Aktivismi

Volkswagen on Sith lord ja kusessa

Autonvalmistaja huijasi vuosien ajan päästömittauksissa järjestelmällisesti ja törkeästi. Tämä palauttaa mieleen Greenpeacen taannoisen kampanjan, missä VW rinnastettiin Star Warsin Imperiumiin.

Yhdysvaltain ympäristöviranomainen Enviromental Protection Agency (EPA) saattaa määrätä Volkswagenia vetämään markkinoilta jopa 482 000 autoa. Uusien sääntöjä rikkovien volkkarien myynti on Jenkeissä jo kielletty. Takaisin vedettäviä autoja olisivat (muutamin poikkeuksin) vuosien 2009-2015 VW Golfit, Jetat, Beetlet, Passatit sekä Audi A3:set.

Sittemmin selvitykset ovat levinneet myös Aasiaan.

Pahimmillaan EPA voisi läiskästä Volkkarille sakkoa 37 500 dollaria per auto, joka tekisi yhteensä rapiat 18 miljardia dollaria. Muistatteko sen kohdan Tähtien sota -elokuvasta, missä Kuolemantähti räjähti? Arvatkaapas mitä VW:n osakekurssille tapahtui.

Tämä kaikki palauttaa mieleen Greenpeacen Volkswagenia kritisoineen kampanjan parin vuoden takaa. Hyvin ajankohtaista edelleen.

Greenpeacen versio Volkkarin Star Wars -teemaisesta mainoksesta. Volkkarin ja Lucasfilmisin yhteistyö poiki näyttäviä mainoksia, jotka herättivät huomiota laajalti. GB:n versiossa rooleja oli korjattu vastaaman todellisuutta hieman paremmin ja Volkkari edusti Imperiumia.

Mistä tässä sitten on kyse? Siis yleisen pahuuden ohella. Dieselautojen päästörajoitusten tiukennuttua monet valmistajat ovat asentaneet autoihinsa AdBlue-lisäainetankin. AdBluen lisääminen polttoaineen sekaan vähentää auton pienhiukkaspäästöjä ja näin auttaa autonvalmistajia saavuttamaan viranomaisten asettamat päästörajat.

Koska tuollaisen AdBlue-tankin asentaminen kuitenkin kaikkineen maksaa rahaa on ymmärrettävää, että autonvalmistaja  jättää sen kernaasti asentamatta mikäli näin voi tehdä. VW on ilmoittanut ja testein osoittanut, että sen pikkudieselit täyttävät vaatimukset ilman lisäaineita. Kyseessä oli kuitenkin siis ukotus.

Kuinka huijaus sitten tapahtui? Volkkari asensi kaikkiin 2.0-litraisella TDI-koneella varustettuihin autoihinsa sensorin, joka tunnistaa koska auto on testipenkissä. Tässä vaiheessa pieni koodinpätkä ajotietokoneella sitten leikkaa koneen tehoja ja päästöt pysyvät rajoissa.

Nerokasta, eikö? Rehellistä? Ei niinkään. Normaalissa ajossa päästöt ovatkin sitten monikymmenkertaiset tiettyjen hiukkasten osalta.

Alkuperäinen Volkkarin Star Wars -mainos. Onhan tuo hieno, itsellänikin on kaksi tyyppiä kotona, jotka marssivat pitkin tiluksia Darth Vader kypärä päässä ja viitta hulmuten. Tämä ihanan lämpöinen tunne, joka valtaa sieluni mainosta katsoessa perustuu kuitenkin valheeseen ja on selvästi Pimeän puolen juonia.

Vielä toistaiseksi on avoinna, mitä seuraamuksia tällä vedätyksellä tulee olemaan. Saattaa olla, että valmistaja yrittää korjata autojaan ohjelmistopäivityksellä. Tuskin jokaista huijausautoa sentään romuttamaan ruvetaan.

Saattaa kuitenkin olla, että ihan vähällä Volkkari ei selviä. Viime vuosina Yhdysvalloissakin on käyty kovin sanankääntein keskustelua kansalaisten rikkaamman yhden ja köyhemmän 99 prosentin välisestä kuilusta. Epäilemättä viranomaiset kaipaavat keinoa osoittaa toimeliaisuutensa ja syntipukkia, jonka heittää junan alle – tai oikeastaan sinne Kuolemantähden kuiluun.

Volkkari olisi ihanteellinen junan alle heitettävä – se on saksalainen yhtiö joka haastaa kotimaiset auton valmistajat. Volkkarin satuttaminen ei haittaisi Yhdysvaltain omaa taloutta niinkään (päin vastoin, jopa) ja hallinto näyttäisi tomeralta.

Että mikäli olisin taipuvainen sijoittamaan osakkeisiin, en välttämättä juuri tällä hetkellä hamstraisi Volkkaria.

"Join me, and together, we can rule the Galaxy."

”Join me, and together, we can rule the Galaxy.”

Olisi myöskin epäilemättä kiinnostava tietää, että kuinka monen autovalmistajan konttorilla puuhataan vimmatusti ohjelmistopäivitystä omiin kieseihin. En oikein jaksa uskoa Volkkarin olevan ainoa valmistaja joka on ikinä sortunut vedätykseen.

Ostaisitko näiltä tyypeiltä käytetyn auton? Entä uuden?

Jäi tässä hässäkällä käteen myös toinen kiinnostava tiedonhippunen. Olen huomannut bussienkin kyljissä AdBlue-tankkien korkkeja ja ajoittain olen puolihuolimattomasti pohtinut, että mitäköhän tököttiä sekin. Nimestä tulee lähinnä mieleen muinoin TV-Shopissa kaupusteltu Motor Up. No, ilmeisesti AdBlue on ihan toimivaa ainetta. AdBlue on myöskin ureapohjaista – eli pissaa.

Jotenkin mahtavaa ajatella maailmaa, jossa olemme oikeasti päätyneet kusemaan autojen tankkeihin.

Jaa tämä:

Sakkisen Syyria

Syyriankin tapauksessa se, kenen puolesta terrorisoi vaikuttaa terrorismituomioihin. Vuosina 2011 ja 2012 maassa vieraillut taiteilija näyttää jälkikäteen olleen oikeassa kannustaessaan al-Assadin hallintoa.

Kesällä 2012 haastattelin Syyriasta palannutta Riiko Sakkista. Hän paasasi totaalisen vastakkaista viestiä Syyrian tilanteesta kuin koko valtamedia. Mies oli myös muuttunut. Olin haastatellut Sakkista ennenkin ja tunsimme toisemme miten kuten – ensimmäistä haastatteluamme tehdessäni minulta meni puolitoista tuntia saada hänet irti leikittelevästä roolistaan (tai ainakin näin itse tilanteen koin).

Kesällä 2012 tilanne oli kuitenkin täysin toinen. Poissa oli leikittelevät taiteilija ja tilalla oli tiukkaa asiaa paasaava aktivisti. Sakkinen vieraili ensimmäisen kerran Syyriassa taiteilijaresidenssissä syksyllä 2011 ja palasi maahan pitämään taidenäyttelyn kesällä 2012.

Bas & Hiz. Vasemmalla: Bašhar al-Assad on Syyrian arabitasavallan presidentti. Président on ranskalainen juustobrändi ja Jerry-hiiri on tuttu Tom & Jerry -piirretyistä ja sarjakuvista. Arabiankielisessä tekstissä lukee Syria for Dummies (kirjasarjan mukaan). Oikealla: Hassan Nasrallah on Libanonista käsin toimivan shialaisen Hizbollah-järjestön johtaja. Mido Heart Love Candy -makeisia myydään useissa arabimaissa. Mido on yleinen lempinimi Muhammad ja Ahmad nimisille.
Bas & Hiz. Vasemmalla: Bašhar al-Assad on Syyrian arabitasavallan presidentti. Président on ranskalainen juustobrändi ja Jerry-hiiri on tuttu Tom & Jerry -piirretyistä ja sarjakuvista. Arabiankielisessä tekstissä lukee Syria for Dummies (kirjasarjan mukaan).
Oikealla: Hassan Nasrallah on Libanonista käsin toimivan shialaisen Hizbollah-järjestön johtaja. Mido Heart Love Candy -makeisia myydään useissa arabimaissa. Mido on yleinen lempinimi Muhammad ja Ahmad nimisille.

”Ensimmäisellä Damaskoksen-vierailulla menin paikalle länsimedian tarjoaman tiedon varassa. Tutustuttuani paikallisiin jouduin kyseenalaistamaan kaiken, mitä olin luullut tietäväni”, hän kertoi Voiman haastattelussa.

Kaikki tieto, jota hänelle oli välittynyt Syyriasta ja maan tilanteesta osoittautui paikan päällä propagandaksi.

”Emmehän me tunnista itseemme kohdistettua propagandaa. Syyrialainen ystäväni näytti minulle New Yorkin Times Squarella ottamiaan kuvia, joissa kulutusmainosten välissä oli Iranin vastaisia mainoksia. Hän tuumaili, että länsimaissa on aina hurja käydä, kun kaikki paikat ovat pullollaan poliittista propagandaa.”

Aleppo-listat. Vieraillessaan maassa, Sakkinen tuotti jo tutuksi tulleita listojaan. Tällä kertaa taiteilija kuitenkin otti mukaan listoja kirjoittamaan joukon paikallisia. Nämä listat tarjoavat väläyksen tavallisten syyrialaisten ajatuksista. Kaikki 20 listaa täällä: http://bit.ly/1ISRBB3
Aleppo-listat. Vieraillessaan maassa, Sakkinen tuotti jo tutuksi tulleita listojaan. Tällä kertaa taiteilija kuitenkin otti mukaan listoja kirjoittamaan joukon paikallisia. Nämä listat tarjoavat väläyksen tavallisten syyrialaisten ajatuksista. Kaikki 20 listaa täällä: http://bit.ly/1ISRBB3

”Ei minun unelmani ole se, että Baath-puolueella olisi maailmanvalta. Puhun niiden ihmisten suulla, joita olen tavannut paikan päällä. Eivät he tietenkään koko Syyrian kansaa edusta, tämä on koulutetun kulttuuriälymystön näkökulma. Heidän näkemyksensä tilanteesta ja tapahtumista kuitenkin poikkeaa niin paljon median välittämästä kuvasta, että ei sitä voi ohittaa”, Sakkinen totesi vuonna 2012.

Presidentti Bašhar al-Assad ei ole mikään kiiltokuvapoika, mutta eivät länsimaiden tukemat, al-Assadin tilalleen kampeavat tahot missään tapauksessa parempia ole. Päin vastoin. Länsimaat tukivat tieten tahtoen uskonnollisia ääriryhmiä horjuttaakseen al-Assadin valtaa. Ja nyt se kakka sitten on osunut tuulettimeen ja urakalla.

Vanhan perinteen mukaisesti viholliseni vihollinen on ystäväni -ajattelu puri jälleen kerran länsimaita nilkkaan. Jälleen kerran kovimman hinnan tästä maksavat kuitenkin ihan muut kuin länsimaat. Ja jälleen kerran ilmaan jää kysymys siitä, että ovatko länsimaiden johtajat niin typeriä, että he toistavat samoja virheitä vuosikymmenestä toiseen, vai tekevätkö he sen tahallaan. Talibanien ja al-Qaidan jatkoksi maailma on nyt saanut riesakseen ISIS:n.

Sakkinen syytti vuonna 2012 länsimaita terrorismin tukemisesta ja sanoi pelkäävänsä ääriuskonnollisten nousevan valtaan. Jälkikäteen tarkasteltuna hän näyttää olleen täysin oikeassa.

Viime viikolla Lontoossa päättyi oikeudenkäsittely, jossa ruotsalaista Bherlin Gildoa syytettiin terrorismista Syyriassa. Hän oli osallistunut Free Syrian Army -nimisen ryhmittymän toimintaan.

Oikeuskäsittelyn aikana kävi kuitenkin ilmi, että Britannian tiedustelupalvelu oli tukenut samaa aseistautunutta ryhmää kuin Bherlinkin ja syytetyn tuomitseminen olisi asettanut brittihallituksen hyvin omituiseen asemaan. Bherlin vapautettiin syytteistä.

Kyseessä ei suinkaan ole ainoa vastaava tapaus, mutta se kuvaa hyvin tilannetta johon vihollisen vihollisen tukeminen on johtanut toistuvasti.

Kuten terrorismin vastaisen sodan alkuun pannut George W. Bush totesi vuonna 2002: ”Fool me once, shame on…shame on you. Fool me — you can’t get fooled again.”

Ehkä meidän pitäisi kuunnella enemmän taiteilijoita ja vähemmän poliitikkoja.

Teoksen teksti on lainattu syyrialaisesta myyntipakkauksesta.
Teoksen teksti on lainattu syyrialaisesta myyntipakkauksesta.
Jaa tämä:

Ämmät normeja vastaan

Katriina Haikala ja Vilma Metteri ovat haastaneet yhteiskunnan normeja jo vuosien ajan. He ovat hieman tärähtäneitä ja eittämättä ämmiä.

Taiteilijakaksikko Tärähtäneet ämmät tunnetaan provosoivista taideteoksista. Monet heidän teoksistaan käsittelevät roolejamme yhteikunnassa ja näiden roolien ilmenemismuotoja. Esimerkiksi karvapainatuksilla varustetut pikkupöksyt ja legginssit haastavat meitä kaikkia pohtimaan suhdettamme ihokarvoitukseen – ja erityisesti naisten ihokarvoitukseen.

Haikalan ja Metterin viime vuotinen Monokini 2.0 -näyttely Suomen Valokuvataiteenmuseossa saan nyt arvoistaan jatkoa. Tärähtäneet ämmät järjestävät hyväntekeväisyysgaalan Helsingissä Yrjönkadun uimahallissa 29.8.

Monokini 2.0 -valokuvasarja esitti kymmenen potrettia uima-asuihin pukeutuneista naisista. Kuvien naisilta on poistettu toinen rinta osana syöpähoitoja. Sarja sai alkunsa kun Elina Halttunen otti yhteyttä taiteilijoihin ja ehdotti yhteistyötä ja pyysi apua sopivan uima-asun suunnittelussa. Yksi asia johti toiseen ja lopulta Halttunen päätyi itsekin yhdeksi Monokini 2.0 -malliksi.

Monokini on taideprojekti, jolla on vahvasti poliittinen ulottuvuus: se haastaa vakiintuneet normit. Rinta on tabu ja nänniä ei naisen sovi paljastaa, mutta ei myöskään sen puutetta. Siinä, missä esimerkiksi uimahalleissa naisia kielletään uimasta rinnat paljaana, on myös mastektomian (eli rinnanpoiston) läpikäyneitä naisia uimahalleista poistettu mikäli he ovat paljastaneet tabuksi koettujen nännien puutteen.

Tärähtäneiden ämmien projektit ovat provosoivia taiteilijanimestä alkaen. Siltikään provokaatio ei ole itseistarkoitus. Vilma Metteri alkaa laulamaan ”Pellen naamari, pellen naamari” -mantraa, kun häneltä tiedustelee taiteilijakaksikon omaa identiteettiä.

”Pellellä on naamarinsa lisäksi käytössä myös salainen ase: totuus. Eli: Ole hiljaa tai paiskaan sua totuudella.”

Haikala on samoilla linjoilla: ”Meidän teoreettinen viitekehyksemme on Mihail Bahtinin karnevalismi. Yhteisön narrina ollessa voi sanoa totuutta hymyssä suin.”

Elina Halttunen sai haluamansa uima-asun. Ja käynnisti uskomattoman hienon projektin siinä samalla.
Elina Halttunen sai haluamansa uima-asun. Ja käynnisti uskomattoman hienon projektin siinä samalla.

Monokini 2.0 ei tosiaan ole ensimmäinen kerta kun Tärähtäneet ämmät haastavat vallitsevan kehoihanteen. Heidän karvavaatelinjansa kattaa naisten vaatteiden lisäksi myös vaatteita miehille.  Rintakarvakuvioitu miesten valkoinen hihaton paita, wife beater, on kuitenkin merkityssisällöltään tyystin erilainen kuin karvakuvioidut naisten vaatteet. Katsoja (ja vaatteen kantaja) voi pohtia syytä tälle.

Monokinit ja karvaaluasut haastavat vallitsevan kehokuvan. Mutta kuka meidän kehokuvamme lopultakaan määrittää?

”Suhtautuminen omaan kehoonsa on sekä ympäristön että itsensä rakentama – ajatus siitä, mikä on hyväksyttävää ja mikä ei. Tällä hetkellä siihen kuitenkin vaikuttaa erityisesti kaupallinen visuaalinen kulttuuri. Katukuvassa ei ole ihan hirveästi varianssia siitä, että miltä naiset näyttävät, tai miehet. Aika kapea alue, mikä nähdään kaupallisessa mielessä hyvän näköiseksi, tai seksikkääksi” Katriina Haikala määrittää.

Joskus tekee myös hyvää katsoa niitä asetettuja vaatimuksia ulkopuolisen silmin.

”Olimme vuonna 2014 Dominikaanisessa tasavallatta tekemässä performanssia seksiturismista. Silmiinpistävää oli, että reilusti yli puolet väestöstä on tummaihoisia, mutta kaduilla näkyvässä mainoskuvastossa kaikki mallit olivat vaaleaihoisia. Siis ihan kaikki. En nähnyt yhtään vaate- tai kosmetiikkamainosta, jossa olisi ollut tummaihoinen malli. Tämä kertoo siitä, mikä on se standardi, ostavan asiakkaan malli. Toivetila.”

Vilma Metteri komppaa: ”Meidän karvavaatteet ovat antaneet monelle väylän kommentoida ulospäin sitä, mitä ajattelee vallitsevasta kulttuurista.

Työntäkää se sheiveri perseeseenne
Työntäkää se sheiveri perseeseenne

Vaikka Ämmät purkavat identiteettejä teoksissaan, he pitävät pähkähulluna ajatusta siitä, että he määräisivät ketään yksipuolisesti yhtään mihinkään muottiin. Ongelmat ja ratkaisuehdotukset löytyvät aina vuorovaikutuksen kautta.

Taiteilijanimensäkin he valitsivat haastamisen kautta. He myös löysivät yhtymäkohtia yhdysvaltalaisen Guerrilla Girlsin toimintaan.

”Sama lupia kyselemätön tapa toimia ja molempien ryhmien nimessä on sama idea. Otimme haltuun sanan ”ämmä” ja sen merkitykset, huumorin avulla se muuttui omaksi voimavaraksi”, Vilma Metteri toteaa.

Nimessä on sama ajatus, kuin siinä, että amerikkalaisessa kulttuurissa  tummaihoiset taiteilijat käyttävät itsestään sanaa ”neekeri”. Kun he ottavat sanan itse käyttöön, se lakkaa toimimasta haukkumasanana.

Tämä teos komeilee häirikön oman jääkaapin ovessa. Se sopii ahkerasti asuntolainaansa lyhentävän nelihenkisen perheen pirtaan.
Tämä teos komeilee häirikön oman jääkaapin ovessa. Se sopii ahkerasti asuntolainaansa lyhentävän nelihenkisen perheen pirtaan.
Monokini 2.0 Catwalk show

Monokini 2.0 -näytös Helsingissä Yrjönkadun uimahallissa 29.8. Yleisöllä on mahdollisuus nähdä uimapuvut ensimmäistä kertaa livenä.

Näytöksiä kaksi, klo 13:00-15:30 ja klo 18:00-20:30

VAPAA PÄÄSY!

Jaa tämä:

Banksyn uusin spektaakkeli julki – mukana myös Jani Leinonen

Suomalaistaiteilija kutsuttiin osallistumaan vuoden merkittävimpään taidehäiriöön

Me täällä Häiriköt-päämajassa olemme joutuneet istumaan uutisen päällä, mutta nyt se on virallista: Brittiläinen, katutaiteesta mediaspektaakkeleihin toimintansa laajentanut taiteilija/taiteilijaryhmä Banksy avasi uusimman näyttelynsä Weston-super-Maressa Bristolin lähettyvillä ja mukana on myös suomalaisväriä.

Dismaland lainaa nimensä ja muotonsa Disneyn teemapuistoilta ja logossakin on vahvaa appropriaation makua. Näyttely on määritelty ”perhepuistoksi, joka ei sovi lapsille”. Tämä perhepuisto on rakennettu vuosia hylättynä lahonneen  merenrantauimalan raunioille.

Dismal, engl. synkkä, surkea, kolkko Amusement park, engl. huvipuisto. Bemuse, engl. hämmentää
Dismal, engl. synkkä, surkea, kolkko
Amusement park, engl. huvipuisto.
Bemuse, engl. hämmentää

Minun on vaikea ymmärtää ihmisiä, jotka eivät haluaisi tänne n-y-t-nyt.

Huhuja ja spekulaatioita Banksyn uudesta näyttelystä on kiertänyt mediassa pitkin viikkoa, mutta rakennusprojektin kuitenkin vakuutettiin liittyvän Hollywood-elokuvaan. Banksyn roolin puolesta kuitenkin puhui erityisesti se, että Banksyn manageri Holly Cushing nähtiin paikan päällä.

Samainen Holly Cushin otti toukokuussa yhteyttä Jani Leinoseen ja välitti viestin Banksyltä:

hello jani

i’ve always enjoyed your work and wondered if you’d be interested in being part of a group show i’m organising later in the summer?  it’ll feature about 40 different artists and takes place in a very interesting location. i’d like to exhibit your cereal box box piece [attached] or commission a new one. and also bring your ’signs’ piece to the uk. i’d propose using highlights of the sign collection you have and supplementing it with ones we can collect from the local area [it has quite a heroin scene]. is this something you’d consider? i’d love to have you involved in the show.

best wishes

Banksy

Your Dreams valmiina lähtöön, nyt jo näyttelyyn ripustettuna.
Your Dreams valmiina lähtöön, nyt jo näyttelyyn ripustettuna. Monissa Leinosen iskulauseita sisältävissä teoksissa tässäkin teksti on lainattu – tällä kertaa lähteenä taisi toimia Riiko Sakkisen teos Your Dreams Are My Nightmares con Puro Maiz (http://bit.ly/1hv4dt5).

Sanomattakin selvää, että Leinonen suostui, vaikka hänellä ei ollut mahdollisuutta arvioida kontekstia, jossa hänen teoksensa esiintyvät tai niiden roolia kokonaisuudessa.

En ole sitten teinivuosien kokenut olevani katutaiteilija, joten ihmettelin tietenkin minkälaiseen näyttelyyn olen kutsun saanut. Tietoa annettiin todella vähän. En tiennyt muita taiteilijoita ennen tätä päivää, tiesin vain lukumäärän ja näyttelyn peruskonseptin.”

Tosin Banksykään ei ole pitkään aikaan ollut katutaiteilija. Hänen taiteensa on siirtynyt jo vuosia sitten katutaide-katogoriasta jonnekin käsitetaiteen ja mediaperformanssien suuntaan. Vaikka Banksyn parin vuoden takaisessa Better Out Than In -projektissa New Yorkissa fyysiset taideteokset ja -performanssit olivat katutilassa, nähtiin kiinnostavimmat keskustelut ja reaktiot mediassa. Taideteokset olivat enemmänkin työkaluja, joilla ohjattiin ja ruokittiin keskustelua.

Banksy itse totesi Dismalandin alla, että ”Olen ilmeisesti saavuttanut [urallani] pisteen jossa taidenäyttelyni ovat sitä kiinnostavampia mitä vähemmän niissä on minun töitäni”. Huomio on hyvinkin tarkka, taiteilija on muuttunut kokonaistaideteokseksi. Jo hänen vuonna 2010 ensi-iltansa saanut Exit Throught the Gift Shop -dokumetti/mokumentti hämärsi tekijyyden rajaa: katsojalle ei ollut mitenkään selvää oliko teoksen keskiössä patsastellut Mr. Brainwash itsenäinen taiteilija vai Banksyn taideteos.

Leinoselle Banksy kuvaili tulevaa näyttelyä seuraavanlaisesti: Näyttely rakennetaan hylättyyn teemapuistoon ja sisältää taidetta, veistoksia, huvipuistolaitteita ja alkoholia. Ajattele Trotskia pyörittämässä Disneylandia.”

Leinosen kerjäläisiltä ostamia kylttejä pääsee katsomaan pian myös Kiasmassa. Prameisiin kehyksiin laitettuna kylttien merkitys muuttuu vaikeammin määriteltäväksi. Mitä eroa on yrityksen mainoksella ja kerjäläisen kyltillä? Muuttuuko mainos taiteeksi, jos se laitetaan kehyksiin?
Leinosen kerjäläisiltä ostamia kylttejä pääsee katsomaan pian myös Kiasmassa. Prameisiin kehyksiin laitettuna kylttien merkitys muuttuu vaikeammin määriteltäväksi. Mitä eroa on yrityksen mainoksella ja kerjäläisen kyltillä? Muuttuuko mainos taiteeksi, jos se laitetaan kehyksiin?

Yli 50 taiteilijan teoksista koottu Dismaland on todellakin poukkoileva ja sekava kokonaisuus – aivan kuten teemapuistot tuppaavatkin olemaan. On kuitenkin vaikea väheksyä kokonaisuuden kiinnostavuutta ja teosten osuvuutta.

Banksy myös selvästi haluaa innostaa muitakin häiriköintiin: puiston matkamuistomyymälästä voi ostaa esimerkiksi bussikatosten mainostaulujen avaimia. Ääneen sanomaton viesti on tietenkin kannustus mainosjulisteiden muokkaamiseen ja/tai korvaamiseen taiteella. Tämän viestin kanssa Banksy on selvästi samoilla jäljillä kuin viime vuonna Britanniassa massiivisen mainostaulujen kaappausprojektin toteuttanut Brandalism-ryhmä – Banksy vaan joukkoistaa toteutuksen sinulle ja minulle.

Kolarissa kuollut Tuhkimo. Sotakuvaava-paparazzien salamavalot valaisevat Tuhkimon kellistyneet vaunut. Ensijärkytyksen jälkeen katsoja voi pohtia Banksyn teoksen äärellä satujen ja nykyisten kuningashuoneiden elämän välistä jännitettä. 
Kolarissa kuollut Tuhkimo. Sotakuvaava-paparazzien salamavalot valaisevat Tuhkimon kellistyneet vaunut. Ensijärkytyksen jälkeen katsoja voi pohtia Banksyn teoksen äärellä satujen ja nykyisten kuningashuoneiden elämän välistä jännitettä.

Katutaiteeseen usein yhdistettävä keveys, nopeus ja spontaanius loistivat poissa olollaan Dismaland-projektissa. Banksy on muuttunut jo omaksi teollisuudenalakseen ja toiminta on sen mukaista, spontaanius on taakse jäänyttä.

Näyttelyn järjestelyt oli hyvin mystisiä, kuten olettaa saattaa, mutteivat ollenkaan kaoottisia. Kaikki oli hienosti järjestetty kuljetuksista lentoihin. Banksyn viestit tuli aina kolmannen tahon kautta. Samalla se tuntuu vähän tyhmältä ja jännittävältä, mutta monet katutaiteilijaystävistäni toimivat salanimen alla niin heidän kanssa tähän mystiikkaan on saanut jo tottua. Spektaakkelimaiselta näyttely toki vaikuttaa, mutta olen tietenkin vain hatarien lehtitietojen ja CCN:n uutisspottien varassa. Olisin mennyt näyttelyn avajaisiin, mutta katkaisin viime viikolla akillesjänteeni, enkä päässyt paikalle. Pakko sanoa, että vituttaa.”

Akillesjänteen katkeamisesta huolimatta Leinonen jatkaa Kiasmassa 3.9. avattavan Tottelemattomuuskoulu-näyttelyn valmistelua.

Banksy: Dismaland Englannin Weston-super-Maressa 27. syyskuuta saakka. Jani Leinonen: Tottelemattomuuskoulu Helsingin Kiasmassa 4.9.-31.1.

Jaa tämä:

Homopussailua fundamentalistien teltalla. KATSO KUVAT!

Heteronormamatiivisuus ja homorummutus kohtasivat aurinkoisessa Helsingissä. Sateenkaariliput hulmusivat.

Ystäväni, televisiosta tuttu anarkisti Suvi Auvinen pohti viime viikolla, pitäisikö mennä pussailemaan Helsingin Lasipalatsin kupeeseen pystytetyn Aito avioliitto -kansalaisaloitteen teltan edustalle. Pussailukavereiksi Auvinen kaipaili naisia ja paikalle myöskin miespareja.

On tärkeää tarkentaa, että ”aito avioliitto” tarkoittaa tässä yhteydessä vanhoilliskristityllä tulkinnalla perusteltua heteroavioliittoa. Lasipalatsin yritykset ovat omalta osaltaan kommentoineet aloitetta ja telttaa ripustamalla sateenkaarilippuja ikkunoihinsa.

Vastakkainasettelu on vahvaa kuin Voima Skywalkerien suvussa.

Suvi Auvinen saa pusun (Kuva: Veera Järvenpää)
Suvi Auvinen saa pusun (Kuva: Veera Järvenpää)

Elokuisena torstaina lounastunnin aikoihin ihmiset Aito avioliitto -teltan edustalla ovat hyvän tuulisia. Seksihelteiden hellimässä Helsingissä ihmiset viettävät suvipäivää kukin haluamallaan tavalla. Edes heteronormatiivinen diktatuuri ei masenna tunnelmaa.

Anarkisti-Suvi keksi idean tempauksesta tasan viikkoa aiemmin. Hän oli omien sanojensa mukaan ”vittuuntunut Aito avioliitto -tyypeistä” ja kutsui Facebookissa kavereitaan Lasipalatsille: ”Mites olis, lähteekö joku tyttö pussailemaan mun kanssa sinne kojulle joku päivä?”

Hetkeä myöhemmin hän postasi saman keskustelun kommentteihin Suudelmia Aidon avioliiton kampanjateltalla -tapahtuman. Tapahtuma-aika päätettiin sovittaa lounastunnille, jotta töissä ja yliopistolla ahkeroivat kulttuurimarxistitkin pääsevät osallistumaan.

Viikkoa myöhemmin Lasipalatsille ilmestyi kymmeniä pussailuhaluisia.

Nyt saa pussata.
Nyt saa pussata. (Kuva: Veera Järvenpää)

nettiin_r&marja

Aito avioliitto -teltalta on hieman vaikea löytää aloitetta kannattavia haastateltavia. Allekirjoituksia kansalaisaloitteeseen keräävistä vapaaehtoisista valtaosa kieltäytyy puhumasta toimittajalle.

Paikalla olleiden yksityishenkilöiden ja kansanedustaja Harry Wallin (sd.) kanssa käytyjen keskustelujen myötä kävi selväksi, etteivät osapuolet ole oikeastaan samaa mieltä edes siitä, mistä puhutaan. Aito avioliito -aloitteen kannattajat vetosivat luonnollisuuteen ja lisääntymisen tarpeeseen. Ja siihen, että niin kauan kun ihmisiä on ollut, on ollut olemassa nykyisenkaltainen avioliitto. Heteroavioliiton kerrotaan perustuvan ”antropologiseen todellisuuteen”.

Aloitteen vastustajat puolestaan näkevät kyseessä puolestaan olevan ihmisoikeuskysymys, eli keskustelu kaikkien kansalaisten tasa-arvoisesta oikeudesta solmia juridinen liitto.

Aitoavioliittolaisten puheissa nousi esiin ihmisoikeuksien sijaan lasten oikeudet. Kampanjasivustollakin tulee ensimmäisenä vastaan YK:n tunnus ja muistutus YK:n julistamista lasten oikeuksista. YK:n lastenoikeuksien julistuksessa ei tosin puhuta mitään avioliitosta.

Kaikki teltalla päivystäneet henkilöt kielsivät kampanjan kristilliset juuret, vaikka ne taustalla mitä ilmeisimmin kiemurtelevatkin.  Kampanjaan liittyvät kysymykset neuvottiin toistuvasti ohjaamaan aloitteen vireille panemisessa mukana olleelle, kristillisessä lähetyssäätiö Patmoksessa vaikuttavalle Pasi Turuselle. Osalla hankkeen puuhamiehistä ja -naisista on myös kytköksiä Kristillisdemokraattiseen puolueeseen, ja tasa-arvoista avioliittolakiakin vastustettiin voimakkaan kristillisillä perusteilla – toki tavalla, jota suinkaan kaikki kristityt eivät allekirjoita. Hankkeen alullepanija on Jukka-Pekka Rahkonen, jonka  Helsingin Sanomien NYT  kertoi olleen ”Espoon helluntaiseurakunnan toiminnassa mukana, ja oli muun muassa viime syksynä organisoimassa seminaaria, jonka nimi oli Täyteen miehuuteen. Siinä  kutsuttiin ’suomalaisia miehiä Raamatun opetuksen mukaiseen johtajuuteen'”.

[EDIT: Voimalle lähettämässä viestissä Rahkonen kieltää kuuluvansa mihinkään kirkkokuntaan.]

Keskusteluiden lomassa Voiman tutkivan journalismin iskuryhmä myös huomasi teltan nurkalla myös James Hirvisaaren, joka on julistautunut aloitteen ja heteronormatiivisen avioliiton kannattajaksi. Hän oli kuitenkin julkisuuskuvansa perusteella liian pelottava henkilö lähestyttäväksi. Onneksi olemme kuitenkin saaneet lukea hänen näkemyksistään sosiaalisessa mediassa.

Kaksi naista ei voi olla James Hirvisaari.
Kaksi naista ei voi olla James Hirvisaari.

James Hirvisaaren näkemyksen hetero- ja homoliitoista ovat kiinnostavia.

Vaikka teltalla ei siis Raamatusta haluta puhua, on sen vanhoollinen tulkinta läsnä kampanjassa. Isoa kirjaa siteerataan myös Suvi Auvisen paikalle tuomissa kylteissä. Esimerkiksi Matteuksen evankeliumista on tarttunut mukaan pätkä: ”Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi” ja, teemaan sopivasti, miltei kaikissa hääjuhlissa siteerattava katkelma Korinttilaiskirjeestä: ” Niin pysyvät nyt usko, toivo ja rakkaus, nämä kolme, mutta suurin niistä on rakkaus”.

Kylttejä lukiessa on pakko kysyä itseltä, ”What would Jesus do?”. Olisiko Vuorisaarnan Jeesus pussailevien puolella vai linnoittautuisiko hän telttaan junttaamaan omaa kapeaa näkemystään rakkaudesta?

Suvi Auvinen, mitä Jeesus mielestäsi tekisi tekisi?

”Jeesushan ei sanonut homoista mitään, eikä hänen sanomansa muutenkaan ollut tuomitseva. Tätä kampanjan ideologiaa taidetaan ammentaa enemmän sieltä Vanhan testamentin puolelta.”

Pussailutapahtuman kutsussa toivotettiin paikalle ”naisparit, miesparit, queerit sekä muut non-heteroparit ja -joukot”. Eivätkö heterot ole tervetulleita pussailemaan tässä tilaisuudessa, Suvi Auvinen?

”Kuten niin usein, tässäkin on se ongelma, että monet eivät näe omaa etuoikeutettua asemaansa. Jos me lähdemme vastustamaan heteroutta puolustavaa kampanjaa, niin ei muun kirjon paikalle kutsuminen mielestäni ole syrjivää. Totta kai myös heterot voivat ajaa homojen asiaa, mutta tässäkin tilaisuudessa hetero voi ihan hyvin pussata samaa sukupuolta olevaa kaveriansa symbolisena eleenä.”

Miksi vihaat Heteroliittoja?

”Minullehan on ihan sama, kuka haluaa mennä kenenkin kanssa naimisiin tai ketä kukin haluaa panna. Ei se minua kiinnosta. Minua kiinnostaa se, että mikäli yhteiskunnassa on jonkinlaisia oikeuksia, niin kaikilla tulee olla ne. Tasa-arvoa ei voi olla vain joillain, vaan se on oltava kaikilla – tai sitten sitä ei ole kenelläkään. Niin kauan, kun meillä on sukupuolen tai lukumäärän mukaan syrjivä avioliittolaki, meillä ei ole tasa-arvoista avioliittolakia.

Itse en tosin menisi missään tilanteessa naimisiin. Tässä on kyse periaatteesta.”

Elämmekö heteronormatiivisessa painajaisessa? Tavoitteletko homosaation hirmuvaltaa?

”Normit ovat ongelma kaikille niille, jotka eivät osu niihin normeihin. On ongelma, että elämme hyvin normitetussa kulttuurissa. Eivät heteroavioliitot itsessään ole ongelma.”

Vaikka keskustelu osapuolten välillä on vaikeaa, toivoo Auvinenkin dialogia syntyvän. Hän näkee mahdollisuuden siinä, että aitoavioliittolaiset tulisivat pois poteroistaan ja uskaltautuisivat tutustumaan pelottaviin homoihin. Auvinen uskoo, että mikäli kampanjoijan tutustuisivat vastustamiinsa ihmisiin ja perheisiin, pelko haihtuisi.

Tässä ei ole tilaa vihalle (Kuva: Veera Järvenpää)
Tässä ei ole tilaa vihalle (Kuva: Veera Järvenpää)

Ja tähän lopuksi vielä videotaltio maaliskuussa Heurekassa järjestetystä Aito avioliitto -seminaarista. Videolla kaksi aatteen vakaata kannattajaa lukee kuvitteellisia kirjeitä dystooppisesta, homosaation tuhoamasta tulevaisuudesta. Tasa-arvoinen avioliitto rinnastetaan muun muassa orjuuteen ja rasismiin. Saattaisin syyllistyä solvaamiseen, mikäli kommentoisin kirjeet lukevia henkilöitä. Sanonpa nyt kuitenkin, että nuo kirjeet edustavat jotain niin hullua maailmankuvaa, että mun maindi boglaa.

Tämä kannattaa katsoa alkaen kohdasta 2h 27min. Siis todellakin kannattaa katsoa ja pohtia Aito avioliitto -kampanjaa oikein kunnolla.

Myöskään ei kannata unohtaa tätä näppärää muistilistaa raamatullisista avioliiton ilmentymistä. Mikäli nämä vaikuttavat hieman höpsöiltä ja vanhentuneilta, on varmaan myöskin valmis hyväksymään sen, että avioliitto ei ole mikään muuttumaton monoliitti vaan aikojen mukaan muovautuva instituutio.

marriage-according-to-the-bible_502913cd3d101_w1500

EDIT (21.8.): Juttua korjattu Jukka-Pekka Rahkosen pyynnöstä.

Jaa tämä:

Polkupyörähäiriköt parantavat maailman

Viime viikolla Helsingissä kuoli pyöräilijä autoilijan perseiltyä ja bussi lanasi kuolonkolaria seuranneen muistokulkueen. Tilanne on kestämätön.

Vastakkainasettelun aika on täällä, tämä on tosiasia Helsingissä Herran vuonna 2015. Tuskin mikään alleviivaa tätä karmaisevammin kuin tapaus, jossa autoilija ilmeisen tahallisesti ajoi pyöräilijän kumoon kohtaloikkain seurauksin. Polkupyöräily on viime vuosina kasvattanyt suosiotaan ja samalla pyöräilyä kohtaan esitetty kritiikkikin lisääntyy.

Miten saisimme laukaistuksi tämän pyöräilijöiden ja muun liikenteen välisen jännitteen? Toisinaan epäkohtien esiintuominen kansalaisaktivismin keinoin on hyvä ratkaisu – sitten kun epäkohdat ovat näkyvillä voidaan niihin myös puuttua.

Mielenosoitukset ovat hyvä tapa tuoda ongelmia esiin. Sunnuntaina 16. 8. polkupyöräilijät halusivat muistaa mielenosoituksella menehtynyttä pyöräilijää, mutta tuo tapahtuma onnistui entuudestaan lisäämään jännitteitä. Aikataulussa pysymisestä huolestunut bussikuljettaja päätti kurvata keskelle kulkuetta ja lanasi samalla pyöräilijöitä kumoon. Tuskin kukaan toivoi kulkueen osoittavan ongelmia näin konkreettisesti.

Myös taiteenmuotoiset performanssit voivat tehdä ongelmakohtia näkyviksi. Viime vuonna Let’s Bike It! -järjestö havainnollisti Latviassa performatiivisen mielenosoituksen avulla kuinka pyöräilyt tukeminen hyödyttää ruuhkassa istuvia autoilijoita: Auto vie verrattomasti pyörää enemmän tilaa ja jokainen pyörä tarkoittaa käytännössä väljempiä katuja autoilijoille. Polkupyöräilyn helpottaminen ja mukavoittaminen siirtää yhä useamman pyörän selkään ja samalla vähentää autoja liikenteestä sekä vapauttaa joukkoliikenteen kapasiteettia. Myös ei-pyöräilijöiden kannattaisi ymmärtää että pyöräilyinfran parantaminen kaupungissa olisi kaikkien etu. Siis ihan kaikkien.

Esimerkiksi Helsingissä menehtynyttä pyöräilijää muistaneet 850 pyöräilijää olisivat vieneet verrattomasti enemmän tilaa, mikäli jokainen pyöräilijä olisi ottanut tilaa auton verran.
Kuva Riiassa järjestetystä Let’s Bike It -performanssista/mielenosoituksesta. Esimerkiksi Helsingissä menehtynyttä pyöräilijää muistaneet 850 pyöräilijää olisivat vieneet verrattomasti enemmän tilaa, mikäli jokainen pyöräilijä olisi ottanut tilaa auton verran.

Vaikka jokainen pyöräilijä hyödyttää jokaista autoilijaa, niin ei sitä rakkautta liikaa ole herunut. Itse olen ajanut Hämeentietä henkeni uhalla, kun autot ohittavat senttien päästä kiirehtiessään seuraaviin punaisiin valoihin. Meitä pyöräilijöitä kuitenkin syytetään toistuvasti öykkäröinnistä liikenteessä. Ilmeisesti kuolonkolariakin edelsi se, että pyöräilijä ohitti punaisissa seisseen autojonon ja lähti vihreissä porukan keulilta. Tämä ei ole ollenkaan harvinaista, koska usein niiden autojen puristuksissa ajaminen on hieman riskaabelia. Tämä on viranomaistenkin tiedossa ja muutamissa paikoissa Helsingissäkin siihen autojen ja suojatien väliin on jopa maalattu oma tasku pyöräilijöille – paalupaikka niin sanotusti.

Yksi tapa tuoda esiin pyöräilyn kannalta ongelmallisia paikkoja kaupungista, on viedä pyörät joukolla sinne ongelmapaikkoihin. Helsingin polkupyöräilijöiden Kriittinen pyöräretki -tempaukset tekevät tätä kerran kuussa. Kriittisten pyöräretkien tarkoituksena on edetä ongelmalliseksi katsotulla reitillä halki Helsingin ja kiinnittää huomiota tähän etenemisen vaikeuteen. Varmasti me pyöräilijät noin joukkona olemme harmistusta herättäneet, mutta ehkä jotain paremman maailman siemeniäkin on kylvetty. Hämeentien pyöräkaistan vimmattu vaatiminen on osaltaan vaikuttanut siihen, että vaihtoehdosta on alettu käymään ihan oikeata keskustelua.

Aivan varmasti meidän pyöräilijöidenkin puolella on urpoja ja huonosti käyttäytyviä yksilöitä. Järkevällä liikennesuunnittelulla öykkäröintiä kuitenkin saisi minimoitua. Harmillisesti kotikaupunkini pyöräliikenteen suunnittelusta ei sitä järkeä ole liikaa löytynyt – yksi Baana ei vielä poista vuosikymmenten töpeksimisiä. Helsingissä on liikennesuunnittelupuolella näyttänyt olevan vallalla suunnittelufilosofia, jossa ensin piirretään autoille suorin reitti paikasta a paikkaan b, ja pyörät sekä jalankulkijat sitten roiskitaan sinne laidoille jos muistetaan.

Tämä huono suunnittelu vuorostaan johtaa niihin jalkakäytävään päättyviin pyöräteihin ja muihin päättömyyksiin, jotka ruokkivat eri tavoin liikkuvien välistä kränää.

Sen sijaan, että me kaupungilla liikkuvat kiroilemme toisillemme, pitäisi meidän ehkä painostaa päättäjiä ja virkamiehiä pontevammin. Kriittiset pyöräretket ja muut kansalaisaktivismin, -tottelemattomuuden sekä taiteen keinot ovat usein hyvä tapa tähän. Joten rakkaat autoilijat, mikäli jäät jumiin meidän kulkueemme perään älkää hermostuko: Me siinä vaadimme parempaa kaupunkia sinullekin.

Kuva viime kesänä Hämeentiellä ajetulta Kriittiseltä pyöräretkeltä. Tuolla retkellä muiden joukossa polki myös Hollannin suurlähettiläs, joka puolestaan kannusti Helsinkiä panostamaan pyöräilyn edistämiseen.
Kuva viime kesänä Hämeentiellä ajetulta Kriittiseltä pyöräretkeltä. Tuolla retkellä muiden joukossa polki myös Hollannin suurlähettiläs, joka puolestaan kannusti Helsinkiä panostamaan pyöräilyn edistämiseen.

Jaa tämä:

Piikkiä kodittomille ja muille ei-toivotuille

Mitä kaikkea kiinteistöjen omistajat ovatkaan valmiita tekemään poistaakseen ei-toivotun aineksen tiluksiltaan, ja kuka kaupungissa oikeastaan saa olla ja elää?

”Kuole ojaan” on se oppi joka tulee mieleen, kun ajattelen monia kodittomiin kohdistettuja häätötoimenpiteitä. Sen sijaan, että kodittomuus ratkaistaisiin järjestämällä kaikille katto pään päälle, tyytyvät monet siihen, että ne kodittomat siivotaan pois näkyvistä.

Nähdäkseni tähän toimintaa ajaa halu määrittää se, kuka saa kaupungissa olla ja elää.

Aiheesta nousi melkoinen haloo pari vuotta sitten, kun Lontoossa asuinrakennusten ja kauppojen edustoille asennettiin oikein joukolla piikkejä, joilla haluttiin estää kodittomien nukkuminen talojen syvennyksissä. Aihe palautui mieleen hiljattain törmättyäni jälleen uuteen tapaan sabotoida kodittomien haitaksi asennettuja piikkejä.

Taiteilija-aktivistiryhmä Anti Anti-Homeless Spikes muunsi piikeillä peitetyn ikkunanalusen mikromakuuhuoneeksi kirjahyllyineen ja sänkyineen. Installaation nimi oli Space, Not Spikes (”Tilaa ei piikkejä”). Tekijät itsekään tuskin olettavat installaation säilyvän paikoillaan pitkään, mutta kyllä se lähettää selkeän viestin. Tämä viesti on luettavissa myös ryhmän nettisivuilla:

”Asuessamme kaupungissa poukkoilemme paikasta toiseen tiukasti määriteltyjä reittejä. Meille kerrotaan missä saa kävellä ja missä saa istua, mihin olemme tervetulleita – mutta ainoastaan mikäli meillä on rahaa ja käytämme sitä.. ..Mikään ei sano ’Pääsy kielletty’ yhtä tehokkaasti kuin rivi teroitettuja anustappeja jotka estävät meitä käyttämästä julkista tilaa. Space, Not Spikes kumpuaa vihasta, joka syntyy julkisen/yksityisen tilan jaon epätasa-arvoisuudesta.”

Anti Anti-Homeless Spikes: Space, Not Spikes.

Anti Anti-Homeless Spikes: Space, Not Spikes.

Kyseessä ei suinkaan ole ensimmäinen kerta, kun taiteilija-aktivistit ovat puuttuneet näihin piikkeihin. Pari vuotta sitten, kohun velloessa vimmatusti, The Accidental Anarchist -sivu julkaisi hyvän tavan torpata piikit: pikasementti. Sivulla neuvotaan oikein kädestä pitäen, mitä sementtiä hankkia ja mistä sekä miten sitä tulisi käyttää.

Sivulla myös huomautetaan, että ratkaisuksi on ehdotettu myös uretaanin kaltaisia kovettuvia vaahtoja. Näitä kuitenkin pidetään liian helposti poistettavina. Sementtiä sen olla pitää.

Idea oli hyvä, eikä kestänyt aikaakaan kun sitä päästiin soveltamaan. Kodittomuuspiikkejä toden totta peitettiin sementillä Lontoossa. London Black Revolutionaries -niminen ryhmä ilmoitti olleensa asialla, kun Tesco-ruokakaupan ikkunalipat oli tukotettu sementillä.

Ennen kuin kukaan huutaa, että merkityksetöntä vandalismia, niin huomautettakoon, että Tesco ilmoitti pikaisesti sementoinnin päälle, että se hankkiutuu eroon piikeistä. Voitto ihmisyydelle.

Jaakko Leeve: Free As A Bird.
Jaakko Leeve: Free As A Bird.

Vähemmän aktivismin ja enemmän taiteen tontille menevät myös teokset, jotka puuttuvat vähemmän sääntöjä rikkovasti näiden piikkien ja makaamisesteillä varustettujen penkkien ideologiaan.

Vuosi sitten ArtHelsinki-nykytaidemessuilla oli esillä Jaakko Leeven taideteos Free As A Bird, joka yhdisti puiston penkin ja lintujen karkottamiseen tarkoitetut piikit.

Teos kiinnitti huomiota syrjivänä muotoilunakin tunnettuun ilmiöön, jossa pyritään rajoittamaan esimerkiksi puistokalusteiden käyttötapoja. Helsingissä puistojen penkkejä on alettu tilaamaan yhden istuttavina ja leveämpien penkkien keskelle on asennettu ylimääräisiä käsinojia, jotta niillä ei pystyisi nukkumaan. Ei niillä myöskään oikein pysty istumaan yhdessä oman kullan kanssa, mutta se on ilmeisesti pieni hinta maksettavaksi siitä, että pulsuille näytetään niiden paikka.

Samaan ilmiöön ja julkisen tilan kaupallistumiseen kiinnitti huomiota saksalaisen Fabian Brusingin videoteos Pay & Sit vuodelta 2008

Fabian Brusing: Pay & Sit.

Muutamissa valituissa paikoissa Helsingin keskustassa on myös soitettu klassista musiikkia kaiuttimista, jotta nuoriso ei norkoilisi siellä. Ja siis nämä paikat, joista nuorisoa häädettiin, ovat julkisia.

Kauppakeskuksistakin nuorisoa on hätistelty esimerkiksi poistamalla penkit (Kamppi). Tämä on sikäli yllättävää, että luulisi tulevien asiakkaiden sitouttamisen kannattavan, enkä itse ainakaan hirveän lämmöllä muistaisi kauppakeskusta joka on kyykyttänyt minua. Vaikka kauppakeskuksen voittomarginaali ei kiinnostaisikaan ovat nämä oleskelua rajaavat siirrot kiinnostavia laajemmallekin yleisölle, koska kauppakeskuksille raivataan koko ajan lisää tilaa – tämän myötä julkinen tila muuttuu puolijulkiseksi.

Tämä katkelma elokuvasta What Would Jesus Buy? näyttää kuinka aktivistitaiteilija Reverend Billy seurakuntineen kaappasi hetkeksi Mall of America -kauppakeskuksen. Samaa menoa koettiin taannoin myös Helsingissä, kun Rev. Billy saapui Lens Politica -festivaalin vieraaksi ja suoritti vastaavan tempauksen Forumin ja Kampin kauppakeskuksissa.

Näitä koditonpiikkejä, pätkittyjä penkkejä sekä vienoa klasaria yhdistää melko armoton arvomaailma. Toki ymmärrän, että toisinaan jotkut ihmiset voivat ärsyttää, mutta sellaista se elo yhteiskunnassa vaan on. Jos kodittomuus häiritsee, ei ongelma poistu piikkiä jakamalla. Ja jos junnuilta puuttuvat paikat norkoilla, he sellaiset kyllä valtaavat.

Ehkä me kaipaisimme hieman inhimillisyyttä yhteiskuntaamme. Ja sitten sitä tilaa voisi myös vaatia takaisin kansalaisille.

Jaa tämä:

Suomi-brändi vessasta alas?

Viime viikolla natsit ja valtio vetivät Suomen nimen lokaan jopa latinaksi.

Vuonna 2008  ulkoministeri Stubb asetti arvovaltaisen valtuuskunnan miettimään Suomen maabrändiä. Onhan se tietysti ihan järkevää pohtia näitä asioita hieman teoreettisemminkin. Välillä kuitenkin tuntuu siltä, että on hieman turha kauhoa vettä pois veneestä, jos samalla porataan reikiä saman veneen pohjaan.

Viime viikolla uutisvirtaani dominoi kaksi tapahtumaa, jotka molemmat liittyivät Suomeen ja levisivät maailmalle. Toinen näistä tapahtumista oli valtion omaa tekoa, toinen puolestaan sai lisäpontta muuan kansanedustajan ja vallankumouksellisten kansallissosialistien veljeilyn myötä.

Miten meni noin niinku omasta mielestä?
Miten meni noin niinku omasta mielestä?

Ensimmäinen Suomi-uutinen on tietenkin natsien mielenosoitus Jyväskylässä, jonka päätteeksi nämä oman elämänsä patriootit pahoinpitelivät sivullisia. Tuon tapauksen ei olisi pitänyt tulla yllätyksenä kenellekään, mutta näinpä vaan tuli. Poliisiylijohtaja Kolehmainen ilmoitti yllättyneensä ja samaa ovat toistelleet monet muutkin.

Tämä yllättyneisyys ei olisi niin yllättävää, mikäli sama ryhmä ei olisi viimeisen parin vuoden aikana syyllistynyt muun muassa Pride-kulkueeseen kohdistuneeseen kaasuiskuun (88 uhria), puukotukseen, pahoinpitelyihin ja öykkäröintiin kokoomuksen vaaliteltassa sekä kirkkopäivillä.

KUVA 2
Tämä herätti hilpeyttä sosiaalisessa mediassa (http://on.fb.me/1HkQXvo)

Sen lisäksi että tuo riehuminen on totaalisen perseestä, se sai huomiota maailmalla. Normaalin uutisoinnin lisäksi esimerkiksi liikematkoihin ja kokous- sekä tapahtumajärjestelyihin keskittynyt kansainvälinen (ja ilmeisen suuri) CWT-matkatoimisto lähetti Suomessa oleville tai tänne aikoville asiakkailleen varoituksen natsien väkivallasta. Tämä samalla, kun liike- ja kongressimatkalaisia paksuine lompakkoineen yritetään haalia tänne kaksin käsin.

Maan poliittinen johto on ollut perin hiljainen näiden tapahtumien edessä. Ulkoministeri Soini lähti Kuninkuusraveihin kyttäämään hevosia ja syömään possua.

Onneksi saamattomien ja sanattomien poliitikkojen vastapainoksi saimme Meillä on unelma -tapahtuman, joka levisi maailman medioihin verrattoman tehokkaasti (mm. Washington Post, New York Times). Vapaaehtoisvoimin toteutettu tapahtuma taisi tuoda parempaa peeärrää kuin maabrändityöryhmän fantastinen unelmahöttö luomusta ja merellisyydestä.

Toinen viime viikon Suomi-uutinen liittyi valtion omistamaan monitoimimurtaja Fennicaan, jonka korjaukset saatiin valmiiksi. Fennica vaurioitui aikaisemmin kesällä seikkailtuaan pohjoisilla merialueilla osana Shellin öljynetsintäoperaatiota ja joutui nilkuttamaan korjattavaksi Portlandiin.

Tapaus sai runsaasti huomiota maailmalla, seurataanhan Shellin tekemisiä hyvinkin tarkasti. Ehkä meidän suomalaisten pitäisi olla tyytyväisiä siitä, että tuon selkkauksen kohdalla valokeilassa on lähinnä Shell. Ja samoin me voimme ehkä olla tyytyväisiä siitä, että Suomen latinankielinen nimi, Fennia, ei ole erityisen tunnettu maailmalla. Olisihan se perin noloa, jos tuo nyt parjatun monitoimimurtajan nimi olisikin johdettu maamme englanninkielisestä nimestä.

Maabrändityöryhmä epäilemättä muistaa kiittää laivan nimeämistoimikuntaa joka ei läiskännyt laivalle nimeä The Finn tai jotain vastaavaa.

Tässä sitä Suomi-kuvaa rakennetaan.
Tässä sitä Suomi-kuvaa rakennetaan.

Korjausten valmistuttua viime viikolla, Fennican oli määrä suunnata suorinta tietä takaisin öljynetsintään. Greenpeacen aktivistit kuitenkin estivät sen etenemisen roikkumalla valjaiden varassa sillalta, joka ali aluksen oli kuljettava. Aktivistit onnistuivat viivyttämään laivan etenemistä noin 40 tunnin ajan, kunnes kapteeni päätti alittaa sillan henkilövahinkojen riskeistä huolimatta.

Tätä suomalaisten murtajien vuokraamista öljynetsintäoperaatioihin on arvosteltu hyvinkin voimakkaasti jo pidempään muutamastakin ihan perustellusta syystä. Ensinnäkin on ihan perusteltuja syitä jättää arktisilla merialueilla olevat fossiiliset polttoaineet rauhaan ympäristösyistä – ilmastonmuutos jyllää näet. Myöskin porausolosuhteet alueella ovat niin riskaabelit (kuten Fennican vaurioituminenkin osoittaa), että vahinkojen mahdollisuus on hävyttömän suuri ja vahingontorjunta lähinnä mahdotonta. Se, että meidän suomalaisten veronmaksajien omistamaa alusta käytetään noissa operaatioissa on perin raivostuttavaa. Mahdollista suuronnettomuutta seuraavien korvausvastuiden ulottuminen valtion kirstulle on pohdittu, mutta liekö siitäkään riskianalyysiä tehty – tai ainakaan julkistettu.

En ole onnistunut löytämään mistään Fennican omistavan Arctia Shippingin ja Shellin välistä sopparia. Tuskinpa se julkinen onkaan. Ilmastonmuutoksesta ja ympäristöstä huolestuneiden kukkahattutätien lisäksi muitakin veronmaksajia luulisi kiinnostavan noiden projektien tuotot. Onko tullut hyvät hillot? Riittävätkö nämä keikat maksamaan monitoimimurtajien tavallisia murtajia kalliimman hankintahinnan? Kuka maksaa öljynetsinnässä tulleet vauriot, jääkö Arktia Shipping ollenkaan voitolle tästä reissusta? Kannattiko?

Mitä näistä uutisista pitäisi sitten olla mieltä? Vaikka valtion edustajat eivät välittäisi ympäristökysymyksistä tai rasistien natsilarppaamisesta, niin pitäisikö heidän pohtia edes maamme imagosta?

Sunnuntain Hesarissa oli monen sivun juttu siitä, kuinka Tukholma ja Kööpenhamina imevät turisteja ja Helsingille jää vain murusia. Viime viikon uutiset eivät välttämättä auttaneet tässä kamppailussa.

Jaa tämä:

Vastarinnan kesä

Heinäkuun alussa marssitaan valtionyhtiön öljynporaushanketta vastaan. Kesä onkin hyvää aikaa osoittaa mieltään.

Me suomalaiset usein ylpeilemme puhtoisella menneisyydellämme. Ei ole taakkana siirtomaahistoriaa tai orjaplantaaseja. Me emme kyykytä pieniä, olemmehan itsekin sellaisia.

Hanna Nikkasen mainio tietoteos Viaton imperiumi (Into Kustannus 2010) esitteli kuitenkin joukon suomalaisyrityksiä, joiden meno ei ole ollut ihan niin puhtoista. Nokia rakensi televalvontaverkkoa Iranin hallitukselle ja metsäteollisuus lanasi sademetsät.

Nikkasen listalta puuttui monen muun ansaitsevan ohella Arctia Shipping. Suomen valtion omistama firma pyörittää maamme jäänmurtajalaivastoa ja on katsonut asiakseen osallistua arktisten alueiden öljynporauksen edistämiseen. Monitoimimurtajat Nordica ja Fennica ovat jo Yhdysvalloissa valmiina Shellin erittäin riskialtista porausoperaatiota varten.

Edellisellä yrityksellä, vuonna 2012 Shellin öljynporauslautta irtosi hinauksesta siirtymävaiheessa kovan tuulen takia ja ajautui rantakivikkoon. Mikäli alueella tapahtuisi onnettomuus josta seuraisi öljyvahinkoja, olisi vahingontorjunta käytännössä täysin mahdotonta.

Tässä kohdassa monet tietysti sanovat, että ”jos emme me, niin sitten jotkut muut”. Arktisilla alueilla operoimiseen kykeneviä murtajia ei maailmassa kuitenkaan ole liikaa. Esimerkiksi ruotsalainen Oden ei ole omistajansa tekemän arvovalinnan takia käytettävissä arktisessa öljynporauksessa.

Seatlessa järjestettiin kesäkuussa mielenosoitus, jossa haitattiin pohjoiseen matkalla olleen öljynporauslautta Polar Pioneerin etenemistä kajakkirintamalla. Ele oli tietenkin vahvasti symbolinen: Polar Pioneerin uppouma on noin 40 000 tonnia, normaali retkikajakki painaa ilman melojaa parikymmentä kiloa.

SHELL NO. Samalla, kun huoli esimerkiksi valtiollisen Arctia Shippingin touhuista pohjoisilla merialueilla kasvaa, perusporvarihallitus päätti leikata Finnwatchin rahoitusta. Finnwatch on ainoa suomalaisten yritysten toimia kansainvälisesti seuraava tutkimusorganisaatio.  Kuvassa Audrey Siegel, musqueam-intiaaniaktivisti, joka vastusti Polar Pioneerin etenemistä kumiveneen kyydistä kesäkuussa.

Mukana tuota symbolista elettä tekemässä oli myös suomalaisaktivisti Olli Vuokko.

SHELL NO. Samalla, kun huoli esimerkiksi valtiollisen Arctia Shippingin touhuista pohjoisilla merialueilla kasvaa, perusporvarihallitus päätti leikata Finnwatchin rahoitusta. Finnwatch on ainoa suomalaisten yritysten toimia kansainvälisesti seuraava tutkimusorganisaatio.  Kuvassa Audrey Siegel, musqueam-intiaaniaktivisti, joka vastusti Polar Pioneerin etenemistä kumiveneen kyydistä kesäkuussa.

Suomessa ei ole tarjolla öljynporauslauttaa blokattavaksi, mutta Greenpeace on jo järjestänyt kajakkikurssitusta kiinnostuneille. Perjantaina 3. heinäkuuta järjestettävään Pelasta Arktis –suurmielenosoitukseen voi kuitenkin osallistua myös kuivin jaloin. Kulkue siirtyy jalkaisin kohti Katajanokkaa ja Arctia Shippingin konttoria. Samalla kelluva mielenosoitus saartaa konttorin meren puolelta.

Pelasta Arktis – Meidän murtajat irti ilmastotuhosta! –mielenosoitus 3.7. klo 14.30 alkaen. 

Kokoontuminen Helsingin Kansalaistorilla Eduskuntataloa vastapäätä. 

Jaa tämä:

Kaikkihan rakastavat kunnon graffitia

Onko Helsinkiin tulossa katutaiteelle omistettu kaupunginosa ja jatkuuko katutaideintoilu ikuisesti? Saas nähdä ja tuskin.

Kun graffiti saapui Suomeen 80-luvulla noin kaikki olivat innoissaan. Sitten tuli vastareaktio paheksunnan ja nollatoleranssin muodossa. Maalaamisen kerrottiin johtavan huumekierteeseen ja kuolemaan. Helsingissä alkoi nollatoleranssi kaikkea katutaidetta kohtaan ja myös olemassa olevat luvalliset teokset maalattiin piiloon pois vandaalinalkuja inspiroimasta. Vartiointiliikkeiden miehet alkoivat pamputtamaan junnuja ja otteet kovenivat molemmin puolin.

Viima vuosina tilanne on kuitenkin lientynyt ja nyt lähes kaikki tuntuvat intoilevat katutaiteen perään. Lupaseiniä on pystytetty runsaasti ja kun Jukka Hakanen maalasi Arabiassa 8-kerroksisen talon päätyyn komean muraalin sitä käsiteltiin ja ylistettiin mediassa ja laajasti.

Vasemmistoliiton kunnanvaltuutettu Petra Malin jopa ehdotti kokonaista katutaidekaupunginosaa. Tämä kaikki on kertakaikkisen hienoa. En voi kuin iloita, mikäli saamme Helsinkiä hieman värikkäämmäksi ja eloisammaksi paikaksi elää ja olla.

Apulaiskaupunginjohtaja Pekka Sauri lausui avajaissanat kun tätä juhlistettiin.
Apulaiskaupunginjohtaja Pekka Sauri lausui avajaissanat kun tätä juhlistettiin.

Jukka Hakanen maalasi teoksensa osana Arabian katufestivaalia. Samassa tapahtumassa järjestettiin myös kaksi paneelikeskustelua suomalaisesta katutaiteesta nyt ja tulevaisuudessa. Mukana oli (itseni lisäksi) myös varsin virallista väkeä: keskustelun avaustervehdys saatiin Helsingin kaupungin kulttuurijohtaja Stuba Nikulalta ja mukana keskustelemassa oli myös apulaiskaupunginjohtaja Pekka Sauri.

Virkamiehet suhtautuivat katutaiteeseen varsin myönteisesti, vaikka eivät ymmärrettävästi vandalismiin kannustakaan. Koko keskustelun voi katsoa täältä, jos sellainen kiinnostaa.

Myönteistä suhtautumista epäilemättä tarvitaankin, tai tuosta Petra Malinin ehdottamasta katutaidekaupunginosa ei varmaan tule mitään. Kaupungin aktiivista osallistumista tarvitaan jo sen takia, että rahan kerääminen asunto-osakeyhtiöiden osakkailta ei ole pelkästään vaivatonta. Voin kuvitella (vuosia taloyhtiön hallituksessa istuneena) vastaanoton, kun hallitus esittää ylimääräistä yhtiövastiketta, jotta ”saataisiin snadisti katutaidetta tohon talon seinään”.

Ei se mahdotonta ole, mutta ei myöskään helppoa eikä sen varaan voi rakentaa katutaidekaupunginosaa.

Kaupungin osallisuus kuitenkin toisi epäilemättä mukana kankeutta ja byrokratiaa. Esimerkiksi vuosia Helsingin virkamieskoneiston kanssa vääntänyt Viva Granlund on kohdannut monia yllättäviä hankaluuksia [http://uusi.voima.fi/artikkeli/2012/hieman-outsider/] hakiessaan lupia suurikokoisille seinämaalauksilleen.

Granlundilla meni pitkään, ennen kuin hän sai luvan maalata betonille. Vuosien ajan hän joutui maalaamaan vanerilevyille, jotka sitten pultattiin seinään. Suoraan betoniin maalaamisen pelättiin kannustavan graffitimaalareita. Vuosien yrittämisen jälkeen kesällä 2012 heltisi ensimmäistä kertaa lupa maalata suoraan betonille. Tänä vuonna sitkeys palkittiin jälleen kerran ja hän pääsi maalaamaan Helsingin halkaisevan Baanan seinään. Teemaksi valikoitui monimuotoisuus ja siirtymät (kuvassa teos vielä keskeneräinen).
Granlundilla meni pitkään, ennen kuin hän sai luvan maalata betonille. Vuosien ajan hän joutui maalaamaan vanerilevyille, jotka sitten pultattiin seinään. Suoraan betoniin maalaamisen pelättiin kannustavan graffitimaalareita. Vuosien yrittämisen jälkeen kesällä 2012 heltisi ensimmäistä kertaa lupa maalata suoraan betonille. Tänä vuonna sitkeys palkittiin jälleen kerran ja hän pääsi maalaamaan Helsingin halkaisevan Baanan seinään. Teemaksi valikoitui monimuotoisuus ja siirtymät (kuvassa teos vielä keskeneräinen).

Granlund on myös joutunut allekirjoittamaan sopimuksia, joissa varmistetaan että Helsingin kaupungilla (ja sen taidemuseolla) ei ole mitään velvoitteita taiteilijaa kohtaan. On sinänsä ymmärrettävää, että kaupunki haluaa turvata selustansa ja varmistaa, että sille ei synny esimerkiksi odottamattomia korjaus- ja huoltovelvoitteita teoksien myötä. Nähtäväksi jää, miten miten näiden kanssa sitten menee, jos kaupunki rupeaa aktiivinen osapuoli katutaidekaupunginosan luomisessa?

Samoin JussiTwoSeveniltä meni vuosia saada lupa maalata isoa kuvaa kotikaupunkinsa Espoon betonille. Nyt, apurahan ja ehkä myös viime kesän Salmelan taiteilijaresidenssin sekä Galleria Heinon myötä tulleen huomion myötä ääni muuttui kellossa. Lupa heltisi ja Jussi pääsi maalaamaan ensimmäisen sovituista alikulkutunneleista tänä keväänä.

Vastaanotto Espoossa (joka laskettakoon tässä yhteydessä Helsingin lähiöksi) oli varsin positiivista. Itsekin pääsin paikalla käydessäni juttelemaan ohi menneen lenkkeilijän kanssa ja innostus oli käsinkosketeltavaa.
Vastaanotto Espoossa (joka laskettakoon tässä yhteydessä Helsingin lähiöksi) oli varsin positiivista. Itsekin pääsin paikalla käydessäni juttelemaan ohi menneen lenkkeilijän kanssa ja innostus oli käsinkosketeltavaa.

Ei taidekentän ja virranomaisten laajempi yhteistyö siis ihan mahdoton ajatus Suomessakaan ole. Ehkä pisimmälle tässä on päästy Vantaalla, jossa Myyrmäen kaupunginosaliike ja kaupungin taidemuseo ovat yhteistyössä tilanneet kaupunginosaan katutaideteoksia. Viimeisin lisäys valikoimaan on chileläisen Un Kolor Distinto -taiteilijakaksikon juuri valmistunut teoskokonaisuus, joka peittää Myyrmäen juna-aseman ulkoseinät.

Myyrmäki-liikkeen puuhamies Petteri Niskanen pohti teoksen julkistamistilaisuudessa, että Helsinkihän on jo saanut Myrtsistä ensimmäisen katutaidekaupunginosansa. Hän näkee Vantaan tosiasiallisesti osana Helsinkiä.

Samoihin aikoihin muutama Myrtsin juna-aseman sisäseiniä koristellut taiteilija kutsuttiin maalaamaan myös viereisen Myyrmanni-kauppakeskuksen sisäpuolelle. Kauppakeskuksia pyörittävä Citycon on ennenkin yrittänyt integroida taiteen ja kauppakeskuksen eikä aina ole mennyt putkeen, mutta tällä kertaa homma näyttää menevän paremmin putkeen.

 

Un Kolor Distinton maalaukset käärivät Myyrmäen juna-aseman somaan pakettiin. Näissä suurissa projekteissa on tietysti kyse asuinympäristön viihtyvyydestä, mutta kyllähän ajatukset monilla kiertävät myös rahaan. Maailmalla on paljon esimerkkejä siitä, että alakulttuurien (kuten katutaide) ympärille on onnistuttu kasvattamaan työpaikkoja. Monissa kaupungeissa katutaiteen ja katutaideteemaisten kaupunkikävelyiden ympärille on kasvanut kokonaisia turistiklustereita, jotka työllistävät taiteilijoita ja taiteesta kiinnostuneita.

Itsekin olen taapertanut monessa kaupungissa moisilla kävelyretkillä. Kiinnostavaa on ollut ja rahani olen oppaille sekä paikallisille yrittäjille jättänyt.

Arabian katutaideseminaarissa oli mukana myös Sara Kärpänen, joka vaikuttaa galleriatoimintaa ja kaupunkikävelyitä pyörittävässä Street Art Londonissa. Puhuttaessa mahdollisista kaupunkikävelyistä ja vastaavista Helsingissä hän huomautti, että Lontoossa katutaiteen ympärillä tapahtuva toiminta on alkanut saamaan liiankin kaupallisia piirteitä.

Kärpäsen (ja monen muun) mielestä taide kärsii, jos mennään raha edellä ja viimeistään siinä vaiheessa, kun katutaideteokset jyrätään graffitin muotoisilla mainoksilla alkaa kyräily. Vaikeampaa on sitten sanoa, mihin raja kaupallisen ja ei-kaupallisen välillä sitten pitäisi vetää mutta tämä ei ole vielä näköpiirissä oleva huolen aihe Stadissa.

Tämä on mainos. Tämä sattui kohdalle Lontoossa taannoin ja osa paikallisista oli nyreissään siitä, että alle oli jäänyt asiallisia teoksia. Ei sillä, että katutaide olisi ikuista, mutta mainoksen alle jääminen on vähän eri asia kuin taiteen alle jääminen.
Tämä on mainos. Tämä sattui kohdalle Lontoossa taannoin ja osa paikallisista oli nyreissään siitä, että alle oli jäänyt asiallisia teoksia. Ei sillä, että katutaide olisi ikuista, mutta mainoksen alle jääminen on vähän eri asia kuin taiteen alle jääminen.

Tämä on mainos. Tämä sattui kohdalle Lontoossa taannoin ja osa paikallisista oli nyreissään siitä, että alle oli jäänyt asiallisia teoksia. Ei sillä, että katutaide olisi ikuista, mutta mainoksen alle jääminen on vähän eri asia kuin taiteen alle jääminen.

Tarkoittaako tämä katutaidebuumi pysyvää muutosta ja ikuista onnea? Olen puhunut aiheesta yhden jos toisenkin tekijän kanssa ja monet heistä ovat pohtineet, että suhtautuminen katutaiteeseen menee heiluriliikkeenä. Ennemmin tai myöhemmin se vääjäämättä kääntyy toiseen suuntaan – nyt intoillaan ja kohta taas dumataan.

Ehkä tässä voi kuitenkin laittaa toivon sen varaan, että tällä kertaa virkamiehistössä ja poliitikkojen joukossa on useita itse katutaiteen parissa kasvaneita, jotka kykenevät rauhoittamaan sitä vastaliikettä. Tarpeettomat ylilyönnit ehkä vältetään. Samoin harrastajat eivät ole enää yksinomaan teinejä – aikuiset ja paikkansa elämässä löytäneet eivät niin herkästi ovat vastaan sellaista kyykyttämistä, mitä Stop töhryille -kamppiksen aikaan harjoitettiin.

Samoin muutos asenteissa näkyy kaupunkikulttuurin muutoksena laajemminkin. Ravintolapäivät, block partyt, katukirppikset ja muut itseohjautuvat yhteisölliset tapahtumat kielivät paremmasta huomisesta. Sitä kohti kelpaa talsia.

Jaa tämä: