Kulttuurihäirintä

Öljytty yhteiskunta tarvitsee energiakäänteen

Öljy on mainio aine, jonka käytön on loputtava. Tämän tekee vaikeaksi se, että öljy pyörittää yhteiskuntaamme.

Ympäristötutkijoiden viesti on selvä ja pelottava: öljyn polttamisen pitää loppua pikaisesti, jos haluamme välttää ilmastonmuutoksesta johtuvan yhteiskuntien romahduksen tulevaisuudessa. Suurin ongelma on poltossa syntyvä hiilidioksidi, joka voimistaa ilmaston lämpenemistä.

Suomalaiset käyttävät osuutensa Maapallon vuosittain tuottamista resursseista noin kolmessa kuukaudessa ja koko ihmiskunta kykenee tähän samaan joka vuosi heinäkuun loppuun mennessä. Ja samalla me kuitenkin roudaamme turhaa tavaraa edes-takas ja poltamme öljyä tätä tehdessämme. Ehkä hyvä elämä olisi saavutettavissa hieman vähemmälläkin.

Öljyn ongelmallisuus kumpuaa sen oivallisuudesta. Öljy pitää yhteiskunnan liikkeellä, voitelee taloutta ja rakentaa hyvinvointiamme. Se on erinomainen energialähde, jota on ollut runsaasti saatavilla ja jota on helppoa kuljettaa, jalostaa ja varastoida. Öljyn energiasisältö on suuri, eli polttamalla pieni määrä öljyä saadaan paljon lämpöä tai voidaan liikkua pitkä matka nopeasti. Eikä öljy ole pelkkä energialähde, vaan myös tärkeä raaka-aine ja sitä on kaikkialla ympärillämme: meikkinä poskellasi, maalina seinällä, asfalttina kadulla ja muovina sielläkin missä ei pitäisi.

Öljyriippuvuudesta eroon pyristely onkin yhteiskunnalle yhtä vaikeaa kuin huumevieroitus yksilölle. Olisi paljon houkuttelevampaa jatkaa vielä vähän aikaa kuin lopettaa heti.

Jotkut eivät myönnä öljyriippuvuutta ollenkaan ongelmaksi ja monet arvioivat öljyn käytön nopean lopettamisen mahdottomaksi urakaksi ainakin globaalilla tasolla. Vaihtoehtoisia energialähteitä ei pidetä vielä riittävän halpoina tai niitä ei uskota olevan riittävästi saatavilla. Varsinkin liikenteessä öljystä eroon pääsyn on koettu olevan vaikeaa, vaikka esimerkiksi sähköllä kulkevia autoja oli liikenteessä jo vuosisata sitten.

Aina voi myös vedota siihen, että kaikkiin muihinkin energiantuotannon tapoihin liittyy ympäristöhaittoja tai riskejä. Ydinvoimalat voivat räjähtää, tuulivoimalat meluavat ja aurinkopaneeleihin tarvittavien metallien louhiminen tuhoaa luontoa. Vaihtoehtojen ei kuitenkaan tarvitse olla riskittömiä ollakseen parempia.

Elämäntapamme perustuu halpaan öljyyn, jota tuntuu olevan tarjolla loputtomasti. Harmillisesti Maapallon elinkelpoisena pysymisen rajat tulevat vastaan ennen kuin öljyvarantojen riittävyys. Lentomatkustamisen ohella esimerkiksi ruokatuotanto perustuu tuohon mustaan eliksiiriin.
”Öljy on ylellisyyshuume, jota moderni länsimainen – nyttemmin planetaarinen – sivilisaatio kuosaa menemään huolimattomasti, öky­narkomaanin välinpitämättömyydellä. Öljyn läsnäolevuus lähentelee absoluuttisuutta pienimmissäkin arkisissa yksityiskohdissa: muoveista lannoitteisiin, pinnoitteista kantaviin rakenteisiin, ilmassa leijuvista partikkeleista maaperän mikromuoviin. On vaikea kuvitella asiaa, joka ei tavalla tai toisella olisi öljyperäisen tuotantomuodon piirissä”, toteaa filo­sofi, runoilija Antti Salminen.

Öljyn osuus maailman energiankulutuksesta on yli kolmannes. Se on kivihiilen ja maakaasun ohella eniten käytetty fossiilinen polttoaine. Fossiilisuus tarkoittaa sitä, että uutta öljyä ei tuoteta missään, vaan olemassa olevia varantoja vain poistetaan vanhoista maankuoren varastoista. Alun perin öljy on syntynyt kasvien jäänteistä muhimalla miljoonien vuosien ajan kovassa paineessa maan uumenissa.

Vaikeinta öljyriippuvuuden haittojen tunnustaminen on heille, jotka nykyisin saavat elantonsa öljystä. Heitä ei lohduta se, että uudet energiamuodot voivat parhaimmillaan työllistää paljon enemmän ihmisiä kuin öljyn käyttö energiaksi. Yksittäisten ihmisten ja yritysten etu ei välttämättä ole koko yhteiskunnan etu. Pitkällä aikavälillä ilmastonmuutos kuitenkin uhkaa murentaa olemassaolon edellytykset myös niiltä toimijoilta, jotka tällä hetkellä eniten hyötyvät öljypohjaisesta taloudesta.

Talouspuheessa usein pelätty öljyn loppuminen ei tosiasiassa ole kovin suuri murhe, sillä kehittyvän tekniikan avulla voidaan etsiä ja ottaa käyttöön aiemmin rauhaan jääneitä öljyesiintymiä. Pulmana on, että kun helpoimmin hyödynnettävät lähteet ovat ehtyneet, pitää öljyä hakea yhä hankalammista paikoista tai siirtyä käyttämään epäpuhtaita varantoja. Esimerkiksi Arktisen alueen esiintymien hyödyntäminen altistaa herkän pohjoisen luonnon öljyvahingoille, kun öljyä joudutaan poraamaan ääriolosuhteissa syvältä merenpohjasta ja kuljettamaan pitkiä matkoja.

Toinen keskeinen pulma on, että heikkolaatuisia öljylähteitä hyödynnettäessä energiasuhde, eli EROEI (energy returned on energy invested) heikkenee. Jokaista käyttöön saatua öljylitraa kohden joudutaan kuluttamaan entistä enemmän energiaa raaka­öljyn keräämiseen, epäpuhtauksien poistoon, jalostukseen ja kuljetuksiin. Yhdysvaltain energiantuotannolle tärkeä vesisärötys on esimerkki paljon energiaa kuluttavasta ja valtavia paikallisia ympäristötuhoja tuottavasta öljyn hankintatavasta.

Itse kultakin unohtuu helposti arjessa se, että esimerkiksi vaatteemme on usein valmistettu öljystä, tai vähintään öljyä käyttäen. Oikeastaan nykyaikaista yhteiskuntaa voisi tarkastella sen kautta, että lähes kaikki materia ja toiminta ympärillämme on tavalla tai toisella öljyä tai öljyllä tehtyä. Voisimme kenties hahmottaa tätä ilmiötä piiloöljy-käsitteen kautta – vaikka se on poissa silmistä, sen ei pidä olla poissa mielistä.

Ympäristöhaitat ovatkin öljyn loppumista suurempi huolenaihe. Haitoissa on pohjimmiltaan kyse ulkoisvaikutuksista, eli siitä että nykyinen talousjärjestelmä ei kykene siirtämään erilaisia haittojen kustannuksia täysimittaisesti öljyn hintaan.

Deepwater Horizon -öljynporauslautan tuho Meksikonlahdella vuonna 2010 oli viimeisin maailmanlaajuista huomiota herättänyt suuri öljyonnettomuus. Pienempiä vuotoja kuitenkin sattuu koko ajan, eivätkä ne juuri herätä huomiota, vaikka luontoon tihkuva öljymäärä on todennäköisesti moninkertainen suuriin onnettomuuksiin verrattuna.

Lisäksi öljytuotteita poltettaessa ilmaan pääsee ilmaston lämpenemistä kiihdyttävän hiilidioksidin ohella myös nokea ja muita hiukkasia, haitallisia hiilivetyjä sekä happamoittavia rikki- ja typpiyhdisteitä.

Suuria kansainvälisiä öljy-yhtiöitä on oikeutetusti syytetty ilmastotutkimusten vääristelystä ja ilmastonmuutoksen vakavuuden vähättelystä. Kun luotettavan tutkimustieto on lisääntynyt, ihmistoiminnan aiheuttaman ilmastonmuutoksen olemassaolon suoranainen kieltäminen eli ilmastodenialismi on käynyt entistä vaikeammaksi. Pitkän aikavälin seurantatiedot esimerkiksi jäätiköiden sulamisesta, ilmakehässä olevien kasvihuonekaasujen pitoisuuksien kasvusta, merien ja ilmakehän lämpenemisestä ja jäätiköiden sulamisesta osoittavat ilmaston lämpenemisen etenevän.

Pelkona on, että lämpeneminen kiihtyy kuumenemiseksi, jonka seu­rauksilta Suomikaan ei ole turvassa.

Tarvitsemme energiakäänteen. Määrätietoisen ja pontevan energiapolitiikan avulla Suomessa voidaan siirtyä öljystä muihin energialähteisiin jo lähivuosikymmeninä – jos ei kokonaan niin ainakin valtaosin. Halutessaan Suomi voi ryhtyä globaaliksi suunnannäyttäjäksi. Yhdessä muiden maiden ilmastopolitiikan onnistumisten kanssa tämä voi riittää ilmastonmuutoksen pahimpien seurausten välttämiseen.

Energiakäänne ei onnistu helposti, mutta se on mahdollinen ja kansainvälisesti vertaillen Suomessa on hyvät mahdollisuudet sen onnistumiselle. Tarvitaan vähäpäästöisten vaihtoehtojen tutkimusta, investointeja uusiin energiamuotoihin ja ennen kaikkea enemmän huomiota energian säästämiseen. Näiden edellytys on koko yhteiskuntaan vaikuttava vahva energiapolitiikka.

Poliitikot taas tarvitsevat tuekseen riittävän määrän yksittäisiä ihmisiä, jotka ymmärtävät nopeiden toimien tarpeellisuuden.

Kirjoittaja on erikoistutkija Suomen ympäristökeskuksessa.

”AINA ILMAINEN TOIMITUS JA PALAUTUS”
Teksti: Jari Tamminen

Öljy on liian halpaa. Meille Suomeen tuodaan katukiviä Kiinasta, koska niiden kuljettaminen tänne ei maksa juuri mitään. Se ei maksa juuri mitään sen takia, että savua puskevat rahtilaivat tai paketteja kiidättävät lentokoneet saavat saastuttaa yhteistä palloamme ilmaiseksi. Saasteet sosialisoidaan koko elonkehälle.

Tämä todellisia kustannuksia halvempi rahti näkyy siinä, että turhaakin krääsää roudataan pitkin poikin palloa. Tämän voi havaita esimerkiksi vierailemalla missä tahansa Suomen rahtikeskuksessa sopivana päivänä. Siellä silmien eteen avautuu näennäisen loputon Zalando-laatikoiden ulappa. Ja pian noin puolet paketeista palaa lähettäjälle. Koska rahdin tai valmistuksen päästöistä ei tarvitse juurikaan maksaa, niin iso osa noista tarpeettomina tai sopimattomina palautetuista hyödykkeistä päätyy suoraan kaatopaikalle.

On kuvaavaa, että Zalando mainostaa itseään sloganilla ”Aina ilmainen toimitus ja palautus”.

Jokainen voi kysyä itseltään, laskisiko elintasomme, mikäli malttaisimme luopua turhasta tavaroiden roudaamisesta edestakaisin. Ehkä turhasta tavarastakin voisi luopua ilman, että elämän laatu romahtaisi

Jaa tämä:

Kampanjointi kannatti: S-ryhmä luopuu häkkikananmunista

Oikeutta eläimille on vaatinut S-ryhmää luopumaan kaikista surkeimmissa olosuhteissa tuotetuista kananmunista – eli häkkikananmunista. Nyt tähän vaatimukseen on vastattu.

Oikeutta eläimille -järjestö on kampanjoinut viime syksystä alkaen häkkikananmunien käytön lopettamiseksi. Kampanjan kärki on kohdistunut S-ryhmään, jota on kannustettu luopumaan kilpailijoidensa tavoin häkkikananmunista. Nyt viesti on kuultu. S-ryhmä ilmoitti luopuvansa häkkikananmunista asteittain vuoteen 2026 mennessä.

Oikeutta eläimille -järjestö keräsi kannattajiltaan lahjoituksia joilla ostaa mainossivu Helsingin Sanomista häkkikanalakampanjalleen. OE pyysi Häiriköit-päämajaa toteuttamaan teoksen, jossa tuotantoeläinten kohtelu tuodaan kuluttajien arkiseen kokemusmaailmaan. Ohessa teoksemme, jonka kuvaelementeistä yksikään ei kelvannut Helsingin Sanomille.
Tämä Hesarin haluttomuus julkaista logoparodioita ei tietenkään täysin yllätä. Hieman yllättävää on se, lehdelle ei kelvannut edes kuva, jossa asiakas katselee geneerisen ruokakaupan lihahyllyä, joka on korvattu häkkikanalalla. Lehden mukaan teos rikkoo hyvää mairkkinointitapaa. Voittoa tavoittelemattomalle ja siten markkinalogiikkaa rikkovalle järjestölle ainoa hyväksyttävä tapa viestiä näyttäisi olevan avoin kirje ja tiukan dokumentaariset kuvat. Tämä on sikäli kiinnostavaa, että mainonnassa on yleisesti hyväksyttyä irvailla kilpailijalle ja viitata sen tuotteisiin, kuten näimme esimerkiksi hiljattain Pepsin kampanjassa, jossa oli myös ilmiselvä Cokis-tölkki. Eivätkä kaupalliset mainostajat ole ainoita: Hesari nosti itsekin Kuukausiliitteen kanteen parodian jääkiekkojoukkue Jokereiden logosta.
Mainosten ja kaupallisten motiivien määrittelemässä yhteiskunnassa on vaikea hyödyntää mainonnan kieltä ja kanavia, mikäli ei ole myymässä mitään. Tämä on sikälikin ongelmallista, että mainokset määrittelevät hyvinkin paljon sitä, kuinka yhteiskuntamme hahmotamme.

Olisi tietenkin hienoa, mikäli parannukset tapahtuisivat välittömästi, mutta on ymmärrettävää, että iso laiva kääntyy hitaasti ja rakenteiden muuttaminen ottaa aikansa. Siinä, missä päivittäistavarakauppaketjuista Lidl on jo tyystin luopunut häkkikananmunista on Kesko ilmoittanut aikaisemmin aikataulukseen sen, että luopuminen tapahtuu vuoteen 2025 mennessä.

Nyt S-ryhmä siis seuraan Keskon esimerkkiä pienellä viiveellä.

“Olemme erittäin iloisia. S-ryhmä on tunnettu vastuullisuudestaan, ja nyt se astuu etulinjaan myös eläinkysymyksissä”, Oikeutta eläimille -järjestön kampanjapäällikkö Juhis Ranta kommentoi uutta linjausta.

Sikäli kyseessä on S-ryhmää isompi asia, että sen kaltaisten ketjujen linjaukset ovat myös signaaleja tuottajajärjestöille ja poliitikoille. Seuraavalla vaalikaudella tullaan muun muassa säätämään uusi eläinten pitoa ja eläintein oikeuksia määrittävä laki. Eläinten oikeudet tulevat siis pysymään työpöydillä myös Arkadianmäellä. Häkkikananmunien kulutuskysynnän väheneminen kannustaa myös tuottajia vähitellen lopettamaan niiden tuotannon.

S-ryhmän luopuminen häkkikananmunista tulee tapahtumaan vaiheittaisesti niin, että ryhmän hotellit ja ravintolat luopuvat häkkikananmunista vuonna 2021, Kotimaista-tuotesarja vuonna 2023. Kaikkiaan häkkikananmunat poistuvat ketjun valikoimasta vuoteen 2026 mennessä.

Myös Häiriköt-päämaja osallistui menestyksekkään kampanjan toteutukseen. Häiriköt tekivät OE:n pyynnöstä aiheeseen liittyvän teoksen, joka oli tarkoitus julkaista mainospaikalla Helsingin Sanomissa. Hesari kuitenkin kieltäytyi julkaisemasta Häiriköiden tekemää kuvaa.

Sittemmin kuva päätyi yleisön näkyville muun muassa sosiaalisessa mediassa ja julkisessa tilassa.

Kuva julkaistiin myös Voima-lehdessä vastamainospaikalla. Teoksessa käytetyn alkuperäisen häkkikanalakuvan ottanut Kristo Muurimaa kommentoi kampanjan taustoja , viiteten ajatukseen, että mikäli ihmiset tietäisivät, mitä tuotannossa tapahtuu, se johtaisi muutokseen.

Kiitos sinne, minne se kuuluu. S-ryhmä on tehnyt oikean valinnan ja tästä on hyvä jatkaa.

”Ihmiset eivät tiedä, miltä eläintuotanto näyttää. Ja jos he tietävät, usein he haluavat sulkea silmänsä ja olla uskomatta”, Muurimaa sanoo.

Suomen suurin häkkikanala -vastamainos yhdistää tuotantoeläinten ja kuluttajien arkiset kokemukset tavalla, johon media ei ole kyennyt aikaisemmin. Kymmenen vuotta jatkunut keskustelu eläintiloilla kuvattujen kuvien ympärillä ei ole tuonut poissa ihmisten silmistä tapahtuvia ongelmia ihmisten omien kokemusten piiriin. Tässä kuvassa nämä tyystin erilaiset arjet kohtaavat hetken aikaa.

Vuoden 2026 jälkeen häkkikanojen ja kuluttajien arjet eivät tule kohtaamaan S-ryhmän liikkeissä tai ravintoloissa. Tämä on askel oikeaan suuntaan, mutta eihän maailma valmis ole. Seuraavat askeleet odottavat ottajaansa.

Jaa tämä:

Hätälasku päästöille

Vaikka lentoliikenteen päästöt pitäisi saada laskemaan, ne kasvavat jatkuvasti. Lennettyjen kilometrien lisääntyessä panostukset ympäristöystävälliseen tekniikkaan eivät yksin riitä.

YK:n alainen Kansainvälinen siviili-ilmailujärjestö ICAO vaatii, että kansainvälisen lentoliikenteen kasvun pitää olla vuoden 2020 jälkeen hiilineutraalia. Eli päästöt eivät saa kasvaa, vaikka lentokilometrien määrä kasvaisikin. Nykyisellään lennetyt kilometrit lisääntyvät päästöineen kolme kertaa nopeammin kuin mitä parantunut energiatehokkuus leikkaa päästöjä.

Edestakaisen Helsinki-New York -lennon hiilidioksidipäästöt ovat Finnairin päästölaskurin mukaan 884 kiloa yhtä matkustajaa kohden. Arviot kuitenkin vaihtelevat ja niihin vaikuttavat muun muassa reitti, välilaskut, konetyyppi ja se, mitä kaikkea yleensäkään lasketaan mukaan lennon päästöihin. Esimerkiksi MyClimate-palvelun mukaan saman matkan hiilidioksidipäästöt ovat 2500 kiloa.
Keskiverto suomalainen tuottaa reilun 10 000 kiloa hiilidioksidia vuodessa. Taso on kestämätön ja valtioneuvoston keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikka tavoittelee tuon puolittamista. Päästöjen puolittaminen ei kuitenkaan riitä. Pariisin ilmastosopimuksessa asetetun 1,5 asteen lämpenemisen tavoitetason saavuttaaksemme vuosittainen päästötaso yhdelle suomalaiselle on noin 3000 kiloa hiilidioksidia.

Ilmailualan kokonaispäästöt jäävät jälkeen esimerkiksi ruuantuotannon tai tekstiilialan päästöistä, mutta siinä missä kaikki syövät ja käyttävät vaatteita, on lentäminen globaalisti melko harvojen ja varakkaiden huvia. Suomalaiset lentävät jopa poikkeuksellisen paljon. 

”Lentoliikenteen määrä on kasvanut viime vuosikymmeninä rajusti. Alan päästöjä tulisi vähentää, mutta ennusteiden mukaan lentoliikenne jatkaa kasvuaan myös tulevaisuudessa”, toteaa erikoistutkija Johanna Niemistö Suomen ympäristökeskus SYKE:stä.

Niemistö on yksi SYKE:n ja Sitran julkaiseman  Lentomatkustuksen päästöt -raportin kirjoittajista. Hän muistuttaa, että yhteisvaikutuksiltaan lentoliikenteen päästöt yläilmakehässä vaikuttavat ilmastonmuutokseen enemmän kuin vastaavat päästöt maan pinnalla.

Lentämisen suosioon vaikuttaa matkustusnopeuden ohella myös hinta. Lentopolttoaineesta ei peritä veroa ja kansainvälisten lentojen liput on vapautettu arvonlisäverosta. Kansainvälisen lento- ja laivaliikenteen verottomista polttoaineista on sovittu jo vuonna 1944 niin sanotun Chicagon yleissopimuksen myötä. Nykyisellään ilmailualan ei myöskään tarvitse maksaa aiheuttamiensa päästöjen todellista hintaa, vaan se siirretään koko planeetan hartioille ilmastonmuutoksen myötä.

”Kahdenvälisillä sopimuksilla valtiot kyllä voisivat verottaa kansainvälisillä lennoilla käytettyä polttoainetta, mutta tällaisia erillisiä sopimuksia ei ole ryhdytty tekemään.”

Polttoaine muodostaa nykyisellään noin kolmanneksen lentoyhtiöiden operointikuluista. Verot ovat perinteisesti olleet tehokas keino hillitä haitallista toimintaa. Esimerkiksi Ruotsissa lentoveron käyttöönoton jälkeen lentomatkustamisen määrä kääntyi laskuun. Myös monet suomalaiset kannattavat lentoveroa ja sitä vaativaan kansalaisaloitteeseen kerätäänkin parhaillaan allekirjoituksia. Näin siitä huolimatta, että vielä ei tiedetä missä määrin lentoliikenteen määrän lasku Ruotsissa on seurausta verosta. 

Vaikka veron tavoitteet ovat kannatettavia, ei sen toimivuus ole Niemistön mukaan itsestään selvää. 

”Verotulot ohjautuvat yleensä valtion kassaan eikä niitä voida ohjata suoraan vaikka lentoalan päästöjen tai hiilidioksidin vähentämistoimiin. Lisäksi, jos veron määrä perustuu pelkästään lentomatkan pituuteen, se ei kannusta lentoyhtiöitä vähentämään päästöjään esimerkiksi lentokaluston uusimisen tai uusiutuvien lentopolttoaineiden käytön kautta.”

Suomessa lentoveroa – kuten muitakin päästöihin perustuvia veroja – on myös kritisoitu siitä, että se kohdistuisi kovimmin pienituloisiin ja perheellisiin. Lisäksi Suomen lentomatkustajista suuri osa on ulkomaalaisia, jotka saattaisivat veron myötä vain vaihtaa reittinsä kulkemaan toista kautta tai valita toisen matkakohteen. 

”Valtaosa lentoliikenteestä on kansainvälistä, joten laajemmat, vähintään EU-tason kattavat sopimukset olisivat todennäköisesti vaikuttavampia verrattuna yksittäisten valtioiden päätöksiin”, Niemistö toteaakin.

Kansainväliseen kehitykseen yhden maan sisäisen päätökset eivät siis helposti vaikuta. Toisaalta olemme tilanteessa, jossa myös maan sisäiset matkat ovat usein edullisempia lentämällä kuin junalla. Esimerkiksi kotimaan matkailun siirtyminen lentoliikenteestä maata pitkin kulkevaksi vaikuttaisi merkittävästi suomalaisten päästöihin. Junaliikenteen suosiminen kotimaanmatkoissa olisi sikälikin ongelmatonta, että Jyväskylän yliopiston julkaiseman tuoreen Replacing short-haul flights with land-based transportation modes to reduce greenhouse gas emissions -tutkimuksen mukaan alle 400 kilometrin matkoilla kokonaismatka-aika ei veny lentämisestä luopumisen myötä. 

Niemistö huomauttaa tämän siirtymän tosin edellyttävän investointeja. Hänen mukaansa ”junamatkustamisen houkuttelevuutta voitaisiin lisätä vuorotarjontaa lisäämällä ja kehittämällä”.

Ajatus siitä, että lentoyhtiö voisi olla erityisen vastuullinen ja ympäristöystävällinen on hyvin ristiriitainen. Koko toimiala perustuu liikkumistapaan ja liikkumisen volyymin kasvuun, jotka eivät yksinkertaisesti ole toteutettavissa ympäristöystävällisesti.

ICAO:n tavoite pysäyttää alan kokonaispäästöjen kasvu ei siis riitä. Lentoliikenteen päästöt on saatava laskemaan absoluuttisesti ja Niemistön mukaan lentokilometrien vähentäminen on nopein keino tämän saavuttamiseksi. 

Pitkällä tähtäimellä energiatehokkuuden parantaminen on tärkeää, mutta kuluttajien valinnoilla siihen on vaikeaa vaikuttaa. Myös uusiutuville polttoaineille asetetut tavoitteet ovat vaikeasti saavutettavia.

”Lentoalan järjestön ATAG:in arvion mukaan vuonna 2025 olisi mahdollista kattaa vaihtoehtoisilla lentopolttoaineilla kaksi prosenttia alan kokonaispolttoainetarpeesta.”

Raaka-aineiden niukkuuden ohella myös hinta hidastaa uusiutuviin polttoaineisiin siirtymistä. Samoin sähkökäyttöisistä lentokoneista toivotaan helpotusta alan päästöihin, mutta niissäkin kehitystyö on vielä pahasti kesken ja esimerkiksi nykyisen akkuteknologian ja suurten matkustaja­koneiden yhdistäminen on ainakin toistaiseksi mahdotonta.

Yksi tapa kuluttajalle kohdata lentämisen päästöt on maksaa vapaa­ehtoista kompensaatiota. Oikean hintatason määrittäminen on kuitenkin vaikeaa. Esimerkiksi Finnair on määritellyt tasoksi euron kotimaan lennolta, kaksi Euroopan lennolta ja kuusi euroa mannerten väliseltä lennolta. Toisaalla sopiva korvaustaso on arvioitu jopa yli kymmenkertaiseksi tuosta.

”Eroja laskelmien välille syntyy esimerkiksi siitä, huomioidaanko vain hiilidioksidipäästöt vai myös muita vaikutuksia, mikä on hiilidioksidipäästöjen yksikköhinta ja toisaalta valitun kompensaatiohankkeen hinta päästöyksikköä kohti. Jos kompensaatio on alimitoitettu ja kuluttajat olettavat vaikutukset todellisuutta pienemmiksi, se voi ohjata käyttäytymistä väärällä tavalla”, Niemistö toteaa. Hän kuitenkin muistuttaa, että alimitoitettukin kompensaatio on parempi kuin ei kompensaatiota ollenkaan.

”Paras tilanne olisi kuitenkin se, ettei päästöä synny lainkaan.”

Ongelmineenkin vapaaehtoisuuteen perustuva kompensaatiojärjestelmä saattaa Niemistön mukaan kuitenkin olla hyvä tapa päästä liikkeelle. Siitä voi sitten kehittää järjestelmiä edelleen ja pyrkiä mahdollisesti myös kohti pakollisia kompensaatioita. 

Lentoalan ennustetaan kasvavan erityisesti kehittyvissä maissa, ja näiden valtioiden saattaa olla vaikea pystyä maksamaan päästöjen vähentämisestä riittävästi. 

”On myös tasa-arvokysymys, että voiko kehittyviltä mailta vaatia heti kalliimpia teknologioita käyttöön, kun muualla maailmassa liikkuminen on voitu aloittaa aikanaan ilman nykyisen­kaltaisia päästörajoitteita?”, Niemistö toteaa. 

Kansainvälinen matkailuelin­keino on myös vahvasti kytköksissä lentämiseen ja matkailuala tuo tuloja matkakohteisiin. Tämänkin johdosta monet valtiot suhtautuvat penseästi lentoliikenteen – ja sen myötä turismin – määrän vähentämiseen. Tähän ongelmaan voisi tietenkin vastata kehittämällä muita liikkumismuotoja turistiystävällisemmiksi.

Elämäntapamme perustuu halpaan öljyyn, jota tuntuu olevan tarjolla loputtomasti. Harmillisesti Maapallon elinkelpoisena pysymisen rajat tulevat vastaan ennen kuin öljyvarantojen riittävyys. Lentomatkustamisen ohella esimerkiksi ruokatuotanto perustuu tuohon mustaan eliksiiriin.
”Öljy on ylellisyyshuume, jota moderni länsimainen – nyttemmin planetaarinen – sivilisaatio kuosaa menemään huolimattomasti, öky­narkomaanin välinpitämättömyydellä. Öljyn läsnäolevuus lähentelee absoluuttisuutta pienimmissäkin arkisissa yksityiskohdissa: muoveista lannoitteisiin, pinnoitteista kantaviin rakenteisiin, ilmassa leijuvista partikkeleista maaperän mikromuoviin. On vaikea kuvitella asiaa, joka ei tavalla tai toisella olisi öljyperäisen tuotantomuodon piirissä”, julistaa filosofi, runoilija Antti Salminen.

 

 

 

 

Jaa tämä:

Rakkauden riemutolppa ja ihmisoikeudet

Taideyliopiston työmaalle nousi taideteos, jonka toivotaan tuovan väriä ja iloa kansalle. Teoksen julkistaminen tapahtui kansainvälisen homo-, trans- ja bifobian vastaisen päivän aattona.

40 kotimaista järjestöä antoi julkilausuman kansainvälisenä homo-, trans- ja bifobian vastaisena päivänä. Julkilausumassa järjestöt vaativat ”harppausta sateenkaari-ihmisten oikeuksien turvaamiseksi”.

Sopivasti hallitusneuvottelujen keskellä järjestöt esittävät ”kansallista sateenkaaripoliittista toimintaohjelmaa ja eteenpäin katsovaa toimintaa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien oikeuksien parantamiseksi”.

Sikäli seuraava hallitus saattaa olla jopa myötämielinen vaatimuksen suhteen, sillä tällä kertaa Kristillisdemokraatit eivät pidä hallitusta tämän suhteen tämän suuntaisten vaatimusten kanssa. Esimerkiksi tasa-arvoisen avioliittolain säätämistä hallituksessa vaikuttanut KD onnistui hidastamaan koska Raamatun tulkinta.

Santtu Laineen Rakkauden riemutolppa valutettiin ja maalattiin Sörnäisten rantatiellä sijaitsevien siilojen kylkeen. KUVA: Satu Lehtinen

17.5. vietettävän homo-, trans- ja bifobian vastaisen päivän aattona Taideyliopiston työmaalla maalattiin 40 metriä korkea siilo sateenkaaren väreihin. Rakkauden riemutolppa -teos tuo tekijänsä, Santtu Laineen, toiveissa väriä ja iloa harmaaseen kaupunkiympäristöön. Hyvän mielen ja esteettisen tyydytyksen tuottamisen ohella teos osallistuu myös ajankohtaiseen keskusteluun.

”Tämän kaiken vihapuheen keskellä koen, että tarvitsemme lisää keskustelua pehmeistä arvoista ja rakkaudesta”, Laine linjaa.

Sateenkaariteos komeilee Sörnäisten rantatien varrella olevan, vanhan teollisuuskiinteistön rakenteissa. Paikalta on purettu vanhoja seiniä  ja tilalle rakennetaan Taideyliopiston uudisrakennusta, joka yhdistää vanhoja taloja uuteen. Vuonna 2021 valmistuva rakennus tulee muodostamaan yhdessä nykyisen Teatterikorkeakoulun kiinteistön kanssa Taideyliopiston Sörnäisten kampuksen.

Laineen taideteos pysyy kaiken kansan katsottavissa ensi vuoteen asti. Sitten on sen vuoro jäädä rakennusurakan jalkoihin.

Järjestöjen julkilausumassa todetaan suomalaisen lainsäädännön kehittyneen ihmisoikeuksia kunnioittavampaan suuntaan, mutta paljon on vielä työtä tehtävänä.

Ongelmakohtina nostetaan erikseen esiin seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien ja sen vuoksi vainottujen korkea kynnys saada turvaa Suomesta ja se, että he joutuvat pelkäämään turvallisuutensa puolesta myös Suomen rajojen sisäpuolella. Sateenkaariperheiden asema perhepolitiikassa onkin useimmiten väliinputoajan rooli. Ihmisten oikeuksien toteutuminen riippuu myös liikaa siitä, missä päin maata he asuvat ja lisäksi joidenkin viranomaisten haluttomuus edistää heidän oikeuksiensa toteutumista vaatii puuttumista.

Vaatimuslistalta löytyy tarkemmin eriteltynä muun muassa translain kokonaisuudistus, intersukupuolisille lapsille ilman heidän tietoista suostumustaan tehtävien sukupuolta muokkaavien toimenpiteiden lopettaminen, sateenkaari-ihmisten kouluturvallisuuden edistäminen sekä sateenkaariperheisiin kuuluvien lasten oikeuksien vahvistaminen.

Juha Sipilän perusporvarihallitus oli passiivinen sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksien edistämisen suhteen. Nyt on aika muuttaa suuntaa ja jättää pysähtyneisyyden aika taakse. Rakkauden riemutolppa muistuttakoon meitä kaikkia siitäkin.

Jaa tämä:

Paniikkia seinällä Tukholmassa

Ilmastokeskustelut vellovat kuumina. Tiedeyhteisön lisäksi aktivistit painostavat poliitikkoja. Ympäristöjärjestöissä valitaan usein keinoiksi performansseja ja älykkään ironista huumoria. 

Ruotsille tärkein keväinen kulttuuritapahtuma, Euroviisujen laulukilpailut, ovat olleet jäädä jälkeen ilmastodebateista, kun vertaillaan lehtien palstatilojen käyttöä.

Ruotsalaisten kiinnostus ilmastoasioihin on kasvanut paljolti 16-vuotiaan aktivistin Greta Thunbergin innoituksen ja tämän syystäkin hankkiman kansainvälisen arvostuksen takia. Häiriköt-päämaja pääsi tapaamaan myös häntä, ja aiheesta ilmestyy juttu Voiman numerossa 5/2019 toukokuun loppupuolella.

Thunbergilla on tapana osoittaa mieltään perjantaisin Ruotsin parlamentin vieressä. ”I want you to panic”, haluan teidän joutuvan paniikkiin, on Thunberg sanonut maailman johtajille kansainvälisissä puheenvuoroissaan. Thunberg on tarkoittanut paniikilla sitä, ettei aikaa jahkailuun enää ole, vaan on tehtävä tekoja ilmaston lämpenemisen estämiseksi.

Paniikki-sanaan tarttui myös kansainvälinen ympäristöjärjestö Greenpeace. Torstain ja perjantain vastaisena yönä 10.5. 2019 Greenpeace järjesti tyylikkään ”No need to panic” -performanssin. Häiriköt-päämajan edustaja oli rutiinomaisella aamukävelyllään kello 03.07 ja sai kuin saikin taltioiduksi teoksen, jota Greenpeace kutsui ”Banksy-tyyliseksi”.

Pian teoksen valmistuttua Parlamenttitalon reunoille aktivistit olivat lukittuina poliisilaitoksen selleihin.

”Outoa, että meitä kohdellaan rikollisina, mutta varsinaiset ilmastorikolliset ovat vapaalla jalalla ja aiheuttavat tuhoa”, kommentoi puolen vuorokauden kuluttua putkasta vapautettu Greenpeacen Dima Litvinov.  Litvinov pystyi  olemaan yhteydessä Häiriköihin vasta, kun poliisi oli palauttanut hänen puhelimensa.

Kun aurinko oli noussut ja Greta Thunberg lukuisine hengenheimolaisineen oli osoittamassa mieltään vallan ja vaurauden kulmakunnilla, Kuninkaanlinnan edessä ja Parlamenttitaloa vastapäätä, Greenpeacen maalaus oli jo pesty pois. Eikä liitu olisi seinässä kauaa pysynyt muutenkaan.

Kuviin se onneksi ikuistettiin.

Euroopan parlamentin vaalit ovat ilmastovaalit.

 

 

 

 

Jaa tämä:

Kitkerät juhlat

Israelin Euroviisuissa juhlitaan moniäänisyyttä, vapautta ja rakkautta palestiinalaisen kylän päälle rakennetussa messukeskuksessa.

Israelin huhtikuun vaa­lien jälkeen Benjamin Netanjahu jatkaa pääministerinä yhdettätoista vuotta. Hänen menestyksensä perustuu siihen, että hän on sekä yllyttänyt että myötäillyt Israelin yhteiskuntaa poliittisen painopisteen siirtyessä oikealta ääri­oikealle. Vaaleissa tapahtui kuitenkin käänne, joka järkytti jopa Israelin apartheidin ystäviä. Netanjahu haki liittolaiseksi Juutalainen voima -puolueen (Otzma Yehudit), joka ilmoittaa ohjelmassaan, että ”länsimainen demokratia” on uhka juutalaisvaltiolle. Puolue myös vakuuttaa estävänsä ihmis­oikeuksien, sananvapauden ja demokratian väärin­käytön, koska ne edistävät vihollisten voittoa.

”Raivaustraktori on yleinen työkalu palestiinalaisten kylien, kotien, maanviljelysmaiden ja vesiputkien tuhoamiseen”, kirjoitti Palsestiinasta palannut Sonja Nyholm.
”Pitkään jatkunut taistelu Khan al-Ahmarin kylän säilymisestä on pian tulossa päätökseen. Khan al-Ahmarin beduiini­kylä taistelee nyt viimeisillä voimillaan Israelin korkeimmassa tuomioistuimessa beduiiniyhteisöjen tulevaisuudesta ja yhdistyneen Länsirannan puolesta. Israelin viranomaisten odotetaan tuhoavan kylän ja pakkosiirtävän sen asukkaat tilapäisesti palestiinalaishallinnon alaiselle Abu Dis -alueelle. Päämääränä on Vered, joka on Jerikon siirtokunnan lähellä.

Juutalaisen voiman johtajat ovat rabbi Meir Kahanen (1932–1990) opetuslapsia. Kahanen poliittiseen ohjelmaan kuului muun muassa juutalaisten ja ei-juutalaisten välisen seksin kieltäminen, palestiinalaisten karkoittaminen ja Israelin muuttaminen teokratiaksi. Vuonna 1994 Kahanen perustaman Kakh-puolueen aktiivi Baruch Goldstein murhasi rynnäkkökiväärillä 29 palestiinalaista ja haavoitti yli sataa Ibrahimin moskeijassa, minkä jälkeen Israelin hallitus kielsi Kakhin terroristijärjestönä. Nyt 25 vuotta myöhemmin Kakhin perillinen Juutalainen voima saattaa päätyä hallitukseen.

Israelin apartheidin yhdysvaltalaiset ydinkannattajat American Jewish Committee ja AIPAC poikkeuksellisesti kuvasivat Juutalaista voimaa ääri­oikeistolaiseksi ja tuomitsivat sen politiikan. Vastalauseissa on kuitenkin ontto kaiku, koska keskeisissä kysymyksissä Juutalaisen voiman ja muiden puolueiden välillä on lähinnä sävyero.

Oikeusministeri Ayelet Shaked kampanjoi vaaleissa videolla, missä hän suihkuttaa päälleen hajuvettä pullosta, jossa lukee ”Fasismi” ja vakuuttaa pistävänsä korkeimman oikeuden aisoihin. Poliittista keskustavasemmistoa edustava Benny Gantz, entinen armeijan komentaja, haastoi Netanjahun kehumalla pommittaneensa osan Gazasta ”takaisin kivikaudelle”. Hänen vaalivideoissaan näytettiin Gazan raunioita ja palestiinalaisten hautajaisia, joiden päällä kuolonuhrien laskuri mittasi Gantzin saavutuksia. Tätä ei pidetty huolestuttavana Israelissa eikä ulkomailla.

Israelin kotirintaman puolustusministeri Avi Dichter linjasi vuonna 2012, että ”Meillä ei ole muuta vaihtoehtoa: Israelin on suoritettava Gazan ’reformatointi’, järjestettävä Gaza uudelleen, kuten teimme Juudeassa ja Samariassa [yleinen Länsirannasta käytettävä nimitys Israelissa, toim. huom.] vuonna 2002.”

Vaalikampanjassaan Gantz lupasi lisää väkivaltaa Gazaan. Gazan saarto on jatkunut yli 12 vuotta. Armeija hyökkää päivittäin Gazan maan­viljelijöiden ja kalastajien kimppuun ja ampuu mielenosoittajia. Keskustavasemmistolaiselle Gantzille tämä ei ole tarpeeksi.

YK:n mukaan Gazasta on tullut ihmiselämälle kelvoton asuinpaikka veden ja maaperän saastumisen ja tuhotun infrastruktuurin takia. Palestiinalaiset ovat yli vuoden osoittaneet joka perjantai mieltään Gazan ja Israelin erottavan aidan luona. Kaksi kolmasosaa Gazan asukkaista on pakolaisia, ja he vaativat saada käyttää kansainvälisen oikeuden takaamaa oikeuttaan palata kotiin nykyisen Israelin alueelle. Is­rael on vastannut mielenosoituksiin haavoittamalla yli 26 000 ja tappamalla yli 190 mielenosoittajaa, mukaan lukien journalisteja, lääkintähenkilökuntaa ja kymmeniä lapsia. YK:n komission mukaan tästä pitäisi aloittaa tutkinta mahdollisina sotarikoksina ja rikoksina ihmisyyttä vastaan.

Israelissa asia nähdään toisin: pakolaisten ampumisesta on tullut osa perjantai-illan arkea. Tolkun ihmiset osallistuvat asepalveluksessa miehityksen ylläpitämiseen, pitävät siviilien ampujia sankareina ja äänestävät valtaan päättäjiä, joiden ei enää tarvitse teeskennellä tavoittelevansa rauhaa tai kannattavansa yhtäläisiä oikeuksia.

Israelilaisen fasismin tutkijan Ze’ev Sternhellin sanoin, Israel on ”poikkeuksellinen laboratorio, jossa näkee valistuksen arvojen hiljaisen rapautumisen”.

Reilu 140 taiteilijaa vetosi Euroopan yleisradiounioni EBU:n, jotta vuoden 2019 Euroviisuja ei järjestettäisi Israelissa.
”Kunnes palestiinalaiset saavat nauttia kaikille ihmisille kuuluvista vapaudesta, oikeudenmukaisuudesta ja yhtäläisistä oikeuksista, ei pidä teeskennellä, että kaikki on hyvin valtiossa, joka kiistää heiltä perusoikeudet.”

Euroopan hallitusten suhtautumista Israelin siirtymiseen apartheidista kohti fasismia kuvaa täydellisesti se, että maassa järjestetään Euroviisut, joiden slogan on ”uskalla unelmoida” ja teemana inkluusio, diversiteetti ja yhtenäisyys. Kilpailu pidetään Tel Aviv Expo Centerissä, joka on rakennettu etnisesti puhdistetun palestiinalaisen kylän, al-Shaykh Muwannisin, päälle. Osana Euroviisuja Suomen edustaja Darude tekee matkailumainoksen apartheidille laulamalla – mitä ilmeisimmin vailla iro­niaa – Tel Avivissa sairaalan katolta siitä, miten kamalaa on kääntää katseensa ihmisoikeus­loukkauk­sista.

Sen enempää Daruden kuin EU-maidenkaan ongelma ei ole, ettei mitään voisi tehdä. Jokainen artisti, jokainen kulttuurihenkilö, jokainen tutkija ja jokainen turisti voisi kieltäytyä valkopesemästä Israelin politiikkaa sanoillaan, rahoillaan tai hiljaisuudellaan. Euroviisujen jättäminen väliin lähettäisi sekä Israelin yhteiskunnalle että Euroopan päättäjille selvän viestin, että apartheidia ei hyväksytä.

Euroopassa ei toki vain katsota sivusta Israelin toimintaa. Päin vastoin, Eurooppa tukee Israelin sotarikoksia aktiivisesti. Yksi selvimmistä tavoista on aseiden myynti, osto ja yhteiskehittely. Israelilaisten aseiden myyntivalttina on, että aseita on testattu palestiinalaisiin, usein siviileihin. Suomen sopiessa tammikuussa 2019 uusien asejärjestelmien hankkimisesta Israelista puolustusministeri Jussi Niinistö kommentoikin, että ”ei ole haitaksi, että niitä on kokeiltu käytännössä”.

”Odottavan aika on tunnetusti pitkä, ja Lähi-itään tosiaan liittyy paljon odotuksia ja odottamista. Yhdet odottavat Jumalan lupaamaa maata ja toiset Messiaan toista tulemista. Myös oikeutta ja kotimaata odotetaan, ja välillä odotetaan lupaa korjata kuoppainen tie. Odotuttaminen voi olla myös alistavan politiikan väline, kuten Tampereen yliopiston tutkija Mikko Joronen esittää artikkelissaan Spaces of waiting.” Kuvassa palestiinalaisia työntekijöitä Betlehemin tarkastuspisteellä, Länsirannalla vuonna 2017. Lisää odottamisesta täällä.

Suomi tukee sotarikoksia myös sallimalla tuonnin Israelin siirtokunnista miehitetyiltä alueilta. EU kielsi tuonnin Krimiltä vain kolme kuukautta sen jälkeen kun Venäjä miehitti ­alueen, koska EU ei tunnusta Venäjän suvereniteettia Krimillä. EU ei myöskään tunnusta Israelin suvereniteettia Länsirannalla ja pitää siirtokuntia laittomina, mutta toivottaa silti niissä valmistetut tuotteet tervetulleiksi. Tämä on paitsi poliittisesti ristiriitaista, myös kansainvälisen oikeuden vastaista, koska kaupankäynti tukee siirtokuntia ja valtioilla on velvollisuus olla tunnustamatta ja edesauttamatta laitonta tilannetta.

Euroopassa Irlanti on ensimmäisenä siirtymässä noudattamaan kansainvälistä oikeutta kieltämällä siirtokunnassa valmistettujen tuotteiden tuonnin. Maan koko ei ole ratkaiseva tekijä, vaan yhden toimet rohkaisevat muita seuraamaan. Jos Suomi haluaa olla edelläkävijä kansainvälisen oikeuden ja rauhan edistämisessä, sillä on siihen kaikki edellytykset. Mutta se vaatii sitä, että kansalaiset vaikuttavat päättäjiin, jotta nämä ottavat lait ja ihmisoikeudet vakavasti.

Kirjoittaja oli loppuvuodesta 2018 vapaa-ehtoisena professorina Palestiinassa Birzeitin yliopiston fysiikan laitoksella. Hän on tehnyt ruohonjuuritason ihmisoikeustyötä miehitetyllä Länsirannalla International -Solidarity Movement -järjestössä ja on israelilaisen ICAHD-ihmisoikeusjärjestön Suomen osaston puheenjohtaja.

Jaa tämä:

Illuusio vastuullisuudesta rakennetaan markkinoinnilla

On lystikästä, että Häiriköt ovat tehneet vastamainokset yrityksistä, jotka juuri julistettiin Suomen vastuullisimmiksi. Jotain tämä sattumus kertoo myös Sustainable Brand Index -kilpailusta.

Sustainable Brand Index on jälleen julistanut Suomen vastuullisimmat yritykset. Tai oikeastaan vastuullisimmiksi koetut yritykset. Oikeastihan kyse on enemmänkin siitä, minkälaisia mielikuvia yritykset ovat onnistuneet markkinointiviestinnän avulla brändeihinsä kiinnittämään.

Valio, vastamainos, kulttuurihäirintä
Periaatteessa markkinointi kouluissa on kiellettyä, mutta esimerkiksi maidon mainostamista kouluissa jopa edellytetään vastineeksi koulumaitotuesta. Sen lisäksi, että maitoa mainostetaan kouluissa sen tuotantoa tuetaan runsaskätisesti ja lehmiä saa yhä edelleen pitää kahlittuina parsiin suuren osan elämistään.

SBI-tutkimusta ei ole tehty analysoimalla yritysten toimintaan liittyvä tilastoja tai prosesseja, vaan kyselemällä kuluttajien mielikuvia yrityksistä ja brändeistä. Kuten tiedämme, kuluttajien mielikuvat syntyvät pitkälti markkinoinnin myötä ja yritykset harvemmin kertovat niitä toimintaansa liittyviä ongelmia mainoksissa.

Ehkä kertoo jotain jostain, että olemme tuottaneet vastamainokset vuoden 2019 vastuullisimmiksi (koettujen) yritysten listan koko kärkikolmikosta. Ruotsalaisen SB Insight AB:n tuottaman listan kärkipaikat jaettiin tänä vuonna seuraavasti.

1. Valio
2. Fazer
3. S-Market

Ja listan nelonen, Prisma, sisältyy kolmoseen, sillä molemmat ovat osa S-ryhmää.

Huomattavaa on myös, että kärkipaikkaa pitävä Valio voitti jo kuudennen kerran putkeen. Tämän kaltaiset tulokset kertovat ehkä lopultakin enemmän valintaprosessista, kuin itse voittajasta. Mikäli tutkimus tuottaa toistuvasti saman voittajan, kannattaisi tutkimuksen tekijöiden pohtia ongelmia prosessissa.

Toisaalta, tämä kertoo myös varsin paljon siitä, kuinka markkinat toimivat ja siitä, että näiden vastuulliseksikin miellettyjen yritysten toiminnasta löytyy kritisoitavaa.

”Yrityksillä on vastuu kunnioittaa ihmisoikeuksia kaikessa toiminnassaan. Tämä tarkoittaa esimerkiksi yrityksen markkinoimien tuotteiden tuotantoon liittyvien ihmisoikeusriskien kartoittamista, toimenpiteitä riskien vähentämiseksi ja tästä työstä tiedottamista yrityksen sidosryhmille”, kirjoittaa Finnwatchin Anu Kultanen.
Kansainvälinen kauppa on luonteeltaan sellaista, että siinä ei sivulliselle suinkaan aina paljastu, että kuinka vastuullista yrityksen toiminta kulloinkin on ollut.

Valion toimintaa kehutaan SBI-raportissa muun muassa ympäristöystävällisten pakkausmateriaalien käytöstä. Ympäristöystävälliset pakkausmateriaalit ovat tietenkin hieno ja kannustettava asia, mutta pakkauksen merkitys elintarvikkeen kokonaispäästöistä on häviävän pieni – ja maitotuotteiden tuottaminen on itsessään niin saastuttavaa, että maitotuotteiden kasviskorvikkeet voidaan paketoida oikeastaan ihan miten tahansa ilman, että kasvistuotteiden kokonaispäästöt pääsisivät edes lähelle nautakarjan tuottamia verrokkeja.

Fazer on viime vuosina tehnyt avauksia kasvisperäisten elintarvikkeiden saralla ja tämä on tietenkin ympäristönäkökulmasta tarkasteltuna erittäin tervetullutta. Tämä ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että Fazerin tuotteen eivät ole alkuperäsertifioituja ja tämä on ongelma ihmisoikeuksien kantilta tarkasteltuna. Esimerkiksi Fazerin hyvinkin mahdollisesti ikonisin tuote, Sininen suklaalevy, perustuu kaakaoon, jonka alkuperän reiluudesta meillä on vain ja ainoastaan Fazerin oma sana. Fazer tuskin ainakaan itse nostaa esiin tuotantoon liittyviä epäkohtia, joten meille kuluttajille välittyy ainoastaan siloteltu kuva tuotannosta ja sen silotellun kuvan perusteella en uskaltaisi yhtiötä erityisen vastuulliseksi julistaa.

Oikeutta eläimille -järjestö keräsi kannattajiltaan lahjoituksia joilla ostaa mainossivu Helsingin Sanomista häkkikanalakampanjalleen. OE pyysi Häiriköit-päämajaa toteuttamaan teoksen, jossa tuotantoeläinten kohtelu tuodaan kuluttajien arkiseen kokemusmaailmaan. Ohessa teoksemme, jonka kuvaelementeistä yksikään ei kelvannut Helsingin Sanomille. Tämä on sikälikin ongelmallista, että mainokset määrittelevät hyvinkin paljon sitä, kuinka yhteiskuntamme hahmotamme.

Listan kolmonen, S-market – sekä nelospaikalta löytyvä Prisma –  ovat molemmat osa S-ryhmää. S-market mainostaa itseään näkyvästi ”Suomen suurimpana luomukauppana” ja oletettavasti suurin päivittäistavara-alan toimija sitä voi volyymin puolesta ollakin. Mutta siinä, missä S-market kehuu luomuisuuttaan, se ei erityisesti muistuta siitä, että S-ryhmä on myös päivittäistavara-alan kolmesta suuresta toimijasta ainoa, joka ei ole luopunut tai luopumassa häkkikananmunista. Koska esimerkiksi tätä häkkikananmuniin liittyvää ongelmaa ei ketjun omassa mainonnassa kerrota, ei tämä epäkohta näy kyselyyn vastanneiden kuluttajien asenteissa.

Ajatus siitä, että lentoyhtiö voisi olla erityisen vastuullinen ja ympäristöystävällinen on oikeastaan täysin pähkähullu. Koko toimiala perustuu liikkumistapaan ja liikkumisen volyymin kasvuun, jotka eivät yksinkertaisesti ole toteutettavissa ympäristöystävällisesti.

Kärkikolmikon ohella erityistä huomiota voidaan kiinnittää huomiota ilmailualan voittajaan, Finnairiin. Voiko lentoyhtiötä pitää erityisen vastuullisena toimijana samalla, kun IPCC:n raportti kertoo meille vastaansanomattomasti, että lentomatkustamista pitäisi vähentää määrätietoisesti? Finnairin mainoskampanja, jossa matkustajat voivat keventää syntitaakkaansa maksamalla muutaman euron kompensaation lentelyn aiheuttamista hiilidioksidipäästöistä näyttäytyy lähinnä ainoastaan viherpesuna, mutta mahdollisesti tämäkin kampanja on vaikuttanut kuluttajien mielikuviin lentoyhtiöstä.

Samoin huomio kiinnittyy polttoainekategorian voittajaksi julistettuun Nesteeseen, jonka palmuöljybisneksiä käsittelimme peräti oman erikoislehden verran.

On olemassa harha, että voisimme polttoainetta muuttamalla tehdä liikenteestä nollapäästöisen – kuten meidän pitää tehdä. Maapallon resurssit eivät ikinä riittäisi siihen, että pitäisimme liikenteen entisenlaisena ja ainoastaan korvaisimme fossiiliset polttoaineet biopolttoaineilla. Kestävät biopolttoaineen raaka-aineet, jätteet ja tähteet, riittävät korvaamaan vain muutaman prosentin ­nykyisestä polttoaineen kulu­tuksesta”, linjasi Greenpeacen Sini Harkki viitaten Nesteen biopolttoainetuotantoon

Tutkimuksen metodologia sinänsä esitellään vakuuttavasti. Suomessa tutkimukseen on haastateltu yli 10 000 henkilöä, ja vastaajien jakauma on painotettu sekä iän, sukupuolen että maantieteen puolesta. Mutta maailman paraskaan kyselytutkimus ei poista sitä faktaa, että vastaukset perustuvat kuluttajakansalaisten fiiliksiin ja mielikuviin yritysten toiminnasta – ja nuo fiilikset ja mielikuvat on rakennettu mainoksin. Eli tässä on mitattu enemmänkin sitä, kuinka hyvin suuryritykset ovat suoriutuneet markkinointiponnisteluistaan. Tämäkin on kiinnostavaa, mutta hieman eri asia kuin julistettu vastuullisuus.

Kaiken valittamisen ohella Sustainable Brand Index -raportista voi nostaa esiin yhden erityisen ilahduttavan huomion. Raportin toteuttajat ja kasaajat kertovat lukijoille, että Suomessa kuluttajien tietoisuus ympäristökysymyksistä on kasvanut ja että kuluttajat ovat entistä halukkaampia huomioimaan ympäristökysymykset kulutusvalintoja tehdessään.

Seuraavaksi olisikin tärkeää saada kuluttajille entistä paremmin tietoa vastuullisten kulutuspäätösten tueksi ja lisätä ymmärrystä mainosten välittämän kuvan vääristyneisyydestä.

 

 

Jaa tämä:

Mustan kullan kirous

Öljy on ollut ihmiskunnalle sekä siunaus että kirous. Öljy on myös määrittänyt ihmisen eloa jo yli 150 vuoden ajan, mutta pian sen aikakausi tulee päättymään.

Öljy on tuonut lähes rajattoman energiavarannon­ ihmiskunnan sormien ulottuville. Tätä varantoa onkin hyödynnetty surutta ja rajoituksetta siitä alkaen, kun öljyn massamittainen tuotanto pääsi vauhtiin 1860-luvulla. Nyt olemme tilanteessa, jossa planeettamme asettaa rajat öljyn polttamiselle, ja meidän on ravisteltava itsemme irti riippuvuudesta.

Öljyn aikakauden alkaminen toi mukanaan valtavia muutoksia järjestelmiimme. Myös kyseisen aikakauden loppu tuo väistämättömiä muutoksia. Filo­sofi, runoilija Antti Salminen on filosofi Tere Vadénin kanssa tutkinut öljyn luonnetta ja suhdettamme siihen yli kymmenen vuoden ajan yhdessä.

Maailman Luonnon Säätiö WWF:n mukaan ruuantuotanto muodostaa noin viidenneksen ihmisten hiilijalanjäljestä ja on näin yksi ihmiskunnan suurimmista päästölähteistä. Säätiön johtava ruoka-asiantuntija Annukka Valkeapää toteaa, että luonnon kannalta kestävässä ruokavaliossa punaista lihaa saisi syödä korkeintaan kerran viikossa. Vähempikin passaa. Samalla lihan kulutus on kasvanut Suomessa läpi 2000-luvun ja maataloustuin tuotettua lihaa halpuutetaan ohjeista piittaamatta.
Suomen ympristökeskuksen, Aalto yliopiston ja Ilmatieteenlaitoksen Ilmasto-oppaassa on vertailtu muutamien ruoka-aineiden ilmastopäästöjä:
”Naudanlihan ilmastovaikutus vastaa noin 15 kilon hiilidioksidipäästöjä (lihakiloa kohti CO2-ekvivalentteina), kun taas sianlihan ilmastovaikutus on 5 kg CO2/lihakilo ja broilerin 4 kg CO2/lihakilo. Juuston ilmastovaikutus on lähes yhtä suuri kuin naudanlihan (13 kg CO2/lihakilo). Vastaavasti esimerkiksi soijan ilmastopäästö on vain noin 1 kg CO2/soijapapukilo.”

Aloittakaamme alusta, eli 1800-­luvun jälkipuoliskolta.

”Energiaympäristö ei muuttunut kerralla, mutta tuolloin Texasissa, ja pian myös muualla tämän mustan sampanjapullon korkki paukahti auki. Riippuvuutemme öljystä ei ole absoluuttista, mutta addiktion laatu on poikkeuksellista”, Salminen toteaa.

”Öljy on ylellisyyshuume, jota moderni länsimainen – nyttemmin planetaarinen – sivilisaatio kuosaa menemään huolimattomasti, öky­narkomaanin välinpitämättömyydellä. Öljyn läsnäolevuus lähentelee absoluuttisuutta pienimmissäkin arkisissa yksityiskohdissa: muoveista lannoitteisiin, pinnoitteista kantaviin rakenteisiin, ilmassa leijuvista partikkeleista maaperän mikromuoviin. On vaikea kuvitella asiaa, joka ei tavalla tai toisella olisi öljyperäisen tuotantomuodon piirissä”, Salminen jatkaa.

Elintarvikkeet kasvatetaan ja prosessoidaan öljyn voimalla, ja kuluttaja voi vaikuttaa ainoastaan siihen, onko tuotteen valmistamiseen käytetty enemmän vai vähemmän öljyä.

Sen lisäksi, että syömme öljyn voimin kasvatettua ruokaa, sivelemme öljyä myös itseemme. Kosmetiikan kemikaalipitoisuuksia seuraavan CosmEthics-­yhtiön keräämien tietojen perusteella lähes puolet EU:n alueella myytävistä kosmetiikkatuotteista sisältävät jotain öljy- ja muovijalosteita. Samoin verhoamme itsemme tekstiileihin, jotka on valmistettu öljystä tai vähintään öljyä käyttämällä.

Itse kultakin unohtuu helposti arjessa se, että esimerkiksi vaatteemme on usein valmistettu öljystä, tai vähintään öljyä käyttäen. Oikeastaan nykyaikaista yhteiskuntaa voisi tarkastella sen kautta, että lähes kaikki materia ja toiminta ympärillämme on tavalla tai toisella öljyä tai öljyllä tehtyä. Voisimme kenties hahmottaa tätä ilmiötä piiloöljy-käsitteen kautta – vaikka se on poissa silmistä, sen ei pidä olla poissa mielistä.

Saksan puolustusvoimien, Bundeswehrin teettämän tutkimuksen mukaan arviolta jopa 95 prosenttia ihmiskunnan kaikesta teollisesta tuotannosta kytkeytyy tavalla tai toisella öljyyn. Vuosimiljoonien mittaan öljyyn kerääntyneen ja varastoituneen energian syöminen on kuitenkin tulossa loppuunsa.

Öljy-yhteiskunnan kehityskaareen kuuluu kolme merkittävää katkosta eli shokkia: laajamittainen käyttöönotto, tuotannon tasaantuminen ja tuotannon lasku. Olemme parhaillamme matkalla kohti tuota kolmatta shokkia.

Energiayltäkylläisyys on osaltaan vapauttanut ihmisiä raskaasta ruumiillisesta työstä ja vapauttanut aikaa kulttuurille ja ajattelulle. Öljyn sisältämä energia tekee koko ajan työtä moninkertaisesti verrattuna ihmisten tekemään ruumiilliseen työhön. Tämä on osaltaan mahdollistanut ajatusten vaihdon planetaarisella tasolla ja kulttuurisen kehityksen loikan seuraavalle portaalle. Salminen ei kuitenkaan näe tätä energiayltäkylläisyyden vauhdittamaa kehitystä pelkästään hyvänä.

”Ihmiskunta on kasvattanut pallejaan sielunsa kustannuksella. Ne, jotka ovat syntyneet ja eläneet maantieteellisesti suotuisissa paikoissa, ovat epäilemättä hyötyneet tietyillä jälkimodernin globaalin pohjoisen liki yleisesti hyväksymillä mittareilla.”

Laskennallinen, eli materiaalinen tai bkt:lla mitattava elintaso, on parantunut. Samalla akuutti kärsimys on monissa paikoissa vähentynyt, muttei kaikkialla.

”Ihmiset ovat oppineet haluamaan kosolti lisää. On myös opittu perustelemaan, että he todella tarvitsevat haluamansa. Tai ainakin kokevat halua­vansa, ja olettavat että se minkä he haluavat myös kuuluu nimenomaan heille.”

”Globaalin fossiiliporvariston potentiaalit, mahdollisuudet ja vaihtoehdot ovat lisääntyneet reilun 150 vuoden aikana räjähdysmäisesti. On ihan ok elää kuin faarao. Kukapa ei ­haluaisi asua karkkikaupassa”, Salminen summaa.

Tuon karkkikaupan vastakappaleena voi nähdä ilmiön, jota kutsutaan myös öljyn kiroukseksi. Maa-alueet, joista öljyä on löytynyt eivät – harvoja poikkeuksia lukuunottamatta ole asukkaineen hyötyneet niistä valtavista rikkauksista, joita maan povesta on pumpattu. Paikallisille on jäänyt turmeltu ympäristö ja kuiviin imetty maa, vauraus ja hyvinvointi on valunut muualle.

Vaikka tiedostamme ihmisen osuuden ilmastonmuutoksessa ja ympäristötuhoissa, emme kykene riistämään itseämme öljyn kyydistä. Otetaan esimerkiksi Trinidadin ja Tobagon saaret Karibian­merellä. Saarivaltio on akuutissa vaarassa jäädä nousevan merenpinnan alle ja silti se jatkaa öljyn pumppaamista ja myymistä poltettavaksi – mikä puolestaan edistää merenpinnan nousua. Salmisen mukaan meidän tulisi ”aikuistua sivilisaatiotason itse­tuhoisuudesta”.

”Ja kuten aina ennenkin, tarvitaan vallankumouksia, jotka ovat runouden palveluksessa. Niistä ei ole yhtäkään esimerkkiä.”

Ilman määrätietoista vallankumoustakin suhteemme öljyyn tulee muuttumaan. Me voimme vaikuttaa korkeintaan siihen, kuinka ja koska kohtaamme tuon muutoksen.

”Mitä pidempään irtautumista lykätään, sen vaikeampaa se todennäköisesti on. Mitä ikinä skenaariot energiatulevaisuudesta ovat, ne kannattaisi jo viisaan varovaisesti rakentaa laskevan nettoenergian oletuksella. Se merkitsee useimmiten keskitettyjen järjestelmien hajauttamista paikallisen omavaraistumisen kustannuksella.”

Runsaus ja käytännössä loputon öljy on kuitenkin oman yhteiskuntamme ja kaikkien muidenkin nykyaikaisten yhteiskuntamallien perusta. Ajatus jatkuvasta kasvusta, johon talousjärjestelmämme perustuu tulee katoamaan omaan mahdottomuuteensa. Korjausliikkeistä tulee dramaattisia eivätkä nekään välttämättä ole mahdollisia nykyisten järjestelmien sisällä.

”Modernit valtaideologiat totta vieköön ovat massiivisten energiaylijäämien sokaisemia”, Salminen toteaa.

”Eroa vasemmistoon tai oikeistoon ei tällä tasolla piirry. Voi olla, että kapitalistiset ja kommunistiset ideo­logiat yhtä kaikki ovat siinä määrin moderneista energiaunelmista rakentuneita, että ne eivät kykene riittäviin muodon­muutoksiin riittävillä nopeuksilla ennen kuin on jokseenkin sietämätöntä olla ylimalkaan elossa.”

Vaikka epävarmuus tulevasta vallitsee, niin yksi asia on varmaa: öljyn aikakausi lähenee vääjäämättömästi loppuaan haluistamme riippumatta, eikä paluuta vanhaan normaaliin ole.

Jaa tämä:

Tutkimusmatkoja normaaliin

Eläinoikeusaktivistit ovat kuvanneet reilun vuosikymmenen ajan tuotantoeläinten oloja salaa. Nyt kuvat päättyivät myös vastamainokseen.

Vierailu ruokakaupassa on arkisista rutiineista se arkisin. Kierros hyllyjen välissä tuttua reittiä seuraillen ja tuttujen tuotteiden lapioiminen ostoskoriin tai -kärryyn ei herätä suuria tunteita. Tilanne kuitenkin muuttuu, mikäli tuohon kokemukseen yhdistyy tieto siitä, minkälaisien prosessien kautta elintarvikkeet ovat kaupan hyllyille päätyneet.

Tuottajat ja kauppiaat eivät tosin tätä yhdistämistä kernaasti tee ja mediakin on ollut yllättävän varovainen näiden pisteiden yhdistelemisessä.

Vuonna 2006 joukko eläinoikeusaktivisteja astui salaa broilerihalliin kuvaamaan. Tavoitteena oli dokumentoida tuotantoeläinten elämä juuri sellaisena kuin se on. Aktivistit eivät odottanut löytävänsä mitään erityisen järkyttävää, eikä kuvillekaan ollut kovinkaan tarkasti mietitty käyttöä. Yhtä kaikki, aktivistit kävivät useilla tiloilla, kuvasivat ja poistuivat paikalta jättämättä jälkiä. Juuri kukaan ei tiennyt tästä pienen porukan tekemästä työstä yhtään mitään.

Lopulta videot julkaistiin Yleisradion A-Studiossa marraskuussa 2007.

Seurasi yli kymmenen vuotta jatkunut julkinen keskustelu tuotantoeläinten oikeuksista, eikä keskustelulle näy loppua. Samalla kun aihetta käsitelleet toimittajat ovat olleet aidosti ja avoimesti järkyttyneitä näkemästään, media on kuitenkin jatkanut vanhoilla raiteilla: kuvia käsitellään lehdissä, joissa samoja eläimiä mainostetaan kuluttajille tyhjiöpakkauksissa, ja videoita esitellään kanavilla, joiden kokkiohjelmissa pihvi paistuu tuttuun tapaan.

Yhteiskuntamme suhdetta lihaan voisi kuvailla pähkähulluksi.
(Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.)

Oikeutta eläimille -järjestö keräsi kannattajiltaan lahjoituksia joilla ostaa mainossivu Helsingin Sanomista häkkikanalakampanjalleen. OE pyysi Häiriköit-päämajaa toteuttamaan teoksen, jossa tuotantoeläinten kohtelu tuodaan kuluttajien arkiseen kokemusmaailmaan. Ohessa teoksemme, jonka kuvaelementeistä yksikään ei kelvannut Helsingin Sanomille.
Tämä Hesarin haluttomuus julkaista logoparodioita ei tietenkään täysin yllätä. Hieman yllättävää on se, lehdelle ei kelvannut edes kuva, jossa asiakas katselee geneerisen ruokakaupan lihahyllyä, joka on korvattu häkkikanalalla. Lehden mukaan teos rikkoo hyvää mairkkinointitapaa. Voittoa tavoittelemattomalle ja siten markkinalogiikkaa rikkovalle järjestölle ainoa hyväksyttävä tapa viestiä näyttäisi olevan avoin kirje ja tiukan dokumentaariset kuvat. Tämä on sikäli kiinnostavaa, että mainonnassa on yleisesti hyväksyttyä irvailla kilpailijalle ja viitata sen tuotteisiin, kuten näimme esimerkiksi hiljattain Pepsin kampanjassa, jossa oli myös ilmiselvä Cokis-tölkki. Eivätkä kaupalliset mainostajat ole ainoita: Hesari nosti itsekin Kuukausiliitteen kanteen parodian jääkiekkojoukkue Jokereiden logosta.
Mainosten ja kaupallisten motiivien määrittelemässä yhteiskunnassa on vaikea hyödyntää mainonnan kieltä ja kanavia, mikäli ei ole myymässä mitään. Tämä on sikälikin ongelmallista, että mainokset määrittelevät hyvinkin paljon sitä, kuinka yhteiskuntamme hahmotamme.

Vuodesta 1996 eläinoikeusaktivismissa mukana ollut Kristo Muurimaa, yksi broilerihallin kuvaajista, perustelee salakuvauksia ihmisten oikeudella tietoon.

”Eläinliikkeessä on aina ollut ajatus, että mikäli ihmiset tietäisivät, mitä tuotannossa tapahtuu, se johtaisi muutokseen.”

Tai kuten Paul McCartneyn nimiin laitettu toteamus kuuluu: ”Jos teurastamoissa olisi lasiseinät, kaikki olisivat vegaaneja.”

”Ihmiset eivät tiedä, miltä eläintuotanto näyttää. Ja jos he tietävät, usein he haluavat sulkea silmänsä ja olla uskomatta”, Muurimaa sanoo.

Hänen mukaansa eläinoikeusliikkeellä oli ulkomailta peräisin olevaa kuvamateriaalia tuotantolaitoksilta. Se ei kuitenkaan tehonnut toivotulla tavalla. Yksi keino sulkea silmät oli väittää, että tällaista ei tapahdu Suomessa.

“Sen halusimme osoittaa vääräksi. Halusimme kuvamateriaalia, joka vakuuttaa yleisön siitä, että tilanne on täällä sama kuin muuallakin.”

Aktivistien piireissä oli tiedetty jo pitkään, että kuville on tilausta. Sen täyttäminen mahdollistui muun muassa 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen puolivälissä tarpeeksi edullisen tekniikan ansiosta.

”Siedettävän hyvä laatuisista digikameroista oli tullut niin edullisia, että pystyimme ostamaan niitä opiskelijabudjetilla. Eivät ne kamerat hyviä olleet, mutta niillä kykenimme tekemään kampanjan.”

Samaan aikaan, kun Hesarin painokoneet pyörivät ja avoin kirje S-ryhmälle painautui paperille, heräteltiin keskustelua myös toisilla rintamilla. Näitä tarroja saattaa tulla vastaan siellä tai täällä. Avoin kirje S-ryhmälle luettavissa täällä.

Eläinoikeusaktivistit joutuvat tasapainottelemaan viestinnässään: liian karut kuvat voivat ajaa pois ahdistuneen yleisön ja siloiteltu kuvasto puolestaan menettää iskevyyttään. Tämän ohessa pitää miettiä, että kuuluuko vakava asia viestiä aina vakavasti, vai kannattaako ajoittain turvautua myös huumoriin.

”Olemme pitkään käyttäneet parodiaa. Parodialliset viestit eivät suoranaisesti viesti eläinten kärsimyksestä, vaan enemmänkin siitä, mikä siihen kärsimykseen johtaa ja ketkä sitä tekevät. Esitämme yritysten vastuuseen ja ihmisten kulutustottumuksiin liittyviä huomioita”, Muurimaa kertoo ja jatkaa: ”En varsinaisesti pidä ongelmana sitäkään, että eläinten kärsimyksistä viestitään tavalla, joka hyödyntää mustaa huumoria yksinkertaisesti siitä syystä, että aiheet saattavat olla niin vaikeita, että niitä käsiteltäessä huumori voi olla keino vapauttaa keskustelua.”

Esimerkkinä tästä mainittakoon vuonna 2007 tehty tarra, jossa näkyy karsinaan jätetty kuollut sika, jotta sen lajitoverit kannibalisoivat. Tarran tekstissä luki ”Hei kaverit. Musta tuntuu, että Masalla on jotain hätänä”. Muurimaan mielestä mustan huumorin kautta voi pikemminkin alleviivata tilanteen traagisuutta kuin nauraa itse tilanteelle.

”Parodia saattaa puhutella tavalla, joka läpäisee sen suojamuurin, jonka ihminen nostaa kohdatessaan ahdistavaa ja asiapitoista viestintää. Uskon, että siinä saattaa olla sellainen mahdollisuus, jonka hyödyntäminen on aika olennaista vakavistakin asioista puhuttaessa.”

Toisinaan myös se, että normaalisti piilossa pysyvät kuvat yhdistetään arkisiin kokemuksiin tavalla, joka tekee niiden keskinäisen riippuvuussuhteen näkyväksi voi tarjota katsojalle uusia tapoja hahmottaa maailmaa. Kuten nyt vaikka sen, että ne pienissä kopperoissa koko elämänsä viettävät kanat ja kaupan hyllyltä löytyvät kananmunat ihan oikeasti liittyvät toisiinsa.

Tämä kelpasi Hesarille. Ehkä hieman kiinnostavasti eläinoikeusjärjestö saa tehdä lehteen maksullisen ilmoituksen, joka näyttää journalismilta, mutta ei ilmoitusta, joka hyödyntäisi mainonnan kuvakieltä.
Nämä advertoriaalit – eli journalismin estetiikkaa lainaavat mainokset – ovat melkoisen peruskauraa myös Helsingin Sanomissa. Nauttiiko mainonnan muoto suurempaa suojaa yhteiskunnassamme kuin journalismin estetiikka?

Kansakuntaa järkyttäneet kuvat on otettu paikoissa, joissa tuhannet ihmiset työskentelevät arkisten rutiinien parissa. Ne eivät esitä mitään poikkeuksellista vaan pääosin laillista eläintenpitoa. Kysymys on siitä, miten mikäkin normalisoituu ihmisille. On helpompaa kohdata kärsimys, joka on normalisoitunut.

”Tuottajillen kohdalla on kyse siitä, miten he eläimen näkevät. Jos eläimen ymmärtää tuotantovälineenä tai olentona, jonka kuuluukin elää niin, ei siinä tietenkään näe mitään erikoista. He menevät töihin samaan paikkaan, johon minä menen järkyttymään. Se on valtavan mielenkiintoinen asetelma”, Muurimaa toteaa ja sanoo tehneensä “tutkimusmatkoja normaaliin”.

Jatkossa yhteiskunnan pitää päättää, miten se suhtautuu tähän normaaliin ja kuinka toimia, jos haluaa muuttaa sen, mitä koemme normaaliksi.

Yhteiskunnan voi jakaa kolmeen tasoon, jossa päätöksiä tehdään: yksilö, kauppa ja tuotanto sekä valtionhallinto.

”Helpointa – ja samalla myös ehkä vaikeinta – on muuttaa omaa toimintaa. Seuraava askel on tuotanto ja kauppa. Moni raivostuu näille tuottajille, mutta raivo yksittäisiä ihmisiä kohtaan ei ole hedelmällistä. Pitäisi suunnata raivo siihen järjestelmään, joka mahdollistaa ja kannustaa tähän. Kolmas askel on se, että meidän pitää muuttaa lait ja normit. Tähtäimen pitää olla ylempänä kuin yksilössä.”

Ei kannata kiinnittää liikaa huomiota yksittäisiin mätiin omeniin, jos korista on noussut jo pidemmän aikaa pelkästään mätiä omenia. Silloin kannattaa hylätä koko kori. Tällä hetkellä muutosta tapahtuu yksilöiden ja kaupan tasolla, mutta Muurimaan mukaan ei politiikassa. Yksikään puolue ei ole vielä valmis esimerkiksi asettamaan eläinten oikeuksia kynnyskysymykseksi hallitusneuvotteluissa.

”Kuvauskampanjoiden keskeinen tavoite on nostaa tämä aihe uudestaan ja uudestaan keskusteluun, jotta sen merkittävyys kasvaisi. Eikä ole mikään pikkukysymys, kuinka yhteiskunnan ruoka tuotetaan. Mikäpä olisi keskeisempää.”

Jaa tämä:

Kuinka pyöräyttää yhteiskunnallinen kampanja tyhjästä

Kuvat mainostauluihin luvatta liisteröidyistä brexit-kriittisistä julisteista levisivät Twitterissä ja pian aktivisteilla oli enemmän rahaa kuin mille he keksivät käyttöä.

Brexit lähestyy ja Iso-Britannia on monipuolisen sekavassa tilassa. Poliitikot koheltavat ja yritykset hermoilevat. Kansalaiset ovat eriasteisissa epätietoisuuden ja -toivon tiloissa.

Konservatiivipääministeri David Cameron johdatti Iso-Britannian brexit-kaaokseen. Sisäpoliittisista ja puolueen sisäisiin valtakamppailuihin liittyvistä syistä hän toi brexit-äänestyksen pöydälle ja loppu on historiaa. Hänen lausuntonsa ja tviittaukset aiheesta ovat jättäneet toivomisen varaa.

Kaoottista tilannetta kuvatakseen ja kommentoidakseen, neljä englantilaista heppua päätyivät suunnittelemaan neljä suuren ilmoitustaulun kokoista julistetta, jotka he kävivät liisteröimässä mainostauluihin omin luvin. Liisteröidyt julisteet olivat lainanneet sisältönsä brexitiä ajavien poliitikkojen päättömistä tviittauksista ja lausunnoista.

Yksi hepuista, ”Richard”, on sitä mieltä, että tämä luvaton mainostaulujen valtaaminen ei ole moraalisesti tuomittava tapa puhutella yleisöä.

”Lainasimme mainostilaa väliaikaisesti yhtiöltä, jolla on kyllä varaa lainata se meille. Emme ehkä pyytäneet lupaa sille, mutta kyse on julkisesta palveluksesta ja sen myötä toimintamme on täysin perusteltua.”

Tämä innovaatio mainostilan omaehtoisesta käyttöön ottamisesta ei tietenkään ole uusi tai ennenkuulumaton. Samaa luvattomasti toteutettua juliste-liisteri-mainostaulu-yhdistelmää ovat hyödyntäneet esimerkiksi yhdysvaltalaistaiteilija Ron English sekä nykkiläisaktivisti-taiteilija Jordan Seiler. Iso-Britanniassa valaistuja mainostauluja on puolestaan kaapattu parempaan käyttöön Brandalism ja Special Patrol Group -ryhmät.

Konservatiivipuolueen edustaja Liam Fox osoitti kykyä huomattavan positiiviseen ajatteluun ennustamalla tulevista kauppaneuvotteluista helppoja.

Nyt tähän mainioon joukkoon liittyi siis Led By Donkeys -nimeään esiintyvä ryhmä. Nämä ”aasien johtama” tyypit ovat sitä mieltä, että paras brexit-kritiikki löytyy euroeroa ajavien poliitikkojen omista puheista.

Esimerkiksi pääministeri Theresa Mayn huomio siitä, että olisi selvästi Britannian kansallisten etujen mukaista pysyä Euroopan unionissa päätyi kansan katsottavaksi ja pohdittavaksi tilanteessa, jossa May ajaa ja johtaa EU:sta eroamista. Samoin yleisön huomio kiinnitettiin Boris Johnsonin linjaukseen siitä, että Britannia ei tarvitse suunnitelmaa brexit-sopimusneuvotteluihin, sillä se tulee saamaan loistavan sopimuksen.

”Richard” rinnasti Britannian tilanteen keski-iänkriisiin.

”Britannia on keskellä postimperialistista, keski-iän tai ehkä vanhuuden kriisissä, jossa kansakunta ei ole ihan varma siitä, mitä se on tekemässä. Se on juuri käynyt ostamassa moottoripyörän ja mustan nahkatakin.”

Ensimmäisten luvattomien julisteiden päädyttyä ilmoitustauluihin, Led By Donkeys -nelikko laittoi kuvat niistä Twitteriin ja suuntasi kulkunsa pubiin. Pian kuvat alkoivat leviämään kulovalkean tavoin ja kävi ilmeiseksi, että samalla olisi lisää kysyntää. Aktivistit olivat toistaiseksi käyttäneet omaa rahaa hankkeeseen noin 500 puntaa ja päivätöiden ja perhe-elämän keskellä toteutetut ninjaoperaatiot eivät vaikuttaneet kestävältä ratkaisulta.

Kuten niin usein tänä päivänä, apuun tuli joukkorahoitus. Tosin kukaan ei voinut kuvitella menestystä etukäteen. Kolme tuntia joukkorahoituskampanjan aloittamisesta ryhmä oli saanut 10 000 puntaa ja pian lahjoitussumma oli 50 000 puntaa.

Koska tässä kohdassa rahaa oli kasassa jo enemmän kuin mille nelikko keksi äkkiseltään käyttöä, he laittoivat keräyksen toistaiseksi kiinni. Rahan keruuta voidaan jatkaa sitten, kun jo saadut rahat on käytetty suunniteltuun tarkoitukseen. Suunnitellun tarkoituksen ollessa se, että nyt idean takana olevat henkilöt pystyivät maksamaan ammattilaisille siitä, että julisteet liisteröidään paikoilleen kunnolla ja vuokratuissa mainostauluissa brexit-julisteet myös pysyvät pidempään.

Parhaillaan julisteita on noin 30 mainostaulussa ja reilu 60 taulua on jo varattu samaan käyttöön.

Oppositiojohtaja Corbynin brexit-kannanotot ja -linjaukset ovat jääneet monien mielestä vaisuiksi ja ryhtiliikettä kaivataan. Yleisö kutsuttiin koristelemaan tämä tyhjä tila niillä viesteillä, joita kansalaiset olisivat halunneet kuulla Corbynin suusta.

 

Jaa tämä: