euroviisut

Kitkerät juhlat

Israelin Euroviisuissa juhlitaan moniäänisyyttä, vapautta ja rakkautta palestiinalaisen kylän päälle rakennetussa messukeskuksessa.

Israelin huhtikuun vaa­lien jälkeen Benjamin Netanjahu jatkaa pääministerinä yhdettätoista vuotta. Hänen menestyksensä perustuu siihen, että hän on sekä yllyttänyt että myötäillyt Israelin yhteiskuntaa poliittisen painopisteen siirtyessä oikealta ääri­oikealle. Vaaleissa tapahtui kuitenkin käänne, joka järkytti jopa Israelin apartheidin ystäviä. Netanjahu haki liittolaiseksi Juutalainen voima -puolueen (Otzma Yehudit), joka ilmoittaa ohjelmassaan, että ”länsimainen demokratia” on uhka juutalaisvaltiolle. Puolue myös vakuuttaa estävänsä ihmis­oikeuksien, sananvapauden ja demokratian väärin­käytön, koska ne edistävät vihollisten voittoa.

”Raivaustraktori on yleinen työkalu palestiinalaisten kylien, kotien, maanviljelysmaiden ja vesiputkien tuhoamiseen”, kirjoitti Palsestiinasta palannut Sonja Nyholm.
”Pitkään jatkunut taistelu Khan al-Ahmarin kylän säilymisestä on pian tulossa päätökseen. Khan al-Ahmarin beduiini­kylä taistelee nyt viimeisillä voimillaan Israelin korkeimmassa tuomioistuimessa beduiiniyhteisöjen tulevaisuudesta ja yhdistyneen Länsirannan puolesta. Israelin viranomaisten odotetaan tuhoavan kylän ja pakkosiirtävän sen asukkaat tilapäisesti palestiinalaishallinnon alaiselle Abu Dis -alueelle. Päämääränä on Vered, joka on Jerikon siirtokunnan lähellä.

Juutalaisen voiman johtajat ovat rabbi Meir Kahanen (1932–1990) opetuslapsia. Kahanen poliittiseen ohjelmaan kuului muun muassa juutalaisten ja ei-juutalaisten välisen seksin kieltäminen, palestiinalaisten karkoittaminen ja Israelin muuttaminen teokratiaksi. Vuonna 1994 Kahanen perustaman Kakh-puolueen aktiivi Baruch Goldstein murhasi rynnäkkökiväärillä 29 palestiinalaista ja haavoitti yli sataa Ibrahimin moskeijassa, minkä jälkeen Israelin hallitus kielsi Kakhin terroristijärjestönä. Nyt 25 vuotta myöhemmin Kakhin perillinen Juutalainen voima saattaa päätyä hallitukseen.

Israelin apartheidin yhdysvaltalaiset ydinkannattajat American Jewish Committee ja AIPAC poikkeuksellisesti kuvasivat Juutalaista voimaa ääri­oikeistolaiseksi ja tuomitsivat sen politiikan. Vastalauseissa on kuitenkin ontto kaiku, koska keskeisissä kysymyksissä Juutalaisen voiman ja muiden puolueiden välillä on lähinnä sävyero.

Oikeusministeri Ayelet Shaked kampanjoi vaaleissa videolla, missä hän suihkuttaa päälleen hajuvettä pullosta, jossa lukee ”Fasismi” ja vakuuttaa pistävänsä korkeimman oikeuden aisoihin. Poliittista keskustavasemmistoa edustava Benny Gantz, entinen armeijan komentaja, haastoi Netanjahun kehumalla pommittaneensa osan Gazasta ”takaisin kivikaudelle”. Hänen vaalivideoissaan näytettiin Gazan raunioita ja palestiinalaisten hautajaisia, joiden päällä kuolonuhrien laskuri mittasi Gantzin saavutuksia. Tätä ei pidetty huolestuttavana Israelissa eikä ulkomailla.

Israelin kotirintaman puolustusministeri Avi Dichter linjasi vuonna 2012, että ”Meillä ei ole muuta vaihtoehtoa: Israelin on suoritettava Gazan ’reformatointi’, järjestettävä Gaza uudelleen, kuten teimme Juudeassa ja Samariassa [yleinen Länsirannasta käytettävä nimitys Israelissa, toim. huom.] vuonna 2002.”

Vaalikampanjassaan Gantz lupasi lisää väkivaltaa Gazaan. Gazan saarto on jatkunut yli 12 vuotta. Armeija hyökkää päivittäin Gazan maan­viljelijöiden ja kalastajien kimppuun ja ampuu mielenosoittajia. Keskustavasemmistolaiselle Gantzille tämä ei ole tarpeeksi.

YK:n mukaan Gazasta on tullut ihmiselämälle kelvoton asuinpaikka veden ja maaperän saastumisen ja tuhotun infrastruktuurin takia. Palestiinalaiset ovat yli vuoden osoittaneet joka perjantai mieltään Gazan ja Israelin erottavan aidan luona. Kaksi kolmasosaa Gazan asukkaista on pakolaisia, ja he vaativat saada käyttää kansainvälisen oikeuden takaamaa oikeuttaan palata kotiin nykyisen Israelin alueelle. Is­rael on vastannut mielenosoituksiin haavoittamalla yli 26 000 ja tappamalla yli 190 mielenosoittajaa, mukaan lukien journalisteja, lääkintähenkilökuntaa ja kymmeniä lapsia. YK:n komission mukaan tästä pitäisi aloittaa tutkinta mahdollisina sotarikoksina ja rikoksina ihmisyyttä vastaan.

Israelissa asia nähdään toisin: pakolaisten ampumisesta on tullut osa perjantai-illan arkea. Tolkun ihmiset osallistuvat asepalveluksessa miehityksen ylläpitämiseen, pitävät siviilien ampujia sankareina ja äänestävät valtaan päättäjiä, joiden ei enää tarvitse teeskennellä tavoittelevansa rauhaa tai kannattavansa yhtäläisiä oikeuksia.

Israelilaisen fasismin tutkijan Ze’ev Sternhellin sanoin, Israel on ”poikkeuksellinen laboratorio, jossa näkee valistuksen arvojen hiljaisen rapautumisen”.

Reilu 140 taiteilijaa vetosi Euroopan yleisradiounioni EBU:n, jotta vuoden 2019 Euroviisuja ei järjestettäisi Israelissa.
”Kunnes palestiinalaiset saavat nauttia kaikille ihmisille kuuluvista vapaudesta, oikeudenmukaisuudesta ja yhtäläisistä oikeuksista, ei pidä teeskennellä, että kaikki on hyvin valtiossa, joka kiistää heiltä perusoikeudet.”

Euroopan hallitusten suhtautumista Israelin siirtymiseen apartheidista kohti fasismia kuvaa täydellisesti se, että maassa järjestetään Euroviisut, joiden slogan on ”uskalla unelmoida” ja teemana inkluusio, diversiteetti ja yhtenäisyys. Kilpailu pidetään Tel Aviv Expo Centerissä, joka on rakennettu etnisesti puhdistetun palestiinalaisen kylän, al-Shaykh Muwannisin, päälle. Osana Euroviisuja Suomen edustaja Darude tekee matkailumainoksen apartheidille laulamalla – mitä ilmeisimmin vailla iro­niaa – Tel Avivissa sairaalan katolta siitä, miten kamalaa on kääntää katseensa ihmisoikeus­loukkauk­sista.

Sen enempää Daruden kuin EU-maidenkaan ongelma ei ole, ettei mitään voisi tehdä. Jokainen artisti, jokainen kulttuurihenkilö, jokainen tutkija ja jokainen turisti voisi kieltäytyä valkopesemästä Israelin politiikkaa sanoillaan, rahoillaan tai hiljaisuudellaan. Euroviisujen jättäminen väliin lähettäisi sekä Israelin yhteiskunnalle että Euroopan päättäjille selvän viestin, että apartheidia ei hyväksytä.

Euroopassa ei toki vain katsota sivusta Israelin toimintaa. Päin vastoin, Eurooppa tukee Israelin sotarikoksia aktiivisesti. Yksi selvimmistä tavoista on aseiden myynti, osto ja yhteiskehittely. Israelilaisten aseiden myyntivalttina on, että aseita on testattu palestiinalaisiin, usein siviileihin. Suomen sopiessa tammikuussa 2019 uusien asejärjestelmien hankkimisesta Israelista puolustusministeri Jussi Niinistö kommentoikin, että ”ei ole haitaksi, että niitä on kokeiltu käytännössä”.

”Odottavan aika on tunnetusti pitkä, ja Lähi-itään tosiaan liittyy paljon odotuksia ja odottamista. Yhdet odottavat Jumalan lupaamaa maata ja toiset Messiaan toista tulemista. Myös oikeutta ja kotimaata odotetaan, ja välillä odotetaan lupaa korjata kuoppainen tie. Odotuttaminen voi olla myös alistavan politiikan väline, kuten Tampereen yliopiston tutkija Mikko Joronen esittää artikkelissaan Spaces of waiting.” Kuvassa palestiinalaisia työntekijöitä Betlehemin tarkastuspisteellä, Länsirannalla vuonna 2017. Lisää odottamisesta täällä.

Suomi tukee sotarikoksia myös sallimalla tuonnin Israelin siirtokunnista miehitetyiltä alueilta. EU kielsi tuonnin Krimiltä vain kolme kuukautta sen jälkeen kun Venäjä miehitti ­alueen, koska EU ei tunnusta Venäjän suvereniteettia Krimillä. EU ei myöskään tunnusta Israelin suvereniteettia Länsirannalla ja pitää siirtokuntia laittomina, mutta toivottaa silti niissä valmistetut tuotteet tervetulleiksi. Tämä on paitsi poliittisesti ristiriitaista, myös kansainvälisen oikeuden vastaista, koska kaupankäynti tukee siirtokuntia ja valtioilla on velvollisuus olla tunnustamatta ja edesauttamatta laitonta tilannetta.

Euroopassa Irlanti on ensimmäisenä siirtymässä noudattamaan kansainvälistä oikeutta kieltämällä siirtokunnassa valmistettujen tuotteiden tuonnin. Maan koko ei ole ratkaiseva tekijä, vaan yhden toimet rohkaisevat muita seuraamaan. Jos Suomi haluaa olla edelläkävijä kansainvälisen oikeuden ja rauhan edistämisessä, sillä on siihen kaikki edellytykset. Mutta se vaatii sitä, että kansalaiset vaikuttavat päättäjiin, jotta nämä ottavat lait ja ihmisoikeudet vakavasti.

Kirjoittaja oli loppuvuodesta 2018 vapaa-ehtoisena professorina Palestiinassa Birzeitin yliopiston fysiikan laitoksella. Hän on tehnyt ruohonjuuritason ihmisoikeustyötä miehitetyllä Länsirannalla International -Solidarity Movement -järjestössä ja on israelilaisen ICAHD-ihmisoikeusjärjestön Suomen osaston puheenjohtaja.

Jaa tämä:

Avoin kirje: Euroviisut, älkää peitelkö Israelin miehitystä ja ihmisoikeusloukkauksia

Reilu 140 taiteilijaa vetoaa Euroopan yleisradiounioni EBU:n, jotta vuoden 2019 Euroviisuja ei järjestettäisi Israelissa. Ohessa heidän avoin kirjeensä.

Me allekirjoittaneet taiteilijat Euroopasta ja sen ulkopuolelta tuemme palestiinalaisten taiteilijoiden vilpitöntä kutsua boikotoida Israelin isännöimiä vuoden 2019 euroviisuja. Kunnes palestiinalaiset saavat nauttia kaikille ihmisille kuuluvista vapaudesta, oikeudenmukaisuudesta ja yhtäläisistä oikeuksista, ei pidä teeskennellä, että kaikki on hyvin valtiossa, joka kiistää heiltä perusoikeudet.

Kuvassa palestiinalaisia työntekijöitä Betlehemin tarkastuspisteellä, Länsirannalla vuonna 2017.
Kuvassa palestiinalaisia työntekijöitä Betlehemin tarkastuspisteellä, Länsirannalla vuonna 2017. Häiriköiden viimeisin vastamainos puuttui  Euroviisujen ja Israelin ihmisoikeusloukkausten väliseen ristiriitaan. Lisää aiheesta täällä.

Toukokuun 14. päivä, muutama päivä Israelin euroviisuvoiton jälkeen, Israelin armeija tappoi 62 aseetonta palestiinalaista mielenosoittajaa Gazassa, mukaan lukien kuusi lasta, ja haavoitti satoja, suurinta osaa kovilla luodeilla. Amnesty International on tuominnut Israelin sotilaiden käytännön ampua tappaakseen ja vammauttaakseen ja Human Rights Watch on kuvaillut tappoja ”laittomiksi ja harkituiksi”.

Vuoden 2019 euroviisuja tulisi boikotoida, jos Israel isännöi niitä, kun maa jatkaa vakavaa, vuosikymmeniä jatkunutta palestiinalaisten ihmisoikeuksien loukkaamista. Käsittääksemme Euroopan yleisradiounioni vaatii, että Israel pitäisi vuoden 2019 euroviisut paikassa, joka ei synnyttäisi ristiriitoja. Sen pitäisi peruuttaa Israelin isännöinti kokonaan ja siirtää kilpailu maahan, jossa ihmisoikeudet ovat paremmalla tolalla. Epäoikeudenmukaisuus erottaa, ihmisarvon ja ihmisoikeuksien tavoitteleminen yhdistää.

L-FRESH The LION, muusikko, Euroviisujen 2018 kansallinen tuomari (Australia)
Helen Razer, tv-toimittaja, kirjailija (Australia)
Candy Bowers, näyttelijä, kirjailija, teatteriohjaaja (Australia)
Blak Douglas, artisti, (Australia)
Nick Seymour, muusikko, tuottaja (Australia)
DAAN, muusikko, lauluntekijä (Belgia)
Daan Hugaert, näyttelijä (Belgia)
Alain Platel, koreografi, teatteriohjaaja (Belgia)
Marijke Pinoy, näyttelijä (Belgia)
Code Rouge, yhtye (Belgia)
DJ Murdock, DJ (Belgia)
Helmut Lotti, laulaja (Belgia)
Raymond Van het Groenewoud, muusikko (Belgia)
Stef Kamil Carlens, muusikko, säveltäjä (Belgia)
Charles Ducal, runoilija, kirjailija (Belgia)
Fikry El Azzouzi, kirjailija, näytelmäkirjailija (Belgia)
Erik Vlaminck, kirjailija, näytelmäkirjailija (Belgia)
Rachida Lamrabet, kirjailija (Belgia)
Slongs Dievanongs, muusikko (Belgia)
Chokri Ben Chikha, näyttelijä, teatteriohjaaja (Belgia)
Yann Martel, kirjailija (Kanada)
Karina Willumsen, muusikko, säveltäjä (Tanska)
Kirsten Thorup, kirjailija, runoilija (Tanska)
Arne Würgler, muusikko (Tanska)
Jesper Christensen, näyttelijä (Tanska)
Tove Bornhoeft, näyttelijä, teatteriohjaaja (Tanska)
Anne Marie Helger, näyttelijä (Tanska)
Tina Enghoff, kuvataiteilija (Tanska)
Nassim Al Dogom, muusikko (Tanska)
Patchanka, yhtye (Tanska)
Raske Penge, lauluntekijä, laulaja (Tanska)
Oktoberkoret, kuoro (Tanska)
Nils Vest, elokuvaohjaaja (Tanska)
Britta Lillesoe, näyttelijä (Tanska)
Kaija Kärkinen, muusikko, laulaja, näyttelijä, Euroviisu-finalisti 1991 (Suomi)
Kyösti Laihi, muusikko, Euroviisu-finalisti 1988 (Suomi)
Kimmo Pohjonen, muusikko (Suomi)
Paleface, muusikko (Suomi)
Manuela Bosco, näyttelijä, kirjailija, taiteilija (Suomi)
Noora Dadu, näyttelijä (Suomi)
Pirjo Honkasalo, elokuvantekijä (Suomi)
Ria Kataja, näyttelijä (Suomi)
Tommi Korpela, näyttelijä (Suomi)
Krista Kosonen, näyttelijä (Suomi)
Elsa Saisio, näyttelijä (Suomi)
Martti Suosalo, näyttelijä, laulaja (Suomi)
Virpi Suutari, elokuvaohjaaja (Suomi)
Aki Kaurismäki, elokuvaohjaaja, käsikirjoittaja (Suomi)
Pekka Strang, taitelija, taiteellinen johtaja (Suomi)
HK, laulaja (Ranska)
Dominique Grange, laulaja (Ranska)
Imhotep, DJ, tuottaja (Ranska)
Francesca Solleville, laulaja (Ranska)
Elli Medeiros, laulaja, näyttelijä (Ranska)
Mouss & Hakim, yhtye (Ranska)
Alain Guiraudie, elokuvaohjaaja, käsikirjoittaja (Ranska)
Tardi, sarjakuvataiteilija (Ranska)
Gérard Mordillat, kirjailija, elokuvantekijä (Ranska)
Eyal Sivan, elokuvantekijä (Ranska)
Rémo Gary, laulaja (Ranska)
Dominique Delahaye, kirjailija, muusikko (Ranska)
Philippe Delaigue, kirjailija, teatteriohjaaja (Ranska)
Michel Kemper, verkkolehden päätoimittaja (Ranska)
Michèle Bernard, laulaja-lauluntekijä (Ranska)
Gérard Morel, teatterinäyttelijä, ohjaaja, laulaja (Ranska)
Daði Freyr, muusikko, Euroviisu-ehdokas 2017 (Islanti)
Hildur Kristín Stefánsdóttir, muusikko, Euroviisu-ehdokas 2017 (Islanti)
Mike Murphy, tv-toimittaja, Euroviisu-kommentaattori (Irlanti)
Mary Black, laulaja (Irlanti)
Christy Moore, laulaja, muusikko (Irlanti)
Charlie McGettigan, muusikko, lauluntekijä, Euroviisu-voittaja 1994 (Irlanti)
Mary Coughlan, laulaja (Irlanti)
Luka Bloom, laulaja (Irlanti)
Robert Ballagh, taiteilija, Riverdance-lavastaja (Irlanti)
Aviad Albert, muusikko (Israel)
Michal Sapir, muusikko, kirjailija (Israel)
Ohal Grietzer, muusikko (Israel)
Yonatan Shapira, muusikko (Israel)
Danielle Ravitzki, muusikko, kuvataiteilija (Israel)
David Opp, taiteilija (Israel)
Assalti Frontali, yhtye (Italia)
Radiodervish, yhtye (Italia)
Moni Ovadia, näyttelijä, laulaja, näytelmäkirjailija (Italia)
Vauro, toimittaja, sarjakuvataiteilija (Italia)
Pinko Tomažič Partisan Choir, kuoro (Italia)
Jorit, katutaiteilija (Italia)
Marthe Valle, laulaja (Norja)
Mari Boine, muusikko, säveltäjä (Norja)
Aslak Heika Hætta Bjørn, laulaja (Norja)
Nils Petter Molvær, muusikko, säveltäjä (Norja)
Moddi, laulaja (Norja)
Jørn Simen Øverli, laulaja (Norja)
Nosizwe, muusikko, näyttelijä (Norja)
Bugge Wesseltoft, muusikko, säveltäjä (Norja)
Lars Klevstrand,
muusikko, säveltäjä, näyttelijä (Norja)
Trond Ingebretsen, muusikko (Norja)
José Mário Branco, muusikko, säveltäjä (Portugali)
Francisco Fanhais, laulaja (Portugali)
Tiago Rodrigues, taiteellinen johtaja, Portugalin kansallisteatteri (Portugali)
Patrícia Portela, näytelmäkirjailija, kirjailija (Portugali)
Chullage, muusikko (Portugali)
António Pedro Vasconcelos, elokuvaohjaaja (Portugali)
José Luis Peixoto, kirjailija (Portugali)
N’toko, muusikko (Slovenia)
ŽPZ Kombinat, kuoro (Slovenia)
Lluís Llach, säveltäjä, laulaja-lauluntekijä (Espanja)
Marinah, laulaja (Espanja)
Riot Propaganda, yhtye (Espanja)
Fermin Muguruza, muusikko (Espanja)
Kase.O, muusikko (Espanja)
Soweto, yhtye (Espanja)
Itaca Band, yhtye (Espanja)
Tremenda Jauría, yhyte (Espanja)
Teresa Aranguren, toimittaja (Espanja)
Julio Perez del Campo, elokuvaohjaaja (Espanja)
Nicky Triphook, laulaja (Espanja)
Pau Alabajos, laulaja-lauluntekijä (Espanja)
Mafalda, yhtye (Espanja)
Zoo, yhtye (Espanja)
Smoking Souls, yhtye (Espanja)
Olof Dreijer, DJ, tuottaja (Ruotsi)
Karin Dreijer, laulaja, tuottaja (Ruotsi)
Dror Feiler, muusikko, säveltäjä (Ruotsi)
Michel Bühler, laulaja, näytelmäkirjailija, kirjailija (Sveitsi)
Wolf Alice, yhtye (Iso-Britannia)
Carmen Callil, kustantaja, kirjailija (Iso-Britannia)
Julie Christie, näyttelijä (Iso-Britannia)
Caryl Churchill, näytelmäkirjailija (Iso-Britannia)
Brian Eno, säveltäjä, tuottaja (Iso-Britannia)
A.L. Kennedy, kirjailija (Iso-Britannia)
Peter Kosminsky, kirjailija, elokuvaohjaaja (Iso-Britannia)
Paul Laverty, käsikirjoitaja (Iso-Britannia)
Mike Leigh, kirjailija, elokuva- ja teatteriohjaaja (Iso-Britannia)
Ken Loach, elokuvaohjaaja, (Iso-Britannia)
Alexei Sayle, kirjailija, koomikko (Iso-Britannia)
Roger Waters, muusikko (Iso-Britannia)
Penny Woolcock, elokuvantekijä, oopperaohjaaja (Iso-Britannia)
Leon Rosselson, lauluntekijä (Iso-Britannia)
Sabrina Mahfouz, kirjailija, runoilija (Iso-Britannia)
Eve Ensler, näytelmäkirjailija (Yhdysvallat)
Alia Shawkat, näyttelijä (Yhdysvallat)

Jaa tämä:

Odottamisen valtakunta

Israel pitää palestiinalaisia loputtomassa odottamisen limbossa. Näin valtio voi tunnustaa heidän oikeutensa ilman, että näitä oikeuksia tarvitsisi koskaan toteuttaa.

Ensimmäisen maailmansodan tuoksinassa uusiksi piirretyt rajat määrittävät todellisuutta Lähi-idässä edelleen. Tästä muistuttaa Tim Marshallin teos Maantieteen vangit, joka kertoo, kuinka britit ja ranskalaiset käytännössä jakoivat alueen keskenään.

Vuonna 1916 brittiläinen diplomaatti Sir Mark Sykes piirsi vahakynällä poikkiviivan alueen kartan poikki ja teki salaisen sopimuksen ranskalaisen kollegansa François Georges-Picot’n kanssa. Britannia sai muun muassa Irakin ja Palestiinan, Ranska puolestaan Libanonin ja Syyrian.

Salaisen Sykes-Picot-etupiirisopimuksen seurauksena alueen kartta valtioineen vastaa poikkeuksellisen huonosti perinteisiä kansojen ja uskontojen mukaan määräytyneitä jakoja. Siirtomaaisäntien piirtämien rajojen vakiintumista on odotettu jo yli sata vuotta, mutta merkit eivät viittaa siihen, että Sykesin ja Georges-Picot’n tapa määrittää Lähi-itä johtaisi mihinkään hyvään.

Tämän eurooppalaisten saneleman jaon kärsijöitä ovat myös omaa maatansa odottavat palestiinalaiset. Vuonna 1917 britit julkaisivat Balfourin julistuksen, joka tuki ”kansallisen kodin” perustamista juutalaisille Palestiinan alueelle.

Odottavan aika on tunnetusti pitkä, ja Lähi-itään tosiaan liittyy paljon odotuksia ja odottamista. Yhdet odottavat Jumalan lupaamaa maata ja toiset Messiaan toista tulemista. Myös oikeutta ja kotimaata odotetaan, ja välillä odotetaan lupaa korjata kuoppainen tie. Odotuttaminen voi olla myös alistavan politiikan väline, kuten Tampereen yliopiston tutkija Mikko Joronen esittää artikkelissaan Spaces of waiting.

Joronen esittää tutkimuksessaan, että Israelin tapa hallita palestiinalaisia on tarkasteltavissa teatraalisena performanssina, jonka keskeisenä tavoitteena on ylläpitää palestiinalaisten epävarmaa asemaa. Tämä teatteri tunnustaa seremoniallisesti palestiinalaisten hallinnolliset, juridiset ja turvallisuuteen liittyvät oikeudet, mutta ei tosiasiallisesti tarjoa niitä palestiinalaisille, jotka ovat juuttuneet loputtomaan oikeuksiensa odotuksen kehään.

Kuvassa palestiinalaisia työntekijöitä Betlehemin tarkastuspisteellä, Länsirannalla vuonna 2017.
Kuvassa palestiinalaisia työntekijöitä Betlehemin tarkastuspisteellä, Länsirannalla vuonna 2017. Vuoden 2019 Euroviisu-huuma ei tule yltämään kaikkialle, missä Israel käyttää valtaansa ja juhlahumussa kansainvälistä yleisöä tuskin muistutetaan miehityksestä ja siihen liittyvistä ihmisoikeusloukkauksista.

Palestiinalaisten elämästä on muodostunut odottamisen jatkumo, joka toteutuu sekä kansakunnan että yksilön tasolla. Samalla kun kansa odottaa omaa valtiota, näyttäytyy odottamisen kulttuuri arjessa esimerkiksi toistuvana jonottamisena Länsirannan tarkastuspisteillä. Tarkastuspisteillä ”palestiinalaisia työntekijöitä ajetaan karsinoihin kuin karjaa”, Joronen kuvailee.

Viivästyttämiset ja odottamassa pitäminen muodostavat Jorosen mukaan yhtenäisen kolonialistisen rakenteen, jota voisi kutsua ”odottamisen tilaksi”. Sen avulla kontrolloidaan miehitettyä väestöä ja maa-alueita. Näin toimiva hallinto esittää näytelmää demokraattisesta valtiosta.

Odottaminen näkyy palestiinalaisten elämässä myös siten, että monet maanviljelijät eivät saa kehittää omia viljelysmaitaan. Saattaa mennä vuosia ja vuosikymmeniä saada lupa, joka mahdollistaa omien maiden läpi viljelmille johtavan tien kunnostamisen.

Odottamisen kulttuuri ei kuitenkaan koske kaikkia. On tapauksia, jossa palestiinalaisviljelijän vuosikymmeniä odottaman luvan myöntämisen jälkeen aloitetut kunnostustyöt lopetetaan pikaisesti läheisten siirtokuntien asukkaiden tekemien valitusten perusteella.

Jorosen mukaan tämä prosessi toistuu uudestaan ja uudestaan:

”Palestiinalaiset omistavat maan, ja heillä on dokumentaatio omistusoikeuden tukena. He anovat rakennuslupia, odottavat merkittävän pitkiä aikoja. Kun he lopulta saavat rakennusluvat ja rakentavat tai korjaavat kaivon, määrätään kaivo tuhottavaksi.”

Esimerkiksi EU:n tukemat rakennushankkeet eivät koskaan ole täysin EU:n rahoittamia, vaan maanviljelijän osuus investoinnista on 25 prosenttia. Tuhoamismääräyksissä ei siis ole kyse pelkästään kaivojen tuhoamisesta vaan myös maanviljelijöiden taloudellisen ahdingon lisäämisestä.

Tuhoamismääräyksistä tehtyjen valitusten käsittelyajat ovat – odotetusti ja poikkeuksetta – hyvin pitkiä toisin kuin rakennustöistä tehtyjen valitusten käsittelyajat. Palestiinalaisten oikeuksia ei kielletä, mutta niiden ei myöskään anneta toteutua.

Mikko Joronen: Spaces of waiting –  Politics of precarious recognition in the occupied West Bank. SAGE Journals 2017.
Tim Marshall: Maantieteen vangit, 335 s. Atena 2018.

EUROVIISUT, PINKKIPESU JA BOIKOTTI

Israeliin on houkuteltu turisteja sloganilla ”You’ll never be the same” [”Et ole koskaan entiselläsi”]. Maan matkailumainoksissa vältellään miehitykseen liittyvien kysymysten käsittelyä samalla, kun ylistetään suvaitsevaisuutta. Riiko Sakkinen kiinnitti tähän huomiota Visit Israel -teoksessaan.
Israeliin on houkuteltu turisteja sloganilla ”You’ll never be the same” [”Et ole koskaan entiselläsi”]. Maan matkailumainoksissa vältellään miehitykseen liittyvien kysymysten käsittelyä samalla, kun ylistetään suvaitsevaisuutta. Riiko Sakkinen kiinnitti tähän huomiota Visit Israel -teoksessaan.

Israelilainen Netta Barzilai voitti vuoden 2018 Eurovision laulukilpailut, eli Euroviisut, toukokuun 12. päivänä. Kahta päivää myöhemmin Israelin armeija tappoi 62 aseetonta palestiinalaista mielenosoittajaa Gazassa. Uhrien joukossa oli kuusi lasta ja sadat haavoittuivat sotilaiden luodeista. Palestiinalaiset osoittivat mieltään Gazan 11 vuotta kestänyttä saartoa vastaan. Muun muassa Human Rights Watch kuvaili armeijan toimia ”laittomaksi ja harkituksi”.

Samalla, kun Gazan saarto jatkuu ja palestiinalaiset odottavat asemansa paranemista, valmistellaan Israelissa vuoden 2019 Euroviisujen järjestelemistä. Maan hallitus on jo ilmoittanut että kyseessä on sille ”kansallinen projekti”. Lukuisille katsojille Euroviisut ovat suvaitsevaisuuden ja ihmisoikeuksien juhla – tämä suvaitsevaisuus ja nämä oikeudet eivät kuitenkaan ulotu Israelin miehittämillä ja hallitsemilla alueilla asuville palestiinalaisille.

Monien mielestä on kaksinaismoralistista juhlia esimerkiksi seksuaalivähemmistöjen oikeuksia samalla, kun valtio ei suo ihmisoikeuksia kaikille alamaisilleen. Tähän viitataan termillä pinkwashing, eli pinkkipesu. Kyseessä on ihmisoikeusloukkausten valkopesusta.

Lukuisat taiteilijat ovat jo aikaisemmin kieltäytyneet esiintymästä Israelissa valtion tekemien ihmisoikeusloukkausten takia ja miehityspolitiikka on poikinut myös kansainvälisen akateemisen ja kulttuurisen boikotin. Nyt yli 200 taiteilijaa on kertonut boikotoivansa vuoden 2019 Euroviisuja. Suomesta päätöksestä boikotoida kilpailua ovat kertoneet muun muassa Manuela Bosco, Nora DaduPirjo HonkasaloRia KatajaAki KaurismäkiTommi KorpelaKrista KosonenKaija KärkinenKyösti LaihiPalefaceKimmo PohjonenElsa SaisioPekka StrangMartti Suosalo ja Virpi Suutari.

Jaa tämä: