkita perustuslain perusoikeussäädöksiä jotenkin neitseellisessä tulkintaympäristössä puhtaan kansallisesta lähtökohdasta. Samalla unohtuu, mielestäni välillä ihan tarkoituksella, että Suomi on osallisena kymmenissä eri kansainvälisissä ihmisoikeussopimuksissa. Tässä mielessä perustuslain muuttaminenkaan ei kauheasti auta, koska kansainvälisistä velvoitteista ei pääse.”

Kuten todettua, Wahlroos on ollut poleeminen keskustelija jo vuosien ajan. Entinen taistolainen on muuttanut arvomaailman laissez-faire-libertaariksi, mutta yhtä äärimmäisinä mielipiteet ovat pysyneet. Tämä on tietenkin sikäli hienoa, että hänen kanssaan ainakin tietää, missä mennään. Voiman päätoimittaja Kimmo Jylhämö purki pankkiirin ajatuksia vuonna 2009:

”Yritän ottaa selvää, mitä höpötys moraalista ja vastuusta yritysmaailmassa tarkoittaa. Pääesiintyjänä [Ylen viestintäseminaarissa] kun on Björn Wahlroos.

Nyt suuren finanssikriisin maksajina toimivat valtiot, jotka ovat taanneet pankeille ja markkinoille rahaa tuhansia miljardeja euroja.. ..Kukapa voisikaan opettaa vastuuta paremmin finanssikriisin aikoina kuin itse talouskettu Wahlroos, joka kertoo, että osakeyhtiö on määritelmällisesti ’hetkellisesti yhteen kuuluvaa pääomaa’. Osakeyhtiö on ’yhden asian liike’. Se on olemassa ’ainoastaan siksi, että että sen omistajat haluavat toimia yhdessä saadakseen suuremman skaalan etuja eli tuottaa voittoa ja taloudellista vaurautta’.”

Sanovat, että älä ruoki trollia. Välillä tuntuu siltä, että pankkiirin ja trollin erotta toisistaan vain se, että pankkiirilla on rahaa ihan helvetisti. Rahan myötä pankkiirilla on myös hyvät mahdollisuudet saada äänensä kuuluviin, vaikka olisimme kuinka hiljaa aiheesta. Älkäämme siis huoliko pankkiirin ruokkimisesta.

Vaikka tässä kirjoituksessa ei pitänyt puhua Nallesta, niin menköön tämän kerran. Tämä on kuitenkin klassikko ja näitä tarroja näkyy katukuvassa yhä.
Vaikka tässä kirjoituksessa ei pitänyt puhua Nallesta, niin menköön tämän kerran. Tämä on kuitenkin klassikko ja näitä tarroja näkyy katukuvassa yhä.

Jaa tämä:

OSTA RAHAA

Taiteilija perusti kioskin, jossa myy rahaa päivän hintaan. Päivän hinnan määräytyminen poikkeaa merkittävästi totutusta.

Elissa Eriksson muistetaan muun muassa mainoskriittisestä Haluan nähdä muutakin -taideteoksesta, jota varten hän vuokrasi mainostilaa Helsingin sporapysäkeiltä sekä kulutuskriittisestä Creative Shopping -näyttelystä, jossa taideteokset oli tehty kassakuiteista.

Raha, rahan liikkeet ja se, mitä rahalla saadaan ovat muodostaneet keskeisen, mutta ei välttämättä ääneen sanotun, punaisen langan Erikssonin taideteoksissa.

Elissa Eriksson: Shopping Queen. Teos kertoo meille, mistä shoppailu-kuningattaret on tehty ja mikä heidän asemansa on.
Elissa Eriksson: Shopping Queen.
Teos kertoo meille, mistä shoppailu-kuningattaret on tehty ja mikä heidän asemansa on. Creative Shopping -näyttely muodostui kassakuiteista, joita varten Eriksson valikoi ostamansa tuotteet tarkasti ja asetteli ne kassahihnalle hyvinkin tarkassa järjestyksessä. Kassahenkilökunta toteutti taideteosten valmistamisen.

Tammikuussa 2017 Galleria Huudossa esillä ollut näyttely Money Talks sukelsi sitten rahan maailmaan ihan päätä pahkaan. Eriksson peitti gallerian lattian rahalla – yhden sentin kolikoilla.

Mitä raha on? Minkälainen rooli rahalla on meidän yhteiskunnassamme? Millaisia ovat sen taustalla vaikuttavat mekanismit? Projektin edetessä olen hämmästynyt siitä, kuinka sokea piste rahan käsite meille onkaan. Esimerkiksi päätöksenteossa – niin politiikassa kuin yksityiselämässä – raha on hyvin vahva argumentti, mutta silti pysähdymme äärimmäisen harvoin pohtimaan, mistä oikeastaan puhumme, kun puhumme rahasta”, taiteilija linjasi Money Talksin yhteydessä.

Elissa Eriksson: Money Talks
Elissa Eriksson: Money Talks

Nyt rahateos on jatkanut elämäänsä ja löytänyt uuden tavan olla. Money Talks -teosta varten hankitut yhden sentin kolikot ovat myynnissä Tennispalatsin pohjoispäädyn vanhassa lippukioskissa – eli Rahakiskassa. Ja kuten markkinoilla aina, päivän hinta vaihtelee päivittäin. Toisin kuin rahamarkkinoilla, tällä kertaa hintaa ei kuitenkaan määritä täysin havaitsemattomissa olevat ja lähinnä magiaan rinnastettavat algoritmit ja spekulatiiviset tuulahdukset. Rahakiskassa hiluja myydään kilohinnalla ja kilohinta määräytyy niinkin konkreettisen muuttujan kuin lämpötilan mukaan.

Nimellisarvo kilolle sentin kolikoita olisi melko tarkasti 4,35 euroa. Tätä kirjoittaessa ainoastaan 6.5. lämpötila on noussut niin korkealle, että päivän hinta on noussut yli nimellisarvon – eli säiden herra on suosinut valuuttakaupassa ostajia. Tuolloin hinta nousi peräti 4,55 euroon kilolta.

Rahan päälle ymmärtävä taiteenkeräilijä/rahan ahne suuntaa siis Rahakiskalle nyt, ennen kuin Pekka Pouta lopettaa nauramisen ja lämpötila nousee. Taiteilija itse päivystää kioskissa tiistaista sunnuntaihin toukokuun loppuun asti ja myy kolikoita.

Elissa Eriksson: Rahakiska Installaatio ja taiteilija itse. Ostamalla kolikoita taiteenkokija/kuluttaja osallistuu performanssiin ja muuttuu osaksi kokonaistaideteosta.
Elissa Eriksson: Rahakiska
Installaatio ja taiteilija itse. Ostamalla kolikoita taiteen kokija/kuluttaja osallistuu performanssiin ja muuttuu osaksi kokonaistaideteosta.

Näennäisen absurdi ja aiheeseen liittymätön peruste rahan hinnan määräytymiselle on tämän teoksen ytimessä. Me olemme yhteiskuntana jo hyväksyneet sen, että rahamarkkinoiden toiminta on erkaantunut reaalitodellisuudesta – Rahakiskan toiminta vain muistuttaa siitä.

Samoin monet meistä ovat hissukseen hahmottaneet sen, että raha on äärimmäisen abstrakti käsite, eikä arjessa kohtaamamme konkreettinen raha oikeastaan kuvaa rahaa sellaisena, kuin minä se toimii markkinoilla. Tämä rahan abstraktiuden vastapainoksi Eriksson myy meille yhden sentin kolikoita, jotka ovat äärimmäisen konkreettisia, mutta samalla niin epäkäytännöllisiä, että ne ovat tosiasiallisesti lähinnä arvottomia – paitsi osana taideteosta.

Jotta taideteoksen herättämä keskustelu rahasta ei jäisi kevyeksi fiilistelyksi ja tunnetasolle, Elissa Eriksson järjestää HAM-museossa Mitä raha tekee? -paneelikeskustelun.

Keskustelussa Niina Bergring työeläkeyhtiö Veritaksesta, Jaana Hirsikangas Naisten Pankista, Patrizio Lainà Talousdemokratia ry:stä ja Marika Lohi Ehta raha -osuuskunnasta pohtivat rahaa sekä filosofisena käsitteenä että arkeen vaikuttavana tekijänä.

Lisäksi mietinnässä on se, mistä raha syntyy ja miksi sitä tarvitaan? Miten raha vaikuttaa yksilön tai yhteiskunnan valintoihin? Voiko rahalla tehdä hyvää? Mikä nykyisessä rahajärjestelmässä voisi olla toisin?

Kuten valpas lukija voi päätellä keskustelijoiden taustoista, odotettavissa ei ole täysin samanmielisten hymistely, mikä on aina hyväksi keskustelulle (paitsi A2-illoissa, joissa mikään ei ole hyvää). Tähän loppuun sopiikin Patrizio Lainàn viime vuotinen ajatus teemaan liittyen:

Taiteilija osaa myydä taidetta: "Miksi ostaa rahaa? No, vaikka siksi, koska rahaan on painettu erilaisia hauskoja kuvia!"
Taiteilija osaa myydä taidetta: ”Miksi ostaa rahaa? No, vaikka siksi, koska rahaan on painettu erilaisia hauskoja kuvia!”

”Kuten kaikilla tieteenaloilla myös taloustieteessä keskustelu voi välillä käydä kuumana. Kiihkeässä keskustelussa ei sinällään ole mitään vikaa. Joskus kuitenkin taloustieteestä on mahdotonta käydä rakentavaa keskustelua.

Samaan aikaan kun valtavirtainen taloustiede perustelee teorioitaan reaali­maailman datalla, mikään määrä todistusaineistoa ei riitä kumoamaan teorioiden ydintä, koska kyseessä ovat havaitsemattomat mekanismit ja prosessit.”

Tässäpä hyvä lähtökohta keskustelulle.

Elissa Eriksson: Rahakiska Tennispalatsin pohjoispäädyssä on auki 28.5.2017 asti tiistaista sunnuntaihin klo 11-18.

Jaa tämä:

Dr. Dre ja kapina joka kuoli

Teksti Häirikkö

Kulttuuri voi tarjota väylän luoda uutta ja romuttaa vanhaa – kapinoida. Usein se kapina kuitenkin kuihtuu ennemmin tai myöhemmin.

Los Angelesin piirikuntaan kuuluvasta Comptonista ponnistavan N.W.A.-yhtyeen vuonna 1988 julkaistu levy Straight Outta Compton oli melkoisen dramaattinen kokemus: siinä piisasi vaaraa ja kapinaa. Ja ennen kaikkea, musiikillisesti levy oli uraauurtava tavalla, jota harvemmin kohtaa.

N.W.A.:n (eli Niggaz Wit Attitude) jäbät myivät – ainakin legendan mukaan – alkuperäisiä kassuja auton takakontista ja katkaistut haulikothan niillä on ollut mukana vessaan mennessäkin. Funkista ammentava levy oli gangsta-vihellyksineen merkittävässä osassa kokonaisen musiikkigenren syntymässä.

Musiikillisen uraa uurtavuuden ohessa N.W.A. rakensi itselleen varsin vahvan brändin gangsteriudesta. Vaikka yhtyeen jätkät saattoivat hyvinkin olla alkujaan melkoisia gangtereita, niin moni heitä seurannut muusikko on rakentanut varsin keinotekoisesti samaa imagoa itselleen.

1990-luvun alussa keskiverto yläastelaiselle N.W.A.:n sanoitusten ja ulkomusiikillisten elementtien yhteiskunnalliset ulottuvuudet eivät välttämättä avautuneet ihan täysin, koska kulttuurilliset kiintopisteet puuttuivat ja internetiä ei ollut olemassa. Mutta kyllähän se auktoriteettien kyseenalaistaminen oli ilmeistä. Poliittisesti varsin epäkorrekti touhu oli myös yksiselitteinen reaktio ympäröivän yhteiskunnan epäkohdille.

Oheinen kuvapari palautti mieleen nuo muinaiset muistot ja linkittävät ne sopivasti tuoreisiin yrityskauppauutisiin. Tekstit lisäsin kuvaan ihan itse.

Dr. Dre & kotipojat – ennen ja nyt.

Toden totta, ennen oli ennen ja nyt on nyt. N.W.A. on hajonnut, joku sen jäsenistä tekee yhä musiikkia, joku näyttelee ja joku ohjaa pornoleffoja, yksi on kuollut. Dr. Dre on viime vuosina ollut eniten näkyvissä Beats by Dre -kuulokkeiden mainosmiehenä. Hiljattain Dre ja yhtiökumppaninsa kuitenkin ilmoittivat myyvänsä kuulokefirman Applelle reilulla kolmella miljardilla dollarilla (joo, 3 000 000 000 dollaria. Ei mitään järkeä).

Tämä kauppa on tekemässä elämän koulusta valmistuneesta tohtori Drestä maailman rikkaimman hiphop-artistin – vaikka musiikkia hän ei ole toviin hirveästi tuottanutkaan. Miehen kolmas soololevy, Detox, on ilmoitettu julkaistavaksi jo vuosia sitten, mutta ei ole kuulunut. On jopa esitetty epäilyjä, että levyä ei ole julkaistu, koska on olemassa mahdollisuus että se floppaisi ja näin saattaisi haitata kuulokkeiden myyntiä. Totta tai ei, niin melkoinen ajankuva.

Mikäli Beats By Dre -kuulokkeiden aika eksoottinen tarina kiinnostaa, niin ei kannata jättää lukematta Gizmondon vuoden takaista artikkelia siitä, kuinka kuulokkeet kehittäneet yrittäjät lähestyivät tohtori Dretä ja hänen levy-yhtiömoguliaan. Ja siitä, kuinka nämä kuulokkeet suunnitellet audiofiilit jäivät rannalle siinä vaiheessa, kun isoja rahoja ruvettiin jakamaan.

Kuulokeidean Drelle esitellyt yrittäjä Noel Lee tarjosi teknistä osaamistaan yhteisponnistukseen, Dre ja kumppanit tarjosivat nimensä ja suhteensa. Leen autotallissa toimintansa aloittanut Monster kehitti kuulokkeet, mutta suhteellisen ankean sopimuksen seurauksena kaikki Monsterin kehittämä tekniikka ja patentit siirtyivät Dren ja kumppaneidensa Beatsille. Kun taiwanilainen HTC osti vuonna 2011 reilulla 300 miljoonalla dollarilla 50,1 prosenttia Beatsista, Lee ja Monster heivattiin laidan yli. Tuoreen Apple-kaupan kynnyksellä Monsteria ei tarvinnut enää edes heittää yli laidan.

Mutta se N.W.A. ja kapina. Kapina taisi kuihtua samalla kun pankkitilit turposivat, ja jotenkin se vaara katosi matkalla.

Tämä meidän kuluttajakapitalismi on kerta toisensa jälkeen osoittanut kykynsä imaista itseensä kohdistuneen kapinan sisäänsä. Punk oli taannoin villiä kapinaa, mutta pari vuotta sitten New Yorkissa käydessäni huomasin, että paikallinen tavaratalosuuruus Macy’s oli somistanut näyteikkunansa ja sisätilansa Sex Pistolsin Never Mind the Bollocks -levyn grafiikoilla. Punk’s dead for sure. Vähän samoin on käynyt räpillekin.

Mutta onko siirtymä kapinallisesta liikemieheksi sitten väärin? Ja onko asiallista kritisoida yksilöitä, jotka tarttuvat heille tarjottuihin mahdollisuuksiin kivuta pois köyhyydestä? Niin tai näin, aina väärinpäin.

Tästä se lähti. Poliisien mielivalta ja väkivaltaisuus olivat N.W.A.:n kestoteema. Samoin pysyvää oli mustat kledjut ja lippikset. Los Angeles Raiders ja LA Kings -lippikset olivat vakiokalustoa, mutta tässä levy-yhtiön Youtubeen lataamassa versiossa nuo joukkueiden logot on blurrattu mistä lie tavaramerkkiteknisistä syistä – ihan huvittava yksityiskohta.

Jaa tämä:

Älä tee mitään -päivä?

Teksti Häirikkö

Jokavuotisen Älä osta mitään -päivän voisi muuttaa astetta radikaalimmaksi.

Vuodesta 1992 järjestettyä kansainvälistä Buy Nothing Dayta, eli Älä osta mitään -päivää vietetään kiitospäivän jälkeisenä perjantaina. Tänä vuonna se on 29.11. eli tänään.

Syy tämän nimenomaisen perjantain valitsemiseksi on se, että Yhdysvalloissa joulusesonki on perinteisesti startannut todenteolla tuona päivänä. Ostoshuuman käynnistävä päivä tunnetaan myös nimellä Black Friday.

Älä osta mitään -päivän julkilausuttu tavoite on, että kukaan ei ostaisi mitään kyseisenä päivänä. Todellinen tavoite tietenkin on kiinnittää ihmisten huomio kulutuskäyttäytymiseensä: siihen, kuinka paljon tuhlaamme rahaa ja luonnonvaroja turhaan kuluttamiseen.

Vaikka suinkaan kaikki eivät ostosteluaan päiväksi lopeta, julkilausumaton tavoite saattaa täyttyä monien shoppailijoidenkin kohdalla. Se, että edes tiedostamattaan kiinnittää huomiota kulutuskäyttäytymiseen yhtenä päivänä vuodessa on jo askel oikeaan suuntaan. Sinänsä sillä nyt ei ole väliä, ostaako perjantain ruuat jääkaappiin valmiiksi jo torstaina.

Suurin arvo ÄOM-päivällä on kuitenkin symbolisella tasolla. Samalla kun mainokset toitottavat jatkuvan kuluttamisen mantraa, on ihan ookoo lyödä kapuloita alati kasvavan kulutuksen rattaisiin.

Suomessa ÄOM-päivän osaksi on muodostunut vastamainoskilpa Mainoskupla. Tänä vuonna Mainoskupla käynnistyy juuri tänään. Kaikille avoin kilpailu on tuottanut historiansa aikana briljanttia mainoskritiikkiä. Osa on rutinoitujen ammattilaisten tekemiä, osa amatöörien alkuvoimaisia räjähdyksiä.

Video on Mainoskuplan satoa vuodelta 2005.

***

Ostamisesta pidättäytymistä voi kyllä pitää perusteltuna ja jopa radikaalina kannanottona nykyistä – jatkuvaan tuotannon kasvuun perustuvaa – talousjärjestystä vastaan. Mutta riittääkö se? Pitäisikö kritiikki viedä vieläkin pidemmälle?

Tämän kysymyksen Adbuster-lehti esitti hiljattain. Alkuperäistä Buy Nothing Dayta perustamassa olleen lehden Facebook-sivulla ilmoitettiin, että marraskuun 29. päivän pitäisi olla Do Nothing Day, Älä tee mitään -päivä.

Vaatimukselle on hyvät perustelut.

Suurtyöttömyyden keskellä osa työvoimasta ahkeroi entistä suuremman työtaakan alla. Yhteiskunnan resurssien allokoinnin kannalta ei varmastikaan olisi huono asia, jos työkakku jakaantuisi mahdollisimman tasaisesti. Tietenkään yhden päivän mittainen pidättäytyminen työskentelystä ei muuta järjestelmää – se kuitenkin voisi olla oikeansuuntainen signaali.

Toimittaja Emilia Kukkala kirjoitti marraskuun alkupuolella Kansan Uutisiin työn tuottavuuden kasvun ja vapaa-ajan määrän kehittymisen epäsuhdasta. Viimeisen parinsadan vuoden kuluessa elintasomme on toden totta noussut, mutta vielä kovempaa vauhtia on noussut se työn tuottavuus. Kukkala pohti, että osan tuottavuuden kasvusta voisi vaikka kanavoida työajan lyhentämiseen.

”Kenelle lopulta onkaan kannattavaa pitää ihmiset kiireisinä, mielissään vain yyteet, sähkölasku ja kauppalista? Työaikaa on Suomessa lyhennetty viimeksi 1917. Olisiko pikkuhiljaa aika uuteen jakoon?”

On tietenkin ilmiselvää, että työajat liike-elämässä eivät leikkaannu yksinkertaisesti sillä, että poliitikot niin sanoisivat. Viikonlopun venyttäminen kolmipäiväiseksi ei varmasti onnistuisi. Maailma ei pysähtyisi siihen, että eduskunta ilmoittaa perjantain vapaapäiväksi. Se tuskin kuitenkaan olisi merkityksetöntä, jos ”virallista” työaikaa lyhennettäisiin.

Muutos olisi kaikkea muuta kuin helppo. Kun Ranskassa yritettiin lyhentää työviikko 35-tuntiseksi, prosessi oli kivulias. Vasemmistohallitus runnoi asetuksen läpi vuonna 2000, mutta oikeisto vastustaa sitä vielä vuosia myöhemmin verisesti ja on pyrkinyt kaatamaan sen.

Suomessa taas eduskunnasta Elinkeinoelämän keskusliiton toimariksi loikannut kokoomuksen Jyri Häkämies viritteli viime vuonna keskustelua työviikon pidentämisestä. Puuttumatta työn tuottavuuteen ja sen kasvuun, tätä voi pitää hassuna vaatimuksen varsin korkean työttömyyden aikana.

Ahdinkomatkat on vuoden 2008 Mainoskuplan satoa.

Vietän jälleen Älä osta mitään -päivää eksistentiaalisen kriisin ja itsereflektion kourissa – ja jään jälleen kerran miettimään, että onko sillä väliä, ostanko tänään mitään. Tai että pitäisikö tässä vaivautua töihin alkuunkaan.

Jaa tämä: