”En koe olevani suomalainen. Minulla on Suomen passi ja olen Suomen kansalainen, mutta kuulun Saamen kansaan. Juridinen kansalaisuus ei kuitenkaan määritä identiteettiäni. Mikäli Saamenmaa olisi valtio, voisin olla saamelainen sekä identiteetiltäni että kansalaisuudeltani”, kertoo Jenni Laiti.

Suomalaiset eivät aina ymmärrä saamelaisten olevan oma kansa, jonka asuinalueet levittäytyvät usean maan alueelle. Saamenmaa on jaettu Suomen, Ruotsin, Norjan ja Venäjän kesken. Se, että saamelaiset asuvat Suomessa, ei vielä tee heistä automaattisesti identiteetiltään suomalaisia. Saamelainen identiteetti ei perustu suomalaisuuteen tai siihen, kuinka saamelaisuus suhteutuu suomalaisuuteen.

Saamelaiset eivät ole ”suomalaisia, jotka pukeutuvat värikkäisiin vaatteisiin”, vaikka moista voisi koulu­laitoksen opetuksen perusteella ­kuvi­tella.

”Saamelaisuuden käsitettä sotkee entisestään Suomen korkeimman hallinto-oikeuden päätös määritellä saamelaisiksi henkilöitä, jotka eivät täytä saamelaiskäräjien omia määritelmiä saamelaisesta. Jokaisella kansalla pitää olla oikeus itse määritellä, ketkä heihin kuuluvat ja ketkä eivät. Entä jos vaikkapa Venäjä määräisi, ketkä saavat olla Suomen kansalaisia?”

 

1800- ja 1900-luvuilla monet taiteilijat osallistuivat kansallistunteen nostattamiseen ja suomalaisuuden myytin rakentamiseen. Itsenäistymisen myötä ajatus suomalaisuudesta vahvistui entisestään, ja tätä on hyödynnetty monin tavoin, myös kaupallisesti. Esimerkiksi Elovena-tuotteita on markkinoitu jo vuodesta 1925 varsin suppeasti ymmärretyllä suomalaisuudella. Elovena-tyttö putoaa hyvin stereotyyppiseen suomalaisuuden lokeroon vaaleine kutreineen ja kansanpukuineen. Huomaatteko, kuinka hänen asentonsa mukailee karttojen Suomi-neidon ääriviivoja?

Viipuri-lähtöisen Elovena-tytön päällä oli alkujaan aito, karjalainen kansallispuku. Sotien jälkeen Karjalan evakoihin suhtauduttiin niin penseästi, että kaura­hiutalepaketin puku haluttiin etäännyttää moisista negatiivisista ajatuksista. Nykyään Elovena-paketissa näkyvä kansallispuku ei oikeasti ole kansallispuku vaan kansallispuvun näköinen fantasia-asu – feikki.

Vaikka Elovena-paketin hahmo on pukuaan myöten feikki, edustaa se monille suomalaisuuden kuvaa. Tuo kuva ei jätä tilaa moninaisuudelle. Suomi ei kuitenkaan ole koskaan ollut mikään monokulttuurinen pussinperä, vaan kauppaa on käyty ja suhteita luotu rajoista piittaamatta.

Hirttäytyessään turhan suppeaan kansallisuuden määrittelyyn Suomi auttamatta sulkee suomalaisuuden toisten tavoittamattomiin, mikä johtaa ongelmiin. Kaikki Suomen kansalaiset eivät koe olevansa suomalaisia.

”Olen saamelainen, ja minulla on Suomen ja Ruotsin kansalaisuus”, Laiti määrittelee.

”Eräs saamelaisen kulttuurin kulmakiviä on monimuotoisuus, sillä se takaa elinehtoja ja parempia mahdollisuuksia pärjätä vaikka minkälaisissa oloissa. Toivon Suomelle samaa ymmärrystä monimuotoisuudesta ja monikulttuurisuudesta.”

Ehkä joskus tulee aika, kun kaikki Suomen passin haltijat voivat kokevat itsensä suomalaisiksi.

ENEMMÄN KUIN ASU

”Puku on tärkein monumenttimme, se on myös toinen ihomme”, toteaa Jenni Laiti.

Gákti eli saamenpuku on enemmän kuin vain vaate. Tämä on jäänyt monelta ymmärtämättä, ja ei-saamelaiset ovat käyttäneet pukua eksoottiseksi koettuna lisävärinä esimerkiksi missikisoissa ja mediassa. Kiasmassa Jenni Hiltusen Grind-videoteos esitti ei-saamelaisia tanssijoita turistirihkama­kaupasta ostetuissa ”saamenpuvuissa”. Näissä kaikissa tapauksissa puvun avulla on eksotisoitu saamelaisia, ja niihin liittyen on perustellusti puhuttu kulttuurisesta omimisesta.

Lapin yliopiston tutkija Piia Nuorgam kirjoitti vuonna 2016 Voimaan kulttuurisesta omimisesta:

”Oikeudenmukaisuuden näkökulmasta inspiroituminen tai lainaaminen voi tapahtua vain sellaisten kulttuurien ja kansojen välillä, joilla on ainakin periaatteessa tasavertaiset mahdollisuudet päättää yhteisistä pelisäännöistä ja immateriaalioikeuksien­ avulla suojattavissa ­asiois­ta. Alkuperäiskansat eivät ole olleet laatimassa näitä pelisääntöjä.”

Saamelaisille puku on osa identiteettiä, ja oikeus sen pukemiseen tulee siitä, että on osa saamen ­kansaa. Kyse ei ole siitä, minkä värisen paidan valitsee aamulla ja nappaako päälle hupparin vai neuleen.

Jani Leinosen maalaamassa Elovena-teoksessa Jenni Laiti on pukeutunut mustaan gáktiin, saamenpukuun.

”Puvun lähtökohta on uuden luomisessa ja gákti­muodissa: halusin tehdä itselleni pitsisen gáktin ja halusin kokeilla uutta materiaalia”, Laiti kertoo.

”Kaavoitus ja kaikki perinteiset osat on samoja, materiaalit vain uusia ja samaa väriä. Musta on vähän käytetty väri nykypäivänä gákteissä, koska se viittaa kristilliseen värisymboliikkaan ja surupukuun. Entisaikaan musta verka myös oli köyhien verka. Myöhemmin käyttäessäni gáktia siihen on tullut enemmän merkityksiä. Sekä värinsä että materiaalinsa puolesta se symbolisoi surua. Mielenkiintoinen yksityiskohta on nurinpäin oleva hulpa, helman alin osa. Perinteisesti nurinpäin olevilla vaatteilla on voitu laittaa piruja liikkeelle ja tehdä muita noituuksia. Taikka sitten protestoida julkisissa tilaisuuksissa.”

Laitin viittaus puvun rooliin monumenttina liittyy siihen, että saamelaisilla ei ole historiallisia rakennuksia tai patsaita, museoitakaan ei ole vaivaksi saakka. Saamelaiset kantavat kulttuuriperintöään asuissaan.

”Viime vuosikymmeninä maailman alku­peräis­kansojen parissa on puhuttu paljon siitä, ­kuka omistaa kulttuurin ja menneisyyden. Oikeus omaan kulttuuriperintöön, sen hallinnointiin ja tulkitsemiseen eli omaan historiaan koetaan yhä tärkeämpänä ja sillä nähdään olevan sosiaalinen merkitys alkuperäiskansojen hyvinvoinnin kannalta”, kirjoittaa Eeva-Kristiina Harlin.

Harlin tekee saamelaisten arkeologisten ja etno­grafisten esinekokoelmien palautuspolitiikkaan liittyvää väitöstutkimusta Oulun yliopistolla. Suomen kansallismuseo ilmoitti tänä vuonna lahjoittavansa muun muassa vaatteita sisältävän saamelaisesinekokoelmansa saamelaismuseo S­iidalle.

Tämä on askel oikeaan suuntaan, mutta lisää askelia kaivataan.