tuotesijoittelu

Seksikkäät asekauppiaat

Viihdeteollisuus yhdistää kauneuden ja kuoleman. Myös asekauppiaat haluavat osansa tästä muistuttaa katutaiteilija Sampsa. 

”Jos tarkistat Internet Movie Databasesta viime vuoden kymmenen suosituinta elokuvaa, niin huomaat, että niissä kaikissa käytettiin aseita. Yleisöllä näyttää olevan kyltymätön nälkä nähdä väkivaltaa ja ennen kaikkea aseita”, taiteilija Sampsa selittää.

Sampsa haluaa tehdä sapluunoin ja spray-maalein maalatuissa teoksissaan elokuvien piilo-opetusohjelman näkyväksi. 

Elokuvien, sarjojen, musiikki­videoi­den ja pelien tuotesijoittelusta puhutaan varsin avoimesti. Limutölkki elokuvan sankarin kädessä ei ole siinä sattumalta, vaan sen valintaa ovat edeltäneet neuvottelut rahasta. Tuotesijoittelu on helppo tunnistaa, mutta elämäntapaa ja syviä arvoja ohjaava vaikuttaminen saattaa olla vaikeammin hahmotettavaa.

”Sota on rahaa, eikä raha tunnusta uskontoja, etnisyyttä tai kansallisuutta. Ja sitä meille myydään näiden leffojen kylkiäisenä.” 

Yhdysvaltain asevoimien eri haaroilla on ollut vuosikausia omat yhdysupseerinsa esimerkiksi Hollywoodissa, jossa heidän tehtävänä on huolehtia armeijan viestinnällisistä eduista. Yhdysupseeri tarkastaa elokuvakäsikirjoituksia, ja mikäli tarina tukee armeijan viestinnällisiä tavoitteita, tuotantoyhtiön käyttöön tarjotaan kalustoa ja miehistöä. Käytännössä monet isot elokuvat olisi mahdoton toteuttaa ilman tätä yhteistyötä. Osa tätä yhteistyötä on myös ideologian myyminen yleisölle. 

Viime vuonna julkistettujen asiakirjojen mukaan Yhdysvaltain puolustusministeriön ja keskustiedustelupalvelu CIA:n edustajat ovat osallistuneet yli 800 elokuvan ja yli tuhannen televisiosarjan jakson tuotantoon niin, että käsikirjoitusta on tarvittaessa korjattu mieluisaksi. 

Myös viime vuonna ensi-iltansa saanut Tuntematon sotilas toteutettiin yhteistyössä Puolustusvoimien kanssa.

Kukapa olisikaan parempi mannekiini asekauppiaille, kuin afaurosten alfauros, itse Chuck Norris. Norris on tosin viime vuosina vaihtanut toimintasankarin roolista enemmän meemisankarin rooliin, mutta näkyvää hommaa sekin.
Kukapa olisikaan parempi mannekiini asekauppiaille, kuin afaurosten alfauros, itse Chuck Norris. Norris on tosin viime vuosina vaihtanut toimintasankarin roolista enemmän meemisankarin rooliin, mutta näkyvää hommaa sekin.

Unelmatehdas jos mikä osaa väkivallan estetisoimisen ja seksillä myymisen. Sampsan uudessa teossarjassa kolme Hollywood-tähteä myy aseita omalla fyysisellä vetovoimallaan. Toimintatähden prototyyppi ja ­sittemmin meemiainekseksi muuttunut Chuck Norris tihkuu miehistä uhoa tutussa poseerauksessa Micro Uzi -konepistoolit käsissään. Sarjan muissa kuvissa Jessica Alba ja Salma Hayek poseeraavat rynnäkkö­kiväärien kera.

Muotokielensä nämä spraymaalilla ja sapluunoilla toteutetut teokset ovat lainanneet perinteisiltä baseball-korteilta. Korteille ominaiseen tapaan teoksista löytyy myös kääntöpuoli, jossa esitellään kunkin sankarin statistiikkaa. Tiesittekö, että Chuck Norris on tappanut 641 ihmistä leffoissa ja telkkarissa? Eikä tuota tappamista tosiaan ole aina hoidettu sattumanvaraisella aseella.

”Vuonna 1983 markkinoille tullut Micro Uzi on israelilainen ase ja Norris puolestaan esiintyi useissa israelilaisomisteisen Cannon Film -yhtiön tuottamissa elokuvissa. Vuonna 1985 ensi-iltaan tullut Invasion U.S.A. -elokuva on ensisijaisesti Uzi-mainos. Seuraavina vuosina tuo sama ase nähtiin lukuisissa muissa elokuvissa.”

Eikä Uzi ole ainoa esimerkki tästä.

Sampsan baseballkorteista muotokielensä lainanneet teokset ovat uskollisia esikuvilleen. Jokaisesta kortista löytyy etupuolen lisäksi kääntöpuoli, jossa sankarin statistiikka on listattuna. Tiesittekö, että Norris on tappanut elävissä kuvissa 641 ihmistä? Kääntöpuolen kuvassa Marvel sarjakuvayhtiön antisankari The Punisher (Tuomari) ampuu intiaanin hengiltä jousipyssyllä. Myös Norris on tappanut Amerikan alkuperäiskansojen edustajia elokuvissa. Norris on myös kertonut omaavansa sukujuuria alkauperäiskansojen suuntaan. Tämä on hieman hämmentävää, sillä julkisen tiedon mukaan hänellä ei moisia sukujuuria ole.
Sampsan baseballkorteista muotokielensä lainanneet teokset ovat uskollisia esikuvilleen. Jokaisesta kortista löytyy etupuolen lisäksi kääntöpuoli, jossa sankarin statistiikka on listattuna. Tiesittekö, että Norris on tappanut elävissä kuvissa 641 ihmistä?
Kääntöpuolen kuvassa Marvel sarjakuvayhtiön antisankari The Punisher (Tuomari) ampuu intiaanin hengiltä jousipyssyllä. Myös Norris on tappanut Amerikan alkuperäiskansojen edustajia elokuvissa. Norris on myös kertonut omaavansa sukujuuria alkauperäiskansojen suuntaan. Tämä on hieman hämmentävää, sillä julkisen tiedon mukaan hänellä ei moisia sukujuuria ole.

 

Seksi myy, senhän me kaikki tiedämme.
Seksi myy, senhän me kaikki tiedämme.

Sampsa näkee ristiriitoja elokuvanäyttelijöiden julistamien arvojen ja näiden elokuvien välillä. 

”Esimerkiksi Salma Hayek tunnetaan hyväntekeväisyystyöstään ja naisten oikeuksien edistämisestä. Miten ihmeessä hän voi tehdä esimerkiksi Everlynin tapaisen elokuvan, jossa hän murhaa puolialastomana 28 ihmistä?”

Jessica Alba on puhunut ja työskennellyt eettisen kuluttamisen puolesta. Hän myös tappoi 11 ihmistä Sin City – A Dame To Kill For -elokuvassa. Kaikki ymmärrämme, että näyttelijät eivät ole esittämiään roolihenkilöitä, mutta he myös valitsevat, mitä myyvät rooleillaan.

Sampsan Age of Reflection II: I’d Rather Go Naked Zetterberg Galleryssa Helsingissä 11.-27. toukokuuta. 

I'd Rather Go Naked

Jaa tämä:

Oispa visvaa

Mikko Kivinen näyttelee kulinaristia ja mainostaa lihaa.

En ole ottanut ruokailutapoihin liittyviä ohjeita näyttelijä Mikko Kiviseltä, vaikka hän on lööppien perusteella niitä toistuvasti jakavan. Tällä viikolla Mikko Kivinen kertoi Iltalehden lööpissä, että ”tofu on visvaa” ja että nyt kannattaa ostaa joulukinkkua (paljon!).

”Tofu on ihan sietämätöntä. Kaikki, jotka väittävät muuta, ovat valehtelijoita. Se on ihan mautonta visvaa”, Mikko Kivinen kertoo sisäsivuilla. Ja nauraa.

Jouluperinteistään kertova Mikko Kivinen ilmoittaa haastattelussa, että kinkusta hän ei luovu ja että kyllä tutulta tuottajalta ostettu kinkku tulee varmasti hyvistä oloista. Se, kuka määrittelee hyvät olot jäi kertomatta. Mutta tämä ei kuitenkaan ole se tärkein kertomatta jäänyt asia.

Se mitä sen enempää Mikko Kivinen kuin Iltalehtikään ei vaivautunut kertomaan lööpissä oli se, että Mikko Kivinen rehki hommia lihateollisuuden piikkiin. Lööpin nähnyt ja haastattelun lukenutkin henkilö jäi epäilemättä käsitykseen, että äänessä oli näyttelijä Mikko Kivinen eikä mainosmies Mikko Kivinen. Vaikka tämä saattaa tuntua uskomattomalta, niin sekä näyttelijä Mikko Kivinen että mainosmies Mikko Kivinen asuvat samassa ruumiissa. Siltikään heidän lausuntojaan ei tulisi sekoittaa keskenään.

Mainosmies Mikko Kivinen on ollut mukana lihantuottajien (ja EU:n tukeman) Laatuvastuu-kampanjassa. Eli Mikko Kiviselle on annettu rahaa siitä, että hän kehuu lihan syöntiä.

Mikko, Kivinen, tofu, eläinoikeudet, journalismi
Tässä näemmä kuvataltion siitä kerrsta, kun Iltalehti esitteli mainosmiehen näyttelijänä.

Voin kyllä sympata syömisen kanssa vuosikymmenestä toiseen tuskastelevaa näyttelijää, jonka paino on lööppien mukaan sahannut jojon lailla ylös ja alas. Hirveästi en kuitenkaan symppaa mainosmiestä, joka teeskentelee näyttelijää ja mainostaa siinä ohessa. Alkuunkaan en symppaa toimittajaa ja toimitusta, jotka antavat moisen mennä läpi ja julkaisevat – peräti lööpissä – näyttelijän näköisen mainosmiehen puheita kertomatta kyseessä olevan mainospuhe.

Artikkelin lukijalle sentään kerrottiin, että Mikko Kivinen ”on ollut mukana” kampanjassa, mutta olisihan tuota voinut hieman avata. Meille lööpin nähneille ei kerrottu sitäkään vähää asiasta ja sen taustoista.

Lähdekriittisyys kuuluu journalistin keskeisiin hommiin ja nyt Iltalehdessä on heitetty lähdekriittisyydellä vesilintua (enkä tarkoita Lapinlahden lintua).

Jotta tämä ei jäisi pelkästään Iltaraivon kritisoimiseen, niin Animalia tiesi kertoa, että on mainosmies Mikko Kivinen ehtinyt radioonkin juttelemaan mukavia: ”Radio Rockin haastattelussa.. ..juontaja näennäisesti omasta aloitteestaan pyytää Kivistä vastaamaan Lihatiedotus-yhdistyksen Possugeneraattorin kysymyksiin.”

Että näin.

What vegans eat.
What vegans eat. Ja sekasyöjät. Esimerkiksi tämän blogitekstin kirjoittaja ei ole vegaani, mutta tykkää tofusta.

Ja vasta viime viikolla viettivät kouluissa Kotimaisen lihan viikkoa.

”Viikon aikana 3.–6.-luokkalaiset ympäri Suomen voivat tutustua liharuuan alkuperään kouluihin toimitettavan materiaalin avulla. Vaikka eläinten tappaminen kuuluu asiaan, materiaalissa ei kuolleita eläimiä esitellä mikäli lautasella nököttävää lihan palaa ei lasketa. Teemaviikon järjestäjänä toimii Lihasta-viestintähanke, jossa ovat mukana lihayhtiöt Atria ja HKScan. Mukaan on lähtenyt jo yli sata koulua.

Toisin sanoen suuret kaupalliset toimijat ovat jotenkin onnistuneet ujuttamaan mainoskampanjansa suoraan peruskoulujen luokkahuoneisiin.”

Se oli viime viikolla se tällä viikolla tämä. Mitäköhän ensi viikolla tulee? Joulun kinkkusesongin ja tammikuun Vegemessujen lähestyessä saattaisin kuvitella, että keskustelu ei ainakaan tule laantumaan.

Jaa tämä:

Mellakan kiva lookki

Mellakka typistyy visuaaliseksi tehokeinoksi Pahan Kukissa, kun keskiluokka haluaa kuvata syrjäytymistä.

En voi väittää, etteikö mellakkapornoksi kutsuttu tyyilaji viehättäisi. Palavat autot, kadut täyttävä kyynelkaasu, tummiin pukeutuneet ihmismassat yhdessä, liput liehuen vastassaan poliisirivistöt.

Dokumentaarista kuvaa mellakasta. Muuttuko tämä pornoksi, mikäli katsoja suhtautuu kuvastoon fetisistisesti?

Mellakointi on esteettistä puuhaa – mutta sen käyttäminen vain kauniina taustana on monella tapaa arveluttavaa.

 Antti J. Jokisen uusi elokuva Pahan kukat lainaa nimensä Charles Baudelairen samannimisestä runokokoelmasta. Runokokoelmaa käsitellään myös elokuvassa, jonka pääosissa syrjäytyneet tai syrjäytymisvaarassa olevat nuoret riutuvat kurjistuvan yhteiskunnan keskellä. Elokuvassa kärsitään paljon, mutta jää hyvin irralliseksi se, mistä kärsimys johtuu. Nuoret ovat syrjäytyneet elokuvassa lähinnä huumeiden takia, tai siksi että ovat rodullistettuja.

Jokinen kertoo halunneensa dokumentoida turhautumista draaman keinoin. Uhka ja levottomuus leijuu kyllä tilanteen yllä, mutta kaduilla raivoavia mielenosoituksia ei selitetä mitenkään. Elokuvassa viitataan taustalla kuuluvissa uutislähetyksissä niin äärioikeistoon kuin näiden vastustajiinkin, ja puhutaan hallituksen epäonnistumisesta syrjäytymisenehkäisyssä sekä Itä-Helsingin lähiöiden levottomuuksista, mutta nämä jäävät ohikiitäviksi tiedonmuruiksi. Draamaa elokuvassa riittää ja veri virtaa pikkudiilereiden selvitellessä välejään, mutta dokumentaarisuus jää irralliseksi.

Pahan kukkia katsoessa katsojaa riivaa tunne siitä, että Hollywoodissa asuva keski-ikäinen mies on halunnut käyttää kiinnostavia radikaaliliikkeitä ja aina niin trendikkäitä syrjäytyviä nuoria välineenä. Katsokaa nyt miten kurjasti kaikki on, elokuva huutaa, taustoittamatta mitenkään sitä mikä tilanteeseen on johtanut. Kyseessä ei ole dokumentti, eikä viihde-elokuvan tietenkään tarvitse kääntää jokaista kiveä ja selvittää kaikkia taustoja. Jokisen elokuvassa vaivaa se, ettei aihe tunnu edes kiinnostavan, vaan se kuitataan ”tällaista tämä nyt on” -asenteella. Valinta tuntuu nykytilanteessa vastuuttomalta kurjistumisen syiden ollessa ilmiselviä. Elokuva ei myöskään tarjoa ratkaisuja yksittäisten nuorten tai yhteiskunnan ongelmiin. Paitsi ehkä sen, että älkää nyt hyvät ihmiset käyttäkö huumeita. Tai olko rodullistettuja. Elokuvassa ei #muuten taideta nähdä yhtään rodullistettua ihmistä, joka ei olisi ongelmissa.

Tältä se näyttää, kun setämiesoletettu henkilö kuvaa Idän Liekehtivien Lähiöiden tosi rankkaa menoa.

Yhdeksi elokuvan yllättävistä päähahmoista nousee R-kioski, joka tuodaan elokuvassa esiin usein. Siis ihan todella usein. Katsojana tulee hieman epämiellyttävä olo kohtauksista, joissa ei ole juonellista sisältöä, vaan pointtina on näyttää miten tässä nyt vaan ostetaan ärrältä kahvia. Myös elokuvan dramaattisin käänne tapahtuu näyttävästi R-kioskin edessä, samoin kuin alkutilanne, jota setvitään läpi elokuvan. Katsojana ottaisin mieluummin mainokset rehdisti mainoksina kuin elokuvan keskelle kirjoitettuina kohtauksina, mutta se lienee liikaa pyydetty tässä maailmanajassa.

Elokuviin kaipaisi jo vastaavaa tapaa kuin lehdissä: mainoksen ollessa kyseessä olisi ystävällistä sijoittaa kuvaan teksti “kohtaus sisältää tuotesijoittelua”.

Elämme maailmassa, jossa R-kioski maksaa tuotantoyhtiölle näkyvyydestä elokuvassa, jossa sopimusta kunnioittaen ryöstetään R-kioski.  Fiktiivinen valvontakamerakuva on kuvakaappaus elokuvan trailerista.
Elämme maailmassa, jossa R-kioski maksaa tuotantoyhtiölle näkyvyydestä elokuvassa, jossa sopimusta kunnioittaen ryöstetään R-kioski.  Fiktiivinen valvontakamerakuva on kuvakaappaus elokuvan trailerista.

Mellakkapornon ystävät Jokisen elokuva jättää nuolemaan näppejään. Elokuvan trailerissa ja Palefacen tekemän elokuvan tunnusbiisin musiikkivideossa nähdään suurin osa elokuvan mellakointikuvastosta.

Palamaan-biisi myös käsittelee alle viiden minuutin kestossaan elokuvan taustamaailman ja mahdollisia linjoja siihen, mikä yhteiskunnassa saattaa ajaa ihmiset mellakoimaan tai syrjäytymään, paremmin kuin kaksituntinen elokuva itsessään. Palface jatkaa kursailemattoman poliittista linjaansa paikaten elokuvan aukkoista maailmanselitystä.

Vaikka Pahan kukat jättää päällimmäiseksi tunteen siitä, että keskiluokka on halunnut kuvata mellakointia ja syrjäytymistä ja epäonnistunut siinä, rikkoo yksi asetelma totuttua kaavaa. Tommi Korpelan sympaattisesta poliisista huolimatta poliisia ei instituutiona esitetä automaattisina hyviksinä, vaan kohtuullisen kasvottomana instanssina, joka vetää yhä kiristyvää köyttä kireämmälle päähenkilöiden kurkun ympärille.

Pahan kukkien poliisi ei ole ystävä, vaan uhka. Elokuvan radikaalein anti tiivistyy tähän: millainen on yhteiskunta, jossa rikkaat keski-ikäiset harkitsevat edes elokuvissaan mahdollisuutta siihen, että poliisi voi toimia kohtuuttomasti ja aiheuttaa kurjuutta?

Antti J. Jokinen: Pahan kukat

Ensi-ilta 30.9.

 Yksi tähti

Jaa tämä: