“Tämä otsikko voi vaarantaa sinun ja läheistesi hyvinvoinnin.”

Uutiset ruoka-aineiden terveysvaikutteista voivat olla samaan aikaan tosia ja merkityksettömiä. Hyvä journalismi kertoo lukijalleen välitetyn tiedon merkityksellisyydestä, mutta toisinaan tämä jää pelotteluotsikoiden ja kohu-uutisten jalkoihin.

Riisissä on arseenia ja perunoissa glykoalkaloideja. Muroissa on glyfosaattia, juomavedessä mikromuovia. Aspartaami muuttuu elimistössä formaldehydiksi.

Terveysjournalistina velvollisuuteni on paljastaa lukijoille, jos heidän lautasillaan piilee vaara. Ikävä kyllä erilaisista myrkyistä on turhan helppoa kirjoittaa pelotteluotsikoita, joissa unohdetaan vaaran mittakaava. Kaikki yllä luetellut väitteet ovat totta, mutta silti mikään niistä ei vaadi yksittäiseltä ihmiseltä elintapamuutoksia. Niihin liittyvät riskit ovat vähäisiä tai olemattomia.

Vastaavasti yksittäisistä vitamiineista ja elintarvikkeista syntyy kätevästi uutisia: ”Puolet suomalaisista saa liian vähän tätä vitamiinia”, ”Tässä on uusi suomalainen superfood”, ”Tämä tuttu öljy torjuu sydänsairauksia”.

MUISTA NÄMÄ NELJÄ SEIKKAA LUKIESSASI TERVEYSJOURNALISMIA:
1. Terveyskansalaisuus on pelkkä harrastus
Terveysvalistukseen sisältyy oletus, että kaikki haluavat käyttää elämänsä täydellisen terveyden tavoittelemiseen. Terveys ei ole kuitenkaan mikään pyhä ihmisarvon mittari. Elämässä on muitakin tärkeitä asioita. Kukin voi harrastaa terveyttä sen verran kuin haluaa.
2. Elintavat ovat kokonaisuus
Älä anna terveysvaroitusten ja -intoilujen harhauttaa. Terveelliset elintavat eivät perustu pakkomielteiselle yksityiskohtien säätämiselle vaan itseä miellyttävälle kokonaisuudelle, jossa kaikki ei ole puhdaspiirteistä ja pilkuntarkkaa.
3. Usein paras tieto löytyy suomalaisilta terveysviranomaisilta
Viranomaisiin uskominen on suorastaan radikaalia tänä halvan populismin aikana. Suomalaisten ja eurooppalaisten terveysvirastojen tuottamaa tietoa ei arvosteta tarpeeksi luultavasti siksi, että se on tylsää. Se on tylsää, koska se on luotettavaa. Kriittinen lukija saa yllättyä iloisesti Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL:n ja Euroopan elintarviketurvallisuusvirasto EFSA:n ankeiden raporttien äärellä.
4. Pelkkä ilmainen journalismi ei ole kestävää
Terveysbisnes kasvaa kasvamistaan, ja netti on täynnä epäjournalistisia hyvinvointiblogeja. Tarve hyvälle, kriittiselle terveysjournalismille on suuri. Lehdistön resurssit ovat kuitenkin vähissä. Yksi tapa tukea hyvää journalismia on hyväksyä se, että jutuista pitää vähän maksaakin. Näin kuluttaja voi omalta osaltaan hidastaa lehdistön lipumista kohti klikkijournalismia ja sisältömarkkinointia.

Terveyttä edistääkseen lukijan ei tarvitsisi oikeasti miettiä flavonoideja eikä tyrnimarjoja. Useimmat lehdistön tarjoamat vinkit sulavat olemattomiin, kun ne asetetaan ihmiselämän mittakaavaan. Yksittäisten ravintoaineiden tai elintarvikkeiden korostaminen terveyspalstoilla sotii terveellistä ruokasuhdetta vastaan. Ruokavalio on aina kokonaisuus.

Viralliset ravitsemussuositukset, kuten monet muutkin ohjeet, pysyvät liki identtisinä vuosikymmenestä toiseen. Tämä ei johdu siitä, että viranomaiset olisivat pudonneet kehityksen kelkasta. Ketään tässä maailmassa ei nimittäin kiinnosta terveystieto niin intohimoisesti kuin Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL:n nörttejä. Meillä vain on jo olemassa valtavasti hyvää tietoa terveellisistä elintavoista. Joku rottakoe tai opinnäytetyö ei sitä mullista.

Terveysjournalistien kannalta tilanne on hankala, sillä lukijoita kiinnostaa eniten uusi ja yllättävä tieto. Kun sitä ei ole tarjolla, uutisiksi täytyy kelpuuttaa kaikenlaista vähäpätöistä silppua.

Suomen tiedetoimittajain liiton pääsihteeri Ulla Järvi on seurannut vuosia terveysviestinnän kehitystä. Hän laati väitöskirjansakin 2000-luvun terveysjournalismista. Otin Järveen yhteyttä ja kysyin, miltä osin terveysjournalismi saattaa olla lukijalle haitallista. 

Yhtenä perusongelmana Järvi nostaa esiin lukijaa kontrolloivan tyylin:

”Käskymuotoisesta terveysjournalismista tulevat mieleen koulun liikuntatunnit ja tamburiinit. Mutta onko median tamburiini sellainen, että se voi nostaa ihmisen ylös sohvalta? Oikeasti käskyttäminen aiheuttaa vastareaktion. Siitä seuraa terveysahdistusta.”

On helppoa uskoa, että Järven mainitsema ”tamburiini” tosiaan ennemmin vaikeuttaa kuin helpottaa terveellisen elintavan ylläpitämistä. Käskyttävä tyyli ruokkii sosiaalipsykologisen tutkimuksen perusteella ulkoista motivaatiota. Se ei ole kestävää.

Pitkäaikaiset, terveyttä edistävät elintapamuutokset onnistuvat parhaiten, jos niitä kannattelee sisäinen motivaatio. Journalistina en voi kuitenkaan tarjota sellaista lukijalle. Voin vain väistyä syrjään ja tyytyä tiedonvälittäjän rooliin.

Lehdistön ansaintamallikin tuo terveysjournalismiin ongelmia. Terveysartikkelien kysyntä kasvaa, mutta samalla vakituisten työntekijöiden määrä toimituksissa vähenee:

”Jos nettideskissä toimittajan pitää tehdä yksitoista juttua vuorossa, siinä ei ehdi haastattelemaan tutkijaa. Tämä on ongelma, josta ei puhuta tarpeeksi. Toimittajia irtisanottaessa väitetään, että samalla kehitetään uusia työmuotoja ja tehokkuus lisääntyy. Ajatteleminen ei kuitenkaan lisäänny”, Järvi huomauttaa.

Klikkijournalismikin on seurausta ansaintamallin ongelmista. Otsikon täytyy koukuttaa, ja houkutus totuuden vääristelemiseen on suuri. Terveysjournalismissa täkynä voi toimia ohje tai varoitus, joka tieteellisestä asiayhteydestään irrotettuna vaikuttaa merkittävämmältä kuin onkaan.

Liioiteltujen otsikoiden ikävänä sivutuotteenaan lukijan huomio kiinnittyy asioihin, joilla ei ole oikeasti terveyden kannalta arvoa. Pidän tätä vampirismina. Koska mediat tulvivat terveystietoa, ja ihminen ei voi venyä kaikkeen, jokainen vääristelty tiedonmurunen on lisähaaste elämänhallinnalle. Käytännössä mediayritykset varastavat lukijoilta terveyttä ja muuntavat sen rahaksi.

Terveyden ihannoinnin alle kätkeytyy julma poliittinen viesti: Vain osa ihmisistä on kunnollisia terveyskansalaisia, jotka työstävät itseään ja ostavat tarkoin valikoituja hyvinvointituotteita. Lifestyle-juttujen äärellä lukijat pääsevät haaveilemaan täydellisten ihmisten superterveestä elämästä.

Järven mukaan tällainen itseään kontrolloiva kansalaisen ihannetyyppi ei ole kelvollinen esikuva useimmille ihmisille:

”Kontrolloivaan tapaan puhua terveydestä ja sairauksista ei mahdu ajatus elämän hauraudesta. Kaikkihan me kuolemme joskus. Jos ihmisellä ei ole motivaatiota harrastaa vaikka triathlonia, ehkä hän ehtii viettämään enemmän aikaa lastensa kanssa. Terveys ei ole ainoa arvo.”

Onko tästä sitten malliksi kaikille ja jokaiselle? Ei välttämättä, vaikka on tietenkin hienoa, mikäli Stubb itse viihtyy ja pysyy reippaana.

Terveysvinkkien toitottamisesta on vain pieni askel kovapintaiseen maailmankuvaan, jossa ihmisen pitää ansaita hoitonsa. Jos kerran Alexander Stubb käy heti aamusta lenkillä, miksi ei lukijakin kävisi? Siinä maailmassa ylipainoinen, köyhä tai mielenterveyshäiriöstä kärsivä kansalainen on puutteellinen, jopa moraaliton.

Joogaisi. Laihduttaisi. Söisi tyrnimarjoja.

Järven mielestä olisi arvokasta, jos terveysjournalismissa uskallettaisiin tarttua nykyistä enemmän yhteiskunnallisiin aiheisiin:

”Suomessa koulutus ja tulot vaikuttavat terveyteen niin paljon, että kahden miehen eliniänodotteessa voi olla kymmenen vuoden ero. Kaipaan terveysjournalismia, jossa puhuttaisiin rahasta ja luokkaeroista. Terveys on aina myös terveyspolitiikkaa. Se on kuntienkin suurin yksittäinen menoluokka.”

Lukijoiden etua palvelevassa terveysjournalismissa tulisi siis huomioida tieteellisen tiedon lisäksi tekstin sävy, median sisäiset ongelmat, tarinoihin kätkeytyvät poliittiset piiloviestit sekä yhteiskunnan taloudelliset realiteetit. Niin kauan kuin tämä ei säännönmukaisesti toteudu, lukijan kannattaa suhtautua terveyslööppeihin varautuneesti. Jokaisen viereen saisi lätkäistä varoitustarran: ”Tämä otsikko voi vaarantaa sinun ja läheistesi hyvinvoinnin”.

Facebook-kommentit
Jaa tämä: