ilmasto

Kapinamieltä suolla

Joukko kansalaisia vaelsi suolle koleana marraskuisena päivänä. Tarkoitus oli pysäyttää valtion aikeet tuhota tuo suo.

Täyttääkseen Pariisin ilmastosopimuksen vaatimukset Suomen on leikattava päästöjään merkittävästi. Antti Rinteen hallitus onkin linjannut, että Suomen tulisi olla hiilineutraali vuoteen 2035 mennessä. Tavoite on kunnianhimoinen ja siitä teki entistä vaikeammin saavutettavan se, että Luonnonvarakeskus Luken uudet arviot Suomen metsien hiilinielun suuruudesta leikkasivat noin puolet aiemmin oletetusta pois. Eli toivottua pienemmät nielut tarkoittavat vastaavasti tarvetta pudottaa päästöjä entistäkin dramaattisemmin.

Heinä-Vaajersuo Miehikkälässä, Kymenlaakson ja Etelä-Karjalan maakuntien rajan läheisyydessä on vaarassa. Valtionyhtiö Vapo kaavailee sen kuivaamista ja turvetuotantoon ottamista

Kasvavien ja kasaantuvien päästöjen leikkaustarpeiden rinnalla vaikuttaa ristiriitaiselta, että valtionyhtiö Vapo kaavailee uusien soiden ojittamista ja kuivattamista turpeen nostoa varten. Soiden ja turvemaiden kansallisessa strategiassa turvetuotantoon tavoitellaan vuoteen 2020 mennessä 58 000 hehtaaria uutta tuotantoaluetta.

Turpeen energiakäytöstä luopumista ja uusien turvetuotantoalueiden perustamista vastustava Suomanifesti-ryhmä kokoontui marraskuisena lauantaina Miehikkälään, jossa Vapo kaavailee Heinä-Vaajersuon tuhoamista.

Ennen suolla siirtymistä tapahtuman koollekutsuja Emmi Liinalaakso sekä europarlamentaarikko Heidi Hautala (vihr.) pitivät puheet.
Hautalan mukaan uusia turpeennostolupia ei pitäisi enää myöntää ja pitäisi tutkia mahdollisuuksia perua jo myönnettyjä lupia. Hänen mukaansa tarvitsemme uusia tapoja tuottaa hyvinvointia.

Suomanifesti-ryhmä perustettiin noin kuusi viikkoa ennen tapahtumaa. Sen tavoitteena on saada turpeen poltto loppumaan Suomessa. Ryhmän perustanut kolmikko Emmi Liinalaakso, Anni Toikkanen ja Marjaana Tammela tapasi noin vuosi sitten. Hieman myöhemmin mukaan tuli myös Mikko Neuvo.

Turpeen polton vastustaminen kulminoituu erityisesti kahteen huomioon: Ensinnäkin turpeella tuotetaan ainoastaan noin neljä prosenttia Suomen energiantuotannosta, mutta turpeen poltto tuottaa hyvinkin 15 prosenttia Suomen hiilidioksidipäästöistä. Toisekseen soiden ojittaminen ja hävittäminen tuhoavat arvokkaan monimuotoisen luonnon ja ojittamisien myötä myös lähivesistöt kärsivät soilta valuvasta humuksesta.

Reilun 60-henkisen Suomanifesti-porukan Miehikkälän Heinä-Vaajersuolle marraskuisena lauantaina johdattanut Emmi Liinalaakso kommentoi megafoniin puhumisen välissä melko ripeästi toimintansa käyntiin saaneen ryhmän toiminnan taustoja.

”Tutustuin Anniin ja Marjaanaan noin vuosi sitten Metsäliiton kokouksessa. Meillä synkkasi heti hyvin ja tuntuu siltä, että yhdessä pystymme mihin vaan.”

”Suksi suolta Vapo, me emme tällaista kato.”
Mielenosoittajien siirtyessä kohti Heinä-Vaajesuota metsän eläimet saivat todistaa puissa kaikuvat iskulauseet.

Heinä-Vaajersuolla järjestettyyn tilaisuuteen osallistuneet eivät pääsääntöisesti olleet entuudestaan tuttuja järjestäjille. Kiinnostuneet ovat tulleet mukaan toimintaan matkan varrella ja Liinalaakso antaa tästä erityistä kiitosta Mikko Neuvolle, joka on tuonut some- ja mediaosaamista toimintaan. Tämä on auttanut sanan levittämisessä ja osallistujien mukaan saamisessa.

Suomanifestin tilaisuudessa oli osallistujia eri puolilta Suomea. Pisimmän matkan oli lienee tehnyt Oulusta paikalle saapunut henkilö. Läsnä oli myös muutama kymmenen lähialueen asukasta

”Pääsääntöisesti paikallisten palaute on ollut positiivista, mutta olemmekin olleet yhteydessä juuri niihin paikallisiin, jotka tätä suon tuhoamista vastustavat. Tiedän kyllä, että osa paikallisista kannattavat tätä Vapon hanketta, mutta heihin emme ole olleet yhteydessä.”

Tapahtumapaikaksi valikoitunut Heinä-Vaajersuo ei ole ainutlaatuinen sen suhteen, että se on vaarassa. Vapon tavotteissa on raivata vastaavia soita turvetuotantoon runsain määrin.

”Kun olimme saaneet idean tästä protestista aloin etsimään suota, joka olisi vielä valmisteluvaiheessa. Eli sellaista, jota koskevia päätöksiä ei ole vielä tehty. Silloin minulla tuli vastaan uutisia tästä suosta ja lopulta tämä valikoitui tapahtumapaikaksi”, Linnalaakso kertoo.

”On hienoa, että olette täällä, mutta on myös hirveää, että meidän täytyy olla täällä”, totesi nuorten ilmastoliikkeessä vaikuttava Atte Ahokas. Ahokas valittiin tänä vuonna vuoden nuoreksi eurooppalaiseksi.

Erityisesti sosiaalisessa mediassa levinnyt tieto ryhmän toiminnasta ja kiinnostuneiden yhteen kokoaminen ei Linnalaakson mielestä vielä riitä. Tieto on yksi osa yhtälöä, mutta tarvitaan myös sitä, että ihmiset tekevät yhdessä konkreettisia tekoja tavoitteiden täyttymiseksi.

”Nykypäivänä aktivismi ja keskustelu tapahtuu todella paljon sosiaalisessa mediassa. On kuitenkin todella tärkeää, että edelleen tajutaan mikä voima on siinä, kun itse koetaan omin aistein ja tehdään yhdessä”, Suomanifestin yhteenkokoaja terottaa.

Suomanifestin järjestäjät olivat etukäteen yhteydessä Vapon edustajiin ja pyysivät lupaa mielenilmaukselle yhtiön mailla. Lupa saatiin, mutta samalla Vapolta kuitenkin muistuttivat, että osallistujien tulisi olla varovaisia, viedä roskansa muassaan ja muutenkin huolehtia siitä, ettei suon herkkä luonto kärsi. Nämä huomiot ovat tietenkin hyviä ja ja yleispäteviä, mutta hieman surkuhupaisia taholta, joka on aikeissa hävittää koko suon hyvinkin määrätietoisen tehokkaasti.

Tilaisuudessa kuultiin myös paikallisia ääniä. Vetoomuksia esitettiin keskusta-puolueen suuntaan, sillä ”Miehikkälä on keskustalainen kunta, jossa keskusta voi köytännössä itse päättää asioista”.

Turvetuotantoon liittyy luonnollisesti monia, ristiriitaisiakin, elementtejä. Energian ja hiilidioksidipäästöjen ohella turve tuottaa myös työpaikkoja. Tämä on ollut toistuvasti yksi peruste vastustaa turvetuotannon alas ajamista. Myös Miehikkälässä mielipiteen jakautuvat osittain sen mukaan, liittyykö turvetuotanto mahdollisesti omiin ansioihin.

Suomanifestin tapahtumaan Heinä-Vaajersuolla osallistunut paikallinen Katariina Lind avasi tätä näkemysten jakautumista.

”Alueella on tästäkin suosta puhuttu paljon. Urakoitsijat odottavat, että pääsisivät nostamaan sitä turvetta. Turvetta nostavien ohella myös kuljetusyrittäjät odottavat, heille tämä olisi tietysti elinkeino. He myös toivovat, että työt menisivät miehikkäläläisille eikä niitä valuisi vaikka Luumäelle tai Lappeenrantaan.”

Lind itse näkee kysymyksen ympäristöarvojen kautta.

”Olen huolissani siitä, kuinka Virojoki kestäisi tämän prosessin. Suolta tulevat kuivausvedet toisivat humusta jokeen, eikä joki ole likaviemäri. Joen vesi on valitettavasti hieman tummaa jo nyt, koska metsien kuivausvedet valuvat sinne. Lisäksi se kuivattu suo pölisee, kun turvetta nostetaan ja joka vuosi tämän alueen lukuisilla turvetuotannossa olevilla soilla syttyy myös tulipaloja.”

Lindin mielestä turpeen polttaminen ”pitäisi lopettaa heti”. 

Lind myös näkee oman lähisuonsa kohtalon osana suurempaa kuviota. Turpeen polttamisen hiilidioksidipäästöt lämmittävät Maapalloa ja tämä puolestaan tulee johtamana kestämättömään ketjureaktioon. 

”Mitäpä sitten, kun Siperian valtavat suot sulavat ja vapauttavat metaania, niin sittenhän merenpinta vasta alkaakin nousemaan.”

Soiden kuivattamiseen liittyviin työpaikkoihin viittasi Lindin lisäksi hiljattain Yleisradion haastattelussa myös ympäristö- ja ilmastoministeri Krista Mikkonen. 

”Kun tehdään uusia investointeja, ei ole enää fiksua pohjata niitä siihen, että turvetta poltettaisiin.”

Suomanifesti-tilaisuuden päätteeksi suolla kajahti Maamme-laulun sävelet. Vain sanat oli vaihdettu:
Oi maamme Suomi, soiden maa
Soi sana turpeinen
Viel raivoimme saa nousemnaan
Jos täälläkin taas suo tuhotaan
Kun meidän laulu kajahtaa
Se korkeemman kaiun saa
Jaa tämä:

H&M:n toimitusjohtaja: ”Kestävä kuluttaminen haittaa pikamuotialaa.”

Kuinka pikamuotijätti voi samalla mainostaa ympäristöystävällistä mallistoa ja valittaa, että tiedostavat kuluttajat haittaavat yritystoimintaa? Siksi, että me hyväksymme täysin pähkähullut puheet yrityksiltä.

Elämme muuten kiinnostavia aikoja. Myöskin hulluja aikoja.

Pari viikkoa sitten pikamuotia myyvä H&M mainosti pitkin mediaa ja kadunvarsia ympäristöystävälliseksi luvattua Conscious-kokoelmaansa. Ja nyt H&M:n toimitusjohtaja Karl-Johan Persson huolehti siitä, että ympäristötietoisuuden lisääntyminen haittaa pikamuotiteollisuutta. Ristiriita mainosviestin ja toimitusjohtajan puheiden välillä on melkoinen.

Tai oikeastaan Persson kuvaili viime aikoina kasvaneen kuluttajien ympäristötietoisuuden uhkaavan jopa yhteiskunnan sosiaalisia rakenteita.

Itse kultakin unohtuu helposti arjessa se, että esimerkiksi vaatteemme on usein valmistettu öljystä, tai vähintään öljyä käyttäen. Oikeastaan nykyaikaista yhteiskuntaa voisi tarkastella sen kautta, että lähes kaikki materia ja toiminta ympärillämme on tavalla tai toisella öljyä tai öljyllä tehtyä. Voisimme kenties hahmottaa tätä ilmiötä piiloöljy-käsitteen kautta – vaikka se on poissa silmistä, sen ei pidä olla poissa mielistä. Tämä H&V-teos on nähtävillä osana Piiloöljy-näyttelyä Mikkelin valokuvakeskuksessa marraskuussa 2019.

Persson ei tyydy puhumaan Bloombergin haastattelussa ainoastaan muotialasta, vaan huolehtii myös lentomatkustamisen – ja sen päästöjen – osakseen saamasta kritiikistä. Toimitusjohtaja Perssonin mukaan viimeaikaiset aiheen ympärillä nähtyihin protesteihin osallistuneet – ja Greta Thurnberg erikseen –  ovat esittäneet vaatimuksia ”lopettaa asioiden tekeminen, lopettaa kuluttaminen, lopettaa lentäminen”. 

”Kyllä, tämä saattaa vaikuttaa ympäristöön hieman, mutta sillä on karmaisevat yhteiskunnalliset seuraukset.”

Persson kyllä myöntää, että on äärimmäisen tärkeää puuttua ilmastokriisiin, mutta samalla ”vähintään yhtä tärkeää on poistaa köyhyys”.

Ilmeisesti Perssonin mielestä hänen johtamansa yhtiö ja markkinat eivät kykene tuottamaan maailman ihmisille mitään muuta työtä kuin tuottaa halpoja rytkyjä ja krääsää viisveisaamatta tuotannon ympäristövaikutuksista.

Tämä toimitusjohtaja Perssonin lausunto on melkoisen pahassa ristiriidassa hänen oman yhtiön markkinoinnin kanssa. Ehkä tämän ristiriidan ymmärtää paremmin, mikäli hahmottaa yritysten halukkuuden markkinoida omia brändejä joidenkin hyväksi koettujen ominaisuuksien kautta, vaikka nämä ominaisuudet eivät yrityksen toimintaa laajemmin määrittäisikään.

Hyvinä esimerkkeinä voisi johtaa S-ryhmän innokkuuden rakentaa brändiä toistuvilla Suomen suurin luomu-kauppa -kampanjoilla samalla, kun valtaosa ryhmän päivittäistavarakaupasta on kaikkea muuta kuin luomua. Samoin Valio on vuosien varrella mainostanut luomua verrattomasti enemmän kuin mitä se on luomua myynyt. 

Myös H&M:n toistuvat ekologiseen tiedostavuuteen perustuvat mallistot näyttäytyvät tässä yhteydessä hieman epäilyttävinä. Varmasti siellä firmassa moni kokee tuon hyväksi työksi ja iloitsee vastuullisuuden lisääntymisestä. Mutta jos toisaalta valtaosa yhtiön tuotannosta on jotain ihan muuta ja jos noilla vastuulliseksi mainostetuilla tuotteilla houkutellaan asiakkaita liikeeseen ja jos kuluttajat päätyvät ostamaan sitä ihan tavallista pikamuotia, niin silloin kyllä menetetään pahasti metsään vastuullisuuden kanssa. 

Myös lentomatkailun kritisoiminen ja pyrkimyksen sen tuottamien päästöjen vähentämiseen olivan H&M:n toimitusjohtaja Prssonin mielestä vastuutonta.
Oheisessa vastamainoksessa pyrimme konkretisoimaan ongelmaa: Edestakaisen Helsinki-New York -lennon hiilidioksidipäästöt ovat Finnairin päästölaskurin mukaan 884 kiloa yhtä matkustajaa kohden. Arviot kuitenkin vaihtelevat ja niihin vaikuttavat muun muassa reitti, välilaskut, konetyyppi ja se, mitä kaikkea yleensäkään lasketaan mukaan lennon päästöihin. Esimerkiksi MyClimate-palvelun mukaan saman matkan hiilidioksidipäästöt ovat 2500 kiloa.
Keskiverto suomalainen tuottaa reilun 10 000 kiloa hiilidioksidia vuodessa. Taso on kestämätön ja valtioneuvoston keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikka tavoittelee tuon puolittamista. Päästöjen puolittaminen ei kuitenkaan riitä. Pariisin ilmastosopimuksessa asetetun 1,5 asteen lämpenemisen tavoitetason saavuttaaksemme vuosittainen päästötaso yhdelle suomalaiselle on noin 3000 kiloa hiilidioksidia.
Keskiverto suomalainen tuottaa reilun 10 000 kiloa hiilidioksidia vuodessa. Taso on kestämätön ja ympäristöministeriö keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikka tavoittelee tuon puolittamista. Päästöjen puolittaminen ei kuitenkaan riitä. auttamaan meitä Pariisin ilmastosopimuksessa asetettun 1,5 asteen lämpenemisen tavoitetason saavuttaaksemme vuosittainen päästötaso yhdelle suomalaiselle on noin 3000 kiloa hiilidioksidia.

Ei Persson ja H&M tietenkään ole yksin näitä vaateteollisuuden saasteita luomassa. Kyse on rakenteellisesta ongelmasta ja pikamuoti muuttuu alati pikaisemmaksi. Jos joskus taannoin vaatefirmalla saattoi olla kaksi mallistoa vuodessa – kesä ja talvi – niin tällä hetkellä mallisto saattaa vaihtua kahden viikon välein. 

Nopeasti vaihtuvat mallistot lisäävät hävikkiä ja samalla en vasta äsken uudet vaatteet muuttuvat nopeasti vanhoiksi. 

Suomen ympäristökeskus SYKEn arvion mukaan vuonna 2015 tuotimme 70 000 kiloa tekstiilijätettä vuodessa. Se on 13 kiloa per suomalainen. Sittemmin jätevuoria analysoimalla on päädytty arvioon, että tuo määrä on vain lisääntynyt. Eikä meidän jätteet kerro koko totuutta, sillä vaateteollisuudessa syntyy hukkaa jo valmistusvaiheessa. 

Sitran vastuullisen kulutuskäyttäytymisen ja vaateteollisuuden asiantuntija Anniina Nurmi kommentoi asiaa Ina <3 Suomi -sarjan Äiti Maa rulez -jaksossa.

”Nykyinen tapamme kaavoittaa vaatteet syntyy noin 15 prosenttia leikkuujätettä jokaisesta tuotteesta.”

Nurmen mukaan vuosittain syntyy arvioiden mukaan noin 60 miljardia neliömetriä leikkuujätettä ja tämä leikkuujäte tietenkin liittyy niihin meidänkin ostamiin tekstiileihin, vaikka emme noita jätteitä ikinä näe, eikä niitä ikinä Suomeen rahdata.

Leikkuujätteen lisäksi vaateteollisuuteen liittyy myös näkymättömiin jäävä piiloöljy ja piilovesi.

Jaa tämä:

Mustan kullan kirous

Öljy on ollut ihmiskunnalle sekä siunaus että kirous. Öljy on myös määrittänyt ihmisen eloa jo yli 150 vuoden ajan, mutta pian sen aikakausi tulee päättymään.

Öljy on tuonut lähes rajattoman energiavarannon­ ihmiskunnan sormien ulottuville. Tätä varantoa onkin hyödynnetty surutta ja rajoituksetta siitä alkaen, kun öljyn massamittainen tuotanto pääsi vauhtiin 1860-luvulla. Nyt olemme tilanteessa, jossa planeettamme asettaa rajat öljyn polttamiselle, ja meidän on ravisteltava itsemme irti riippuvuudesta.

Öljyn aikakauden alkaminen toi mukanaan valtavia muutoksia järjestelmiimme. Myös kyseisen aikakauden loppu tuo väistämättömiä muutoksia. Filo­sofi, runoilija Antti Salminen on filosofi Tere Vadénin kanssa tutkinut öljyn luonnetta ja suhdettamme siihen yli kymmenen vuoden ajan yhdessä.

Maailman Luonnon Säätiö WWF:n mukaan ruuantuotanto muodostaa noin viidenneksen ihmisten hiilijalanjäljestä ja on näin yksi ihmiskunnan suurimmista päästölähteistä. Säätiön johtava ruoka-asiantuntija Annukka Valkeapää toteaa, että luonnon kannalta kestävässä ruokavaliossa punaista lihaa saisi syödä korkeintaan kerran viikossa. Vähempikin passaa. Samalla lihan kulutus on kasvanut Suomessa läpi 2000-luvun ja maataloustuin tuotettua lihaa halpuutetaan ohjeista piittaamatta.
Suomen ympristökeskuksen, Aalto yliopiston ja Ilmatieteenlaitoksen Ilmasto-oppaassa on vertailtu muutamien ruoka-aineiden ilmastopäästöjä:
”Naudanlihan ilmastovaikutus vastaa noin 15 kilon hiilidioksidipäästöjä (lihakiloa kohti CO2-ekvivalentteina), kun taas sianlihan ilmastovaikutus on 5 kg CO2/lihakilo ja broilerin 4 kg CO2/lihakilo. Juuston ilmastovaikutus on lähes yhtä suuri kuin naudanlihan (13 kg CO2/lihakilo). Vastaavasti esimerkiksi soijan ilmastopäästö on vain noin 1 kg CO2/soijapapukilo.”

Aloittakaamme alusta, eli 1800-­luvun jälkipuoliskolta.

”Energiaympäristö ei muuttunut kerralla, mutta tuolloin Texasissa, ja pian myös muualla tämän mustan sampanjapullon korkki paukahti auki. Riippuvuutemme öljystä ei ole absoluuttista, mutta addiktion laatu on poikkeuksellista”, Salminen toteaa.

”Öljy on ylellisyyshuume, jota moderni länsimainen – nyttemmin planetaarinen – sivilisaatio kuosaa menemään huolimattomasti, öky­narkomaanin välinpitämättömyydellä. Öljyn läsnäolevuus lähentelee absoluuttisuutta pienimmissäkin arkisissa yksityiskohdissa: muoveista lannoitteisiin, pinnoitteista kantaviin rakenteisiin, ilmassa leijuvista partikkeleista maaperän mikromuoviin. On vaikea kuvitella asiaa, joka ei tavalla tai toisella olisi öljyperäisen tuotantomuodon piirissä”, Salminen jatkaa.

Elintarvikkeet kasvatetaan ja prosessoidaan öljyn voimalla, ja kuluttaja voi vaikuttaa ainoastaan siihen, onko tuotteen valmistamiseen käytetty enemmän vai vähemmän öljyä.

Sen lisäksi, että syömme öljyn voimin kasvatettua ruokaa, sivelemme öljyä myös itseemme. Kosmetiikan kemikaalipitoisuuksia seuraavan CosmEthics-­yhtiön keräämien tietojen perusteella lähes puolet EU:n alueella myytävistä kosmetiikkatuotteista sisältävät jotain öljy- ja muovijalosteita. Samoin verhoamme itsemme tekstiileihin, jotka on valmistettu öljystä tai vähintään öljyä käyttämällä.

Itse kultakin unohtuu helposti arjessa se, että esimerkiksi vaatteemme on usein valmistettu öljystä, tai vähintään öljyä käyttäen. Oikeastaan nykyaikaista yhteiskuntaa voisi tarkastella sen kautta, että lähes kaikki materia ja toiminta ympärillämme on tavalla tai toisella öljyä tai öljyllä tehtyä. Voisimme kenties hahmottaa tätä ilmiötä piiloöljy-käsitteen kautta – vaikka se on poissa silmistä, sen ei pidä olla poissa mielistä.

Saksan puolustusvoimien, Bundeswehrin teettämän tutkimuksen mukaan arviolta jopa 95 prosenttia ihmiskunnan kaikesta teollisesta tuotannosta kytkeytyy tavalla tai toisella öljyyn. Vuosimiljoonien mittaan öljyyn kerääntyneen ja varastoituneen energian syöminen on kuitenkin tulossa loppuunsa.

Öljy-yhteiskunnan kehityskaareen kuuluu kolme merkittävää katkosta eli shokkia: laajamittainen käyttöönotto, tuotannon tasaantuminen ja tuotannon lasku. Olemme parhaillamme matkalla kohti tuota kolmatta shokkia.

Energiayltäkylläisyys on osaltaan vapauttanut ihmisiä raskaasta ruumiillisesta työstä ja vapauttanut aikaa kulttuurille ja ajattelulle. Öljyn sisältämä energia tekee koko ajan työtä moninkertaisesti verrattuna ihmisten tekemään ruumiilliseen työhön. Tämä on osaltaan mahdollistanut ajatusten vaihdon planetaarisella tasolla ja kulttuurisen kehityksen loikan seuraavalle portaalle. Salminen ei kuitenkaan näe tätä energiayltäkylläisyyden vauhdittamaa kehitystä pelkästään hyvänä.

”Ihmiskunta on kasvattanut pallejaan sielunsa kustannuksella. Ne, jotka ovat syntyneet ja eläneet maantieteellisesti suotuisissa paikoissa, ovat epäilemättä hyötyneet tietyillä jälkimodernin globaalin pohjoisen liki yleisesti hyväksymillä mittareilla.”

Laskennallinen, eli materiaalinen tai bkt:lla mitattava elintaso, on parantunut. Samalla akuutti kärsimys on monissa paikoissa vähentynyt, muttei kaikkialla.

”Ihmiset ovat oppineet haluamaan kosolti lisää. On myös opittu perustelemaan, että he todella tarvitsevat haluamansa. Tai ainakin kokevat halua­vansa, ja olettavat että se minkä he haluavat myös kuuluu nimenomaan heille.”

”Globaalin fossiiliporvariston potentiaalit, mahdollisuudet ja vaihtoehdot ovat lisääntyneet reilun 150 vuoden aikana räjähdysmäisesti. On ihan ok elää kuin faarao. Kukapa ei ­haluaisi asua karkkikaupassa”, Salminen summaa.

Tuon karkkikaupan vastakappaleena voi nähdä ilmiön, jota kutsutaan myös öljyn kiroukseksi. Maa-alueet, joista öljyä on löytynyt eivät – harvoja poikkeuksia lukuunottamatta ole asukkaineen hyötyneet niistä valtavista rikkauksista, joita maan povesta on pumpattu. Paikallisille on jäänyt turmeltu ympäristö ja kuiviin imetty maa, vauraus ja hyvinvointi on valunut muualle.

Vaikka tiedostamme ihmisen osuuden ilmastonmuutoksessa ja ympäristötuhoissa, emme kykene riistämään itseämme öljyn kyydistä. Otetaan esimerkiksi Trinidadin ja Tobagon saaret Karibian­merellä. Saarivaltio on akuutissa vaarassa jäädä nousevan merenpinnan alle ja silti se jatkaa öljyn pumppaamista ja myymistä poltettavaksi – mikä puolestaan edistää merenpinnan nousua. Salmisen mukaan meidän tulisi ”aikuistua sivilisaatiotason itse­tuhoisuudesta”.

”Ja kuten aina ennenkin, tarvitaan vallankumouksia, jotka ovat runouden palveluksessa. Niistä ei ole yhtäkään esimerkkiä.”

Ilman määrätietoista vallankumoustakin suhteemme öljyyn tulee muuttumaan. Me voimme vaikuttaa korkeintaan siihen, kuinka ja koska kohtaamme tuon muutoksen.

”Mitä pidempään irtautumista lykätään, sen vaikeampaa se todennäköisesti on. Mitä ikinä skenaariot energiatulevaisuudesta ovat, ne kannattaisi jo viisaan varovaisesti rakentaa laskevan nettoenergian oletuksella. Se merkitsee useimmiten keskitettyjen järjestelmien hajauttamista paikallisen omavaraistumisen kustannuksella.”

Runsaus ja käytännössä loputon öljy on kuitenkin oman yhteiskuntamme ja kaikkien muidenkin nykyaikaisten yhteiskuntamallien perusta. Ajatus jatkuvasta kasvusta, johon talousjärjestelmämme perustuu tulee katoamaan omaan mahdottomuuteensa. Korjausliikkeistä tulee dramaattisia eivätkä nekään välttämättä ole mahdollisia nykyisten järjestelmien sisällä.

”Modernit valtaideologiat totta vieköön ovat massiivisten energiaylijäämien sokaisemia”, Salminen toteaa.

”Eroa vasemmistoon tai oikeistoon ei tällä tasolla piirry. Voi olla, että kapitalistiset ja kommunistiset ideo­logiat yhtä kaikki ovat siinä määrin moderneista energiaunelmista rakentuneita, että ne eivät kykene riittäviin muodon­muutoksiin riittävillä nopeuksilla ennen kuin on jokseenkin sietämätöntä olla ylimalkaan elossa.”

Vaikka epävarmuus tulevasta vallitsee, niin yksi asia on varmaa: öljyn aikakausi lähenee vääjäämättömästi loppuaan haluistamme riippumatta, eikä paluuta vanhaan normaaliin ole.

Jaa tämä:

Laput silmille vai yhdessä kaduille?

Ilmastonmuutos on mittakaavaltaan niin valtava, että se houkuttaa yksilöä sulkemaan silmänsä. Ehkä yhdessä olisimme vahvempia senkin ongelman taklaamisessa.

Carmen Baltzarin dokumenttielokuva Maailman onnellisin maa kuvaa kolmea henkilöä, jotka purkavat ilmastoahdistustaan terapeutin penkillä. Henkilö­kohtaiset kokemukset horisontissa vaanivasta kriisistä ovat intiimejä ja samalla universaaleja.

Silmien ja korvien sulkeminen ahdistavilta uutisilta on inhimillistä ja ymmärrettävää. Jotkut voivat myös suojella itseään ahdistukselta kieltämällä koko ongelman olemassa olo. Ongelman kieltäminen ei kuitenkaan ongelmaa poista ja olisikin parempi keksiä keinoja kohdata ongelmat yhdessä.
Silmien ja korvien sulkeminen ahdistavilta uutisilta on inhimillistä ja ymmärrettävää.  Ongelmien kieltäminen ei kuitenkaan niitä poista ja olisikin parempi keksiä keinoja kohdata ongelmat yhdessä.

”Todella pitkään aikaan en keksinyt mitään järkevää tapaa käsitellä tätä. Ja kokemukseni mukaan aihetta käsitellään mediassa tavalla, joka ei edistä ongelman ratkaisua”, Baltzar toteaa.

”Kyse on rakenteellisesta ongelmasta, ja samalla meillä on hyvin yksilökeskeinen kulttuuri länsimaissa. Meidät on opetettu hahmottamaan maailma niin yksilökeskeisesti, että on vaikea löytää tapaa toimia kollektiivisesti – ja juuri sitä me tarvitsisimme.”

Lopulta Baltzarille syntyi ajatus kuvata ihmisiä puhumassa omasta henkilökohtaisesta ahdistuksestaan, vaikka samalla maailma ympärillä on liekeissä.

”Yksilöterapia on äärimmäisen yksilökeskeinen ratkaisu. Halusin yhdistää sen rakenteelliseen ilmastonmuutoksen tuomaan ongelmaan.”

Ihmiskunnan mittakaavassa ongelma on valtava, yksilön tasolla abstrakti.

Hallitustenvälisen ilmastonmuutospaneeli IPCC:n lokakuussa 2018 julkaistu kuudes ilmastoraportti Global Warming of 1,5 °C maalaa lohduttoman kuvan ilmastomme tilasta ja tulevasta. Maailman tiedeyhteisö kertoo raportissaan siitä, kuinka ilmasto on muuttunut, mikä on ihmisen rooli muutoksessa ja mitä tämä muutos tarkoittaa.

Ilmatieteenlaitoksen tutkija, Kimmo Ruosteenoja, kuvaili tilannetta toimittajille järjestetyllä kurssilla.

”200 vuotta sitten, ennen teollistumista ilmakehän hiilidioksidipitoisuus oli 280ppm. Tällä hetkellä se on reilu 440ppm, ja nousutahti on noin 2ppm vuodessa.”

Mittayksikkö ppm tarkoittaa miljoonasosaa. Hiilidioksidi puolestaan on elämälle välttämätön kasvihuonekaasu, joka liiallisissa määrin lämmittää planeettaamme liikaakin.

”Kasvihuonekaasut ovat pitkäikäisiä. Arvioid­en mukaan 15–40 prosenttia nykyisistä ilmakehässä olevista kasvihuonekaasuista on jäljellä siellä vielä tuhannen vuoden päästäkin”, Ruosteenoja sanoo.

IPCC:n mukaan ihmiskunnalla on noin vuosikymmen aikaa vaihtaa suuntaa ja kääntää päästöt laskuun. Vaikka tekisimme mitä, ongelma ei poistu, mutta toimimattomuuden myötä ongelma pahenee ja kumuloituu.

Yksi inhimillinen tapa reagoida ongelmaan on kieltää se. Varsinkin, jos ongelmaan ei tarjota mitään ratkaisuehdotusta tai ratkaisuehdotukset sotivat omia arvoja vastaan. Sopivan ratkaisun tarjoaminen voi helpottaa ongelman hyväksymistä.

Psykologiassa käytetään termiä motivoitu päättely. Tällä tarkoitetaan tapaa valita argumentit ja painottaa faktoja vinoutuneesti, jotta voi päätyä mieleiseensä lopputulokseen, kertoo psykologi ja kirjailija Jussi Valtonen.

”Yhdysvalloissa professori Aaron Kayn tutkimusryhmä Duken yliopistosta on osoittanut, että ratkaisut, joilla ihmiset arvelevat ilmastonmuutosta torjuttavan, vaikuttavat siihen, kuinka taipuvaisia he ovat uskomaan IPCC:n faktoja. Republikaanit kielsivät ongelman helpommin, jos heille sanottiin, että ongelma ratkaistaan ympäristöveroilla, jotka eivät sovi republikaanien poliittiseen ideologiaan. He sen sijaan pitivät IPCC:n faktoja selvästi uskottavampina, jos heille sanottiin, että ongelma ratkaistaan yritystoimintaa vapauttamalla, joka taas kuuluu republikaanien poliittisiin tavoitteisiin. Eron koetilanteissa ajatellaan johtuvan siitä, että on helpompi muuttaa käsitystään IPCC:n faktoista kuin järjestää koko poliittinen uskomusjärjestelmänsä uusiksi.”

Valtosen mukaan se, että olemme vuosien ja vuosikymmenten jälkeenkin ilmastonmuutoskeskustelussa näennäisen samassa pisteessä, on helposti lannistavaa.

”Koska haaste on niin suuri, se koskee koko tapaa, jolla olemme yhteiskuntamme ja elämänmuotomme järjestäneet. Ja koska ratkaisujen pitäisi olla globaaleja, haaste tuntuu yksilötasolla tietenkin ylivoimaiselta. Tämä polttavan huolen ja täydellisen voimattomuuden kokemuksen yhdistelmä tuottaa ahdistusta, mikä on tietenkin tervettä.”

Myös Valtosen mukaan meidän täytyy päästä eroon yksilökeskeisten ratkaisujen hakemisesta.

”Olemme tottuneet ajattelemaan, että ratkaisut ovat muotoa ’valitse A-margariinin sijasta B-margariini’, mikä vain lisää ahdistusta, jos yhtään ymmärtää ongelman luonnetta ja mittaluokkaa. Seuraamme yhä uusia epäonnistuneita ilmastokokouksia ja yritämme yhä kiivaammin valita margariinimme paremmin. Jos sen sijaan olisimme tottuneet toimimaan yhdessä, painumaan kadulle ja painostamaan niitä, joilla on valtaa – siis nimenomaan yhdessä – kokisimme nyt ehkä yhteenkuuluvuuden tunnetta, iloa ja ylpeyttä sen sijaan, että seisoisimme yksin ahdistuneena margariinihyllyn luona.”

Yksilöön kohdistuu myös ristiriitaisia viestejä. Samalla kun media uutisoi ilmastonmuutokseen liittyvistä ongelmista, meille mainostetaan täysin päinvastaista elämäntapaa: hiilidioksidipäästöjen vähentämistä vaativalta lehtiartikkelilta vie kummasti tehoja, jos sitä seuraavat sivut ovat täynnä mainoksia edullisista lihatuotteista ja lähes ilmaisista äkkilähdöistä etelän lämpöön.

Journalismin ja mainonnan välisen ristiriidan ohella ongelma paikallistuu mediassa myös siihen, että usein ilmastokysymykset on lokeroitu omiksi ­artikkeleikseen, eivätkä ne näy talousuutisten tai poliittisten analyysien puolella.

”Kollektiivisen tiedostuksen taso on pysynyt vähäisenä, koska ihmiset pystyvät eristämään ympäristökysymykset ajatuksissaan erilliseen lohkoon. Meidän on pakko sitoa nämä aiheet yhdeksi kokonaisuudeksi. Yleisöä pitäisi auttaa siinä”, Baltzar summaa.

Mutta mitä yksilö voi sitten tehdä? Moni pohtii sitä, kuinka kohdata ongelma. Carmen Baltzarin mukaan meidän tulisi hyväksyä, että on joitain asioita, joihin pystymme vaikuttamaan, ja olla ”ahdistumatta hysteerisesti niistä, joihin emme kykene vaikuttamaan”.

”Minulle tuli dokumentin ohjaamisen myötä – varmasti täysin harhainen – tunne, että nyt teen jotain ongelmalle. Ei minulla ole kuvitelmia siitä, että taide voisi vaikuttaa, mutta aiheen käsitteleminen helpottaa sen kohtaamista.”

Jokaisen pitäisikin miettiä itselleen sopiva tapa tai ryhmä, jossa taklata ongelmaa. Silmien ja korvien sulkeminen ei auta sen enempää yksilöä, yhteisöä kuin planeettaakaan.

Jaa tämä:

Tervetuloa mukaan kuulemaan ilmastoterveisiä Etelästä!

Tulvia, katastrofeja, kuivuutta, nälkää. Tuhansia kuolleita, pakolaisvirtoja, hukkuvia kaupunkeja. Ilmastonmuutos tulee, tappaa ja tuhoaa. Mikä näissä uutisissa jää kertomatta ja mikä ei pidä paikkaansa?

Näihin kysymyksiin vastataan juuri alkaneessa Ilmastoterveisiä Etelästä -hankkeessa, jonka keskiössä on stereotypioiden rikkominen ja ilmastoviestien tarkasteleminen uudella tavalla.

Syksyn 2018 ja kevään 2019 aikana hankkeessa julkaistaan Etelän ilmastotoimijoiden kirjoittamien blogikirjoitusten sarja, animaatiovideo sekä Häiriköt-päämajan tekemiä vastamainoksia ja niitä pohjustavat artikkelit. Hankkeessa tullaan kuulemaan mm. ilmastonmuutokseen liittyvästä vesikriisistä Intiassa, aurinkovoiman käytön lisääntymisestä Nepalin vuoristokylissä, ugandalaisesta ympäristötaiteesta ja ilmastojournalismin tilasta Nigeriassa.

Hankkeen järjestävät yhteistyössä Biologian ja maantieteen opettajien liitto, Äidinkielen opettajien liitto ja Häiriköt-päämaja. Suuren yleisön ohella opettajat ovatkin hankkeen keskeisin kohderyhmä. Heille hankkeen aiheista laaditaan taustamateriaalia, oppimistehtäviä ja helposti käyttöön otettava oppituntikokonaisuus. Lisäksi  hankkeen aihepiireistä järjestetään kevään 2019 aikana koko päivän opettajankoulutus kahdeksalla paikkakunnalla eri puolilla maata. Hankkeen toteutumisen on mahdollistanut EU:n tukema Frame, Voice, Report -hanke, jota koordinoi Suomessa kehitysyhteistyöjärjestöjen kattojärjestö Kepa.

Ilmastonmuutos on loppumaton erilaisten näkökulmien lähde ja sellaisena sitä pyritään hankkeessa myös käsittelemään. Osa näkökulmista saattaa äkkiseltään tuntua jopa toisilleen vastakkaisilta.

Ilmastonmuutoksen suhteen tilanne on maapallolla hyvin vakava, mutta ratkaisun avaimet ovat edelleen käsissämme. Globaali etelä on ilmastonmuutoksen kärsijä, mutta toisaalta Etelässä on valtavasti asian suhteen aktiivisia toimijoita. Me kaikki vaikutamme ilmastoon omilla kulutusvalinnoillamme ja koska kulutamme Suomessa enemmän kuin maailmassa keskimäärin, meillä on myös paljon vaikutusvaltaa.

Pelkillä kulutuskäyttäytymisen muutoksilla ilmastonmuutosta ei kuitenkaan saada riittävästi hidastettua, vaan sen oheen tarvitaan aktiivista yhteiskunnallista osallistumista ja päätöksentekoa. Ilmastojärjestelmässä tapahtuu muutoksia jatkuvasti kaikkialla, mutta suuri osa muutoksista on vähittäisiä eikä päädy uutisiin ainakaan meille Suomeen saakka. Media muovaa aihepiiriin liittyviä ajatuksiamme enemmän kuin ehkä arvaammekaan. Miten median välittämät viestit vaikuttavat siihen miten me hahmotamme ilmastonmuutoksen seurauksineen ja ratkaisumalleineen? Onko kuvamme todellisuuteen perustuva vai valikoimmeko viesteistä tietoisuuteemme kenties vain osan?

Hankkeen etenemistä ja sen aihepiireihin liittyvää uutisointia voi seurata Ilmastoterveisiä Etelästä -Facebook-sivulla. Twitterissä keskustelua hankkeen aihepiireistä käydään hastagillä #ilmastoterveisia. Tervetuloa mukaan!

 

Ilmastoterveisiä Etelästä -hanketta toteuttavat yhteistyössä Biologian ja maantieteen opettajien liitto BMOL ry, Äidinkielen opettajain liitto ja Häiriköt-päämaja. Hanke saa EU-rahoitusta Kepan Suomessa jakaman FVR-hankkeen kautta. Ilmastoterveisia-logot
Jaa tämä:

Ilmastokriisi lähestyy. Luo häiriöitä!

Taiteen ja aktivismin yhdistävä Huomattavaa häiriötä ilmastonmuutoksesta -tapahtuma hakee keinoja vaikuttaa ympäristöön.

Kävele Kiasman pääovilta Narinkkatorille. Havainnoi ympäristöäsi kävellessäsi. Mitä kaupunkitila ehdottaa? Minkälaista ruumiillisuutta se tuottaa? Minkälaisia reittejä kävelet? Miksi? Mikä on tilan keskeisin viesti? Entä jos asetut hetkeksi vastustamaan tilan ehdottamaa koreografiaa? Mitä jos pysähdyt? Tai käyt maahan makaamaan? Mitä tunteita tämä uusi koreografia sinussa herättää. Käytä tehtävään kymmenen minuuttia.

Tämä, esimerkiksi, voisi olla yksi kesäkuun toisena viikonloppuna järjestettävä Huomattavaa häiriötä ilmastonmuutoksesta -tapahtuman tehtävänanto.

Kolmipäiväinen tapahtuma tutkii ilmastonmuutoksen ja julkisen kaupunkitilan suhdetta. Nimensä tapahtuma on saanut Suomen järjestyslaista, jossa kirjoitetaan julkisen tilan esityksissä seuraavasti: ”Esitysten järjestäminen yleisellä paikalla on kielletty, jos se on lainvastaista taikka siitä aiheutuu […] huomattavaa häiriötä yleiselle järjestykselle”. Nimi on myös viittaus Häiriköt-päämajan tutkiman kulttuurihäirinnän käsitteeseen.

Julkinen kaupunkitila on viimeisiä saarekkeitamme, jossa ilmastonmuutoksen tunnustava paradigma ei näy. Siinä missä ilmastonmuutosaihe on viime vuosina lyönyt voimallisesti läpi medioissamme, on kaupunkitilan imperatiivi edelleen yksiselitteisesti ”kuluta”. Huomattavaa häiriötä ilmastonmuutoksesta pyrkii horjuttamaan julkisen tilan markkinalogiikkaa, ja ehdottamaan toisenlaista kaupunkitilan käyttöä.

Ensimmäisenä päivänä pidetään tapahtuman avajaispuheenvuorot Helsingin keskustassa. Kiasmalta Ruttopuistoon kulkevan reitin varrella kuullaan tekijöiden lisäksi ilmastonmuutoksen perijöitä, lapsia ja nuoria. Toisena päivänä pystytetään koko kansan ilmastokokous Keskuskadulle, ja kolmantena päivänä tehdään artivistisia aktioita kaupunkitilassa. Sana “artivismi” tulee sanoista taide, “art”, ja aktivismi. Tapahtuman tarkoituksena on ottaa kaupunkitilaa haltuun konkreettisesti, mutta haastaa myös sisäistä, ruumiillista julkisen tilan kokemusta.

Huomattavaa häiriötä ilmastonmuutoksesta -tapahtuma on osa Ilmastokirkko-nimeä kantavan esitystaideprojektin pilottivaihetta. Myöhemmin kesällä Ilmastokirkko syventyy tutkimaan ilmastonmuutokseen liittyvän tunneskaalan hiljaisempia virtoja, kuten surua, pelkoa, ahdistusta ja yksinäisyyttä. Nyt järjestettävässä tapahtumassa puolestaan kokeillaan Ilmastokirkon suoran toiminnan strategioita.

Häiriö voi hetken aikaa näyttää maailman erilaisena. Vaikka häiriö on väliaikainen, se voi kylvää pysyvän muutoksen siemeniä. KUVA: Ronja Louhivuori
Häiriö voi hetken aikaa näyttää maailman erilaisena. Vaikka häiriö on väliaikainen, se voi kylvää pysyvän muutoksen siemeniä.
KUVA: Ronja Louhivuori

Käytännössä kaikki merkittävät yhteiskunnalliset harppaukset historiassamme on saavutettu kansalaisaktivismin avulla. Ilmastonmuutos ulkoistetaan mielellään asiantuntijoiden ja poliitikkojen ratkaistavaksi, mutta suomalaisen politiikan intresseissä ympäristökysymykset tulevat olemaan toissijaisia niin kauan kuin jokin toinen kriisi – todellinen tai retorinen – on tehokkaampi poliittinen peliväline.

Kuluvana vuonna presidenttiehdokkailta kysyttiin Ylen vaalikoneessa, onko Suomen toimittava ilmastonmuutoksen torjumiseksi, vaikka siitä olisi taloudelle haittaa. Suurin osa ehdokkaista antoi kaunopuheisen kyllä-vastauksen. Käytännössä poliittisessa keskustelussa huoli talouskasvusta kuitenkin ohittaa aina kestävän ilmastopolitiikan, vaikka kasvun tiedetään olevan väistämättömässä ristiriidassa kestävän ilmastopolitiikan kanssa.

Globaali ympäristökatastrofi ei kuitenkaan kysy – eikä tule kysymään – saako se häiritä taloutta. Se häiritsee sitä jo nyt, ja tulee häiritsemään jatkossakin. Ekologisen kriisin aika vaatii koko talouden käsitteen uudelleenajattelua suhteessa rajallisiin resursseihimme. Halusimme tai emme, kulutusyhteiskunnan aika on ohi.

Julkisen tilan väärinkäyttöä: spontaanit tanssit Narinkkatorilla. kuva: Antti Yrjönen
Julkisen tilan väärinkäyttöä: spontaanit tanssit Narinkkatorilla.
KUVA: Antti Yrjönen

Koska ilmastonmuutos ei näy arjessamme kuin välillisesti, on sitä aktiivisesti tehtävä näkyväksi esimerkiksi juuri esitystaiteen keinoin. Tiedon lisääminen ilmastonmuutoksesta on ilmeisen tärkeää, mutta yksin riittämätöntä. Tarvitaan kollektiivinen kokemuksellinen muutos ja tapoja kuvitella merkityksellisiä, kestäviä tulevaisuuksia. Tässä muutoksessa esittävä taide voi pelata avainroolia yhteisöllisenä, ruumiillisena tapahtumisena, kokemisena, kokeilemisena ja unelmoinnin paikkana.

Kuvittelukykymme suhteessa ekologisesti ja sosiaalisesti kestävään tulevaisuuteen on jatkuvasti koetuksella suorien, yhteisöllisten vaikutusmahdollisuuksien puuttuessa. Huomattavaa häiriötä ilmastonmuutoksesta -tapahtuman tarkoituksena on ilmastonmuutoksen ja kaupunkitilan poikkitaiteellisen tutkimisen lisäksi muodostaa horisontaalista, matalan kynnyksen ilmastokansalaisuutta. Tapahtumaa on lähdetty työstämään avoimen tekijyyden periaatteella: kuka tahansa on voinut osallistua prosessiin sekä avoimissa työpajoissa että halutessaan myös työpajojen ulkopuolella.

Tarkoituksena on avata uudenlaisia, ruumiillisia kuvittelun horisontteja kaupunkitilaan. Tapahtuma koettelee julkisen tilan markkinalogiikkaa, tuottaa murtumia ja katkoksia, jotka avaavat mahdollisuuksia kokea ja olla toisin yhdessä. Hypoteesina on, että tietoinen toisin toimiminen esitystaiteen kehyksessä mahdollistaa toisin toimimisen ja ajattelemisen myös arjessa.

Valmistautumista TOIMI-päivän pilottityöpajaan. KUVA: Antti Yrjönen
Valmistautumista TOIMI-päivän pilottityöpajaan.
KUVA: Antti Yrjönen

Kokeellinen asenne taiteeseen ja elämään on yksi pohjimmainen ehto matkalla kohti kestäviä elämäntapoja.

Aiemmat hiilen kierron häiriöt ja niitä seuraavat joukkosukupuutot ovat kehittyneet tuhansien, jopa miljoonien vuosien aikajänteellä. Nykyinen ilmastonmuutos on saatu aikaan noin sadassa vuodessa. Muutosnopeudesta johtuen on käytännössä mahdotonta arvioida, miten vakavia ilmastonmuutoksen seuraukset tulevat olemaan. Suhteemme tulevaisuuteen on katkennut. Ilmastokirkon näkökulmasta tämä tarkoittaa myös kokeilevaa, ei-tietävää ja avoimen erehtyväistä asennetta taiteelliseen työskentelyyn: mitään takeita ”onnistumisesta” ei ole, mutta on yritettävä, toimittava, tehtävä jotakin, epäonnistuttava ja yritettävä uudestaan.

Epäonnistumisen eetos merkitsee myös luonnon hallintaan perustuvan ihmisyyden uudelleenarviointia. Ilmastonmuokkaus on paitsi ainoastaan väliaikaisratkaisu, aikalisä, myös potentiaalisesti erittäin vaarallista. Pelastavaa greentechiä on turha odottaa: deus ex machina ei ratkaise tätä näytöstä.

Käänteen tekemiseksi tarvitaan kansalaisliikettä. Nyt.

TEKSTI: Ronja Louhivuori & Laura Halonen

NYT.

Ilmastokirkon perustajajäsenet Laura Halonen ja Ronja Louhivuori. KUVA: Katri Naukkarinen
Ilmastokirkon perustajajäsenet Laura Halonen ja Ronja Louhivuori.
KUVA: Katri Naukkarinen

Act like we have a crisis!

Reimagine the public space!

Mitä?

Ilmastokirkko on esitystaideprojekti, joka on syntynyt kaipuusta pitkäjänteiseen, huokoiseen ja horisontaaliseen ilmastoyhteisöön. Ilmastokirkon ovat perustaneet näyttelijä ja esitystaiteilija Laura Marleena Halonen sekä dramaturgi Ronja Louhivuori.

Huomattavaa häiriötä ilmastonmuutoksesta 8.-10.6.2018

8.6. PUHU kokoonnumme 17.00 Kiasman edessä. Reitti kulkee Kiasmalta Annantalon kautta Vanhaan kirkkopuistoon.

9.6. KESKUSTELE 12.00-16.00 Keskuskatu, eteläpääty

10.6. TOIMI 13.00 Kansalaistori

Huomattavaa häiriötä ilmastonmuutoksesta on osa Ilmastokirkon pilottijaksoa. Tapahtuma toteutetaan yhteistyössä tanssitaiteilija Samuli Nordbergin, tuottaja Anu Räsäsen, Kiasma-teatterin, Häiriköt-päämajan, Voima-lehden ja Annantalon kanssa osana URB18-festivaaliohjelmistoa.

Esteettömyystiedot: Kaikki tapahtuman ohjelma on maksutonta ja ikärajatonta. Ensimmäisenä päivänä kuljemme yhdessä Kiasmalta Mannerheimintien, Simonkadun ja Annankadun kautta Vanhaan kirkkopuistoon, matkaa yhteensä n. 1km, vauhti hidas, ei portaita.

Jaa tämä:

Elämisvalheen aika

Keskustelussa totuuden ja politiikan suhteesta on ohitettu ilmastonmuutosta koskeva kollektiivinen itsepetos.

Kun Oxford Dictionaries tiedotti valinneensa ”totuudenjälkeisyyden” vuoden 2016 sanaksi, aiheesta kertoneet uutiset viittasivat lähes poikkeuksetta Yhdysvaltojen presidentin Donald Trumpin poliittiseen retoriikkaan tai Britannian kansanäänestykseen EU-erosta. Poliittisen valheen ilmentymät kaventuivat ilmeisiin faktavalheisiin, joiden tunnistaminen on suhteellisen helppoa. 

Vähemmälle huomiolle ovat jääneet politiikan rakenteelliset ja systeemitasolla vaikuttavat valheet. Uhkaavin näistä on elämisvalhe, joka on kollektiivista itsepetosta. Professori Jukka Paastela kirjoittaa vuonna 1995 ilmestyneessä teoksessaan Valhe ja politiikka: tutkimus hyveestä ja paheesta yhteiskunnallisessa kanssakäymisessä, että elämisvalheen itsepetoksella ”voidaan tarkoittaa vääriä uskomuksia, joita ihminen itse ei huomaa, toiveajattelua, jota yksilö ei välttämättä tiedosta sekä tarkoittamatonta tietämättömyyttä”.

Elämisvalhe on siis kokonaisvaltainen tulkinta todellisuudesta, jossa valheellisen ajattelun omaksunut yhteisö elää. Yksi elämisvalheen muoto Suomessa on saamelaisten oikeuksiin liittyvät väärät uskomukset. Lapin yliopiston tutkimusprofessori Rauna Kuokkanen kirjoitti viime vuonna ­Politiikasta-lehdessä, että ”Suomessa monet eivät tiedä tai usko, että Suomellakin on oma kolonisointihistoriansa”.

Liian hyvä ollakseen totta? Vuonna 2015 Yhdysvaltain ympäristönsuojeluvirasto EPA paljasti ennennäkemättömän röyhkeän huijauksen. Volkswagenien ajotietokoneet oli ohjelmoitu tunnistamaan päästömittaukset ja pudottamaan testien aikana moottorin tehoja ja sitä myötä myös päästöjä. Testeissä huijaavia autoja ehdittiin myydä 11 miljoonaa kappaletta. Seurasi melkoinen skandaali ja Volkkarin maine ryvettyi. Vai ryvettyikö? Volkswagenin brändi on rakentunut vuosikymmenten mittaan ja se on eittämättä yksi maailman arvostetuimmista ja luotetuimmista automerkeistä. Vuonna 2017 VW juhli nousuaan maailman suurimmaksi autovalmistajaksi – pikainen skandaali ei paljoa paina, kun kuluttajat valitsevat autoa itselleen. Skandaalin vähäiseen merkitykseen voi vaikuttaa myös se, että kyllähän me kuluttajat tiedämme, että autot saastuttavat eikä meille paljastunut skandaalin myötä oikeastaan mitään uutta tai yllättävää. Kykymme selittää ikävätkin asiat pois on niin hyvä, että moiset yksityiskohdat unohtuvat alta aikayksikön. Elämisvalheessa kelpaa elellä.
Liian hyvä ollakseen totta? Vuonna 2015 Yhdysvaltain ympäristönsuojeluvirasto EPA paljasti ennennäkemättömän röyhkeän huijauksen. Volkswagenien ajotietokoneet oli ohjelmoitu tunnistamaan päästömittaukset ja pudottamaan testien aikana moottorin tehoja ja sitä myötä myös päästöjä. Testeissä huijaavia autoja ehdittiin myydä 11 miljoonaa kappaletta. Seurasi melkoinen skandaali ja Volkkarin maine ryvettyi. Vai ryvettyikö?
Volkswagenin brändi on rakentunut vuosikymmenten mittaan ja se on eittämättä yksi maailman arvostetuimmista ja luotetuimmista automerkeistä. Vuonna 2017 VW juhli nousuaan maailman suurimmaksi autovalmistajaksi – pikainen skandaali ei paljoa paina, kun kuluttajat valitsevat autoa itselleen. Skandaalin vähäiseen merkitykseen voi vaikuttaa myös se, että kyllähän me kuluttajat tiedämme, että autot saastuttavat eikä meille paljastunut skandaalin myötä oikeastaan mitään uutta tai yllättävää. Kykymme selittää ikävätkin asiat pois on niin hyvä, että moiset yksityiskohdat unohtuvat alta aikayksikön. Elämisvalheessa kelpaa elellä.

Ilmastonmuutosta koskevien faktojen sivuuttaminen länsimaisissa yhteiskunnissa täyttää elämisvalheen määritelmät. Ilmastonmuutoksen faktojen ohittaminen on lähimpänä totuudenjälkeisen ajan määritelmää. 

Siksi on yllättävää, ettei ilmastonmuutos ole ollut totuudenjälkeisen ajan keskustelun ytimessä. Totuudenjälkeisen ajan käsitettä on käytetty auttamattoman epämääräisenä tapana kohdistaa moralisoiva katse tiettyihin toimijoihin. Ilmastonmuutoksen kohdalla puuttuu mahdollisuus tuntea ylemmyyttä suhteessa valheisiin haksahtaviin toisiin, jotka äänestävät väärin ja omaksuvat vääriä poliittisia uskomuksia. 

Moni totuudenjälkeistä aikaa kauhisteleva länsimaalainen ei ole valmis luopumaan lentomatkoista, autoilusta, lihasta tai lapsen hankkimisesta, vaikka meillä on runsaasti tietoa niiden aiheuttamista huomattavista päästöistä. Saastuttavasta elämäntavasta pidetään tiukasti kiinni, vaikka muilla elämänaloilla pyritään toimimaan hyveellisen omakuvan mukaisesti. 

Elämisvalhe on kytkeytynyt kiinteästi yhteisölliseen omakuvaan, jota valheen tunnustaminen järkyttäisi. Ilmastonmuutoksen kohdalla omakuva liittyy vahvasti länsimaiseen elämäntapaan. Kuinka olla globaali ja tiedostava kansalainen, jos ei pääse lentomatkailemaan ympäri maailmaa?

Julkisessa keskustelussa ilmastonmuutos on edelleen ”uskon kysymys”, joka edellyttää poliittisilta toimijoilta uskontunnustuksen mutta ei konkreettisia tekoja ilmastonmuutoksen torjumiseksi tai siihen sopeutumiseksi ja varautumiseksi. Ilmastonmuutosta kehystetään usein luomisoppiin verrattavissa olevana kysymyksenä, johon joko uskotaan tai ei uskota. 

Suomen Kuvalehti uutisoi vuonna 2011: ”Usko ilmastonmuutokseen ei riipu tietämyksen määrästä.” Yhdysvalloissa tehdyn kyselyn mukaan amerikkalaiset eivät usko evoluutioon, alkuräjähdykseen tai ilmastonmuutokseen. 

Ilmastonmuutoksen tutkimuksessa on poikkeuksellisen laaja konsensus muutoksen syistä ja seurauksista. Tutkimusta pyritään jatkuvasti yleistajuistamaan ja välittämään yhteiskunnalliseen keskusteluun. Siitä huolimatta totuudenjälkeisen ajan käsite kiinnittyi yksittäisiin politiikkatoimijoihin, ei keskuudessamme vaikuttavaan elämisvalheeseen.

Monet ihmiset kaipaavat uskonnon mukanaan tuomaa varmuutta ja ehdottomuutta. Pitäisikö ilmastonmuutoksesta puhua uskonnollisväritteisesti? Entä, jos ihmiset odottavat maailmanloppua – silloinhan tuleva ilmastokaaos ei välttämättä edes näyttäydy vältettävänä asiana. Tässä vuonna 2005 tehdyssä vastamainoksessa yhdistimme Raamatun (Johanneksen ilmestys) kuvauksen tulevasta maailmanlopusta.
Monet ihmiset kaipaavat uskonnon mukanaan tuomaa maailmanselitystä. Pitäisikö ilmastonmuutoksesta puhua uskonnollisväritteisesti? Entä, jos ihmiset odottavat maailmanloppua – silloinhan tuleva ilmastokaaos ei välttämättä edes näyttäydy vältettävänä asiana. Tässä vuonna 2005 tehdyssä vastamainoksessa yhdistimme Raamatun (Johanneksen ilmestys) kuvauksen tulevasta maailmanlopusta.

Vuoden 2018 presidentinvaaleissa suurin osa ehdokkaista piti ilmastonmuutosta yhtenä suurimmista uhista Suomelle. Konkreettisia politiikkatoimia ei kuitenkaan juuri esitetty tai edes vaadittu. Tärkeintä oli lujan uskon tunnustaminen. 

Presidentti Sauli Niinistön konkreettinen aloite estää mustan hiilen eli noen leviäminen pohjoisille alueille on ollut tästä syystä virkistävä siirtymä sanoista tekoihin. Niinistö on pitänyt aihetta esillä tapaamisissaan Yhdys­valtojen ja Venäjän presidenttien kanssa. 

On kuvaavaa, että Niinistön ”todellisia tarkoitusperiä” epäillään kysymyksen esiin nostamisessa. Esimerkiksi Iltalehden politiikan toimittaja Olli Ainolan mielestä on ”herttaista”, että Niinistöä kiitetään konkreettisesta aloitteesta ilmastonmuutoksen vaikutusten ehkäisemiksi. Ainolan mukaan Niinistö ei ole oikeasti ”ilmastoherännäinen” vaan käyttää kysymystä strategisena keinona suurvaltapolitiikan areenoilla. 

Muissa politiikkakysymyksissä harvoin peräänkuulutetaan aitoa uskoa. Koulutusta, yritystukia tai kuntauudistuksia puolustavan poliitikon ei tarvitse uskotella ”herännäisyyttään” asiaan. Asian perustelu tietoon pohjautuen riittää. 

Ilmastonmuutoksen kohdalla täsmällistä tietoa on saatavissa paljon enemmän kuin esimerkiksi kestävyysvajeen määrittelyn kohdalla, mutta kestävyysvaje ei ole politiikan kielessä uskon asia. Vuoden 2015 eduskuntavaalien alla kestävyysvajeen suuruus kehystettiin faktatietona, yhteisesti ­jaettuna tilannekuvana. 

Tutkijoilla  on yhteinen tilannekuva ilmastonmuutoksesta, mutta sen välittyminen poliittiseen päätöksentekoon on hidasta niin pitkään, kun keskustelua ilmastonmuutoksesta käydään uskon retoriikan kautta. Kun poliitikko kertoo uskovansa ilmastonmuutokseen ja pitävänsä sitä yhtenä aikamme suurimmista uhista, häneltä on vaadittava poliittisia ratkaisuja uhan selättämiseen. 

Jos poliitikko tarjoaa ratkaisuja ja vieläpä osoittaa sitoutumista niihin, hänen uskonsa lujuus on täysin epärelevantti kysymys. Herännäisyys ja uskontunnustukset ovat keskeisiä uskonnollisten yhteisöjen piirissä, eivät poliittisessa päätöksenteossa. 

Ristiriidan ratkaisemisesta tekee erityisen vaikeaa, että siihen liittyy klassinen vapaamatkustajan ongelma. Perussuomalaisten kansanedustaja Laura Huhtasaaren mukaan EU:n päästötavoitteita kohdistetaan liikaa Suomelle, mikä ei ole reilua. Hän sanoo Puolan ja Kiinan pääsevän kuin ”koira veräjästä” ja toteaa: ”Saastuttajien on siivottava itse jälkensä.”

Eurooppalaisen mallioppilaan omakuva ohjaa ajattelemaan, että Suomi hoitaa tonttinsa mallikkaasti. Elämisvalheeseen kuuluu sen tosiasian kieltäminen, että tässä asiassa emme voi osoittaa sormella muualle. 

Pienellä Suomella on poikkeuksellisen suuri ekologinen jalanjälki maailmassa. Viime vuonna suomalaiset kuluttivat koko vuoden luonnonvaransa vain hieman reilussa kolmessa kuukaudessa, kun kansainvälinen keskiarvo oli kahdeksan kuukautta. 

Ylikulutuksen kitkeminen pitäisi olla poliittisen agendan kärjessä, koska Suomi on tällä hetkellä osa ongelmaa, ei ratkaisua. On siirryttävä elämisvalheen jälkeiseen aikaan.  

Jaa tämä: