Työstäkieltäytyjäliitto

Epätyypillinen on tyypillistä

Työmarkkinat ovat muuttuneet, mutta se ei näy julkisen puheen tasolla

Matin ja Tepon ikivihreä iskelmä vuodelta 1982, ”Mä joka päivä töitä teen”, on patriarkaalisen sukupuolijärjestyksen monumentti. Se myös kuvaa suomalaisen yhteiskunnan suhdetta työhön – töitä on tehtävä joka päivä, jotta ihminen saisi arvoa ja arvostusta.

Yhteiskunta ja työmarkkinat ovat muuttuneet verrattomasti sitten 1980-luvun, mutta tämä ei aina näy julkisessa puheessa.

Työstäkieltäytyjäliiton After Work Party on tietenkin oksymoroni jos mikä. Ei se mitään, toisinaan provokaatioiden ja ristiriitaisuuksian myötä on mahdollista sanoa maailmasta sellaisia asioita, jotka muuten jäisivät sanomatta. TE-toimistossa järjestetyssä tilaisuudessa esitettyihin kalvoihin voi tutustua täällä.
Työstäkieltäytyjäliiton After Work Party on tietenkin oksymoroni jos mikä. Ei se mitään, toisinaan provokaatioiden ja ristiriitaisuuksien myötä on mahdollista sanoa maailmasta sellaisia asioita, jotka muuten jäisivät sanomatta. TE-toimistossa järjestetyssä tilaisuudessa esitettyihin kalvoihin voi tutustua täällä.

Sanat määrittelevät maailman ja suhteemme siihen. Se, jolla on valtaa määritellä keskustelussa käytetyt sanat, määrittelee maailman. Kun esimerkiksi työmarkkinatoimijat, tutkijat ja media puhuu epätyypillisestä työstä, määritellään sitä, miten työhön ja työntekijöihin suhtaudutaan.

Noin 1,5 miljoonaa suomalaista on ”tyypillisessä” työsuhteessa ja 700 000 tekee ”epätyypillistä” työtä. On hyvin kyseenalaista, voiko 700 000 ihmisen ryhmää kuvailla ”epätyypilliseksi”.

Rapautuvan palkkatyön yhteiskunta -teoksen toimittaneet Anu Suoranta ja Sikke Leinikki perustelevatkin hyvin, että olisi parempi puhua ”muussa kuin vakituisessa ja kokoaikaisessa palkkatyössä” olevista henkilöistä. Vaikka kyseessä onkin karmaiseva lausehirviö ja poikkeuksellisen epäkäytännöllinen määritelmä, on se vähemmän arvovärittynyt ja leimaava. Ja haluammeko todellakin leimata kolmasosan työvoimastamme?

Sanojen merkityksillä pelataan myös, kun nykypuheessa työläisiä ja työntekijöitä kutsutaan palkansaajiksi. Valpas kansalainen kiinnittää aina huomiota pyrkimyksiin vaihtaa käytössä olevia termejä. Näin on käynyt esimerkiksi, kun hyvinvointivaltio on vaihtunut poliittisten kommentaattorien puheissa hyvinvointiyhteis­kunnaksi.

Suoranta ja Leinikki kysyvät, että kun vakituinen ja kokoaikainen nähdään työelämän – ja samalla yhteiskunnan – perustana, miten sen ulkopuolelle jäävät suhteutuvat työmarkkinoihin ja yhteiskuntaan. Mikäli yhteiskunta ei kykene muuttamaan rakenteita vastaamaan työelämän todellisuutta, on odotettavissa vastareaktioita.

Yksi riemastuttava ja kiinnostava vastareaktio työelämän ongelmille on Työstäkieltäytyjäliitto (TKL), joka nousi julkisuuteen helmikuussa TE-toimistossa suoritetun aktion myötä. TKL:n konsultit marssivat aikaisemmin työvoimatoimistona tunnettuun TE-­toimistoon ja alkoivat jakaa toimiston ”asiakkaille” neuvoja työn välttelyssä. Koska yhteiskuntamme syviin rakenteisiin on koodattu ajatus siitä, että ”työn teko kannattaa aina”, olivat reaktiot TKL:n tempaukseen eloisia.

Tämä seminaari tuli TE-toimiston väelle ja asiakkaille yllätyksenä ja pyytämättä. Mutta ei ole lahjahevosen suuhun katsomista, eh?

Nyt TKL on julkaissut Tekstejä työstäkieltäytyjille -pamfletin, joka yhdistää liiton toimintaan sisäänrakennettua karnevalismia ja vakavaa pohdintaa. Aikaisemmin eri yhteyksissä julkaistuista kirjoituksista koostettu pamfletti toistaa itseään mutta tulee samalla alleviivanneeksi perusteesejään: työ ei saa olla ihmisen arvon mitta ja on pähkähullua väittää, että ”kaikki työ on arvokasta” tai että  ”kaiken työn vastaanottaminen on tehtävä kannattavaksi”. Jokainen maapallon resurssien rajallisuuden hahmottava ymmärtää, että kaikki työ ei suinkaan ole hyväksi.

Kiinnostavimmillaan pamfletti on huomioidessaan, että työntekijöiden ja pääoman välinen konflikti on vähitellen ujutettu työntekijöiden ja työttömien välille. Työntekijöiden ja työttömien välinen konflikti on järjetön erityisesti tilanteessa, jossa työttömiä on verrattomasti enemmän kuin avoimia työpaikkoja.

Työttömien syyllistämisessä ja kyykyttämisessä ei olekaan aidosti kyse työttömien ”aktivoimisesta”, vaan kuten Juhana Vartiainen on todennut: tavoitteena on tehdä ”työvoiman ulkopuolella tai työttömänä oleminen hieman vastenmielisemmäksi”.

Kaaviot auttavat hahmottamaan maailmaa. Toisinaan maailma on niin järjetön, ettei siitä ihan tolkullisia kaavioita saa – mutta onko silloin ongelma kaaviossa vai maailmassa.
Kaaviot auttavat hahmottamaan maailmaa. Toisinaan maailma on niin järjetön, ettei siitä ihan tolkullisia kaavioita saa – mutta onko silloin ongelma kaaviossa vai maailmassa.

TKL:n väitteet ja linjaukset ovat osin absurdeja. Pamfletin avaavassa ohjelma­julistuksessa esitetään TE-toimiston sekä työ- ja elinkeino­ministeriön julkaisuihin varoitustarroja, jotka kertoisivat julkaisujen haitta­vaikutuksista.

Työstäkieltäytyjäliitto itse linjaa olevansa ”tosissaan muttei vakavissaan”. Kyseenalaistamalla yleisesti hyväksytyt totuudet yhteiskunnasta ja perustelemalla väitteensä TKL tuo raikkaan tuulahduksen työvoimapoliittiseen keskusteluun, joka on jumiutunut pitkälti poliittisten puolueiden ja etujärjestöjen poteroiden väliseen ristituleen. Työstäkieltäytyjät kieltävät koko nykykeskustelun lähtökohdat – ja tulevat näin haastaneeksi samaiset lähtökohdat. Tämä on arvo itsessään.

TKL:n irrottelu tarjoaa hyvän vasta­painon Rapautuvan palkkatyön yhteiskunta -teoksen akateemisemmalle otteelle. Ja meidän kaikkienhan tulisi olla kiinnostuneita aiheesta – kyse ei ole sen vähemmästä kuin elämän­tapamme tulevaisuudesta.

Anu Suoranta & Sikke Leinikki: Rapautuvan palkkatyön yhteiskunta – Mikä on työn ja toimeentulon tulevaisuus? Vastapaino 2018. 176 s.

Työstäkieltäytyjäliitto: Tekstejä työstäkieltäytyjille. Työstäkieltäytyjäliitto 2018. 95 s. Teoksen voi tilata muun muassa Voima-lehden verkkokaupasta sekä ostaa Mustan kanin kolosta.

Työstäkieltäytyjäliiton Heidi Meriläisen kirjoitus liiton toiminnasta löytyy täältä.

Jaa tämä:

Poliittisten innovaatioiden laboratorio

Työstäkieltäytyjäliitto jalkautui työvoimatoimistoon neuvomaan, kuinka vältellä työtä. Huumorin takana on analyysiä nyky-yhteiskunnasta.

”Onko tämä vitsi?” kysytään.

Työstäkieltäytyjäliittomme nousi otsikoihin, kun neuvoimme työnhakijoita helsinkiläisessä työvoimatoimistossa. Sivuillamme neuvoimme työttömiä työn välttelyssä ja vaadimme vastikkeetonta rahaa kaikille.

Työstäkieltäytyjäliitossa on mukana performanssia, mutta vain tiettyyn pisteeseen saakka. Nykytilanne on, että hallitus ja toimittajat kivittävät työttömiä samaan aikaan, kun suuryritykset jakavat ennätysosinkoja veroparatiiseihin. Asetelma on moralistinen ”kaikkien pitää tehdä töitä”, vaikka töitä ei ole.

Taas mennään. TKL paikassa TEK.

Kritiikkimme palkkatyötä kohtaan nousee työn ja tuotannon muutosten analyysista. Työ on ajautunut kriisiin teknologisen kehityksen ja vanhojen instituutioiden hajoamisen myötä. Jos tämä kaikki ei olisi totta, miksi Elon Musk, Richard Branson, Mark Zuckerberg ja muut yritysjohtajat puhuisivat perustulosta välttämättömänä uudistuksena?

Kuri- ja leikkauspolitiikka menevät jatkuvasti pidemmälle, samoin nollatuntisopimukset, palkkojen alentaminen ja työttömien päähän potkiminen. Kiinnitämme Työstäkieltäytyjäliitossa huomiota siihen, että työlliset ja työttömät ovat samalla puolella ja todellinen vastustaja on pääoma.

Työehtojen huonontaminen on kaikilta pois, niin työssä olevilta kuin sinne pääsyä odottavilta. Itse asiassa se on pois jopa työnostajaosapuolelta: työmarkkinoiden dynaamisuus häiriintyy, kun työntekijä on pakkotilanteessa työpaikkaa valitessaan. Tällöin työnantajan tai yrityksen ei tarvitse kehittyä: se voi poimia nurkkaan ajetut ihmiset töihin millä tahansa ehdoilla.

TKL:n viesti naistenpäivänä: ”Perustuloa ja perhevapaita, ei ruusuja.”

Palkkatyön mekanismit vuotavat kuin seula raoistaan, joita ovat automatisaatio, globaalitalous, tekoäly ja niin edelleen. Kuten kaikkien hiljalleen menneisyyteen jää­vien, elämää aikaisemmin säädelleiden tai arjen kokemusta rakentaneiden instituutioiden – kuten ydinperheen ja uskonnon – haurastuessa, esiin nousee paniikki. Se ilmenee moralismina ennen kuin hoksataan, että ei maailma palakaan poroksi, jos me nyt luovumme palkkatyöstä.

Tuottavaa työtä on muukin kuin palkkatyö, toisin sanoen arvoa tuotetaan oleellisesti myös palkkatyön ulkopuolella. Kuten Ville Blåfield Työstä­kieltäytyjäliitosta oivallisesti sanoi Ylen Aamu-tv:ssä, kyse on ihmiskuvasta. Kautta historian ihmiset ovat työskennelleet yhdessä selviytyäkseen ja parantaakseen yhteistä hyvinvointia. Kapitalismi kuitenkin erottaa meidät yksilöiksi kilpailemaan työmarkkinoilla toisiamme vastaan, ja työpaikkojen vähetessä peli raaistuu. Osa tipahtaa väistämättä.

Yleinen puhe siitä, kuinka ”jokaisen on (palkka)työllä leipänsä ansaittava” paljastuu huijaukseksi, kun vähän pintaa raapaisee. Ensinnäkin yhteiskunnassa on valtava määrä tärkeää ja kokonaisuutta ylläpitävää työtä, josta ei makseta tai josta maksetaan vain vähän. Hyvänä esimerkkinä alipalkatusta työstä on julkinen hoivatyö ja lisäksi palkkatyölle välttämätön uusintava koti- tai lastenhoitotyö, joka tehdään kotona ilman palkkaa tai pienellä yhteiskunnan tuella. Toisena esimerkkinä on kaikki se rikkaus, jota ei ole hankittu palkkatyöllä vaan esimerkiksi yksityistämällä yhteistä varallisuutta.

Eduhousen konsultilla on asiaa!

Tästä päästään Työstäkieltäytyjäliiton seuraavaan teemaan. Politiikassa toistetaan nykyään jatkuvasti, että ”kaiken työn vastaanottaminen on tehtävä kannattavaksi”. Me olemme tästä eri mieltä. Toki kannustinloukkuja pitää pystyä purkamaan, jotta mielekkään työn tekeminen olisi jollain tapaa perusteltavissa. Mutta mikä on mielekästä ­työtä?

Onko mielekästä myydä vaikkapa uusinta lastenvaatemallistoa, joka on tehty orja- tai lapsityövoimalla helvetillisissä työolosuhteissa? Tai elektroniikkaa, joka on tarpeetonta ja päätyy merien muovijätelauttoihin? Kieltäytyminen ihmisille ja maapallolle haitallisesta työstä on välttämätöntä, kun ympäristökriisi syvenee kiihtyvällä tahdilla. Vaatimus vastikkeettomasta rahasta kaikille on myös vaatimus oikeudesta jättää työpaikka ilman henkilökohtaista taloudellista katastrofia.

Ihmiset toimivat joka tapauk­sessa heille tärkeiden asioiden parissa, kun siihen on mahdollisuus. Vastikkeettoman rahan kautta yhteiskunta ja sen jäsenet hyötyvät eniten, koska meillä kaikilla on tarve auttaa muita ja toimia yhteisten tavoitteiden eteen. Pakko ja kurittaminen eivät tuo esille sitä potentiaalia, mikä ihmisissä on. Startup-yrittäjät tietävät tämän hyvin.

Tätä vaakunaa kannattaa pitää silmällä.
Tätä vaakunaa kannattaa pitää silmällä.

Emme ikävöi hyvinvointivaltiota, mutta hyvinvoinnin jakaminen kaikille on edelleen olennainen poliittinen kysymys. Elämiseen riittävä perustulo olisi yksi keino jakaa vaurautta uusiksi ja luoda paremman elämän edellytyksiä. Nykyinen työelämä on tehostettu niin sairaaksi, etteivät kaikkein kovimmatkaan aina pärjää siellä. Ihmisten ei tarvitsisi palaa loppuun, kun kaikilla olisi mahdollisuus vähentää työtä.

Työstäkieltäytyjäliitto on saanut valtavan määrän palautetta, josta suurin osa on ollut positiivista. On sanottu, että vihdoinkin joku uskaltaa puuttua näihin asioihin. Tietenkin monet ovat myös pillastuneet. Jos maailmankuva on muodostunut vahvasti työn­teon autuaaksi tekemisen ympärille, vahvistusharha laiskoista työnvälttelijöistä on väistämätön.

Työstäkieltäytyjäliitto auttaa kuvittelemaan toisenlaisen elämän. Olet arvokas palkkasuhteesta riippumatta.

Kirjoittaja puhuu Työstäkieltäytyjäliiton äänellä.

Jaa tämä: