Venäjä

Putin hajoaa

Venäjällä voi joutua ongelmiin, jos tekee tai levittää Putinia kritisoivaa taidetta. Jälleen kerran pyrkimykset vaientaa taiteilijat kuitenkin kasvattaa taiteen yleisöä.

Varvara Mihailova osallistui vappumarssiin "Kuolleiden puolueen" riveissä. Kuolleiden puolue on ironinen vastalause Venäjällä voiton päivänä 9. toukokuuta suosioon nousseelle "Kuolemattomalle rykmentille".
Varvara Mihailova (keskellä) osallistui vappumarssiin ”Kuolleiden puolueen” riveissä. Kuolleiden puolue on ironinen vastalause Venäjällä voiton päivänä 9. toukokuuta suosioon nousseelle ”Kuolemattomalle rykmentille”. KUVA: Elena Lukjanova/Novaja Gazeta.

Pietarilainen aktivisti sai 160 000 ruplan (n. 2200 euroa) sakot sen jälkeen, kun hän kantoi Putin-kollaasia vappumarssilla Pietarissa. Kollaasi oli pietarilaisen Rodina, eli Synnyinmaa-taiteilijakollektiivin teos ”Päällikön hajoamisen yhdeksän vaihetta”.

Aktivisti Varvara Mihailova oli hankkinut teoksen aiemmin hyväntekeväisyyshuutokaupasta.

Päällikön hajoamisen yhdeksän vaihetta -teos on saanut innoitteen japanilaisen maalarin Eitaku Kobayashin teoksesta ”Kurtisaanin vartalo yhdeksässä vaiheessa”, jossa taiteilija kuvaa mätänevän vartalon yhdeksän vaihetta. Päällikön hajoamisen yhdeksän vaihetta -teos  koostuu yhdeksästä valokuvasta, jotka kuvaavat vaihe vaiheelta, kun pienessä astiassa itämässä ollut ruoho kasvaa Vladimir Putinin valokuvan läpi.

Rodinan teos Päällikön hajoamisen yhdeksän vaihetta oli liikaa Venäjän viranomaisille. Joskus se on vähästä kiinni.
Rodinan teos Päällikön hajoamisen yhdeksän vaihetta oli liikaa Venäjän viranomaisille. Joskus se on vähästä kiinni. Vaatiessaan teoksen tuhoamista he tosin tuovat teoksen laajemman yleisön tietoisuuteen ja edesauttavat sen kuvaston leviämistä.

Teosta kantanut Varvara Mihailova osallistui vappumarssille ja 8.6. Pietarin Kubyshevin aluetuomioistuin määräsi hänelle sakot ja käski tuhota Päällikön hajoamisen yhdeksän vaihetta -teoksen. Virallinen syy sakkoihin oli tapahtuman järjestyksen häiritseminen toistamiseen (hallinnollisten rikkeiden koodeksin pykälä 20.2, kohta 8). Mihailova oli jo aiemmin saanut sakot osallistuttuaan toiseen mielenosoitukseen. Oikeudessa kuullut poliisit sanoivat, että Mihailova oli kantanut kädessään ”vääristelevää presidentti Putinin valokuvaa” ja että ”sellainen käytös ei sopinut kyseisen tapahtuman sääntöihin”.

Tapaus on saanut paljon huomiota venäjänkielisessä sosiaalisessa mediassa. Moni on jakanut kuvaa ajatuksena, että sitä ei voi ainakaan internetistä tuhota.

Sakkojen maksamiseksi taiteilijakollektiivi Rodina ja tuomion saanut Varvara Mihailova aloittivat nettikampanjan, jossa he myyvät erilaisia painotuotteita. Tuotteiden kuvituksena on tietenkin Päällikön hajoamisen yhdeksän vaihetta.

Tarkoituksena on myös vastata oikeuden käskyyn tuhota taideteos levittämällä sitä eri muodoissa. Myytyjen tuotteiden tuotot menevät Mihailovan sakkojen maksamiseen. Netin kautta voi tilata itselleen t-paidan, julisteita tai postikortteja.

Yhdeksänvaiheinen t-paita. Näin näemme jälleen kerran, että pyrkimykset tukahduttaa keskustelu johtavat sen uusille ja yllättäville poluille. Katoamisen sijaan Yhdeksän vaihetta -teoksen kuvasto on monistunut ja siirtynyt uusille alustoille.
Yhdeksänvaiheinen t-paita. Näin näemme jälleen kerran, että pyrkimykset tukahduttaa keskustelu johtavat sen uusille ja yllättäville poluille. Katoamisen sijaan Yhdeksän vaihetta -teoksen kuvasto on monistunut ja siirtynyt uusille alustoille.

Jaa tämä:

Kohusensuuritaidetta, katso kuvat!

Teksti Häirikkö

Katutaiteilija Sampsan näyttelyssä voi pohtia, onko sensuuri tehokas tapa vaientaa kritiikki.

Joulukuun lopussa Venäjän Omskissa takavarikoitiin taideteoksia suoraan museon seiniltä. Viranomaiset kävivät noukkimassa talteen Katujen ääni -näyttelystä kaikki taideteokset, joissa esiintyi presidentti Putin. Yksi takavarikoiduista teoksista oli suomalaisen katutaiteilija Sampsan Pikkuveli valvoo.

Henkilökunta asetti takavarikoitujen teosten paikalle loppunäyttelyn ajaksi ”Putin oli täällä” -kyltit.

Takavarikointien takana oli Yhtenäinen Venäjä sekä Oikeudenmukainen Venäjä -puolueiden paikallisia jäseniä. Tietenkään takavarikointi ei poista ensimmäistäkään noista teoksista maailmasta eikä se edes vaienna niiden viestiä. Päinvastoin. Samalla sapluunalla tehty Sampsan teos on nähtävissä Lönnrotinkadulla galleria Contempon ikkunassa, osana hänen Culture Jamming – Part 1 -näyttelyä.

Alamaisiaan valvova Pikkuveli ei ole näyttelyn ainoa viittaus Venäjällä viime aikoina takavarikoituun taiteeseen. Lady Putin -teos on vastaus Venäjän viranomaisten päätökselle takavarikoida Konstantit Altuninin teoksia pietarilaisesta galleriasta elokuussa 2013. Tuolloin viranomaisten pinna kärähti maalauksesta, jossa naisten alusasuun pukeutunut presidentti Putin harjasi samoin pukeutuneen pääministeri Medvedevin hiuksia – teos viittasi prosessiin, jossa Medvedevistä leivottiin yhden kauden presidentti Putinin tilalle.

Konstantin Altunin nousi takavarikon seurauksena kansainvälisiin parrasvaloihin. Hän pakeni Venäjältä Pariisiin poliisin pidätettyä takavarikon yhteydessä myös gallerian johtajan ja uhkailtua tälle pitkän tuomion odottavan taiteilijaa.

Samaan aikaan Pariisissa ollut Sampsa maalasi Lady Putin -teoksen pikavauhdilla pariisilaiseen seinään, ja samalla sapluunalla tehty teos on nyt nähtävissä myös Helsingissä ensimmäistä kertaa.

Mutta ei Sampsa pelkästään Venäjän menoa kommentoi teoksissaan. Osansa saa myös esimerkiksi kulutuselektroniikkateollisuus ja erityisesti suuri ja mahtava Apple. Puhelimien ja tietokoneiden valmistaminen johtaa jatkuvaan mineraalivirtaan, joka tuppaa suuntautumaan ensin kolmansissa maissa sijaitsevista kaivoksista halpatuotantomaissa oleviin tehtaisiin, josta elektroniikan matka jatkuu meidän kuluttajien hyppysten kautta usein takaisin kolmansien maiden kaatopaikoille saastuttamaan pohjavedet ja elinympäristöt.

Teos Obsolete Jobs asettaa rinnakkain kännyköiden ja tietokoneiden tarvitsemia mineraaleja henkensä kaupalla tuottavat skidit ja lähes messiaanisen (ja edesmenneen) Steve Jobsin. Teos on suora viittaus Indonesian Bangkan saareen, jossa louhitaan iso siivu maailman tinasta, jota ilman elektroniikkaa ei tuoteta.

Apple ja Jobs eivät tietenkään ole ainoita – tai edes suurimpia – roistoja, joita maailma on päällään kuunaan kantanut. Silti markkinajohtajan asema on aina toimia suunnannäyttäjänä, ja Applen viitoittama tie johtaa yhä uusiin uhreihin. Vaatimuksillaan tuotantoketjun tehostamisesta ja kulujen suitsimisesta Applen johtaja Jobs piti osaltaan huolen siitä, että jokaisen iPhonen ja MacBookin matka raaka-aineesta kuluttajalle on täynnä uhreja. Myös sen puhelimen, jolla näitä kuvia napsin ja sen läppärin, jolla tämä blogin kirjoitin.

Teoksen nimen voi yhdistää myös ”suunniteltuna vanhenemisena” (planned obsolence) tunnettuun ilmiöön, jossa tuotteet suunnitellaan tarkoituksellisesti lyhytikäisiksi, jotta kassakone laulaisi hoosiannaa myös seuraavalla tilikaudella – ja sitä seuraavalla. Voipa nimen myös tulkita tarkoittavan kenties sitä, että Steve Jobsin rakentama imperiumi on tuomittu vanhenemaan ja katoamaan rakentajansa tavoin. Yhtä lailla sen voisi tulkita tarkoittavan sitä, että nykyisen kaltainen orjatyövoiman käyttö tulee päätepisteeseensä pian.

Kukin katsoja varmasti löytää itsekin uusia merkityksiä teoksesta niin halutessaan.

Mutta onko tällä kiukuttelulla mitään väliä? Voiko taiteella vaikuttaa yhtään mihinkään? Sampsan ensimmäinen näyttely, reilu vuosi sitten Jätkäsaaressa järjestetty 49 999 käynnisti Järkeä tekijänoikeuslakiin -kansalaisaloitekampanjan. Tästä teemasta uudessa näyttelyssä muistuttaa teos TTVK Apinat. TTVK eli Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus ry tunnetaan ajoittain melko reippaista otteista tekijänoikeusrikkomuksien valvonnan yhteydessä.

Järkeä tekijänoikeuslakiin -kampanja onnistui keräämään tarvittavan 50 000 allekirjoitusta, ja tekijänoikeusaloite on ansioineen sekä puutteineen parhaillaan eduskunnan käsiteltävänä. Riippumatta eduskuntakäsittelyn lopputuloksesta aloitteen aikaansaama julkinen keskustelu on jo hyvä saavutus. Samoin aloite näyttää kannustaneen saamattomuudesta moitittuja alan toimijoita tekemään omia avauksiaan tekijänoikeuslain epäkohtien korjaamiseksi. Olisikohan esimerkiksi tämä jäänyt tekemättä ilman pientä kannustusta?

Päämäärätietoisuus vaikuttaa olevan keskeinen elementti Sampsan töissä. Hän käyttää taidetta työkaluna, ja sisältö on aina muotoa tärkeämpää. Kaikki teosten aiheet ovat potentiaalisia kampanjan aihioita ja kysymys kuuluu: mikä on seuraava kampanja ja milloin? Taiteilija itse kannustaa yleisöään nousemaan barrikadeille kanssaan:

”Kaupan keskusliikkeet sopivat ruuan hinnoista keskenään ja poliitikot trokaavat maamme kaivosyhtiöille. Meidän kansalaisten tehtävä on osoittaa ongelmia sormella ja vaatia vastauksia. Me emme halua seuraavaa talvivaaraa, tule jammailemaan kanssamme kulttuurilla – häiriköimään.”

Tähän loppuun sopii kuva, jonka Sampsa maalasi ranskalaiselle Join Da Tease -yhtyeelle heidän pian ilmestyvän Premiere Sommation -levynsä kannessa käytettäväksi. Yhtyeen solisti oli törmännyt Sampsan Pariisissa tekemään katutaiteeseen ja innostunut siitä. Sampsan duunit liittyivät paikalliseen tekijänoikeuskeskusteluun ja yhtyeen levytettyä juuri kappale aiheesta, oli yhteys syntynyt. Mutta käsitellään tuota levyä tarkemmin jahka se ensin ilmestyy. Ohessa kuitenkin teos näyttelystä, jossa poseeraa yksi levynkanteen päätyneistä malleista.

”Kuvassa lapsi osoittaa syyttävällä sormella yhteiskunnan epäkohtiin ja samalla tietä kohti valoisampaa tulevaisuutta. Matkalla hän ei arkaile tarvittaessa huutaa näkemiään epäkohtia mikrofoniin.”

Nyt kaikki mukaan huutamaan.

Sampsa: Culture Jamming – Part 1, 2.2. asti Helsingin galleria Contempo, Lönnrotinkatu 23.

Jaa tämä:

Sentteriä sensuurille

Teksti Häirikkö

Taiteen sensuroiminen on aina väärin, mutta onko siinä koskaan mitään järkeä?

Kun haastattelin venäläistä taidemaalaria Konstantin Altuninia syyskuussa Helsingissä, en oikeastaan tiennyt, onko hän taiteilijana kummoinenkaan.

Hän oli kohutaiteilija, joka joutui pakenemaan kotimaastaan viranomaisia, jotka uhkailivat taiteilijaa ekstremismi-syytteellä ja jopa kymmenen vuoden vankeudella. Syynä ajojahtiin olivat Altuninin maalaukset, joissa kuvattiin muun muassa presidentti Putin ja pääministeri Medvedev naisten alusasuissa.

Altunin oli äärimmäisen kiinnostava haastateltava jo pelkän asemansa takia, mutta juttua oli vaikea kirjoittaa, koska en ollut nähnyt hänen tuotantoaan laajemmin.

Lens Politica -festivaali, jonka hallitukseen kuulun, päätti salakuljetuttaa Altuninin töitä Pietarista Suomeen taidenäyttelyä varten. Avasin prosessia uusimmassa Voimasssa.

Olin paikalla, kun Suomeen saapunut viemäriputken ympärille kääritty rullallinen maalauksia avattiin. Tunnelma oli malttamaton. Kun rullasta paljastui toinen toisensa jälkeen loistavia maalauksia, helpotus oli käsin kosketeltavaa. Lens Politica -festivaali ei ollut kutsunut Suomeen taiteilijaa, jonka ainoa meriitti olisi sensuroiduksi tuleminen. Sain itsekin botnea artikkelilleni.

Miten meidän sitten tulisi suhtautua teosten takavarikoimiseen ja taiteen sensuroimiseen? Asiahan on niin, että sen lisäksi että sensuuri on tuomittavaa, se on myös tehotonta kaikissa yhteiskunnissa, jotka ovat edes auttavan avoimia. Tämä näyttely on ensiluokkainen esimerkki siitä, mihin sensuuripyrkimykset johtavat nykymaailmassa: takavarikoidut teokset ja Altuninin tuotanto ovat saaneet ennen näkemätöntä huomiota osakseen.

Täytyy kuitenkin ottaa huomioon se, että syy Altuninin vainoamiseen on pikemminkin sisäpolitiikka kuin viestin lähettäminen ulkomaille. Samoin kuin Greenpeacen aktivistien vangitseminen, myös Altuninin teosten takavarikointi on valtaapitävien viesti kotimarkkinoille, että meille ei kukaan vittuile tai tulee pataan.

Se, että nämä toimet ovat olleet suhteettomia ja saattaneet valtionjohdon kansainvälisesti huonoon valoon ei paina vaakakupissa yhtä paljon kuin Putinin pönkittäminen. Putinin asema ei käsittääkseni ole kolmannella presidenttikaudella ollut suinkaan yhtä vakaa kuin kahden ensimmäisen kauden aikana.

Mutta eihän tässä näyttelyssä ole kyse pelkästään Putinista tai nyky-Venäjästä. Kyse on vallasta ja sen kasvoista. Ymmärrettävästi Venäjä nyt on korostuneessa asemassa. Näyttelyn teoksissa esiintyy johtajia eri maista ja eri ajoilta, sekä presidentti Putinin nuorikko. Kaikki henkilöt liittyvät saumattomasti toisiinsa vallan verkon kautta, mutta silti ennen näyttelyn pystyttämistä muutama teos herätti keskustelua.

Voiko näyttelyyn ottaa mukaan Hitlerin muotokuvan? Voi. Kuuluuko Obama tähän samaan porukkaan? Ehdottomasti.

Ehdotus Hitlerin rannalle jättämisestä taisi perustua huoleen siitä, että joku natsi ostaa siitä itselleen taulun palvottavakseen. Näin tuskin voisi ikinä käydä, mutta vaikka kävisikin, niin sekös vasta olisikin kiinnostavaa. Ajatus siitä, että joku natsi ostaa raivokkaan antifasistiselta ja rasisminvastaiselta taiteilijalta teoksen, jonka tarkoitus on analysoida Der Führerin hahmoa on jotenkin kutkuttava.

Obama puolestaan johtaa maata, joka käy lukuisia sotia jatkuvasti turvatakseen omat kansalliset etunsa. Lisäksi Obaman hallinto on pyörittänyt ennen kokemattoman laajaa salakuuntelu- ja urkkimisverkostoa. Jos teos tässä näyttelyssä siirtää osan tuosta häpeästä myös presidenttiin, niin hyvä. Hope on päässyt loppumaan jo aikapäivää sitten.

Putin vaihtoi muutama vuosi sitten Ljudmila-vaimonsa nuorempaan ja vetreämpään: Yhtenäinen Venäjä -puolueen kansanedustaja, olympiamitalisti Alina Kabajevaan. Mitään virallista ilmoitusta aiheesta ei ole annettu, mutta ainahan valtaapitävien tekemisistä on juoruttu. Ja aina, kun media on nostanut romanssin esiin, keskustelu on tukahdutettu pikaisesti. Kuten Markuksen evankeliumissa todettiin: Antakaa keisarille mikä keisarille kuuluu. Kansa pitäköön turpansa tukossa.

Aikana, jolloin Venäjällä vainotaan LGBT-väkeä oikein urakalla, nämä ikoniset kuvat toisiaan suutelevista johtajista tuovat kauhunväreiden ohella muassaan myös omituisen lämpöisen tuntemuksen. Ehkä vielä koittaa päivä, jolloin ihmiset voivat suudella toisiaan ilman että heidän täytyy uhmata kohtaloa.

Setä Aurinkoinen eli Josef Stalin tunnetaan monilla nimillä. Kuva Joe-sedästä keventää tunnelmaa näyttelyssä kuin näyttelyssä.

Kirkon ja valtion liitto on yhtä jumalaton kuin se on väkevä: valta korruptoi. Putinin esittäminen pyhimyksenä olisi pahimman luokan rienausta, ellei kyseessä olisi parodia. Ristiriita todellisuuden ja maalauksen välillä kiljuu katsojiensa korvat lukkoon.

Pyhistä pyhin patriarkka Kiril ei noudata parituhatta vuotta sitten eläneen ihmisen pojan saarnaamaan vaatimattomuutta ja nöyryyttä. Kirkonmiehen erottaminen tavallisesta gangsterista on vaikeaa – onneksi taiteilija muisti maalata Kirillille päähän piispan päähineen, mitran.

Kirjoittaja on elokuvafestivaali Lens Politican hallituksen jäsen.

Konstantin Altuninin näyttely Pääsy Evätty Helsingin Korjaamo Galleriassa 15.12. asti. Näyttely on osa Lens Politica -elokuvafestivaalia.

Jaa tämä: