Kerava

Keravan purkutalo: Menestyvän taideprojektin salaisuus kiinnostaa

Taiteen kotitalo -näyttelyn suosio on ylittänyt kaikki odotukset. Samalla kun mietimme menestyksen salaisuutta voimme myös huomata, että Kerava sai käsittämättömän näkyvän mainoskampanjan käytännössä ilmaiseksi.

Keravalla kuun alussa avattu Taiteen kotitalo -näyttely on ollut ällistyttävä menestys. Oheisessa, kaksi viikkoa näyttelyn avaamisen jälkeen otetussa kuvassa jono luikertelee kauas sisäänkäynniltä. Käytännössä jono on ollut tuollainen joka päivä ja talon päiväkapasiteetiksi on vakiintunut 600-650 kävijää. Iltapäivällä kahden aikoihin henkilökunta vie kyltin jonon viimeisenä olevalle: kyltissä kerrotaan että hän on viimeinen joka taloon sinä päivänä ehtii.

Nää ihmiset jonottaa näin joka päivä. Ja hyvä niin.
KUVA: Joni Nordström

Vastaavaa olemme nähneet viime vuosina lähinnä Amos Rex -museon avajaisnäyttelyn jonojen kiertäessä Lasipalatsia ja Helsingin uuden keskustakirjosta Oodin jonojen yletyttyä aina Rautatientorin vieressä olevalle Elielinaukiolle saakka.

Tämä suosio on tietenkin huikean hienoa ja mieluummin minä näen ihmiset jonottamassa taidetta kuin jotain krääsää kauppakeskuksessa tai ämpäreitä. Itseäni kiinnostaa kuitenkin tällä hetkellä se, mikä tässä nimenomaisessa projektissa on se, mikä synnytti yleisöryntäyksen. Tätä täytyy epäilemättä pohtia moneen kertaan ja varma vastaus tuskin koskaan selviää. Jo tässä vaiheessa on kuitenkin selvää, että jotain poikkeuksellista on tapahtunut.

Esimerkiksi muutaman vuoden takainen Purkutaide-projekti Keravan keskustan ostoskeskuksessa oli massiivinen ja tykätty, mutta ei se tämmöistä maniaa ja mediahuomiota synnyttänyt. Taiteellisesti tämä viimeisin Purkutaiteen inkarnaatio on kyllä kiinnostavin ja siitä voimme omalta pieneltä osaltamme kiittää edesmennyttä taidekriitikko Otso Kantokorpea.

”Vuonna 2018 Helsingin Kyläsaaressa Purkutaide koristeli moottoripyöräkerho MC Bandidoksen entisen päämajan. Häiriköt-päämaja järjesti talossa tilaisuuden, jossa Jouni Väänänen pääsi keskustelemaan tekemisistään taidekriitikko Otso Kantokorven kanssa. Tuossa keskustelussa heitettiin ilmaan haaste tyylilajien laajentamisesta ja haaste laskeutui hedelmälliseen maaperään.

Kantokorpi menehtyi viikko tuon keskustelun jälkeen, mutta nyt hänen esittämä visio on nähnyt päivänvalon.”

Mutta en minä usko, että tämä täysin ennen näkemätön yleisöryntäys olisi seurausta tuosta taiteenkirjon laajentumisesta. Jotain muuta tässä on nyt tapahtunut. Korona-virus epäilemättä näyttelee jotain osaa tässä menestyksessä kun lähialuematkailu on herättänyt kiinnostusta.

Tämä koronan osuus menestyksessä on kyllä sikäli lystikäs, että virus oli lähellä kaataa koko projektin. Sovitut ulkomaalaiset taiteiijavierailut peruuntuivat ja samoin talon korjaustalkoot.

Jollain on ollut tarve ja jollain visio. Joku on tämän suunnitellut ja joku suunnitelman hyväksynyt. En kuitenkaan tajua, mitä tällä olisi tarkoitus saavuttaa.

Kiinnostavaa tätä on pohtia myös kuntasektorin markkinointiprojektien vinkkelistä.

Lähinnä kaikki Suomen kunnat mainostavat itseään tavalla tai toisella – jotkut houkuttelevat asukkaita, toiset turisteja ja kolmannet investointeja. Jotkut houkuttelevat kaikkia edellä mainittuja ja vielä monia muitakin.

Varsinkin pienemmät kunnat ovat kehitelleet itselleen erilaisia sloganeita näiden markkinointiponnistelujen tueksi. On hienoa tietää, että Suomessa on muun muassa ”hyvä paikka elää ja asua”, ”rajattomien mahdollisuuksien kaupunki”, ”Kuntien Kermaa”, ”Swingaava Savon Pariisi”, ”Paikka asua ja elää!” sekä ”Luomu-Suomen Pääkaupunki”.

Nämä ponnistelut näyttävät usein lähinnä hirveiltä. Kun pystytin helmikuussa näyttelyitäni Mikkelin taidemuseoon, näkyi museon taukotilan ikkunasta kaupungin oma mainoslakana, jossa kerrottiin että ”Siellä tapahtuu missä Mikkeli”. Joka ikinen kerta mietin, että ketä tämän on tarkoitus puhutella ja miten tämä vakuuttaa.

Joukko paikallisia poliitikkoja suhtautui hankkeeseen skeptisesti ja myös jakoi näkemyksensä auliisti. Väänäsen kipparoiman projektin lopputulos asettaa nillityksen oikeaan valoon.

Kerava on muuten mainostanut itseään sloganilla ”Pieni suuri Kerava”. En tiedä mitä tuon suunnittelijalle on maksettu, mutta joka tapauksessa liikaa.

Vaikka Kerava selvästi haluaa herättää huomiota ja houkutella ihmisiä puoleensa, löytyy tästäkin kaupungista joukko kunnallispoliitikkoja, jotka vastustivat Taiteen kotitaloa vimmaisesti. Hanke kuitenkin vastustuksesta huolimatta toteutui ja nyt Kerava on saanut taiteilijoiden itse omista selkähanoistaan repimän markkinointikampanjan käytännössä ilmaiseksi.

Vaikka inhoankin taiteen arvottamista, voitaisiin tätä menestystä katsoa myös muissa kaupungeissa ja kunnissa, ja ehkä jatkossa tukea taiteilijoita hieman hövelimmin ja ottaa näitä (hyvin edullisia) riskejä hanakammin.

Jaa tämä:

Graffitia rakennusliikkeen kanssa


Keravalla kokonainen purkutuomion saanut ostoskeskus täytettiin taiteella ja ihmisillä. Purkutaiteesta muodostui ilmiö, joka levisi myös naapurikaupunkiin.


Jouni Väänänen seisoo purkutuomion saaneen ränsistyneen ja autioituneen liikekiinteistön sisäpihalla. Talon seinät täyttyvät parhaillaan graffiteista.

”Tämäkin rakennus herättää tunteita joissakin. Me tarjoamme sille hallitun alasajon”, Väänänen kertoo.

Purkutaide-hanke eteni maaliskuussa suunnitellusti, kun taiteilijat antoivat elinkaarensa ehtoon saavuttaneelle rakennukselle mahdollisuuden arvokkaaseen loppuun. Järvenpään keskustassa sijaitseva Perhelän kortteli saa hyvät läksiäiset, eikä kaupunkilaisten tarvitse katsoa rapistuvaa ja hylättyä rötisköä. Kaupunkilaiset voivat katsella taidetta.

Pari viikkoa myöhemmin Väänänen istuu maalipurkkien päällä työhuoneellaan Keravalla ja selittää, mistä tässä kaikessa on oikein kysymys.

Ennen ja jälkeen tuhon. Ensimmäisessä kuvassa Skienin valmis teos ja toisessa sama teos hetkeä ennen lopullista tuhoa. Kuva: Jouni Väänänen
Ennen ja jälkeen tuhon. Ensimmäisessä kuvassa Skienin valmis teos ja toisessa sama teos hetkeä ennen lopullista tuhoa. Kuva: Jouni Väänänen

Väänänen tunnetaan graffititaiteilija Psykenä, ja maalaamista hän on harrastanut jo parikymmentä vuotta. Maalaamisen lisäksi hän on pyrkinyt edistämään graffitin ja katutaiteen asemaa yhteiskunnassa myös rakenteiden tasolla. Kesällä 2016 hänen vuosia työstämä hankkeensa toteutui –  Purkutaide väritti Keravan keskustassa sijainneen kokonaisen ostoskeskuskompleksin ulkoa ja hieman sisältäkin. Marginaaliseksi mielletty taidemuoto sai kansan syvät rivit liikkeelle ja kaupungin sekä rakennusliikkeen tyytyväiseksi.

”Minun mielestäni näitä purkukiinteistöjä tulisi aina hyödyntää taiteen ja kulttuurin tarpeisiin. Ne ovat valtava ja hyödyntämätön resurssi, ja niitä ei ole mitään järkeä seisottaa tyhjillään. Mökkiähän menee koko ajan nurin pitkin Suomea, ja samalla on taiteilijoita, joilla ei ole tiloja, joissa toteuttaa itseään.”

Skin työn touhussa Keravalla. Kuva: Jouni Väänänen
Skin työn touhussa Keravalla. Kuva: Jouni Väänänen

Tie Purkutaiteeseen on ollut työläs. Vuonna 2010 Väänänen ja Keravan nuorisopalvelu järjestivät graffitiaiheisen näyttelyn yhdessä ostoskeskuksen tyhjistä liiketiloista.

”Suuri osa ostoskeskuksesta oli jo tuolloin tyhjillään tai tyhjentymässä, ja rupesin silloin hahmottelemaan, minkälaista kulttuuritoimintaa tiloissa voisi järjestää. Vuosien saatossa lähestyin eri tahoja, mutta kiinteistöjen omistussuhteet olivat aika moninaisia. Vaikka usein vaikutti lupaavalta, ehdotukset törmäsivät aina jossain vaiheessa seinään.”

Kun rakennuskokonaisuus oli siirtynyt purkutöistä vastaavan rakennusyhtiö SRV:n haltuun, Väänänen otti lokakuussa 2015 yhteyttä joukkoon paikallisia poliitikkoja. Saatuaan selustatukea idealleen, tehtiin rakennusyhtiölle keväällä 2016 ehdotus, josta ei kannattanut kieltäytyä.

”Muodollisesti prosessi meni niin, että SRV solmi sopimuksen Keravan kaupungin kanssa. Minä puolestani sovin Keravan kaupungin kanssa tämän toteutuksesta. SRV ei voinut tehdä sopimusta yksityishenkilön kanssa, ja näin tämä saatiin tapahtumaan.”

Tämä kaikki tietenkin edellyttää uudenlaista ajattelua kaikilta osallisilta. Esimerkiksi rakennusyhtiössä on helppo ajatella, että tämän kaltaiset hankkeet tuovat mukanaan maine­riskin mutta eivät mitattavia hyötyjä. On helpompaa kieltäytyä kuin lähteä mukaan. Toisaalta perinteisellä yritysviestinnällä ei välttämättä kyetä rakentamaan yhtä tehokasta sitoutumista paikalliseen yhteisöön edes yrittämällä.

”SRV on sellainen organisaatio, joka olisi voinut sanoa, että tässä kohteessa ei tehdä yhtään mitään. Se on se perinteinen tapa toimia. He olivat kuitenkin avoimia idealle, ja aluksi tätä lähdettiin viemään aika rajatusti. Sitä mukaa kun homma eteni hyvin, saimme lisää ja lisää tilaa taiteelle.”

Lopulta Keravan Purkutaide kattoi yhteensä lähes 5 000 neliömetriä seinäpinta-alaa. Toiminta ei rajoittunut seinien maalaamiseen: paikalla järjestettiin muutaman kuukauden aikana muun muassa reivit, rap- ja punk-keikat, seinään potkimisen maailmanmestaruuskilpailut (koska Kerava), ilmaisia joogatunteja ja yli sata pitsiliinaa kattanut näyttely erään paikallisen rouvan kokoelmasta. Väänäsen vetämälle katutaidekävelylle osallistui noin kaksisataa kiinnostunutta.

Lastauslaiturin rullaovi sai uutta väriä Remon ja EGSin suosiollisella myötävaikutuksella. Kuva: Jouni Väänänen
Lastauslaiturin rullaovi sai uutta väriä Remon ja EGSin suosiollisella myötävaikutuksella. Kuva: Jouni Väänänen

Yksin tätä hanketta ei olisi pystynyt kukaan toteuttamaan. Mukana maalaamassa oli 106 taiteilijaa, ja Väänäsellä oli vapaaehtoisia apunaan käytännön asioita hoitamassa. Kaupungilta tuli tukea kulttuuritoimintaan 1 500 euroa, ja paikallisilta ravintoloilta saatiin pizzoja, rautakaupoilta tarvikkeita ja maalia.

Kun graffitikulttuuriin kuitenkin yhdistetään ajatuksia kapinallisuudesta, miten kaupungin, rakennusliikkeen ja paikallisten yritysten kanssa toimiminen sopii tähän?

”Tuo on ihan oikeutettu kysymys. Minulle graffitissa ei kuitenkaan koskaan ole ollut lähtökohtaisesti kyse kapinasta. Minulla on ollut taustalla esteettiset arvot, mutta se on jossain vaiheessa mennyt kapinan puolelle olosuhteiden pakosta.”

Purkutaiteen kaltaisissa hankkeissa graffitiin liittyvä konflikti on siirtynyt seinäpinnasta kaupungin rakenteisiin. Väänänen on ennenkin pyrkinyt edistämään vastaavia hankkeita, mutta Keravalla nappasi ensimmäistä kertaa kunnolla.

”Ehkä kymmenen vuotta sitten ei ollut riittävästi meidän kaltaisia setämiehiä, jotka vaikuttavat kaupungin tai rakennusliikkeen kannalta vakavasti otettavilta neuvottelukumppaneilta.”

JR työntouhussa. Kuva: Jouni Väänänen
JR työntouhussa. Kuva: Jouni Väänänen

Kuten Kummeli jo tiesi, artisti maksaa. Purkutaiteessakaan taiteilijoille ei maksettu, koska ei ollut rahaa, jolla maksaa. Ei Väänänen itsekään palkkaa saanut, päinvastoin: hän käytti muutaman tuhat euroa omia rahojaan. Onko tämä muuttumaton luonnon laki? Väänäsen mielestä ei.

”Keravan Purku­taide toteutettiin niin nopealla aikataululla, että kunnollisen rahoituksen hankkiminen sille oli täysin mahdotonta. Jos vastaavia toteuttaisi jatkossa, niin olisi hienoa saada tieto kohteesta jo pari vuotta etukäteen – silloin olisi aikaa hakea apurahoja.”

Mutta jäi tästä jotain käteen kokemuksen ohella. Väänänen on vuoden alusta toiminut projektipäällikkönä Keravan kaupungin palveluksessa, ja jatkossa hän tekee samoja hommia kuukausiliksalla.

Eivätkä hyödyt sada pelkästään Väänäsen laariin. Yksi Purkutaiteeseen osallistunut taiteilija neuvottelee Järvenpään kanssa ihan korvausta vastaan maalattavasta julkisesta taideteoksesta. Ja samankaltaisia kaavailuja on käynnissä myös Keravan suunnalla.

”Purkutaiteeseen osallistuminen on käytännössä taiteilijoiden käyntikortti ja CV kaupungin suuntaan”, Väänänen toteaa.

Tältä se näyttää, kun sattuu ja tapahtuu.

Vaikka Purkutaide on mitä suurimmissa määrin Väänäsen oma lapsi, ei hän halua pitää itse kaikkia lankoja käsissään. Päinvastoin.

”Toivoisin, että meidän esimerkkimme ja kokemustemme myötä konsepti lähtisi monistumaan eri puolilla Suomea.”

Kaikki Keravalla käyneet tietävä, että Helsinki-Vantaan lentokentälle laskeutuvat koneet koukkaavat usein kaupungin yli. Keravaa tuntevat myös tietävät kaupungin laidalle, Keinukallioon,   mystillisesti nousseet Sherwood-kirjaimet. Sherwood-teksti mukailee legendaarista Hollywood-tekstiä Los Angelesissa. Hetken aikaa nuo samat kirjaimet näkyivät myös lentomatkustajille.
Kaikki Keravalla käyneet tietävä, että Helsinki-Vantaan lentokentälle laskeutuvat koneet koukkaavat usein kaupungin yli. Keravaa tuntevat myös tietävät kaupungin laidalle, Keinukallioon, mystillisesti nousseet Sherwood-kirjaimet. Sherwood-teksti mukailee legendaarista Hollywood-tekstiä Los Angelesissa. Hetken aikaa nuo samat kirjaimet näkyivät myös lentomatkustajille.
Jaa tämä: