iltapäivälehdet

Kansa Taisteli – Talvisotaan

Häiriköt-päämaja päätti osallistua talvisodan juhlavuoteen. Talvisodan sijaan päätimme kuitenkin tarkastella sitä edeltävää ajanjaksoa, joka usein jää huomiotta. LUE KOKO LEHTI!!

Meidän suomalaisten päähän on iskostunut näkemys, että talvisota tuli täysin yllätyksenä. Tämä sopii ajatukseen alistetusta kansasta, joka on seilannut lastuna laineilla suurvaltojen puristuksessa.

Kansa Taisteli – Talvisotaan -lehti löytyy Voiman 10/2019 liitteenä. Tälläkin kertaa lehden kirjoittajakunta koostuu tohtoreista, professoreista ja kaiken maailman dosenteista. Mikäli et omaasi ole vielä noutanut telineestä tai saanut posteljoonilta, voit lukea näköisversion täällä.

Sotia muistellessa harvemmin ajatellaan tapahtumia, jotka niitä edelsivät. Tämä on tietenkin ihan ymmärrettävää, sillä sota on aina dramaattinen käänne. Sodat nähdäänkin usein irrallisina ja itsenäisinä tapahtumina.

Tämä ajatus ei kuitenkaan oikein kanna. Voimme muistuttaa itseämme esimerkiksi siitä, että osalle voitokkaista sotilaista jäi sisällissodan jälkeen sota päälle, ja he lähtivät itärajan toiselle puolelle taistelemaan niin sanottuja heimosotia. Suur-Suomelle raivattiin lukuisissa taisteluissa tietä suomalaisen rodun ja Jumalan nimissä yhteensä yli kymmentuhatpäisellä joukkiolla. Vaikka nämä sotaretket eivät olleet virallisen valtion valtuuttamia, ei niitä pelkästään pahalla katsottu.

Valtion tarkasti valvovan silmän alla Suomesta käsin organisoitiin pommiattentaatteja neuvosto-Venäjälle niin tehokkaasti, että vuonna 2017 julkaisemassamme Ilta-Häiriköt Extra – Kansa ­Taisteli -lehdessä tohtori Aleksi Mainio määritteli tuolloisen Suomen terrorismin jättiläiseksi. Ja mitä mieltä meidän pitäisi olla siitä, että vuonna 1937 marsalkka ­Mannerheimin 70-vuotissynttäreillä oli läsnä poikeuksellisen korkea-arvoinen delegaatio Saksasta? Tämän kertaisessa Kansa Taisteli -lehdessä kerrotaan juhlista, joissa sisällissodan aikaisia aseveljiä muistettiin lämmöllä ja Hitlerin ”voimakasta johtajahahmoa” ylistettiin.

Mikään näistä ei tietenkään oikeuta­ Stalinin­ hyök­käystä marraskuussa 1939 eikä tee Mainilan laukauk­sista yhtään vähemmän häpeällisiä. Nämä ajankuvat kuitenkin sitovat talvisodan osaksi eurooppalaista sotaa, suurvaltapolitiikkaa ja kotimaista jatkumoa, jota on helppo seurata taaksepäin sisällissodan tapahtumiin ja sitä varhaisempaan aikaan.

”Talvisodan ihmettä ja henkeä” on muisteltu, ihailtu ja käsitelty lähes loputtomasti. Sitä edeltävät tapahtumat ovat kuitenkin jääneet vähemmälle huomiolle, vaikka esimerkiksi iltapäivälehdet ovat käsitelleet näitä sotiamme teemaliitteiden keskeytyksettömässä jatkumossa. Tämä meidän teemaliitteemme pyrkii nostamaan esiin niitä unohtuneita huomioita.

Monien ajatuksissa itsenäistynyt Suomi oli nykyisen kaltainen hyvinvointivaltio ja toimiva demokratia heti startista. Tämä ajatus ei kerro niinkään todellisuudesta kuin perin inhimillisestä tavasta hahmottaa maailma ikuisen nykyhetken kautta. Tosiasiassa nuori Suomi oli monin tavoin kaukana nykyisen kaltaisesta demokratiasta, eikä esimerkiksi sisällissodan hävinneen osapuolen asema ollut alkuunkaan hyvä. Hyvinvointivaltiosta ei ollut tietoakaan.

Tänäkin vuonna keräsimme joukon tutkijoita, jotka ovat perehtyneet  käsillä olevaan aiheeseen ja pyysimme heiltä artikkeleita. Ja millaisia artikkeleita saimmekaan!

Osa käsitellyistä aiheista saattaa vaikuttaa äkkiseltään yllättäviltä, mutta kannustan tutustumaan esitettyihin huomioihin. Esimerkiksi Urho Kaleva Kekkosen ”avantgardistiset” agenttiseikkailut ja ajatus Stalinin roolista suomalaisen demokratian tukena ovat hyvin perusteltuja ja arvokkaita muistettavia. Akatemiatutkija Oula Silvennoisen teksti niin sanotuista heimosodista ja tohtori Aaro Saharin artikkeli poikkeuksellisen mittavasta asevarustelusta sotien välisenä aikana puolestaan muistuttavat sotaisista tunnelmista.

Meidän Kansa Taisteli – Talvisotaan -lehti ei siis käsittele talvisotaa. Me luomme katsauksen siihen, millainen Suomi oli sisällissodan ja talvisodan välillä.

Edelliset Ilta-Häiriköt Extra – Kansa Taisteli -lehdet voi lukea näköisversioina täällä ja täällä.

Jaa tämä:

Lööppi – journalismin vino peili

Mainonnan ja journalismin välinen harmaa alue kiteytyy iltapäivälehtien lööpeissä ja kansissa.

Median virrassa räpiköi erilaisia tiedon lajityyppejä. Tiedottamisessa yleensä pyritään ainakin näennäisen neutraaliin faktojen kertomiseen. Mainonnan puolelle siirrytään, kun mukaan tulee mielikuvien rakennusta ja – ellei olla radiossa – visuaalista juonittelua. Mainospaikoista myös yleensä maksetaan.

Journalismilla tarkoitetaan faktoiltaan tarkistettuun, toimittajan riippumattomaan tulkintaan perustuvaa tiedonvälitystä.

Journalismin ja mainonnan välisen rajan määrityksessä törmätään usein piilomainontaan. Siinä ulkopuolisen vaikuttamisen pyrkimys on onnistunut hiipimään toimituksellisen aineiston sisälle.

Toisaalta sisällöllisestä ristiinmarkkinoinnista puhutaan silloin, kun esimerkiksi iltapäivälehdessä puffataan uutisena saman mediakonsernin televisiokanavalla esillä olevan reality-ohjelman käänteitä.

Juha Herkman kuvaa väitöskirjassaan Kaupallisen television ja iltapäivälehtien avoliitto (2005) vielä vakavampia tapauksia, joissa oman mediakonsernin etu on saattanut – jopa toimittajien itsensä huomaamatta – heijastua toimituksellisen aineiston painotuksissa.

Lööpit ja iltapäivä- ja juorulehtien kannet myyvät itseään meille vetoamalla tunteisiin. Yksi voimakas ja myyvä tunne on pelko – siksi lööpit usein kirkuvatkin meille vaarasta ja uhasta. Kannattaa kuitenkin huomata, että tänään myydyt pelot saattavat olla väkevässä ristiriidassa eilisen pelkojen kanssa. Halusimme muistuttaa tästä tekemällä lööpihtavän parodian, jossa pelkoa lietsovat otsikot ovat keskenään ristiriidassa. Usein myös otsikko on ristiriidassa siihen liitetyn kuvan kanssa.
Lööpit ja iltapäivä- ja juorulehtien kannet myyvät itseään meille vetoamalla tunteisiin. Yksi voimakas ja myyvä tunne on pelko – siksi lööpit usein kirkuvatkin meille vaarasta ja uhasta.
Kannattaa kuitenkin huomata, että tänään myydyt pelot saattavat olla väkevässä ristiriidassa eilisen pelkojen kanssa. Halusimme muistuttaa tästä tekemällä lööpihtavän parodian, jossa pelkoa lietsovat otsikot ovat keskenään ristiriidassa. Usein myös otsikko on ristiriidassa siihen liitetyn kuvan kanssa.

Journalismi ja mainonta törmäävät erityisen tunnistettavalla tavalla nimenomaan lööpeissä ja kansissa, jotka on suunniteltu edistämään lehtien irtonumeroiden myyntiä. Sama faktan ja mielikuva­liioittelun koh­taaminen näyttäytyy nettilehtien sivuille kävijöitä houkuttelevissa klikkiotsikoissa. Kaikissa näissä kyse on yhtä aikaa toimituksen tekemästä journalistisesta sisällöstä ja sen mainonnasta.

Näiden tiedonlajien väliseen jännitteeseen puututaan myös Journalistin ohjeissa: ”Otsikoille, ingresseille, kansi- ja kuvateksteille, myyntijulisteille ja muille esittelyille on löydyttävä sisällöstä kate.”

Tabloidien historiasta tiedetään, että irtonumeromyynnin kannalta lööppiotsikoiden tehokkaimpia koukkuja ovat julkisuuden henkilöiden yllättävät kuolemat, kansallisesti merkittäviksi tulkitut urheiluvoitot sekä yleisön mielissä lähelle sattuviksi koetut suuronnettomuudet ja -tuhotyöt.

Pasi Kivioja havaitsi Alaston lööppi -gradusssaan (2004), että tämä päti hyvin myös vuoden 2002 Ilta-Sanomien­ lööppien ja etusivujen pääaiheiden valintoihin. Niistä yli puolet käsitteli julkisuuden henkilöitä, melkein kolmannes rikoksia ja niiden seuraamuksia sekä noin joka kymmenes onnettomuuksia.

Samaan aineistoon kuuluneet otsikot olivat sävyltään enimmäkseen kielteisiä, ja niissä kerrotuista rikoksista suurin osa koski väkivallantekoja.

Pistokoe lähimmälle lehtikioskille osoittaa, että ainakaan kovin suuria muutoksia ei iltapäivälehtien mainonnassa ole tämän jälkeen tapahtunut.

Hanna Syrjälä tutki Väkivalta lööppijulkisuudessa -raportissaan lööpeitä käytyä keskustelua samoihin aikoihin, kun Voiman toimitus kommentoi aihetta vastamainoksen muodossa. "'Isä tappoi lapsensa kesken aamupalan', kertoi Ilta-Sanomien lööppi syyskuun lopussa vuonna 2005. Lööpistä kanneltiin sekä Julkisen sanan neuvostoon että Mainonnan eettiseen neuvostoon. Julkisen sanan neuvoston mielestä lööppi ei rikkonut hyvää journalistista tapaa, Mainonnan eettinen neuvosto taas antoi huomautuksen. Iltalehden joulukuussa ilmestynyt lööppi 'Äiti poltti lapset ja itsensä' (IL 05) kävi myöhemmin läpi samat käsittelyt samoin lopputuloksin."
Hanna Syrjälä tutki Väkivalta lööppijulkisuudessa -raportissaan lööpeitä käytyä keskustelua samoihin aikoihin, kun Voiman toimitus kommentoi aihetta vastamainoksen muodossa.
”’Isä tappoi lapsensa kesken aamupalan’, kertoi Ilta-Sanomien lööppi syyskuun lopussa vuonna 2005. Lööpistä kanneltiin sekä Julkisen sanan neuvostoon että Mainonnan eettiseen neuvostoon. Julkisen sanan neuvoston mielestä lööppi ei rikkonut hyvää journalistista tapaa, Mainonnan eettinen neuvosto taas antoi huomautuksen. Iltalehden joulukuussa ilmestynyt lööppi ’Äiti poltti lapset ja itsensä’ kävi myöhemmin läpi samat käsittelyt samoin lopputuloksin.”

Miten lööpit koetaan? ­Lööppien psykologiasta väitellyt Sini Setälä puntaroi Psykologia-lehdessä (3/2015), miten ihmiset – vahvaksi kokemastaan mediakriittisyydestä huolimatta – jäsentävät lööppien kautta todellista ympäristöään. Negatiiviset uutiset herättävät pelkoa ja muita omaan elämään peilautuvia tunteita, vaikka vastaavien tapahtumien osuminen omalle kohdalle olisi kuinka epä­todennäköistä.

Olennainen kysymys onkin, minkä verran väkivallan näkyminen jatkuvasti lööpeissä osaltaan normalisoi väkivallan roolia kulttuurissamme. Vaikeasti tutkittava kysymys puolestaan on se, voiko joku väkivaltaan taipuvainen tämän takia päätyä helpommin sitä myös käyttämään.

Lööppiväkivallan tunnistettujen kielteisten oheisvaikutusten takia jopa mainostajien oma Mainonnan eettinen neuvosto (MEN) on puuttunut etenkin lapsiin kohdistuvan väkivallan käyttämiseen iltapäivälehtien myynninedistämisessä.

Sylttytehtaalla tätä ei helposti niellä. Vuonna 2006 Iltalehti vastasikin kritiikkiin katumainoskampanjalla. Siinä käytetty slogan ”Jos sinä lyöt lasta, me iskemme takaisin. Perheväkivalta ei ole yksityinen asia” antoi ymmärtää, että lapsiin kohdistuvasta väkivallasta kertovat lööpit ovat pikemminkin taistelua väkivaltaa vastaan.

Voima kommentoi heti tuoreeltaan kampanjan ilmeistä tekopyhyyttä vastamainoksen muodossa. Siinä slogan mestaroitiin satiiriseen muotoon: ”Kun sinä lyöt lasta, me lyömme sillä rahoiksi. Hyvä lööppi rikastuttaa katukuvaa, lapsen mieltä ja meitä.” 

Tällaisia vastamainoksia on julkaistu Voimassa lehden perustamisvuodesta 1999 alkaen. Niiden idea ei ole myydä mitään, vaan mainoksia imitoivan muodon kautta niissä kommentoidaan kohteena olevaan viestintään kätkettyjä manipulaatiopyrkimyksiä.

Uhkalehti-vastamainos on tehtiin yhteistyössä Nuorten Ääni -toimituksen nuorten kanssa. 

Työryhmässä tutkittiin ensin lööppejä ja niistä etsittiin usein toistuvia ryhmiä. Perinteisten julkkisten ohella huomio kiinnittyi siihen minkä laisissa rooleissa esiintyvät esimerkiksi nuoret. vanhemmat ja pomot.

Analyysinäkökulmaksi valikoitui taas ajatus siitä, miten otsikoissa pyritään vetoamaan samaan aikaan sekä ihmisten turvallisuuden tunteeseen että luomaan kuvia turvallisuutta horjuttavista uhkista. Parodian pääkärki jalostui tätä kautta siihen, miten lapset, nuoret ja työntekijät voivat näyttäytyä jopa yhtä aikaa uhkana ja uhreina.

Samassa vastamainoksessa ihmisille uhkaa edustaviksi onnettomuuksiksi ovat kääntyneet myös normaali luonnonilmiö, enemmän auton kuin kuljettajan syyksi määrittyvä kolari ja viihdejulkkiksen keksityn oloinen vastoinkäyminen.

Jaa tämä: