finnwatch

Häiriköiden eeppinen vuosi 2018

Vuodessa ehtii tapahtua paljon ja aina välillä on hyvä pysähtyä kertaamaan tapahtunutta.

Vuoteen 2018 sisältyi paljon huikaisevan kiinnostavia haastatteluja, mahtavia artikkeleita ja (ainakin omasta mielestäni) onnistuneita vastamainoksia. Lisäksi pääsin tekemään yhteistyötä hillittömän skarppien tyyppien ja kiinnostavien organisaatioiden kanssa – kiitokset kaikille yhdessä ja erikseen.

Monilta osin vuosi meni enemmän tai vähemmän ennakoidusti, eli vastiksia ja niihin liittyviä artikkeleita pumpsahteli tehtaasta ulos, minkä lisäksi kirjoitin lukuisia kulttuurihäirintään liittyviä artikkeleita ja opetus- sekä luentokeikkoja piisasi. Mutta mahtui mukaan myös hienoja yllätyksiä ja yksi erityisen surullinen sellainen. Alla yhteenveto tapahtuneesta.

"Yrityksillä on vastuu kunnioittaa ihmisoikeuksia kaikessa toiminnassaan. Tämä tarkoittaa esimerkiksi yrityksen markkinoimien tuotteiden tuotantoon liittyvien ihmisoikeusriskien kartoittamista, toimenpiteitä riskien vähentämiseksi ja tästä työstä tiedottamista yrityksen sidosryhmille", kirjoittaa Finnwatchin Anu Kultanen. Kansainvälinen kauppa on luonteeltaan sellaista, että siinä ei sivulliselle suinkaan aina paljastu, että kuinka vastuullista yrityksen toiminta kulloinkin on ollut.
”Yrityksillä on vastuu kunnioittaa ihmisoikeuksia kaikessa toiminnassaan. Tämä tarkoittaa esimerkiksi yrityksen markkinoimien tuotteiden tuotantoon liittyvien ihmisoikeusriskien kartoittamista, toimenpiteitä riskien vähentämiseksi ja tästä työstä tiedottamista yrityksen sidosryhmille”, kirjoittaa Finnwatchin Anu Kultanen.
Kansainvälinen kauppa on luonteeltaan sellaista, että siinä ei sivulliselle suinkaan aina paljastu, että kuinka vastuullista yrityksen toiminta kulloinkin on ollut.

Helmikuussa julkaisimme kaksi vastamainosta, joissa kiinnitimme huomiota suklaantuotantoon liittyviin ongelmiin. Vastamainosten malliksi valikoitui Fazerin mainos ja kritiikki kohdistui sekä Fazeriin erityisesti että laajemmin koko maailmankaupan rakenteisiin.

Fazerin toimintaa kommentoi Finnwatchin Anu Kultanen ja Hanken-kauppakorkeakoulun Nikodemus Solitander puolestaan käsitteli yritysvastuuseen liittyviä kysymyksiä yleisemmällä tasolla.  Havaitut ongelmat ovat siis verrattomasti yhtä yritystä suurempia.

”Yritys on luonteeltaan taipuvainen tuottamaan etäisyyttä itsensä ja niiden välille, jotka joutuvat elämään yrityksen toiminnan seurauksien kanssa. Tämä vaikeuttaa vastuukysymysten arvioimista.

Globaaleissa tuotantoketjuissa yrityksen ja sen tuotannon oheisvaikutuksien välissä on yhä enemmän erilaisia toimijoita. Tämä vaikeuttaa ymmärrystämme siitä, kuka on vastuussa ja kenelle. Tuotantoketjuissa vastuuvelvollisuus onkin kasvavassa määrin ulkoistettu. Ketjujen hallintaa esitellään niin monimutkaisena, että yksittäiset yritykset ja toimijat ovat vain osallisina siinä, eikä kukaan siten ole täysin vastuussa, jos ja kun jotain ei-toivottua tapahtuu. Tätä voidaan kutsua eettisen välimatkan tuotannoksi.” – Nikodemus Solitander

Pyhä Björn Ludvig XIV, eli Aurinkokuningas, muistetaan Ranskan kaikkien aikojen pitkäaikaisimpana hallitsijana (1643–1715) ja miehenä, joka ei ollut vaatimaton. Hän remontoi Versailles’n palatsin nykyisenlaiseksi kitsch-kermakakuksi, jossa on esimerkiksi kultainen huone. Pankkiiri Björn Wahlroos ei ole syntyjään aatelinen, mutta rahaa hän on onnistunut haalimaan. Kalvinistisen opin mukaan menestys ja mammona ovat merkkejä Jumalan suosiosta. Jos näin tosiaan on, on Wahlroos epäilemättä vähintään pyhimys. Rahoillaan hän on muun muassa ostanut kartanoita ja ujuttanut itsensä Ruotsin kuninkaan kaveripiiriin – eli siis melkein siniverinen itsekin.
Pyhä Björn
Ludvig XIV, eli Aurinkokuningas, muistetaan Ranskan kaikkien aikojen pitkäaikaisimpana hallitsijana (1643–1715) ja miehenä, joka ei ollut vaatimaton. Hän remontoi Versailles’n palatsin nykyisenlaiseksi kitsch-kermakakuksi, jossa on esimerkiksi kultainen huone.
Pankkiiri Björn Wahlroos ei ole syntyjään aatelinen, mutta rahaa hän on onnistunut haalimaan. Kalvinistisen opin mukaan menestys ja mammona ovat merkkejä Jumalan suosiosta. Jos näin tosiaan on, on Wahlroos epäilemättä vähintään pyhimys. Rahoillaan hän on muun muassa ostanut kartanoita ja ujuttanut itsensä Ruotsin kuninkaan kaveripiiriin – eli siis melkein siniverinen itsekin.

Lisäksi helmikuussa pohdimme Björn Wahlroosia ja itsekkyyttä. Puheenvuoron sai itsekkyydestä kirjan kirjoittanut Jukka Koskelainen.

”Pidämme itsekkyyttä ennen kaikkea oman aikamme ilmiönä. Olemme ilmeisen taitavia havaitsemaan sitä ympärillämme, muissa ihmisissä, mutta emme yleensä itsessämme. Itsekkyydestä on kuitenkin mitä ilmeisimmin valitettu kautta aikain.

Pitkään meillä oli vain yksi mies, joka paikannettiin uusliberalistiksi ja joka puhui sen puolesta. Björn ”Nalle” Wahlroosia onkin saatu kuulla kohtuullisen taajaan. Hän keksii ärsyttäviä lausuntoja: 80 prosenttia ihmisistä on idiootteja, ainakin mitä tulee rahaan. Köyhien ja rikkinäisten perheiden tukemista ei voi sietää. Kun ­Nordean ruotsalainen pääjohtaja muuttaa luksus­asuntoon, Nalle on jälleen vauhdissa ja lausuu, että pitäähän sitä ihmisen jossakin asua.” – Jukka Koskelainen

Usein meidän vastamainokset esittävät vähän harmillisenkin rehellisiä tulkintoja maailmasta. Aina maailmaa ei vaan voi katsoa ruusunpunaisten lasien läpi. Toisaalta, toisinaan voi. Ohessa on meidän visiomme siitä mitä ruuantuotanto ja ruokamainonta voisivat olla vuonna 2050.
Usein meidän vastamainokset esittävät vähän harmillisenkin rehellisiä tulkintoja maailmasta. Aina maailmaa ei vaan voi katsoa ruusunpunaisten lasien läpi. Toisaalta, toisinaan voi.
Ohessa on meidän visiomme siitä mitä ruuantuotanto ja ruokamainonta voisivat olla vuonna 2050.

Maaliskuussa huomiomme kiinnittyi laboratiriossa kasvatettuun keinolihaan. Pääsin haastattelemaan Vegemessuilla hollantilaistutkija Mark Postia, jonka työryhmä on tehnyt pioneerityötä kehittäessään ”lihaa ilman kuolemaa”.  Post on epäilemättä Vegemessujen historia ensimmäinen esiintyjä, joka aloittaa luentonsa ilmoittamalla, että: Rakastan lihaa”

Julkaisimme myös Postin oman kirjoituksen aiheesta.

Mikäli tämä arvio osoittautuu todeksi, tulevat nykyisten maatalousjärjestelmien rajat – saatavilla oleva maa-ala, vesi, energia ja kyky käsitellä kasvihuonepäästöjä – vastaan ennen kuin saavutamme täyden ruokaturvan. Jo nyt 70 prosenttia viljelyskelpoisesta maa-alasta on varattu karjalle eli lihan­tuotantoon.

Voimme tehostaa tuotantoa ottamalla käyttöön lisää maata tai parantamalla nykyisen tuotannon tuloksia. Käytettävän maa-alan lisääminen ­tulee ympäristölle kalliiksi. Esimerkiksi lehmien ja muiden hitaasti pienissä poikueissa lisääntyvien eläinten tuotannon lisääminen on vaikeaa ja aikaa vievää – jos mahdollista lainkaan.

On selvää, että kaikkien ihmisten muuttaminen kasvissyöjiksi ei ole ratkaisu. Meidän on löydettävä keinoja lihanhimomme tyydyttämiseen.

Vuonna 1931 Englannin tuleva pääministeri Winston Churchill kirjoitti esseessä 50 vuotta tästä eteenpäin: ”Viidenkymmenen vuoden päästä pääsemme yli hulluudesta, jonka myötä kasvatamme kokonaisen kanan syödäksemme rintapalan tai siiven, kasvattamalla nämä osat erikseen siihen soveltuvalla menetelmällä.” 

Noin 80 vuotta myöhemmin lihaskohtaisen kantasolun, niin kutsutun satelliittisolun, tunnistaminen teki laboratoriossa kasvatetusta lihasta todellisuutta.”

"Jos ei me myydä, niin sitten joku muu myy." Tämä on aika yleinen selitys, kun viritellään keskustelua asekaupoista ja siitä, että Suomi myy kuoleman välineitä moniin sellaisiin maihin, joihin ei kenelläkään olisi mitään asiaa myydä yhtään mitään aseita. Ja se todellakin on Suomi – siis me suomalaiset – joka kauppaa käy Patrian kaltaisten valtio-omisteisten yhtiöiden välityksellä ja maan hallituksen myöntämien lupien kera.
”Jos ei me myydä, niin sitten joku muu myy.”
Tämä on aika yleinen selitys, kun viritellään keskustelua asekaupoista ja siitä, että Suomi myy kuoleman välineitä moniin sellaisiin maihin, joihin ei kenelläkään olisi mitään asiaa myydä yhtään mitään aseita. Ja se todellakin on Suomi – siis me suomalaiset – joka kauppaa käy Patrian kaltaisten valtio-omisteisten yhtiöiden välityksellä ja maan hallituksen myöntämien lupien kera. Patria&Muerte-vastamainos julkaistiin Kansa Taisteli -lehdessä.

Maaliskuussa päivän valon näki myös Häiriköiden järjestyksessä toinen Kansa Taisteli -lehti, joka julkaistiin Voima-lehden liitteenä. Jatkoimme lehdessä iltapäivälehtien sota-teemaliitteiden kriittistä käsittelyä. Siinä, missä Suomen 100-vuotisjuhlien keskellä julkaistu ensimmäinen Kansa Taisteli käsitteli kansakunnan rakentamiseen liittyvää militarististä eetosta, keskityimme tällä kertaa sadan vuoden takaisen sisällissodan tapahtumiin ja niiden kaikuihin vuoden 2018 Suomessa.

Sisällissotaan suhtaudutaan tunneperäisesti vielä vuonna 2018, sata vuotta kyseisen sodan päätymisen jälkeen. Pitkä varjo kertoo tietenkin siitä, kuinka traumaattisista tapahtumista on kyse. Osansa tässä on myös sillä, että sodan tapahtumia ei päästy aikanaan prosessoimaan syistä, joita tässäkin lehdessä perataan.

Emme ole vieläkään saavuttaneet konsensusta edes siitä, millä nimellä sodasta puhutaan.

Monet meistä asettavat itsensä ainakin jollain epämääräisellä tasolla jommallekummalle puolelle vuoden 1918 jakolinjaa. Tämä siitä huolimatta, että monet tuolloiset kiistat ja sotaan johtaneet tekijät ovat poistuneet pelilaudalta – osan niistä toki pysyessä edelleen yhteiskunnallisen keskustelun keskiössä. Monella meistä oli sukulaisia molemmilla puolin rintamalinjoja, ja ainakin sen myötä puolensa voi valita ihan identiteettipoliittisin perustein.” – Jari Tamminen

Liian hyvä ollakseen totta? Vuonna 2015 Yhdysvaltain ympäristönsuojeluvirasto EPA paljasti ennennäkemättömän röyhkeän huijauksen. Volkswagenien ajotietokoneet oli ohjelmoitu tunnistamaan päästömittaukset ja pudottamaan testien aikana moottorin tehoja ja sitä myötä myös päästöjä. Testeissä huijaavia autoja ehdittiin myydä 11 miljoonaa kappaletta. Seurasi melkoinen skandaali ja Volkkarin maine ryvettyi. Vai ryvettyikö? Volkswagenin brändi on rakentunut vuosikymmenten mittaan ja se on eittämättä yksi maailman arvostetuimmista ja luotetuimmista automerkeistä. Vuonna 2017 VW juhli nousuaan maailman suurimmaksi autovalmistajaksi – pikainen skandaali ei paljoa paina, kun kuluttajat valitsevat autoa itselleen. Skandaalin vähäiseen merkitykseen voi vaikuttaa myös se, että kyllähän me kuluttajat tiedämme, että autot saastuttavat eikä meille paljastunut skandaalin myötä oikeastaan mitään uutta tai yllättävää. Kykymme selittää ikävätkin asiat pois on niin hyvä, että moiset yksityiskohdat unohtuvat alta aikayksikön. Elämisvalheessa kelpaa elellä.
Liian hyvä ollakseen totta? Vuonna 2015 Yhdysvaltain ympäristönsuojeluvirasto EPA paljasti ennennäkemättömän röyhkeän huijauksen. Volkswagenien ajotietokoneet oli ohjelmoitu tunnistamaan päästömittaukset ja pudottamaan testien aikana moottorin tehoja ja sitä myötä myös päästöjä. Testeissä huijaavia autoja ehdittiin myydä 11 miljoonaa kappaletta. Seurasi melkoinen skandaali ja Volkkarin maine ryvettyi. Vai ryvettyikö?
Volkswagenin brändi on rakentunut vuosikymmenten mittaan ja se on eittämättä yksi maailman arvostetuimmista ja luotetuimmista automerkeistä. Vuonna 2017 VW juhli nousuaan maailman suurimmaksi autovalmistajaksi – pikainen skandaali ei paljoa paina, kun kuluttajat valitsevat autoa itselleen. Skandaalin vähäiseen merkitykseen voi vaikuttaa myös se, että kyllähän me kuluttajat tiedämme, että autot saastuttavat eikä meille paljastunut skandaalin myötä oikeastaan mitään uutta tai yllättävää. Kykymme selittää ikävätkin asiat pois on niin hyvä, että moiset yksityiskohdat unohtuvat alta aikayksikön. Elämisvalheessa kelpaa elellä.

Huhtikuussa aloitin Voiman päätoimittajan roolissa lehtisarjan, jossa kutsuimme vieraileviksi päätoimittajiksi joukon kiinnostavia tiedeviestijöitä sekä yhden taiteilijaryhmän johtajan. Huhtikuun numeron toimitin yhdessä Politiikasta-lehden päätoimittajan, tutkijatohtori Johanna Vuorelman kanssa. Vuorelma päätyi kirjoittamaan myös tuon kuukauden vastamainokseen liittyvän artikkelin.

Vähemmälle huomiolle ovat jääneet politiikan rakenteelliset ja systeemitasolla vaikuttavat valheet. Uhkaavin näistä on elämisvalhe, joka on kollektiivista itsepetosta. Professori Jukka Paastela kirjoittaa vuonna 1995 ilmestyneessä teoksessaan Valhe ja politiikka: tutkimus hyveestä ja paheesta yhteiskunnallisessa kanssakäymisessä, että elämisvalheen itsepetoksella ’voidaan tarkoittaa vääriä uskomuksia, joita ihminen itse ei huomaa, toiveajattelua, jota yksilö ei välttämättä tiedosta sekä tarkoittamatonta tietämättömyyttä’.

Elämisvalhe on siis kokonaisvaltainen tulkinta todellisuudesta, jossa valheellisen ajattelun omaksunut yhteisö elää.

Ilmastonmuutosta koskevien faktojen sivuuttaminen länsimaisissa yhteiskunnissa täyttää elämisvalheen määritelmät. Ilmastonmuutoksen faktojen ohittaminen on lähimpänä totuudenjälkeisen ajan määritelmää.

Siksi on yllättävää, ettei ilmastonmuutos ole ollut totuudenjälkeisen ajan keskustelun ytimessä.” – Johanna Vuorelma

Lööpit ja iltapäivä- ja juorulehtien kannet myyvät itseään meille vetoamalla tunteisiin. Yksi voimakas ja myyvä tunne on pelko – siksi lööpit usein kirkuvatkin meille vaarasta ja uhasta. Kannattaa kuitenkin huomata, että tänään myydyt pelot saattavat olla väkevässä ristiriidassa eilisen pelkojen kanssa. Halusimme muistuttaa tästä tekemällä lööpihtavän parodian, jossa pelkoa lietsovat otsikot ovat keskenään ristiriidassa. Usein myös otsikko on ristiriidassa siihen liitetyn kuvan kanssa.
Lööpit ja iltapäivä- ja juorulehtien kannet myyvät itseään meille vetoamalla tunteisiin. Yksi voimakas ja myyvä tunne on pelko – siksi lööpit usein kirkuvatkin meille vaarasta ja uhasta.
Kannattaa kuitenkin huomata, että tänään myydyt pelot saattavat olla väkevässä ristiriidassa eilisen pelkojen kanssa. Halusimme muistuttaa tästä tekemällä lööpihtavän parodian, jossa pelkoa lietsovat otsikot ovat keskenään ristiriidassa. Usein myös otsikko on ristiriidassa siihen liitetyn kuvan kanssa.

Toukokuussa oli vuorossa yhteistyö Nuorten ääni -hankkeen kanssa ja suunnitelimme yhdessä nuorten kanssa iltapäivälehden lööppiä muistuttavan vastamainoksen. Vastamainoksen kaveriksi kirjoittamassaan artikkelissa Tuomas Rantanen veti linkkejä kohulööppien ja klikkijournalismin välille.

Journalismi ja mainonta törmäävät erityisen tunnistettavalla tavalla nimenomaan lööpeissä ja kansissa, jotka on suunniteltu edistämään lehtien irtonumeroiden myyntiä. Sama faktan ja mielikuva­liioittelun koh­taaminen näyttäytyy nettilehtien sivuille kävijöitä houkuttelevissa klikkiotsikoissa. Kaikissa näissä kyse on yhtä aikaa toimituksen tekemästä journalistisesta sisällöstä ja sen mainonnasta.

Näiden tiedonlajien väliseen jännitteeseen puututaan myös Journalistin ohjeissa: ’Otsikoille, ingresseille, kansi- ja kuvateksteille, myyntijulisteille ja muille esittelyille on löydyttävä sisällöstä kate.’

Tabloidien historiasta tiedetään, että irtonumeromyynnin kannalta lööppiotsikoiden tehokkaimpia koukkuja ovat julkisuuden henkilöiden yllättävät kuolemat, kansallisesti merkittäviksi tulkitut urheiluvoitot sekä yleisön mielissä lähelle sattuviksi koetut suuronnettomuudet ja -tuhotyöt.” – Tuomas Rantanen

Kuhina Häiriköt kylässä -näyttelyn edustalla oli käytännössä jatkuvaa koko toukokuisen viikonlopun ajan.
Kuhina Häiriköt kylässä -näyttelyn edustalla oli käytännössä jatkuvaa koko toukokuisen viikonlopun ajan.

Toukokuun viimeisenä viikonloppuna järjestetty Maailma kylässä -festivaali pyysi Häiriköiltä näyttelyä ja sellaisen myös järjestimme. Viikonlopun aikana kaikki tapahtuman pääteltassa vierailleet pääsivät tutustumaan suuriin vedoksiin vastamainoksistamme.

Lisäksi järjestimme yritysvastuuseen liittyviä keskusteluja festariviikonlopun aikana. Esimerkiksi Kansallisteatterin Lavaklubilla keskustelimme Eettisen kaupan puolesta ry:n toiminnanjohtaja Lotta Staffansin ja Finnwatchin toiminnanjohtaja Sonja Vartialan kanssa siitä, mikä on kuluttajan rooli ja yritysten vastuu jälkikolonialistisessa maailmankaupassa sekä sitä, voiko yksittäinen kuluttaja arvioida tuotteen vastuullisuutta, ja tarjoaako yhteiskunta yksilölle mahdollisuutta arvioida kulutuspäätöksiin liittyviä taustatekijöitä.

Maailmat kohtaavat. Beniniläinen mainosformaatti yhdistyy länsimaiseen populaarikulttuuriin.
Maailmat kohtaavat. Beniniläinen mainosformaatti yhdistyy länsimaiseen populaarikulttuuriin.

Kesäkuussa kurkistimme sukelsimme antropologian kiinnostaviin syövereihin yhdessä AntroBlogin kanssa. Vastamainoksessa tarkastelimme mainosmaailmaan hieman odottamattomasta kulmasta. Tilasimme taiteilija Riiko Sakkisen perustamalta beniniläiseltä Salon de Peinture Grand-Popolta  taideteoksen, joka mukaili muotokieleltään sikäläisiä parturien mainoskylttejä. Teoksen maalasi Louis Houenouden, joka normaalisti maalaa juuri niitä mainoskylttejä, joita tilaamamme teos kommentoi.

”Käsinmaalattujen mainoskylttien kulttuuri on Beninissä elävää. Tutkin ilmiötä etukäteen, mutta sen laajuus yllätti paikan päällä. Pääkaupunki Cotonoussa melkein kaikki mainokset ovat printattuja, mutta syrjäkylillä suurin osa mainoksista on käsin maalattuja. Beninissä lukutaitoprosentti on alhainen, ja mainoskyltit huomioivat sen – kyltit selittävät tuotteen tai palvelun selkeästi kuvin. Esimerkiksi kampaamokauneussalongin kyltissä on kampauksen lisäksi kuva kädestä, jotta kaikki tajuavat, että siellä tehdään myös manikyyrejä” – Riiko Sakkinen

Luomalla tarpeita, mainostaja saa kuluttajan kokemaan sielua kuristavan tyhjyyden sisällään. Tuota tyhjyyttä täytetään vaikkapa sitten hiilihapotetulla juomalla, joka lupaa menestystä, onnea ja kauneutta. Oikeasti tuotteessa ei ole mitään näistä luvatuista ominaisuuksista.
Luomalla tarpeita, mainostaja saa kuluttajan kokemaan sielua kuristavan tyhjyyden sisällään. Tuota tyhjyyttä täytetään vaikkapa sitten hiilihapotetulla juomalla, joka lupaa menestystä, onnea ja kauneutta. Oikeasti tuotteessa ei ole mitään näistä luvatuista ominaisuuksista.

Heinäkuussa Todellisuuden tutkimuskeskuksen ja Riihimäen teatterin taiteellinen johtaja Janne Saarakkala vertaili politiikan, median ja taiteen täyttäviä merkityksettömyyden aaltoja.

”Jo 2000-luvun alussa filosofi Slavoj Žižek kiinnitti huomiota leviävään antiessentialistiseen ilmiöön, jossa pyritään esimerkiksi juomaan kahvia ilman kofeiinia, kolaa ilman sokeria, kaljaa ilman alkoholia ja käymään sotaa ilman sotaa (tietokoneen ruudulla tai lähettämällä tunnuksettomia ’vihreitä miehiä’).

Esimerkeissä voi nähdä jonkinlaisen terveyttä palvelevan päämäärän. On saatava kaikki kiihottava mutta ilman epäterveellistä, uhkaavaa tai omaatuntoa häiritsevää sisältöä. Siksi sitä hävitetään myös taiteesta, journalismista ja politiikasta. Žižekin mukaan olemme jo vuosia eläneet post-politiikaksi kutsuttua tyhjäkäynnin aikaa, jossa valtiollisten ja kansainvälisten yhteisten asioiden hoitaminen on redusoitu vain asiantuntijoiden hallitsemaksi yhteiskuntaelämäksi, jossa vaikuttaa tällä hetkellä vain yksi elinvoimainen poikkeus: kansallismielinen konservatismi.

Koska me emme halua luopua mistään. On parempi olla kuulematta, näkemättä ja tietämättä mitään, tekemisestä puhumattakaan. Sellainen myy paremmin.” – Janne Saarakkala

Donald Trumpin ja Vladimir Putinin tapaamisen aikaan Helsingin kaduille jalkautui #resistgag-mielenosoitus, jossa nähtiin viimeisillään raskaana olevia Donald Trumpeja ja suukapuloilla vaiennettuja naisia. Epäilemättä Donald Trumpin seksuaalioikeuksiin liittyvä politiikka olisi perin erilaista, mikäli Trump itse saattaisi tulla raskaaksi. Setämiehet eivät kuitenkaan voi itse tulla raskaiksi ja se näkyy myös heidän ajamassa politiikassa.
Donald Trumpin ja Vladimir Putinin tapaamisen aikaan Helsingin kaduille jalkautui #resistgag-mielenosoitus, jossa nähtiin viimeisillään raskaana olevia Donald Trumpeja ja suukapuloilla vaiennettuja naisia. Epäilemättä Donald Trumpin seksuaalioikeuksiin liittyvä politiikka olisi perin erilaista, mikäli Trump itse saattaisi tulla raskaaksi.
Setämiehet eivät kuitenkaan voi itse tulla raskaiksi ja se näkyy myös heidän ajamassa politiikassa.

Kesään kuului kärpästen ja helteiden lisäksi myös mielenosoittamista. Näitä kaikkia piisasi, kun presidentit Trump ja Putin saapuivat Helsinkiin. Olin mukana järjestämässä ja toteuttamassa #resistgag-mielenosoitusta, jolla kiinnitettiin huomiota Trumpin kehitysyhteistyöpolitiikan yhteen synkkään puoleen – eli siihen, kuinka naisten oikeudet eivät sen puitteissa toteudu. Aihetta kommentoi meille muun muassa Väestöliiton kansainvälisen kehityksen yksikön johtaja Elina Korhonen.

”Abortin vastainen politiikka toimii juuri toisin, kun sen oletettu tarkoitus on: Abortteja ehkäistään parhaiten tarjoamalla ehkäisypalvelua ja tietoa seksuaalisuudesta. Perhesuunnitteluklinikoiden joutuessa sulkemaan ovensa,  lisääntyvät ei-toivotut raskaudet ja samalla mitätöidään vuosikymmenten edistysaskeleet lisääntymis- ja äitiysterveydessä sekä lasten terveydessä. Kärsijöinä ovat useimmiten kehitysmaiden köyhät tytöt ja naiset, joiden palvelut ovat olleet järjestöjen varassa” – Elina Korhonen

Kuvassa palestiinalaisia työntekijöitä Betlehemin tarkastuspisteellä, Länsirannalla vuonna 2017.
Kuvassa palestiinalaisia työntekijöitä Betlehemin tarkastuspisteellä, Länsirannalla vuonna 2017.

Syyskuussa aloitimme vuoden 2019 Euroviisuihin valmistautumisen. Israelissa on luvassa maailmanluokan näytös, jossa maan harjoittamalla miehityspolitiikalla ja palestiinalaisilla ei ole sijaa.

”Odottavan aika on tunnetusti pitkä, ja Lähi-itään tosiaan liittyy paljon odotuksia ja odottamista. Yhdet odottavat Jumalan lupaamaa maata ja toiset Messiaan toista tulemista. Myös oikeutta ja kotimaata odotetaan, ja välillä odotetaan lupaa korjata kuoppainen tie. Odotuttaminen voi olla myös alistavan politiikan väline, kuten Tampereen yliopiston tutkija Mikko Joronen esittää artikkelissaan Spaces of waiting.

Joronen esittää tutkimuksessaan, että Israelin tapa hallita palestiinalaisia on tarkasteltavissa teatraalisena performanssina, jonka keskeisenä tavoitteena on ylläpitää palestiinalaisten epävarmaa asemaa. Tämä teatteri tunnustaa seremoniallisesti palestiinalaisten hallinnolliset, juridiset ja turvallisuuteen liittyvät oikeudet, mutta ei tosiasiallisesti tarjoa niitä palestiinalaisille, jotka ovat juuttuneet loputtomaan oikeuksiensa odotuksen kehään.” – Jari Tamminen

Samoin syyskuussa Häiriköt-päämaja jalkautui Saamenmaalle, jossa paikalliset saamelaisaktivistit ja Greenpeace vastustivat Saamenmaan halkovaksi suunniteltua Jäämerenrataa. Mukana Lapissa oli myös kanadalainen cree-kansaan kuuluva Clayton Thomas-Müller.

”Isoja ja vaikutuksiltaan kauas­kantoisia teollisia investointeja ei voi tehdä ilman alkuperäiskansojen lupaa. Viestimme on, että ilman suostumusta ei ole myöskään pääsyä. Tämä on ajatus, johon me Kanadan alkuperäiskansat olemme suhtautuneet hyvin vakavasti.” – Clayton Thomas-Müller

Ympäristönäkökulman ohella ratahanketta on välttämätöntä tarkastella myös saamelaisten, Euroopan unionin alueen ainoan alkuperäiskansan näkökulmasta. Saamelaisten oikeus poronhoidon ja luontaistalouden ympärille rakentuvaan kulttuuriinsa asettaa rajoituksia sille, mitä Suomen valtio voi Saamenmaalla tehdä.

Vuonna 2017-18 yhdessä Biologian ja maantieteen opettajien liiton kanssa järjestetty Global Meal -hanke, jonka puitteissa koulutimme satoja oppilaita ja opettajia vastamainostyöpajoissamme saatiin päätökseen alkukesästä. Onnistuneeksi koetulle hankkeelle haluttiin jatkoa ja tällä kertaa mukaan liittyi myös Äidinkielen opettajien liitto. Ilmastoterveisiä Etelästä yhdistää vastamainokset ja opettajakoulutuksen ilmaston muutokseen liittyviin aiheisiin.

”Pelkillä kulutuskäyttäytymisen muutoksilla ilmastonmuutosta ei kuitenkaan saada riittävästi hidastettua, vaan sen oheen tarvitaan aktiivista yhteiskunnallista osallistumista ja päätöksentekoa. Ilmastojärjestelmässä tapahtuu muutoksia jatkuvasti kaikkialla, mutta suuri osa muutoksista on vähittäisiä eikä päädy uutisiin ainakaan meille Suomeen saakka. Media muovaa aihepiiriin liittyviä ajatuksiamme enemmän kuin ehkä arvaammekaan. Miten median välittämät viestit vaikuttavat siihen miten me hahmotamme ilmastonmuutoksen seurauksineen ja ratkaisumalleineen? Onko kuvamme todellisuuteen perustuva vai valikoimmeko viesteistä tietoisuuteemme kenties vain osan?” – Pinja Sipari

Kaj Frankin vuonna 1952 julkaistua Teema-astia sarjaa voi hyvinkin kutsua suomalaisen teollisen muotoilun klassikoksi. Onhan kyseessä yhden maamme kautta aikain merkittävimmän muotoilijan yksi tunnetuimmista tuotteista. Moni kuluttaja järkyttyi vuonna 2016 ilmoitetusta päätöksestä siirtää myös Teema-astioiden valmistus Thaimaahan. Tove Janssonin Muumi-tarinat puolestaan ovat nivoutuneet osaksi kansallista identiteettiämme ja Muumi-mukeja jonotetaan kuin ämpäreitä. Nykyään myös Muumi-mukit valmistetaan Thaimaassa. Kaukomaille siirretty Muumi-mukien valmistus on ehkä syvimmälle suomalaisuuteen sukeltava esimerkki Kiina-ilmiöstä – eli siitä, että tuotanto siirtyy pois kotimaasta. Samalla, kun valmistus ja työpaikat siirtyvät muualle, vähenee kotimaisen tuotannon ohella myös päästöt kotimaassa. Tosin samat päästöt tupruavat tehtaan piipusta myös toisaalla ja meidän päästöjen pieneneminen on vain näennäistä.
Kaj Frankin vuonna 1952 julkaistua Teema-astia sarjaa voi hyvinkin kutsua suomalaisen teollisen muotoilun klassikoksi. Onhan kyseessä yhden maamme kautta aikain merkittävimmän muotoilijan yksi tunnetuimmista tuotteista. Moni kuluttaja järkyttyi vuonna 2016 ilmoitetusta päätöksestä siirtää myös Teema-astioiden valmistus Thaimaahan.
Tove Janssonin Muumi-tarinat puolestaan ovat nivoutuneet osaksi kansallista identiteettiämme ja Muumi-mukeja jonotetaan kuin ämpäreitä. Nykyään myös Muumi-mukit valmistetaan Thaimaassa. Kaukomaille siirretty Muumi-mukien valmistus on ehkä syvimmälle suomalaisuuteen sukeltava esimerkki Kiina-ilmiöstä – eli siitä, että tuotanto siirtyy pois kotimaasta. Samalla, kun valmistus ja työpaikat siirtyvät muualle, vähenee kotimaisen tuotannon ohella myös päästöt kotimaassa. Tosin samat päästöt tupruavat tehtaan piipusta myös toisaalla ja meidän päästöjen pieneneminen on vain näennäistä.

Lokakuussa tuotimme ensimmäisen Ilmastoterveisiä Etelästä -hankkeeseen liittyvän vastamainoksen. Thailaakson tehdas käsitteli sitä, kuinka meidän hiilijalanjälkemme pitäisi laskea sen mukaan, mitä kulutamme, eikä sen mukaan, mitä Suomessa tuotetaan. Tästä kuviosta meille väänsi rautalankaa ympäristötalouden ja -johtamisen professori Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa sekä Suomen Ilmastopaneelin jäsen Lassi Linnanen.

”Kaksi kolmasosaa suomalaisten ilmastovaikutuksesta aiheutuu kotitalouksien jokapäiväisistä päätöksistä. Ja näistä aiheuttamistamme päästöistä lähes puolet – 44 prosenttia – syntyvät jossain maailmalla. Mielestäni molemmat luvut ovat varsin merkittäviä.

Iso osa elämäntapamme vaatimasta tuotannosta tapahtuu jossain kaukana meistä. Tämä kaukana tapahtuva saastuttaminen kuitenkin vaikuttaa kaikkien elämään, ja vastuumme ei katoa maantieteellisen siirtymän myötä.

Kiinasta on tullut maailman tehdas. Samalla kun paheksumme Kiinan saastuttavaa tuotantoa, kiinalaiset tuotteet päätyvät usein meidän länsimaisten kuluttajien ostoskoreihin.

Meillä on vastuu: turhia tuotteita ei tuotettaisi, mikäli emme sitä lystiä maksaisi.” – Lassi Linnanen

Thailaakson tehdas, pieniKävimme myös esittelemässä tuotantoamme Kaapelitehtaalla järjestetyssä Lift Helsinki -tapahtumassa, joka toi yhteen taide- ja mediaalojen ammattilaiset ja vaikuttajat.

Näyttelyssä oli vastamainosten sijaan näytillä muun muassa vastamainoksessa kuvana nähty Thailaakson tehdas -muki, kaksi metriä leveä Pieni pala Kolonialismia -suklaalevy ja yhdessä Jani Leinosen kanssa tekemämme Elovana-paketti, jossa Elovena-neidon sijaan poseeraa saamelaisaktivisti Jenni Laiti.  Ylistystä ja kiitosta osakseen saanutta näyttelyä pyydettiin myös vierailuille muihin kaupunkeihin ja suunnitelmat sen suhteen ovat jo käynnissä. Niistä lisää sitten tuonnempana.

Ruoka-annoksia ravintoloilta asiakkaille välittävän lähettifirma Foodoran lähetit tekevät alustatalouden töitä, mutta he eivät ole työntekijöitä. He ovat lähettiyhteistyökumppaneita. Lähetiyhteistyökumppaneilla ei ole työntekijän oikeuksia, mutta ei heillä myöskään ole yrittäjän vapautta. Nyt osa Foodoran läheteistä vaatii itselleen parempia oikeuksia.
Ruoka-annoksia ravintoloilta asiakkaille välittävän lähettifirma Foodoran lähetit tekevät alustatalouden töitä, mutta he eivät ole työntekijöitä. He ovat lähettiyhteistyökumppaneita. Lähetiyhteistyökumppaneilla ei ole työntekijän oikeuksia, mutta ei heillä myöskään ole yrittäjän vapautta. Nyt osa Foodoran läheteistä vaatii itselleen parempia oikeuksia.

Marraskuussa sukelsimme alusta- ja jakamistalouksien väliseen hetteikköön. Ruokapalvelu Foodoran lähettien kritiikki ja kampanja työnantajaansa yhteistyökumppaniaan kohtaan liittyy yhteen työelämän ajankohtaisimpaan aiheeseen. Tätä aihetta meille selvensi projektitutkija, tohtori Maija Mattila Kalevi Sorsa säätiöstä. Foodora-lähetin työpäivää kävi puolestaan dokumentoimassa meille toimittaja Henri Salonen.

”Jakamistalouden rinnalla esiin on noussut alustatalouden käsite. Siinäkin käytetään hyödyksi teknologiaa. Internetin digitaalisilla alustoilla tarkoitetaan kahden- tai monenkeskisiä markkinapaikkoja, jotka välittävät käyttäjien välisiä transaktioita. Alustoilla siis kohtaavat palveluiden tarvitsijat ja tarjoajat, algoritmien ansiosta kitkattomasti ja nopeasti. Tunnettuja esimerkkejä alustataloudesta ovat esimerkiksi Uber sekä muun muassa ruokalähettipalvelut Deliveroo, Foodora ja Wolt.

Kaikki nämä – sosiaaliturva, hyvinvointivaltion rahoitus ja palkanmuodostus – korostavat sitä, että nykyinen sääntely-ympäristö ei toimi enää alusta­talouden aikakaudella. Koska alustatalouden on ennustettu kasvavan voimakkaasti, päättäjillä on suuri työ hyvinvointivaltion rakentamisessa uudelleen niin, että ihmisten sosiaaliset oikeudet toteutuvat.” – Maija Mattila

Silmien ja korvien sulkeminen ahdistavilta uutisilta on inhimillistä ja ymmärrettävää. Jotkut voivat myös suojella itseään ahdistukselta kieltämällä koko ongelman olemassa olo. Ongelman kieltäminen ei kuitenkaan ongelmaa poista ja olisikin parempi keksiä keinoja kohdata ongelmat yhdessä.
Silmien ja korvien sulkeminen ahdistavilta uutisilta on inhimillistä ja ymmärrettävää. Jotkut voivat myös suojella itseään ahdistukselta kieltämällä koko ongelman olemassa olo. Ongelman kieltäminen ei kuitenkaan ongelmaa poista ja olisikin parempi keksiä keinoja kohdata ongelmat yhdessä.

Joulukuussa päätimme vuoden pamauksella ja suurponnistuksella. Ilmastoterveisiä Etelästä -hankkeen innoittamina paneuduimme ilmastonmuutosteemaan sekä erillisen liitteen, että yksittäisen vastamainoksen muodossa.

Denial by You&Me -vastamainos kiinnitti huomion siihen, että toisinaan ilmastonmuutoksen kaltaisten ongelmien kieltäminen voi olla tapa hakea suojaa ongelman kohtaamisen tuomalta ahdistukselta. Psykologi ja kirjailija, Jussi Valtonen nosti keskusteluun myös kiinnostavan huomion siitä, kuinka ratkaisuehdotuksiin uskomiseen vaikuttaa se, tukeeko tuo ratkaisu omaa ideologiaa. Puhutaan motivoidusta päättelystä.

”Yhdysvalloissa professori Aaron Kayn tutkimusryhmä Duken yliopistosta on osoittanut, että ratkaisut, joilla ihmiset arvelevat ilmastonmuutosta torjuttavan, vaikuttavat siihen, kuinka taipuvaisia he ovat uskomaan IPCC:n faktoja. Republikaanit kielsivät ongelman helpommin, jos heille sanottiin, että ongelma ratkaistaan ympäristöveroilla, jotka eivät sovi republikaanien poliittiseen ideologiaan. He sen sijaan pitivät IPCC:n faktoja selvästi uskottavampina, jos heille sanottiin, että ongelma ratkaistaan yritystoimintaa vapauttamalla, joka taas kuuluu republikaanien poliittisiin tavoitteisiin. Eron koetilanteissa ajatellaan johtuvan siitä, että on helpompi muuttaa käsitystään IPCC:n faktoista kuin järjestää koko poliittinen uskomusjärjestelmänsä uusiksi.” – Jussi Valtonen

Ford on tykännyt mainostaa pick up -avolavakuormureitaan kuvilla, joissa keulan massiivinen kromimuuri heijastaa kaunista preeriaa tai muuta koskematonta luontoa. Tosi asiassa dieseliä ahmiva pick up on koskemattoman luonnon antiteesi ja omalla olemassaolollaan tuhoaa sitä luontoa. Ajattelimme, että olisi vähintään soveliasta kuvata maastokelpoinen työkone ympäristössä, jonka voimalla se liikkuu – eli palmuöljyplantaasilla, josta tulee myös biodieselin raaka-aine.
Ford on tykännyt mainostaa pick up -avolavakuormureitaan kuvilla, joissa keulan massiivinen kromimuuri heijastaa kaunista preeriaa tai muuta koskematonta luontoa. Tosi asiassa dieseliä ahmiva pick up on koskemattoman luonnon antiteesi ja omalla olemassaolollaan tuhoaa sitä luontoa. Ajattelimme, että olisi vähintään soveliasta kuvata maastokelpoinen työkone ympäristössä, jonka voimalla se liikkuu – eli palmuöljyplantaasilla, josta tulee myös biodieselin raaka-aine.

Ympärostöteemaa piisasi myös Voiman välissä julkaistussa Neste Spoil – Biouutisia -parodialehdessä. Palmuöljyn tuotantoon liittyviä kysymyksiä olivat kommentoimassa sekä Greenpeacen maajohtaja Sini Harkki, että tutkijat Jyrki Jauhiainen, Anu Lounela ja Harri Vasander.

”Hallitusten välisen ilmastonmuutospaneelin eli IPCC:n vuonna 2014 julkaistussa selvityksessä trooppisille turvemaille perustettujen akaasiasellupuu- ja öljypalmuplantaasien arvioitiin siirtävän turvemaan hajoamisen seurauksena ilmakehään vuosittain 15 tonnia hiiltä hehtaarilta hiilidioksidipäästöinä. Turvemaiden käyttömuodoista nämä plantaasit muodostavat kaikista suurimmat päästöt.

Kuivatettu turvemaa on myös paloherkkää etenkin kuivakauden pitkittyessä. Turpeen palaessa voi ilmakehään siirtyä nopeasti useiden satojen vuosien turvekertymien sisältämä hiilimäärä.

Vuoden 1997 suurpaloissa Indonesian turvemailta vapautui ilmakehään muutaman kuukauden aikana 800–2 600 miljoonaa tonnia hiiltä. Määrä vastaa 13–40 prosenttia maapallon fossiilisten polttoaineiden keskimääräisistä vuotuisista hiilipäästöistä.” – Jyrki Jauhiainen & Harri Vasander

Oletko unelmoinut kiiltävän valkoisesta katumaasturista, jossa on hienot alumiinivanteet, tummennetut ikkunat ja väkevä moottori? Tuskin olet koskaan ajatellut vieväsi sitä oikeasti maastoon, mutta onhan sellainen komea. Jos ajattelit tuon maasturin muuttuvan ekologiseksi sillä, että tankkaat sen tankkiin biodieseliä, niin ajattele uudestaan. Biodieselin polttaminen on kuin sademetsää polttaisi.
Oletko unelmoinut kiiltävän valkoisesta katumaasturista, jossa on hienot alumiinivanteet, tummennetut ikkunat ja väkevä moottori? Tuskin olet koskaan ajatellut vieväsi sitä oikeasti maastoon, mutta onhan sellainen komea. Jos ajattelit tuon maasturin muuttuvan ekologiseksi sillä, että tankkaat sen tankkiin biodieseliä, niin ajattele uudestaan. Biodieselin polttaminen on kuin sademetsää polttaisi.

Jouluun valmistuva kauppakeskus REDI ja sen asiakkaat kokivat yllätyksen, kun Massias ja Kultaisen ostoskärryn seurakunta jalkautuivat jouluostostelijoiden keskuuteen.

”Suuren kulutusjuhlan sesonkina on tärkeää osoittaa markkinan ja mainonnan voimille uskollisuutensa. Kaupungin temppelit ovat avoinna aina kaupan sulkemisaikaan asti. Huutakaa ’Ostan!’ jos olette mukana!” – Massias

Vuonna 2018 olin mukana touhuamassa Perintö – Helsinki Graffiti 1992-2017 -kirjan uutta painosta, jonka Voima Kustannus julkaisi. Sekin oli asiallista.

Otso Kantokorpi reissasi moneen kertaan Virossa yhdessä katutaiteilija EGSin kanssa. He maalasivat graffiteja hylättyihin rakennuksiin ja dokumentoivat tekemisensä. 
EGS maalasi oheisen muistoteoksen Otsolle Helsingin Suvilahteen.
Otso Kantokorpi reissasi moneen kertaan Virossa yhdessä katutaiteilija EGSin kanssa. He maalasivat graffiteja hylättyihin rakennuksiin ja dokumentoivat tekemisensä. 
EGS maalasi oheisen muistoteoksen Otsolle Helsingin Suvilahteen.

Asiallisten ja kivojen tapahtumien ohella vuoteen mahtui tietenkin myös pettymyksiä ja murheita. Näistä henkilökohtaisesti surullisin oli taidekriitikko Otso Kantokorven menehtyminen äkilliseen sairaskohtaukseen. Häiriköiden maailmaan Otson poismeno jätti suuren aukon.

”Toukokuussa menehtynyt taidekriitikko Otso Kantokorpi (1957–2018) ei koskaan suostunut ottamaan taiteilijan viittaa harteilleen. Ei, vaikka hän toisinaan tekikin viiltävän osuvia taideteoksia. Kantokorpi kielsi taiteilijuutensa jopa oman taidenäyttelynsä avajaisissa ja määritteli teoksensa ’taiteen kaltaisiksi interventioiksi’.

Suurempi huoli on se, että Kantokorven kaltaista taidekentän tuulettajaa ei ole näköpiirissä. Kuka nyt arvioi katutaidetta taiteena taiteen joukossa, ja kuka pistää taideruhtinaat koville?” – Jari Tamminen

Häiriköt-päämajan vuosi 2019 starttaa kunnolla tammikuun 10., kun kokoonnumme Kansallisteatterin Lavaklubille Tieteiden yönä. Tuolloin lavalla keskustellaan muun muassa palmuöljyn tuotannosta ja sen soveltuvuudesta biopolttoaineen raaka-aineeksi. Kaikki paikalle, tilaisuus on maksuton ja meno hyvää.

Lavaklubin jälkeen tammikuussa on myös luvassa Kultaisen ostoskärryn seurakunnan seuraava ulostulo. Tammikuun 23. päivä pamahtaa, mutta paikka ilmoitetaan vasta lähempänä h-hetkeä. Pitäkää siis silmät auki ja tuntosarvet kohdistettuina tämän kanavan suuntaan.

Jaa tämä:

Pukki kaalimaan vartijana

Suklaateollisuudessa pyritään vesittämään riippumattoman kolmannen osapuolen vastuullisuusvalvontaa. Fazer on mukana touhussa.

Yrityksillä on vastuu kunnioittaa ihmisoikeuksia kaikessa toiminnassaan. Tämä tarkoittaa esimerkiksi yrityksen markkinoimien tuotteiden tuotantoon liittyvien ihmisoikeusriskien kartoittamista, toimenpiteitä riskien vähentämiseksi ja tästä työstä tiedottamista yrityksen sidosryhmille. Kansainväliset riippumattoman kolmannen osapuolen vastuullisuussertifioinnit ovat olleet keskeinen keino, jolla yritykset ovat voineet hallita ihmisoikeusriskejä monimutkaisissa globaaleissa toimitusketjuissa.

Viime vuosina useat kansainväliset suuryritykset ovat kuitenkin lähteneet vesittämään sertifiointijärjestelmiä ja ottaneet käyttöön omia vastuullisuusohjelmiaan. Yritykset haluavat ottaa valvonnan ja määräysvallan omiin käsiinsä sekä karsia kuluja. Trendi näkyy muun muassa kansainvälisessä tee- ja puuvillakaupassa. Suomessa kuluttaja törmää siihen erityisesti kaakaomarkkinoilla.

Vaikenevatko vahtikoirat? Juha Sipilän hallitus on siirtänyt kehitysyhteistyörahoja määrätietoisesti pois kansalaisjärjestöiltä. Samalla kehy-rahoja on kanavoitu muun muassa valtion pääosin omistamalle kehitysrahoitusyhtiö Finn-fundille. Yritystoiminnan vastuullisuutta tutkiva ja siitä raportoiva Finnwatch on yksi valtion tukia menettäneistä järjestöistä. Parhaillaan ulkoministeriössä harkitaan viestintä- ja globaalikasvatuksen tukien siirtämistä opetusministeriölle – mahdollisen päätöksen seurauksena tukien pelätään ohjautuvan entistä tehokkaammin pois kansalaisjärjestöjen ulottuvilta. On ongelmallista, jos poliitikot vaientavat kansalaisten kannalta merkitykselliset ja yhteiskunnallista läpinäkyvyyttä tuottavat vallan vahtikoirat katkaisemalla rahahanat. Esimerkiksi Finnwatch on paikannut Sipilän hallituksen synnyttämää aukkoa budjetissaan keräämällä lahjoituksia kansalaisilta.
Vaikenevatko vahtikoirat?
Juha Sipilän hallitus on siirtänyt kehitysyhteistyörahoja määrätietoisesti pois kansalaisjärjestöiltä. Samalla kehy-rahoja on kanavoitu muun muassa valtion pääosin omistamalle kehitysrahoitusyhtiö Finn-fundille.
Yritystoiminnan vastuullisuutta tutkiva ja siitä raportoiva Finnwatch on yksi valtion tukia menettäneistä järjestöistä. Parhaillaan ulkoministeriössä harkitaan viestintä- ja globaalikasvatuksen tukien siirtämistä opetusministeriölle – mahdollisen päätöksen seurauksena tukien pelätään ohjautuvan entistä tehokkaammin pois kansalaisjärjestöjen ulottuvilta.
On ongelmallista, jos poliitikot vaientavat kansalaisten kannalta merkitykselliset ja yhteiskunnallista läpinäkyvyyttä tuottavat vallan vahtikoirat katkaisemalla rahahanat. Esimerkiksi Finnwatch on paikannut Sipilän hallituksen synnyttämää aukkoa budjetissaan keräämällä lahjoituksia kansalaisilta.

Vielä 2010-luvun alussa näytti hetken aikaa siltä, että vastuullisuussertifioidusta suklaasta voisi tulla Suomessa valtavirtaa. Kauppojen hyllyiltä löytyi laaja valikoima Maraboun Rainforest Alliance -sertifioituja suklaatuotteita, ja Fazer aloitti UTZ-sertifioidun kaakaon ostot. Panda lanseerasi UTZ-sertifioidut suklaat vuonna 2012.

Vuonna 2015 Maraboun omistava yritysjätti Mondelēz International kuitenkin vaihtoi Rainforest Alliancen sammakkomerkin omaan Cocoa Life -logoonsa. Kotimainen Fazer on vahvistanut, ettei se halua valita yhtä sertifiointijärjestelmää ylitse muiden, ja nyt sen tuotepakkauksissa lukee vain slogan ”Fazer for Better Cocoa”.

Riippumattoman kolmannen osapuolen sertifioimat suklaatuotteet ovat muuttuneet Suomen markkinoilla harvinaisuudeksi. Erityisesti suomalaisten ja Suomessa toimivien yritysten toiminnan vastuullisuutta tutkiva yhdistys Finnwatch on toistuvasti vaatinut markkinajohtajia Mondelēzia ja Fazeria sertifioimaan suklaatuotteensa. Joulukuussa 2017 järjestö julkaisi näille yrityksille suunnatun vetoomuksen, jonka allekirjoitti yli 2 700 ihmistä.

Mikä tässä huolestuttaa? Ovathan kansalaisjärjestöt kritisoineet sertifiointijärjestelmiäkin jo pitkään – ehkä yritykset hoitavat homman itse paremmin?

Yritysten vastuullisen kaakaon hankintaohjelmat muodostuvat tyypillisesti niiden omista viljelijäohjelmista, sertifioidusta kaakaosta tai näiden yhdistelmästä. Tarkkoja tietoja hankintojen jakautumisesta ja yritysten ­omien viljelijäohjelmien vastuullisuusvalvonnasta on usein vaikea saada. Toisin kuin kolmannen osapuolen sertifioinneissa, yritysten omissa ohjelmissaan noudattamat vastuullisuuskriteerit eivät yleensä ole julkisia.

Esimerkiksi Mondelēz on ilmoittanut ympäripyöreästi, että sen tavoitteena on tulevaisuudessa käyttää vain vastuullisesti tuotettua, lähinnä sen oman Cocoa Life -ohjelman kautta hankittua kaakaota. Fazer puolestaan hankkii kaiken käyttämänsä kaakaon joko sertifioituna tai omien viljelijäohjelmiensa kautta. Fazer ei halua paljastaa eri sertifiointijärjestelmien välisiä osuuksia kaupallisiin syihin vedoten, mutta yhtiön mukaan sertifioidun kaakaon osuus hankinnoista on ollut nousujohteinen.

Fazer on määritellyt vastuulliselle kaakaontuotannolle kriteerit, joiden toteutumista sen omissa viljelijäohjelmissa valvotaan auditointien avulla. Fazer Farming Standard ei kuitenkaan ole julkinen.

Fatser (Kolonialismi) -vastis

Sertifiointijärjestelmissä vaatimusten täyttymistä valvoo riippumaton kolmas osapuoli. Lisäksi alan parhaita käytäntöjä noudattavat järjestelmät edellyttävät, että valvontaa tekee ja sertifikaatin myöntää taho, jolla on todistettu pätevyys suorittaa kyseistä valvontaa ja myöntää todistuksia kriteerien täyttämisestä. Vain tällaista akkreditoidun riippumattoman kolmannen osapuolen suorittamaa valvontaa voidaan pitää luotettavana.

Yritysten omissa viljelijäohjelmissa vastuulliselle tuotannolle asetettujen vaatimusten täyttymistä valvoo yleensä yritys itse tai sen palkkaamat palveluntarjoajat. Yritys päättää itse, täyttävätkö sen hankkimat raaka-aineet sen määrittelemän vastuullisuuden tason. Auditointien tulokset tai edes se, läpäisikö tarkastuksen kohteena oleva viljelijä tai tuotantolaitos auditoinnin, eivät yleensä ole julkista tietoa.

Jo nyt erilaisten sertifikaattijärjestelmien viidakossa shoppailevalta kuluttajalta vaaditaan huomattavan paljon vaivannäköä eri järjestelmien esittämien vastuullisuusväittämien selvittämiseksi. Järjestelmien välillä on keskeisiä eroja siinä, millaisia vaatimuksia ne asettavat vastuulliselle tuotannolle ja miten vaatimusten täyttymistä valvotaan.

Se, että yritykset niputtavat viestinnässään eri  sertifiointijärjestelmät ja niiden omat vastuullisten hankintojen ohjelmat yhteen, vaikeuttaa harkittujen kulutuspäätösten tekemistä entisestään. Sekavalla viestinnällä yritykset myös vetävät mattoa pois sertifiointijärjestelmien ja niiden uskottavuuden alta.

Kansainvälisesti tunnustetut sertifiointijärjestelmät ovat ensisijaisesti suositeltava keino yrityksille valvoa ihmisoikeuksien toteutumista suklaan tuotantoketjuissa. Sertifioinnit eivät kuitenkaan riitä korjaamaan kaikkia tuotannon ongelmia, ja siksi myös yritysten omille ohjelmille on tilaa. Näitä ohjelmia ei kuitenkaan tule tehdä sertifioinnin sijaan vaan sen lisäksi.

Akuutein kaakaontuotantoon liittyvä ihmisoikeusriski on äärimmäinen köyhyys. Kaakaonviljelijöiden toimeentulon parantamiseksi tarvitaan paitsi kaakaon satoisuuden ja laadun parantamiseksi tähtääviä toimenpiteitä myös toimenpiteitä vaihtoehtoisten toimeentulolähteiden kehittämiseksi. Tämän lisäksi viljelijöille tulee maksaa kaakaosta toimeentulon mahdollistava hinta.

Finnwatch on vaatinut kaikkia suklaateollisuuden toimijoita asettamaan vastuullisuustyönsä tavoitteeksi elämiseen riittävän tulon takaamisen kaakaonviljelijöille. Fazerin mukaan se ei ole vielä ehtinyt perehtyä kysymykseen syvällisemmin, mutta pitää aihetta tärkeänä ja kehittämisen arvoisena.

Kirjoittaja on Finnwatchin tutkija, joka on artikkelin aiheeseen liittyen tavannut Fazerin edustajia.

Lue myös Hankenin tutkija Nikodemus Solitanderin samaan teemaan liittyvä Kuka kanta vastuun -artikkeli.

Jaa tämä:

Hallitus leikkaa eettisyydestä

Sipilän hallituksen joululahja kansalaisjärjestöille tuli suoraan leikkurista. Yritystoiminnan eettisyys ei kuulu hallituksen prioriteettilistalle.

Joulukuussa moni järjestö sai kylmää kyytiä. Esimerkiksi suomalaisten ulkomailla toimivien yritysten tekemisiä seuraava kansalaisjärjestö Finnwatch sekä
oikeudenmukaista maailmankauppaa, kestäviä tuotantotapoja ja vastuullista kuluttamista edistävä Eettisen kaupan puolesta (Eetti) ilmoittivat, että hallitus on päättänyt leikata niiden tukia merkittävästi.

Molemmat järjestöt tekevät äärimmäisen tärkeätä ulkopuolista valvontaa tilanteessa, jossa valtiot eivät ole oikeasti kyenneet/halunneet hinnoitella yritystoimintaan liittyviä kerrannaisvaikutuksia. Mikäli esimerkiksi ekologisesti tuhoisa raaka-aineiden tuotanto, orjatyövoiman käyttö tai verojen kiertäminen eivät ole tosiasiallisesti sanktioituja tai valvottuja, kannattaa yritysten näitä toimia harjoittaa. Valtaosa kuluttajista ei moisia tekemisiä arvosta, mutta yritysten mainonnassa tai muussa viestinnässä näistä epäkohdista ei tietenkään kerrota.

Tarvitaan ulkopuolisia vahtikoiria haukkumaan ja samalla myös kirittämään yrityksiä eettisempään toimintaan ja kouluttamaan kuluttajia vaatimaan parempaa.

Kännyköiden valmistuksessa tarvittavia mineraleja kaivetaan usein olosuhteissa, jotka eivät täytä mitään minimivaatimuksia työolosuhteiden tai työntekijöiden oikeuden puolesta. Elektroniikkavalmistajat ovat kuitenkin eristäneet itsensä näistä ongelmista verrattoman tehokkaasti ja myyvät kuluttajille kiiltävää ja siloista pintaa menestyneidän ja kauniiden ihmisten poseeratessa mainoksissa.
Kännyköiden valmistuksessa tarvittavia mineraleja kaivetaan usein olosuhteissa, jotka eivät täytä mitään minimivaatimuksia työolosuhteiden tai työntekijöiden oikeuden puolesta. Elektroniikkavalmistajat ovat kuitenkin eristäneet itsensä näistä ongelmista verrattoman tehokkaasti ja myyvät kuluttajille kiiltävää ja siloista pintaa menestyneidän ja kauniiden ihmisten poseeratessa mainoksissa.

Yritysten tekemisien seuraaminen ja kansalaisten valistaminen eivät tietenkään ole kansalaisjärjestöjen ainoita tehtäviä. Myös raportoiminen poliitikkojen suuntaan ja poliitikkojen tekemisten uutisoiminen kuuluvat järjestöjen tehtäväkenttään. Ja välillä uutiset ovat hyviä. Marraskuussa Eetti uutisoi, että jatkossa Euroopan unionin alueelle tuovien yritysten on ”todennettava, ja ulkopuolisen valvonnan avulla varmistettava, ettei tuotannolla rahoiteta aseellisia konflikteja ja ihmisoikeusrikkomuksia.”

Tähän samaan raaka-aineiden alkuperään ja tuotantoon liittyviin ongelmiin viittasimme myös oheisella vastamainoksellamme.

”Päätös on merkittävä, sillä sen ansiosta Eurooppaan ns. 3TG mineraaleja (tinaa, tantaalia, volframia ja kultaa) tuovat yritykset joutuvat varmistamaan hankintaketjunsa vastuullisuuden. Yritysten on kohtuullisin toimin arvioitava ja hallittava mineraalien toimitusketjuun liittyviä ihmisoikeusriskejä sekä raportoitava tämän huolellisuusvelvoitteen noudattamisesta.

Elektroniikkateollisuuteen liittyy valtavasti ongelmia, jotka alkavat raaka-aineista. Kansainvälinen luonnonvarojen kauppa rahoittaa ja ylläpitää raakoja, pitkittyneitä konflikteja eri puolilla maailmaa.”

Nämä ovat niitä päätöksiä, joiden myötä huomaan löytäväni EU:sta mahdollisuuksia maailman epäkohtien parantamiseen. EU on toimijana riittävän iso ja vaatimalla parempaa, se voi myös kannustaa muita vaatimaan (ja tuottamaan) parempaa. EU on maailman toiseksi suurin kännyköiden ja kannettavien tietokoneiden tuoja, ja tänne tuotiin vuonna 2013 pelkästään kännyköiden sisällä 1 584 tonnia tinaa ja 151 tonnia kultaa.

Vaikka välillä uutiset ovat hyviä, niin eihän se suinkaan aina niin mene ja korjattavaa piisaa. Keväällä 2015 Euroopan parlamentti esimerkiksi ehdotti sitovaa sääntelyä, jossa valvonta olisi ulottunut myös konfliktimineraaleja sisältäviin komponentteihin ja laitteisiin, mutta ehdotuksen asteelle jäi.

”On valitettavaa, että kunnianhimoinen tavoite vesittyi viime metreillä ja jätti merkittäviä määriä mineraaleja sääntelyn ulkopuolelle. Toisaalta askel on tärkeä, sillä kyseessä on ensimmäinen kerta, kun yrityksiltä edellytetään huolellisuusvelvoitteen noudattamista, painottaa toiminnanjohtaja Anna Ylä-Anttila Eettisen kaupan puolesta ry:stä.”

Sen lisäksi, että tämän päätöksen osittainen vesittyminen on valitettavaa, niin valitettavaa on myös se, että Suomen hallitus pääministeri Sipilän johdolla pyrkii parhaansa mukaan vesittämään suomalaisen eettiseen yritystoimintaan tähtäävän kansalaisjärjestötoiminnan. Ulkoministeriö ilmoitti jouluaaton alla, että se leikkaa yhdistyksille jaettavaa viestintä- ja globaalikasvatustukea aiemmasta kahdesta miljoonasta eurosta noin 700 000 euroon vuodessa. Tämä reilun miljoonan pudotus on valtion budjetin kannalta merkityksetön, mutta näiden järjestöjen toiminnan kannalta jopa kohtalokas.

On tietenkin mahdollista, että kyse ei pohjimmiltaan ole rahasta vaan arvovalinnoista. Ehkä pienikin raha yritystoiminnan eettisyyden valvontaan nähdään tarpeettomana, jopa haitallisena. Se, että me emme tiedä, mistä ja miten tavaramme tulevat ja että miten suomalaiset firmat toimivat maailmalla epäilemättä johtaa lyhyellä aikavälillä halvempiin tuotteisiin kaupassa ja isompiin osinkoihin. Moraalista viis ja seurauksista myös.

Ehkä markkinoiden näkymättömän käden uskotaan korjaavan kaiken ihan itsekseen. Sitä odotellessa. 

Jaa tämä:

Pyhimysten maa?

Monien ajatuksissa Suomi on ikuinen altavastaaja, uhri. Globaalissa katsonnassa olemme kuitenkin myös riistäjiä ja tämä näkyy muun muassa jokaisessa kupillisessa kahvia.

Suomi täyttää sata vuotta, ja juhlallisuuksia on luvassa. Hurraa! Virallinen tarina Suomesta on kuitenkin täynnä aukkoja. Kuin markkinamiehet konsanaan me muistamme kernaasti hyvät asiat ja saavutukset ja unohdamme huonot.

Meidän suomalaisten kollektiivinen identiteetti rakentuu altavastaajan roolin varaan. Me olemme olleet niitä valloittajan ikeessä kärvistelleitä ressukoita, jotka ovat joutuneet taistelemaan itsenäisyytensä puolesta. Olemme kammenneet kiviä pelloista paljain käsin ja maksaneet epäreiluja sotakorvauksia. Olemme saaneet sitruunoita ja tehneet niistä maailman parasta limua. Tämä on tietenkin ihan totta.

Me olemme myös kansakunta, jonka historiaa eivät valloitusretket siirtomaissa tahraa. Tämäkin on tavallaan totta, mutta ei kuitenkaan koko totuus.

Tulevan vuoden aikana tulemme käsittelemään Suomi Funland -logon alla satavuotiaaseen Suomeen liittyviä kysymyksiä ja ongelmia. Ja sitä sarkaa riittää kynnettäväksi.
Tulevan juhlavuoden aikana tulemme käsittelemään Suomi Funland -logon alla satavuotiaaseen Suomeen liittyviä kysymyksiä ja ongelmia. Ja sitä sarkaa riittää kynnettäväksi. KUVA: Scott Caris.

Suomessa elävät saamelaiset taistelevat kulttuurinsa säilymisen puolesta. Saamelaisten assimilaatio, eli valtakulttuuriin sulauttaminen, on ruma episodi Suomen tarinassa. Sen jälkiä siivotaan ja korjataan myös juhlavuoden humun keskellä. Tekisikö hyvää suomalaisille pohtia omaa asemaansa ja vastuutaan siirtomaaisäntinä ja -emäntinä?

Tarkastelu suhteestamme siirtomaihin pitää laajentaa myös koskemaan nykyistä talousjärjestelmää ja maailmankauppaa. Tosiasiallisesti meidän hyvinvointimme on revitty isossa määrin entisten siirtomaiden työntekijöiden selkänahoista. Siirtomaista louhittujen rikkauksien avulla rakennettu eurooppalainen talous on ollut meidänkin hyvinvointimme kasvualusta. Vaikka emme kolonialismiin olekaan itse sortuneet, olemme saaneet nauttia runsain mitoin sen hedelmistä. Ja nautimme yhä. Hyvä esimerkki tästä on kahvi.

Suomalaiset ovat kahvikansaa, ryystämme melkein prosentin koko maailman kahvisadosta. Kahvi ja kahviteollisuus kytkeytyvät tiukasti jälkikolonialistiseen hyväksikäyttöön. Finnwatchin julkaiseman Vain murusia pöydältä – Suomessa myytävän kahvin sosiaalinen vastuullisuus -raportin mukaan suomalaisten juoma kahvi on hyvin suurelta osin tuotettu huonoissa olosuhteissa. Vaikka joku muu teettää puolestamme orjatyön, halpatyön ja lapsityön, se ei pese meidän käsiämme puhtaiksi. Pääsemme kahvikuppi kerrallaan osalliseksi jälkikolonialismin tuotoista.

Tällä kertaa vastamainos pyrkii tiivistämään Finnwatchin raportin keskeisen viestin kuvalliseen muotoon. Suomeenkin tulee kahvetta Hondurasista vaikka kuinka ja lapsityövoiman käyttö maan kahvitiloilla yleistä. Syynä lapsityövoiman käytölle ei ole alan työntekijöille maksettava surkea palkka, joka jää pahimmillaan jopa alle puoleen lakisääteisestä minimipalkasta. Kahvinpoimijan osuus kahvipaketin hinnasta on arviolta 25-32 senttiä. Finnwatch arvioi, että lakisääteinen minimipalkka tarkoittaisin työntekijän osuuden nousemista noin 15 sentillä per kahvipaketti. Olisiko tuo kohtuuton hinnankorotus?
Tällä kertaa vastamainoksemme pyrkii tiivistämään Finnwatchin raportin keskeisen viestin kuvalliseen muotoon. Suomeenkin tulee kahvetta Hondurasista vaikka kuinka ja lapsityövoima maan kahvitiloilla on yleistä. Syy lapsityövoiman käytölle on työntekijöille maksettava surkea palkka, joka jää pahimmillaan alle puoleen lakisääteisestä minimipalkasta. Kahvinpoimijan osuus kahvipaketin hinnasta on luokkaa 25-30 senttiä. Finnwatch arvioi, että lakisääteinen minimipalkka tarkoittaisin työntekijän osuuden nousemista noin 15 sentillä per kahvipaketti. Olisiko tuo kohtuuton hinnankorotus? Tämä ja muut vastamainoksemme löytyvät täältä.

Anu Kultalahti kirjoitti raportin herättämästä keskustelusta ja kahvipaahtimoiden kommenteista Finnwatchin blogiin:

”Kun tähän vielä lisätään se tosiasia, että kahvipaahtimot eivät suuressa osassa hankinnoistaan tiedä, missä heille toimitettu kahvi on kasvanut, näyttää niiden puolustuspuheenvuoro entistä höttöisemmältä. Paahtimot voivat kyllä pyytää minkä ennättävät tavarantoimittajiaan allekirjoittamaan vastuullisen hankinnan toimintaperiaatteitaan. Käytännössä kuitenkin se, että sekä Meira että Gustav Paulig on voitu yhdistää sellaisiin osuuskuntiin ja vientiyrityksiin, jotka ovat myyneet eteenpäin mustalla listalla olevilla viljelytiloilla tuotettua kahvia, kertoo paljon enemmän niiden käyttämien tavarantoimittajien asenteesta ja vastuullisuuskäytännöistä kuin yksikään Code of Conduct.

Yritysten vastuullisuustyössä pääpainon tulee olla ennaltaehkäisevissä toimenpiteissä. Jälkikäteen tapahtuva valvonta on tulipalojen sammuttelua ja syyllisten etsimistä. Mutta ennaltaehkäisevät toimenpiteet edellyttävät läpinäkyvää kahvin hankintaketjua ja ostojen tekemistä vain sellaisilta raaka-aineen tuottajilta, jotka ovat vastuullisuusvalvonnan piirissä, ja tässä kahvisektorilla riittää työnsarkaa.

—-

Meira on myös kommentoinut Finnwatchin raportin löydöksiä toteamalla, että kahvia viljelevissä maissa on usein erilainen työlainsäädäntö kuin Suomessa. Tämä on tietysti täysin totta. Yritysten vastuu kunnoittaa ihmisoikeuksia perustuu kuitenkin kansainvälisiin ihmisoikeusstandardeihin. Sitä oikeastaan toivoisi, ettei tällaisia yritysvastuun alkeita tarvitsisi enää tänä päivänä yrityksille ääneen sanoa, vaan että perusasiat olisivat jo ainakin kaikilla isoilla toimijoilla hallussa.”

Kännyköiden valmistuksessa tarvittavia mineraleja kaivetaan usein olosuhteissa, jotka eivät täytä mitään minimivaatimuksia työolosuhteiden tai työntekijöiden oikeuden puolesta. Elektroniikkavalmistajat ovat kuitenkin eristäneet itsensä näistä ongelmista verrattoman tehokkaasti ja myyvät kuluttajille kiiltävää ja siloista pintaa menestyneidän ja kauniiden ihmisten poseeratessa mainoksissa.
Yritysvastuuta käsittelimme myös kulutuselektroniikkaan liittyvässä vastamainoksessamme muutama kuukausi sitten. Tuolloin yritysvastuusta väitellyt Jukka Rintamäki kirjoitti aiheesta hieman tarkemmin: ”Ehkä pitäisikin kääntää katse jälleen kerran vastuuttomaan yritystoimintaan liittyvään lainsäädäntöön ja jättää vapaaehtoinen yritysvastuu sille sopivaan arvoon. Lainsäädännöllä on kuitenkin tutkitusti vapaaehtoista yritysvastuuta merkittävämpi vaikutus esimerkiksi yritysten päästöjen hillitsemisessä.”

Häiriköt-päämaja tutkii seuraavan vuoden ajan sitä, miltä satavuotias Suomi näyttää. Osoitamme epäkohtia ja toisinaan tarjoamme myös korjausehdotuksia. Toivottavasti seuraavan sadan vuoden aikana monet nyt löytämistämme ongelmista saadaan korjattua ja kaksisataavuotiasta Suomea juhlittaessa ainakaan näitä ongelmia ei tarvitse murehtia.

Epäilemättä siinä vaiheessa on löytynyt ihan uusia ongelmia ratkottavaksi. Eihän tämä maailma koskaan valmiiksi tule.

Jaa tämä:

Vero-optimoitu Kotipizza

Poliisi ei välttämättä oikein osaa somea. Veroja välttelevä pizzeria on kuitenkin löytynyt sattumalta, ja se todellakin myy lättyjä alle kuudella eurolla.

Nyt kun olemme pari päivää kauhistelleet ulkomaita myöten poliisin harmaan talouden vastaista kampanjaa, on jo korkea aika pohtia sitä, mitä tehtiin, miten tehtiin ja mitä saimme selville.

Ensinnäkin pieni kömpelyys poliisin sometiimiltä on sikäli ymmärrettävää, että ”Talousrikostutkijat Anne ja Jutta” aloittivat hommissaan vasta äsken. Tämä #pizzagate oli heidän ensimmäinen ulostulonsa. Ei ehkä ihan ymmärretty, että sosiaalinen media reagoi asioihin vauhdikkaasti.

Ehkä jäi huomioimatta se, että jengi on ihan oikeasti hiilenä hallituksen päätöksestä leikata poliisin talousrikosten tutkinnasta ja puukottaa suomalaisyhtiöiden veronkiertoa tutkivan Finnwatchin rahoitus. Noin esimerkiksi.

Anarkistimeemien kuvassa on suhteellisen reippaan ilakoiva meininki. 
Anarkistimeemien kuvassa on suhteellisen reippaan ilakoiva meininki.

Tämän jälkeen voisi käyttää tuokion siihen, että mietitään tytöttelyä. Onhan meillä entuudestaan nettipoliisi, joka esiintyy sukunimestä johdetulla lempinimellään, mutta ei poliiseja ole tavattu sinutella. On Reinikainen ja Maria Kallio, Aarnio ja mitä näitä nyt onkaan.

Oikeastaan ainoat etunimellä esitellyt poliisit, joita minulla tulee mieleen ovat poliisikoiria – ne ovat aina Severeitä tai Manuja tai jotain. Ja nyt meillä on sitten Anne ja Jutta. Ei tässä ihan kiiluvasilmäinen feministi tarvitse olla nähdäkseen tilanteen hieman höpsönä.

Näistä tytöttelyistä tulee poikkeuksetta mieleen tämä video. Tiedä sitten miksi.

No niin, että huonosti meni noin niinku viestinnällisesti. Mutta entäs se substanssi?

Kyllä minä ymmärrän, että viranomaiset haluavat muistuttaa kansalaisia siitä, että veronkiertoa tapahtuu kaikkialla ja se on osa arkista elämää. Små saker är stora saker. Ehkä se kuluttajakansalaisten toimeliaisuudenkin (siis ilmiantojen) toivominen menee sinne vahinkolaariin – ehkä poliisille ei vain tullut mieleen, että monet pitävät ajatusta toisiaan kyttäävistä ja vasikoivista kansalaisista hieman DDR:nä.

Mutta jotain hyvääkin tästä kampanjasta seurasi. Esiin nousi ainakin yksi verojen maksamisesta laistava pizzeria – eikä kyse ole mistään pikkutekijästä, vaan kunnon vonkaleesta. Sosiaalisessa mediassakin jaettiin vitsinä Kotipizzan mainosta, jossa kaupitellaan pizzaa hintaan 5,90 euroa. Kuvan tarkoituksena oli tietenkin osoittaa esitetyn ”alle kuuden euron pizza on veronkiertoa” -väitteen naurettavuus, mutta se osui vahingossa yllättävän lähelle maalia.

Kotipizza on Pohjoismaiden suurin pizzaravintolaketju ja yhtiön ja sen omistajan välistä rahaliikennettä on hoidettu tavalla, jota voisi epäilemättä kutsua vero-optimoinniksi. Veronkiertoahan se ei ole, koska ammattilaiset ovat huolehtineen toiminnan lainmukaisuudesta.

Kotipizzan perustaja Rabbe Grönblom myi vuonna 2011 Kotipizza-yhtiöt pääomasijoittaja Sentica Partnersille. Grönblom jäi yhtiön vähemmistöosakkaaksi, mutta luopui lopuistakin omistuksistaan vuonna 2014. Viime kesänä Kotipizza listautui Helsingin pörssiin.

Tutustumalla Kotipizza Groupin lehdistötiedotteisiin paljastuu yhtiön omistus- ja rahoitusjärjestelyistä vaikka mitä kiinnostavaa.

On tärkeää huomioida, että tässä yhteydessä puhutaan tosiaan Kotipizza Groupista eikä yksittäisistä Kotipizza-franchise-yrittäjistä. Pizzerioita pyörittävät yrittäjät toimivat perin juurin erilaisilla askelmerkeillä ja monet heistä ovat syyttäneet ravintolaketjun johtoa kohtuuttomista sopimusehdoista, rahanahneudesta ja huonosta johtamisesta. Nämä yrittäjät pyörittävät niitä ravintoloita Kotipizza Groupin keskittyessä rahojen liikutteluun.

Listautuessa Kotipizza oli raskaasti alikapitalisoitu, eli yhtiöstä oli siirretty varoja ulos. Tämä onnistui muun muassa maksamalla yhtiön ostaminen 30 miljoonan joukkovelkakirjalainalla, jonka korko on 8 prosenttia (kun euribor pyörii nollan nurkilla), sekä 7,4 miljoonan euron osakaslainalla, jonka korko on 7 prosenttia.

Jos toimittaja nytten yrittää ymmärtää asian, niin on tapahtunut seuraavaa: Yhtiö on ostanut itse itsensä itseltään ja rahoittanut tämän osittain ottamalla osakaslainaa itseltään. Juridisestihan se ei näin yksinkertaisesti kuitenkaan mene ja järjestelyyn liittyy useampikin yhtiö, mutta noin periaatteessa.

Korkojen maksun jälkeen yhtiö tekee noin nollatulosta, jolloin veroja ei tarvitse maksaa. Liikevaihto on ollut kolme edellistä tilikautta noin 52 – 54 miljoonaa euroa ja liikevoitto 4 – 5 miljoonaa euroa. Verotettava tulos on kuitenkin lainojen koroilla tiputettu 246 000 – 1 524 000 euroon.

Tämä ei ole mitenkään ainutlaatuinen tai edes harvinainen järjestely. Ei ole harvinaista, että yhtiö ottaa samaan konserniin kuuluvalta tai muuten likeiseltä taholta – usein huomattavan – korkeakorkoista lainaa, maksaa sitten lainan korkoja ja samalla hävittää verotettavan tuloksen. Näissä järjestelyissä lainojen korot maksetaan tavalla, joka minimoi verot tai maksetaan ne maahan jossa verottaja hellii yrittäjää kuin paratiisissa.

Veroja Kotipizza on maksanut liikevaihdosta ja -voitosta viime vuosina 181 000 – 573 000 euroa vuodessa.

Listauksen jälkeen Kotipizza Group osti osakeannista saamilla rahoilla ja uudella lainalla 30 miljoonan euron joukkovelkakirjalainansa takaisin 103 prosentin ylikurssiin – ja maksoi lainasta 31 miljoonaa euroa alkuperäisen 30 miljoonan pääoman päälle.

Osakaslainaa jäi Senticalta, ja se muunnettiin osakkeiksi. Näiden osakkeiden arvonnousu on verotonta tuottoa kommandiittiyhtiömuotoiselle rahastolle.

Osakeannista saadut rahat ovat Kotipizza Groupille täysin verottomia. Tänä vuonna yhtiö on listautumisen kuluista johtuen ollut tappiollinen ja veroennakot palautetaan.

Kotipizza Groupin tuloverot 31.1.2014 päättyneellä tilikaudella olivat 0,2 miljoonaa euroa, ja ne laskivat 0,4 miljoonaa euroa eli 66,7 prosenttia verrattuna 0,6 miljoonan euron verohyvitykseen 31.1.2013 päättyneellä tilikaudella.

Kassalla saatu kuitti ei takaa ihan reilua veronmaksua sekään. 
Kassalla saatu kuitti ei takaa ihan reilua veronmaksua sekään.

Olisiko tässä se pizzeria, jota poliisin ja verottajan kannattaisi kuumottaa? No ei tietenkään. Tämä on kaikki täysin laillista ja asiakas saa aina kuittinsa. 

Maan hallitus ei kuitenkaan ole sanoilla tai teoilla viestinyt olevansa halukas puuttumaan vero-optimointiin tai veronkiertoon. Syitä tälle on epäilemättä monia, joista osa voi liittyä aitoon uskoon näkymättömän käden erehtymättömyydestä ja markkinoiden itse itsensä korjaavista mekanismeista. Ja osansa asiassa saattaa olla silläkin, että hallituksen istuvista ministereistäkin [] osa on henkilökohtaisestikin osallistunut varsin suoraviivaiseen verovälttelyyn.

Jotta emme olisi yksipuolisia, on asiallista huomioida myös kotipizzakaupan toinen osapuoli, Sentica Partners. Se on suomalaisiin yrityksiin keskittynyt yksityinen pääomasijoitusyhtiö, jonka keräämien rahastojen sijoittajista löytyy muun muassa valtion pääomasijoitusyhtiö Suomen teollisuussijoitus oy sekä keskinäiset eläkevakuutusyhtiöt Ilmarinen ja Etera.

Julkisen ja puolijulkisen rahan ollessa mukana pelissä on kansalainen pakotettu pohtimaan, kuka ukottaa ja ketä. Jos valtion pääomasijoitusyhtiön ja meidän veronmaksajien eläkkeistä huolehtivien yhtiöiden omistama firma optimoi veroja, voittaako veronmaksaja?

Ehkä nämä kuviot tosiaan ovat liian monimutkaisia ja etäisiä poliisille (toimittajista puhumattakaan). Ehkä meidän kannattaisi huhuilla näissä veron kierto- ja vero-optimointiasioissa poliisin sijaan poliitikoille. Ja ostaa pizzamme sieltä, mistä halvimmalla saamme – niinhän rationaalinen kuluttaja tekee.

——-

KIITOKSET: Artikkelin taustoittamisessa on hyödynnetty luvalla Sampsa Harion ansiokasta Facebook-päivitystä aiheesta. Onneksi Harlo on valmis tekemään yksityishenkilönä sen, mitä me toimittajat emme aina oikein osaa. EDIT: Kotipizza Groupin joukkovelkakirjalainaa ei otettu Sentica Partnersilta vaan Tukholman pörssistä.

Jaa tämä: