korona

Ihmiskunnan on aika aikuistua

Ihmiset ovat koko lajinsa historian tykitelleet menemään seurauksista piittaamatta. Luonto on asettanut rajat touhulle, mutta enää Äiti Maan voimat eivät siihen riitä. Seuraavaksi meidän on itse otettava vastuu tekemisistämme. 

Jo tässä vaiheessa koronaepidemiaa on selvää, että me emme voi palata entiseen menoon. Meidän tulee haastaa myös ajatus siitä, että yksiselitteisen vahingolliset alat pelastettaisiin ja palautettasiin entiselleen. Suoranaisten kieltojen rinnalla on myös kyse erilaisista tuista ja helpotuksista. Pitääkö haitallista toimintaa tukea taloudellisesti jatkossakin, jotta saisimme esimerkiksi näennäistä kasvua tai voisimme leikkiä, että kaikki on kuin ennenkin?

Maailman hallitukset ovat rientäneet koronapandemian riepottelemien markkinoiden tueksi ja hyvä niin. Markkinat osoittivat jälleen kerran kyvyttömyytensä kohdata kriisejä ja tämä toimii muistutuksena siitä, että (hyvinvointi)valtiota ei sittenkään kannata ajaa alas. Ehkä olisi paikallaan myös kokeilla pientä suunnan muutosta ja ainakin lopettaa totaalisen haitallisten toimintojen tukeminen.

Kun myrsky laantuu, mitä siis pelastamme?

Suomalaiset käyttävät osuutensa Maapallon vuosittain tuottamista resursseista noin kolmessa kuukaudessa ja koko ihmiskunta kykenee tähän samaan joka vuosi kesäkuun loppuun mennessä. Ja samalla me kuitenkin roudaamme turhaa tavaraa edes-takas ja poltamme öljyä tätä tehdessämme. Ehkä hyvä elämä olisi saavutettavissa hieman vähemmälläkin.

Mutta mietitään hetki sitä, että ihmiskunnan olisi aika aikuistua.

Käytännössä koko ihmiskunnan pitkän historian luonto on asettanut meille rajat, joiden puitteissa toimia. Tuossa tilanteessa on tietenkin ollut ihan luonnollista, että lisääntymällä (Olkaa hedelmällisiä ja täyttäkää maa ja niin edespäin) tai kuokan kanssa suota raivaamalla on elämä kukoistanut ja elinolot parantuneet.

Me olemme kuitenkin kasvaneet viimeisen reilun sadan vuoden aikana määrässä ja teknologisessa osaamisessamme niin isoiksi, ettei äiti (tai Äiti Maa) enää kykene pitämään meitä aisoissa. Emme kuitenkaan ole missään vaiheessa oppineet itse asettamaan omia rajojamme. Meillä on ollut liian kiire omassa hybriksessämme, jotta olisimme pysähtyneet oikeasti kuuntelemaan viestejä siltä mainitulta äidiltä.

Jonkinlaiseksi aikuistumisprosessin käännöskohdaksi voisimme asettaa nykyisenkaltaisen fossiilikapitalismin synnyn ja öljyn teollisen pumppaamisen käynnistymisen 1860-luvun tienoilla Pohjois-Amerikassa. Kuten filosofi Antti Salminen tuosta totesi: ”mustan sampanjapullon korkki paukahti auki”.

”Öljy on ylellisyyshuume, jota moderni länsimainen – nyttemmin planetaarinen – sivilisaatio kuosaa menemään huolimattomasti, öky­narkomaanin välinpitämättömyydellä. Öljyn läsnäolevuus lähentelee absoluuttisuutta pienimmissäkin arkisissa yksityiskohdissa: muoveista lannoitteisiin, pinnoitteista kantaviin rakenteisiin, ilmassa leijuvista partikkeleista maaperän mikromuoviin. On vaikea kuvitella asiaa, joka ei tavalla tai toisella olisi öljyperäisen tuotantomuodon piirissä”, Salminen jatkaa.

Saksan puolustusvoimien teettämän tutkimuksen mukaan jopa 95 prosenttia ihmiskunnan kaikesta teollisesta tuotannosta kytkeytyy tavalla tai toisella öljyyn. Vuosimiljoonien mittaan öljyyn kerääntyneen ja varastoituneen energian syöminen on kuitenkin tulossa loppuunsa. Koska markkinat eivät kuitenkaan ole halukkaita rajoittamaan tuottavaa, joskin haitalliseksi tiedettyä toimintaa, niin vähintä mitä voisimme tehdä, olisi se, että lopetamme tuon haitallisen toiminnan tukemisen.

Edestakaisen Helsinki-New York -lennon hiilidioksidipäästöt ovat Finnairin päästölaskurin mukaan 884 kiloa yhtä matkustajaa kohden. Arviot kuitenkin vaihtelevat ja niihin vaikuttavat muun muassa reitti, välilaskut, konetyyppi ja se, mitä kaikkea yleensäkään lasketaan mukaan lennon päästöihin. Esimerkiksi MyClimate-palvelun mukaan saman matkan hiilidioksidipäästöt ovat 2500 kiloa.
Keskiverto suomalainen tuottaa reilun 10 000 kiloa hiilidioksidia vuodessa. Taso on kestämätön ja valtioneuvoston keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikka tavoittelee tuon puolittamista. Päästöjen puolittaminen ei kuitenkaan riitä. Pariisin ilmastosopimuksessa asetetun 1,5 asteen lämpenemisen tavoitetason saavuttaaksemme vuosittainen päästötaso yhdelle suomalaiselle on noin 3000 kiloa hiilidioksidia.

Koronaepidemian keskellä Suomen hallitus lupasi Finnairille jopa 600 miljoonan euron takausjärjestelyt. Sikäli tämä tuki tulee epäilemättä tarpeeseen, että CAPA (Centre for Aviation) totesi muutamaa päivää aikaisemmin, että valtaosa ilmailualasta tulee menemään konkurssiin toukokuuhun mennessä ilman valtioiden tukia.

Mutta pitääkö meidän pelastaa ilmailuala entiselleen? Meille on muodostunut käsitys, että on ihan ookoo ja normi vaikka kipaista Maapallon toisella puolelle viikonlopuksi ja että mihin tahansa pääsee nopeasti ja halvalla. Samalla ilmailu tuottaa käyttäjämääriin suhteutettuna massiiviset päästöt (joista matkustajat tai yhtiöt eivät maksa). Vaihtoehtoisesti voisimme myös hidastaa ja liikkua maata pitkin aina kun se on mahdollista.

Muistamisen arvoista on myös se, että mittava lentomatkustaminen on osa koronan kaltaisen viruksen räjähdysmäisen leviämisen mahdollistavaa järjestystä. Tätäkään ei ole sisällytetty äkkilähtöjen hintoihin.

YK:n alainen Kansainvälinen siviili-ilmailujärjestö ICAO on vatinut, että kansainvälisen lentoliikenteen kasvun pitää olla vuoden 2020 jälkeen hiilineutraalia. Mutta ei riitä, että kasvu on hiilineutraalia, koko alan päästöt pitäisi saada pysyvästi laskuun.

”Biopolttoaine”, te sanotte? Ei pelasta.

”Lentoalan järjestön ATAG:in arvion mukaan vuonna 2025 olisi mahdollista kattaa vaihtoehtoisilla lentopolttoaineilla kaksi prosenttia alan kokonaispolttoainetarpeesta”, totesi Suomen ympäristökeskus SYKE:n erikoistutkija Johanna Niemistö Häiriköt-päämajalle.

Eivätkä vaihtoehtoisten polttoaineiden, eli siis biopolttoaineiden ongelmat rajoitu riittämättömyyteen. Palmuöljypohjaisen biopolttoaineen hiilijalanjälki on fossiilisen polttoaineen jalanjälkeä suurempi, kun mukaan lasketaan metsien raivaamiset ja muut kerrannaisvaikutukset.

Oletko unelmoinut kiiltävän valkoisesta katumaasturista, jossa on hienot alumiinivanteet, tummennetut ikkunat ja väkevä moottori? Tuskin olet koskaan ajatellut vieväsi sitä oikeasti maastoon, mutta onhan sellainen komea. Jos ajattelit tuon maasturin muuttuvan ekologiseksi sillä, että tankkaat sen tankkiin biodieseliä, niin ajattele uudestaan. Biodieselin polttaminen on kuin sademetsää polttaisi.

Palmuöljy on mahtavaa tavaraa. Se taipuu moneksi ja sen tuottaminen on edullista. Palmuöljyn suurin ongelma on kuitenkin siinä, että aineesta hullaantuneet ihmiset tuottavat sitä aivan liikaa ja tuon tuottamisen seurauksena aiheuttaa massiivisia tuhoja ympäristölle.

Palmuöljyn tuotannon ongelmien kohdalla puhutaan usein kasvihuonepäästöistä tai orankien hauraasta elinympäristöstä. Nämä huomiot ovat erittäin aiheellisia, mutta näin pandemian keskellä voi nostaa esiin myös sen, että biodiversiteetin tuhoaminen kohottaa zoonoosien eli eläimistä ihmisiin siirtyvien sairauksien riskiä.

Hakkaamalla metsät siis asetamme itsemme kerta toisensa jälkeen alttiiksi koronan kaltaisille vitsauksille. Eli mikäli maailman pelastaminen ei kiinnostaisikaan, on meillä jokaisella tässä asiassa myös ns. oma lehmä ojassa.

Näitä huomiota vasten ei siis ehkä kannattaisi ilakoida ihan niin paljoa Nesteen lisättyä palmuöljyn varaan tehdyn biodieselin myyntiä. Eikä sinne Nesteen MY-dieseliin mukaan tislatut kananpojatkaan ole ekoteko, jos niiden kananpoikien tuottaminen on jo lähtökohtaisesti epäekologista.

Hese on viime aikoina saanut paljon huomiota vegaanisesta hampurilaisestaan ja linjauksesta, että firma hyvittää hiilijalanjälkeään. Hienoa kehitystä. Parhaillaan firman erikoistarjouksessa on kuitenkin *Tuplapihvipekonihampurilainen*.
Voisi sitä paremminkin vetää. Tämä on vähän kuin pahoinpitelyn uhrille maksettava korvaus kivusta ja särystä, vaikka voisi jättää sen pahoinpitelyn alkujaankin tekemättä.

Kuten käsillä oleva pandemia on osittanut, yksi erinomainen tapa siirtää sairauksia muista eläimistä ihmisiin on ruuantuotanto. Korona on lähtöisin villieläimistä ja sama siirtymä on tapahtunut aikaisemminkin. Mutta ei kyse ole pelkästään villieläinten kanssa kohdatusta ongelmasta. Olisi siis väärin syyttää ainoastaan sen kiinalaisen eläintorin tyyppejä, sillä villieläimistä ihmisiin pompanneiden koronan, sarsin, lintuinfluenssan ohella meillä on myös tuotantoeläinten puolelta leviävien sikainfluensan ja arkisten listerian ja salmonella kaltaisia vitsauksia. Antibioottien pumppaaminen tuotantoeläimiin (jotka eivät muuten kestäisi kasvatusolojaan) on puolestaan tuottanut antibioottiresistentit bakteerit myös ihmisten riesaksi ja yhä edelleen verenluovutuksen yhteydessä kysellään, onko luovuttaja asunut taannoin Isossa-Britanniassa (koska hullun lehmän tauti).

Toisin kuin eläintoreilta ja eläintehtaista, tofutehtaista ei ole pandemioita lähtenyt liikkeelle. Just sayin’.

Eli halvan lihan hintaa ei makseta pelkästään veroista tilitettävinä maataloustukiaisina lihantuotannolle. Sitä hintaa maksetaan myös nyt, kun koko ihmiskunta pistetään seis ja samoin sitä maksetaan silloin kun ihmisiä kuolee antibioottien menetettyä tehonsa. Näitä laskuja ei ikinä koskaan kuitata kaupan kassalla.

Maataloutta tietenkin tarvitaan ja sitä on ehdottoman hyvä olla myös Suomessa. Meidän tulisi kuitenkin miettiä, että olisiko sittenkin järkevämpää tukea sellaista tuotantoa, joka ei olisi aivan suoraviivaisen haitallista planeetalle.

Teollisuuden, energiasektorin ja ruuantuotannon ohella löytyy luonnollisesti lukuisia muitakin inhimillisiä toiminnan aloja, joissa tarvitaan vastuunkantoa. Palataan jälleen siihen aikuistumiseen ja mietitään, miten sen pitäisi näkyä ihmisen sotaisan luonteen hillitsemisessä.

Vuonna 2009 ulkoministeri Alexander Stubb (kok.) kertoi haliavansa Suomesta rauhanvälittämisen suurvallan. Samaa ovat toivoneet monet muutkin, ja presidentti Ahtisaaren työtä tykätään tietenkin ylistää.
Rauhantyö kuitenkin vaatii resursseja – joskin paljon vähemmän kuin sotiminen – ja määrätietoisuutta. Myös johdonmukaisuus tukisi sitä. Johdonmukaisuuden puutetta osoittaa, että viime vuosina rauhanjärjestöjen tukia on leikattu toistuvasti.
Timo Soinin (ps./sin.) alaisuudessa ulkoministeriö leikkasi rauhaa ja turvallisuutta tutkivan ajatushautomo SaferGloben yleisrahoituksen kokonaan. Leikattuaan SaferGloben rahat Soini ilmoitti, että Suomi ja Turkki jakavat yhteiset demokraattiset arvot.
Vielä syksyllä 2019 Anti Rinteen (sdp.) hallitus myönsi aseidenvientiluvan Turkkiin. Pian tämän jälkeen Turkki hyökkäsi kurdiväestön kimppuun Pohjois-Syyriassa.Kenellekään kansainvälistä politiikkaa edes pintapuolisesti seuraavalle Turkin kurdeihin kohdistama aggressio ei ole voinut tulla yllätyksenä.
On vaikea olla näkemättä ristiriitaa siinä, että Suomi samalla juhlii itse itseään rauhan suurvaltana ja leikkaa rauhantyön resursseja. Vielä räikeämmäksi ristiriidan tekee se, että Suomen valtion merkittäviltä osin omistamien Patrian ja Lapuan kaltaiset asekauppiaat myyvät aseita konfliktialueille ja hallituksille, jotka viis veisaavat ihmisoikeuksista.

Kautta historian, Ihmiset ovat sotineet keskenään. Meno on ollut raakaa lähinnä aina eikä ihmisiä voi moittia kekseliäisyyden puutteesta, mitä tulee tapoihin tappaa toisia ihmisiä. Silti, ennen teollista aikaa mikään mitä ihmiset tekivät sotatantereilla ei oikeasti vaarantanut ihmiskunnan ja koko elonkehän tulevaisuutta. Aleksanteri Suuri, hunni Attila ja muuta suuret sotapäälliköt ovat saaneet mellastaa sielujensa kyllyydestä, valloittaa kaikki tunnetut maat ja kahlata veressä, ja siltikään he eivät ole aiheuttaneet systeemitason uhkaa elämälle.

1900-luku näytti mallia siitä, mitä tapahtuu, kun sodasta tulee motorisoitua ja teollista toimintaa. Viimeistään Hiroshimaan ja Nagasakiin pudotetut atomipommit näyttivät meille, että halkasituamme atomin, olimme päässeet vapaiksi Äiti Maan meille asettamista rajoista.

Olemmeko me sitten kantaneet vastuuta hyvin tuosta saadusta vapaudesta? No emme todellakaan. Ydinaseita on tälläkin hetkellä varastoissa riittävästi hävittämään tuntemamme elämä Maapallolta moneen kertaan. Sota on myös käytännössä viety jo kiertoradalle ja avaruuteen. Tuomiopäiväkello on oikeastaan pysyvästi melkein keskiyössä.

Millä oikeudella olemme valmiita tappamaan kaiken elämän? Olemme kerta toisensa jälkeen osoittaneen olevamme kykenemättömiä kantamaan  vastuuta asemasta, johon olemme itsemme nostaneet.

Eli kysymys, jota nyt pitäisi miettiä kuuluu: Voisimmeko olla palaamatta entiseen koronaepidemian jälkeen?

Jo nyt meillä on näyttöä siitä, että ihmisten kulutustottumukset ja tavat viettää aikaa voivat muuttua hyvinkin nopeasti. Myös ilmanlaatu on parantunut saastuneilla alueilla, kun tehtaita on suljettu. Haluavatko ihmiset palata entiseen? Poikkeustila on osoittanut monin tavoin, että valtiot ja ihmiset ovat kykeneviä toimimaan myös toisin. Me pystymme parempaan, eikä meidän ole pakko hyväksyä entistä menoa.

Voisiko pandemian tuoma katkos tarjota meille vallankumouksen, jota emme osanneet odottaa?

Jani Leinonen: We are sorry for what we’ve done we only wanted to have some fun (2013)
Kaiken ihmiskunnan (itse)ruoskimisen keskellä on hyvä pitää mielessä, että eihän tässä juuri kukaan ole lähtenyt liikkeelle siitä, että ”tänäänpä aiheutan mahdollisimman paljon pahaa”. Ajattelemattomuus ja tietämättömyys ovat verrattomasti pahuutta yleisempiä. Nyt olemme kuitenkin tilanteessa, jossa emme enää voi vedota tietämättömyyteen. Me tiedämme ja seuraavaksi meidän täytyy toimia.
Jaa tämä: