kurdistan

Vapaustaistelijoita ja terroristeja

Turkki pommitti jälleen terroristeiksi nimittämiään kurdeja pohjois-Irakissa. Samoja kurdeja on ylistetty taistelusta Saddam Husseinia ja Isisiä vastaan.

Turkin ilmavoimien koneet pommittivat kesäkuun 15. päivänä yhteensä 81 kohdetta pohjoisessa Irakissa. Normaaliin tapaan maan puolustusministeriö  ilmoitti iskujen kohdistuneen ”terroristeihin”.

Vielä hetki sitten näitä kurdeja ylistettiin ympäri maailman siitä, että he olivat tampanneet terroristijärjestö Isisin maan rakoon. Vuosituhannen taitteessa he saivat osakseen suitsustusta ja tukea taistellessaan Saddam Husseini hirmuhallintoa vastaan.

Suomalaiset ovat kouluttaneet aivan viime aikoina näitä samoja kurditaistelijoita Irakissa osana kriisinhallintaoperaatiota.

Irakin lentokieltoalueet ehtivät olla voimassa hieman yli 12 vuoden ajan maaliskuusta 1991 maaliskuuhun 2003.

Ystäväni paikallisti 2000-luvun alussa kurdien tilanteen hulluuden juuri Turkin ja Irakin väliseen rajaan, jonka eteläpuolella ylläpidettiin lentokieltoaluetta Irakin viimeisimpien sotien välillä. Hän totesi, että kurdit ovat ainoa kansa, jota Nato yhtä aikaa suojelee ja pommittaa.

Eli Pohjois-Irakissa kurdit olivat Saddamia vastustavia sankareita ja Naton lentokoneet suojelivat heitä (toki tähän liittyi paljon ongelmia, ei mennä niihin nyt). Samaan aikaan rajan pohjoispuolella Nato-maa Turkin koneet puolestaan pommittivat samoja kurdeja.

Naton vinkkelista kurdit olivat samaan aikaan sekä liittolaisia että vihollisia. Schrödinger much?

Tämä sama hulluus näkyi myös vuonna 2019, kun presidentti Trump päätti yllättäen vetää maansa joukot Syyriasta. Päätöksellään hän jätti kurdiliittolaisensa ilman suojaa ja Turkki hyödynsikin tilanteen aikailematta ja hyökkäsi kurdien kimppuun.

Samalla, kun Turkin joukot taistelevat asein kurdeja vastaan rajojensa sisä- ja ulkopuolella on maassa muuten syösty vallasta kurdipormestareita ja parlamenttiin äänestettyjä kansanedustajia on pidätetty.

Vuonna 2009 ulkoministeri Alexander Stubb (kok.) kertoi haliavansa Suomesta rauhanvälittämisen suurvallan. Samaa ovat toivoneet monet muutkin, ja presidentti Ahtisaaren työtä tykätään tietenkin ylistää.
Rauhantyö kuitenkin vaatii resursseja – joskin paljon vähemmän kuin sotiminen – ja määrätietoisuutta. Myös johdonmukaisuus tukisi sitä. Johdonmukaisuuden puutetta osoittaa, että viime vuosina rauhanjärjestöjen tukia on leikattu toistuvasti.
Timo Soinin (ps./sin.) alaisuudessa ulkoministeriö leikkasi rauhaa ja turvallisuutta tutkivan ajatushautomo SaferGloben yleisrahoituksen kokonaan. Leikattuaan SaferGloben rahat Soini ilmoitti, että Suomi ja Turkki jakavat yhteiset demokraattiset arvot.
Vielä syksyllä 2019 Anti Rinteen (sdp.) hallitus myönsi aseidenvientiluvan Turkkiin. Pian tämän jälkeen Turkki hyökkäsi kurdiväestön kimppuun Pohjois-Syyriassa.Kenellekään kansainvälistä politiikkaa edes pintapuolisesti seuraavalle Turkin kurdeihin kohdistama aggressio ei ole voinut tulla yllätyksenä.
On vaikea olla näkemättä ristiriitaa siinä, että Suomi samalla juhlii itse itseään rauhan suurvaltana ja leikkaa rauhantyön resursseja. Vielä räikeämmäksi ristiriidan tekee se, että Suomen valtion merkittäviltä osin omistamien Patrian ja Lapuan kaltaiset asekauppiaat myyvät aseita konfliktialueille ja hallituksille, jotka viis veisaavat ihmisoikeuksista.

Meihin tämä kaikki liittyy monella tavalla. Turkki on esimerkiksi ollut merkittävä kauppakumppani suomalaiselle aseteollisuudelle. Maa on ollut viime vuosina Suomen suurin asekauppakumppani yhdessä Arabiemiraattien kanssa.

Turkin hyökättyä Pohjois-Syyriaan vuonna 2019 Suomen hallitus linjasi, että uusia aseidenvientilupia maahan ei enää myönnetä. Tästä huolimatta aseita ja asetarvikkeita on virrannut Suomesta Turkkiin tuon jälkeenkin: aikaisemmin myönnettyjä vientilupia ei näet ole peruttu. Suomalaista asekauppaa seuraavan ja tutkivan SaferGlobe Kari Paasonen kommentoi tätä.

”Suomen laki sanoo, että lupa voidaan perua, jos tilanne muuttuu merkittävästi. Näin ei kuitenkaan oikeastaan tehdä. Jos katsotaan asiaa konfliktin jatkumisen ja ihmisoikeuksien näkökulmasta, myös tämä voi vaikuttaa kummalliselta.”

”Jos uudet luvat jätetään myöntämättä siksi, että ei haluta viedä sotatuotteita sotaa käyvään maahan, niin silloin tuntuisi loogiselta, että jo myönnetyt luvat peruttaisiin. Ilmeinen syy olla perumatta lupia on, että aseteollisuus vastustaa tätä”, Paasonen jatkoi edelleen.

Suomalaisten aseiden ohella myös suomalaiset turistit ovat kelvanneet Turkille. Matkailu onkin yksi maan merkittävimmistä tulonlähteistä ja turistien tuomille rahoille onkin käyttöä koska esimerkiksi sotiminen on tunnetusti kallista puuhaa. 

Toukokuussa Turkin ulkoministeriö lähestyikin kymmeniä maita, myös Suomea, kirjeitse ja ja toivotteli turisteja tervetulleiksi vielä tänä kesänä. Kiirehtiminen on ymmärrettävää, sillä turismi on tuonut maahan arviolta 30 miljardin euron tulot vuosittain ja korona on pistänyt nuo rahahanat kiinni.

Kuluttajille tulee helposti kiusaus olla miettimättä kulutuspäätöksiin liittyviä laajempia kysymyksiä. Onko esimerkiksi hyväksyttävää lomailla sellaisessa maassa, joka polkee ihmisoikeuksia? Turismi on ollut pitkään Turkin valtiolle merkittävä tulonlähde ja niillä tuloilla on osaltaan taas rahoitettu loputonta sotaa kurdeja vastaan.
Mikä on Turkin-lomia varaavien turistien vastuu tässä prosessissa?

Turismiin liittyy paljon ongelmia, joista monista on viime vuosina puhuttu paljonkin. Barcelonan ja Berliinin kaltaisissa kaupungeissa turistit ovat tallanneet paikalliset jalkoihinsa ja ”aitoja” kokemuksia hakevat matkalaiset ovat pumpanneet asumisen hintaa ylös. Toisaalta turismiin liittyvä lentomatkailu ja sen päästöt ovat ylitsepääsemätön ongelma.

Paikalliskulttuurin ja ympäristöongelmien ohella olisi hyvä huomioida myös se, mitä matkoille jätetyt eurot tukevat. Niin kauan, kun Turkilla riittää rahaa lennättää hävittäjiä, nuo hävittäjät myös lentävät, eikä esimerkiksi EU:n protestoinneilla ole ollut kummoistakaan painoarvoa.

Ei ole tyystin väärin sanoa, että kun turistit lentävät, myös hävittäjät lentävät. Mikäli turistit jättäisivät palaamatta Turkkiin ja ilmoittaisivat syyksi haluttomuuden tukea maan sotaisaa politiikkaa, saatettaisiin viestiä jopa kuunnella.

Ja niin, tietenkään Turkki ei ole alkuunkaan ainoa suomalaisten suosima matkakohde, jonka ihmisoikeustilanne on hirvittävä.

Vaatteet on mun aatteet. Pohjois-Syyrian tilannetta on kommentoitu perinteiseen tapaan t-paitojen printeissä. Myös logoparodioita on nähty, ohessa The North Face -brändistä.
Jaa tämä:

Sotalomat Turkissa

Turkki pommittaa kurdeja kotona ja ulkomailla, ja mainostaa itseään mainiona lomakohteena. Ja suomalaiset tarttuvat syöttiin.

Syksyllä 2019 Turkki hyökkäsi kurdien kimppuun Koilis-Syriassa. Kyseessä ei ollut ensimmäinen kerta, kun näin käy. Tällä kertaa hyökkäystä edelsi Yhdysvaltain joukkojen vetäytyminen alueelta, jolloin yhden Nato-maan suojelemista kurdeista tuli hetkessä toisen Nato-maan hyökkäyksen kohteita.

”Turkin ja kurdien välisellä konfliktilla on pitkät juuret, jotka ulottuvat tasavallan syntyyn 1900-luvun alkuun”, aloittaa Johanna Vuorelma Tampereen yliopistolta. ”Turkin tasavalta pyrki vahvistamaan kansallista yhtenäisyyttä, mikä tarkoitti kurdien ja muiden vähemmistöjen kielellisten ja kulttuuristen oikeuksien voimallista tukahduttamista.”

Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelu CIA:n määrittelemät rajat kurdien asuttamista alueista vuodelta 1992. Kurdistania ei ole koskaan tunnustettu kansainvälisesti. 1900-luvulla, entisten siirtomaaisäntien piirtäessä Lähi-idän rajoja uusiksi, kurdit jäivät ilman omaa maataan.

Välillä näitä oikeuksia on tavoiteltu rauhanomaisesti ja välillä aseellisesti.

”Rauhanneuvottelut ovat johtaneet aina konfliktin eskaloitumiseen uudelleen, koska kurdien vaatimukset ja valtion poliittinen tahto ovat syvässä ristiriidassa. Kurdien poliittinen osallistuminen parlamentaarisesti on ollut hyvin vaikeaa, koska kurdikysymykseen keskittyneiden puolueiden toimintaa on rajoitettu merkittävästi – usein kieltämällä puolue”, Vuorelma jatkaa.

Vuonna 2012 kurdit perustivat Koilis-Syyrian Rojavan autonomisen alueen. Rojava on osa laajempaa, Turkin, Irakin, Iranin, Syyrian sekä Armenian alueelle levittäytyvää Kurdistania. Yksikään valtio ei ole tunnustanut Kurdistanin itsenäisyyttä ja kurdit ovat yksi maailman suurimmista kansoista ilman omaa valtiota.

Kuluttajille tulee helposti kiusaus olla miettimättä kulutuspäätöksiin liittyviä laajempia kysymyksiä. Onko esimerkiksi hyväksyttävää lomailla sellaisessa maassa, joka polkee ihmisoikeuksia? Turismi on ollut pitkään Turkin valtiolle merkittävä tulonlähde ja niillä tuloilla on osaltaan taas rahoitettu loputonta sotaa kurdeja vastaan.
Mikä on Turkin-lomia varaavien turistien vastuu tässä prosessissa?

Kurdit eivät kuitenkaan ole ainoita, jotka ovat joutuneet vastatusten Turkin voimapolitiikan kanssa. 2000-luvulla maassa on rajoitettu sanan- ja tieteen vapautta laajasti ja Vuorelman mukaan tälläkin on pitkä historia.

”Turkin poliittista historiaa on määrittänyt kansalaisoikeuksien heikko tila, jota on syventänyt säännölliset vallankaappaukset eri vuosikymmeninä. Nykyinen tila on siis osaltaan jatkumoa varsinkin 1980-luvun poliittiseen tilanteeseen, jolloin vallankaappaus johti kansalaisyhteiskunnan tukahduttamiseen. Presidentti Erdoganin retoriikassa määritellään valtion sisäisiä vihollisia, jotka uhkaavat kansallista yhtenäisyyttä. Näin hän oikeuttaa poliittisen linjansa, jonka ideana on synnyttää uusi, konservatiivisiin arvoihin nojaava valtio.”

EU ja Turkin Nato-kumppanit ovat jättänet puuttumatta Turkin agressioihin. Natolla on omat laajemmat strategiset tarpeet Turkille ja EU puolestaan on ollut kykenemätön hyödyntämään omaa neuvotteluasemaansa maan ihmisoikeusloukkauksien ratkomisessa. Vuorelma näkee EU:n neuvotteluasetelman perustuneen erityisesti neuvotteluihin Turkin EU-jäsennyydestä, mutta jäsennyyden muututtua yhä epätodennäköisemmäksi on neuvotteluasetelmakin heikentynyt.

”EU:n reaktiot ovat olleet jo vuosia enemmän huolipuheen tasolla kuin todellisia toimia, esimerkiksi pakotteita, laajempia kauppapoliittisia sanktioita tai jäsenyysneuvottelujen lopettamista.”

Samalla Turkki on vaatinut – ja saanut – EU:lta rahallista tukea sitä vastaan, että se pitää Eurooppaan pyrkiviä siirtolaisia alueellaan eikä päästä heitä EU:n rajalle. Aika ajoin Turkki on myös laskenut siirtolaisia rajojensa läpi osana laajempaa valtapoliittista peliä.

Vuonna 2009 ulkoministeri Alexander Stubb (kok.) kertoi haliavansa Suomesta rauhanvälittämisen suurvallan. Samaa ovat toivoneet monet muutkin, ja presidentti Ahtisaaren työtä tykätään tietenkin ylistää.
Rauhantyö kuitenkin vaatii resursseja – joskin paljon vähemmän kuin sotiminen – ja määrätietoisuutta. Myös johdonmukaisuus tukisi sitä. Johdonmukaisuuden puutetta osoittaa, että viime vuosina rauhanjärjestöjen tukia on leikattu toistuvasti.
Timo Soinin (ps./sin.) alaisuudessa ulkoministeriö leikkasi rauhaa ja turvallisuutta tutkivan ajatushautomo SaferGloben yleisrahoituksen kokonaan. Leikattuaan SaferGloben rahat Soini ilmoitti, että Suomi ja Turkki jakavat yhteiset demokraattiset arvot.
Vielä syksyllä 2019 Anti Rinteen (sdp.) hallitus myönsi aseidenvientiluvan Turkkiin. Pian tämän jälkeen Turkki hyökkäsi kurdiväestön kimppuun Pohjois-Syyriassa.Kenellekään kansainvälistä politiikkaa edes pintapuolisesti seuraavalle Turkin kurdeihin kohdistama aggressio ei ole voinut tulla yllätyksenä.
On vaikea olla näkemättä ristiriitaa siinä, että Suomi samalla juhlii itse itseään rauhan suurvaltana ja leikkaa rauhantyön resursseja. Vielä räikeämmäksi ristiriidan tekee se, että Suomen valtion merkittäviltä osin omistamien Patrian ja Lapuan kaltaiset asekauppiaat myyvät aseita konfliktialueille ja hallituksille, jotka viis veisaavat ihmisoikeuksista.

Sen lisäksi, että Turkissa rikotaan ihmisoikeuksia järjestelmällisesti ja se käy hyökkäyssotaa, tunnetaan maa myös lomakohteena. Turkki onkin ollut vuosien ajan ollut yksi suomalaisten suosituimmista matkakohteista. Vuonna 2015 yli 213 000 suomalaista vieraili maassa, mutta pian tämän jälkeen Turkkiin kohdistunut matkailu romahti alueen turvallisuustilanteen heikennyttyä. Määrätietoinen markkinointityö on kuitenkin palauttamassa Turkin jälleen suomalaisten suosimaksi lomakohteeksi ja vuonna 2017 se oli Helsingissä järjestettävien Matka-messujen pääyhteistyökumppani. Maan kulttuuri- ja turismiministeriön mukaan vuonna 2019 lasku oli taittunut kasvuksi ja maassa kävi noin 130 000 suomalaista.

Samalla kun Turkkia mainostetaan sopivan eksoottisena ja mukavana kohteena perheille sekä rentoa rantalomaa kaipaaville, tarjoaa Suomen ulkoministeriö maasta hieman synkemmän arvion: Turkkiin matkustavia kehotetaan noudattamaan ”erityistä varovaisuutta koko maassa kaikissa turistikohteissa, Itä-Turkissa ja suurissa kaupungeissa”.

Omien turvallisuushuolien ohella Turkkiin matkustavan kannattaa pitää mielessä myös, että monien matkailuun liittyvien yritysten omistukset linkittyvät eri tavoin maan hallintoon. Valtion 49 prosenttisesti omistaman Turkish Airlinesin hallituksen puheenjohtaja Mehmet İlker Aycı puolestaan toimi jo 1990-luvulla tuolloin Istanbulin pormestarina työskennelleen Erdoganin poliittisena neuvonantajana. Hänet nostettiin lentoyhtiön hallituksen puheenjohtajaksi vuonna 2015 kun yhtiön johtopaikat täytettiin valtaa pitävän AK-puolueen tukijoilla.

Turismi on muodostunut Turkin taloudelle merkittäväksi ja nykyisellään se tuo maalle vuosittain noin 30 miljardin euron tuotot.

”Jos ei me myydä, niin sitten joku muu myy.”
Tämä on aika yleinen selitys, kun viritellään keskustelua asekaupoista ja siitä, että Suomi myy kuoleman välineitä moniin sellaisiin maihin, joihin ei kenelläkään olisi mitään asiaa myydä yhtään mitään aseita. Ja se todellakin on Suomi – siis me suomalaiset – joka kauppaa käy Patrian kaltaisten valtio-omisteisten yhtiöiden välityksellä ja maan hallituksen myöntämien lupien kera.

Perinteisesti Turkki ei ole ollut Suomelle keskeinen kauppakumppani. Vaate- ja tekstiiliteollisuus kuitenkin muodostavat merkittävän poikkeuksen tähän ja lukuisat suomalaiset alan yritykset ovat siirtäneet tuotantoaan sinne. Maassa kustannustasoa painavat alas muun muassa alhaiset palkkakulut sekä rajoitukset työntekijöiden järjestäytymisen vapaudessa – joka katsotaan ihmisoikeudeksi.

Esimerkiksi Finnlaysonin tuotannosta 66 prosenttia ja Nanson tuotannosta 73 prosenttia tapahtuu yritysten oman ilmoituksen mukaan Turkissa.

Samalla kun Turkin hallitus suoritti puhdistuksia yliopistoissa, kouluissa, armeijassa ja tuomioistuimissa, Turkcell mainosti netissä ainakin brittiläisen The Guardianin lukijoille: ”Tänään Turkki on demokratiassaan voimakkaampi.” Teleoperaattori Telian suomalainen tytäryhtiö, Telia Finland Oyj on turkkilaisen Turkcell-operaattorin merkittävä omistaja. Kuvakaappaus vuodelta 2016.

YK:n ihmisoikeusneuvoston periaatteiden mukaan yrityksillä on vastuu kunnioittaa ihmisoikeuksia kaikessa toiminnassaan. Usein tästä vastuusta kuitenkin lipsutaan, koska ihmisoikeuksien valvonta esimerkiksi alkutuotannon parissa koetaan mahdottomaksi. Valvonnan vaikeus ei kuitenkaan vapauta yrityksiä vastuusta.

Toinen merkittävän poikkeuksen Suomen ja Turkin väliseen vähäiseen kaupankäyntiin muodostaa aseteollisuus. Turkki on noussut 2000-luvulla Suomen merkittävimpien asekauppakumppanien joukkoon.

Perinteisten ampumatarvikkeiden ohella Turkkiin on viety esimerkiksi suojausterästä, jota käytettä sotilasajoneuvojen panssaroimiseen. Suomalaista suojaterästä ostaneen BMC Otomotiven panssaroituja Kirpi-miehistönkuljetusvaunuja on käytetty sotatoimissa Rojavassa. Vaikka Suomi on virallisesti linjannut, että se ei myy aseita sotaa käyviin maihin, osoittaa Turkki monien muiden esimerkkien ohella tämän linjauksen häilyvyyden

Vuoden 2019 joulukuussa Suomessa käynnistettiin Turkki boikottiin -kampanja. Myös monissa muissa Euroopan maissa käynnissä olevat boikottikampanjat kehottavat ihmisiä välttämään Turkkiin matkustamista ja jättää maassa valmistetut tuotteet ostamatta. Kampanjat vaativat myös asekaupan lopettamista.

Boikottien puolesta ja niitä vastaan voi esittää perusteltuja argumentteja. Samalla kun ne lisäävät painetta esimerkiksi ongelmalliseksi koettua hallintoa kohtaan, iskevät boikottien vaikutukset usein ensimmäisenä jo valmiiksi heikossa asemassa oleviin. Tämä ruohonjuuritasolla koettu tuska ei ole ainoa ongelma boikoteissa.

Turkin pysyminen auki ulkomaailmaan myös pitää erilaiset yhteiskunnalliset virtaukset maahan liikkeessä”, Vuorelma toteaa. ”Sillä voi olla positiivisia vaikutuksia yhteiskunnalliseen kehitykseen.”

Boikottien taloudelliset vaikutukset voivat silti hyvinkin olla politiikkaa ja diplomatiaa tehokkaampia työkaluja, sillä ne vaikuttavat suoraan valtion rahakirstuun, jonka vaaliminen on usein kärkipaikoilla poliitikkojen tärkeysjärjestyksessä. Mikäli lomamatka Turkkiin kuitenkin on ehdottoman välttämätön, kannattaa se suunnitella sellaiseksi, että se omalta osaltaan tukisi moninaisuutta maassa.

Toisaalta, myös sellaisia matkakohteita löytyy, jotka eivät käy loputonta sotaa omia ja naapurivaltioiden kansalaisia vastaan.

Jaa tämä:

Asekauppa kannattaa

Suomi välittää rauhaa ja myy aseita sotaa käyviin maihin ja diktaattoreille. Tätä kauppaa säätelevät säännöt ovat joustavia ja täynnä porsaanreikiä.

Suomi vei vuonna 2018 aseita maailmalle yli 200 miljoonan euron edestä. Tästä noin 128 miljoonaa tuli sotatuotteista ja siviiliaseita myytiin noin 77 miljoonan euron edestä. Aseviennin arvo on noussut 2000-luvulla. Vaikka Euroopan unioni on suurin markkina-alue, Lähi-itä on noussut vientialueista toiseksi tärkeimmäksi.

Suomen viime vuosien suurimmista yksittäisistä asekauppakumppaneista nousevat esiin Arabiemiirikunnat ja Turkki. Arabiemiirikuntiin valtionyhtiö Patria on myynyt panssaroituja miehistönkuljetusvaunuja, jotka ovat päätyneet Jemenin sisällissodan keskelle. Lapua on puolestaan myynyt ammuksia Turkin erikoisjoukkojen käyttöön. Lapua on osa vuonna 1998 perustettua pohjoismaista Nammo-konsernia, josta valtionyhtiö Patria omistaa puolet.

Vuonna 2009 ulkoministeri Alexander Stubb (kok.) kertoi haliavansa Suomesta rauhanvälittämisen suurvallan. Samaa ovat toivoneet monet muutkin, ja presidentti Ahtisaaren työtä tykätään tietenkin ylistää.
Rauhantyö kuitenkin vaatii resursseja – joskin paljon vähemmän kuin sotiminen – ja määrätietoisuutta. Myös johdonmukaisuus tukisi sitä. Johdonmukaisuuden puutetta osoittaa, että viime vuosina rauhanjärjestöjen tukia on leikattu toistuvasti.
Timo Soinin (ps./sin.) alaisuudessa ulkoministeriö leikkasi rauhaa ja turvallisuutta tutkivan ajatushautomo SaferGloben yleisrahoituksen kokonaan. Leikattuaan SaferGloben rahat Soini ilmoitti, että Suomi ja Turkki jakavat yhteiset demokraattiset arvot.
Vielä syksyllä 2019 Antti Rinteen (sdp.) hallitus myönsi aseidenvientiluvan Turkkiin. Pian tämän jälkeen Turkki hyökkäsi kurdiväestön kimppuun Pohjois-Syyriassa.Kenellekään kansainvälistä politiikkaa edes pintapuolisesti seuraavalle Turkin kurdeihin kohdistama aggressio ei ole voinut tulla yllätyksenä.
On vaikea olla näkemättä ristiriitaa siinä, että Suomi samalla juhlii itse itseään rauhan suurvaltana ja leikkaa rauhantyön resursseja. Vielä räikeämmäksi ristiriidan tekee se, että Suomen valtion merkittäviltä osin omistamien Patrian ja Lapuan kaltaiset asekauppiaat myyvät aseita konfliktialueille ja hallituksille, jotka viis veisaavat ihmisoikeuksista.

Suomalaista asekauppaa seuraa SaferGlobe, suomalainen vuonna 2010 perustettu itsenäinen ja puolueeton rauhan ja turvallisuuden ajatushautomo. SaferGlobe tuottaa selvityksiä ja tutkimusta sekä kerää yhteen viranomaisten tilastoja suomalaisesta asekaupasta.

”Kaikki asevientiä koskevat tilastomme tulevat julkisista lähteistä. Sen lisäksi, että tuomme tiedon paremmin tarjolle, kirjoitamme asekauppaan ja asevalvontaan liittyviä taustoittavia tekstejä”, SaferGloben toiminnan­johtajan sijainen Kari Paasonen kertoo.

Kun media uutisoi Suomen asekaupoista, niin usein se turvautuu juuri SaferGloben tuottamaan materiaaliin.

Asekaupoista puhuttaessa tarkoitetaan muutakin kuin pelkkiä ampuma-aseita tai ammuksia. Niihin liittyvät lisäksi esimerkiksi panssarointiin käytettävä teräs ja sotilaskäyttöön kehitetyt lämpökamerat, valonvahvistimet ja etäisyysmittarit.

Myös asiakkaita on moneen lähtöön armeijoista ja poliisiviranomaisista YK:n rauhanturvaoperaatioihin. Silti asekaupoista usein uutisoidaan silloin, kun suomalaisia aseita on päätynyt konfliktien keskelle.

Viimeisin julkinen keskustelu liittyi Turkkiin myytyihin aseisiin maan hyökättyä kurdiväestön kimppuun Pohjois-Syyriassa.

”Jos asekauppaa katsoo pelkästään rauhanrakentamisen ja ihmisoikeuk­sien näkökulmasta, vienti vaikka Turkkiin voi näyttäytyä melko mielenkiintoisena”, Paasonen toteaa.

Paasonen muistuttaa kuitenkin, että moneen asiaan liittyvään kysymykseen ei välttämättä ole löydettävissä yksinkertaisia vastauksia. Aste-eroja on kuitenkin helppo löytää.

”Suomi on vienyt Turkin, Saudi-Arabian ja Arabiemiraattien kaltaisiin maihin patruunoita, tarkkuus­kiväärejä ja kranaatinheittimiä. Ne ovat tiukimmankin määritelmän mukaan aseita. Jos puolestaan viedään suojaterästä Ruotsiin, niin ero on aika iso.”

Asekauppa vaatii Suomessa aina luvan. Turkin aloitettua hyökkäyksen Pohjois-Syyriaan hallitus linjasi, että uusia aseidenvientilupia Turkkiin ei enää myönnetä. Aikaisemmin myönnettyjä lupia ei kuitenkaan peruttu.

”Suomen laki sanoo, että lupa voidaan perua, jos tilanne muuttuu merkittävästi. Näin ei kuitenkaan oikeastaan tehdä. Jos katsotaan asiaa konfliktin jatkumisen ja ihmisoikeuksien näkökulmasta, myös tämä voi vaikuttaa kummalliselta.”

Toisin sanoen: kun konflikti leimahtaa, ja uusien lupien myöntäminen päätetään lopettaa, vienti jatkuu edelleen, koska vanhat sopimukset ovat voimassa.

”Jos uudet luvat jätetään myöntämättä siksi, että ei haluta viedä sotatuotteita sotaa käyvään maahan, niin silloin tuntuisi loogiselta, että jo myönnetyt luvat peruttaisiin. Ilmeinen syy olla perumatta lupia on, että aseteollisuus vastustaa tätä.”

Ikuisesti nämä myönnetyt luvat eivät kuitenkaan ole voimassa. Paasonen kertoo, että suurin osa luvista on voimassa muutaman vuoden tai sitä lyhyemmän ajan. Eli mikäli päätös olla myöntämättä uusia aseidenvienti­lupia jatkuu useamman vuoden, se vaikuttaa Turkin kanssa käytyyn asekauppaan ja lopulta tyrehdyttää sen.

”Jos ei me myydä, niin sitten joku muu myy.”
Tämä on aika yleinen selitys, kun viritellään keskustelua asekaupoista ja siitä, että Suomi myy kuoleman välineitä moniin sellaisiin maihin, joihin ei kenelläkään olisi mitään asiaa myydä yhtään mitään aseita. Ja se todellakin on Suomi – siis me suomalaiset – joka kauppaa käy Patrian kaltaisten valtio-omisteisten yhtiöiden välityksellä ja maan hallituksen myöntämien lupien kera.

Suomalaista asevientiä säätelee laki puolustustarvikkeiden viennistä.

”Suomalainen laki perustuu EU:n muodostamaan, niin sanottuun yhteiseen kantaan asekaupasta. Kyseessä on ensimmäinen Suomen toimiin vaikuttanut kansainvälinen asekauppaan liittyvä instrumentti. Se on ollut voimassa 1990-luvulta alkaen. Vuonna 2013 sitten syntyi YK:n kansainvälinen asekauppasopimus”, Amnestyn Suomen osaston toiminnanjohtaja Frank Johansson kertoo.

YK:n asekauppasopimuksessa määritellään se, milloin kauppa on ehdottomasti kiellettyä ja milloin se on sallittua. Näiden välistä löytyy sitten harmaa alue.

”EU-järjestelmä perustuu siihen, että maat raportoivat minne ovat vieneet ja minne ovat kieltäytyneet viemästä. Yhteisen kannan vastaista kauppaa ei kuitenkaan ole sanktioitu ja sen rikkomisesta seuraa ehkä pään pudistelua tai sormen heristelyä muilta jäsenmailta.”

Johanssonin mukaan ongelma on se, että meiltä puuttuu mekanismi, jossa maat voitaisiin sanktioida vastuuttomuuksista. Vaikka EU:n yhteinen kanta on periaatteessa sitova, Suomen omassa lainsäädännössä todetaan, että aseiden vientilupa myönnetään kokonaisharkinnan perusteella. Toisin sanoen EU:n linjaus on vain osa tuota harkintaa.

Porsaanreiät ja harmaa alue eivät tietenkään ole silkka vahinko tai poikkeus.

”Sopimukset syntyvät aina neuvottelun kautta ja ovat kompromisseja. Asekauppaneuvotteluissa toiset maat halusivat tiukempia säädöksiä, toiset taas eivät ja osa puolestaan pyrkii jopa sabotoimaan lopputulosta. Amnestyn näkemys on, että ongelmineenkin nämä sopimukset ovat silti tärkeitä ja niihin voidaan vedota silloin, kun aseita on päätynyt vääriin paikkoihin.”

Jos sopimusten syntyä edeltää poliittinen prosessi, myös niiden tulkinta on pitkälti politiikkaa ja lukuisat allekirjoittajamaat toimivat tietoisesti siellä harmaalla alueella. ­Mikäli Johansson saisi päättää, jatkossa tehtyjä sopimuksia noudatettaisiin kirjaimellisesti. Samalla noudatettaisiin varovaisuusperiaatetta – eli ­epäselvissä tilanteissa mieluummin jätettäisiin myymättä kuin myytäisiin.

Suomi on tietenkin pieni maa ja melko pieni toimija. Toisaalta Suomi on myös osa EU:ta, joka puolestaan on jo merkittävä toimija. 20 suurimman asekauppaa käyvän maan joukossa on kahdeksan EU-maata. Frank Johanssonin mukaan Suomen toimia kannattaisikin tarkastella tässä kontekstissa.

”Osana yhteisöä tulisi pyrkiä vaikuttamaan sääntöihin ja puuttua muiden toimintaan. Mutta samalla myös omaa toimintaa tulisi tarkastella kriittisesti.”

Jaa tämä: