Wahlroos

Itsekäs spektaakkeli

Monien mielestä elämme itsekkyyden aikakautta. Suomessa itsekkyyden ruumiillistumana voisi pitää Björn Wahlroosia.

Pidämme itsekkyyttä ennen kaikkea oman aikamme ilmiönä. Olemme ilmeisen taitavia havaitsemaan sitä ympärillämme, muissa ihmisissä, mutta emme yleensä itsessämme. Itsekkyydestä on kuitenkin mitä ilmeisimmin valitettu kautta aikain.

Esimerkiksi Saksan kansalliskirjailijoihin kuuluva Friedrich Schiller valitti 1700-luvun lopulla yläluokkien harjoittavan egoismia ja yhteiskunnan perustuvan liiallisen hyödyn etsimiseen. Friedrich Nietzsche (1844–1900) saa yhä kaikupohjaa vahvatahtoisena, itsenäisenä ja ehdottoman antiporvarillisena ajattelijana. Nietzsche myös oli ratkaiseva yllyke venäläissyntyiselle Ayn Randille (1905–1982), joka on Yhdysvalloissa vapaan kapitalismin ja teekutsuliikkeen avainhahmo. ­Nietzsche ja Rand ovat itsekkyyden merkittävimpiä puolustajia, kumpikin omalla tavallaan.

Aatehistoriaa pengottaessa hahmottuu seuraava huomio: itsekkyys on vapauden hinta. Mitä vapaampia olemme, sitä enemmän joudumme tekemisiin itsekkyyden kanssa, koska vapaus vääjäämättä korostaa yksilön valtaa.

Pyhä Björn Ludvig XIV, eli Aurinkokuningas, muistetaan Ranskan kaikkien aikojen pitkäaikaisimpana hallitsijana (1643–1715) ja miehenä, joka ei ollut vaatimaton. Hän remontoi Versailles’n palatsin nykyisenlaiseksi kitsch-kermakakuksi, jossa on esimerkiksi kultainen huone. Pankkiiri Björn Wahlroos ei ole syntyjään aatelinen, mutta rahaa hän on onnistunut haalimaan. Kalvinistisen opin mukaan menestys ja mammona ovat merkkejä Jumalan suosiosta. Jos näin tosiaan on, on Wahlroos epäilemättä vähintään pyhimys. Rahoillaan hän on muun muassa ostanut kartanoita ja ujuttanut itsensä Ruotsin kuninkaan kaveripiiriin – eli siis melkein siniverinen itsekin.
Pyhä Björn
Ludvig XIV, eli Aurinkokuningas, muistetaan Ranskan kaikkien aikojen pitkäaikaisimpana hallitsijana (1643–1715) ja miehenä, joka ei ollut vaatimaton. Hän remontoi Versailles’n palatsin nykyisenlaiseksi kitsch-kermakakuksi, jossa on esimerkiksi kultainen huone.
Pankkiiri Björn Wahlroos ei ole syntyjään aatelinen, mutta rahaa hän on onnistunut haalimaan. Kalvinistisen opin mukaan menestys ja mammona ovat merkkejä Jumalan suosiosta. Jos näin tosiaan on, on Wahlroos epäilemättä vähintään pyhimys. Rahoillaan hän on muun muassa ostanut kartanoita ja ujuttanut itsensä Ruotsin kuninkaan kaveripiiriin – eli siis melkein siniverinen itsekin.

Vielä muutama vuosi sitten oli vaikea löytää uusliberaaleja. Melkein kaikki tuntemani ihmiset tuomitsivat ja tuomitsevat uusliberalismin jyrkin sanoin: se edustaa itsekkyyden kulttuuria ja edistää ahneutta. Julkisuudessa kukaan ei tuntunut puhuvan suuntauksen puolesta. Silti maamme on selvästi liukunut suuntaan, jota kutsutaan uusliberalismiksi: yksityistetään, lasketaan ja alennetaan koko ajan kustannuksia, nostetaan talous esiin joka ikisellä kolkalla ja kulmalla.

Pitkään meillä oli vain yksi mies, joka paikannettiin uusliberalistiksi ja joka puhui sen puolesta. Björn ”Nalle” Wahlroosia onkin saatu kuulla kohtuullisen taajaan. Hän keksii ärsyttäviä lausuntoja: 80 prosenttia ihmisistä on idiootteja, ainakin mitä tulee rahaan. Köyhien ja rikkinäisten perheiden tukemista ei voi sietää. Kun ­Nordean ruotsalainen pääjohtaja muuttaa luksus­asuntoon, Nalle on jälleen vauhdissa ja lausuu, että pitäähän sitä ihmisen jossakin asua.

Jos miljoonabonuksien kääriminen omiin taskuihin ilman ansioita ei ole ahneutta ja itsekkyyttä, mikä sitten on? Hyvällä syyllä voi sanoa, että se on myös rikollisuutta, josta ei rangaista, samoin kuin varojen siirtäminen porsaanreikien läpi veroparatiiseihin. Ainoa puolustus, jonka sijoituspankkiirit ja meklarit esittävät, on että heidän rahanpyörityksestään on etua myös muille.

On kuitenkin syytä varovaiseen optimismiin: kuninkaat, sotaherrat ja ruhtinaat eivät saa enää mellastaa miten lystäävät, vaan jokaisen on perusteltava toimensa ja asetettava ne julkiseen arvioon. Vaikka tuomio tulisi myöhässä, kuten Irakin sodan tapauksessa, se kuitenkin tulee, emmekä enää ota kohtaloamme fatalistisesti vastaan. Vaikka Wahlroosin talouspolitiikka herättää vastustusta, hän joutuu perustelemaan kantansa peräti kahden kirjan voimin ja asettuu siten julkisen kritiikin kohteeksi. Ja kriitikoiden joukossa on niitä, jotka ovat lukeneet hänen kirjansa ja joiden velvollisuutena on esittää vasta-argumentteja ja parempia malleja. Wahlroosin sana ei varmasti jää viimeisenä voimaan, kuten ei mikään muukaan malli.

Ajatuksenani on esittää Wahlroosille ehdotus. Hänellä on liikaa rahaa. Hän ei ole rikas, vaan moninkertaisesti rikas. Mielestäni riittäisi, että hän olisi vain rikas eli lahjoittaisi suurimman osan omaisuudestaan hyväntekeväisyyteen. Hän on jo harjoittanut hyväntekeväisyyttä, mutta sana siitä ei ole kulkeutunut suurelle yleisölle.

Siksi koko kansan Nalle voisi liittyä miljardöörien liikkeeseen ja tehdä kerralla kunnon lahjoituksen. 2010-luvulla jo kymmenet yhdysvaltalaiset miljardöörit ilmoittivat lahjoittavansa puolet omaisuudestaan pois. Asia voidaan hoitaa näyttävästi: Joensuun kartanossa Salon lähellä voidaan järjestää suuri gaala asian kunniaksi, ja lehdistölle voidaan tarjota muutakin kuvattavaa kuin punaiset housut. Paikalle kutsutaan Esa-Pekka Salosen johtamat Lontoon filharmonikot, Bob Geldof selittämään minne hän aikoo ohjata oman osuutensa ja muutama muu huomattava julkkis. Maailmanluokan tapahtuma siis.

Näin Wahlroos hämmentäisi pakkaa ja ehkä hän saisi ensi kerralla ­äänensä paremmin kuuluviin, kun hän puhuisi rationaalisen käyttäytymisen ja markkinoiden puolesta. Lisäksi hän toimisi tärkeänä esikuvana muille rikkaille, joista moni kokisi pakkoa toimia samaan tapaan.

Mutta eikö tämä kaikki olisi lopulta vain ison egon näytös? Eikö spektaakkelin motiivi olisi ilmiselvästi itsekäs?

Saattaisi hyvinkin olla. Mutta jos lähtökohtana on, ettemme pääse itsekkyydestä koskaan kokonaan eroon, niin on parempi kanavoida itsekkyys mahdollisimman monen hyväksi. Tämä toimintamalli sopii yhteen australialaisen filosofin Peter Singerin ajattelun kanssa.

Singer puhuu tehokaan altruismin puolesta ja hän on utilitaristi, ja etiikan suuntauksena utilitarismi tarkoittaa, että päämäärä ja tulos ratkaisevat, eivät motiivit.

Teksti on lyhentäen lainattu Koskelaisen teoksesta Mahtava minä.

Jukka Koskelainen: Mahtava minä – Itsekkyyden voima ja vastavoimat. Atena Kustannus 2017. 366 sivua.

Jaa tämä:

Björn Wahlroos ja perustuslain diktatuuri

Politiikka ja lait haittaavat bisneksiä. Näinköhän yhteiskunta kuitenkaan olisi parempi paikka, jos antaisimme vallan laissez-faire-libertaareille.

Björn Wahlroos (s. 1952) on näkyvä, hämmentävä ja kiistanalainen hahmo. Tämä vapaan markkinatalouden siunauksellisuutta julistava pankkiiri on Suomen suurin maataloustukien nostaja ja on tehnyt rahaa erityisesti ulosmittaamalla valtiolta omaisuutta oikeilla hetkillä. Suomalaisen talouselämän messiaaksi itsensä ylentänyt pankkiiri on myös osoittanut poikkeuksellista kykyä provosoida kärkevillä avauksillaan.

Nämä Wahlroosin avaukset ovat muun muassa johtaneet laajahkoihin uhoamisiin pankin vaihtamisesta. Koska Wahlroosin Nordea, tai pankit yleensäkään, eivät asiakkaidensa asioista juoruile, ei julkisuudessa ole esiintynyt uskottavia arvioita esitettyjen uhkausten toteutumisista. Itse vältin määrätietoisesti ja onnistuneesti pankkilainan ottamisen Nordeasta.

Tässä kirjoituksessa Wahlroosiin ei muuten viitata ”Nalle”-lempinimellä, sillä miehessä ja hänen arvoissaan ei ole mitään pehmeää tai pörröistä.

Wahlroosin kipparoima ja suoraan sekä epäsuoraan merkittävässä määrin omistama  pankkikonserni Nordea on parhaillaan siirtämässä päämajansa Suomeen. Syyksi muutolle ilmoitettiin erityisesti verotukselliset tekijät sekä pääsy Euroopan pankkiunionin alueelle. Veroetuja shoppaileva pankkikonserni herätti laajalti närkästystä Ruotsissa, eikä asiaa välttämättä auttanut se, että Wahlroos on kunnostautunut provosoivien päänavausten saralla myös Pohjanlahden länsirannalla.

Jotta Wahlroosin sanomiset eivät jäisi pelkästään sanomisiksi, julkaisi Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA hänen kirjoittaman Hiljainen vallankumous – Tekikö uusi perustuslaki Suomen hallinnan mahdottomaksi? -pamfletin. Siinä pankkiiri kritisoi Suomen perustuslakia ja vaatii presidentti-instituution palauttamista herramme Kekkosen määrittelemille urille:

Ludvig XIV, eli Aurinkokuningas, muistetaan Ranskan kaikkien aikojen pitkäaikaisimpana hallitsijana (1643 – 1715) ja miehenä, joka ei ollut vaatimaton. Hän remontoi Versailles'n palatsin nykyisenlaiseksi kitch-kakuksi, jossa on muun muassa kullalla päällystetty huone. Pankkiiri Björn Wahlroos ei ole syntyjään aatelinen, mutta rahaa hän on onnistunut haalimaan. Kalvinistisen opin mukaan menestys ja mammona ovat merkkejä Jumalan suosiosta. Jos näin tosiaan on, on Wahlroos epäilemättä vähintään pyhimys. Rahoillaan hän on muun muassa ostanut kartanoita ja ujuttanut itsensä Ruotsin kuninkaan kaveripiiriin – eli siis melkein siniverinen hänkin.
Ludvig XIV, eli Aurinkokuningas, muistetaan Ranskan kaikkien aikojen pitkäaikaisimpana hallitsijana (1643–1715) ja miehenä, joka ei ollut vaatimaton. Hän remontoi Versailles’n palatsin nykyisenlaiseksi kitsch-kermakakuksi, jossa on esimerkiksi kultainen huone.
Pankkiiri Björn Wahlroos ei ole syntyjään aatelinen, mutta rahaa hän on onnistunut haalimaan. Kalvinistisen opin mukaan menestys ja mammona ovat merkkejä Jumalan suosiosta. Jos näin tosiaan on, on Wahlroos epäilemättä vähintään pyhimys. Rahoillaan hän on muun muassa ostanut kartanoita ja ujuttanut itsensä Ruotsin kuninkaan kaveripiiriin – eli siis melkein siniverinen itsekin.

”Entistä hajanaisemmassa poliittisessa kentässämme parlamentarisointi ei ole luonut toimivaa uutta hallitusmuotoa, vaan eräänlaisen toimeenpanovallan tyhjiön. Kuten kaikki tyhjiöt, se on alkanut täyttyä, mutta täyttäjinä eivät ole olleet valtioneuvosto ja parlamentti, vaan niin sanottu kansalaisyhteiskunta – järjestöt, aktivistit, asiantuntijat, lobbarit ja varsinkin ammattiyhdistysliike. Tämä on ollut hiljainen vallankumous.” – Björn Wahlroos

Itsekin yhteiskuntaan ainakin ajoittain aktivistin roolissa vaikuttavana ja aihetta tarkasti seuraavana olen tietysti innostunut tästä Wahlroosin arviosta aktivistien onnistuneesti suorittamasta hiljaisesta vallankumouksesta. Ehkäpä Juha Sipilän hallitus on säikähtänyt tätä analyysiä ja tämän johdosta leikannut suomalaisyritysten vastuullisuutta tutkivan Finnwatchin rahoituksen ja rauhanjärjestöjen rahoitusta. Loppuu se eettisyyden ja empatian diktatuuri.

Kuten odottaa saattoi, pamfletti oli poleeminen ja herätti keskustelua. Akatemiatutkija Hanna Wass luki pamfletin tuoreeltaan ja kommentoi  Wahlroosin kaipaaman vahvan presidentin palauttamiseen liittyviä:

Vahvan johtajan malli ei ylipäänsä sovi nykyisen kaltaiseen yhteiskuntaan, jossa on pikemminkin paineita vahvistaa kansalaisten poliittista osallisuutta ja hyödyntää paremmin kansalaisyhteiskunnassa vallitsevaa tieto- ja osaamispääomaa lainvalmistelun ja päätöksenteon pohjana. Innovatiiviset ratkaisut tulevaisuuden tarpeisiin löytyvät harvoin peräpeiliin katsomalla.”

Tähän ajatukseen vahvasta presidentistä tarttui myös tutkijatohtori Johanna Vuorelma:

”’Jollain pitää olla se helkkarin valta!’ Wahlroos totesi pamfletin julkaisutilaisuudessa maanantaina. Wahlroos ei ole […] huolissaan siitä, että valta keskittyy yhden ideologian ja eturyhmän ympärille, vaan vallan hajautumisesta, minkä seurauksena perustuslakia tulkitsevien asiantuntijoiden valta korostuu.”

Koska pankkiiri Wahlroos on huolissaan myös perustuslain diktatuurista, on vain soveliasta kuulla valtiosääntöoikeuden professori Tuomas Ojasen mietteet pankkiirin avauksista:

”Minusta on jokseenkin käsittämätön se ajatus, että perustuslaki olisi hirveä ongelmien vyyhti ja veisi Suomen suurin piirtein kuilun partaalle.. ..On syntynyt ihmeellisiä vaikutelmia, että voisimme tulkita perustuslain perusoikeussäädöksiä jotenkin neitseellisessä tulkintaympäristössä puhtaan kansallisesta lähtökohdasta. Samalla unohtuu, mielestäni välillä ihan tarkoituksella, että Suomi on osallisena kymmenissä eri kansainvälisissä ihmisoikeussopimuksissa. Tässä mielessä perustuslain muuttaminenkaan ei kauheasti auta, koska kansainvälisistä velvoitteista ei pääse.”

Kuten todettua, Wahlroos on ollut poleeminen keskustelija jo vuosien ajan. Entinen taistolainen on muuttanut arvomaailman laissez-faire-libertaariksi, mutta yhtä äärimmäisinä mielipiteet ovat pysyneet. Tämä on tietenkin sikäli hienoa, että hänen kanssaan ainakin tietää, missä mennään. Voiman päätoimittaja Kimmo Jylhämö purki pankkiirin ajatuksia vuonna 2009:

”Yritän ottaa selvää, mitä höpötys moraalista ja vastuusta yritysmaailmassa tarkoittaa. Pääesiintyjänä [Ylen viestintäseminaarissa] kun on Björn Wahlroos.

Nyt suuren finanssikriisin maksajina toimivat valtiot, jotka ovat taanneet pankeille ja markkinoille rahaa tuhansia miljardeja euroja.. ..Kukapa voisikaan opettaa vastuuta paremmin finanssikriisin aikoina kuin itse talouskettu Wahlroos, joka kertoo, että osakeyhtiö on määritelmällisesti ’hetkellisesti yhteen kuuluvaa pääomaa’. Osakeyhtiö on ’yhden asian liike’. Se on olemassa ’ainoastaan siksi, että että sen omistajat haluavat toimia yhdessä saadakseen suuremman skaalan etuja eli tuottaa voittoa ja taloudellista vaurautta’.”

Sanovat, että älä ruoki trollia. Välillä tuntuu siltä, että pankkiirin ja trollin erotta toisistaan vain se, että pankkiirilla on rahaa ihan helvetisti. Rahan myötä pankkiirilla on myös hyvät mahdollisuudet saada äänensä kuuluviin, vaikka olisimme kuinka hiljaa aiheesta. Älkäämme siis huoliko pankkiirin ruokkimisesta.

Vaikka tässä kirjoituksessa ei pitänyt puhua Nallesta, niin menköön tämän kerran. Tämä on kuitenkin klassikko ja näitä tarroja näkyy katukuvassa yhä.
Vaikka tässä kirjoituksessa ei pitänyt puhua Nallesta, niin menköön tämän kerran. Tämä on kuitenkin klassikko ja näitä tarroja näkyy katukuvassa yhä.

Jaa tämä: