Jouni

Keravan purkutalo: Menestyvän taideprojektin salaisuus kiinnostaa

Taiteen kotitalo -näyttelyn suosio on ylittänyt kaikki odotukset. Samalla kun mietimme menestyksen salaisuutta voimme myös huomata, että Kerava sai käsittämättömän näkyvän mainoskampanjan käytännössä ilmaiseksi.

Keravalla kuun alussa avattu Taiteen kotitalo -näyttely on ollut ällistyttävä menestys. Oheisessa, kaksi viikkoa näyttelyn avaamisen jälkeen otetussa kuvassa jono luikertelee kauas sisäänkäynniltä. Käytännössä jono on ollut tuollainen joka päivä ja talon päiväkapasiteetiksi on vakiintunut 600-650 kävijää. Iltapäivällä kahden aikoihin henkilökunta vie kyltin jonon viimeisenä olevalle: kyltissä kerrotaan että hän on viimeinen joka taloon sinä päivänä ehtii.

Nää ihmiset jonottaa näin joka päivä. Ja hyvä niin.
KUVA: Joni Nordström

Vastaavaa olemme nähneet viime vuosina lähinnä Amos Rex -museon avajaisnäyttelyn jonojen kiertäessä Lasipalatsia ja Helsingin uuden keskustakirjosta Oodin jonojen yletyttyä aina Rautatientorin vieressä olevalle Elielinaukiolle saakka.

Tämä suosio on tietenkin huikean hienoa ja mieluummin minä näen ihmiset jonottamassa taidetta kuin jotain krääsää kauppakeskuksessa tai ämpäreitä. Itseäni kiinnostaa kuitenkin tällä hetkellä se, mikä tässä nimenomaisessa projektissa on se, mikä synnytti yleisöryntäyksen. Tätä täytyy epäilemättä pohtia moneen kertaan ja varma vastaus tuskin koskaan selviää. Jo tässä vaiheessa on kuitenkin selvää, että jotain poikkeuksellista on tapahtunut.

Esimerkiksi muutaman vuoden takainen Purkutaide-projekti Keravan keskustan ostoskeskuksessa oli massiivinen ja tykätty, mutta ei se tämmöistä maniaa ja mediahuomiota synnyttänyt. Taiteellisesti tämä viimeisin Purkutaiteen inkarnaatio on kyllä kiinnostavin ja siitä voimme omalta pieneltä osaltamme kiittää edesmennyttä taidekriitikko Otso Kantokorpea.

”Vuonna 2018 Helsingin Kyläsaaressa Purkutaide koristeli moottoripyöräkerho MC Bandidoksen entisen päämajan. Häiriköt-päämaja järjesti talossa tilaisuuden, jossa Jouni Väänänen pääsi keskustelemaan tekemisistään taidekriitikko Otso Kantokorven kanssa. Tuossa keskustelussa heitettiin ilmaan haaste tyylilajien laajentamisesta ja haaste laskeutui hedelmälliseen maaperään.

Kantokorpi menehtyi viikko tuon keskustelun jälkeen, mutta nyt hänen esittämä visio on nähnyt päivänvalon.”

Mutta en minä usko, että tämä täysin ennen näkemätön yleisöryntäys olisi seurausta tuosta taiteenkirjon laajentumisesta. Jotain muuta tässä on nyt tapahtunut. Korona-virus epäilemättä näyttelee jotain osaa tässä menestyksessä kun lähialuematkailu on herättänyt kiinnostusta.

Tämä koronan osuus menestyksessä on kyllä sikäli lystikäs, että virus oli lähellä kaataa koko projektin. Sovitut ulkomaalaiset taiteiijavierailut peruuntuivat ja samoin talon korjaustalkoot.

Jollain on ollut tarve ja jollain visio. Joku on tämän suunnitellut ja joku suunnitelman hyväksynyt. En kuitenkaan tajua, mitä tällä olisi tarkoitus saavuttaa.

Kiinnostavaa tätä on pohtia myös kuntasektorin markkinointiprojektien vinkkelistä.

Lähinnä kaikki Suomen kunnat mainostavat itseään tavalla tai toisella – jotkut houkuttelevat asukkaita, toiset turisteja ja kolmannet investointeja. Jotkut houkuttelevat kaikkia edellä mainittuja ja vielä monia muitakin.

Varsinkin pienemmät kunnat ovat kehitelleet itselleen erilaisia sloganeita näiden markkinointiponnistelujen tueksi. On hienoa tietää, että Suomessa on muun muassa ”hyvä paikka elää ja asua”, ”rajattomien mahdollisuuksien kaupunki”, ”Kuntien Kermaa”, ”Swingaava Savon Pariisi”, ”Paikka asua ja elää!” sekä ”Luomu-Suomen Pääkaupunki”.

Nämä ponnistelut näyttävät usein lähinnä hirveiltä. Kun pystytin helmikuussa näyttelyitäni Mikkelin taidemuseoon, näkyi museon taukotilan ikkunasta kaupungin oma mainoslakana, jossa kerrottiin että ”Siellä tapahtuu missä Mikkeli”. Joka ikinen kerta mietin, että ketä tämän on tarkoitus puhutella ja miten tämä vakuuttaa.

Joukko paikallisia poliitikkoja suhtautui hankkeeseen skeptisesti ja myös jakoi näkemyksensä auliisti. Väänäsen kipparoiman projektin lopputulos asettaa nillityksen oikeaan valoon.

Kerava on muuten mainostanut itseään sloganilla ”Pieni suuri Kerava”. En tiedä mitä tuon suunnittelijalle on maksettu, mutta joka tapauksessa liikaa.

Vaikka Kerava selvästi haluaa herättää huomiota ja houkutella ihmisiä puoleensa, löytyy tästäkin kaupungista joukko kunnallispoliitikkoja, jotka vastustivat Taiteen kotitaloa vimmaisesti. Hanke kuitenkin vastustuksesta huolimatta toteutui ja nyt Kerava on saanut taiteilijoiden itse omista selkähanoistaan repimän markkinointikampanjan käytännössä ilmaiseksi.

Vaikka inhoankin taiteen arvottamista, voitaisiin tätä menestystä katsoa myös muissa kaupungeissa ja kunnissa, ja ehkä jatkossa tukea taiteilijoita hieman hövelimmin ja ottaa näitä (hyvin edullisia) riskejä hanakammin.

Jaa tämä: