vastamainos

Turvekampanja sai tuomion

Mainonnan eettinen neuvoston huomautus turvekampanjalle ja mainostoimisto Hasan & Partnersille. Kyseessä on kuitenkin vähäpätöinen näpäytys, eikä alan itsesäätely oikein vakuuta.

Keskuskauppakammarin alainen Mainonnan eettinen neuvosto (MEN) antoi huomautuksen Bioenergia ry:n turvekampanjan mainoksesta. Koska tämä mainosalan itsesäätelyelin ei puutu mainosten valheellisiin väittämiin, ei MEN kommentoinut kampanjassa esitettyjä räikeitä valheita. Sen sijaan MEN puuttui yhteen kampanjan julisteista.

”Neuvosto katsoo, että pyörätuolissa istuvan henkilön kuva yhdistettynä mainoksen otsikkoon ’Suo siellä, vetelät housuissa täällä.’ voidaan markkinoinnissa käytettynä tulkita vanhuksia ja vammaisia henkilöitä loukkaavaksi esitystavaksi.”
Suo siellä -meemi

Näin nämä asiat koetaan.

Mainonnan eettinen neuvosto korostaa, että ”mainostajan on otettava huomioon sen yhteiskunnallinen ja ammatillinen vastuu”. Tämä huomautus ei kuitenkaan ole velvoittava eikä mainostajan tai mainostoimiston tarvitse reagoida tai kommentoida sitä millään tavalla. Alan standardi taitaa olla se, että siinä missä platinahuippuja, leijonia ja muita palkintoja hehkutetaan, näistä näpäyksistä vaietaan kuin muuri.

Tämä puhumattomuus ei ole pelkästään eduksi alalle. Eivät mainostoimistoissa ja alalla työskentelevät ihmiset ole mitään mörköjä, jotka etsivät jatkuvasti ja yksinomaan keinoja kusettaa kuluttajakansalaisia. Tämä ulospäin näkyvä välinpitämättömyys alan nuhteettomuudesta kuitenkin lähettää sellaisia signaaleja ulos päin.

Kokemattomuus vaikeiden asioiden käsittelyssä kävi ilmi turvekeskustelussa, kuten kirjoitin maaliskuussa:

”On kiinnostavaa, että viestintäalalla vuosikymmeniä toiminut Ami Hasan pillastui yhtiönsä saamasta kritiikistä. Hän julisti, että kyseessä on ’Normaali ammutaan viestinviejä -taktiikka. Niin kauan, kun mainostaminen pysyy lain puitteissa, se on ihan okei.’

Ehkä Ami Hasan on viettänyt liikaa aikaa väärässä seurassa ja unohtanut ympäröivän yhteiskunnan seuraamisen. Tai ehkä hän tosiaan on tuudittautunut ajatukseen, että mainostoimisto olisi joku täysin ulkopuolinen toimija prosessissa ja että vastuu kaikesta on aina jossain muualla – mainostajalla tuotteesta ja kuluttajalla mainoksen tulkitsemisesta.

Eihän se tietenkään niin mene.”

Osallistuin 16.5. visuaalisen viestintäalan etujärjestön, Grafian, Jutellaan vähän vastuullisuudesta -tilaisuuteen. Tarkoituksena (ja toteumana) oli puhua mainonnan eettisistä sudenkuopista, pelisäännöistä ja sen sellaisita. Lisäkseni puhumassa olivat Vuoden junior -palkittu Mikko Hakkarainen Miltton Creativesta, Platinahuipulla juuri palkittu ja esimerkiksi Bob Helsinki -mainostoimiston perustanut Jukka Kurttila Finlaysonista, ja mm. Amnestyn ja Kallion seurakunnan viestintää hoitanut Anu Merenlahti.

Oma roolini keskustelussa oli tietysti edustaa ammattivänkääjää ja kriitikkoa. Kun minulta kysyttiin alussa motiiviani tehdä vastamainoksia, totesin, että mainonta ja markkinointi ovat niin keskeisiä ja tärkeitä elementtejä nyky-yhteiksunnassa, että niitä ei voi jättää käsittelemättä ja arvioimatta kriittisesti. Toivoisin alan itsensäkin sisäistävän tämän ajatuksen ja kantavan vastuunsa.

Tekemämme turvevastamainos on jälleen yllättävän ajankohtainen tämän turvekampanjan saaman huomautuksen myötä.

Turve-kampanjan kovia substanssiasioita käsiteltiin parin viikon ajan läpi aika laajalti mediassa ja mielipidepalstoilla. Kampanjan väitteitä kyseenalaistettiin ja suorastaan osoitettiin vääriksi. Kampanjan taustalla olevat tahot eivät kuitenkaan osallistuneet keskusteluun, eikä heillä ole juurikaan preesenssiä esimerkiksi sosiaalisessa mediassa. Eli keskustelu oli lopulta sitä, että kriitikot kirjoittelivat lehtiin. Hasan & Partners -mainostoimiston ilmottauduttua kampanjan toteuttajaksi Markkinointi & Mainonta -lehdessä, alkoi toinen vaihe keskustellussa. Päästiin puhumaan paheksuntaa herättäneestä muodosta sen substanssin lisäksi.
Turve-kampanjan kovia substanssiasioita käsiteltiin parin viikon ajan läpi aika laajalti mediassa ja mielipidepalstoilla. Kampanjan väitteitä kyseenalaistettiin ja suorastaan osoitettiin vääriksi. Kampanjan taustalla olevat tahot eivät kuitenkaan osallistuneet keskusteluun, eikä heillä ole juurikaan preesenssiä esimerkiksi sosiaalisessa mediassa. Eli keskustelu oli lopulta sitä, että kriitikot kirjoittelivat lehtiin.
Hasan & Partners -mainostoimiston ilmottauduttua kampanjan toteuttajaksi Markkinointi & Mainonta -lehdessä, alkoi toinen vaihe keskustellussa. Päästiin puhumaan paheksuntaa herättäneestä muodosta sen substanssin lisäksi.

Aivan sattumalta ja jotenkin sopivasti Ami Hasan pääsi paistattelemaan parrasvaloissa myös pari viikkoa sitten. Mainosalan etujärjestö The Art Directors Club of Europe (ADCE) nimesi Hasanin uudeksi tirehtöörikseen.

”I’m honoured to be elected as the president of ADCE, an organization with massive responsibility, mountainous influence and monumental potential”, Hasan kommentoi itse nimitystään.

ADCE toteaa päätöksestä tiedottaessaan, että ”in a presidential role he cannot help but inject a political perspective on the future.”

Jäämme kiinnostuneina odottamaan tätä poliittisen perspektiivin lisäämistä mainostoimistogurun kommentaariin. Shortlistin järjestämässä turvekeskustelussahan Hasan totesi mainosalasta ja kriitikoistaan, että ”kannattaa jättäytyä pois, jos ei usko tähän markkinatalousyhteiskuntaan, jossa elämme.”

Onnistuneempaa itsereflektiota?

Huhtikuun 28. päivänä kävin PING Helsinki Business Festivalilla keskustelemassa median murroksesta, bloggaamisen ja journalismin eroista ja ennen kaikkea sisältömarkkinoinnista.

Vaikuttajamarkkinointia suunnitteleva ja toteuttava PING Helsinki toimii kiinnostavalla alalla. Bloggaaminen ja maksetut sisällöt ovat kasvava trendi maailmalla ja Suomessa. Samalla, kun keksitään uusia keinoja vältellä mainoksia, maksavat mainostajat siitä, että mainokset nivotaan osaksi sisältöä. Tämä tietenkin edellyttää aivan uudenlaista medialukutaitoa yleisöltä ja pelisilmää markkinoilta.

PING ei ollut täysin osaton Atrian broilerkohusta, jossa joukko bloggaajia maksettiin tutustumaan kanatehtaaseen. Se tapaus poiki myöskin nuhteet MEN:iltä:

Blogin markkinointia osoittava tunniste ei ollut kuluttajalle helposti havaittava, selkeä ja ymmärrettävä. Kuluttaja ei voinut ensisilmäyksellä tunnistaa blogikirjoitusta markkinoinniksi. Koska asianosaiset ovat kuitenkin pyrkineet noudattamaan viranomaisohjeistusta eikä asiasta ole aikaisempaa oikeuskäytäntöä, neuvosto ei tällä kertaa antanut yritykselle huomautusta.”

Siinä, missä mainosalalla on tosiaan ollut aika hiljaista tämän itsereflektion saralla, niin PING otti rohkeasti härkää sarvista ja avasi keskustelua siitä, miten sisältöyhteistyö saatettaisiin toteuttaa soveliaalla tavalla.

PINGin tapahtuma oli toki häpeilemätöntä mainostajien ja sisältötuottajien parittamista. Silti sen puitteissa onnistuttiin pohtimaan myös sitä, että pitäisikö alalla olla jotain itsesäätelyä (pitäisi) ja että kuinka ja kuka sitä voisi toteuttaa (ei mitään havaintoa).

Itsesäätely on sikäli arvokasta sekä mainos- että bloggausalalle, että mikäli pelisäännöt eivät selkiydy itse, saattaa valtio työntää lusikkansa mukaan soppaan tarpeettoman pontevasti.

Nämä itsesäätelyyn liittyvät kysymykset epäilemättä puhuttavat meitä kiinnostuneita vielä pitkälle tulevaisuuteen.

Jaa tämä:

”Mainonta paskantaa päähäsi”

Aktivistiryhmä vaihtaa luvatta kaupallisen propagandan tilalle anarkistista propagandaa. Viesti on väkevä ja analyysi skarppia.

”Lyhyen tähtäimen tavoitteemme on välttää pidätetyksi tulemista. Pitkän tähtäimen tavoitteemme on kommunismi.”

Näin se käy ja symboliikka sijoittelun suhteen on väkevää.
Näin se käy ja symboliikka sijoittelun suhteen on väkevää. Lisää aiheesta täällä.

Mainostauluja kaappaava lontoolainen Special Patrol Group -ryhmä (SPG) lainasi nimensä jo lakkautetulta Lontoon poliisin erikoisjoukolta. Olikin sopivaa, että ensimmäinen SPG:n tempaus muodostui poliisiväkivaltaa kritisoivien julisteiden luvattomasta ujuttamisesta mainostauluihin muun muassa Scotland Yardin päämajan ulkopuolella.

”Haluaisimme nähdä ihmiset vaatimassa elinympäristöään itselleen, pois korporaatioiden monopolin kynsistä”, SPG kertoo.

Tässä haastattelussa ryhmä kommentoi nimettömänä ja kollektiivina.

”Oikeus kaupunkiin on ranskalaisen sosiologi Henri Lefebvren [1901–1991] esittelemä ajatus, jota brittiläinen yhteiskuntateoreetikko David Harvey [s. 1935] vei pidemmälle. Ajatus voidaan tiivistää siihen, että meillä on oikeus tehdä ja muokata elinympäristömme haluamamme kaltaiseksi. Tämä on ristiriidassa yritysten ja valtiovallan hallitseman ja kontrolloiman ympäristön kanssa. Kyse ei ole pelkästään estetiikasta, vaan myös kaikkien elämän osa-alueiden demokratisoimisesta.”

Dokumentaatio koetaan usein keskeiseksi osaksi toimintaa. Vaikka väliaikaiseksi tiedetty häiriö katoaa, jää dokumentit elämään. SPG uskoo myös esimerkillä opettamiseen.

Toiminnallaan SPG asettuu osaksi pitkää jatkumoa.

”Vastamainosten tekijät ja levittäjät aloittavat estetiikan kaappaamisesta, joka toimii symbolisena vaatimuksena kontrollin saamiseksi. Melkein kaikki heistä puhuvat julkisen tilan takaisin valtaamisesta. Julkinen tila on kuitenkin kiistanalainen termi, ja on kyseenalaista, onko koskaan edes ollut vapaata julkista tilaa, johon palata. Tästä huolimatta on kuitenkin mahdollista luoda julkista tilaa, ja me olemme kova­äänisiä esittäessämme, miltä se tila voisi näyttää.”

Special Patrol Groupin #AdHackManifesto jakaa ryhmän huomiot ja tavoitteet neljään osaan. Manifesti keskittyy ulkomainontaan sillä sitä ei ole mahdollista välttää: ”Printtimainonnan voit välttää kääntämällä sivua ja televisiokanava vaihtuu nappia painamalla ja ad-blockerit auttavat netissä. Mutta ulkomainonta voidaan myydä mainostajille sillä argumentilla, että sitä ei pysty pakenemaan”, ryhmä perustelee.
Special Patrol Groupin #AdHackManifesto jakaa ryhmän huomiot ja tavoitteet neljään osaan. Manifesti keskittyy ulkomainontaan sillä sitä ei ole mahdollista välttää: ”Printtimainonnan voit välttää kääntämällä sivua ja televisiokanava vaihtuu nappia painamalla ja ad-blockerit auttavat netissä. Mutta ulkomainonta voidaan myydä mainostajille sillä argumentilla, että sitä ei pysty pakenemaan”, ryhmä perustelee.

Usein vastamainosten tekijät ottavat maalitauluikseen yksittäiset yritykset. Kohteeksi valikoituu helposti poikkeuksellisen röyhkeästi vedättänyt firma tai muuten vaan tiensä kukkulan kuninkaaksi raivannut yritys, jonka brändiin on ladattu arvoa ja joka on laajalti tunnistettava.

SPG on kuitenkin kohdistanut kritiikkinsä kärjen hieman laajemmalle.

”Emme tavallisesti hyökkää yksittäisten brändien kimppuun – ainoa ero pienen ja ison yrityksen välillä on se, että iso yritys on ollut menestyksekkäämpi toiminnassaan. Molemmat toimivat saman kapitalistisen mallin puitteissa ja ulosmittaavat lisäarvon työläisten tuotoksesta. Molemmat ovat osa järjestelmää, joka tavoittelee rajatonta kasvua rajallisella planeetalla.”

Osan vastuusta SPG jakaa tuotteitaan myyville yrityksille, mutta osansa saavat myös sanansaattajat – mainostoimistot.

”Seuraamme stand up -koomikko Bill Hicksin ajatusta ja pidämme kaikkia mainonnan ja markkinoinnin parissa työskenteleviä henkilöitä osana ongelmaa. Kuten Hicks sanoi markkinointialasta: ’Heidän toimintaansa ei voi rationalisoida, he ovat saatanan pikku kätyreitä, jotka täyttävät maailman sapella ja saastalla. He ovat kusessa ja kusettavat meitä.’”

Bill Hick oli mies, joka sanoi asiat niinkuin ne näki.

Vuonna 2015 ryhmä puolestaan toteutti Don’t Vote -kampanjan, jonka viesti kuului: ”Älä äänestä”.

”Meidän toimintaamme ohjaa anarkistinen teoria, ja vastustamme nykyisen kaltaista edustuksellista parlamentarismia. Mielestämme nykyjärjestelmä ei ole alkuunkaan riittävän demokraattinen, ja raksi ruutuun neljän vuoden välein edustaa lähinnä poliittista apatiaa.”

Voiko äänestämällä vaikuttaa? Ei kaikkien mielestä.

Yksittäiset yritykset eivät siis ole SPG:n tähtäimessä, vaan se on ottanut kohteekseen laajemmin kaupallisen viestinnän, erityisesti ulkomainonnan. Tämä näkyy ryhmän toiminnassa. Hiljattain se kokosi kansainvälisen yhteenliittymän mainostiloja valtaavista ryhmistä ja organisoi Subvert The City -toimintaviikon. Sen aikana yli 500 mainostaulua kaapattiin ja mainokset korvattiin vastamainoksin ja muilla vaihtoehtoisilla viesteillä. Tapahtuma levittyi 40 kaupunkiin 19 eri maassa.

”Perustimme sitä varten Subvertisers International -kattojärjestön. Kenenkään ei kuitenkaan mielestämme tarvitse kuulua mihinkään organisoituun porukkaan tehdäkseen tätä.”

SPG on jakanut oppejaan, eivätkä he vahingossakaan väitä omistavansa ideoita, joiden mukaan toimivat. Päinvastoin. He toivovat muidenkin tarttuvan niihin omaehtoisesti.

”Mehän olemme kommunisteja, ja mielestämme kaikkien tulisi jakaa kaikki – aina.”

Ryhmä muistuttaa Mihail Bakuninin, anarkismin oppi-isän ajatuksesta, jonka mukaan maailman nerokkaimmankin ihmisen mieli on kokonaisuudessaan edellisten ja nykyisten sukupolvien kollektiivisen työn tuottama.

”Aatteelle on erittäin tärkeää, ­että sitä pystytään levittämään ja toisintamaan. Meidän lisäksi tätä ovat tehneet esimerkiksi ­Public Ad Campaignin ­Jordan Seiler ja Brandalism-porukka.”

Seilerin Public Acces -sivulla myydään lukuisten eri kaupunkien mainostaulujen avaustyökaluja ja jaetaan näiden 3D-printtitiedostoja. Branda­lismin Street Ad Takeover Manual puolestaan on jaossa netissä vapaasti pdf-tiedostona.

”Kaikki voivat ja kaikkien pitäisikin aktivoitua ja uudelleenrakentaa ympäristönsä mieleisekseen.”

TIETO OLKOON VAPAATA!

Special Patrol Group uskoo tiedon vapaaseen välittämiseen. Tähän sopii hyvin, että ryhmän edesottamuksia käsittelevän Advertising Shits In Your Head -kirjan julkaisi Dog Section Press, joka on saattanut teoksen myös vapaasti luettavaksi nettiin. SPG:n tekemisten lisäksi kirjassa esitellään myös Public Ad Campaign ja Brandalism-ryhmien ajatuksia.

On ilmeistä, että kustantamon toiminta ei tähtää voittojen maksimoimiseen.

”Haluamme kannustaa ihmisiä seuraamaan esimerkkiä. Tämä kirja on tarkoitettu helppotajuiseksi opaskirjaksi laittomuuksista ja siitä, kuinka ja miksi niitä pitäisi tehdä”, kustantajan edustaja valottaa.

Kustantamon edustaja myös vierastaa termiä ”kustantamo”. Hän vetoaa Bertol Brechtin ajatukseen siitä, että meidän jokaisen velvollisuus on oppia ja jakaa oppia.

Bertol Brechtin ajatukset ovat tulleet tutuiksi lukuisille suomalaisille esimerkiksi tämän Agit Propin juitsun myötä. Sanat ovat Brechtin, joka kirjoitti laulun vuonna 1932 ensi-iltansa saaneeseen Äiti-näytelmään. Näytelmä perustui Maksin Gorkin samannimiseen romaaniin.

”Vallankumouksellisina tavoitteemme on lietsoa kapinaa. Kirjakustantajina meidän todennäköisesti täytyy rajoittaa tavoitteemme mielten kapinaan.”

Kustantamon julkaisema materiaali on niin sanottua erikoismenoa, eikä myöskään tuotannon jakaminen ilmaiseksi edusta kirja-alalla valtavirtaa.

”Se, mikä on hyväksi bisnekselle, on huonoksi moraalille. Paholaisen huikein temppu oli brändätä hyväksikäyttö hyväksi bisnekseksi. Asioiden jakaminen ilmaiseksi on huonoa bisnestä, mutta se voi toimia hyvänä esimerkkinä.”

Advertising Shits In Your Head –  Strategies for resistance (122 sivua).dogsection.bigcartel.com/, 2017. Luettavissa myös täällä

Public Ad Campaignin perustana, Jordan Seilerin, haastattelu täällä ja Brandalismin touhuista puolestaan lisää täällä.

Jaa tämä:

Ruoka, eläimet ja arvo

Mitä me syömme, kun syömme? Ja miksi joitain eläimiä syödään ja toisia ei?

Harvalle tulee mieleen teurastaa oma kissa ja valmistaa siitä ateria. Toisaalta monelle lemmikinomistajalle broilerin, sisäfileen tai pekonin syöminen ei ole ongelma. Ruoan tuotanto on etäällä tapahtuva asia, ja harva yhdistää kaupan hyllyllä paketeissa olevan lihan eläviin eläimiin.

Lihateollisuuden tuotantoketjujen ja niihin liittyvän julmuuden avaaminen on saanut monet harkitsemaan kahdesti lihan syömistä – hyvin perustein. Jos kanoihin, lehmiin ja sikoihin suhtauduttaisiin samalla tavalla kuin kissoihin ja koiriin, niitä ei syötäisi. Kissat ja koirat kuitenkin kelpaisivat ihmisravinnoksi siinä missä muukin liha – ja tiedämme, että eräissä kulttuureissa ne myös päätyvät ruoaksi. Toisissa kulttuureissa taas sikaa pidetään epäpuhtaana ja ravinnoksi kelpaamattomana.

Tämä kuvastaa antropologiassa jo kauan sitten tehtyä huomiota: mikään ihmisyhteisö ei hyödynnä eikä ole hyödyntänyt kaikkea syötäväksi kelpaavaa ruokana. Osa syötäväksi kelpaavista asioista on rajattu ruoan käsitteen ulkopuolelle, ja niiden syöminen on vastenmielistä tai peräti kiellettyä.

"Nosta kissa ruokapöydälle." Jossain kissoja hellitään ja jossain kissoja syödään. Ei voi väittää, että me ihmiset olisimme erityisen johdonmukaisia näissä hommissa. Siinä, missä suuri yleisö ei korvaansa lotkauta tapetusta possusta, nostattaa kissan tappaminen melkoisen myrskyn – joka ei ei unohdu vuosikymmenissä.
”Nosta kissa ruokapöydälle.” Jossain kissoja hellitään ja jossain kissoja syödään. Ei voi väittää, että me ihmiset olisimme erityisen johdonmukaisia näissä hommissa. Siinä, missä suuri yleisö ei korvaansa lotkauta tapetusta possusta, nostattaa kissan tappaminen melkoisen myrskyn – joka ei ei unohdu vuosikymmenissä.

Ruokatabuja on antropologiassa tutkittu paljon. Brittiläisen antropologi Mary Douglasin (1921–2007) mukaan Raamatun ruokatabut koskevat eläimiä, jotka ikään kuin putoavat selkeiden määritelmien väliin. Esimerkiksi sika on sorkkaeläin, muttei märehdi, kuten kunnon sorkkaeläimet Raamatun mukaan tekevät. Tämä kategorioiden välissä oleminen tekee niistä saastaisia.

Yhdysvaltalainen antropologi ­Marshall Sahlins (s. 1930) puolestaan on todennut, että 1970-luvulla Yhdysvalloissa lihan syömäkelpoisuuteen vaikutti syöjän luokka ja se, kuinka lähelle ihmisten elämänpiiriä eläin hahmotettiin. Siat ja naudat olivat selkeästi tuotantoeläimiä ja ruoaksi kelpaavia. Hevoset taas olivat ennemminkin ihmisten kumppaneita ja siten pääosin ruoaksi kelpaamattomia, puhumattakaan perheenjäseniksi lasketuista kissoista ja koirista. Toisaalta syötävien eläinten liha oli Sahlinsin mukaan myös luokittunutta. Keski- ja yläluokille kelpasi vain eläimen sisempi liha. Työväenluokka ja köyhemmät saivat tyytyä ulompaan lihaan ja sisäelimiin.

"Käy kimppuun, sikaan ja limppuun." Monien mielestä siat ovat söpöjä ja ihania pikkulapsiakin verrataan possuihin söpöydessä. Silti monet kokevat asiakseen syödä näitä ihanuuksia. Onko lihatilalla (lyhyen) elämänsä viettävän sian elämä ihana?
”Käy kimppuun, sikaan ja limppuun.” Monien mielestä siat ovat söpöjä ja ihania pikkulapsiakin verrataan possuihin söpöydessä. Silti monet kokevat asiakseen syödä näitä ihanuuksia. Onko lihatilalla (lyhyen) elämänsä viettävän sian elämä ihana?

Ruokatabut eivät välttämättä koske yksiselitteisesti tiettyä eläintä. Ruokatabuja on lukemattomia, eivätkä ne ole selitettävissä yhtenäisillä syillä tai järkeilyillä – ne ovat kulttuurisesti määriteltyjä ja muuttuvia. Kuten Sahlinsin esimerkistä käy ilmi, ruokatabuihin vaikuttaa myös ruoan tuotantotapa ja yhteiskunnalliset rakenteet.

Sahlinsin kuvaus ja selitys on varmasti myös monelle suomalaiselle järkeenkäypä. Jos eläin on lemmikki ja osa perhettä, ei sitä pidetä syötävänä. Tämä pätee yhtä lailla minipossuun kuin puudeliinkin. Mutta kuten arvata saattaa, tuotanto- ja lemmikkieläimien määrittelyt eivät ole yleismaailmallisia.

Jako tuotanto- ja lemmikkieläimiin heijastaa kapitalismille tyypillistä tiukkaa jakoa rahallista arvoa tuottavaan työhön ja arvontuotannon ulkopuolelle jätettyyn kotitalouteen. Jälkimmäinen on määritelty kulutuksen piiriksi, eikä siellä tapahtuvaa – usein naisten tekemää – hoivatyötä lasketa työksi. Tämäntyyppiset jaot määrittävät myös suhteitamme eläimiin. Kaikissa yhteiskunnissa tällaista eroa ei tehdä, ja se näkyy myös suhtautumisessa läheisimpiin eläimiin. Esimerkiksi Papua-Uuden-Guinean saaristossa asuvat mengenit eivät tee tällaista jakoa arvontuotannon tai eläinten suhteen.

Häiriköiden ruokainnovaatiot levisivät internetin tietoverkkoihin saakka. osoitteesta www.ateriainnovaatiot.fi voit käydä lukemassa lisää aiheesta.
Häiriköiden ruokainnovaatiot levisivät internetin tietoverkkoihin saakka. osoitteesta www.ateriainnovaatiot.fi voit käydä lukemassa lisää aiheesta. Muista klikata läpi kaikki linkit!

Mengenit kasvattavat sikoja ruoak­si, mutta hyvin tietyntyyppiseksi sellaiseksi. Sikoja annetaan osana seremoniallisia lahjoja, jotka kuuluvat initiaatiojuhliin eli elämänkiertoon – kuten avioliittoon ja hautajaisiin – liittyviin juhlallisuuksiin. Initiaatioissa pienistä lapsista tehdään tyttöjä ja poikia ja naimaikään tulleista nuorista miehiä ja naisia: heidät tuodaan sukupuolitetun ­henkilöyden piiriin.

Lahjoilla pidetään yllä yhteiskunnan keskeisiä sosiaalisia suhteita.

Tärkeinä pidettyjen sosiaalisten suhteiden ylläpito ja luominen on keskeinen arvo mengeneille. Mengenit puhuvat arvokkaita sosiaalisia suhteita luovasta ja ylläpitävästä toiminnasta työnä. Työ kattaa laajan kirjon toimintaa: viljelyn, lastenhoidon ja yllämainittujen seremonioiden järjestämisen. Palkkatyö taas ei lukeudu työn piiriin, jos sen tuottoja ei käytetä suhteiden ylläpitoon. Seremonioissa annettavat lahjat kuvaavat sosiaalisia suhteita luovaa toimintaa – tai kuten mengenit sanoisivat, työtä.

"Mamin pikku suupala <3" Lue lisää siitä, kuinka tutkija sai koiraihmiset raivon valtaan tiedustellessaan koiran sopivuudesta ruuaksi.
”Mamin pikku suupala <3” Lue lisää siitä, kuinka tutkija sai koiraihmiset raivon valtaan tiedustellessaan koiran sopivuudesta ruuaksi.

Kaskiviljelyn kautta mengenit ovat jatkuvassa läheisessä vuorovaikutussuhteessa kasvattamiensa kasvien kanssa. Kasveja hoidetaan ja kasveja kannustetaan loitsuilla kasvamaan. Viljelykasvit ovat yhtäältä hoivan kohde ja toisaalta sen väline. Sosiaalisesti tuottavan toiminnan (eli työn) ydin on ruoan antaminen toiselle. Sama pätee sikoihin. Mengenit hoitavat ja kasvattavat sikojaan ja ovat jatkuvassa suhteessa niihin; ne käsitetään yksilöiksi ja niillä on nimet. Sikojen lahjoittaminen on tärkeä ja välttämätön osa suurimpia rituaaleja.

Mengeneille siat eivät ole objekteja, eikä niitä ole määritelty teollisen lihantuotannon tuotantoeläinten tavoin raaka-aineeksi ja sosiaalisten suhteiden ulkopuolelle. Siat ovat läheisiä eläimiä, mutta ne eivät ole lemmikkejä. Toisin kuin läheisen suhteen perusteella saattaisi luulla, siat teurastetaan ja syödään.

Niitä ei kuitenkaan syödä noin vain. Yksikään mengen ei teurasta tai syö itse kasvattamaansa sikaa, sillä se olisi itsekkyyden huippu ja arvontuotannon logiikan vastasta. Sikoja kasvatetaan ja hoidetaan vuosia, jotta ne voidaan lahjoittaa muille osana yhteiskuntaa uusintavia juhlia. Tässä mielessä siat ovat arvontuotannon väline, ja eläinoikeusnäkökulmasta siat menettävät henkensä myös mengenien parissa.

Ero nykyiseen teolliseen lihantuotantoon on kuitenkin selvä. Mengeneille sikojen kasvatus ja teurastus ei tapahdu näkymättömän ja vieraannutetun tuotannon piirissä, vaan siat ovat jatkuvasti läsnä.

"Rahalla saa ja hevosesta piisaa." Miksi hevosen liha einespaketissa aiheuttaa skandaalin ja kohun? Saako hepasta tehdä makkaraa, vai onko se lemmikki? Lisää hevosen elintarvikepotentiaalista täällä.
”Rahalla saa ja hevosesta piisaa.” Miksi hevosen liha einespaketissa aiheuttaa skandaalin ja kohun? Saako hepasta tehdä makkaraa, vai onko se lemmikki? Lisää hevosen elintarvikepotentiaalista täällä.

Ruokatabut perustuvat monenlaiseen logiikkaan, ja ne ovat kulttuurisesti määrittyneitä. Ne kuitenkin kertovat paljon yhteiskunnastaan ja liittyvät kiinteästi yhteiskunnallisiin suhteisiin. Mengenien sikojen hoito kuvastaa mengenien perimmäisiä arvoa, eli tärkeiden sosiaalisten suhteiden ylläpitoa ja luomista. Teollinen eläintuotanto kertoo yhtä lailla teollisten yhteiskuntien arvoista.

Ranskalainen antropologi ­Philippe Descola (s. 1949) on todennut, että yhteisön suhteet ympäristöönsä kuvaavat myös yhteisön sisäisiä suhteita. Kääntäen, se miten kapitalismissa kohtelemme tuotantoeläimiä kuvastaa sitä miten me kohtelemme toisiamme.

LUE MYÖS: Pia Lundbomin Eläinten asialla -artikkeli jatkaa Innovaatioleikkeleiden teeman purkamista täällä. Lisäksi aiheeseen liittyviä löytyy osoitteesta www.ateriainnovaatiot.fi.

Kirjoittajan Helsingin yliopiston sosiaali- ja antropologian oppiaineen jatko-opiskelija ja hänen väitöstutkimuksensa käsittelee laajamittaisten öljypalmu- ja hakkuuprojektien poliittisia vaikutuksia ja paikallisen maankäytön muutoksia Papua-Uusi-Guinean maaseudulla. Lisää antropologisia huomioita maailmasta AntroBlogissa

"Nyt lehmät lentävät – suoraan lautaselle." Lihatilalla elämänsä viettävän naudan kohtalo on kirjoitettu jo ennalta, ei kuitenkaan tähtiin. Lue lisää aiheesta täältä.
”Nyt lehmät lentävät – suoraan lautaselle.”
Lihatilalla elämänsä viettävän naudan kohtalo on kirjoitettu jo ennalta, ei kuitenkaan tähtiin. Lue lisää aiheesta täältä.
Jaa tämä:

Eläinten asialla

Eläinoikeusaktivismi on muuttanut muotoaan viimeisten 20 vuoden aikana. Muutokset ovat mukailleet siirtymiä julkisessa keskustelussa, mutta tavoitteet ovat pysyneet samoina.

Vuotta 1995 pidetään suomalaisen eläinoikeusliikkeen syntyhetkenä kahdesta syystä: silloin tehtiin ensimmäiset kettujen vapautukset turkistarhoilta ja samoihin aikoihin perustettiin myös Oikeutta eläimille -yhdistys. Toukokuun 1995 kettujen vapautukset saivat aikaan paljon meteliä, ja ne tuomittiin julkisessa keskustelussa varsin laajasti.

Eläinoikeusliikkeellä on Suomessa jo yli 20 vuoden taival ja keinot ovat muuttuneet matkalla.

"Nyt lehmät lentävät – suoraan lautaselle." Lihatilalla elämänsä viettävän naudan kohtalo on kirjoitettu jo ennalta, ei kuitenkaan tähtiin. Lue lisää aiheesta täältä.
”Nyt lehmät lentävät – suoraan lautaselle.” Lihatilalla elämänsä viettävän naudan kohtalo on kirjoitettu jo ennalta, ei kuitenkaan tähtiin. Lue lisää aiheesta täältä.

Keskustelu turkistarhauksen lopettamisesta alkoi jo paljon ennen vuotta 1995, mutta tuolloin eläinaktivistit esittivät kritiikkinsä kärkevämmin ja näkyvämmin. Alkuaikoina eläinaktivisteja kutsuttiin monenlaisilla nimillä: luontoaktivisti, eläintensuojelutoimija, kettujen vapauttaja ja kettu­tyttö. Iltapäivälehtien lanseeraama kettutyttö-termi jäikin näistä elämään.

Aktivisteja itseään ei juuri kuultu. Heidän motiivejaan, ajattelutapaansa tai arvojaan ei ehkä edes oltu valmiita tai halukkaita ymmärtämään. Eläinten oikeuksien edistämisen sijaan monille toimijoille tarjottiin vaihtoehtoisia, ”parempia” yhteiskunnallisen vaikuttamisen muotoja. Miksi puolustaa kettuja tai sikoja, kun löytyy paljon ”tärkeämpiä” ja olennaisempia epäkohtia?

Tämä tärkeämpien kohteiden vaatimus osoitetaan usein myös muille aktivisteille.

Myös elämäntapavalintoja, kuten veganismia, kummasteltiin jopa aktivistien lähipiireissä. Osaa kannustettiin ”lopettamaan se pelleily”. Etenkin alkuvuosien eläinaktivismia pyrittiin tulkitsemaan sekä hairahtuneiden nuorten ymmärtämättömyytenä että johdateltujen nuorten naisten ajattelemattomuutena.

Kun aktivistit itse saivat puhetilaa, he perustelivat toimintansa lähtökohtina olevan eläinten oikeudet ja eläinten vapauttaminen. Tämä näyttäytyi aktivismin alkuvuosina jo itsessään temaattisesti varsin radikaalina.

Häiriköiden ruokainnovaatiot levisivät internetin tietoverkkoihin saakka. osoitteesta www.ateriainnovaatiot.fi voit käydä lukemassa lisää aiheesta.
Häiriköiden ruokainnovaatiot levisivät internetin tietoverkkoihin saakka. osoitteesta www.ateriainnovaatiot.fi voit käydä lukemassa lisää aiheesta.

Toiminta oikeudenmukaisemman maailman puolesta ei sellaisenaan ole mikään erityisen radikaali agenda, vaikka valtamediassa tai eläinoikeusliikkeen ulkopuolella eläinaktivismi itsessään esitettiin radikaalina. Vielä 2000-luvun alkupuolella aktivistien poliittinen agenda sivuutettiin.

Nyt, vuonna 2017, Oikeutta eläimille -yhdistyksen Facebook-sivuilla on lähes 70 000 tykkääjää. Uusia vegaanisia valmisruokia tuntuu putkahtavan kauppojen hyllyille viikoittain ja Helsingissä järjestettiin ensimmäiset – nopeasti loppuunmyydyt – Vegemessut. Eläinaktivistit ovat kasvoillaan ja nimillään keskustelemassa eläinten kokemasta kärsimyksestä.

Muutos ei kuitenkaan ole tapahtunut aktivistien poliittisessa sanomassa. Aktivistien pääviestit eivät ole muuttuneet mihinkään, eivätkä toiminnan tavoitteet ole muotoutuneet reformistisemmiksi. Tuomas Ylä-Anttila toteaa kirjassaan Politiikan paluu, että liikkeiden on oikeutettava vaatimuksensa saadakseen kannatusta – vaatimukset on esitettävä tavalla, joka vetoaa hyväksyttyyn käsitykseen yhteisestä hyvästä. Eläinoikeusliike esittää vaatimuksia eri tuotannonaloille, joiden se vaatii perustavanlaatuisesti muuttavan toimintatapojaan.

Turkistarhauksen lopettaminen on ollut näistä yksi keskeinen. Aktivistien tyyli kampanjoida esimerkiksi turkissomisteiden käytön lopettamiseksi tai eläinten kohtelun parantamiseksi maatiloilla ovat kuitenkin herättäneet myös varsin voimakkaita vastareaktioita vuo­sien varrella.

"Mamin pikku suupala <3" Lue lisää siitä, kuinka tutkija sai koiraihmiset raivon valtaan tiedustellessaan koiran sopivuudesta ruuaksi.
”Mamin pikku suupala <3” Lue lisää siitä, kuinka tutkija sai koiraihmiset raivon valtaan tiedustellessaan koiran sopivuudesta ruuaksi.

Alkuvuosien eläinten vapautukset tekivät tilaa eläinten asialle. Kuten yhteiskunnallisten liikkeiden toiminnoissa yleensäkin, eläinaktivismissakin vaikuttamistyö on edennyt vaiheittain. Iskut olivat yksi tapa herättää huomiota eläinten kohteluun. Olipa eläinten vapautuksista poliittisena vaikuttamistapana mitä mieltä tahansa, yhteiskunnallista keskustelua ne saivat aikaan.

Eläinoikeusliikkeen yhtenä ajavana ajatuksena on se, että eläinten asiaa on kokonaisuudessaan pidettävä esillä, koska ne eivät osaa itse nousta barrikadeille. Eläinten hyväksikäytön lopettaminen onkin aktivistien tavoite. Eläinten vapautusiskujen loppuminen ja keinovalikoiman muuttaminen vuorovaikutteisempaan suuntaan on vaikuttanut aktivistien asemaan paljon. Eläinten asemasta, kohtelusta ja elämästä on tarjottu viime vuosina katsojille salaa kuvattuja kuvia.

Varsinkin 2007 vuodesta alkaen toteutetut kampanjat, joissa on esitetty salaa eläintiloilla kuvattua materiaalia, ovat laventaneet aktivistien mahdollisuuksia poliittiseen toimintaan myös muille eläinten asiaa edistäville toimijoille. Kuvat ovat tehokkaita ja niiden todistusvoima on vahva. Kuvamateriaalit haastavat jokaisen pohtimaan tehomaatalouden tilannetta. Samalla materiaalit asettavat vastuuta kuluttajalle ja pakottavat katsojan analysoimaan myös omaa kulutuskäyttäytymistään.

"Rahalla saa ja hevosesta piisaa." Miksi hevosen liha einespaketissa aiheuttaa skandaalin ja kohun? Saako hepasta tehdä makkaraa, vai onko se lemmikki? Lisää hevosen elintarvikepotentiaalista täällä.
”Rahalla saa ja hevosesta piisaa.” Miksi hevosen liha einespaketissa aiheuttaa skandaalin ja kohun? Saako hepasta tehdä makkaraa, vai onko se lemmikki? Lisää hevosen elintarvikepotentiaalista täällä.

Salakuvien esittäminen ja mediassa jakaminen asettuivat jatkumoksi kaikelle vaikuttamistyölle, mitä jo aiemmin oli tehty. Aktivistien poliittiseen toimintaan sosiaalinen media asettui kuin nenä päähän. Teknologinen kehitys ei kuitenkaan yksin riitä selittämään aktivistien menestystä kuvakampanjoiden avulla vaikuttamisessa. Edesmennyt yhdysvaltalainen sosio­logi Charles Tilly kehotti Social movements, 1768–2004 -teoksessaan välttämään teknologista determinismiä. Hänen mukaansa pelkkä uusi media ei muuttanut yhteiskunnallisten liikkeiden luonnetta. Kirjassaan Tilly alle­viivaa, kuinka yhteiskunnallisissa liikkeissä omaksuttiin uuden median käyttö toimintaan, jota harjoitettiin muutenkin.

Tiedotusvälineiden ja liikkeiden suhde saa ranskalaisen historioitsija Pierre Rosanvallonin mukaan merkityksen vasta yhteisten vastademokraattisten tehtävien ansiosta. Rosanvallon esittää kirjassaan Vastademokratia – Politiikka epäluulon aikakaudella, että ”tiedotusvälineet ovat valvontademokratian vakiintunut ja funktionaalinen puoli, kun taas kansalaisyhteiskunnassa syntyneet aktivistijärjestöt ovat sen toiminnallinen puoli”.

"Käy kimppuun, sikaan ja limppuun." Monien mielestä siat ovat söpöjä ja ihania pikkulapsiakin verrataan possuihin söpöydessä. Silti monet kokevat asiakseen syödä näitä ihanuuksia. Onko lihatilalla (lyhyen) elämänsä viettävän sian elämä ihana?
”Käy kimppuun, sikaan ja limppuun.” Monien mielestä siat ovat söpöjä ja ihania pikkulapsiakin verrataan possuihin söpöydessä. Silti monet kokevat asiakseen syödä näitä ihanuuksia. Onko lihatilalla (lyhyen) elämänsä viettävän sian elämä ihana?

Pelkkä pohdinta ja analysointi eivät riitä. Eläinoikeusaktivistit haluavat muutosta, joka ei ole vain sanahelinän tasolle jäävää hymistelyä. Hymistely ei muuta epäkohtia eikä lopeta kenenkään kärsimystä. Liikkeissä on ollut erilaisia kampanjoita, tapahtumia ja ruohonjuuritason vaikuttamistyötä. Keskustelut, kohtaamiset ja vuoropuhelu mahdollistavat niin ikään epäkohtien esille nostamisen.

Eräänlaisina välietappeina kasvissyönnin edistäminen, tietoisuuden lisääminen ja keskustelun herättäminen eläinten kohtelun epäkohdista konkretisoivat eläinoikeus­aktivistien sanomaa ja koskettavat monia. Aktivistit ovat onnistuneet sanomansa sanoittamisessa sellaisella tyylillä, joka kohtaa entistä useamman kokemusmaailman. Aktivistien poliittinen tavoite on myös saada ajattelemaan, millaisia vaikutuksia omalla toiminnalla on, ja purkaa tapaa katsoa eläimiä vain jonain, mitä tuotetaan ruuaksi mahdollisimman halvalla.

Kukapa haluaisi olla ”riistäjä”?

Salakuvien julkaisu on tuottanut myös tarkoittamattomia seurauksia. Teurastamoilla kuvatut kuvat ja niiden julkaisu sai isot yhtiöt suunnittelemaan kameroiden tuomista teurastamoille. Siten alojen kiire ja haasteet tavallaan päädyttiin kaatamaan yksittäisten työntekijöiden syliin, vaikka tätä aktivistit eivät tehneet.

"Nosta kissa ruokapöydälle." Jossain kissoja hellitään ja jossain kissoja syödään. Ei voi väittää, että me ihmiset olisimme erityisen johdonmukaisia näissä hommissa. Siinä, missä suuri yleisö ei korvaansa lotkauta tapetusta possusta, nostattaa kissan tappaminen melkoisen myrskyn – joka ei ei unohdu vuosikymmenissä.
”Nosta kissa ruokapöydälle.” Jossain kissoja hellitään ja jossain kissoja syödään. Ei voi väittää, että me ihmiset olisimme erityisen johdonmukaisia näissä hommissa. Siinä, missä suuri yleisö ei korvaansa lotkauta tapetusta possusta, nostattaa kissan tappaminen melkoisen myrskyn.

Kahdenkymmenen vuoden aikana eläinoikeusliike onkin muuttunut poliittisesta altavastaajasta ja marginalisoiduista toimijasta yhteiskunnalliseksi vaikuttajaksi. Oma kysymyksensä on se, mihin vaikuttamistyö johtaa. Joka tapauksessa eläinoikeustoimijat saavat jatkuvasti pohtia keinoja, miten esittää asiansa. Niin aktivismin kuin kaiken yhteiskunnallisen toiminnan on uudistuttava saadakseen asiansa esille ja puhutellakseen uusia ihmisiä. Eläinoikeusliike ei edelleenkään ole massojen liike, mutta sen esittämät asiat ja ongelmakohdat puhuttelevat entistä useam­pia.

Kasvistuotteiden lisääntyminen ja vegaanisten tuotteiden valikoiman parantuminen antaa viitteitä siitä, että kasvissyönti ja veganismi on samaan aikaan sekä politisoitunut että epäpolitisoitunut. Kasvissyönti tai vegaaniset tuotteet eivät nivoudu pelkästään aktivistiuteen vaan ovat kenelle tahansa mahdollisia, tavallisia valintoja. Kasvissyönti tai vegaanisuus ovat poliittisina valintoina enemmän kuin trendin harjalla ratsastamista. Poliittisina valintoina kuluttajavalinnat eivät kuitenkaan useimmille riitä. Yksittäisen kuluttajan käsissä eivät ainakaan toistaiseksi ole suuret linjat, ellei liikkeellä ole suuria massoja.

Eläinoikeusliike on joutunut antamaan periksi hyvin vähän. Eläinten asioissa on kuitenkin vielä paljon tekemistä. Laajemmassakin yhteiskunnallisessa kehyksessä veganismi on yleistynyt hyvin nopeasti, eikä se ole enää vain aktivistien valitsema elämäntavallinen kehikko. Kaikille vegaaniset tuotteet valitseville ruokavalio ei kuitenkaan ole erityisen poliittinen ­kysymys.

Jos poliittisuus katoaa kokonaan eikä kiinnity mihinkään laveampaan yhteiskunnalliseen keskusteluun, onko olemassa riski, että kyseessä on joillekin vain trendi? Luultavasti. Mutta osalle samalla saattaa muotoutua yhteiskunnallisesti tiedostavampi elämä.

LUE MYÖS: Tuomas Tammiston Ruoka, eläimet ja arvo -artikkeli jatkaa Innovaatioleikkeleiden teeman purkamista täällä. Lisäksi aiheeseen liittyviä löytyy osoitteesta www.ateriainnovaatiot.fi.

Pia Lundbom: Eläinten puolustajat – Suomalaisen eläinoikeusaktivismin muuttuva poliittinen tyyli ja toiseus. Jyväskylä studies in Education, Psychology and Social Research. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto. Väitöstutkimus ladattavissa kokonaisuudessaan täältä.

Jaa tämä:

Maailmanloppua pukkaa

Jeesus ja Sote, mikä näitä yhdistää? Molempia odotetaan kuin kuuta nousevaa ja molemmat tuovat muassaan varhan tuhon.

Monet Herran nuhteessa elävät odottavat intopinkeinä Jeesuksen toista tulemista. Raamatun mukaan tätä tulemista seuraa Harmageddon, eli lopullinen taistelu vanhan vihtahousun joukkojen ja Jessen sekä Jumalan valtakunnan välillä. Luvassa on sotkuinen sekamelska ja varmaan on ainoastaan maailmaloppu.

Tässä visiossa on yllättävän paljon yhtymäkohtia sote-uudistukseen.

Sotea, eli sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenteen uudistusta on ollut hämmentävää seurattavaa jo vuosien ajan. Hallitus toisensa perään yrittää ajaa omaa käärmettään pyssyyn ja toistuvasti perustuslaki ja/tai oppositio asettuu poikkiteloin kulloisenkin uudistuksen eteen. Halusimme tuoda aiheen ympärillä käytyyn keskusteluun oman lisämme ja kävimme hieman liisteröintihommeleissa.

Jeesus tulee, sote tulee, mitä näitä nyt onkaan. Kuten Jeesus-lappujen formaattiin kuuluu, myös meidän Sote-lappu löysi tiensä seinäpintaan, josta se voi yllättää pahaa-aavistamattoman ohikulkijan.
Jeesus tulee, sote tulee, mitä näitä nyt onkaan. Kuten Jeesus-lappujen formaattiin kuuluu, myös meidän Sote-lappu löysi tiensä seinäpintaan, josta se voi yllättää pahaa-aavistamattoman ohikulkijan.

Sen lisäksi, että meidän Sote tulee -julisteemme saattaa herättää hymähdyksiä, se muistuttaa Jeesuksen ja sote-uudistuksen yhteneväisyyksistä. Molemmat ovat pitkälti uskon asioita ja näyttävät mahdottomilta tosiasioiden valossa. Ne uskovat, jotka päättävät uskoa ja hankkeisiin sekaantuneiden ammattilaisten kynnys kyseenalaistaa touhu julkisesti on äärimmäisen korkea.

Kuten sote, myös Jeesuksen paluu on vuodesta toiseen ihan nurkan takana.

Yhteistä näissä tapauksissa on myös se, että suurelle yleisölle näiden seuraukset ovat toteutuessaan potentiaalisen katastrofaaliset. Taivaan ja Helvetin lopullisen yhteenoton seuraukset koskettavat koko luomakuntaa ja riippuu koulukunnasta ja tulkinnasta, että kuinka moni pelastuu ja kuinka moni joutuu kadotukseen.

Samoin kuin Jessen tulemisesta, myös sotesta on esitetty kovasti arvioita. Arvioiden luotettavuuden arvioimista vaikeuttaa se, että edes poliitikot ja virkamiehet – joiden tulisi tätä orkesteria johtaa – eivät tunnu tietävät odotettavissa olevia seurauksia. Jotain arvioita kuitenkin on esitetty suunnalla jos toisellakin. Näitä arvioita yhdistää se, että hyvää luvataan joillekin ja monille luvataan huonoa.

Helsingin yliopiston suunnalta otettiin kantaa tulevaan. Lääketieteellinen tiedekunta kommentoi uudistusta ja siihen liittyvään ns. valinnan vapaus -ulottuvuutta olemassa olevin tiedoin: Valinnanvapauslain ideana on, että kilpailu parantaisi palvelujen saatavuutta ja laatua. Tutkimuksellinen näyttö siitä, että näin käy, kuitenkin puuttuu. Voi olla niin, että valinnanvapauslakiin liittyvä kilpailumekanismi päinvastoin ohjaa työvoimaa pois joiltain kansanterveyden kannalta tärkeiltä aloilta (esim. psykiatria) taikka haja-asutusalueilta taajamiin heikentäen palvelujen saatavuutta.”

”Valinnan vapaus” on kuitenkin sikäli ovelasti keksitty ja lanseerattu termi, että kukapa sitä voisi uskottavasti vastustaa. Vapauden vastustaminenhan on silkkaa Neuvostoliittoa, vaikka ei sitä oikeasti olisikaan. Tässä yksityistämistä ajavat tahot ovat pelanneet kortinsa erittäin ovelasti.

Myös valtiotieteellinen tiedekunta samalta yliopistolta otti kantaa: ”Mitkään tutkimustulokset eivät tue oletusta, että kapitaatiorahoitukseen pohjautuva ja asiakkaiden yksityisten ja julkisten markkinaehtoisten tuottajien välillä valitsema palvelutuotanto tuottaisi yhdenvertaisuutta. Ehdotetulla sote-keskusmallilla vahvistetaan palvelujen saamisen alueellista eriarvoisuutta sekä terveys- ja hyvinvointieroja.”

Mutta kuten sanottua, eivät kaikki tässä häviä. Tämä uudistus epäilemättä toteutuessaan luo fantastisia mahdollisuuksia terveysalan yrityksille, jotka ovatkin jo asemoineet itsensä hyviin asemiin ja odottavat rahahanojen aukeamista.

Helsingin yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan kommentin voi siis lukea halutessaan ihan positiivisena: ”Ehdotettu valinnanvapausmalli lisää palvelujen kysyntää ja nostaa terveydenhuollon kokonaiskustannuksia.”

Kokonaiskustannusten kasvu epäilemättä tarkoittaa kasvavia tulovirtoja osalle toimijoista. Tähän viittaa myös em. valtsikan huomio: Uudistus heikentää paljon sosiaalipalveluja tarvitsevien asiakkaiden asemaa.” Toisen tappio on toisen voitto.

Luottaisitko tämän kaavion perusteella tehtävään uudistukseen, joka koskee jokaista suomalaista ja jonka taloudelliset vaikutukset ovat suuruudeltaan miljardeja euroja? Valtioneuvoston selvitys sote-hommeleista on luettavissa kokonaisuudessaan täällä. Ennen tähän kaavioon pääsemistä suosittelemme turvakännejä.
Luottaisitko tämän kaavion perusteella tehtävään uudistukseen, joka koskee jokaista suomalaista ja jonka taloudelliset vaikutukset ovat suuruudeltaan miljardeja euroja? Valtioneuvoston selvitys sote-hommeleista on luettavissa kokonaisuudessaan täällä. Ennen tähän kaavioon pääsemistä suosittelemme turvakännejä.

Jotta tämä uudistus toisi varmasti muassaan viimeisen kohtaamisen, yhdistetään tähän samaan syssyyn myös kuntauudistus ja kuntien aiheeseen liittyvää omaisuutta ollaan siirtämässä maakunnille korvauksetta. Tämä aiheuttaa monenlaisia epävarmuuksia kuntien talouteen, lainoihin ja varallisuuteen. Kunnissa saattaa jopa syntyä kiusaus myydä omaisuutta hintaan mihin hyvänsä ripeässä tahdissa – näin kunnalle jäisi ainakin vähän rahaa kouraan. Ei ole vaikea arvata, ketkä jäävät lopulta voitolle näistä alennusmyynneistä.

Nähtäväksi jää, kuinka kaikki suomalaiset pääsevät harjoittamaan valinnan vapauttaan. Lopun aikoja odotellessa kukin voi halutessaan käydä lataamassa ja tulostamassa meidän Sote-julisteen täältä.

Sote-tulee-vastis

Jaa tämä:

Vote Plösö!

Vaalit lähestyvät, eikä sopivaa ehdokasta löydy? Ei hätää, Plösö on ehdolla kaikissa vaalipiireissä!

Häiriköt-päämaja sai yhteenoton jo monissa vaaleissa mainoksillaan kohahduttaneelta Plösöltä. Omia polkujaan tallaava ja säästeliäästi medialle puhunut Plösö myönsi Häiriköille poikkeuksellisen ja ainutlaatuisen syvähaastattelun näin vaalien alla. Vaikuttajan koko poliittisen uran luotaava haastattelu toteutettiin sähköpostitse.

Poliittisten broilerien ja pintajulkkisehdokkaiden valtavirrasta väkevästi poikkeava Plösö on kokenut politiikkaan pyrkimisen ja ryhtymisen peräti kansalaisvelvollisuudekseen. Näin vaikka systeemi onkin mätä ja järjestelmä puolueellinen.

”Pidän itseäni suoraselkäisenä kovan linjan vaikuttajana joka tuo ryhtiä politiikkaan. Vuoden 2012 presidentinvaalien alla koin velvollisuudekseni siirtyä suoraan politiikan johtotehtäviin – presidenttiys näyttäytyi hyvänä näköalapaikkana ja mahdollisuutena tutustua kenttään.”

Aikaisemmin Plösö on myös ilmoittanut yhteiskunnallisen havahtumisen taustalla vaikuttavan sen yleisimmän syyn: pätemisen tarpeen.

PLÖSÖ PRESSAKSI. Vuonna 2012 oli tarjolla vaihtoehto leipääntyneille urapoliitikoille.
PLÖSÖ PRESSAKSI. Vuonna 2012 oli tarjolla vaihtoehto leipääntyneille urapoliitikoille. Plösö sai taakseen myös julkkiskannattajia – tämä tunnetusti resonoi hyvin vaalikarjan äänestyskäyttäytymisen kanssa.

Jokaisella politiikkaan pyrkivällä on myös uransa alkuvaiheessa edessään sopivan urheiluseuran valitseminen. Prosessi on usein vaikea ja edellyttää kompromisseja. Ellei sitten riko formaattia.

”Kokoomus olisi ollut sopiva puolue minulle, mutta epärehellisyys ja pahuus eivät kiehdo. Koin parhaaksi vaihtoehdoksi perustaa oma puolue, Puolue. Päätäntävallan turvaamiseksi pitäydyin puolueen ainoana jäsenenä.”

Plösön Puolue-puolueen rakenne on kiinnostava, joskaan ei täysin ainutlaatuinen. Hollannissa oikeistopopulismilla ja rasismilla valtaan ratsastaneen Geert Wildersin Vapauspuolueeseen (Partij voor de Vrijheid) kuuluu Wildersin lisäksi ainoastaan Geert Wildersin itsensä hallinnoima järjestö (koska laki vaatii, että puolueessa on oltava vähintään kaksi jäsentä).

Kunnallisvaalikampanjaan kuului isojen mainostaulujen lisäksi myös piemempiä mainoksia, joita jettiin ns. guerrilla-taktiikoilla.
Kunnallisvaalikampanjaan kuului isojen mainostaulujen lisäksi myös piemempiä mainoksia, joita jettiin ns. guerrilla-taktiikoilla.

Suomessa Paavo Väyrysen Kansalaispuolueen jäsenyydet ja jäsentymättömyydet ovat myöskin olleet poikkeuksellisuudessaan yleisen kiinnostuksen aiheita. Myöskään ei tule jättää mainitsematta Timo Soimin Perussuomalaisten rahojen kanavoimista Perussuomalaisten Tukisäätiölle, jossa heilahdukset puolueen johdon koostumuksessa eivät venettä keikuta.

”Tärväsin koko omaisuuteni siihen ensimmäiseen vaalikampanjaa. Mainostoimisto BomB Helsinki veti välistä massit ja offshorasi toteutuksen Kauko-itä-Vantaalla toimivalle alihankkijalle YP-Companylle. You People Companyn kulit levittivät mainoksia pitkin Helsinkiä ja kannatus hipoi pilviä Puolueen jäsenkyselyn tulosten mukaan.”

Äänestyspaikkojen suljettua ovensa Plösö julisti normaaliin tapaan itsensä voittajaksi. Siinä kuitenkin kävi kuin niin usein kalassa: Ei napannut.

Nykyään sosiaalinen media on täynnä äänestyskopissa otettuja valokuvia. Plösö oli suunnannäyttäjä tässäkin trendissä ja julkaisi kuvan äänestyskopista jo vuonna 2012.
Nykyään sosiaalinen media on täynnä äänestyskopissa otettuja valokuvia. Plösö oli suunnannäyttäjä tässäkin trendissä ja julkaisi kuvan äänestyskopista jo vuonna 2012.

”Kun tulokset tulivat, tajusin, että Suomi ei vielä tuolloin ollut kypsä alt-faktoille. Olin luonnollisestikin pettynyt. Julistukseni jäi ikävästi virallisten tulosten jalkoihin ja valemediahuomio jäi vaisuksi. Väärin äänestänyt kansa kääntynyt minua vastaan. Luonnollisestikin reagoin kuten kuka tahansa poliitikko – loukkaannuin verisesti.”

”Pari vuotta siinä sitten meni muita syytellessä ja äänestäjiä kyräillessä.”

Mutta eihän kissa karvoistaan pääse ja politiikan seireenikutsu kävi vastustamattomaksi. Plösölle kävi kuin Michael Corleonelle. ”Just when I thought I was out, they pulled me back in.”

Plösö palasi politiikan kunnian kentille juuri sopivasti vuoden 2015 eduskuntavaalien alla.

”Oikeastaan siinä kävi niin, että kaivoin itseni naftaliinista ja päätin kävellä eduskuntaan näytöstyyliin ja keskisormea vastustajille heilutellen. Hinkkasin sloganit huippuunsa ja benchmarkasin kaikkien viimeaikaisten menestys- ja kasvupuolueiden käytännön toiminnan ja toteutetun politiikan parhaat palat.”

Uutta matoa koukkuun. Vuonna 2015 Plösön vaalimainokset kiinnostivat ja vakuuttivat. Vain mediapeli esti voittokulun vallan huipulle.
Uutta matoa koukkuun. Vuonna 2015 Plösön vaalimainokset kiinnostivat ja vakuuttivat. Vain mediapeli esti voittokulun vallan huipulle.

Tällä kertaa näkyvyyttä haettiin kadunvarsimainonnan ohella myös interwebistä. Aihetunniste #vaalit2015 dominoi Plösön viestintätoimiston Instagram-tiliä. Pöhinä oli todellista.

”Murskatappiohan siitäkin tuli. Mediapeliä se oli. Eikä muuten ollut ensimmäinen kerta, kun valemedia sellaiseen syyllistyi kampittaakseen ylivoimaisen ehdokkaan. He jättivät silkkaa puolueellisuuttaan kokonaan käsittelemättä Puolueen ja minun kampanjan. Sydämeni murtui, kun näin, mitkä mikkihiiret ja akuankat muodostivat hallituksen. Kaikki ovat löysiä paskoja minuun verrattuna.”

Plösö on periaatteen mies ja arvostaa uskollisuutta. Hän on luottanut saman viestintätoimiston palveluihin läpi poliittisen uransa. Esteettiset linjat ovat pysyneet muuttumattomina, tunnistettavina. Äänestäjiä ole kiusattu heittelehtivällä muotokielellä. Plösö edellyttää samaa lojaaliutta orjilt.. ..alamaisiltaan myös.
Plösö on periaatteen mies ja arvostaa uskollisuutta. Hän on luottanut saman viestintätoimiston palveluihin läpi poliittisen uransa. Esteettiset linjat ovat pysyneet muuttumattomina, tunnistettavina. Äänestäjiä ole kiusattu heittelehtivällä muotokielellä.

”Ainoaksi kunnialliseksi vaihtoehdoksi jäi paeta vuorille, saatana.  Maitojuna vuorilta palasi Helsinkiin vasta tänä vuonna”, Plösö jyrähtää.

Puolue sain maaniteltua ykkösnyrkkinsä vielä kerran vaalitaistoon Jälleen kerran Plösö edustaa todellista muutosta.

”Hieman tämä kyllä nyt epäilyttää.  Nämä kunnallisvaalit ovat kuitenkin ne rupisimmat vaalit ja minä todellakin lasken itseni kansainvälisen kaliiberin valtiomieheksi. Puolue sai kuitenkin maaniteltua minut nuoleskelemalla minut ehdolle.”

Puolueen urhollinen soturi ratsastaa taas pelotta vaalitaistoon ja koska Plösö on ns. erikoismies, voi häntä äänestää poikkeuksellisesti kaikissa Suomen vaalipiireistä. Ykkönen ei ole kakkonen, se on ykkönen.

”Se on victoria o muerte nytten. Kirjaimellisesti.”

Plösö joutui maksamaan hävityn vedonlyönnin vuoksi yhden mainospaikan poliittiselle kaksoisveljelleen. Tämä tietenkin korpesi, mutta onneksi linja pitää ja sikäli kaikki on kotiin päin. Kohti parempaa huomista!
Plösö joutui maksamaan hävityn vedonlyönnin vuoksi yhden mainospaikan poliittiselle kaksoisveljelleen. Tämä tietenkin korpesi, mutta onneksi linja pitää ja sikäli kaikki on kotiin päin. Kohti parempaa huomista!
Jaa tämä:

HUSTLERS & PARTIES

Onko mainosala pelkkää kusetusta? Ei. Vastoin yleistä harhaluuloa, mainonta voi olla eettistä, ja siltä voi ihan perustellusti vaatia moraalia.

Me täällä Häiriköt-päämajassa kritisoimme ihan työksemme mainoksia. Teemme vastamainoksia ja välillä myös kirjoitamme aiheesta. Pengomme epäkohtia mainostettavista tuotteista ja niitä valmistavista yrityksistä tai sitten kiinnitämme huomiomme mainoksen muotoon.

Monet tuntuvat kuvittelevan, että mainosten kritisoiminen tarkoittaisi samaa kuin mainosten kategorinen vastustaminen. Ovathan jotkut jopa sitäkin mieltä, että mainonta pitäisi kieltää kokonaan. En ole ihan varma, että kukaan pystyisi määrittelemään ongelmattomasti sitä, mitä kielletään, mikäli mainokset kiellettäisiin. Markkinointi ei ole mitään salatiedettä. Se on hyvin pitkälle jalostettua ja tyyliteltyä viestintää, ja sen voi tehdä hyvin tai huonosti monella eri tavalla. Rajoja määritellään ja koetellaan käytännössä joka päivä.

Kevättalven aikana Suomessa on käyty eloisaa keskustelua mainonnan eettisyydestä Bioenergia ry:n Turveinfo-kampanjan ympärillä. Provosoivat mainosleiskat yhdistettynä ongelmallisiin mainosväittämiin ja turpeen polton ympäristövaikutuksiin ruokki keskustelua monelta suunnalta. Harvoin on niin monia asia pielessä kuin Turveinfo-kampanjassa, ja keskustelun löydettyä mainostoimisto Hasan & Partnersin löi toimiston tirehtööri löylyä kiukaalle parhaansa mukaan.

Normaalistihan mainosala ei ole juurikaan kunnostautunut alan eettisyydestä keskustelemisen saralla. Nyt se keskustelu dumpattiin pyytämättä ja yllättäen johtokunnan kokouspöydälle höyryämään. On kiinnostavaa, että viestintäalalla vuosikymmeniä toiminut Ami Hasan pillastui yhtiönsä saamasta kritiikistä. Hän julisti, että kyseessä on ”Normaali ammutaan viestinviejä -taktiikka. Niin kauan, kun mainostaminen pysyy lain puitteissa, se on ihan okei.”

Ehkä Ami Hasan on viettänyt liikaa aikaa väärässä seurassa ja unohtanut ympäröivän yhteiskunnan seuraamisen. Tai ehkä hän tosiaan on tuudittautunut ajatukseen, että mainostoimisto olisi joku täysin ulkopuolinen toimija prosessissa ja että vastuu kaikesta on aina jossain muualla – mainostajalla tuotteesta ja kuluttajalla mainoksen tulkitsemisesta.

Eihän se tietenkään niin mene.

Turve-kampanjan kovia substanssiasioita käsiteltiin parin viikon ajan läpi aika laajalti mediassa ja mielipidepalstoilla. Kampanjan väitteitä kyseenalaistettiin ja suorastaan osoitettiin vääriksi. Kampanjan taustalla olevat tahot eivät kuitenkaan osallistuneet keskusteluun, eikä heillä ole juurikaan preesenssiä esimerkiksi sosiaalisessa mediassa. Eli keskustelu oli lopulta sitä, että kriitikot kirjoittelivat lehtiin. Hasan & Partners -mainostoimiston ilmottauduttua kampanjan toteuttajaksi Markkinointi & Mainonta -lehdessä, alkoi toinen vaihe keskustellussa. Päästiin puhumaan paheksuntaa herättäneestä muodosta sen substanssin lisäksi.
Turve-kampanjan kovia substanssiasioita käsiteltiin parin viikon ajan läpi aika laajalti mediassa ja mielipidepalstoilla. Kampanjan väitteitä kyseenalaistettiin ja suorastaan osoitettiin vääriksi. Kampanjan taustalla olevat tahot eivät kuitenkaan osallistuneet keskusteluun, eikä heillä ole juurikaan preesenssiä esimerkiksi sosiaalisessa mediassa. Eli keskustelu oli lopulta sitä, että kriitikot kirjoittelivat lehtiin.
Hasan & Partners -mainostoimiston ilmottauduttua kampanjan toteuttajaksi Markkinointi & Mainonta -lehdessä, alkoi toinen vaihe keskustellussa. Päästiin puhumaan paheksuntaa herättäneestä muodosta sen substanssin lisäksi.

On totta, että mainosala on ollut vuosikymmeniä kuin Narkissos, joka ihailee omaa kuvajaistaan. Tämä ei välttämättä kuitenkaan voi jatkua loputtomasti, ja toimijoiden kannattaisi mukautua tähän.

Mainostoimistot keskittyvät julkisuudessa lähinnä ainoastaan saamiensa Huippujen tai Leijonien (siis palkintojen) mehusteluun. Analyyttinen ja etenkin kriittinen keskustelu alan touhuista on sen sijaan loistanut poissa olollaan. Ehkä kritiikin pelätään pilaavan hyvän fiiliksen.

Vaan eipä ole journalismikaan paljoa paremmin suoriutunut. Markkinointi & Mainonta on ollut pitkään ainoa media, joka on seurannut alaa. Marmai on kuitenkin harmillisesti keskittynyt lähinnä mainoskonkarien sankarihaastatteluihin ja niiden saatujen Huippujen ja Leijonien raportoimiseen.

Nyt Sanomat on perustanut uuden toimijan alalle, netissä toimivan Shortlistin. Shortlist otti pontevasti härkää sarvista, ja kutsui joukon alan vaikuttajia keskustelemaan mainonnan ja markkinoinnin etiikasta. Mukana keskustelemassa oli itseoikeutetusti myös Ami Hasan. Keskustelu oli tervetullutta jos olisinkin toivonut hieman kärkkäämpää asennetta, mutta tästä on kuitenkin hyvä jatkaa.

Oli ehkä jotenkin oireellista, että leppoisa keskustelukin lietsoi Ami Hasanin uhomaan ”punavihreästä kuplasta” ja rakentamaan vastakkainasettelua unelmahötössä elävien ja kovalla työllä yhteiskunnan pyörät pyörimässä pitävien välille.

Hasan oli keskustelussa myös ristiriitainen itsensä kanssa. Hän kehui, että yhtiönsä on (silkkaan eettisyyttään?) jättänyt ottamatta diilejä, koska asiakkaaksi kaipaava ei ole tuntunut sopivalta. Kuitenkin hieman myöhemmin hän linjasi, että kaikki laillinen on hyvää. Hasan julisti keskustelussa [videotaltiointi täällä] seuraavaa:

”Meille tulee laillista liiketoimintaa harjoittava liikeyritys ja sanoo, että meillä on tällainen tuote, mainostakaa sitä. Että meillä sitten rupeisi joku sanomaan, että minulla on valtaa, lopeta sen tuotteen valmistaminen, koska minä henkilökohtaisesti satun olemaan sitä mieltä, että se tuote on ihan perseestä.. .. Sitten kannattaa jättäytyä pois, jos ei usko tähän markkinatalousyhteiskuntaan, jossa elämme.”

Ikään kuin me vastarannan kiisket ja kriitikot emme olisi osa tätä yhteiskuntaa ja samalla myös kuluttajia sekä maksavia asiakkaita. Tämä Ami Hasanin julistama mustavalkoinen maailmankuva tuo lähinnä mieleen VR:n sähköbokseja polttavat vallankumouslarppaajat.

Toivottavasti seuraava sukupolvi mainosguruja onnistuu pitämään tiukemmin kiinni muuttuvasta maailmasta.

Suo siellä -meemi
Aihetunniste #raatokuutio viittaa tapaukseen, jossa Atria pyysi internetiltä lempinimiehdotuksia uusille einesbokseilleen. Sehän lähti sitten laukalle aika ripeästi. Kirjoitin aiheesta useammankin kerran ja kerta toisensa jälkeen tämä sama ilmiö vaan toistuu: ”Vuorovaikutteiset mainoskampanjat ovat kuuminta hottia. Firmat voivat osallistaa asiakkaitaan ja luoda illuusion dialogista – se jos mikä sitouttaa. Aina välillä tämä illuusio kuitenkin rapistuu.”

Median pirstaloituminen vaikuttaa myös mainosbisnekseen. Se poistaa mainostajilta viestinsä välitykseen liittyvää kontrollia ja tämä kannattaisi ottaa huomioon liiketoiminnan kaikilla osa-alueilla. Slikki ja maailmaa syleilevä kamppis ei enää välttämättä kanna entiseen tapaan, jos kaakaopavut ovat peräisin orjaplantaasilta tai tuotantoeläimiä on riivattu prosessin alusta loppuun ja mineraalit ovat verisiä.

Myös uudenlaiset viestintätavat tuovat uudenlaisia mahdollisuuksia mainostamiselle. Nämä uudet tavat tuovat mukanaan myös uusia riskejä, kuten näimme hiljattain Atrian tehtyä sisältöyhteistyötä bloggaajien kanssa. Tuo yhteistyö poiki lopulta langettavan päätöksen Markkinoinnin eettiseltä neuvostolta:

”Blogin markkinointia osoittava tunniste ei ollut kuluttajalle helposti havaittava, selkeä ja ymmärrettävä. Kuluttaja ei voinut ensisilmäyksellä tunnistaa blogikirjoitusta markkinoinniksi. Koska asianosaiset ovat kuitenkin pyrkineet noudattamaan viranomaisohjeistusta eikä asiasta ole aikaisempaa oikeuskäytäntöä, neuvosto ei tällä kertaa antanut yritykselle huomautusta.”

Tällä kertaa neuvosto antoi armon käydä oikeudesta, mutta seuraavalla kerralla näin tuskin käy. Mikäli yritykset mielivät välttää broileriblogien herättämän kielteisen huomion ja #raatokuutio-tapauksen kaltaiset hässäkät, pitää niiden joko pysyä kokonaan poissa kuluttajarajapinnasta ja sosiaalisesta mediasta tai sitten niiden pitää katsoa toimintaansa ja uudelleen arvioida sen moraalinen pohja.

Ei tämä tietenkään helppoa ole, mutta maailma muuttuu Eskoseni, ja nyt saattaa olla käsillä ne hetket, kun uusia asemia vallataan – ja vanhoja menetetään. Tässä yhteydessä yritysten viestintää tukevat ammattilaiset ovat tietenkin avainasemassa neuvoineen – vastuu painaa siis myös mainosnikkareita.

Vaikka yrityksen johtoportaan sielu olisi pelkkä musta, rypistynyt rusina, olisi ihan liiketaloudellisestikin järkevää tajuta tämä muutos toimintaympäristössä. Me kriitikot emme ole jatkossakaan hiljaa. Tämä muutos liittyy yritysviestintään ja markkinointiin hyvinkin vahvasti. Sosiaalinen media sekä kuvankäsittelyohjelmien yleistyminen mahdollistavat mainosten haastamisen niiden omassa pelissä tänään tavalla, joka oli vielä vuosikymmen sitten silkkaa scifiä.

Vuonna 1999 Voima-lehti teki ja julkaisi ensimmäisen vastamainoksensa. tuolloin lehti oli ainoa tämän touhun parissa aktiivisesti puuhastellut suomalainen toimija. Vuonna 2017 on lähinnä mahdotonta avata sosiaalista mediaa ilman, että törmää joko kotimaiseen tai ulkomaiseen hassutteluun jonkun yrityksen logosta.

Työnantajani Voima saa leijonanosan rahoituksestaan mainoksista. Koenko tämän ongelmaksi? En suinkaan. Mielestäni on arvokasta, että voimme osoittaa, että markkinoilta haettu rahoitus ei tarkoita väistämättä moraalista perikatoa.

Toivottavasti tämä ajatus valtaa alaa myös markkinoinnin ammattilaisten keskuudessa. Jos he hoitavat hommansa ja vakuuttavat asiakkaansa siitä, että eettisyys voi olla hyvä bisnes, niin yritysten johtokunnat saattavat jopa reagoida. Ja mikäli yritykset parantavat tapansa me kaikki hyödymme. Silloin en edes valita siitä, että joillain motiivit saattavat perustua puhtaaseen voiton tavoitteluun eikä mihinkään korkeaan moraaliin – lopputulos on tärkeintä.

Jaa tämä:

Hyvä,paha, Turkki

Euroopan ja Turkin suhde on pitkä ja jännitteinen. Kaikenlaista on tapahtunut ja välillä on hankalaa – sotilasvallankaappaukset ymmärrettävästi kiristävät tunnelmaa entisestään.

Törmäsin tällä viikolla hieman omituiseen uuteen mediaan, Turkinuutiset.fi-sivustoon. Loppuvuodesta perustettu Turkin Uutiset keskittyy nimensä mukaisesti Turkkiin liittyvään uutisoimiseen, mutta ei varmuudeksi kerro sivuillaan mitään siitä, kuka sitä ylläpitää tai kuka rahoittaa – eli kenen äänellä puhutaan. No, kerrankos sitä.

Sivulla oli kirjoitus mainituista Euroopan ja Turkin hankalista suhteista.  Esimerkiksi kokoomuksen kuntavaaliehdokkaana oleva Mustafa Orhan pohtii Turkin ja Euroopan suhdetta Turkin Uutisissa seuraavanlaisesti:

”Hollannissa, Saksassa, Tanskassa ja jopa naapurimaassamme Ruotsissa on alkanut ikävä sisä- sekä ulkopoliittinen ’kädenvääntö’ Turkin kanssa. Turkkilaisena ja ennen kaikkea paikallispoliitikkona haluan korostaa sitä seikkaa, että tilanteen eskaloituminen poliittiseksi ns. sanasodaksi ei luo hyviä suhteita Euroopan unionin kuin myöskään Turkin tasavallan välille.

EU vallanpitäjät jatkuvasti kritisoivat Erdogania itsevaltaisuudesta, mutta eivät näe äärioikeistopuolueiden nousua ja vaaroja. Esimerkiksi Wilders Hollannissa Le Pen Ranskassa, Saksassa Frauke Petry. Englannin lähtö unionista antoi toivoa äärioikeistolaisille jotka haluavat seurata perässä. Hollannissa (Dutchexit) Ranskassa (Franceexit) tavoittelee eroa EU:sta. Turkkilaisiin poliitikkoihin voimakkaasti reagoiminen tuo sellaisen skenaarion mieleen, jossa etsitään yhteistä vihollista ja sen kautta tiivistetään rivit unionissa. Hollannissa on kohta vaalit. Ranskassa ja Saksassa syksyllä. Le Penin ja Wildersin voitto voi tarkoittaa Ranskan ja Hollannin lähtölaskentaa Unionista. Se tarkoittaa, että unionin hajoamista. Tämä askarruttaa kaikkia EU maiden johtajia ja meikäläisiä kansalaisia. Spontaanisti toimiminen aiheuttaa tällaisia odottamattomia konflikteja.

Kaiken edellä sanotun perusteella totean, että näiden maiden tulisi ensisijaisesti katsoa itseään peiliin ja arvioida omia radikaaleja oikeistoryhmiään ja niiden suosion nousua.”

Hieman aiheen vierestä huomauttaisin, että Orhanin oma puolue, Kokoomus, istuu hallituksessa Perussuomalaisten kanssa, joka puolestaan ei ole arkaillut flirttailla näiden ”radikaalien oikeistoryhmien” kanssa.

Voiman vastamainos kommentoi Turkin matkailua vuonna 2006. Totuttujen rantakohteiden sijaan nostimme matkakohteiksi erilaisia kriisipesäkkeitä.
Voiman vastamainos kommentoi Turkin matkailua vuonna 2006. Totuttujen rantakohteiden sijaan nostimme matkakohteiksi erilaisia kriisipesäkkeitä. Tämä ja muut vastamainokset osotteesta voima.fi/vastamainokset

Sattumalta Politiikasta-lehdessä oli myös samaa aihetta sivuava artikkeli. Tekee aina hyvää lukea monimutkaisiin tapahtumiin liittyviä kirjoituksia, jotka lähestyvät aihetta eri vinkkeleistä. Johanna Vuorelma kirjoitti seuraavaa:

”Nykyään Euroopassa haikaillaan Turkin ensimmäisen presidentin Mustafa Kemal Atatürkin visiota länsimaisesta Turkista. Keskustelussa kuitenkin helposti unohdetaan, että länsimaista suhtautumista Turkkiin on aina leimannut ajatus siitä, ettei Turkki ole ehkä sittenkään ’yksi meistä’ – edes silloin, kun se pyrkii kaikin voimin muuttumaan kaltaiseksemme. Turkissa tämä jännite on jo pitkään johtanut syytöksiin Euroopan kaksinaismoralismista.

Kun Turkin ulkopolitiikkaa koskevia länsimaisia analyyseja tarkastelee eri vuosikymmenten aikana, ei ole kovin vaikea ymmärtää, mistä kokemus lännen kaksinaismoralismista ja epäoikeudenmukaisesta suhtautumisesta kumpuaa.”

 Eihän sitä jatkuvaa sotaa kurdeja vastaan ja fundamentalistien valtapyrkimyksiä ja vallankaappauksia osaa ihan täysin välinpitämättömästi tarkkailla, mutta kannattaa muistaa, että meidän reaktioillamme on myös vaikutusta kuten Vuorelma huomauttaa.

”Ruotsin entinen pääministeri Carl Bildt edusti varsin poikkeuksellista ääntä Euroopassa, kun hän viime vuonna vaati Eurooppaa osoittamaan solidaarisuutta Turkkia kohtaan vallankaappausyrityksen jälkeen. Kun Saksan entinen ulkoministeri Joschka Fischer vuosikymmenen alussa peräänkuulutti Eurooppaa katsomaan peiliin ja miettimään, miksi se ei kohtele Turkkia oikeudenmukaisesti, keskustelu oli vielä moniäänisempää.Niin Bildt kuin Fischer pitävät ilmeisenä sitä, että EU:n epäoikeudenmukaisella politiikalla on merkittävä rooli Turkin politiikan kielteisessä kehityksessä. Samaa painotti Yhdysvaltojen puolustusministeri Robert Gates jo seitsemän vuotta sitten.

Nämä äänenpainot ovat hävinneet lähes kokonaan poliittisesta keskustelusta Euroopassa. On vain itsevaltaistuva Turkki, jonka presidentti Recep Tayyip Erdoğan on määrätietoisesti ja viekkaasti vienyt nykyiselle tielleen aina 2000-luvun alusta lähtien.”

Samalla kun Turkin hallitus suoritti puhdistuksia yliopistoissa, kouluissa, armeijassa ja tuomioistuimissa, Turkcell mainosti netissä ainakin brittiläisen The Guardianin lukijoille: ”Tänään Turkki on demokratiassaan voimakkaampi.”
Samalla kun Turkin hallitus suoritti puhdistuksia yliopistoissa, kouluissa, armeijassa ja tuomioistuimissa, Turkcell mainosti netissä ainakin brittiläisen The Guardianin lukijoille: ”Tänään Turkki on demokratiassaan voimakkaampi.”

On kuitenkin tärkeää muistaa, että tähän Euroopan ja Turkin väliseen keskusteluun eivät osallistu pelkästään poliitikot. Myös yritykset kantavat kortensa kekoon. Suomalaisen Soneran seikkailut Turkissa ovat olleet mittavia ja jatkuvat edelleen. Itsekin kirjoitin siitä, kun Soneran isolta osin omistama teleoperaattori Turkcell mainosti Turkin demokratian voivan oikein paksusti.

”’Ei taloutta ja politiikkaa pysty erottamaan toisistaan’, Helsingin yliopiston tutkija Halil Gürhanlı toteaa. ’Valta­puolue AKP:n menestyksen takana on se, että puolue on onnistunut rakentamaan talou­dellisen valtaliiton, joka tukee hallitusta. Monet yrityksistä, jotka haluavat pärjätä maassa, hakeutuvat esimerkiksi media-alalle, jossa hallitusta voi tukea luontevasti.’

Myöskään Sonera tai omistajansa Telia ei ole jättäytynyt sivuun Turkin hallituksen tukemisesta.

’Turkcell on tehnyt vuosia läheistä yhteistyötä maan hallituksen kanssa. Turkissa ne yhtiöt, jotka tukevat hallitusta, menestyvät häkellyttävän hyvin. Poliittisesti liittoutumattomat yhtiöt puolestaan ovat joutuneet järjestelmällisen häirinnän kohteeksi’, Gürhanlı kertoo.

Telian toimitusjohtaja Johan Dennelind kuvaili keväällä yhtiökokouksessa ­Telian omistajille – joista Ruotsin valtio on suurin – Turkcelliä yhtiönsä ’helmeksi’.

’Globaaleilla markkinoilla yhtiöt tietysti väistämättä joutuvat ongelmallisille alueille. Sitä ei voi välttää’, Gürhanlı huomauttaa. ’Turkissa valtio vaikuttaa kaikkiin toimijoihin markkinoilla, eikä maassa ole vapaata markkinataloutta. Turkin mobiilimarkkinat ovat kuitenkin massiiviset ja erittäin tuottoisat.’”

Yritysten kanssa toimiessa ylimääräistä hankaluutta aiheuttaa se, että kommentteja hankalista asioista on vaikea saada. Soneran edustajat eivät olleet halukkaita kommentoimaan suomalaisen Sonera Oyj:n omistaman Turkcellin tekemisistä. Myöskään Soneran omistaja, ruotsalainen Telia, ei ollut kiinnostunut kommentoimaan aihetta.

Ehkä tilanteen kannalta olisi kuitenkin se, että keskustelu jatkuu moniäänisenä. Eihän tämä touhu tästä muuten mihinkään etene.

Jaa tämä:

Nationalismin kriisi

Maailman väkivaltaisin uskonto vaatii pyhälle kansakunnalle uhrin sotarituaalissa.

TEKSTI: Tuomas Nevanlinna

Omilla voimillaan pärjäävällä sotasankarilla oli uskottavuutta­ olois­sa, joissa sodan­käynti oli rajattua, aseet mieskohtaisia ja tuhovoimaltaan vaatimattomia. Moderniin massamobilisaatioon ja joukkotuhoaseisiin perustuvaan sodankäyntiin tämä sankarikuva ei enää sopinut. Ensimmäisen maailmansodan jälkimainingeissa oli keksittävä uusi sankari: Kuka Tahansa, joka suorittaa osuutensa massatuho-operaatiossa.

Väinö Linnan luoma Tuntematon sotilas on monijakoinen teos. Yhtäältä sitä voi pitää yrityksenä valaa sankarikuvaston hohdetta oloihin, joihin se ei enää sovi. Jokainen antaa pienen ja nimettömän uhrinsa kansakunnan hyväksi. Toisaalta sitä voi pitää melankolisena muistutuksena sotilaasta, joka vain kuoli. Tästä näkökulmasta tuntemattoman sotilaan kuolemalla on muistamisen arvoinen merkitys sikäli, että se on ruumiiden massaan hukkunut ja mieltä vailla.

Tuntematon sotilas -aihelma toimii ja toimi erityisesti Kekkosen ajan Suomessa, jossa se salli nämä molemmat tulkinnat.

Tuomas Nevanlinnan teksti toimii mainiona johdatuksena ILTA-HÄIRIKÖT EXTRA – Kansa Taisteli -lehdelle. Lehti julkaistiin Voiman välissä ja on luettavissa kokonaisuudessaan artikkelin lopussa.
Tuomas Nevanlinnan teksti toimii mainiona johdatuksena ILTA-HÄIRIKÖT EXTRA – Kansa Taisteli -lehdelle. Lehti julkaistiin Voiman 2/2017 välissä ja on luettavissa kokonaisuudessaan artikkelin lopussa.

Isäni oli sotaveteraani. Hän ei juurikaan puhunut sodasta, mutta kirjoitti siitä myöhemmällä iällään paljonkin. Näiden tekstien keskeinen huomautus kohdistui sankarimyyttiin: ajateltiinpa sodan luonteesta, päämääristä ja lopputuloksesta mitä hyvänsä, elämäntilanteena se oli arkinen ja kollektiivinen ponnistus. Arki jouduttiin sopeuttamaan vaikeisiin oloihin, joista pyrittiin tekemään arkea uusilla rutiineilla ja selviämiskonsteilla. Sota vaikutti kaikkiin, ja selviämistaisteluun osallistuivat ­kaikki.

Viedään Tuntematon sotilas -teema loppuun saakka: tuntematon kotiäiti, tuntematon sotataloustehtaan työntekijä, tuntematon sotalapsi.

Nuorena ajattelin, että isäni harvasanaisuus sodan suhteen oli poliittinen valinta: hän ei halunnut osallistua siihen puhekulttuuriin, jossa politikoitiin oikeistolaisten arvojen puolesta sotaan vedoten. En silloin tullut ajatelleeksi, että ratkaisu oli hyvin tyypillinen – ainakin vaikenemisen osalta, vaikka ei välttämättä siihen johtaneiden syiden.

Henkilökohtaisen sotakokemuksen traumaattisista puolista vaiettiin. Mieleltään ja ruumiiltaan vammautunut sotasukupolvi oli kasvanut miesihanteeseen, jossa sankari ei ole vain se, joka tekee sodassa sankaritekoja, vaan ennen kaikkea se, joka koko olemuksellaan ilmaisee valmiutta niihin.

Ahdistuminen, mielen järkkyminen ja peloista puhuminen olisivat henkistä rintamakarkuruutta. Sodasta selvinneet saivat niskoilleen kolmoistaakan: vammat, syyllisyyden eloonjäämisestään ja imperatiivin ”kestää kaiken kuin mies”, olla puhumatta, valittamatta, vikisemättä.

Näin Tuntematon sotilas saa vielä kolmannenkin merkityksen: ihanteen sotilaasta, joka ei tunne mitään.

Taas mennään, Tuntemattoman sotilaan kolmas filmatisointi tulee ensi-iltaan lokakuussa 2017. Jälleen on kansalla katsottavaa.
Taas mennään. Tuntemattoman sotilaan kolmas filmatisointi tulee ensi-iltaan lokakuussa 2017. Jälleen on kansalla katsottavaa itsenäisyyspäivänä.

Paradoksaalisesti sodasta on puhuttu sekä liikaa että liian vähän. Liikaa sotamuisteloita, sotaseikkailuromaaneja, poliittisesti tarkoitushakuista veteraanipatetiaa, talvisodan hengen kaipailua. Liian vähän mykkien ja alkoholisoituneitten miesten puhetta sodan ja Suomen ongelmista, omista ongelmistaan, liian vähän poliittista ja kulttuurista analyysia.

Ei tämä tietenkään mikään paradoksi ole. Kuvio on johdonmukainen. Liian vähäinen puhe selittää liiallisen puheen. Sotilasfarssit, alkoholinkäyttö, sankarimuistelot ja toisen maailmansodan aikaisten hävittäjälentokoneiden mallivalikoiman ulkoaosaaminen ovat olemukseltaan samaa: oiremuodosteita ja defenssejä. Ne vuotavat yli, kun itse asiasta vaietaan.

Nationalismin ylilyönneistä ei vaieta. Niistä puhutaan paljon. Niin paljon, että havaintoa on tarkennettava: itse asiassa nationalismista puhutaan vain sen ylilyöntien yhteydessä. ”Normaalista”, poliittisesti toimivasta nationalismista ei puhuta. Ja saattaa olla, että tämä onkin sen toimivuuden kannalta keskeistä.

Yhdysvaltalainen viestinnän tutkija Carolyn Marvin ja psykologi David Ingle kirjoittivat vuonna 1999 provosoivan teoksen nimeltä Blood ­Sacrifice and the Nation. Tutkimus perustuu sosiologi Émile Durkheimin (1858–1917) ja kirjallisuudentutkija-antropologi René Girardin (1923–2015) teorioihin. Sen mukaan yhteisön pyhä selviää tutkimalla, mikä sille on tappamisen ja uhrautumisen arvoista.

Nationalismille pyhä on kansallisvaltio ja sille sotarituaalissa annettu uhri. Kansallisvaltio on maallistuneelle modernille maailmalle ainoa todella olemassa oleva Jumala – ainoa, jonka puolesta ollaan valmiita kuolemaan.

Sanoja ”pyhä” tai ”uskonto” ei kuitenkaan juuri koskaan mainita kansallisten symbolien yhteydessä. Tämä ei ole sattuma. Nationalismille on tärkeää kiistää luonteensa uskontona. Jos nationalismi esiintyisi julkisesti uskonnollisena ja pyhään perustuvana, se tekisi siitä poliittis-kulttuurisen kiistan aiheen. Uskonnoksi avoimesti julistautuvat opit ja kirkot jakautuvat tavallisesti oppikiistoihin, tulkintoihin ja lahkoihin. Uskonnosta voidaan olla yksimielisiä vain silloin, kun sen luonnetta uskontona ei tiedosteta.

Liberaali nationalismi vastustaa natsismia myös siksi, että natsit tekevät nationalismin edustamista asioista avoimesti pyhiä ja siten poliittisen kiistakapulan. Liberaaleille nationalisteille natsismin ongelma ei ole liiallinen kansallismielisyys vaan nimenomaan se, että natsismi tärvelee nationalismin normaalin toiminnan tuomalla kansakunnan pyhän näkyviin. Toimiakseen nationalismin on oltava pyhää salaa.

Se, minkä verran uskonnot ovat sisäsyntyisesti väkivaltaisia – ja päteekö se kaikkiin uskontoihin yhtä lailla – on yhtä vaikea kuin mielenkiintoinenkin aihe. Joka tapauksessa on niin, että 1900-luvulla ja sen jälkeen ilmiasultaan sekulaarit piilouskonnot – nationalismi, kansallissosialismi ja stalinismi – ovat vaatineet paljon enemmän uhreja kuin ”viralliset” uskonnot. Paljon enemmän nykyään kuitenkin puhutaan julkiuskontojen sisäänrakennetusta väkivaltaisuudesta.

Vaikuttaako tämän puhetulvan taustalla liberaalin nationalismin tiedostamaton pyrkimys vierittää toisille harteille oma uskonnollis-väkivaltainen luonteensa?

Sodan tärkein julkilausuttu tavoite on voitto. Kuitenkin ideologialle, jonka turvin kansalaiset valmistetaan sotaan, asia on oikeastaan päinvastoin. Nationalismille omat uhrit ovat tärkeämpiä kuin menestys. Menestyskin selitetään uhrien avulla. Julkisesti uhrien määrää valitellaan, mutta piilotasolla pätee, että mitä enemmän uhreja, sen parempi.

Tämän kuvion on toimiakseen pysyttävä salaisuutena. Nationalismin pyhän taustalla oleva viimekätinen tabu on, että nationalismin voima ei perustu mahdollisimman moneen tapettuun viholliseen ja voitettuun sotaan vaan omien uhrien määrään.

Väite saattaa hätkähdyttää, mutta se on sopusoinnussa monien outojen tosiseikkojen kanssa. Sotaan osallistuva sotilas joutuu ottamaan suuren kuolemanriskin, mutta terroriteon voi toteuttaa paljon pienemmällä riskillä – ajastettu pommi riittää hyvinkin tuhoamaan jonkin paikallisesti rajatun joukon. Terroriteot ovat kuitenkin huomattavan usein itsemurhaiskuja. Eikö tämä kieli siitä, miten tärkeitä omien antamat uhrit yhteisölle ovat? Ilman iskijän itsemurhaa kuolleiden omien määrä jäisi nollaan.

Marvin ja Ingle vertaavat Yhdys­valtojen käymien sotien kansallis-symbolista merkitystä toisiinsa. Jos kansakuntaa elähdyttäisi ennen kaikkea kuolleiden vihollisten suuri määrä omiin uhreihin verrattuna, Persianlahden sodan pitäisi olla Yhdysvaltojen suurin sankaritarina. Siellä kuitenkin kuoli vain noin 150 amerikkalaista. Toisen maailmansodan miestappiot olivat aivan toista luokkaa – ja niinpä se onkin symbolisesti suuri sota.

Onko Suomessa jotakin erityistä suhteessa nationalismin vakiotarinaan? Laajasti ottaen ei, juoni on aika lailla sama. Yksi mahdollinen erottava seikka tulee mieleen: sotakoneiston tavoite voittaa sota ja nationalismin tarve hävitä se sopivat Suomen tapauk­sessa harvinaisen vaivatta samaan tarinaan. Suomalaiset ovat voineet kertoa itsestään, jos ei sotien voittajana, niin ainakin kansakuntana, jolle on aina käynyt sotien jälkeen hyvin, kun samalla uhrien määrä on ollut suuri.

Tämä kaksoisbonus tiivistyy talvisodan kohdalla: voidaan sanoa, että Suomi sekä voitti että hävisi sen. Se oli siis menestys molemmissa aspekteissa. Ilmankos sen symbolinen asema on lyömätön.

Ovatko todellakin kaikki synnyinmaahan, sen paikkoihin ja kulttuuriin liittyvät tunteet viime kädessä verinationalismin palveluksessa? Palvelevatko kaikki vivahteikkaimmat, yksityiset ja epä­aggressiivisimmatkin kotimaahan liittyvät myönteiset ajatukset vain yhtä ja samaa uhrinationalismin hermokeskusta?

Marvin ja Ingle saattaisivat sanoa tähän, että helppo se on rauhan aikana vivahteistaan ja rauhantahtoisuudestaan puhua. Vasta tositilanteessa eli sodan aikana testataan, onko ei-­nationalistista kansallistunnetta olemassa.

Ehkä sitä ei olekaan. Vaan entä sitten? Sotatilanteessa nationalismista vikisijälle vastattaisiin (jos vastaamaan vaivauduttaisiin), että herää, vihollinenhan on todellinen: ­aggressiivinen, moraaliton ja poliittisesti vastustettava. Näin tekisivät vasemmistolaisetkin.

Onko natsismille, jos oletamme kapitalistisen modernisuuden kehyksen, muuta vaihtoehtoa kuin liberaali nationalismi?

Yksi Marvinin ja Inglen keskeisistä ideoista on, että kansallisen yhtenäisyyden edellytys on itse nationalismin pitäminen poliittisen kiistan ulkopuolella. Tämä ajatus on huomionarvoinen. Jos se otetaan vakavasti, nykyaika olisi kenties analysoitava toisin termein. Ehkä emme eläkään uusnationalismin aikaa vaan nationalismin kriisiytymisen ja hajoamisen aikaa? Juuri se, että nationalismista itsestään on tullut poliittinen kiistakapula, estää nationalismin normaalin toiminnan.

Nykyisessä rivon julkinationalismin tilanteessa liberaalin nationalismin kannalta pahinta on se, että kansan lisäksi eliitti riitautuu ja joutuu ryhmittymään uudelleen. Pintakuohunnan lisäksi liikkuvat mannerlaatat. Tämä lisää uusien poliittisten liikkeiden, sisällissotien, vallankaappausten ja jopa vallankumousten todennäköisyyttä.

Tässä tilanteessa fasismin ”tuomitseminen” on liian helppoa ja itsetyytyväistä. Paheksuja piilevästi olettaa, että kaikki ratkeaisi, kunhan vain palattaisiin entiseen järjestykseen. Ikään kuin entinen järjestys ei olisi millään tavalla osallinen valitettavan tilanteen syntyyn. Liberaalia moralismia ja kilvenkiillotusta ei nykytilanteessa ole ainoastaan riittävästi, sitä on liikaa.

Antinationalismia ei ole se, että vihaa ja halveksii sitä aiemmin sijattua symbolista pesää, joka kansakuntana tunnetaan. Astetta todellisempaa nationalismin vastaisuutta on keskittyä kehittämään kansakunnat ylittävää ja alittavaa, poliittisiin liikkeisiin ja periaatteisiin perustuvaa solidaarista toimintaa.

Lataa PDF

Jaa tämä:

Rakas sota

Julkisen keskustelu sodasta on Häiriköt-päämajan mielestä ongelmallista ja yksipuolista. Päätimme osallistua keskusteluun ILTA-HÄIRIKÖT EXTRA – Kansa Taisteli -lehdellä.

Me suomalaiset rakastamme sotaa. Kun juhlimme itsenäisyyttämme, muistelemme sotaa ja katsomme Tuntematonta sotilasta. Kun määrittelemme liike-elämän johtajatyyppejä, haemme verrokit Tuntemattomasta sotilaasta. Monet meistä jopa tietävät, että saimme itsenäisyytemme talvisodassa. Ehkä tämän kunniaksi koululaisia kannustettiin liikkumaan vuonna 2015, talvisodan 75-muistovuonna, Talvisotahiihdon avulla.

Talvisodalla ja marsalkka Mannerheimilla myös myydään kaikkea mahdollista raaputusarvoista jääkiekkoon ja viinaan. Ja kauppa käy.

Kansallinen narratiivimme – legenda Suomesta ja suomalaisuudesta – on kirjoitettu sodan kautta. Kansallisen identiteetin pönkittäminen sodalla on monin tavoin ongelmallista, mutta näin nämä asiat koetaan. Me suomalaiset olemme kuitenkin hyvin valikoivia sen suhteen, mitä sotia muistelemme. Talvisota ja jatkosota ovat lehtien otsikoissa ja kansalaisten mielissä koko ajan, mutta esimerkiksi sisällissota ei tarjoa selvää ulkopuolista vihollista, jota vastaan kansa voisi yhdistyä. Myöskään Lapin sota ei kelpaa muisteloihin, sillä siihen liittyy kaksi perustavanlaatuista ongelmaa: ensinnäkin Suomi petti liittolaisensa ja toisekseen tuo liittolainen oli natsi-Saksa.

Hyvien ja huonojen sotien jaottelun ongelmallisuuden ohella voisi tietysti miettiä, että sopisiko sodan sijaan rakentaa sitä identiteettiä vaikka hyvinvointivaltiota juhlistamalla.

Tältä se nyt näyttää. 20 sivua tiukkaa asiaa sodasta, kansakunnan tarinasta ja aiheita sivuavista. Hae omasi Voima-lehden telineistä tai lataa pdf artikkelin lopusta.
Tältä se nyt näyttää. 20 sivua tiukkaa asiaa sodasta, kansakunnan tarinasta ja aiheita sivuavista. Hae omasi Voima-lehden telineistä tai lataa pdf artikkelin lopusta.

No, jos sota kuitenkin on se keskeinen rakennuspalikka, niin tarkastellaan aihetta sitten hieman lisää.  ILTA-HÄIRIKÖT EXTRA – Kansa Taisteli pohtii sotaa useasta näkökulmasta, joista moni on mielestämme jäänyt tarpeettoman vähälle huomiolle. Jos tarkastelemme sotaa liian kapea-alaisesti, on olemassa aito riski siitä, että kuvamme sodasta – ja myös Suomesta – muodostuu yksipuoliseksi.

Keskustelussa jalkoihin jääneet lähestymistavat ansaitsevat paikkansa tässä valitussa yhteisessä narratiivissa.

Me suhtaudumme aiheeseen vakavasti ja siksi pyysimmekin kaiken maailman dosentteja, tohtoreita, professoreja sekä tutkijoita kirjoittamaan omiin tieteenaloihinsa liittyviä artikkeleita. Nautinnollisia lukuhetkiä.

PS. Julkaisemme lähiaikoina täällä Häiriköissä lehden artikkeleita erikseen ja myös pidempinä versioina.

Kansa Taisteli luettavissa paperisena versiona jokaisen Voima-lehden (2/2007) välissä sekä täällä (pdf). Hakekaa Voiman telineestä omaksenne tuleva keräilyharvinaisuus (painos 70 000).

Jaa tämä: