ilmastonmuutos

Öljytty yhteiskunta tarvitsee energiakäänteen

Öljy on mainio aine, jonka käytön on loputtava. Tämän tekee vaikeaksi se, että öljy pyörittää yhteiskuntaamme.

Ympäristötutkijoiden viesti on selvä ja pelottava: öljyn polttamisen pitää loppua pikaisesti, jos haluamme välttää ilmastonmuutoksesta johtuvan yhteiskuntien romahduksen tulevaisuudessa. Suurin ongelma on poltossa syntyvä hiilidioksidi, joka voimistaa ilmaston lämpenemistä.

Suomalaiset käyttävät osuutensa Maapallon vuosittain tuottamista resursseista noin kolmessa kuukaudessa ja koko ihmiskunta kykenee tähän samaan joka vuosi kesäkuun loppuun mennessä. Ja samalla me kuitenkin roudaamme turhaa tavaraa edes-takas ja poltamme öljyä tätä tehdessämme. Ehkä hyvä elämä olisi saavutettavissa hieman vähemmälläkin.

Öljyn ongelmallisuus kumpuaa sen oivallisuudesta. Öljy pitää yhteiskunnan liikkeellä, voitelee taloutta ja rakentaa hyvinvointiamme. Se on erinomainen energialähde, jota on ollut runsaasti saatavilla ja jota on helppoa kuljettaa, jalostaa ja varastoida. Öljyn energiasisältö on suuri, eli polttamalla pieni määrä öljyä saadaan paljon lämpöä tai voidaan liikkua pitkä matka nopeasti. Eikä öljy ole pelkkä energialähde, vaan myös tärkeä raaka-aine ja sitä on kaikkialla ympärillämme: meikkinä poskellasi, maalina seinällä, asfalttina kadulla ja muovina sielläkin missä ei pitäisi.

Öljyriippuvuudesta eroon pyristely onkin yhteiskunnalle yhtä vaikeaa kuin huumevieroitus yksilölle. Olisi paljon houkuttelevampaa jatkaa vielä vähän aikaa kuin lopettaa heti.

Jotkut eivät myönnä öljyriippuvuutta ollenkaan ongelmaksi ja monet arvioivat öljyn käytön nopean lopettamisen mahdottomaksi urakaksi ainakin globaalilla tasolla. Vaihtoehtoisia energialähteitä ei pidetä vielä riittävän halpoina tai niitä ei uskota olevan riittävästi saatavilla. Varsinkin liikenteessä öljystä eroon pääsyn on koettu olevan vaikeaa, vaikka esimerkiksi sähköllä kulkevia autoja oli liikenteessä jo vuosisata sitten.

Aina voi myös vedota siihen, että kaikkiin muihinkin energiantuotannon tapoihin liittyy ympäristöhaittoja tai riskejä. Ydinvoimalat voivat räjähtää, tuulivoimalat meluavat ja aurinkopaneeleihin tarvittavien metallien louhiminen tuhoaa luontoa. Vaihtoehtojen ei kuitenkaan tarvitse olla riskittömiä ollakseen parempia.

Elämäntapamme perustuu halpaan öljyyn, jota tuntuu olevan tarjolla loputtomasti. Harmillisesti Maapallon elinkelpoisena pysymisen rajat tulevat vastaan ennen kuin öljyvarantojen riittävyys. Lentomatkustamisen ohella esimerkiksi ruokatuotanto perustuu tuohon mustaan eliksiiriin.
”Öljy on ylellisyyshuume, jota moderni länsimainen – nyttemmin planetaarinen – sivilisaatio kuosaa menemään huolimattomasti, öky­narkomaanin välinpitämättömyydellä. Öljyn läsnäolevuus lähentelee absoluuttisuutta pienimmissäkin arkisissa yksityiskohdissa: muoveista lannoitteisiin, pinnoitteista kantaviin rakenteisiin, ilmassa leijuvista partikkeleista maaperän mikromuoviin. On vaikea kuvitella asiaa, joka ei tavalla tai toisella olisi öljyperäisen tuotantomuodon piirissä”, toteaa filo­sofi, runoilija Antti Salminen.

Öljyn osuus maailman energiankulutuksesta on yli kolmannes. Se on kivihiilen ja maakaasun ohella eniten käytetty fossiilinen polttoaine. Fossiilisuus tarkoittaa sitä, että uutta öljyä ei tuoteta missään, vaan olemassa olevia varantoja vain poistetaan vanhoista maankuoren varastoista. Alun perin öljy on syntynyt kasvien jäänteistä muhimalla miljoonien vuosien ajan kovassa paineessa maan uumenissa.

Vaikeinta öljyriippuvuuden haittojen tunnustaminen on heille, jotka nykyisin saavat elantonsa öljystä. Heitä ei lohduta se, että uudet energiamuodot voivat parhaimmillaan työllistää paljon enemmän ihmisiä kuin öljyn käyttö energiaksi. Yksittäisten ihmisten ja yritysten etu ei välttämättä ole koko yhteiskunnan etu. Pitkällä aikavälillä ilmastonmuutos kuitenkin uhkaa murentaa olemassaolon edellytykset myös niiltä toimijoilta, jotka tällä hetkellä eniten hyötyvät öljypohjaisesta taloudesta.

Talouspuheessa usein pelätty öljyn loppuminen ei tosiasiassa ole kovin suuri murhe, sillä kehittyvän tekniikan avulla voidaan etsiä ja ottaa käyttöön aiemmin rauhaan jääneitä öljyesiintymiä. Pulmana on, että kun helpoimmin hyödynnettävät lähteet ovat ehtyneet, pitää öljyä hakea yhä hankalammista paikoista tai siirtyä käyttämään epäpuhtaita varantoja. Esimerkiksi Arktisen alueen esiintymien hyödyntäminen altistaa herkän pohjoisen luonnon öljyvahingoille, kun öljyä joudutaan poraamaan ääriolosuhteissa syvältä merenpohjasta ja kuljettamaan pitkiä matkoja.

Toinen keskeinen pulma on, että heikkolaatuisia öljylähteitä hyödynnettäessä energiasuhde, eli EROEI (energy returned on energy invested) heikkenee. Jokaista käyttöön saatua öljylitraa kohden joudutaan kuluttamaan entistä enemmän energiaa raaka­öljyn keräämiseen, epäpuhtauksien poistoon, jalostukseen ja kuljetuksiin. Yhdysvaltain energiantuotannolle tärkeä vesisärötys on esimerkki paljon energiaa kuluttavasta ja valtavia paikallisia ympäristötuhoja tuottavasta öljyn hankintatavasta.

Itse kultakin unohtuu helposti arjessa se, että esimerkiksi vaatteemme on usein valmistettu öljystä, tai vähintään öljyä käyttäen. Oikeastaan nykyaikaista yhteiskuntaa voisi tarkastella sen kautta, että lähes kaikki materia ja toiminta ympärillämme on tavalla tai toisella öljyä tai öljyllä tehtyä. Voisimme kenties hahmottaa tätä ilmiötä piiloöljy-käsitteen kautta – vaikka se on poissa silmistä, sen ei pidä olla poissa mielistä.

Ympäristöhaitat ovatkin öljyn loppumista suurempi huolenaihe. Haitoissa on pohjimmiltaan kyse ulkoisvaikutuksista, eli siitä että nykyinen talousjärjestelmä ei kykene siirtämään erilaisia haittojen kustannuksia täysimittaisesti öljyn hintaan.

Deepwater Horizon -öljynporauslautan tuho Meksikonlahdella vuonna 2010 oli viimeisin maailmanlaajuista huomiota herättänyt suuri öljyonnettomuus. Pienempiä vuotoja kuitenkin sattuu koko ajan, eivätkä ne juuri herätä huomiota, vaikka luontoon tihkuva öljymäärä on todennäköisesti moninkertainen suuriin onnettomuuksiin verrattuna.

Lisäksi öljytuotteita poltettaessa ilmaan pääsee ilmaston lämpenemistä kiihdyttävän hiilidioksidin ohella myös nokea ja muita hiukkasia, haitallisia hiilivetyjä sekä happamoittavia rikki- ja typpiyhdisteitä.

Suuria kansainvälisiä öljy-yhtiöitä on oikeutetusti syytetty ilmastotutkimusten vääristelystä ja ilmastonmuutoksen vakavuuden vähättelystä. Kun luotettavan tutkimustieto on lisääntynyt, ihmistoiminnan aiheuttaman ilmastonmuutoksen olemassaolon suoranainen kieltäminen eli ilmastodenialismi on käynyt entistä vaikeammaksi. Pitkän aikavälin seurantatiedot esimerkiksi jäätiköiden sulamisesta, ilmakehässä olevien kasvihuonekaasujen pitoisuuksien kasvusta, merien ja ilmakehän lämpenemisestä ja jäätiköiden sulamisesta osoittavat ilmaston lämpenemisen etenevän.

Pelkona on, että lämpeneminen kiihtyy kuumenemiseksi, jonka seu­rauksilta Suomikaan ei ole turvassa.

Tarvitsemme energiakäänteen. Määrätietoisen ja pontevan energiapolitiikan avulla Suomessa voidaan siirtyä öljystä muihin energialähteisiin jo lähivuosikymmeninä – jos ei kokonaan niin ainakin valtaosin. Halutessaan Suomi voi ryhtyä globaaliksi suunnannäyttäjäksi. Yhdessä muiden maiden ilmastopolitiikan onnistumisten kanssa tämä voi riittää ilmastonmuutoksen pahimpien seurausten välttämiseen.

Energiakäänne ei onnistu helposti, mutta se on mahdollinen ja kansainvälisesti vertaillen Suomessa on hyvät mahdollisuudet sen onnistumiselle. Tarvitaan vähäpäästöisten vaihtoehtojen tutkimusta, investointeja uusiin energiamuotoihin ja ennen kaikkea enemmän huomiota energian säästämiseen. Näiden edellytys on koko yhteiskuntaan vaikuttava vahva energiapolitiikka.

Poliitikot taas tarvitsevat tuekseen riittävän määrän yksittäisiä ihmisiä, jotka ymmärtävät nopeiden toimien tarpeellisuuden.

Kirjoittaja on erikoistutkija Suomen ympäristökeskuksessa.

”AINA ILMAINEN TOIMITUS JA PALAUTUS”
Teksti: Jari Tamminen

Öljy on liian halpaa. Meille Suomeen tuodaan katukiviä Kiinasta, koska niiden kuljettaminen tänne ei maksa juuri mitään. Se ei maksa juuri mitään sen takia, että savua puskevat rahtilaivat tai paketteja kiidättävät lentokoneet saavat saastuttaa yhteistä palloamme ilmaiseksi. Saasteet sosialisoidaan koko elonkehälle.

Tämä todellisia kustannuksia halvempi rahti näkyy siinä, että turhaakin krääsää roudataan pitkin poikin palloa. Tämän voi havaita esimerkiksi vierailemalla missä tahansa Suomen rahtikeskuksessa sopivana päivänä. Siellä silmien eteen avautuu näennäisen loputon Zalando-laatikoiden ulappa. Ja pian noin puolet paketeista palaa lähettäjälle. Koska rahdin tai valmistuksen päästöistä ei tarvitse juurikaan maksaa, niin iso osa noista tarpeettomina tai sopimattomina palautetuista hyödykkeistä päätyy suoraan kaatopaikalle.

On kuvaavaa, että Zalando mainostaa itseään sloganilla ”Aina ilmainen toimitus ja palautus”.

Jokainen voi kysyä itseltään, laskisiko elintasomme, mikäli malttaisimme luopua turhasta tavaroiden roudaamisesta edestakaisin. Ehkä turhasta tavarastakin voisi luopua ilman, että elämän laatu romahtaisi

Jaa tämä:

Hätälasku päästöille

Vaikka lentoliikenteen päästöt pitäisi saada laskemaan, ne kasvavat jatkuvasti. Lennettyjen kilometrien lisääntyessä panostukset ympäristöystävälliseen tekniikkaan eivät yksin riitä.

YK:n alainen Kansainvälinen siviili-ilmailujärjestö ICAO vaatii, että kansainvälisen lentoliikenteen kasvun pitää olla vuoden 2020 jälkeen hiilineutraalia. Eli päästöt eivät saa kasvaa, vaikka lentokilometrien määrä kasvaisikin. Nykyisellään lennetyt kilometrit lisääntyvät päästöineen kolme kertaa nopeammin kuin mitä parantunut energiatehokkuus leikkaa päästöjä.

Edestakaisen Helsinki-New York -lennon hiilidioksidipäästöt ovat Finnairin päästölaskurin mukaan 884 kiloa yhtä matkustajaa kohden. Arviot kuitenkin vaihtelevat ja niihin vaikuttavat muun muassa reitti, välilaskut, konetyyppi ja se, mitä kaikkea yleensäkään lasketaan mukaan lennon päästöihin. Esimerkiksi MyClimate-palvelun mukaan saman matkan hiilidioksidipäästöt ovat 2500 kiloa.
Keskiverto suomalainen tuottaa reilun 10 000 kiloa hiilidioksidia vuodessa. Taso on kestämätön ja valtioneuvoston keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikka tavoittelee tuon puolittamista. Päästöjen puolittaminen ei kuitenkaan riitä. Pariisin ilmastosopimuksessa asetetun 1,5 asteen lämpenemisen tavoitetason saavuttaaksemme vuosittainen päästötaso yhdelle suomalaiselle on noin 3000 kiloa hiilidioksidia.

Ilmailualan kokonaispäästöt jäävät jälkeen esimerkiksi ruuantuotannon tai tekstiilialan päästöistä, mutta siinä missä kaikki syövät ja käyttävät vaatteita, on lentäminen globaalisti melko harvojen ja varakkaiden huvia. Suomalaiset lentävät jopa poikkeuksellisen paljon. 

”Lentoliikenteen määrä on kasvanut viime vuosikymmeninä rajusti. Alan päästöjä tulisi vähentää, mutta ennusteiden mukaan lentoliikenne jatkaa kasvuaan myös tulevaisuudessa”, toteaa erikoistutkija Johanna Niemistö Suomen ympäristökeskus SYKE:stä.

Niemistö on yksi SYKE:n ja Sitran julkaiseman  Lentomatkustuksen päästöt -raportin kirjoittajista. Hän muistuttaa, että yhteisvaikutuksiltaan lentoliikenteen päästöt yläilmakehässä vaikuttavat ilmastonmuutokseen enemmän kuin vastaavat päästöt maan pinnalla.

Lentämisen suosioon vaikuttaa matkustusnopeuden ohella myös hinta. Lentopolttoaineesta ei peritä veroa ja kansainvälisten lentojen liput on vapautettu arvonlisäverosta. Kansainvälisen lento- ja laivaliikenteen verottomista polttoaineista on sovittu jo vuonna 1944 niin sanotun Chicagon yleissopimuksen myötä. Nykyisellään ilmailualan ei myöskään tarvitse maksaa aiheuttamiensa päästöjen todellista hintaa, vaan se siirretään koko planeetan hartioille ilmastonmuutoksen myötä.

”Kahdenvälisillä sopimuksilla valtiot kyllä voisivat verottaa kansainvälisillä lennoilla käytettyä polttoainetta, mutta tällaisia erillisiä sopimuksia ei ole ryhdytty tekemään.”

Polttoaine muodostaa nykyisellään noin kolmanneksen lentoyhtiöiden operointikuluista. Verot ovat perinteisesti olleet tehokas keino hillitä haitallista toimintaa. Esimerkiksi Ruotsissa lentoveron käyttöönoton jälkeen lentomatkustamisen määrä kääntyi laskuun. Myös monet suomalaiset kannattavat lentoveroa ja sitä vaativaan kansalaisaloitteeseen kerätäänkin parhaillaan allekirjoituksia. Näin siitä huolimatta, että vielä ei tiedetä missä määrin lentoliikenteen määrän lasku Ruotsissa on seurausta verosta. 

Vaikka veron tavoitteet ovat kannatettavia, ei sen toimivuus ole Niemistön mukaan itsestään selvää. 

”Verotulot ohjautuvat yleensä valtion kassaan eikä niitä voida ohjata suoraan vaikka lentoalan päästöjen tai hiilidioksidin vähentämistoimiin. Lisäksi, jos veron määrä perustuu pelkästään lentomatkan pituuteen, se ei kannusta lentoyhtiöitä vähentämään päästöjään esimerkiksi lentokaluston uusimisen tai uusiutuvien lentopolttoaineiden käytön kautta.”

Suomessa lentoveroa – kuten muitakin päästöihin perustuvia veroja – on myös kritisoitu siitä, että se kohdistuisi kovimmin pienituloisiin ja perheellisiin. Lisäksi Suomen lentomatkustajista suuri osa on ulkomaalaisia, jotka saattaisivat veron myötä vain vaihtaa reittinsä kulkemaan toista kautta tai valita toisen matkakohteen. 

”Valtaosa lentoliikenteestä on kansainvälistä, joten laajemmat, vähintään EU-tason kattavat sopimukset olisivat todennäköisesti vaikuttavampia verrattuna yksittäisten valtioiden päätöksiin”, Niemistö toteaakin.

Kansainväliseen kehitykseen yhden maan sisäisen päätökset eivät siis helposti vaikuta. Toisaalta olemme tilanteessa, jossa myös maan sisäiset matkat ovat usein edullisempia lentämällä kuin junalla. Esimerkiksi kotimaan matkailun siirtyminen lentoliikenteestä maata pitkin kulkevaksi vaikuttaisi merkittävästi suomalaisten päästöihin. Junaliikenteen suosiminen kotimaanmatkoissa olisi sikälikin ongelmatonta, että Jyväskylän yliopiston julkaiseman tuoreen Replacing short-haul flights with land-based transportation modes to reduce greenhouse gas emissions -tutkimuksen mukaan alle 400 kilometrin matkoilla kokonaismatka-aika ei veny lentämisestä luopumisen myötä. 

Niemistö huomauttaa tämän siirtymän tosin edellyttävän investointeja. Hänen mukaansa ”junamatkustamisen houkuttelevuutta voitaisiin lisätä vuorotarjontaa lisäämällä ja kehittämällä”.

Ajatus siitä, että lentoyhtiö voisi olla erityisen vastuullinen ja ympäristöystävällinen on hyvin ristiriitainen. Koko toimiala perustuu liikkumistapaan ja liikkumisen volyymin kasvuun, jotka eivät yksinkertaisesti ole toteutettavissa ympäristöystävällisesti.

ICAO:n tavoite pysäyttää alan kokonaispäästöjen kasvu ei siis riitä. Lentoliikenteen päästöt on saatava laskemaan absoluuttisesti ja Niemistön mukaan lentokilometrien vähentäminen on nopein keino tämän saavuttamiseksi. 

Pitkällä tähtäimellä energiatehokkuuden parantaminen on tärkeää, mutta kuluttajien valinnoilla siihen on vaikeaa vaikuttaa. Myös uusiutuville polttoaineille asetetut tavoitteet ovat vaikeasti saavutettavia.

”Lentoalan järjestön ATAG:in arvion mukaan vuonna 2025 olisi mahdollista kattaa vaihtoehtoisilla lentopolttoaineilla kaksi prosenttia alan kokonaispolttoainetarpeesta.”

Raaka-aineiden niukkuuden ohella myös hinta hidastaa uusiutuviin polttoaineisiin siirtymistä. Samoin sähkökäyttöisistä lentokoneista toivotaan helpotusta alan päästöihin, mutta niissäkin kehitystyö on vielä pahasti kesken ja esimerkiksi nykyisen akkuteknologian ja suurten matkustaja­koneiden yhdistäminen on ainakin toistaiseksi mahdotonta.

Yksi tapa kuluttajalle kohdata lentämisen päästöt on maksaa vapaa­ehtoista kompensaatiota. Oikean hintatason määrittäminen on kuitenkin vaikeaa. Esimerkiksi Finnair on määritellyt tasoksi euron kotimaan lennolta, kaksi Euroopan lennolta ja kuusi euroa mannerten väliseltä lennolta. Toisaalla sopiva korvaustaso on arvioitu jopa yli kymmenkertaiseksi tuosta.

”Eroja laskelmien välille syntyy esimerkiksi siitä, huomioidaanko vain hiilidioksidipäästöt vai myös muita vaikutuksia, mikä on hiilidioksidipäästöjen yksikköhinta ja toisaalta valitun kompensaatiohankkeen hinta päästöyksikköä kohti. Jos kompensaatio on alimitoitettu ja kuluttajat olettavat vaikutukset todellisuutta pienemmiksi, se voi ohjata käyttäytymistä väärällä tavalla”, Niemistö toteaa. Hän kuitenkin muistuttaa, että alimitoitettukin kompensaatio on parempi kuin ei kompensaatiota ollenkaan.

”Paras tilanne olisi kuitenkin se, ettei päästöä synny lainkaan.”

Ongelmineenkin vapaaehtoisuuteen perustuva kompensaatiojärjestelmä saattaa Niemistön mukaan kuitenkin olla hyvä tapa päästä liikkeelle. Siitä voi sitten kehittää järjestelmiä edelleen ja pyrkiä mahdollisesti myös kohti pakollisia kompensaatioita. 

Lentoalan ennustetaan kasvavan erityisesti kehittyvissä maissa, ja näiden valtioiden saattaa olla vaikea pystyä maksamaan päästöjen vähentämisestä riittävästi. 

”On myös tasa-arvokysymys, että voiko kehittyviltä mailta vaatia heti kalliimpia teknologioita käyttöön, kun muualla maailmassa liikkuminen on voitu aloittaa aikanaan ilman nykyisen­kaltaisia päästörajoitteita?”, Niemistö toteaa. 

Kansainvälinen matkailuelin­keino on myös vahvasti kytköksissä lentämiseen ja matkailuala tuo tuloja matkakohteisiin. Tämänkin johdosta monet valtiot suhtautuvat penseästi lentoliikenteen – ja sen myötä turismin – määrän vähentämiseen. Tähän ongelmaan voisi tietenkin vastata kehittämällä muita liikkumismuotoja turistiystävällisemmiksi.

Elämäntapamme perustuu halpaan öljyyn, jota tuntuu olevan tarjolla loputtomasti. Harmillisesti Maapallon elinkelpoisena pysymisen rajat tulevat vastaan ennen kuin öljyvarantojen riittävyys. Lentomatkustamisen ohella esimerkiksi ruokatuotanto perustuu tuohon mustaan eliksiiriin.
”Öljy on ylellisyyshuume, jota moderni länsimainen – nyttemmin planetaarinen – sivilisaatio kuosaa menemään huolimattomasti, öky­narkomaanin välinpitämättömyydellä. Öljyn läsnäolevuus lähentelee absoluuttisuutta pienimmissäkin arkisissa yksityiskohdissa: muoveista lannoitteisiin, pinnoitteista kantaviin rakenteisiin, ilmassa leijuvista partikkeleista maaperän mikromuoviin. On vaikea kuvitella asiaa, joka ei tavalla tai toisella olisi öljyperäisen tuotantomuodon piirissä”, julistaa filosofi, runoilija Antti Salminen.

 

 

 

 

Jaa tämä:

Älä mokaa näissä, kun puhut ilmastosta

Tärkeistä asioista saa ja pitääkin puhua. Ja mitä tärkeämpi asia – kuten ilmastonmuutos – sitä tärkeämpää on huolehtia faktojen oikeellisuudesta. Ohessa Häiriköiden tarkastuslista ilmastokeskusteluun.

Syksyllä julkaistu hallitusten välisen ilmastonmuutospaneeli IPCC:n arviointiraportti, keväiset koululaisten globaalit ilmastolakot ja vaalihulinat ovat saaneet myös sellaiset ihmiset puhumaan ilmastonmuutoksesta, jotka eivät ole sitä ennen tehneet. Se on parasta ja mahtavinta! Valitettavasti julkisessa keskustelussa on syvään juurtuneita, paikkaansa pitämättömiä ilmastokummallisuuksia, joita saattaa vahingossa tulla toistelleeksi itsekin.

Tarkista tästä, ettei sinun suustasi ainakaan jatkossa lipsahda höpöpuheita.

1. Ilmastonmuutos ei ole synonyymi kaikille maailman ongelmille

Vuonna 2015 Helsingissä keskusteltiin Hanasaaren hiilivoimalan tulevaisuudesta. Vastakkain oli lyhyellä tähtäimellä kustannustehokkaampi vaihtoehto voimalan elinkaaren pidentämisestä lisäinvestointien avulla sekä päätös hiilivoimalan toiminnan hallitusta alas ajamisesta ja investoinneista kestävämpään energian tuotantoon. Kestävämpi vaihtoehto voitti lopulta.

Maailmassa on tällä hetkellä paljon erilaisia ympäristöongelmia ja eettisiä haasteita. Ilmastonmuutoksen syyt, seuraukset ja hillintäkeinot ulottuvat moneen paikkaan ja liittyvät tavalla tai toisella moniin muihin ongelmiin ja haasteisiin.

Ilmastonmuutos on siis osa moninaista globaalia ympäristö- ja kestävyysongelmien vyyhtiä. Se ei kuitenkaan ole synonyymi kestävälle kehitykselle eikä kaikille maailman ympäristöongelmille. Jotta ympäristökysymyksiä voitaisiin pätevällä tavalla ratkaista, on tunnettava juuri kyseisen ongelman (tässä tapauksessa ilmastonmuutoksen) syyt ja siihen parhaiten vaikuttavat ratkaisumallit. Pidä huoli siitä, ettet sekoita ilmastonmuutoksen syitä, seurauksia ja ratkaisumalleja muiden ongelmien syihin, seurauksiin ja ratkaisumalleihin.

Ilmastonmuutos ratkaistaan tekemällä isoja muutoksia tavoissamme asua, liikkua, syödä ja kuluttaa. Sen sijaan kodin kemikaalikuorman vähentämisestä, otsonikerroksen suojelusta tai työntekijöiden oikeuksia kunnioittavien Reilun kaupan tuotteiden ostamisesta ei juuri ole hyötyä ilmastonmuutoksen hillinnässä, vaikka paremman maailman kannalta nämä kaikki ovat hyviä asioita.

2. Tiukat yhteiskunnalliset päätökset ovat välttämättömyys, sillä kuluttajavalinnat ovat liian pieniä

Isoilla asioilla on isot vaikutukset ja pienillä pienemmän. Kaikkia tarvitaan ja kaikki lasketaan, mutta mittakaavat kannattaa aina pitää mielessä.

Kuluttajavalintojen rooli ilmastonmuutoksen hillinnässä on saanut julkisessa keskustelussa suhteettoman suuren roolin. Ilmastonmuutosta ei voida hillitä riittävästi keskittymällä pelkästään kuluttajavalintoihin. Yhteiskuntamme on rakentunut siten, että omaa hiilijalanjälkeään on vaikeaa pienentää kestävälle tasolle, vaikka kuinka haluaisi. Yhteiskunnallinen vaikuttaminen on kuluttajavalintoja tehokkaampaa, koska sen avulla asumiseen, liikkumiseen, ruokaan ja kuluttamiseen liittyvät ilmastoystävälliset valinnat tehdään helpoiksi, halvoiksi ja houkutteleviksi myös sellaisille kuluttajille, joilla ei ole aikaa, energiaa tai kiinnostusta erityisesti panostaa vastuullisiin valintoihin.

Kuten oheinen kuva muistuttaa, voidaan kuluttajavalinnoilla saada aikaan pieniä muutoksia, mutta järkälemäiseen vaikuttamiseen niistä ei ole hyötyä. On keskityttävä järkäleen liikuttamiseen tavoilla, joilla se on oikeasti mahdollista (eli yhteiskunnallisella vaikuttamisella).

Joidenkin mielestä on kohtuullista osallistua yhteiskunnalliseen vaikuttamistoimintaan vasta sitten kun on tiputtanut oman hiilijalanjälkensä riittävän pieneksi. Tämä on puppua. Jos ajattelemme näin, on Suomessa vain muutamia ihminen, jolla on oikeus vaatia muutoksia. Jos tilanne olisi tällainen, olisi peli jo pelattu ja planeettamme elinkelvoton jo ehkä 50 vuoden kuluttua.

3. Isot teot ovat tärkeämpiä kuin pienet teot

Mittakaava, baby. Mittakaava.

Ilmastonmuutosta hillitään erikokoisilla teoilla, mutta toiset teot ovat tehokkaampia kuin toiset. Kuluttajina tunnemme usein vain pienimmät ja helpoimmat teot. Pienet teot vaikuttavat vähän yhden ihmisen tai perheen hiilijalanjälkeen, isoimmilla teoilla vaikutetaan paljon kaikkien maailman ihmisten elämään. Olemme globaalin ilmastokatastrofin partaalla ja koska käytettävissämme oleva aika on hyvin rajallinen, on olennaista kiinnittää huomiota siihen, millä teoillamme on isoimpia vaikutuksia ja keskittyä niihin. Mittakaavakysymyksillä meitä johdetaan usein myös harhaan, joko tarkoituksella tai vahingossa. Keskity ilmastonmuutoksen kannalta merkittäviin tekoihin ja vaadi myös poliittisilta toimijoilta samaa.

Paljon puhutuilla kierrättämisellä ja muovin käytön vähentämisellä on maailmaan hyviä vaikutuksia, mutta ilmastonmuutoksen hillinnässä niistä on vain marginaalinen apu. Ilmastonmuutoksen riittävä hillitseminen vaatii suuria muutoksia energiantuotannossa, teollisuudessa, liikenteessä, asumisessa ja maataloudessa. Myös luonnon omien hiilinielujen, kuten metsien ja maaperän hiilensidontakykyä tulee pyrkiä vahvistamaan.

4. Eri toimijoilla on erilaiset roolit

Ilmastoratkaisuja tekemään tarvitaan mahdollisimman paljon ihmisiä ja eri alojen osaajia. Yhteiskunnassa eri rooleissa olevilla ihmisillä on erilaisia mahdollisuuksia tehdä erilaisia ilmastoratkaisuja. Parhaaseen lopputulokseen päästään, kun eri toimijat keskittyvät niihin asioihin, joihin voivat parhaiten vaikuttaa omasta asemastaan käsin. Toisaalta meillä on yhteiskunnassa erilaisia rooleja työpaikalla, harratustoiminnassa ja kotona ja voimme voimme toimia tehokkaasti jokaisessa näistä paikoista.

TUTKIJAT tutkivat ilmastonmuutoksen syitä, seurauksia ja parhaita ratkaisumalleja ja välittävät tutkimustuloksensa yhteiskunnan muiden toimijoiden, erityisesti päätöksentekijöiden tietoon.

POLIITIKOT säätävät lakeja ja muuttavat verotusta ja tukipolitiikkaa, joiden avulla ympäristöystävälliset valinnat muuttuvat kuluttajille helpoksi ja yhteiskunnan uudet pelisäännöt tulevat selviksi yrityksille ja muille toimijoille yhteiskunnassa. Kuntapolitiikassa varmistetaan muun muassa että kunnan energia- ja hankintapolitiikat ovat kunnossa ja kunnan alueella tehdään hyvää yhdyskuntasuunnittelua.

YRITYSTOIMIJAT tutkivat ja kehittävät uusia tuotteita ja palveluita, jotka helpottavat muiden toimijoiden ilmastovastuullista toimintaa. Ne myös huolehtivat siitä, että oma toiminta ei kuormita ilmastoa.

TOIMITTAJAT ovat vallan vahtikoiria. He kirjoittavat ja puhuvat ilmastonmuutoksen syistä, seurauksista ja ratkaisumalleista, kysyvät oikeita kysymyksiä oikeilta toimijoilta, suhtautuvat haastateltavien viesteihin kriittisesti ja tarkistavat faktat ennen juttujen julkaisua.

KASVATTAJAT kasvattavat kriittiseen ajatteluun ja hyvään medialukutaitoon kykeneviä aktiivisia kansalaisia, joilla on hallussa ainakin ilmastonmuutoksen perusfaktat.

JÄRJESTÖAMMATTILAISET pitävät yllä yhteiskunnallista keskustelua, nostavat esiin ilmastonmuutokseen liittyviä ongelmia ja tarjoavat niihin ratkaisuja, kannustavat kansalaisia vaikuttamaan kanssaan ja vastaavat visaisiinkin kysymyksiin alansa asiantuntijoina.

KANSALAISET osallistuvat yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen mm. painostamalla poliitikkoja kunnianhimoisiin päätöksiin kirjeiden, sähköpostiviestien ja puhelinsoittojen avulla, luomalla ja allekirjoittamalla vetoomuksia, osallistumalla mielenosoituksiin, tekemällä äänestyspäätökset huolella ja pitämällä yllä kriittistä keskustelua somessa ja lehtien palstoilla sekä tekemällä ilmastovastuullisia kuluttajavalintoja. Kansalaiset (lapset, nuoret ja aikuiset) tietävät ilmastonmuutoksen perusteista, mutta heidän ei tarvitse olla aiheen asiantuntijoita, vaikka he osallistuisivat aktiivisesti yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen. Oman arkensa lisäksi kansalaiset voivat vaikuttaa myös harrastustoiminnassaan niin futisfaijana, ympäristöaktivistina, partiolaisena, kuorolaulajana tai hyväntekeväisyysjärjestön aktiivina.

5. Asuminen, liikkuminen, ruoka ja kuluttaminen lisäävät ilmaston muuttumista, tai auttavat hidastamaan sitä

Finnair valittiin maan vastuullisimmaksi lentoyhtiöksi Sustainable Brand Index -kilpailussa. Ajatus siitä, että lentoyhtiö voisi olla erityisen vastuullinen ja ympäristöystävällinen on oikeastaan täysin pähkähullu. Koko toimiala perustuu liikkumistapaan ja liikkumisen volyymin kasvuun, jotka eivät yksinkertaisesti ole toteutettavissa ympäristöystävällisesti.

Nykyinen länsimainen elämäntapa on rakentunut fossiilisten polttoaineiden eli hiilen, öljyn, maakaasun ja turpeen käytön varaan. Niiden polttaminen energiantuotannossa ja liikenteessä on merkittävin ilmastonmuutoksen aiheuttaja. Päästöjä syntyy myös muun muassa maataloudessa, teollisuuden prosesseissa, kaatopaikoilla ja metsäpaloissa. Nyrkkisääntönä on, että eniten päästöjä syntyy asumisesta, liikkumisesta, syömisestä ja kuluttamisesta. Päästöjen syntymistä vähennetään parhaiten keskittymällä eniten päästöjä aiheuttaviin toimintoihin.

Olemme globaalin ilmastokatastrofin partaalla ja siksi kaikilla sitä oikeasti hillitsevillä toimilla on merkitystä. Seuraavat teot ovat kuluttajan näkökulmasta vaikuttavimpia ilmastotekoja. Jos et kuluttajana jaksa miettiä jokaista valintaasi ilmaston kannalta, kannattaa keskittyä näihin. Muu on sipistelyä. Kohdasta 4 voit katsoa, miten yhteiskunnan eri toimijat voivat helpottaa vastuullisten kuluttajavalintojen tekemistä.

ASUMINEN: muuta pienempään asuntoon, muuta lähemmäksi työpaikkaasi ja palveluita, alenna kotisi lämpötilaa, vaihda vihreään sähköön
LIIKKUMINEN: vähennä lentomatkustamista, liiku pyörällä, kävellen tai joukkoliikenteen avulla
SYÖMINEN: älä heitä ruokaa roskiin, syö enemmän kasviksia ja vähemmän lihaa
KULUTTAMINEN: kuluta rahaa mahdollisimman vähän, tarkista, että säästösi (eläkerahastot, sijoitukset) eivät tue fossiilitaloutta

6. Ilmastoratkaisut ovat jo olemassa, ne pitää vain ottaa käyttöön

On jo melko hyvin tiedossa, miten ilmastonmuutos torjutaan. Tutkimusta ja tuotekehitystä tarvitaan edelleen, mutta käytännössä ilmastonmuutoksen hidastaminen täytyy ja voidaan tehdä nyt jo käytössä olevilla teknisillä ratkaisuilla. Keskeisimmät muutokset tehdään siellä, missä päästöjä tällä hetkellä syntyy eniten. Muutoksia tarvitaan niin energiantuotannossa, liikenteessä, teollisuuden prosesseissa, maataloudessa, kuin kuluttamisessakin.

Tarvitaan ainoastaan riittävä yhteiskunnallinen paine siihen, että uudenlaiset ratkaisut otetaan käyttöön laajassa mittakaavassa. Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitra on listannut 100 yhteiskunnan ilmastotekoa, joiden avulla ratkaisut pannaan käytäntöön. Lista alkaa tiukemmilla ilmastotavoitteilla ja vahvemmalla ilmastolailla. Sitten hommiin.

Jaa tämä:

Illuusio vastuullisuudesta rakennetaan markkinoinnilla

On lystikästä, että Häiriköt ovat tehneet vastamainokset yrityksistä, jotka juuri julistettiin Suomen vastuullisimmiksi. Jotain tämä sattumus kertoo myös Sustainable Brand Index -kilpailusta.

Sustainable Brand Index on jälleen julistanut Suomen vastuullisimmat yritykset. Tai oikeastaan vastuullisimmiksi koetut yritykset. Oikeastihan kyse on enemmänkin siitä, minkälaisia mielikuvia yritykset ovat onnistuneet markkinointiviestinnän avulla brändeihinsä kiinnittämään.

Valio, vastamainos, kulttuurihäirintä
Periaatteessa markkinointi kouluissa on kiellettyä, mutta esimerkiksi maidon mainostamista kouluissa jopa edellytetään vastineeksi koulumaitotuesta. Sen lisäksi, että maitoa mainostetaan kouluissa sen tuotantoa tuetaan runsaskätisesti ja lehmiä saa yhä edelleen pitää kahlittuina parsiin suuren osan elämistään.

SBI-tutkimusta ei ole tehty analysoimalla yritysten toimintaan liittyvä tilastoja tai prosesseja, vaan kyselemällä kuluttajien mielikuvia yrityksistä ja brändeistä. Kuten tiedämme, kuluttajien mielikuvat syntyvät pitkälti markkinoinnin myötä ja yritykset harvemmin kertovat niitä toimintaansa liittyviä ongelmia mainoksissa.

Ehkä kertoo jotain jostain, että olemme tuottaneet vastamainokset vuoden 2019 vastuullisimmiksi (koettujen) yritysten listan koko kärkikolmikosta. Ruotsalaisen SB Insight AB:n tuottaman listan kärkipaikat jaettiin tänä vuonna seuraavasti.

1. Valio
2. Fazer
3. S-Market

Ja listan nelonen, Prisma, sisältyy kolmoseen, sillä molemmat ovat osa S-ryhmää.

Huomattavaa on myös, että kärkipaikkaa pitävä Valio voitti jo kuudennen kerran putkeen. Tämän kaltaiset tulokset kertovat ehkä lopultakin enemmän valintaprosessista, kuin itse voittajasta. Mikäli tutkimus tuottaa toistuvasti saman voittajan, kannattaisi tutkimuksen tekijöiden pohtia ongelmia prosessissa.

Toisaalta, tämä kertoo myös varsin paljon siitä, kuinka markkinat toimivat ja siitä, että näiden vastuulliseksikin miellettyjen yritysten toiminnasta löytyy kritisoitavaa.

”Yrityksillä on vastuu kunnioittaa ihmisoikeuksia kaikessa toiminnassaan. Tämä tarkoittaa esimerkiksi yrityksen markkinoimien tuotteiden tuotantoon liittyvien ihmisoikeusriskien kartoittamista, toimenpiteitä riskien vähentämiseksi ja tästä työstä tiedottamista yrityksen sidosryhmille”, kirjoittaa Finnwatchin Anu Kultanen.
Kansainvälinen kauppa on luonteeltaan sellaista, että siinä ei sivulliselle suinkaan aina paljastu, että kuinka vastuullista yrityksen toiminta kulloinkin on ollut.

Valion toimintaa kehutaan SBI-raportissa muun muassa ympäristöystävällisten pakkausmateriaalien käytöstä. Ympäristöystävälliset pakkausmateriaalit ovat tietenkin hieno ja kannustettava asia, mutta pakkauksen merkitys elintarvikkeen kokonaispäästöistä on häviävän pieni – ja maitotuotteiden tuottaminen on itsessään niin saastuttavaa, että maitotuotteiden kasviskorvikkeet voidaan paketoida oikeastaan ihan miten tahansa ilman, että kasvistuotteiden kokonaispäästöt pääsisivät edes lähelle nautakarjan tuottamia verrokkeja.

Fazer on viime vuosina tehnyt avauksia kasvisperäisten elintarvikkeiden saralla ja tämä on tietenkin ympäristönäkökulmasta tarkasteltuna erittäin tervetullutta. Tämä ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että Fazerin tuotteen eivät ole alkuperäsertifioituja ja tämä on ongelma ihmisoikeuksien kantilta tarkasteltuna. Esimerkiksi Fazerin hyvinkin mahdollisesti ikonisin tuote, Sininen suklaalevy, perustuu kaakaoon, jonka alkuperän reiluudesta meillä on vain ja ainoastaan Fazerin oma sana. Fazer tuskin ainakaan itse nostaa esiin tuotantoon liittyviä epäkohtia, joten meille kuluttajille välittyy ainoastaan siloteltu kuva tuotannosta ja sen silotellun kuvan perusteella en uskaltaisi yhtiötä erityisen vastuulliseksi julistaa.

Oikeutta eläimille -järjestö keräsi kannattajiltaan lahjoituksia joilla ostaa mainossivu Helsingin Sanomista häkkikanalakampanjalleen. OE pyysi Häiriköit-päämajaa toteuttamaan teoksen, jossa tuotantoeläinten kohtelu tuodaan kuluttajien arkiseen kokemusmaailmaan. Ohessa teoksemme, jonka kuvaelementeistä yksikään ei kelvannut Helsingin Sanomille. Tämä on sikälikin ongelmallista, että mainokset määrittelevät hyvinkin paljon sitä, kuinka yhteiskuntamme hahmotamme.

Listan kolmonen, S-market – sekä nelospaikalta löytyvä Prisma –  ovat molemmat osa S-ryhmää. S-market mainostaa itseään näkyvästi ”Suomen suurimpana luomukauppana” ja oletettavasti suurin päivittäistavara-alan toimija sitä voi volyymin puolesta ollakin. Mutta siinä, missä S-market kehuu luomuisuuttaan, se ei erityisesti muistuta siitä, että S-ryhmä on myös päivittäistavara-alan kolmesta suuresta toimijasta ainoa, joka ei ole luopunut tai luopumassa häkkikananmunista. Koska esimerkiksi tätä häkkikananmuniin liittyvää ongelmaa ei ketjun omassa mainonnassa kerrota, ei tämä epäkohta näy kyselyyn vastanneiden kuluttajien asenteissa.

Ajatus siitä, että lentoyhtiö voisi olla erityisen vastuullinen ja ympäristöystävällinen on oikeastaan täysin pähkähullu. Koko toimiala perustuu liikkumistapaan ja liikkumisen volyymin kasvuun, jotka eivät yksinkertaisesti ole toteutettavissa ympäristöystävällisesti.

Kärkikolmikon ohella erityistä huomiota voidaan kiinnittää huomiota ilmailualan voittajaan, Finnairiin. Voiko lentoyhtiötä pitää erityisen vastuullisena toimijana samalla, kun IPCC:n raportti kertoo meille vastaansanomattomasti, että lentomatkustamista pitäisi vähentää määrätietoisesti? Finnairin mainoskampanja, jossa matkustajat voivat keventää syntitaakkaansa maksamalla muutaman euron kompensaation lentelyn aiheuttamista hiilidioksidipäästöistä näyttäytyy lähinnä ainoastaan viherpesuna, mutta mahdollisesti tämäkin kampanja on vaikuttanut kuluttajien mielikuviin lentoyhtiöstä.

Samoin huomio kiinnittyy polttoainekategorian voittajaksi julistettuun Nesteeseen, jonka palmuöljybisneksiä käsittelimme peräti oman erikoislehden verran.

On olemassa harha, että voisimme polttoainetta muuttamalla tehdä liikenteestä nollapäästöisen – kuten meidän pitää tehdä. Maapallon resurssit eivät ikinä riittäisi siihen, että pitäisimme liikenteen entisenlaisena ja ainoastaan korvaisimme fossiiliset polttoaineet biopolttoaineilla. Kestävät biopolttoaineen raaka-aineet, jätteet ja tähteet, riittävät korvaamaan vain muutaman prosentin ­nykyisestä polttoaineen kulu­tuksesta”, linjasi Greenpeacen Sini Harkki viitaten Nesteen biopolttoainetuotantoon

Tutkimuksen metodologia sinänsä esitellään vakuuttavasti. Suomessa tutkimukseen on haastateltu yli 10 000 henkilöä, ja vastaajien jakauma on painotettu sekä iän, sukupuolen että maantieteen puolesta. Mutta maailman paraskaan kyselytutkimus ei poista sitä faktaa, että vastaukset perustuvat kuluttajakansalaisten fiiliksiin ja mielikuviin yritysten toiminnasta – ja nuo fiilikset ja mielikuvat on rakennettu mainoksin. Eli tässä on mitattu enemmänkin sitä, kuinka hyvin suuryritykset ovat suoriutuneet markkinointiponnisteluistaan. Tämäkin on kiinnostavaa, mutta hieman eri asia kuin julistettu vastuullisuus.

Kaiken valittamisen ohella Sustainable Brand Index -raportista voi nostaa esiin yhden erityisen ilahduttavan huomion. Raportin toteuttajat ja kasaajat kertovat lukijoille, että Suomessa kuluttajien tietoisuus ympäristökysymyksistä on kasvanut ja että kuluttajat ovat entistä halukkaampia huomioimaan ympäristökysymykset kulutusvalintoja tehdessään.

Seuraavaksi olisikin tärkeää saada kuluttajille entistä paremmin tietoa vastuullisten kulutuspäätösten tueksi ja lisätä ymmärrystä mainosten välittämän kuvan vääristyneisyydestä.

 

 

Jaa tämä:

Öljy vaatteissamme

Vaateteollisuus on kooltaan valtava. Valtava on myös sen hiilijalanjälki.
TEKSTI: Kirsi Niinimäki

Seuraavat luvut antavat jotain osviittaa tekstiili- ja vaateteollisuuden suuruudesta. Polyesteriä tuotetaan maailmassa vuosittain 54 miljoonaa tonnia ja sen tuotanto muodostaa yli puolet kaikesta tekstiilikuidun tuotannosta. Puuvillaa puolestaan tuotetaan vuosittain 25 miljoonaa tonnia ja luomu­puuvillan osuudeksi arvioidaan tästä vain noin 0,5 prosenttia.

Itse kultakin unohtuu helposti arjessa se, että esimerkiksi vaatteemme on usein valmistettu öljystä, tai vähintään öljyä käyttäen. Oikeastaan nykyaikaista yhteiskuntaa voisi tarkastella sen kautta, että lähes kaikki materia ja toiminta ympärillämme on tavalla tai toisella öljyä tai öljyllä tehtyä. Voisimme kenties hahmottaa tätä ilmiötä piiloöljy-käsitteen kautta – vaikka se on poissa silmistä, sen ei pidä olla poissa mielistä.

Tekstiilikuitujen tuotanto on kasvanut valtavasti viimeisten vuosikymmenten aikana: vuonna 1974 vuosituotanto oli 24 miljoonaa tonnia, vuonna 2017 jo 105 miljoonaa tonnia. Lisäksi kuitujen tarve tulee vain kasvamaan tulevaisuudessa, kun elintason noustessa myös kehittyvien maiden kuluttajat haluavat omaksua samanlaisen kulutuskäyttäytymisen länsimaisten kanssa. Vuoden 2025 kuitutuotannon tarpeeksi arvioidaan jopa 120 miljoona tonnia vuodessa.

Pikamuoti, impulssiostaminen ja vaatteiden hyvin halvat hinnat näkyvät myös vaatekaapeissamme, jotka pursuavat yli äyräidensä. Vaatteiden käyttökerrat ovat vähentyneet arviolta yli kolmanneksella 2000-luvun aikana ja vain noin kolmannes vaatekaapin sisällöstä on aktiivikäytössä. Vaikka vaatekaappimme ovat täynnä, koko ajan tuotetaan uusia vaatteita. Markkinoiden ylitarjonta edesauttaa sitä, että eri arvioiden mukaan jopa 5–20 prosenttia tuotannosta jää myymättä. Esimerkiksi Hollannissa arvioi­tiin vuonna 2015, ­että 21 miljoonaa vaatetta jäi myymättä, eli 6,5 prosenttia tarjonnasta.

Viime aikoina olemme saaneet lukea uutisista useamman brändin polttaneen myymättä jääneitä vaatteitaan sen sijaan, että myisivät niitä alennuksella.

Tekstiili- ja vaateteollisuus on globaali ala. Vaikka tuotantoa on ympäri maapalloa, sen pääpaino Kauko­itään. Valmistusmaihin sijoittuvat myös tämän sektorin suurimmat ympäristöhaitat. Esimerkiksi 20 prosenttia vesien saastumisesta johtuu tekstiilien värjäämisestä sekä muista tekstiiliprosesseista ja niissä käytetyistä kemikaaleista. Pelkästään yhden puuvillapaidan valmistamiseen kuluu 2 500 litraa vettä.

Tekstiiliteollisuus käyttää myös suurissa määrin uusiutumattomia raaka-aineita. Niitä kuluu vuosittain noin sata miljoonaa tonnia polyesterin valmistamiseen, puuvillan viljelyssä käytettäviin lannoitteisiin, tekstiilien prosessoinnissa tarvittaviin kemikaaleihin ja öljytuotannon sivutuotteina tuotettuihin väreihin. Yhden tekstiilikuitukilon valmistamiseen tarvitaan keskimäärin kolme kiloa kemikaaleja.

Massiivinen tuotanto kuluttaa hurjat määrät vettä, materiaaleja ja energiaa.

Olemme käsitelleet vaateteollisuuden ympäristövaikutuksia vastamainoksin myös aikaisemmin. Ohessa esimerkki vuodelta 2016.

Muotiteollisuus perustuu mate­riaalin nopeaan läpikulkuun, eli vaatteen lyhyeen käyttöikään, tuotteen nopeaan kulutukseen ja sen muuttumiseen jätteeksi. Halpa pikamuoti on kiihdyttänyt tätä ilmiötä niin, että vaatteiden laatu on vain keskinkertaista – vaatteen ei tarvitse kestää kuin kymmenen pesukertaa, jonka jälkeen se heitetään pois.

Tekstiilijätteen määrä on kasvanut kaikissa länsimaissa. Parhaillaan kehitetään teknologioita, jotta tekstiilijätettä voisi käyttää uuden kuidun tuotannossa nykyistä tehokkaammin. Kaikkia kuituja ei kuitenkaan osata vielä kierrättää uusiokuiduksi­, ja markkinoinnissa käytetään hieman hämäävää viestintää kierrätykseen liittyen. Esimerkiksi kierrätyspolyesteri on tehty PET-juomapulloista, ei vanhoista vaatteista. Polyesteriä ei osata vielä tehokkaasti kierrättää tekstiilikuidusta, joten vanhat polyesterivaatteet päätyvät pääsääntöisesti poltettaviksi.

Myös mikromuovi merissä on osittain peräisin vaatteista, erityisesti pehmeästä fleecestä ja ahkerasti pestävistä urheiluvaatteista.

Tekstiilikuiduista polyesteri, poly­amidi ja akryyli tuotetaan öljystä. Mutta myös uusiutuvat kuidut, kuten puuvilla, tarvitsevat öljyä tuotannon eri vaiheissa – viljelyssä, prosessoinnissa ja kuljetuksissa. Puemme siis öljyä yllemme eri muodoissa.

Miten muuttaa tätä tilannetta? Yleistyvä keskustelu biotaloudesta ja uusiutuvista raaka-aineista on jo hyvä aloitus. Uusiutuvat raaka-aineet eli kasvit sitovat hiiltä juurillaan maa­perään, ja tämä hillitsee ilmastonmuutosta. Tulevaisuudessa paikallisuuden ja raaka-aineiden monipuolisuuden soisikin olevan todellisuutta tekstiili­teollisuudessa.

Pellavan, hampun ja nokkosen kaltaiset runkokuitukasvit kasvavat myös Suomen olosuhteissa ja täällä kasvatettuna tarvitsevat vähemmän kasvinsuojeluaineita kuin Euroopassa viljellyt lajitoverinsa. Niiden ympäristökuormitus on huomattavasti pienempi kuin puuvillan, mutta hinnalla ne eivät pysty kilpailemaan. Myös viljeltäviä kasvi­värejä tutkitaan synteettisten väri­aineiden korvaajiksi ja samoin niitä voitaisiin viljellä ja tuottaa Suomessa.

Vastuullisten valintojen teke­mistä helpottaisi, mikäli erilaisia vaatteiden ja tekstiilien ympäristövaikutuksia mitattaisiin tarkemmin. Mittausten pohjalta kehitetyillä standardeilla ja merkeillä voitaisiin auttaa vastuullisuuteen pyrkivää kuluttajaa hahmottamaan vaatteiden tuottama ympäristörasitus. Kansainvälisesti on käyty keskustelua waterfootprintin ja carbonfootprintin eli vesi- ja hiilijalanjälkien merkeistä. Ympäristöä kuormittavan tuotannon kohdalla on keskusteltu myös vihreistä veroista.

Päästöjen suitsimista, standar­dien kehittämistä ja haittaverojen käyttöönottoa vaikeuttaa kuitenkin alan globaali luonne.

Kirjoittaja on muotiin, vaatetukseen ja tekstiileihin erikoistunut muotoilun tutkimuksen professori Aalto-yliopistossa.

PIILOÖLJY NÄKYVÄKSI
TEKSTI: Jari Tamminen

H&M:n liikkeissä viimeaikoina käyneet ovat epäilemättä huomanneet kassoilta löytyvät kierrätyslaatikot. Vanhat vaatteet voi sujauttaa niihin kätevästi samalla, kun sulloo kassiin uusia vaatteita.

Ehkä ajatus kierrätyksestä tuntuu hyvältä ja kuluttajan on helpompi perustella itselleen jälleen uusi tunika, paita tai toppi. Ja onhan kierrätys tietenkin hyvä hommeli, mutta sillä ei niitä lyhyt­aikaisiksi tuomittuja muutaman euron paitoja taiota millään muotoa ekologisiksi. Mikään määrä kierrätystä ei poista sitä nopeasykliseen muotiin sisäänrakennettua ominaisuutta, että uusi mallisto tekee edellisestä mallistosta roskaa alta aika­yksikön. Puhe kierto­taloudesta on pääosin viherpesua ja laastari avomurtuman päällä.

Koska vaatteita tuotetaan jossain kaukana, eikä ala panosta läpinäkyvyyteen, vain ani harvalla kuluttajalla on konkreettista käsitystä hankintojensa ekologisesta jalanjäljestä. Abstraktio pitäisi muuttaa konkretiaksi.

Samoin kuin ruoka voi olla pullollaan piilorasvoja, vaatteet tihkuvat piiloöljyä. Olemme vähitellen oppineet tiedostamaan piilorasvat. Seuraavaksi voisimme opetella tunnistamaan piiloöljyn vaatteissa­ – ja kaikkialla muuallakin ympärillämme.

Jaa tämä:

Laput silmille vai yhdessä kaduille?

Ilmastonmuutos on mittakaavaltaan niin valtava, että se houkuttaa yksilöä sulkemaan silmänsä. Ehkä yhdessä olisimme vahvempia senkin ongelman taklaamisessa.

Carmen Baltzarin dokumenttielokuva Maailman onnellisin maa kuvaa kolmea henkilöä, jotka purkavat ilmastoahdistustaan terapeutin penkillä. Henkilö­kohtaiset kokemukset horisontissa vaanivasta kriisistä ovat intiimejä ja samalla universaaleja.

Silmien ja korvien sulkeminen ahdistavilta uutisilta on inhimillistä ja ymmärrettävää. Jotkut voivat myös suojella itseään ahdistukselta kieltämällä koko ongelman olemassa olo. Ongelman kieltäminen ei kuitenkaan ongelmaa poista ja olisikin parempi keksiä keinoja kohdata ongelmat yhdessä.
Silmien ja korvien sulkeminen ahdistavilta uutisilta on inhimillistä ja ymmärrettävää.  Ongelmien kieltäminen ei kuitenkaan niitä poista ja olisikin parempi keksiä keinoja kohdata ongelmat yhdessä.

”Todella pitkään aikaan en keksinyt mitään järkevää tapaa käsitellä tätä. Ja kokemukseni mukaan aihetta käsitellään mediassa tavalla, joka ei edistä ongelman ratkaisua”, Baltzar toteaa.

”Kyse on rakenteellisesta ongelmasta, ja samalla meillä on hyvin yksilökeskeinen kulttuuri länsimaissa. Meidät on opetettu hahmottamaan maailma niin yksilökeskeisesti, että on vaikea löytää tapaa toimia kollektiivisesti – ja juuri sitä me tarvitsisimme.”

Lopulta Baltzarille syntyi ajatus kuvata ihmisiä puhumassa omasta henkilökohtaisesta ahdistuksestaan, vaikka samalla maailma ympärillä on liekeissä.

”Yksilöterapia on äärimmäisen yksilökeskeinen ratkaisu. Halusin yhdistää sen rakenteelliseen ilmastonmuutoksen tuomaan ongelmaan.”

Ihmiskunnan mittakaavassa ongelma on valtava, yksilön tasolla abstrakti.

Hallitustenvälisen ilmastonmuutospaneeli IPCC:n lokakuussa 2018 julkaistu kuudes ilmastoraportti Global Warming of 1,5 °C maalaa lohduttoman kuvan ilmastomme tilasta ja tulevasta. Maailman tiedeyhteisö kertoo raportissaan siitä, kuinka ilmasto on muuttunut, mikä on ihmisen rooli muutoksessa ja mitä tämä muutos tarkoittaa.

Ilmatieteenlaitoksen tutkija, Kimmo Ruosteenoja, kuvaili tilannetta toimittajille järjestetyllä kurssilla.

”200 vuotta sitten, ennen teollistumista ilmakehän hiilidioksidipitoisuus oli 280ppm. Tällä hetkellä se on reilu 440ppm, ja nousutahti on noin 2ppm vuodessa.”

Mittayksikkö ppm tarkoittaa miljoonasosaa. Hiilidioksidi puolestaan on elämälle välttämätön kasvihuonekaasu, joka liiallisissa määrin lämmittää planeettaamme liikaakin.

”Kasvihuonekaasut ovat pitkäikäisiä. Arvioid­en mukaan 15–40 prosenttia nykyisistä ilmakehässä olevista kasvihuonekaasuista on jäljellä siellä vielä tuhannen vuoden päästäkin”, Ruosteenoja sanoo.

IPCC:n mukaan ihmiskunnalla on noin vuosikymmen aikaa vaihtaa suuntaa ja kääntää päästöt laskuun. Vaikka tekisimme mitä, ongelma ei poistu, mutta toimimattomuuden myötä ongelma pahenee ja kumuloituu.

Yksi inhimillinen tapa reagoida ongelmaan on kieltää se. Varsinkin, jos ongelmaan ei tarjota mitään ratkaisuehdotusta tai ratkaisuehdotukset sotivat omia arvoja vastaan. Sopivan ratkaisun tarjoaminen voi helpottaa ongelman hyväksymistä.

Psykologiassa käytetään termiä motivoitu päättely. Tällä tarkoitetaan tapaa valita argumentit ja painottaa faktoja vinoutuneesti, jotta voi päätyä mieleiseensä lopputulokseen, kertoo psykologi ja kirjailija Jussi Valtonen.

”Yhdysvalloissa professori Aaron Kayn tutkimusryhmä Duken yliopistosta on osoittanut, että ratkaisut, joilla ihmiset arvelevat ilmastonmuutosta torjuttavan, vaikuttavat siihen, kuinka taipuvaisia he ovat uskomaan IPCC:n faktoja. Republikaanit kielsivät ongelman helpommin, jos heille sanottiin, että ongelma ratkaistaan ympäristöveroilla, jotka eivät sovi republikaanien poliittiseen ideologiaan. He sen sijaan pitivät IPCC:n faktoja selvästi uskottavampina, jos heille sanottiin, että ongelma ratkaistaan yritystoimintaa vapauttamalla, joka taas kuuluu republikaanien poliittisiin tavoitteisiin. Eron koetilanteissa ajatellaan johtuvan siitä, että on helpompi muuttaa käsitystään IPCC:n faktoista kuin järjestää koko poliittinen uskomusjärjestelmänsä uusiksi.”

Valtosen mukaan se, että olemme vuosien ja vuosikymmenten jälkeenkin ilmastonmuutoskeskustelussa näennäisen samassa pisteessä, on helposti lannistavaa.

”Koska haaste on niin suuri, se koskee koko tapaa, jolla olemme yhteiskuntamme ja elämänmuotomme järjestäneet. Ja koska ratkaisujen pitäisi olla globaaleja, haaste tuntuu yksilötasolla tietenkin ylivoimaiselta. Tämä polttavan huolen ja täydellisen voimattomuuden kokemuksen yhdistelmä tuottaa ahdistusta, mikä on tietenkin tervettä.”

Myös Valtosen mukaan meidän täytyy päästä eroon yksilökeskeisten ratkaisujen hakemisesta.

”Olemme tottuneet ajattelemaan, että ratkaisut ovat muotoa ’valitse A-margariinin sijasta B-margariini’, mikä vain lisää ahdistusta, jos yhtään ymmärtää ongelman luonnetta ja mittaluokkaa. Seuraamme yhä uusia epäonnistuneita ilmastokokouksia ja yritämme yhä kiivaammin valita margariinimme paremmin. Jos sen sijaan olisimme tottuneet toimimaan yhdessä, painumaan kadulle ja painostamaan niitä, joilla on valtaa – siis nimenomaan yhdessä – kokisimme nyt ehkä yhteenkuuluvuuden tunnetta, iloa ja ylpeyttä sen sijaan, että seisoisimme yksin ahdistuneena margariinihyllyn luona.”

Yksilöön kohdistuu myös ristiriitaisia viestejä. Samalla kun media uutisoi ilmastonmuutokseen liittyvistä ongelmista, meille mainostetaan täysin päinvastaista elämäntapaa: hiilidioksidipäästöjen vähentämistä vaativalta lehtiartikkelilta vie kummasti tehoja, jos sitä seuraavat sivut ovat täynnä mainoksia edullisista lihatuotteista ja lähes ilmaisista äkkilähdöistä etelän lämpöön.

Journalismin ja mainonnan välisen ristiriidan ohella ongelma paikallistuu mediassa myös siihen, että usein ilmastokysymykset on lokeroitu omiksi ­artikkeleikseen, eivätkä ne näy talousuutisten tai poliittisten analyysien puolella.

”Kollektiivisen tiedostuksen taso on pysynyt vähäisenä, koska ihmiset pystyvät eristämään ympäristökysymykset ajatuksissaan erilliseen lohkoon. Meidän on pakko sitoa nämä aiheet yhdeksi kokonaisuudeksi. Yleisöä pitäisi auttaa siinä”, Baltzar summaa.

Mutta mitä yksilö voi sitten tehdä? Moni pohtii sitä, kuinka kohdata ongelma. Carmen Baltzarin mukaan meidän tulisi hyväksyä, että on joitain asioita, joihin pystymme vaikuttamaan, ja olla ”ahdistumatta hysteerisesti niistä, joihin emme kykene vaikuttamaan”.

”Minulle tuli dokumentin ohjaamisen myötä – varmasti täysin harhainen – tunne, että nyt teen jotain ongelmalle. Ei minulla ole kuvitelmia siitä, että taide voisi vaikuttaa, mutta aiheen käsitteleminen helpottaa sen kohtaamista.”

Jokaisen pitäisikin miettiä itselleen sopiva tapa tai ryhmä, jossa taklata ongelmaa. Silmien ja korvien sulkeminen ei auta sen enempää yksilöä, yhteisöä kuin planeettaakaan.

Jaa tämä:

Ilmastonmuutos: onneksi suomalainen turve on puhdasta

Paitsi että ei ole ja meidänkin pitäisi muuttaa elämäntapojamme. Mukana myös huomiota poliitikkojen reaktioihin IPCC:n raporttiin liittyen.

Liha on heikkoa ja tilaisuus tekee varkaan, ja siksi meidän täytyy vaatia mahdottomia sekä poliitikoilta että yrityksiltä. Tämä inhimillistä käytöstä kuvaava, melko universaali huomio pätee myös ilmastonmuutoksen edellyttämiin toimiin ja vaatimuksiin.

Tämä palasi jäälleen mieleen, kun Hallitustenvälinen ilmastopaneeli IPCC julkaisi odotetun ja pelätyn raporttinsa. Raportissa käsitelty teema, ilmastonmuutos on siitä hankala ongelma, että se on yhtä aikaa sekä absoluuttisen globaali että absoluuttisen tärkeä ihmiskunnan selviämisen kannalta. Eli jotain tarttis tehdä ja ihan oikeasti sekä ripeästi.

Samana päivänä, kun  IPCC julkaisi raporttinsa, lähestyi Bioenergia ry minua tiedotteella:

Maailman suurimman uusiutuvan energianlähteen rooli on merkittävä IPCC:n 1,5 asteen skenaarioissa. Bioenergian rooli kasvaa tulevina vuosikymmeninä useimmissa skenaarioissa.”

Turve-kampanjan kovia substanssiasioita käsiteltiin parin viikon ajan läpi aika laajalti mediassa ja mielipidepalstoilla. Kampanjan väitteitä kyseenalaistettiin ja suorastaan osoitettiin vääriksi. Kampanjan taustalla olevat tahot eivät kuitenkaan osallistuneet keskusteluun, eikä heillä ole juurikaan preesenssiä esimerkiksi sosiaalisessa mediassa. Eli keskustelu oli lopulta sitä, että kriitikot kirjoittelivat lehtiin. Hasan & Partners -mainostoimiston ilmottauduttua kampanjan toteuttajaksi Markkinointi & Mainonta -lehdessä, alkoi toinen vaihe keskustellussa. Päästiin puhumaan paheksuntaa herättäneestä muodosta sen substanssin lisäksi.
Meidän vastamainos kommentoi Bioenergia ry:n Turve-kampanjaa, jonka kovia substanssiasioita käsiteltiin parin viikon ajan läpi aika laajalti mediassa ja mielipidepalstoilla. Kampanjan väitteitä kyseenalaistettiin ja suorastaan osoitettiin vääriksi. Kampanjan taustalla olevat tahot eivät kuitenkaan osallistuneet keskusteluun, eikä heillä ole juurikaan preesenssiä esimerkiksi sosiaalisessa mediassa. Eli keskustelu oli lopulta sitä, että kriitikot kirjoittelivat lehtiin.
Hasan & Partners -mainostoimiston ilmoittauduttua kampanjan toteuttajaksi Markkinointi & Mainonta -lehdessä, alkoi toinen vaihe keskustellussa. Päästiin puhumaan paheksuntaa herättäneestä muodosta sen substanssin lisäksi.

Bioenergia ry muuten muistetaan viime vuonna pyörineestä, surullisen kuuluisasta Turveinfo-kampanjasta, jossa yhdistys ylisti tätä bioenergian tuotantomuotoa. Kuten Suomen luonnonsuojeluliiton Otto Bruun muistutti meitä:

”Globaalisti turvemaat ovat maailman suurin hiilivarasto. Ne sisältävät noin kolmasosan kaikesta maaperän hiilestä, vaikka turvemaita on vain kolme prosenttia maailman pinta-alasta. Paksut turvesuot ovat siis hyviä hiilivarastoja ja ne sitovat hiiltä ilmakehästä. Soiden ojittaminen metsätalouden, maatalouden ja turveteollisuuden tarpeisiin johtaa valtaviin päästöihin, jotka kiihdyttävät ilmastonmuutosta.

Polttoturpeella tuotetaan runsas neljä prosenttia Suomen energiasta, mutta turpeen hyödyntämisestä aiheutuu arviolta 10–15 prosenttia Suomen päästöistä. Tilastokeskuksen mukaan tämä arvio on pikemmin liian pieni kuin iso.”

Olin syyskuussa Ilmatieteenlaitoksella ilmastokoulutuksessa ja yksi asia, mitä meille koulutettaville teroitettiin, oli se, että kaikki bioenergia ei suinkaan ole hyväksi. Esimerkiksi turve ja palmuöljy ovat kaikkea muuta kuin hyviä tai kestäviä ratkaisuja.

Häiriköiden paparazzit saivat napattua kuvan pääministerin virka-asunnosta.
Häiriköiden paparazzit saivat napattua kuvan pääministerin virka-asunnosta.

Samana päivänä IPCC:n raportin ja Bioenergia ry:n tiedotteen kanssa ilmestyi Ylen uutinen siitä, että Etelä-Pohjanmaalla ollaan osoittamassa maakuntakaavassa turvetuotannolle 14 000 hehtaaria. Tuolta Pohjanmaan lakeuksilta muuten on kotoisin myös pääministeri Juha Sipilä (kesk), jonka piotalousmantra vaikuttaa vähemmän ja vähemmän uskottavalta kun hallitus nilkuttaa kohti kautensa loppua.

Mutta älkäämme hirttäytykö pelkästään pääministeriin. Ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen (myöskin kesk.) kertoi olevansa järkyttynyt ilmastoraportin viestistä: ”Nyt puhutaan ihmiskunnan kohtalon kysymyksistä”, hän selitti. On mielestäni äärimmäisen tärkeää ymmärtää, että mikäli IPCC:n rapsan viesti ja siihen liittyvät tutkimustulokset tulevat ympäristöministerille puskista ja yllätyksenä, on ministeri todella pihalla omasta hallinnonalastaan. Voikin kysyä, että onko ministeri oikeasti noin pihalla. Taas saa pohtia poliitikon kohdalla, että typerys vai valehtelija.

Tiilikainen myöskin kertoi, että ”Suomi on aktiivisin ja kunnianhimoisin ilmastopolitiikan maa kansainvälisesti”. Hanna Nikkanen huomautti, että näin ilmeisen valheellisia väittämiä olemme tottuneet kuulemaan presidentti Trumpin suusta. Kysymykseensä ”Miksi ympäristöministeri sitten sanoo niin?” Nikkanen vastaa väittämällä, että tuossa ministeri puhui omille kannattajilleen eikä silloin tosiasioilla ole niin väliksi.

Ja kun hallituksemme piotaloudesta puhutaan, niin elinkeinoministeri Mika Lintilä (edelleen kesk.) julistaa, että ”kestävällä pohjalla ollaan” vastauksena IPCC:n raportille. Lintilällä oli pokkaa julistaa näin, vaikka maailman tiedeyhteisö  ilmoitti juuri poikkeuksellisen yksimielisesti, että emme ole kestävällä pohjalla. Ja me suomalaiset olemme erityisen kestämättömällä pohjalla, koska tämä meidän elämäntapamme ja se, kuinka se on järjestetty ovat perustavalla tavalla kestämättömiä. Mutta ehkä nykyään ylös on alas ja kestämätön on kestävää, mistäs näitä voisi aina tietää.

Liian hyvä ollakseen totta? Vuonna 2015 Yhdysvaltain ympäristönsuojeluvirasto EPA paljasti ennennäkemättömän röyhkeän huijauksen. Volkswagenien ajotietokoneet oli ohjelmoitu tunnistamaan päästömittaukset ja pudottamaan testien aikana moottorin tehoja ja sitä myötä myös päästöjä. Testeissä huijaavia autoja ehdittiin myydä 11 miljoonaa kappaletta. Seurasi melkoinen skandaali ja Volkkarin maine ryvettyi. Vai ryvettyikö? Volkswagenin brändi on rakentunut vuosikymmenten mittaan ja se on eittämättä yksi maailman arvostetuimmista ja luotetuimmista automerkeistä. Vuonna 2017 VW juhli nousuaan maailman suurimmaksi autovalmistajaksi – pikainen skandaali ei paljoa paina, kun kuluttajat valitsevat autoa itselleen. Skandaalin vähäiseen merkitykseen voi vaikuttaa myös se, että kyllähän me kuluttajat tiedämme, että autot saastuttavat eikä meille paljastunut skandaalin myötä oikeastaan mitään uutta tai yllättävää. Kykymme selittää ikävätkin asiat pois on niin hyvä, että moiset yksityiskohdat unohtuvat alta aikayksikön. Elämisvalheessa kelpaa elellä.
Liian hyvä ollakseen totta? Vuonna 2015 Yhdysvaltain ympäristönsuojeluvirasto EPA paljasti ennennäkemättömän röyhkeän huijauksen. Volkswagenien ajotietokoneet oli ohjelmoitu tunnistamaan päästömittaukset ja pudottamaan testien aikana moottorin tehoja ja sitä myötä myös päästöjä. Testeissä huijaavia autoja ehdittiin myydä 11 miljoonaa kappaletta. Seurasi melkoinen skandaali ja Volkkarin maine ryvettyi. Vai ryvettyikö?
Volkswagenin brändi on rakentunut vuosikymmenten mittaan ja se on eittämättä yksi maailman arvostetuimmista ja luotetuimmista automerkeistä. Vuonna 2017 VW juhli nousuaan maailman suurimmaksi autovalmistajaksi – pikainen skandaali ei paljoa paina, kun kuluttajat valitsevat autoa itselleen. Skandaalin vähäiseen merkitykseen voi vaikuttaa myös se, että kyllähän me kuluttajat tiedämme, että autot saastuttavat eikä meille paljastunut skandaalin myötä oikeastaan mitään uutta tai yllättävää. Kykymme selittää ikävätkin asiat pois on niin hyvä, että moiset yksityiskohdat unohtuvat alta aikayksikön. Elämisvalheessa kelpaa elellä.

Muistakaamme kuitenkin, ettei tämä ole pelkästään keskustan ongelma. Kokoomus edistää yksityisautoilua minkä kykenee, haluaa lisää keskustatunneleita ja vannoo käsi raamatulla ikuisen kasvun varaan. Ikuinen kasvu on tietenkin ajatus, joka on erottamaton osa tätä meidän kapitalistista järjestystä, mutta en pidättelisi hengitystäni systeemikritiikkiä kykypuolueen suunnalta odotellessani.

Vihreät puolestaan eivät hyväksy ydinvoimaa, vaikka kaikessa ongelmallisuudessaan se puskisi vähemmän savua ilmakehään kuin mitä fossiiliset polttoaineet puskevat. Toisaalta eipä ydinvoimateollisuus edes tarvitse vastustamista, koska se ei kykene tuottamaan ensimmäistäkään toimivaa voimalaa.

Persut puolestaan tuntuvat käsittelevän kysymystä lähinnä maahanmuutto-ongelmana ja puheenjohtaja Jussi Halla-aho ehdotti ”sakkoveroja” ”pahimpien saastuttajien” tuotteille. Tiedämme tietenkin kaikki, että mikään ”kiinalle” suunnatu sakkovero ei menisi läpi WTO:ssa, mutta miksi moinen vero pitäisi yleensäkään rajata joidenkin ilkeiden ulkomaalaisten tuotantoon? Hiilivero vaan kaikelle tuotannolle. Tai kaikille maailman ihmisille yhteinen ja saman suuruinen hiilikiintiö, johon voi sitten ostaa lisää piikkiä joltain sellaiselta, joka on omaa kiintiötään valmis myymään. Tätä jälkimmäistä ehdotti ympäristötalouden ja -johtamisen professori Lassi Linnanen.

Nää ihmiset ajattelevat näin joka päivä.
Nää ihmiset ajattelevat näin joka päivä.

Entäs demarit? Heidän näyttää lähinnä kauhistuttavan ajatus raskaan teollisuuden alas ajamisesta, vaikka sitä tässä oikeasti tarvittaisiin. Ja mitä ihmettä meidän pitäisi miettiä puheenjohtaja Antti Rinteen kolmen vuoden takaisesta lausunnosta?

”Hölmöä miettiä, mikä maan tai maapallon tila on sadan vuoden kuluttua. Meistä kumpikaan ei ole silloin enää elossa.” Ihan oikeasti?

Ehkä meidän ei tule tuudittautua ainakaan siihen ajatukseen, että poliitikot tekisivät järkeviä päätöksiä ihan kannustusta. Kun seuraava pääministeri on todennäköisesti joko Sipilä tai Rinne, niin kyllä tässä tarvitaan mökää kansalaisyhteiskunnalta ja paljon.

Eikä ongelma tietenkään ole pelkästään poliitikoissa tai etujärjestöissä. Kyllä meidän kuluttaja-kansalaisten pitäisi muuttaa tapojamme ihan henkilökohtaisestikin ja tämän sanominen ei ole pelkästään hippien yninää. Tähän loppuun voisi siteerata J.K. Paasikiveä ja todeta, että tosiasioiden tunnustaminen on kaiken viisauden alku. Meidän pitää ymmärtää, että se, mitä pidämme normaalina ja itsestään selvänä ei tule jatkumaan loputtomasti. Me voimme lähinnä vaikuttaa ainoastaan siihen, kuinka kaoottisesti tämä uusi normaali tulee osaksi elämäämme.

Jaa tämä:

Ilmastokriisi lähestyy. Luo häiriöitä!

Taiteen ja aktivismin yhdistävä Huomattavaa häiriötä ilmastonmuutoksesta -tapahtuma hakee keinoja vaikuttaa ympäristöön.

Kävele Kiasman pääovilta Narinkkatorille. Havainnoi ympäristöäsi kävellessäsi. Mitä kaupunkitila ehdottaa? Minkälaista ruumiillisuutta se tuottaa? Minkälaisia reittejä kävelet? Miksi? Mikä on tilan keskeisin viesti? Entä jos asetut hetkeksi vastustamaan tilan ehdottamaa koreografiaa? Mitä jos pysähdyt? Tai käyt maahan makaamaan? Mitä tunteita tämä uusi koreografia sinussa herättää. Käytä tehtävään kymmenen minuuttia.

Tämä, esimerkiksi, voisi olla yksi kesäkuun toisena viikonloppuna järjestettävä Huomattavaa häiriötä ilmastonmuutoksesta -tapahtuman tehtävänanto.

Kolmipäiväinen tapahtuma tutkii ilmastonmuutoksen ja julkisen kaupunkitilan suhdetta. Nimensä tapahtuma on saanut Suomen järjestyslaista, jossa kirjoitetaan julkisen tilan esityksissä seuraavasti: ”Esitysten järjestäminen yleisellä paikalla on kielletty, jos se on lainvastaista taikka siitä aiheutuu […] huomattavaa häiriötä yleiselle järjestykselle”. Nimi on myös viittaus Häiriköt-päämajan tutkiman kulttuurihäirinnän käsitteeseen.

Julkinen kaupunkitila on viimeisiä saarekkeitamme, jossa ilmastonmuutoksen tunnustava paradigma ei näy. Siinä missä ilmastonmuutosaihe on viime vuosina lyönyt voimallisesti läpi medioissamme, on kaupunkitilan imperatiivi edelleen yksiselitteisesti ”kuluta”. Huomattavaa häiriötä ilmastonmuutoksesta pyrkii horjuttamaan julkisen tilan markkinalogiikkaa, ja ehdottamaan toisenlaista kaupunkitilan käyttöä.

Ensimmäisenä päivänä pidetään tapahtuman avajaispuheenvuorot Helsingin keskustassa. Kiasmalta Ruttopuistoon kulkevan reitin varrella kuullaan tekijöiden lisäksi ilmastonmuutoksen perijöitä, lapsia ja nuoria. Toisena päivänä pystytetään koko kansan ilmastokokous Keskuskadulle, ja kolmantena päivänä tehdään artivistisia aktioita kaupunkitilassa. Sana “artivismi” tulee sanoista taide, “art”, ja aktivismi. Tapahtuman tarkoituksena on ottaa kaupunkitilaa haltuun konkreettisesti, mutta haastaa myös sisäistä, ruumiillista julkisen tilan kokemusta.

Huomattavaa häiriötä ilmastonmuutoksesta -tapahtuma on osa Ilmastokirkko-nimeä kantavan esitystaideprojektin pilottivaihetta. Myöhemmin kesällä Ilmastokirkko syventyy tutkimaan ilmastonmuutokseen liittyvän tunneskaalan hiljaisempia virtoja, kuten surua, pelkoa, ahdistusta ja yksinäisyyttä. Nyt järjestettävässä tapahtumassa puolestaan kokeillaan Ilmastokirkon suoran toiminnan strategioita.

Häiriö voi hetken aikaa näyttää maailman erilaisena. Vaikka häiriö on väliaikainen, se voi kylvää pysyvän muutoksen siemeniä. KUVA: Ronja Louhivuori
Häiriö voi hetken aikaa näyttää maailman erilaisena. Vaikka häiriö on väliaikainen, se voi kylvää pysyvän muutoksen siemeniä.
KUVA: Ronja Louhivuori

Käytännössä kaikki merkittävät yhteiskunnalliset harppaukset historiassamme on saavutettu kansalaisaktivismin avulla. Ilmastonmuutos ulkoistetaan mielellään asiantuntijoiden ja poliitikkojen ratkaistavaksi, mutta suomalaisen politiikan intresseissä ympäristökysymykset tulevat olemaan toissijaisia niin kauan kuin jokin toinen kriisi – todellinen tai retorinen – on tehokkaampi poliittinen peliväline.

Kuluvana vuonna presidenttiehdokkailta kysyttiin Ylen vaalikoneessa, onko Suomen toimittava ilmastonmuutoksen torjumiseksi, vaikka siitä olisi taloudelle haittaa. Suurin osa ehdokkaista antoi kaunopuheisen kyllä-vastauksen. Käytännössä poliittisessa keskustelussa huoli talouskasvusta kuitenkin ohittaa aina kestävän ilmastopolitiikan, vaikka kasvun tiedetään olevan väistämättömässä ristiriidassa kestävän ilmastopolitiikan kanssa.

Globaali ympäristökatastrofi ei kuitenkaan kysy – eikä tule kysymään – saako se häiritä taloutta. Se häiritsee sitä jo nyt, ja tulee häiritsemään jatkossakin. Ekologisen kriisin aika vaatii koko talouden käsitteen uudelleenajattelua suhteessa rajallisiin resursseihimme. Halusimme tai emme, kulutusyhteiskunnan aika on ohi.

Julkisen tilan väärinkäyttöä: spontaanit tanssit Narinkkatorilla. kuva: Antti Yrjönen
Julkisen tilan väärinkäyttöä: spontaanit tanssit Narinkkatorilla.
KUVA: Antti Yrjönen

Koska ilmastonmuutos ei näy arjessamme kuin välillisesti, on sitä aktiivisesti tehtävä näkyväksi esimerkiksi juuri esitystaiteen keinoin. Tiedon lisääminen ilmastonmuutoksesta on ilmeisen tärkeää, mutta yksin riittämätöntä. Tarvitaan kollektiivinen kokemuksellinen muutos ja tapoja kuvitella merkityksellisiä, kestäviä tulevaisuuksia. Tässä muutoksessa esittävä taide voi pelata avainroolia yhteisöllisenä, ruumiillisena tapahtumisena, kokemisena, kokeilemisena ja unelmoinnin paikkana.

Kuvittelukykymme suhteessa ekologisesti ja sosiaalisesti kestävään tulevaisuuteen on jatkuvasti koetuksella suorien, yhteisöllisten vaikutusmahdollisuuksien puuttuessa. Huomattavaa häiriötä ilmastonmuutoksesta -tapahtuman tarkoituksena on ilmastonmuutoksen ja kaupunkitilan poikkitaiteellisen tutkimisen lisäksi muodostaa horisontaalista, matalan kynnyksen ilmastokansalaisuutta. Tapahtumaa on lähdetty työstämään avoimen tekijyyden periaatteella: kuka tahansa on voinut osallistua prosessiin sekä avoimissa työpajoissa että halutessaan myös työpajojen ulkopuolella.

Tarkoituksena on avata uudenlaisia, ruumiillisia kuvittelun horisontteja kaupunkitilaan. Tapahtuma koettelee julkisen tilan markkinalogiikkaa, tuottaa murtumia ja katkoksia, jotka avaavat mahdollisuuksia kokea ja olla toisin yhdessä. Hypoteesina on, että tietoinen toisin toimiminen esitystaiteen kehyksessä mahdollistaa toisin toimimisen ja ajattelemisen myös arjessa.

Valmistautumista TOIMI-päivän pilottityöpajaan. KUVA: Antti Yrjönen
Valmistautumista TOIMI-päivän pilottityöpajaan.
KUVA: Antti Yrjönen

Kokeellinen asenne taiteeseen ja elämään on yksi pohjimmainen ehto matkalla kohti kestäviä elämäntapoja.

Aiemmat hiilen kierron häiriöt ja niitä seuraavat joukkosukupuutot ovat kehittyneet tuhansien, jopa miljoonien vuosien aikajänteellä. Nykyinen ilmastonmuutos on saatu aikaan noin sadassa vuodessa. Muutosnopeudesta johtuen on käytännössä mahdotonta arvioida, miten vakavia ilmastonmuutoksen seuraukset tulevat olemaan. Suhteemme tulevaisuuteen on katkennut. Ilmastokirkon näkökulmasta tämä tarkoittaa myös kokeilevaa, ei-tietävää ja avoimen erehtyväistä asennetta taiteelliseen työskentelyyn: mitään takeita ”onnistumisesta” ei ole, mutta on yritettävä, toimittava, tehtävä jotakin, epäonnistuttava ja yritettävä uudestaan.

Epäonnistumisen eetos merkitsee myös luonnon hallintaan perustuvan ihmisyyden uudelleenarviointia. Ilmastonmuokkaus on paitsi ainoastaan väliaikaisratkaisu, aikalisä, myös potentiaalisesti erittäin vaarallista. Pelastavaa greentechiä on turha odottaa: deus ex machina ei ratkaise tätä näytöstä.

Käänteen tekemiseksi tarvitaan kansalaisliikettä. Nyt.

TEKSTI: Ronja Louhivuori & Laura Halonen

NYT.

Ilmastokirkon perustajajäsenet Laura Halonen ja Ronja Louhivuori. KUVA: Katri Naukkarinen
Ilmastokirkon perustajajäsenet Laura Halonen ja Ronja Louhivuori.
KUVA: Katri Naukkarinen

Act like we have a crisis!

Reimagine the public space!

Mitä?

Ilmastokirkko on esitystaideprojekti, joka on syntynyt kaipuusta pitkäjänteiseen, huokoiseen ja horisontaaliseen ilmastoyhteisöön. Ilmastokirkon ovat perustaneet näyttelijä ja esitystaiteilija Laura Marleena Halonen sekä dramaturgi Ronja Louhivuori.

Huomattavaa häiriötä ilmastonmuutoksesta 8.-10.6.2018

8.6. PUHU kokoonnumme 17.00 Kiasman edessä. Reitti kulkee Kiasmalta Annantalon kautta Vanhaan kirkkopuistoon.

9.6. KESKUSTELE 12.00-16.00 Keskuskatu, eteläpääty

10.6. TOIMI 13.00 Kansalaistori

Huomattavaa häiriötä ilmastonmuutoksesta on osa Ilmastokirkon pilottijaksoa. Tapahtuma toteutetaan yhteistyössä tanssitaiteilija Samuli Nordbergin, tuottaja Anu Räsäsen, Kiasma-teatterin, Häiriköt-päämajan, Voima-lehden ja Annantalon kanssa osana URB18-festivaaliohjelmistoa.

Esteettömyystiedot: Kaikki tapahtuman ohjelma on maksutonta ja ikärajatonta. Ensimmäisenä päivänä kuljemme yhdessä Kiasmalta Mannerheimintien, Simonkadun ja Annankadun kautta Vanhaan kirkkopuistoon, matkaa yhteensä n. 1km, vauhti hidas, ei portaita.

Jaa tämä:

Vastatarinoita ruoasta

Ruoka on niin tärkeä asia, että sitä pitää käsitellä monin tavoin – myös vastamainoksin ja myös luokkahuoneissa.

Yksi on tarrannut kiinni muistikuvaan lapsuutensa aikaisen ruoantuotannon maalaisromanttisesta todellisuudesta. Toinen potee maailmantuskaa, eikä halua käsitellä mitään ruoantuotannon ongelmia, ettei tippuisi ahdistuksen syövereihin lopullisesti. Kolmas yhdistää ruoan sairaalloiseen itsekontrolliin ja kokee lempiruokaansa liittyvien ongelmien paljastamisen ahdistavana. Neljäs tasapainoilee kyynis-realistisen maailmankuvansa ja vaikuttamishalunsa välillä.

KUVA: Mikelangelo
KUVA: Mikelangelo

Oulun yliopistossa marraskuussa tarkastetussa Pia Smedsin väitöstutkimuksessa kartoitettiin lasten käsityksiä ruoantuotannosta. Käsitys osoittautui usein romantisoiduksi, ja aiheeseen liittyvien harhakäsitysten takana piilivät usein muun muassa televisio-ohjelmat ja mainokset.

Global Meal -hankkeessa on käsitelty ruokakysymyksiä ja vastamainontaa lähes 500 yläkoulu- ja lukioikäisen oppilaan sekä noin sadan opettajan kanssa. Parituntisissa työpajoissa on keskusteltu siitä, minkälaiset ruokamainokset kutakin puhuttelevat, millä keinoin mainostajat yrittävät meihin vaikuttaa, millaisia vaikutuksia ruoan­tuotannolla ja kulutuksella on maailmaan ja mitä annettavaa vastamainonnalla on tälle kaikelle.

Lopuksi työpajoihin osallistuneet tekivät itse vastamainoksen.

Biologian ja maantieteen opettajien liiton, Häiriköt-päämajan ja Eettisen kaupan puolesta ry:n yhdessä järjestämä Global Meal nosti esiin ruoan sosiaalisia, eettisiä ja ympäristövaikutuksia vastamainonnan keinoin. Syksyn ja talven mittaan hankkeessa koulutettiin opettajia pitämään ruoka-aiheisia vastamainostyöpajoja omissa kouluissaan, ja samalla heille ja muille kiinnostuneille tarjottiin käyttöön monipuoliset opetusmateriaalit toiminnan tueksi. Alkuvuodesta vedettiin Global Meal -työpajoja lähes 30 koululuokalle ympäri maan.

Vastamainonta on nyt ensimmäistä kertaa sisällytetty lukion opetussuunnitelmaan, joten opettajien kouluttaminen työkalun käyttöön on tärkeää. Mediaa ja elinympäris­töämme uudella tavalla havainnoiva ja kommentoiva ilmaisumuoto on myös itsessään herättänyt tunteita – kuten mainoksetkin tekevät.

Global Mealin tekemä Suunnistusopas supermarkettiin auttaa tekemään eettisiä ja ekologisia ruokavalintoja. Esimerkkeinä ovat maissi, suklaa sekä tofu ja pekoni.

Ruoka on aiheena hyvin monitahoinen, ja sellaisena sitä on työpajoissa käsiteltykin. Osa tiesi aiheesta paljon, mutta myös virheellisiä käsityksiä esimerkiksi ruoan ympäristövaikutuksista oli läjäpäin.

Globaali talous ja tuotteiden koko tuotantoketjun ymmärtäminen on haastavaa – esimerkiksi tuotteiden kotimaisuuden aste mietitytti, kun lähes aina osa raaka-aineista, vähintään lannoitteiden raaka-aineet, on tuotu ulkomailta. Lapsityövoiman käyttö ja tuotantoeläinten elinoloista keskusteleminen yllätti ja järkytti useimpia ikään katsomatta, ja moni kipuili lihansyönnin vähentämisen tarpeen kanssa. Kipuilu liittyi saavutetuista etuuksista luopumiseen, normaalin muuttumiseen ja yllättävän usein myös kysymyksiin omasta miehisyydestä.

Osa oppilaista reagoi voimakkaasti mainos­viestien alle piiloon jäävien ­asioiden, kuten eläinten oikeuksien, analyysiin ja piti vastasanomien käsittelyä ”aatteellisena hapatuksena”. Tässä kohdassa voi myös miettiä, onko vastamainos sen enempää hapatusta kuin parodioimansa mainos. Useimmille koululaisille on kuitenkin selvää, että mainosviesteihin on syytä suhtautua kriittisesti.

Myös osa opettajista suhtautui aiheeseen varoen. Heitä huolestutti esimerkiksi se, että viljelijäperheiden lapset loukkaantuvat tai joutuvat hankalaan tilanteeseen, kun käsitellään maanviljelyn ongelmakohtia.

KUVA: Eveliina, Vella, Mette ja Vilja
Eveliina, Vella, Mette ja Vilja muituttavat, että voi voi tukkia verisuonet.

Kerta toisensa jälkeen työpajoissa huomattiin, että takaraivoomme on varastoitunut iso liuta tuotemerkkejä, mainoslauseita ja jopa kokonaisia mainoksia tarinoineen. Markkinointiviestintä ympäröi meitä kaikkialla ja koko ajan, ja se toimii tehokkaasti.

Vastamainoksia tehdessä nousee usein esiin kysymys myös mainostajien oikeuksista ja vastamainonnan laillisuudesta. Vastamainokset ovat parodiaa, ja niissä yhdistyy kysymyksiä taiteen vapaudesta ja tekijänoi­keuk­sista. Vastamainos on uusi, itsenäinen, usein kollaasimainen taideteos. Mainoksen tekijänoikeus väistyy, kun kyse on taiteesta, ja näin on myös koululaistöiden osalta.

Parodiaan liittyvä lainsäädäntö on Suomessa valitettavan sekava, mutta vastamainoksia teet­tävän opettajan ei tarvitse olla huolissaan.

Koulutusten ja työpajojen lisäksi hankkeessa järjestettiin vastamainoskilpailu, jossa kisattiin yläkoululaisille ja toisen asteen opiskelijoille tarkoitetussa koululaissarjassa sekä kaikille avoimessa sarjassa. Syyskuun puolivälistä maaliskuun alkuun käynnissä olleeseen kilpailuun saatiin yhteensä yli sata vastamainosta, ja erityisesti koululaissarjan töiden taso ilahdutti.

Kilpailuun lähetetyistä teoksista valtaosa käsitteli eläinten oikeuksia, lapsityövoimaa tai ruoan terveysvaikutuksia. Tämä on sikäli helppo ymmärtää, että terveys on se näkökulma, jonka puitteissa ruoasta puhutaan jo hyvin pienten lasten kanssa. Aihe on henkilökohtainen, ja yläkouluikäinen on jo ehtinyt tottua käsittelemään siihen liittyvää ristiriitaa: energiajuomat ja monet herkut ovat epäterveellisiä, mutta niitä mainostetaan paljon ja niitä tulee välillä nautittua. Eläinten oikeudet ja lapsityövoiman käyttö puolestaan ovat aiheita, joihin voi tuntea samaistumista yksilön kokemuksen kautta.

Sen sijaan ruoantuotannon aiheuttamien ympäristöongelmien käsittely jäi kilpailuun osallistuneissa teoksissa yllättävän vähäiseen rooliin. Ehkä nämä aiheet ovat tuntuneet liian abstrakteilta tai kaukaisilta, vaikka mainoksen kautta niihin voisi päästä käsiksi konkreettisella tavalla.

Karsinassa-teos on ensiluokkainen esimerkki vastamainostyöpajoissa käytetystä yksinkertaisesta tekniikasta, jossa pienillä korjauksilla saadaan käännettyä alkuperäisen mainoksen merkitys päälaelleen. Poistamalla ja lisäämällä sanoja saadaan ohjattua katsojan huomio aiheeseen, josta alkuperäinen mainostaja mieluummin vaikenisi.
Karsinassa-teos on ensiluokkainen esimerkki vastamainostyöpajoissa käytetystä yksinkertaisesta tekniikasta, jossa pienillä korjauksilla saadaan käännettyä alkuperäisen mainoksen merkitys päälaelleen. Poistamalla ja lisäämällä sanoja saadaan ohjattua katsojan huomio aiheeseen, josta alkuperäinen mainostaja mieluummin vaikenisi.

Global Meal -kilpailun töitä jaettiin muun muassa somessa. Laajentamalla vastamainoskeskustelua luokkahuoneen seinien ulkopuolelle saadaan niiden yhteiskunnallista vaikuttavuutta lisättyä. Alaikäisten tekijöiden kantaaottavien teosten julkaisemiseen liittyy kuitenkin haasteita. Yhteiskunnallisiin keskusteluihin kuuluu tiukkakin kritiikki, mutta varsinkin silloin, kun keskustelut tapahtuvat somessa, ne keräävät usein myös epäsopivaa kieltä ja ivaamista harrastavia öyhääjiä. Keski-ikäiset kommentoijat eivät kaikki suoriutuneet rakentavasta keskustelusta tälläkään kertaa mallikkaasti.

Ihannemaailmassa nuorten kanssa työskentelevän aikuisen ei tarvitse miettiä, haluaako hän altistaa nuorten teokset öyhääjien vallankäytölle. ­Reaalimaailmassa näin näyttää olevan etenkin silloin, kun vastamainos on erityisen onnistunut ja iskee osuvaan kohtaan.

Kommentoijien pelko ei kuitenkaan saa olla syy jättää keskustelua käymättä. Myös nuorilla on oikeus osallistua avoimeen yhteiskunnalliseen keskusteluun.

Jaa tämä: