Peseekö vegaaninen hampurilainen riistäjäfirman puhtaaksi synneistä? Entä pitääkö kasvisruuasta puhuttaessa aina muistaa kehua myös lihaa? Mikään ei ole varmaa, mutta ainakin elämme kiinnostavia aikoja.

Syksy on täällä ja vähitellen ”lihaa grillimestarille” -mainokset jättävät meidän rauhaan. Johan tässä menikin useampi kuukausi, kun ei voinut oveaan tai mediaa avata ilman, että joku tuputtaisi eläimen palasia kärtsättäväksi.

Syksyn merkki on myös Lihaton lokakuu, jonka aikana kannustetaan kuluttajia kokeilemaan kasvisruokavaliota – ja ehkä positiivisten kokemusten myötä myös pitämään sen. Jopa Kesko näyttää mainostavan sitä omissa kanavissaan – kauppa se on joka kannattaa – ja itsekin olen tähän liittyviä kommentoinut.

Kiinnostavasti vege-ruokaan liittyvissä keskusteluissa aika auliisti tullaan kertomaan, että ”tuollainen yksipuolinen tuputtaminen vaan ajaa kaikki pois”. Monet tosiaan tuntuvat kokevan, että kasvisruuan puolesta puhuminen on yksipuolista propagandaa ja että puhujien pitäisi aina muistaa kehua se toinenkin osapuoli. Tämä kuitenkin asettaa keskustelijat omituisiin asemiin.

Moniäänisyyden vaatiminen sikäli hienoa, että moniäänisyyshän on hyvä hommeli. Ei sitä moniäänisyyttä kuitenkaan kaikilta vaadita. Tai ainakin minulta on jäänyt huomaamatta ne lihatalojen avaukset, joissa kerrotaan, että kylähän teollinen lihantuotanto on ongelmallista ja että vegeratkaisu olisi fiksu. Atria ja HK, MTK ja muut saavat ihan rauhassa mainostaa omia tuotteitaan ja harva vaatii heiltä mitään fair and balanced -asennetta. Miksi kasvisruuan puolesta puhuvien tulisi siis tasapainotella?

Lihaa myydään usein nostalgialla ja/tai hedonismilla. Myyntilauseet viittaavat herkutteluun ja perinteisiin, ja muistuttavat että ainahan näin on ollut. Kasvisruokaa tupataan useammin puolestaan perustella eettisillä ja ekologisilla argumenteilla. Voisivatko erilaiset vaatimukset moniäänisyydestä liittyä siihen, että toisen osapuolen argumentit vetoavat tunteisiin ja toisen järkeen?

Kiinnostava merkki aikojen muuttumisesta on se, että juurikin tällä hetkellä sipsikaljavegaani-porukassa (eli siis vegaaneissa, jotka eivät halua syödä pelkkiä ituja) on käynnissä melkoinen hulina McDonald’sin takia. Itse olen seurannut viimeiset parikymmentä vuotta sitä, kuinka eettiset kuluttajat ovat kilvan haukkuneet Mäkkäriä ja nyt firma toikin markkinoille vegaanisen purilaisen. Ei lienee suuri yllätys, että mielipiteet tästä ovat jakautuneita.

Tässä Mäkkäri-kuviossa on oikeastaan kaksi eri suuntiin vetävää tekijää. Ensinnäkin eläinoikeusliike ja muut reilumpaa touhua vaatineet tahot ovat olleet suhteellisen johdonmukaisia siinä, että epäeettisesti toimivia yhtiöitä on kritisoitu. Mäkkäri on tunnetusti murhaa monella eri tavalla ja vegaaninen hampurilainen poistaa ainoastaan yhden monista firmaa koskevista ongelmista. Siksi Mäkkäristä ei monien mielestä pitäisi hakea edes sitä vegaanista hampurilaista.

Toisaalta tätä McVegania voi pohtia ihan vastakkaisesta suunnasta. On merkki aikojen muuttumisesta, jos Mäkkärin kaltainen lafka alkaa puskemaan vegaanista spudua maailmalle. Kasvisruokavalio on murtautunut melkoisen hyvin marginaalista, mikäli Mäkkärin kaltainen firma ottaa sen huomioon ja tätä voi pitää melkoisena sulkana eläinoikeusliikkeen hatussa. Tämä aktivismin muutos ja siirtyminen  markkinoille onkin kiinnostava ilmiö, joka näyttäytyy ruokakaupan eineshyllyillä ja loppuunmyydyssä Vegemessut-tapahtumassa. Eläinoikeuliikkeen kehityksestä Suomessa väitellyt Pia Lundblom kirjoitti tästä meille hiljattain:

”Kahdenkymmenen vuoden aikana eläinoikeusliike onkin muuttunut poliittisesta altavastaajasta ja marginalisoiduista toimijasta yhteiskunnalliseksi vaikuttajaksi. Oma kysymyksensä on se, mihin vaikuttamistyö johtaa. Joka tapauksessa eläinoikeustoimijat saavat jatkuvasti pohtia keinoja, miten esittää asiansa. Niin aktivismin kuin kaiken yhteiskunnallisen toiminnan on uudistuttava saadakseen asiansa esille ja puhutellakseen uusia ihmisiä. Eläinoikeusliike ei edelleenkään ole massojen liike, mutta sen esittämät asiat ja ongelmakohdat puhuttelevat entistä useam­pia.
Kasvistuotteiden lisääntyminen ja vegaanisten tuotteiden valikoiman parantuminen antaa viitteitä siitä, että kasvissyönti ja veganismi on samaan aikaan sekä politisoitunut että epäpolitisoitunut. Kasvissyönti tai vegaaniset tuotteet eivät nivoudu pelkästään aktivistiuteen vaan ovat kenelle tahansa mahdollisia, tavallisia valintoja.”

Tässä sopii miettiä sitä, että onnistuivatko aktivistit raivaamaan tiensä kapitalismin linnoitukseen vai onnistuiko suuryhtiö kaappaamaan vallankumouksen oman tuloksenteon työkaluksi. Ja jos ei muuta iloa tästä vegaanisesta hampparista olisikaan, niin nyt kaikkeen kasvisruokaan vihamielisesti suhtautuva lihaa syövä heteromies voi halveksua Mäkkäriä yhdessä kulutuskriittisen antikapitalistin rinnalla. Shitter Limitedin klassikkobiisi McDonald’s Syö paskaa -pitkäsoitolta saa uusia yleisöjä!

Jukka Vuorio kirjoitti McDonald’s-levystä seuraavaa: ”Vuonna 1992 Shitter Limited otti selvää Suomeen rantautuneen pikaruokaketjun taustoista ja veti herneen nenäänsä, koska heidän nähdäkseen McDonald’s hakkasi sademetsät lehmien laidunmaaksi.
Bändi julkaisi levyn Syö paskaa, jonka kannessa oli McDonaldsin aito logo ja kehotus liittyä Ronald McDonaldin synttärikerhoon. Monikansallisen yhtiön lakimiehet ottivat yhteyttä ja vaativat ensin levynkannen muuttamista. Kuultuaan nimikappaleen sanoituksen he vaativat levyn koko painoksen tuhoamista. Yleisradio laittoi kappaleen soittokieltoon.”

Mutta ei muutos koskaan kivutonta ole. Surkuhupaisin muistus tästä saatiin, kun OP-ryhmän pääjohtaja Reijo Karhinen päätti poistaa pankin nettisivulta kirjoituksen, jossa – Horror! Horror! – argumentoitiin kasvissyönnin puolesta. Ääneen oli päästetty niinkin radikaalit tahot, kuin Helsingin yliopiston ravitsemustieteen professori Mikael Fogelholm ja WWF:n suojeluasiantuntija Annukka Valkeapää. Asiantuntijat kertoivat, että lihan tuottaminen lisää päästöjä ja että lihan vähentäminen tekisi terveydellekin hyvää.

Ilmeisesti OP:n pääjohtaja Karhinen oli saanut riehaantunutta palauteta moisesta asiattomuudesta ja hän katsoi asiakseen hoitaa tekstin pois interwebistä. Miksi kirjoitukseen kriittisesti suhtautuvat eivät tarjonneet vasta-argumenttia? Onko sensuuri tosiaan se keino, jolla lihantuottajat käyvät keskustelua?

Ehkä ne totutut perinteisiin ja hedonismiin vetoavat argumentit eivät oikein kanna, jos pitäisi kumota esimerkiksi Luonnonvarakeskuksen kaltaisten tahojen perustelut.

Siinä, missä Mäkkäri päätti ottaa sipsikaljavegaanien rahat, ei Hesburgerilla riittänyt pelisilmää moiseen. Hese mainosti vegemuusikoiden Apulanta-yhtyeestä kertovan Teit meistä kauniin -elokuvan varjolla ihan perinteistä lihahampurilaista. Ristiriita oli melkoinen ja sitä kommentoidaksemme teimme oheisen vastamainoksen.

”On myöskin täysin mahdollista, että Hese ei halua nostaa vegevaihtoehdon profiilia. Kasvishampurilaisen olemassa olo ja sen mainostaminen kuitenkin väistämättä muistuttaa kaikkia kuluttajia myös siitä, että firman ydintuotteeseen – teollisesti tuotettuun lihaan – liittyy moraalinen dilemma, jota ei voi pyyhkäistä pois huolettomalla käden heilautuksella.  Tämä on tietenkin keskustelu, jota Hese epäilemättä haluaa vältellä vimmatusti.”