elovena

Saako tuotteiden nimiä ja pakkauksia muuttaa?

Maailma muuttuu ja yritysten toimintaympäristö siinä ohessa. On vain normaalia, että tuotemerkkejä päivitetään ajoittain eikä sitä pitäisi pelätä.

Muistatte varmasti Brunbergin perinteiset N******nsuukot, joiden nimestä ja pakkauksesta on käyty keskustelua jo pitkään. Vuonna 2001 yhtiö muutti makeisen nimen ihan vaan Suukoksi ja pakkauksen hahmot hieman vähemmän karikatyyrisiksi. Lopulta tänä vuonna myös pakkausta muutettiin kunnolla ja tämä yli 70 vuotta Porvoossa valmistettu herkku sai pakkaukseensa kuvan – ta-daa! –Porvoon vanhasta kaupungista.

Vuonna 2004 Valio myi jäätelötuotantonsa elintarvikejätti Nestlélle. Siinä meni sekä Pingmiivi että Eskimo samassa kaupassa.
Voima-lehti kommentoi kauppaa tuoreeltaan vastamainoksella. Tuolloin Nestlé oli yhä kansainvälisen vauvanmaitokorvikeskandaalin keskellä: Yhtiön edustajat olivat myyneet korvikepulveria äideille joilla ei ollut puhdasta juomavettä saatavilla ja tämän johdosta vauvoille juotettiin likaiseen veteen sekotettua korviketta. Yhtiö jatkoi toimintaa vuosia, vaikka sen seurauksena lukemattomat lapset sairastuivat ja kuolivat.

Kaikkien näiden muutosten myötä huuto julkisuudessa on ollut melkoista. Kun ”mitään ei saa enää sanoa”, pitäisi monien kommentaattorien mielestä yrityksen oikeutta nimetä tuotteitaan rajoittaa.

Parhaillaan sama keskustelu velloo Eskimo-jäätelön ympärillä. Jotenkin mystisesti vaikuttaa siltä, että kansainvälisen megayhtiön oikeus vaihtaa tuotteensa nimeä liittyy sananvapauteet. Että ei saa sanoa ”eskimo”, vaikka Suomessa sanalla ei ole (monien mielestä) rasistisia konnotaatioita.

Hieman epäilen, että näiden jäätelöiden ja suklaamakeisten nimenmuutoksista kauhistuneiden joukosta löytyy mittavaa päällekäisyyttä.

Ehkäpä kansainvälisillä markkinoilla toimiva Nestlé ja sen puolesta jäätelöt valmistava Froneri Finland ovat vain katsoneet, että nämä mahdollisen kontroversiaalit tuotenimet ovat alttiita kritiikille ja ovat tehneet ihan normaalin arvion tuotemerkistä ja siihen liittyvistä riskeistä.

Käsittääkseni riskianalyysit ja tuotemerkkien uudistaminen ovat molemmat hyvinkin normaaleja osia yritystoimintaa.

Tätä mainosta katsoessa on hyvin vaikea kieltää Aunt Jemima -brändin juuret syvän rasistisessa kulttuurissa. Mikään määrä valkopesua (hitto mikä termi) ei pese tätä historiaa tuotemerkistä ja joskus on vaan parempi siivota vanhat sotkut pois ja aloittaa alusta.

Ihan tässä hetki sitten kuulimme myös, että Uncle Ben’s ja Aunt Jemima -brändejä ollaan päivittämässä Yhdysvalloissa. Monien kommentoijien mukaan nuokin päätökset olivat ihan vääriä. Koska moni suomalainen ei ole erityisesti penerhtynyt kyseisten brändien historiaan, niin kerrataan hieman.

Uncle Ben’s -hahmo on puettu etelävaltioista tuttuun palvelusväen pukuun ja termillä uncle (setä) on viitattu alentavasti tummaihoisiin miehiin. Ben-setä on siis ollut alistajien palvelija. Kun otamme huomioon orjuuden historian Yhdysvalloissa, on lähinnä hämmentävää, kuinka pitkään tätäkin brändiä on pidetty pystyssä, vaikka täällä Suomessa ymmärrettävästi kuvaan ja nimeen sisältyvä rasismi ei olekaan niin ilmeistä.

Meillä Suomessa vähemmän tuttu Aunt Jemima -brändi puolestaan on lainannut nimensä vanhasta rasistisesta Old Aunt Jemima -laulusta. Ensimmäinen Aunt Jemimaa -tuotepakkauksissa esittänyt nainen syntyi orjuudessa eikä ilmeisesti koskaan saanut kohtuullista korvausta tästä(kään) työstä.

Jos paheksumme näiden, syvältä yhdysvaltalaisen rasismin syövereistä ponnistavien brändien uudistamista, niin mitä me oikeastaan paheksumme? Onko parempi olla puuttumatta vanhoihin synteihin kuin myöntää ne, pyytää anteeksi ja yrittää olla parempi jatkossa?

Tarkoittaako tämä Raision päätös poistaa viittaukset kansallispukuun Elovena-tytön vaatteista sitä, että jatkossa emme kykene käymään suomalaisuuteen liittyvää keskustelua sen kautta? Ehkä Leinonen ennakoi tätä jo vuonna 2009 maalaamassaan Loppu-teoksessa.

Tässäkin kohdassa on vielä kertaalleen tärkeää muistaa, että kyse ei ole sananvapaudesta. Edellä mainitut yhtiöt ovat saaneet myydä tuotteitaan ihan rauhassa. Brunbergin toimitusjohtaja jopa kertoi että yhtiön saama palaute nimenmuutoksesta oli ”lähes sataprosenttisesti vastustava”. Rasistisen termin käyttöä vaativan kovaäänisen vähemmistön yrityksistä huolimatta Brunberg kuitenkin toi perinteisen herkkunsa 2000-luvulle. (Seuraavaksi yhtiö voisi kyllä tehdä vegaanisen ja reilun kaupan kaakaosta valmistetun version tuotteesta, kiitos vaan. Se vasta olisikin 2000-lukua.)

Ja jos jo pidempään on käyty keskustelua siitä, edustaako Elovena-tytön (nainenhan siinä pakkauksessa oikeasti kyllä on) hahmo suomalaisuutta, niin jopas nousi huuto siitä, kun yhtiö päivitti hänen (fantasia)kansallispuvun neutraalimmaksi. Tehdystä muutoksesta saa olla minun puolesta mieltä jos toistakin, mutta ei tämäkään taivu sananvapauskysymykseksi tai esimerkiksi siitä, että ”mitään ei saa enää sanoa”.

Mutta ehkä kyse oikeasti ei ole jonkun tasaisin väliajoin vaihtuvan elintarvikkeen nimestä vaan siitä, että joidenkin mielestä asioiden ei vaan pitäisi muuttua. Kaoottinen ja muuttuva maailma, jossa media syyltää ahdistavaa uutista toisen perään saattaa olla pelottava paikka. Ja silloin tuttu ja turvallinen kaurapuuro tai herkku (tai pelkkä ajatus niistä) voivat luoda turvallisuuden tunnetta. Silloin kyse ei olekaan sen yksittäisen tuotemerkin muuttumisen aiheuttamasta pelosta vaan siitä, että laajempi pelko sattuu sopivasti paikallistumaan johonkin melko satunnaiseen elintarvikkeeseen. Ehkä se pelko siitä, että ”mitään ei saa enää sanoa” onkin pelkoa siitä, että jatkossa ei sovi sanoa mitä tahansa. Maailma kuitenkin muuttuu meidän haluista välittämättä ja tuulimyllyjä vastaan taistelemisen sijaan kannattaisi ehkä seurata muutosta ja pyrkiä ymmärtämään sen taustoja.

On tietenkin myös mahdollista, että jonkun tutun ja turvallisen brändin myöntäminen ongelmalliseksi on vaikeaa senkin takia, että silloin pitäisi tunnistaa ja tunnustaa se alkupäräinen ongelma. On ehkä helpompi hakata näppäimistöä raivon vallassa kun karkkia ei enää myydäkään rasistisella nimellä kuin myöntää nimen rasistisuus ja mahdollisesti oma sokeus sille.

Jaa tämä:

Elovena vaihtaa taas vaatteita

Ilmoitus Elovena-tytön vaatteiden vaihdosta herätti tunteita. Media kohisi ja sosiaalisessa mediassa kommentoitiin niin kuin siellä on tapana: pitkää päätyyn ja täysiä perään. Tämä onkin hyvä hetki miettiä Elovenan tarinaa ja siihen liittyviä merkityksiä. 

Raisio muuttaa Elovena-tytön (pahoittelut tytöttelystä, firman käyttämä termi) asun. Jatkossa ikoninen hahmo näyttää sinisessä mekossaan lähinnä asiallisesti pukeutuneelta toimistotyöntekijältä ja agraari-Suomesta muistuttaa ainoastaan kainalossa pysyvä viljalyhde.

Kuten odottaa saattoi, asun vaihtumista on pahoiteltu ja vedottu siihen, että ”asioiden voisi antaa olla niin kuin ne ovat olleet”. Harva kuitenkaan muistaa, että Viipuri-lähtöisen Elovena-tytön päällä oli alkujaan aito, karjalainen kansallispuku. Sotien jälkeen Karjalan evakoihin kuitenkin suhtauduttiin penseästi ja kaurahiutalepaketin puku haluttiin etäännyttää moisista negatiivisista ajatuksista. Hiuksetkin piti saada vaaleammiksi.

Tässäpä vierekkäin kaksi viimeisintä versiota Elovena-tytöstä. On näitä muitakin ollut.

Nykyään Elovena-paketissa näkyvä kansallispuku ei oikeasti ole kansallispuku vaan kansallispuvun näköinen fantasia-asu. Toki tämä fantasia on edustanut monille sitä aitoa ja oikeaa asiaa.

Saattaisin kuvitella, että taannoinen päätös pukea Elovena-tyttö feikkikansallispukuun on perustunut riskien minimoimiseen. Fantasiapuvun kanssa ei ole vaaraa siitä, että tulisi jotain maan sisäistä kärhämää ja antipatioita jotain tiettyä aluetta ja sen kansallispukua kohtaan.

Kuin kaksi marjaa. Vuonna 2015 Leinonen maalasi oheisen version Elovena-tytöstä. Tämähän on eleettömässä sinisyydessään oikeastaan samoilla linjoilla uusimman Elovena-vaatetuksen kanssa.

Elovenan 95-vuotias historia on lähes yhtä pitkä kuin itsenäisen Suomen ja tuotetta onkin markkinoitu pitkään kansallisromanttisella ajatuksella suomalaisuudesta. Tämä on sikäli sopivaa, että tuota tarinaa kansakunnasta on tehty vahvan visuaalisen viestinnän avulla. 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa monet taiteilijatkin osallistuivat kansallistunteen nostattamiseen ja suomalaisuuden myytin rakentamiseen. Tähän maaperään vuonna 1925 perustettu Elovena upposi hyvin.

Oletteko muuten panneet merkille, että Elovena-tytön ääriviivat mukailevat Suomen kartan, eli Suomi-neidon, ääriviivoja? Jatkossa tosin tämäkin menee, kun vilkuttaminen loppuu. Elovena-tytön myötä rakentuva kuva suomalaisuudesta on tietenkin ongelmallinen: eivät kaikki suomalaiset ole vaaleatukkaisia ja hahmo on saanut osakseen myös kritiikkiä juurikin tarjoamansa yksipuolisen ihmiskuvan takia.

Vaikka Elovena-tyttö on pukuaan myöden keinotekoinen, hän edustaa monille jotain hienoa, joskin epämääräistä ajatusta suomalaisuudesta. Muutokset tähän tietenkin ymmärrettävästi herättävät tunteita varsinkin jos aihe on ns. sydämen asia itselle.

Taiteilija Jani Leinonen on tullut tunnetuksi teoksistaan, joissa hän on käsitellyt suomalaisuuden muuttuvia muotoja ja kasvoja Elovena-paketin kautta. Leinonen on siis maalannut Elovena-tytölle erilaisia vaatteita ja esimerkiksi vaihtanut hänen etnistä taustaansa.

Raisio on – varmasti ihan ymmärrettävästi – ollut hieman nyreä näitä teoksia kohtaan. Harmistumisen sijaan yrityksessä oltaisiin tietysti ilakoida siitä, että oma brändi on muuttunut niin ikoniseksi, että se voidaan valjastaa kansakunnan peiliksi. Haastattelin Leinosta tästä aiheesta ensimmäisen kerran jo reilu vuosikymmen sitten.

”Raision tulkinta suomalaisesta neidosta on ihan fine, mutta ei se ole koko totuus ja ongelma on juuri siinä, että Raision mielestä kaikki muut tulkinnat ovat vääriä. Taiteilijan tehtävä on antaa kuville muita merkityksiä.”

Vaikka Raisio tuolloin uhkaili taiteilijaa oikeustoimilla, kyseenalaisti Leinonen yhtiön oikeuden määrittää kuvastostaan ja kuvastollaan käydyn keskustelu.

”Mainokset lainaavat jatkuvasti elementtejä ympäröivästä maailmasta, jolloin ne muuttuvatkin sitten mainostajan omaisuudeksi. Mielestäni yhteiskunnan pitäisi saada lainata jotain takaisin mainoksista. Kuvia ja symboleja lainatessaan yritykset yksityistävät merkityksiä. Ja väittävät sitten että niillä on vain yrityksen itsensä tiukasti määrittelemä merkitys. Lain avulla pystytään yksityistämään kuva yhdelle omistajalle, ja se on mielestäni tekijänoikeuksien ja tuotemerkkien ongelma.”

Taiteilija Jani Leinonen on vuosien ajan pukenut maalipensselillä Elovena-tytön uusiin vaatteisiin ja aatteisiin. Leinosen teokset ovat tuoneet monipuolisuutta siihen, minkä näemme suomalaisuutena. Kuvan mallina toimi saamelaisaktivisti Jenni Laiti.

Me Häiriköt-päämajassakin olemme osallistuneet tähän Elovenan kautta käytyyn keskusteluun suomalaisuudesta. Pyysin Jania maalaamaan yhteen Elovena-pakettiin saamalaisaktivisti-taiteilija Jenni Laitin kuvan. Myös Laiti on suomalainen, mutta hänen edustamansa suomalaisuus ei putoa siihen kaikista latteimpaan määritelmään suomalaisuudesta.

”En koe olevani suomalainen”, Jenni puuskahti, kun ehdotin häntä suomalaisuuden yksiksi kasvoiksi. 

”Minulla on Suomen passi ja olen Suomen kansalainen, mutta kuulun Saamen kansaan. Juridinen kansalaisuus ei kuitenkaan määritä identiteettiäni. Mikäli Saamenmaa olisi valtio, voisin olla saamelainen sekä identiteetiltäni että kansalaisuudeltani”, Laiti jatkoi.

Tämän ristiriidan esiin nostaminen oli tietenkin teoksen tarkoitus alkujaankin. Leinosen maalaamassa teoksessa Laiti on pukeutunut mustaan gáktiin, saamenpukuun.

”Kaavoitus ja kaikki perinteiset osat on samoja, materiaalit vain uusia ja samaa väriä. Musta on vähän käytetty väri nykypäivänä gákteissä, koska se viittaa kristilliseen värisymboliikkaan ja surupukuun. Entisaikaan musta verka myös oli köyhien verka. Myöhemmin käyttäessäni gáktia siihen on tullut enemmän merkityksiä. Sekä värinsä että materiaalinsa puolesta se symbolisoi surua. Mielenkiintoinen yksityiskohta on nurinpäin oleva hulpa, helman alin osa. Perinteisesti nurinpäin olevilla vaatteilla on voitu laittaa piruja liikkeelle ja tehdä muita noituuksia. Taikka sitten protestoida julkisissa tilaisuuksissa.”

Tarkoittaako tämä Raision päätös poistaa viittaukset kansallispukuun Elovena-tytön vaatteista sitä, että jatkossa emme kykene käymään suomalaisuuteen liittyvää keskustelua sen kautta? Ehkä Leinonen ennakoi tätä jo vuonna 2009 maalaamassaan Loppu-teoksessa.

Raisio-konserni kertoi tiedotteessaan, että päätös pukea Elovena-tyttö asialliseen ja neutraaliin siniseen mekkoon liittyy kansalinvälistymissuunnitelmiin.

”Uudistuksella Elovena-brändin visuaalinen ilme päivitetään uusiin innovatiivisiin tuoteryhmiin ja kansainvälisille markkinoille sopivaksi.”

Uudistuksen myötä Elovena epäilemättä karistaa niskastaan ärsyttävän keskustelun suomalaisuuden luonteesta. Samalla se myös kertoo maailmalle, että suomalaiset pukeutuvat tylsiin sinisiin mekkoihin.

Paljonkohan Raisio on maksanut niistä kohderyhmätutkimuksista ja suunnittelutyöstä. Varmaan paljon. Olisi päässyt helpommalla, jos olisivat vaan ottaneet käyttöön Jani Leinonenän vuonna 2015 maalaaman version Elovena-tytöstä. Aikas samaltahan se näyttää.
Jaa tämä:

Suomi tarvitsee parodialain

Suomen laki ei tunne parodiaa, vaikka syytä olisi.

”Parodia on ikiaikainen tapa kritisoida olemassa olevia instituutioita ja valtarakenteita. Se on tapa keskustella valtaapitävien kanssa valtaapitävien omalla kielellä”, teknologiaoikeuteen erikoistunut lakimies ja Turre Legal -lakiasiaintoimiston osakas Herkko Hietanen avaa. Hietasen mukaan parodia on tärkeä osa nykyistä  viestintäkulttuuria.

Viestintäkulttuuri käy parhaillaan läpi suurta murrosta. Sen myötä yksittäisen kansalaisen mahdollisuudet saavuttaa suuret yleisöt esimerkiksi sosiaalisen median kautta ovat moninkertaistuneet. Viestintäkulttuuri on myös muuttunut entistä visuaalisemmaksi. Yritykset keskittyvät kommunikoimaan kansalaisille mainoskuvin.

Mainoksiin liittyvät myös vastamainokset. Suomalainen lainsäädäntö ei kuitenkaan tunne parodian käsitettä, ja vastamainosten kaltaiseen parodiaan liittyy merkittäviä epävarmuuksia.

”Olemme edustaneet useita aktivisteja ja taiteilijoita, jotka ovat käyttäneet parodiaa viestintäkeinona. Samalla olemme huomanneet, että parodiaa koskevaa lainsäädäntöä ja siihen liittyvää oikeuskirjallisuutta ja -käytäntöä olisi syytää kehittää. Nykyään tuomioistuimilta tulee hyvin vaihtelevia päätöksiä.”

Parodiatapausten määrä on kasvanut viime vuosina. 

”On koko ajan teknisesti helpompaa luoda uutta vanhan päälle. Nykyään kuka tahansa meistä pystyy tekemään kuvallisia parodioita, ja moni käyttää parodiaa myös oikeutuksena tekijänoikeuden väärinkäytölle”, Hietanen linjaa.

Vuonna 2007 Raisio Oyj lähestyi taiteilija Jani Leinosta uhkailevalla kirjeellä. Raisio väitti Leinosen Elovena-paketteihin maalaamien teosten rikkovan yhtiö tavaramerkkiä. Leinonen kehysti kirjeen ja ripusti sen näytille seuraavassa näyttelyssä, eikä uhkailuista kuulunut sittemmin.
Vuonna 2007 Raisio Oyj lähestyi taiteilija Jani Leinosta uhkailevalla kirjeellä. Raisio väitti Leinosen Elovena-paketteihin maalaamien teosten rikkovan yhtiö tavaramerkkiä. Leinonen kehysti kirjeen ja ripusti sen näytille seuraavassa näyttelyssä, eikä uhkailuista kuulunut sittemmin.

Laissa olisi Hietasen mukaan tärkeää kyetä määrittelemään taiteen- ja sananvapauden rajat ja niiden suhde tekijälle annettavaan suojaan. Nykyisellään EU:n tekijänoikeuksia käsittelevät direktiivit mahdollistaisivat parodian määrittelyn lainsäädännössä kansallisin parodiapoikkeuksin. Poikkeuksia onkin otettu käyttöön useassa EU-maassa.

”Meillä alkaa olla kasassa aiheeseen liittyviä päätöksiä hovioikeudesta ja tekijänoikeusneuvostosta. Päätöksissä on analysoitu, kuinka Suomen laki suhtautuu parodiaan, ja päätökset perustuvat osin maan hallituksen pohdiskeluihin jopa 50 vuoden takaa. Koko tekijänoikeuskenttä on muuttunut tässä välissä.” 

Hietasen mukaan aiemmin pidettiin keskeisenä, että parodia on riittävän itsenäinen teos.

”Mutta nykyäänhän parodia on usein hyvin lähellä alkuperäistä parodian kohdetta ja saattaa jopa lainata elementtejä siitä.”

”Luulen, että monille lakimiehille ja tuomioistuimillekin on epäselvää, mitä saa tehdä ja mitä ei saa tehdä. Jos lähestymme parodiaa vanhan tekijänoikeusajattelun kautta, emme pääse kovinkaan hyvään lopputulokseen. Tämä vaarantaa kansalaisten oikeusturvan.”

Vuonna 2008 Oy Volvo Ab lähestyi Voima Kustannusta asianajotoimisto Hannes Snellmanin välityksellä. Yhtiön mielestä Volve-vastamainos esitti halventavia, hyvän tavan vastaisia ja paikkansapitämättömiä tietoja yrityksestä ja käytti yhtiön tavaramerkkiä haitallisella tavalla. Volvon tavaramerkkiä ei vastamainoksessa ollut käytetty, eikä esitetyt väitteen olleet valheellisia. Vaikka viestiin sisältyi uhka oikeustoimista, ei niille ollut juridista perustetta eikä Volvo edennytkään uhkaamallaan tavalla.
Vuonna 2008 Oy Volvo Ab lähestyi Voima Kustannusta asianajotoimisto Hannes Snellmanin välityksellä. Yhtiön mielestä Volve-vastamainos esitti halventavia, hyvän tavan vastaisia ja paikkansapitämättömiä tietoja yrityksestä ja käytti yhtiön tavaramerkkiä haitallisella tavalla. Volvon tavaramerkkiä ei vastamainoksessa ollut käytetty, eikä esitetyt väitteen olleet valheellisia. Vaikka viestiin sisältyi uhka oikeustoimista, ei niille ollut juridista perustetta eikä Volvo edennytkään uhkaamallaan tavalla.

Euroopan unionissa valmistellaan parhaillaan digitaalisiin sisämarkkinoihin liittyvää direktiiviä, ja tähän liittyen tekijänoikeuslakiin on Suomessakin tulossa lähiaikoina korjauksia. Hietasen mielestä tämä olisi oikea kohta tarkastaa tekijänoikeuslakia myös parodian osalta. 

Opetus- ja kulttuuriministeriö on perinteisesti vastannut tekijänoikeuksiin liittyvistä kysymyksistä. Ministeriön kulttuuri- ja taidepolitiikan osaston hallitusneuvos Anna Vuopala ei pidä ajatusta lain tarkastamisesta parodian osalta täysin pähkähulluna ajatuksena.

”Nykyään oikeutta parodian tekemiseen on arvioitu teoksen vapaata muuntelua ja siteerausta koskevien säännösten perusteella sekä oikeuskäytännön kautta. Olisi tiettyjä etuja, mikäli parodia määriteltäisiin laissa yksiselitteisesti. Vaikka saman asian saa säädetyä useamman säännöksen kautta, olisi asian määritteleminen yhdessä nimenomaisesti selkeämpää. Tämä olisi kaikkien etu, ja kansalaisten oikeusvarmuus on aina tärkeä ottaa huomioon.”

Opetus- ja kulttuuriministeriö tuki viime vuonna Turre Legalin hanketta, jossa yhtiön juristit kasasivat nettiin mahdollisimman laajan tietopaketin parodiaan ja tekijänoikeuksiin liittyen. Herkko Hietanen uskoo kyseessä olevan kattavin tietopaketti aiheesta Suomessa.

Vuonna 2011 Neste Oil Oyj suuttui Greenpeacen Neste Spoil -parodiasivustosta. Greenpeacen sijaan öljy-yhtiö uhkaili ruotsalaisyhtiötä, jonka serverillä sivusto sijaitsi. Palvelinhotelli Loopia sulki sivuston. YK:n alainen teollis- ja tekijänoikeuksia suojaava järjestö WIPO käsitteli tapausta Neste Oilin pyynnöstä ja Neste Spoil -parodiasivusto katsottiin täysin soveliaaksi ei-kaupalliseksi kritiikiksi. 
Vuonna 2011 Neste Oil Oyj suuttui Greenpeacen Neste Spoil -parodiasivustosta. Greenpeacen sijaan öljy-yhtiö uhkaili ruotsalaisyhtiötä, jonka serverillä sivusto sijaitsi. Palvelinhotelli Loopia sulki sivuston. YK:n alainen teollis- ja tekijänoikeuksia suojaava järjestö WIPO käsitteli tapausta Neste Oilin pyynnöstä ja Neste Spoil -parodiasivusto katsottiin täysin soveliaaksi ei-kaupalliseksi kritiikiksi. Lisää tapauksesta muun muassa Häiriköt – Kulttuurihäirinnän aakkoset -kirjassa.

Parin viime vuoden aikana Suomessa on nähty muutamia parodiatapauksia, joiden laillisuudesta on väännetty julkisuudessa. Huhtikuun Image-lehden kannessa ollut kuva yhdisti Muumi- ja Tom of Finland -kuvastot, mistä Muumien oikeuksia hallitsevan Moomin Charactersin edustajat närkästyivät. Sapelien kalistelun jälkeen tapaus sovittiin poissa julkisuudesta.

”Minun mielestä Muumi-teokset menivät ihan selvästi parodian piiriin. Ne eivät kopioineet alkuperäistä teosta ja kommentoivat Muumeihin – ja Tove Janssoniinkin – liittyviä kysymyksiä”, Hietanen toteaa.

Justimus-yhtye puolestaan jakoi levyjensä kylkiäisinä Wunderbaum-hajukuusilta näköisyyden lainanneita Wunderboy-hajukuusia. Vaikka tavoitteena oli selvästi parodioida hajukuusi-tuotetta ja siihen liittyvää kulttuuria, katsoi oikeus kyseessä olleen elinkeinotoiminnan. Hajukuusilla mainostettiin äänilevyjä, ja niitä myytiin erikseen Motonet-myymälöissä. Yhtye sai sakkotuomion tavaramerkkioikeuden loukkaamisesta vuonna 2016. 

Päätös on selvä, mutta sen pohjalta ei voi arvioida oikeuden suhtautumista parodiaan.

”Vaikka Justimuksen puolustus vetosi parodiaan, ei oikeus ottanut tuomiossa sitä huomioon. Luulen, että kysymys oli liian vaikea ratkaistava tuomioistuimellekin”, Hietanen sanoo.

Myös Voimaa on syytetty vastamainosten takia esimerkiksi sopimattomasta liiketoiminnasta, vaikka mainosparodioilla ei ole myyty mitään – saati kilpailtu parodioitavan tuotteen kanssa. 

Edes mainosalan ammattilaiset tai oikeusoppineet eivät välttämättä ymmärrä parodiassa teoksen merkityksen ja funktion muuttuvan täysin, vaikka muoto säilyisikin likellä alkuperäistä kritiikin kohdetta.

Selkeä laki olisi kaikkien hyöty, myös parodian kohteiden.

PARODIA 22A
Julkistetusta teoksesta saa jokainen valmistaa muunnetun teoksen, jonka tarkoitus on saattaa alkuperäinen teos, teoksesta ilmenevä tekijän aate tai yhteiskunnallinen näkemys arvostelun kohteeksi. Parodian kohteena olevaa teosta saa valmistaa kappaleita ja sen saa saattaa yleisön saataville siinä laajuudessa kuin se on tarpeen parodiatarkoituksen saavuttamiseksi. Parodiateoksen tekijänoikeus ei riipu tekijänoikeudesta alkuperäisteokseen.
Herkko Hietasen ehdotus tekijänoikeuslakiin lisättäväksi parodiapykäläksi. 

Lisää aiheesta tutkijatohtori Anette Alén-Savikon artikkelissa Parodia elää. Eläköön.

Jaa tämä: