Teksti Häirikkö

Khaled Jarrar toi sotilaallisen kurin Helsingin keskustaan.

Siinä me seisoimme Lasipalatsin aukiolla, sulkeisharjoituksista tutussa kolmijonomuodostelmassa. Vettä satoi kaatamalla ja tuijotimme vihollista silmiin. Surrealistinen olo iski. Olin osa performanssia.

Palestiinalaistaiteilija Khaled Jarrar järjesti viikko sitten sateisena tiistai-iltana Dis-/Obey-nimisen performanssin, jonka tarkoituksena oli pohtia ohjeiden noudattamista ja sen järkevyyttä.

”Minut on koulutettu sotilaaksi – tottelemaan ajattelematta. Mutta me olemme ihmisiä – meidän täytyy ajatella”, Jarrar selitti meille osallistujille ennen performanssin alkamista.

Ennen uraansa taiteilijana Jarrar oli sotilas ja toimi muun muassa Jasser Arafatin henkivartijana.

Joukkue, aseen-to! Aika surkea näkyhän tämä porukka oli.

Taiteilijan alkupuheen jälkeen me Dis-/Obey-projektiin osallistuneet saimme intin vanhat baretit päähämme ja harjoittelimme liikkumista joukkueena. Surullisempaa sulkeisharjoitusta tuskin koskaan on nähty, mutta se nyt ei oikeastaan ole se pointti. Käytyjen keskustelujen perusteella sain sen kuvan, että monet osallistujista ovat tottuneita ajattelemaan ja toimimaan itsenäisesti, ja kuten todettua se itsenäisyys ei ole aina toivottua sotilailta. Puolustusvoimien mukaan sulkeisilla muun muassa luodaan kykyä vaistomaiseen reagointiin. Tuo oli tärkeä elementti myös meidän performanssissa.

Muodostelmamme marssi Vanhalta ylioppilastalolta muutaman sadan metrin matkan Mannerheimintien vartta ja sen yli Lasipalasin aukiolle. Militantin oloinen seurue herätti hämmennystä ja jopa närää keskellä iltapäiväruuhkaa. ”No ei kyllä vaikuta erityisen rauhanomaiselta”, muuan vanhempi herrasmies totesi.

Kaikkialla joukko-osastollinen sotilaita iltapäiväruuhkassa ei kuitenkaan ole harvinainen näky. Se on hyvä muistaa.

Itselleni surrealistisin hetki oli se, kun kävimme kääntymässä Kampin kauppakeskuksen edustalla olevalla Narinkkatorilla. Pysähdyimme siellä seisomaan kolmirivissä ruuanlaittokermaa markkinoineen mainosteltan viereen ja Jarrar innostui jakamaan meille osallistujille ilmaisia näytteitä. Siinä ne konsulentit kaivoivat kermapurkkeja kylmälaukusta otsat hiessä. Joku erehtyi naurahtamaan tilannetta ja sai päälleen komentaja Jarrarin huutamat nuhteet ja käskyn punnertaa.

Lopulta joukko-osasto päätyi Lasipalatsin aukiolle, jossa meitä odotti vihollinen: 50 henkareissa roikkunutta maastopukua (intin vanhoja). Meidän käskettiin pysähtyä kasvotusten vihollisen kanssa ja kohdata tuntematon vaara. Tässä kohdassa alkoi ihmiskoe: kuinka kauan kukakin viitsi seistä siinä paikallaan. Meidän tapauksessamme esitetty vastakkainasettelu oli ilmeisen merkityksetön ja järjetön, mutta siinä sateessa seisoskellessa sopi miettiä, että kuinka usein konflikteissa vastaavan kaltainen vastakkainasettelu on yhtä järjetön.

Hissukseen osallistujat alkoivat sitten riisumaan päähineitään ja poistumaan muodostelmasta kyllästyttyään touhuun. Jotkut nopeammin, mutta sitkeimmät seisoivat siinä hievahtamatta melkein tunnin verran. Mitä lie ovat siinä pohtineet, ehkä sokean käskyjen tottelemisen typeryyttä ja sitä kaikkea tuhoa, mitä sokealla tottelemisella on saatu aikaiseksi.

Missä määrin tämä sotilaan leikkiminen sitten poikkeaa intistä ja siitä, miten siellä larpataan sotilasta? Paha sanoa, kaipa tässä joku aste-ero kuitenkin on.

Viimeisen sotilaan tiukka katsekontakti demonisoitua vihollista silmiin.

Dis-/Obeyn toteutus oli kuitenkin vaarassa, koska israelilaiset eivät halunneet päästää Jarraria poistumaan kotoaan Ramallahista. Edellisen kerran Jarrarin liikkumista rajoitettiin keväällä, kun häntä estettiin osallistumasta oman näyttelynsä avajaisiin New Yorkissa.

Tämä taiteilijan liikkumisen rajoittaminen on tietenkin henkilökohtaisella tasolla tragedia. Se kuitenkin sopii raivostuttavan hyvin hänen taiteellisen tuotantonsa profiiliin. Jarrarin teokset ovat toistuvasti käsitelleet liikkumisen vapautta ja tuon rajoittamista. Ymmärrettävästi hän on lähestynyt aihetta omasta henkilökohtaisesta kokemuksestaan käsin. Jarrarin koti sijaitsee Länsirannalla, jonka ympärille Israel on rakentanut muurin.

Palestiinalaisilla ei ole oikeutta valvoa omia rajojaan, eivätkä he saa leimata vierailijoiden passeja – leimat lyödään papereihin israelilaisten puolella rajaa. Protestoidakseen tätä epäkohtaa Jarrar suunnitteli palestiinalaisille oman passin ja meni kotikaupunkinsa Ramallahin torille ja rupesi leimaamaan turistien passeja. Hän toki kertoi kaikille, mistä on kyse ja että ongelmia saattaa leimasta seurata. Ja niitä ongelmiahan tietysti seurasi. Useampikin leiman passiinsa ottaneista pääsi erityiseen syyniin Israelin puolella ja osan passit revittiin.

Osana toista taideteosta hän puolestaan kävi hakkaamassa taltalla ja vasaralla palasia irti Israelin rakentamasta eristysmuurista. Nuo palaset hän jauhoi pulveriksi ja sekoitti siitä uutta sementtiä, josta valoi siitä muun muassa jalkapallon.

Video Jarrarin Lontoon Ayyam-galleriassa järjestetystä Whole in the Wall -näyttelystä.

On vaikea kuvitella, mitä israelilaisviranomaiset kuvittelivat hyötyvänsä Jarrarin matkustamisen estelystä. Ehkä ei ole ajateltu mitään sen suurempaa, ehkä kyseessä on vain ollut puhdas halu tehdä kiusaa.

Paljoa paremmin he eivät olisi kyenneet Jarrarin teosten viestiä alleviivaamaan.

www.checkpointhelsinki.org/en/programme/to-the-square-2/