Mustan kullan kirous

Öljy on tuonut lähes rajattoman energiavarannon­ ihmiskunnan sormien ulottuville. Tätä varantoa onkin hyödynnetty surutta ja rajoituksetta siitä alkaen, kun öljyn massamittainen tuotanto pääsi vauhtiin 1860-luvulla. Nyt olemme tilanteessa, jossa planeettamme asettaa rajat öljyn polttamiselle, ja meidän on ravisteltava itsemme irti riippuvuudesta.

Öljyn aikakauden alkaminen toi mukanaan valtavia muutoksia järjestelmiimme. Myös kyseisen aikakauden loppu tuo väistämättömiä muutoksia. Filo­sofi, runoilija Antti Salminen on filosofi Tere Vadénin kanssa tutkinut öljyn luonnetta ja suhdettamme siihen yli kymmenen vuoden ajan yhdessä.

Maailman Luonnon Säätiö WWF:n mukaan ruuantuotanto muodostaa noin viidenneksen ihmisten hiilijalanjäljestä ja on näin yksi ihmiskunnan suurimmista päästölähteistä. Säätiön johtava ruoka-asiantuntija Annukka Valkeapää toteaa, että luonnon kannalta kestävässä ruokavaliossa punaista lihaa saisi syödä korkeintaan kerran viikossa. Vähempikin passaa. Samalla lihan kulutus on kasvanut Suomessa läpi 2000-luvun ja maataloustuin tuotettua lihaa halpuutetaan ohjeista piittaamatta.
Suomen ympristökeskuksen, Aalto yliopiston ja Ilmatieteenlaitoksen Ilmasto-oppaassa on vertailtu muutamien ruoka-aineiden ilmastopäästöjä:
”Naudanlihan ilmastovaikutus vastaa noin 15 kilon hiilidioksidipäästöjä (lihakiloa kohti CO2-ekvivalentteina), kun taas sianlihan ilmastovaikutus on 5 kg CO2/lihakilo ja broilerin 4 kg CO2/lihakilo. Juuston ilmastovaikutus on lähes yhtä suuri kuin naudanlihan (13 kg CO2/lihakilo). Vastaavasti esimerkiksi soijan ilmastopäästö on vain noin 1 kg CO2/soijapapukilo.”

Aloittakaamme alusta, eli 1800-­luvun jälkipuoliskolta.

”Energiaympäristö ei muuttunut kerralla, mutta tuolloin Texasissa, ja pian myös muualla tämän mustan sampanjapullon korkki paukahti auki. Riippuvuutemme öljystä ei ole absoluuttista, mutta addiktion laatu on poikkeuksellista”, Salminen toteaa.

”Öljy on ylellisyyshuume, jota moderni länsimainen – nyttemmin planetaarinen – sivilisaatio kuosaa menemään huolimattomasti, öky­narkomaanin välinpitämättömyydellä. Öljyn läsnäolevuus lähentelee absoluuttisuutta pienimmissäkin arkisissa yksityiskohdissa: muoveista lannoitteisiin, pinnoitteista kantaviin rakenteisiin, ilmassa leijuvista partikkeleista maaperän mikromuoviin. On vaikea kuvitella asiaa, joka ei tavalla tai toisella olisi öljyperäisen tuotantomuodon piirissä”, Salminen jatkaa.

Elintarvikkeet kasvatetaan ja prosessoidaan öljyn voimalla, ja kuluttaja voi vaikuttaa ainoastaan siihen, onko tuotteen valmistamiseen käytetty enemmän vai vähemmän öljyä.

Sen lisäksi, että syömme öljyn voimin kasvatettua ruokaa, sivelemme öljyä myös itseemme. Kosmetiikan kemikaalipitoisuuksia seuraavan CosmEthics-­yhtiön keräämien tietojen perusteella lähes puolet EU:n alueella myytävistä kosmetiikkatuotteista sisältävät jotain öljy- ja muovijalosteita. Samoin verhoamme itsemme tekstiileihin, jotka on valmistettu öljystä tai vähintään öljyä käyttämällä.

Saksan puolustusvoimien, Bundeswehrin teettämän tutkimuksen mukaan arviolta jopa 95 prosenttia ihmiskunnan kaikesta teollisesta tuotannosta kytkeytyy tavalla tai toisella öljyyn. Vuosimiljoonien mittaan öljyyn kerääntyneen ja varastoituneen energian syöminen on kuitenkin tulossa loppuunsa.

Itse kultakin unohtuu helposti arjessa se, että esimerkiksi vaatteemme on usein valmistettu öljystä, tai vähintään öljyä käyttäen. Oikeastaan nykyaikaista yhteiskuntaa voisi tarkastella sen kautta, että lähes kaikki materia ja toiminta ympärillämme on tavalla tai toisella öljyä tai öljyllä tehtyä. Voisimme kenties hahmottaa tätä ilmiötä piiloöljy-käsitteen kautta – vaikka se on poissa silmistä, sen ei pidä olla poissa mielistä.

Öljy-yhteiskunnan kehityskaareen kuuluu kolme merkittävää katkosta eli shokkia: laajamittainen käyttöönotto, tuotannon tasaantuminen ja tuotannon lasku. Olemme parhaillamme matkalla kohti tuota kolmatta shokkia.

Energiayltäkylläisyys on osaltaan vapauttanut ihmisiä raskaasta ruumiillisesta työstä ja vapauttanut aikaa kulttuurille ja ajattelulle. Öljyn sisältämä energia tekee koko ajan työtä moninkertaisesti verrattuna ihmisten tekemään ruumiilliseen työhön. Tämä on osaltaan mahdollistanut ajatusten vaihdon planetaarisella tasolla ja kulttuurisen kehityksen loikan seuraavalle portaalle. Salminen ei kuitenkaan näe tätä energiayltäkylläisyyden vauhdittamaa kehitystä pelkästään hyvänä.

”Ihmiskunta on kasvattanut pallejaan sielunsa kustannuksella. Ne, jotka ovat syntyneet ja eläneet maantieteellisesti suotuisissa paikoissa, ovat epäilemättä hyötyneet tietyillä jälkimodernin globaalin pohjoisen liki yleisesti hyväksymillä mittareilla.”

Laskennallinen, eli materiaalinen tai bkt:lla mitattava elintaso, on parantunut. Samalla akuutti kärsimys on monissa paikoissa vähentynyt, muttei kaikkialla.

”Ihmiset ovat oppineet haluamaan kosolti lisää. On myös opittu perustelemaan, että he todella tarvitsevat haluamansa. Tai ainakin kokevat halua­vansa, ja olettavat että se minkä he haluavat myös kuuluu nimenomaan heille.”

”Globaalin fossiiliporvariston potentiaalit, mahdollisuudet ja vaihtoehdot ovat lisääntyneet reilun 150 vuoden aikana räjähdysmäisesti. On ihan ok elää kuin faarao. Kukapa ei ­haluaisi asua karkkikaupassa”, Salminen summaa.

Tuon karkkikaupan vastakappaleena voi nähdä ilmiön, jota kutsutaan myös öljyn kiroukseksi. Maa-alueet, joista öljyä on löytynyt eivät – harvoja poikkeuksia lukuunottamatta ole asukkaineen hyötyneet niistä valtavista rikkauksista, joita maan povesta on pumpattu. Paikallisille on jäänyt turmeltu ympäristö ja kuiviin imetty maa, vauraus ja hyvinvointi on valunut muualle.

Vaikka tiedostamme ihmisen osuuden ilmastonmuutoksessa ja ympäristötuhoissa, emme kykene riistämään itseämme öljyn kyydistä. Otetaan esimerkiksi Trinidadin ja Tobagon saaret Karibian­merellä. Saarivaltio on akuutissa vaarassa jäädä nousevan merenpinnan alle ja silti se jatkaa öljyn pumppaamista ja myymistä poltettavaksi – mikä puolestaan edistää merenpinnan nousua. Salmisen mukaan meidän tulisi ”aikuistua sivilisaatiotason itse­tuhoisuudesta”.

”Ja kuten aina ennenkin, tarvitaan vallankumouksia, jotka ovat runouden palveluksessa. Niistä ei ole yhtäkään esimerkkiä.”

Ilman määrätietoista vallankumoustakin suhteemme öljyyn tulee muuttumaan. Me voimme vaikuttaa korkeintaan siihen, kuinka ja koska kohtaamme tuon muutoksen.

”Mitä pidempään irtautumista lykätään, sen vaikeampaa se todennäköisesti on. Mitä ikinä skenaariot energiatulevaisuudesta ovat, ne kannattaisi jo viisaan varovaisesti rakentaa laskevan nettoenergian oletuksella. Se merkitsee useimmiten keskitettyjen järjestelmien hajauttamista paikallisen omavaraistumisen kustannuksella.”

Runsaus ja käytännössä loputon öljy on kuitenkin oman yhteiskuntamme ja kaikkien muidenkin nykyaikaisten yhteiskuntamallien perusta. Ajatus jatkuvasta kasvusta, johon talousjärjestelmämme perustuu tulee katoamaan omaan mahdottomuuteensa. Korjausliikkeistä tulee dramaattisia eivätkä nekään välttämättä ole mahdollisia nykyisten järjestelmien sisällä.

”Modernit valtaideologiat totta vieköön ovat massiivisten energiaylijäämien sokaisemia”, Salminen toteaa.

”Eroa vasemmistoon tai oikeistoon ei tällä tasolla piirry. Voi olla, että kapitalistiset ja kommunistiset ideo­logiat yhtä kaikki ovat siinä määrin moderneista energiaunelmista rakentuneita, että ne eivät kykene riittäviin muodon­muutoksiin riittävillä nopeuksilla ennen kuin on jokseenkin sietämätöntä olla ylimalkaan elossa.”

Vaikka epävarmuus tulevasta vallitsee, niin yksi asia on varmaa: öljyn aikakausi lähenee vääjäämättömästi loppuaan haluistamme riippumatta, eikä paluuta vanhaan normaaliin ole.