#työnimi

Kenen historiaa elämme Suomessa?

Diakonia-ammattikorkeakoulun tutkimus paljasti – jälleen – romanien aseman työmarkkinoilla. Historioitsijat ilman rajoja -yhdistys osoitti ilmiön historiallisuuden.

Media ihmettelee ja sosiaalinen media kuohuu. Diakonia-ammattikorkeakoulun #työnimi-kampanja  on julkistanut sarjan videoita, joissa toimittaja/provokaattori Tuomas Enbuske, yrittäjä Anne Kukkohovi, yrittäjä/juontaja Meri-Tuuli Väntsi sekä erikoisguru Jari Sarasvuo ovat hakeneet töitä ja epäonnistuneet siinä.

Kaikki videoilla esiintyvät henkilöt ovat omien alojensa tunnustettuja ammattilaisia ja heidän kunkin markkina-arvo on epäilemättä melkoinen. Ajatus työnsaannin mahdottomuudesta ei koske heitä, varsinkin, kun heidän ansioluettelonsa ovat melkoisia. Mutta he hakivatkin töitä salanimillä ja salanimet viittasivat romanitaustaan.

Työhakemuksia lähetettiin yhteensä 54 ja niihin saatiin 17 kielteistä vastausta eikä ensimmäistäkään haastattelukutsuaKoska hakijat ovat tunnettuja – jopa julkkiksia – oli heidän ansioluetteloitaan siivottu ja niistä oli poistettu sellaiset mediatyöt, joiden tekijä olisi yleisesti tunnettu.

Tältä näyttää rakenteellinen syrjintä, joka tulee yllätyksenä ja puskista.

En voi sanoa yllättyneeni näistä tuloksista. Vaikka kyseessä ei ole millään muotoa tieteellinen tutkimus ja otos on pieni, niin se tukee aikaisempia huomioita, tietoa ja tilastoja. Viime vuonna pyysin aiheeseen liittyvää artikkelia Henna Hutulta, joka on sosiaali- ja terveysministeriön neuvotteleva virkamies sekä valtakunnallisen romaniasiain neuvottelukunnan jäsen. Innoituksena tuolle pyynnölle toimi alkukesällä Jyväskylässä järjestetty työelämätapahtuma, johon oli ilmottautunut iso joukko yrityksiä – ja jotka lähes kaikki vetäytyivät, kun kävi ilmi, että tapahtuma oli kohdistettu romaninuorille.

Vuonna 2007 taiteilija Irmeli Huhtala teki Koti etsii ihmistä -valokuvasarjan. Sarjan teokset muistuttivat logoja myöten tuiki tavallisia mainoksia sillä erotuksella, että kaikki mallit olivat romaneja. Teoksissa viitattiin niin maito- kuin automainoksiinkin, esiteltiin parfyymiä ja asunnonvälityspalvelua. Huhtalan radikaali havainto oli se, että vaikka mainoksissa poseerasi malleja monenlaisista taustoista, yksi ihmisryhmä loisti poissaolollaan. Suomalaisissa mainoksissa ei romaneja näkynyt, eikä näy. Ohessa on Häiriköt-päämajan tulkinta teemasta. Ongelma ei koske yksittäisiä yrityksiä. Ongelma on rakenteellinen.
Vuonna 2007 taiteilija Irmeli Huhtala teki Koti etsii ihmistä -valokuvasarjan. Sarjan teokset muistuttivat logoja myöten tuiki tavallisia mainoksia sillä erotuksella, että kaikki mallit olivat romaneja. Teoksissa viitattiin niin maito- kuin automainoksiinkin, esiteltiin parfyymiä ja asunnonvälityspalvelua. Huhtalan radikaali havainto oli se, että vaikka mainoksissa poseerasi malleja monenlaisista taustoista, yksi ihmisryhmä loisti poissaolollaan. Suomalaisissa mainoksissa ei romaneja näkynyt, eikä näy.
Ohessa on Häiriköt-päämajan tulkinta teemasta. Ongelma ei koske yksittäisiä yrityksiä. Ongelma on rakenteellinen.

Huttu kuvaili tilannetta työmarkkinoilla esimerkin kautta:

”Vartijaksi opiskelevalle jo luvattu palkaton työharjoittelupaikka jää saamatta opiskelijan saapuessa ensimmäisenä päivänä työpaikalle. Romaniutta ei kuulemma saa työharjoittelupaikkaa hakiessa salata. Se tulisi jostain syystä oikein erikseen ilmoittaa työnhaussa.”

On masentavaa, kuinka ennalta-arvattavalta tämä kuulostaa.

Henna Huttu asetti nykytilanteen osaksi jatkumoa, jonka osana kamppailevat yksilöt ovat juuri sitä – yksilöitä. Siinä on yksi ihminen kuin lastuna lainehilla, kun historian pyörät pyörivät. Ja meidän tulisi yhteiskuntana tunnistaa ne pyörät. Näitä pyöriä Huttukin hahmotteli lukijoillemme:

”Romanien työttömyyden juuret eivät kuitenkaan ole ikiaikaiset. Aina teollistumiseen ja maatalouden koneellistumiseen asti suurin osa romaneista eli maaseudulla ja pikkukaupungeissa ansaiten elantonsa niin yrittäjinä kuin sekatyömiehinäkin. Yhteistä eri romaniammateille oli itsenäisyys, yrittäjähenkisyys, käsityöläismäisyys ja se, että ammatit siirtyivät ilman muodollista koulutusta tekemällä oppien isältä pojalle. Kuinkas muutenkaan? Kiertolaisilla ei ollut kirjahyllyä eikä mahdollisuutta kouluttautua. Eniten yhteisössä kuitenkin arvostettiin kaupantekoa, joka kannattikin kohtalaisesti. Kunnes kaikki muuttui.”

”Yhteiskunnan sotien jälkeinen rakennemuutos koetteli romaniväestöä tuhoten perinteisen, maaseutuympäristöön sitoutuneen kiertävän elämäntavan. Moni vanha yrittäjyyden muoto tuli tiensä päähän. Maaseutu ei enää tarvinnut suuria määriä kiiretyöläisiä, ojankaivajia, kulkukauppiaita eikä vanhan kansan hevosmiehiäkään. Hevosten myynti vaihtuikin osalla väestä autokauppaan ja uudenlaisiin hanttihommiin, mihin nyt koulutusta vailla oleva kansa pääsi käsiksi. Se tavallisin tie kulki kuitenkin 1950- ja 60-lukujen sosiaalisia ongelmia ruokkineiden gettomaisten asumisolojen kautta suurien kaupunkien kaupunkiköyhälistöön.”

Nämä huomiot loistavat poissaolollaan niissä tämän päivän keskusteluissa, joissa #työnimi-kampanjan puitteissa tehdyt havainnot kuitataan sillä, että ”kaikkihan tietävät” että ”syyttäkööt itseään” kun ovat niin ”laiskoja ja rosvoja”. Ikään kuin me kaikki emme eläisi osana yhteiskuntaa, joka vaikuttaa meihin ja mahdollisuuksiimme hyvin moninaisin tavoin. Itse olen viime vuosina lukenut, keskustellut ja kirjoittanutkin moneen kertaan saamelaisten kokemuksista koulukodeissa, joissa lasten saamelaisidentiteetti on pyritty tukahduttamaan ja näin ”suomalaistamaan” – siis assimiloimaan – saamelaisia. Henna Huttu huomauttaa samantapaisen ilmiön kohdanneen myös romaneja.

”Suurimpana esteenä ammatinhankinnalle olivat monilla vielä 1990-luvulla puutteet perusopetuksessa. Romanit kokivat tulevansa perusopetuksessa hyljeksityiksi, ja romanit koettiin vaikeaksi erityisryhmäksi. Eipä ihmekään, sillä koulutus oli yksi assimilaation, tietoisen kulttuurisen sulauttamisen väline. Vastakkain oli kaksi kovaa – valtaväestön ehdoilla toimiva koulu ja omasta kulttuuristaan tiukasti kiinni pitävä, melkein kuoliaaksi manneteltu ja koulukiusattu romanikansa. Vastakkainasettelun lopputuloksena arviolta kolmasosalta romaneista jäi peruskoulu kesken. Ennen aikuiskoulutuksen kultakautta se merkitsi sitä, että ovi ammattikoulutukseen sulkeutui monelta iäksi.”

Onneksi tästä on tultu jo eteenpäin ja koululaitoksen yleinen moninaistuminen on luonut tilaa myös romanilapsille. Nyt ongelma on vaan siinä, että koulunsa käyneet ja opiskelunsa opiskelleet romanit kohtaavat työelämässä sen saman vanhan muurin. Jälleen voi sanoa, että meidän täytyy pystyä parempaan yhteiskuntana. Sillä mikäli emme, niin pian meillä on käsillä tilanne, jossa se arvottomaksi osoittautuvat koulu ja opiskelu ei enää kiinnosta – eikä se ole kenenkään etu.

Kun taiteilija Irmeli Huhtala keskusteli tästä teoksesta Valion edustajan kanssa, niin yrityksen kanta oli se, että se saa määritellä kuka saa olla maitotyttö ja miltä maitotyttö saa näyttää. Onneksi taiteilija piti päänsä ja teki teoksen tinkimättä sisällöstä.
Kun taiteilija Irmeli Huhtala keskusteli tästä teoksesta Valion edustajan kanssa, niin yrityksen kanta oli se, että se saa määritellä kuka saa olla maitotyttö ja miltä maitotyttö saa näyttää. Onneksi taiteilija piti päänsä ja teki teoksen tinkimättä sisällöstä.

Kun tässä pääsimme pohtimaan historiaa ja kuinka sitä kirjoitetaan, pääsemmekin lokakuussa julkaistuun Kenen historia -raporttiin.

Historioitsijat ilman rajoja Suomessa -yhdistyksen raportissa muun muassa todetaan, että: ”Peruskoulujen, lukioiden ja korkeakoulujen esitys Suomen menneisyydestä antaa harvoin tilaa eri ryhmien kertomuksille omista taustoistaan osana suomalaista yhteiskuntaa.”

Raportissa nivotaan tänäänkin puhuttava aihe osaksi Suomen kolonialistista menneisyyttä – ja nykyisyyttä.

”Saamelaisiin kohdistuneista sulauttamispyrkimyksistä ja epäinhimillisestä kohtelusta on vasta vähitellen alettu julkisuudessa puhua, ja asia kaipaa yhä lisää tutkimusta. Alkuperäiskansan syrjiminen ja alistaminen on kuitenkin tyyppiesimerkki kolonialistisesta vallankäytöstä, vaikka kyseistä määritelmää ei saamelaisteemaan ole Suomessa juuri liitetty. Yliopisto-opetuksessa saamelaisten historiaa käsitellään kyselyn perusteella vaihtelevasti: syvällisempiäkin erityiskursseja on paikallisesti tarjolla, mutta yleisemmällä tasolla aihe ei asetu osaksi suomalaista historiakertomusta.. ..Myös esimerkiksi Suomen romaneja on vuosisatojen varrella syrjitty, eristetty ja toisaalta yritetty väkisin sulauttaa valtakulttuuriin. Nämä historian synkät hetket eivät kuitenkaan juuri nouse tutkimuksesta yleiseen historiatietoisuuteen.. ..Monikulttuurisen Suomen historia sivuutetaan näin tavalla, joka muistuttaa laajemminkin kolonialistisista asenteista.”

Raportin julkistamistilaisuudessa Helsingin Vanhalla ylioppilastalolla puhunut Leif Hagert toteaakin raportissa, että: ”peruskoulun historiantunneilla romanien asioita ei välttämättä käsitellä kuin sivumennen puhuttaessa toisen maailmansodan aikaisten juutalaisvainojen muista uhreista. Romanit ovat vuosisatojen ajan olleet osa suomalaista yhteiskuntaa, mutta virallisessa historiankertomuksessa he jäävät näkymättömiksi.”

Irmeli Huhtala kertoi vuonna 2007 Koti etsii ihmistä -teossarjan tekemisestä: “'Olisin halunnut ottaa yritykset ja heidän mainoksensa mukaan semmoisinaan tähän näyttelyyn ja vilpittömästi heiltä yhteistyötä kysyin.' Kaikki ei kuitenkaan mennyt suunnitelmien mukaan. 'Olin yhteydessä Kiinteistömaailmaan. Neuvottelin kiinteistöfirman markkinointipäällikön kanssa mahdollisuudesta käyttää heidän mainostaan pohjana yhdelle työlle. Puhelimessa hän oli kiinnostunut ajatuksesta ja lupasi keskustella asiasta johtoryhmän kanssa.' Myöhemmin Huhtala kuitenkin sai ilmoituksen, että mainoksia ei voi käyttää tällaisessa tarkoituksessa, vaikka kyseessä oli taidenäyttely."
Irmeli Huhtala kertoi vuonna 2007 Koti etsii ihmistä -teossarjan tekemisestä:
“’Olisin halunnut ottaa yritykset ja heidän mainoksensa mukaan semmoisinaan tähän näyttelyyn ja vilpittömästi heiltä yhteistyötä kysyin.’ Kaikki ei kuitenkaan mennyt suunnitelmien mukaan.
’Olin yhteydessä Kiinteistömaailmaan. Neuvottelin kiinteistöfirman markkinointipäällikön kanssa mahdollisuudesta käyttää heidän mainostaan pohjana yhdelle työlle. Puhelimessa hän oli kiinnostunut ajatuksesta ja lupasi keskustella asiasta johtoryhmän kanssa.’ Myöhemmin Huhtala kuitenkin sai ilmoituksen, että mainoksia ei voi käyttää tällaisessa tarkoituksessa, vaikka kyseessä oli taidenäyttely.”

Mikäli vielä jäi mietityttämään tämä vanhojen kaiveleminen ja näkymättömäksi jääminen, niin voisin tarjota esimerkiksi mainosmaailman, joka tunnetusti on yhteiskunnan peili. Irmeli Huhtalan Koti etsii ihmistä -teossarja asetti romanin tuiki tavallisiin mainoskuviin. Tekemällä näin, Huhtala kiinnitti huomion siihen, että romanit alkavat olemaan se ainoa ihmisryhmä, joita mainoksissa ei koskaan nähdä. Huhtala, sen enempää kuin Häiriköt-päämajakaan, ei voi käskeä yrityksiä valitsemaan mainoksiinsa yhtään ketään, mutta Huhtalan vuonna 2007 julkaistussa kuvasarjassa esittämä havainto pitää kutinsa yhä vuonna 2018.

Ongelma on todella syvä, eikä se katoa ainakaan työntämällä pää pensaaseen.

Jaa tämä: