Leinonen

Pitääkö patsaiden kaatua?

Orjakauppiaan patsas kieritettiin mereen. Olisiko parempi historiantuntemus voinut estää tämän?
Banksyllä on oma ehdotuksensa patsaan kohtaloksi.

Bristolissa mielenosoittajat repivät jalustaltaan kaupungin eteen merkittävän paljon töitä tehneen Edward Colstonin patsaan ja pyöritteli sen satamaan jossa patsas tyrkättiin satama-altaan pohjaan.

Siinä se oli ja tuossa se lepää.

Samalla, kun tekoa kehuttiin ja pidettiin vähintäänkin perusteltuna osa yleisöstä ja kommentaattoreista kauhistui ja paheksui moista vandalismia.

Koska mikään ei koskaan tapahdu tyhjiössä – paitsi avaruusmatkailu – on tässäkin tapauksessa hyvä tiedostaa konteksti ja patsaan historia. On eittämättä totta, että kauppias Edward Colston teki 1600 ja 1700-luvuilla paljon synnyinkaupunki Bristolin eteen. Häntä kutsutaan filantroopiksi, mutta hän oli myös misantrooppi.

Colstonin yhtiö osallistui suuruusluokkaa 100 000 orjan – siis ihmisen – kuljettamiseen uudelle mantereelle. Arviolta jopa 20 000 noista ihmisistä kuoli kuljetuksen aikana hirvittävissä oloissa ja heidät heitettiin surutta laidan yli mereen. On hyvin vaikea nimetä montaakaan hirvittävämpää ja kuvottavampaa ihmisoikeusrikosta kuin se, johon Colston osallistui merkittävällä panoksella. On symbolisesti hyvin sopivaa, että Colstonin patsas päätyi myös mereen.

Koska Colstonin rikokset ihmisyyttä vastaan ovat lukuisia, hyvin dokumentoituja sekä yleisesti tunnustettuja ei patsaaseen liittyvä raivo ole mitenkään yllättävää. Bristolissa onkin jo pidemmän aikaa esitetty avauksia ja anomuksia sen puolesta, että patsas poistettaisiin paikaltaan ja siirrettäisiin johonkin soveliaampaan paikkaan.

Bristolin kaupunginvaltuusto on kieltäytynyt tekemästä tätä.

Myöskin Colstonin toimien synkkiä puolia avaavaa kylttiä on esitetty patsaan yhteyteen. Tästäkin kaupungin valtaa pitävät ovat kieltäytyneet. Vuosien ajan kaupungin poliittiselta johdolta on siis pyydetty toimia patsaaseen liittyvien ongelmien ratkaisemiseksi, mutta mitään ei ole tapahtunut – kunnes nyt.

Jani Leinosen näyttely Mikkelin taidemuseossa esitti uusia versioita kaupungin Marski-patsaan tilalle. Kuvassa näkyy versio, jossa torinkulmalla marssiva patsas säilyy entisellään, mutta patsaan jalustaan lisätään ruumiskasa muistuttamaan niistä uhreista, jotka marsalkka Mannerheinin jalkoihin tallautui muun muassa sisällissodassa.
Lisää Leinosen Marski-näyttelystä Häiriköiden Kansa taisteli –lehdessä.

Colston ei ole yksin ja monenlaisia patsaita on kritisoitu laajalti. Mistään tyhjästä tämä ilmiö ei tule ja sen taustalta löytyy moninaisia syitä. Esimerkiksi länsimaiden halukkuus muistella omien suurmiehiensä suuruutta ei ole kovinkaan hyvin mukautunut ajatukseen siitä, että näiden miesten tekemisiä tulisi muistaa laajemminkin. Aika moni muistamamme suurmies on ratsastanut sinne jalustalle valjaat veressä. Ei Mannerheimkaan asemaansa päässyt ilman, että hänen kätensä olisi tahriutuneet kymmenien tuhansien suomalaisten vereen mutta tämä on poikkeuksetta ja aktiivisesti jäänyt muistamatta Marski-patsaita tehtäessä.

Amerikan mantereilla on maalattu Kolumbuksen patsaita jo vuosien ajan punaisella maalilla muistutuksena miehen verisestä urasta. Erityisesti tätä on tapahtunut Kolumbuksen päivän tietämillä. Oheiset esimerkit ovat Yhdysvaltojen Providencesta ja New Yorkista.

Amerikan mantereilla puolestaan ihan ymmärrettävästi muistetaan Kristoffer Kolumbusta. Edellä mainittujen mantereiden löytämisen ohella Kolumbus muun muassa järjesti miehistölleen niinkin nuoria kuin 9-vuotiaita seksiorjia ja muutenkin vapautti uudelle mantereelle ennennäkemättömän murha-aallon. Se, että historian kirjoissa ja patsaissa mies esitetään lähinnä ainoastaan rohkeana löytöretkeilijänä on loukkaus kaikkia hänen tekojensa uhreja kohtaan. Ja tätä vääryyttä ei poista se, että back in the day kaikki tekivät näin ja ei se silloin ollut rikos.

Kokoomuslainen poliitikko ja juristi tykkäsi Twitterissä, että turha tuomita orjakauppiasta, koska hänen aikanaan orjakauppa oli laillista. Samalla perusteella oletan Meren puolustavan myös Lenin-puiston asemaa kotikaupungissaan Helsingissä.
Meren kunniaksi on todettava se, että hän poisti ja pahoitteli kuvassa näkyvää tviittiään kun hänen takamuksensa oli ensin jauhettu riekaleiksi.

Ja kun nyt joku kuitenkin sanoo, että historian virheet eivät patsaita kaatamalla korjaannu, niin palauttaisin mieliinne 1990-luvun tapahtumat itäisessä Euroopassa. Silloinhan toteutettiin melkoinen patsaiden puhdistusoperaatio ja harva näiden orjakauppiaiden patsaiden perään itkevä valitteli aikanaan kun Lenin-sedän kuvia kiikutettiin sulatettavaksi.

Uskoisin, että Itä-Euroopassa muistetaan Neuvostoliiton aika ihan hyvin ilman niitä patsaitakin. Ja esimerkiksi Budepestissa tehtiin sikäli näppärä siirto, että sulatukselta säästyneet patsaat kiikutettiin kaupungin ulkopuolelle, johon perustettiin patsaspuisto niille. Nyt turistit ja muut kiinnostuneet voivat käydä katsomassa näitä historiallisesti merkittäviä ja uudella tavalla kontekstoituja patsaita ilman että paikallisten asukkaiden tarvitsee koko ajan muistella näitä.

Kiukkuinen ihmisjoukko meni kumoamaan Berliinin muurinkin ihan omin luvin.

Tässä yksi ehdotus siitä, kuinka orjaisännän patsaan voi kontekstoida nykypäivään hävittämättä itse patsasta.

Colstonin patsasta on kritisoitu myös taiteen keinoin. Vuonna 2018 sen juureen ilmestyi taideinstallaatio, joka kommentoi patsasta. Orjalaivan muotoon asetetut betoniset ihmishahmot kuvastivat ruumaan sullottuja ihmisiä. Laivan ääriviioina toimiviin betonilaattoihin puolestaan oli kirjoitettu töitä, joihin liittyy nykyään ihmiskauppaa ja orjuutta. Listalta löytyivät niin kynsisalonkien työntekijät kuin hedelmien poimijat ja autopesuloiden henkilökuntakin.

Taiteilija Banksy esittää oheista mallia Colstonin patsaalle:
”Tässäpä idea, joka palvelisi Colstonin patsasta kaipaavia ja niitä, jotka eivät sitä kaipaa. Kiskotaan patsas merestä ja nostetaan hänet takaisin jalustalleen. Sitten sidomme köyden hänen kaulansa ympärille ja teetämme oikean kokoisia pronssipatsaita mielenosoittajista, jotka kiskovat häntä alas. Kaikki ovat iloisia, merkittävää päivää muistetaan.”

Installaatio tehtiin lokakuun 18. päivänä jolloin Iso-Britanniassa vietetään orjuuden vastaista päivää. Colstonin jalkojen juureen tehty installaatio poistettiin ripeästi.

Viimeisimpänä lusikkansa tökkäsi soppaan Banksy, joka on tunnetusti kotoisin Bristolista. Banksy esittää, että Colstonin patsas nostetaan meren pohjasta ja tuodaan vanhalle paikalleen. Tämän jälkeen paikalle rakennetaan uusi patsas, jonka osana tuo vanha pronssinen Colston olisi.

Banksyn esitys olisi siitä hieno, että se vastaisi (omalla tavallaan) historian vaalimista vaativien toiveisiin ja samalla kontekstoisi historiallisesti merkittävän orjakauppiaan paremmin nykyaikaan. Samalla tämä uusi patsas muistaisi nykypäivän tärkeästä ihmisoikeuskampaailusta.

Ja jotta muistaisimme rehaamisen pitkät ja kunniakkaat perinteet, myös Jeesus Nasaretilainen pisti aika ajoin ranttaliksi. Näitä touhuja ylistetään ja muistellaan lämmöllä. Ehkä tekisi itse kullekin hyvää tarkastella hetkessä tapahtuvia protesteja myös siitä vinkkelistä, että ne saattavat olla ihan perusteltuja vaikka itse ei kärsisikään siitä, mitä vastaan mieltä osoitetaan.
Jaa tämä:

Elovena vaihtaa taas vaatteita

Ilmoitus Elovena-tytön vaatteiden vaihdosta herätti tunteita. Media kohisi ja sosiaalisessa mediassa kommentoitiin niin kuin siellä on tapana: pitkää päätyyn ja täysiä perään. Tämä onkin hyvä hetki miettiä Elovenan tarinaa ja siihen liittyviä merkityksiä. 

Raisio muuttaa Elovena-tytön (pahoittelut tytöttelystä, firman käyttämä termi) asun. Jatkossa ikoninen hahmo näyttää sinisessä mekossaan lähinnä asiallisesti pukeutuneelta toimistotyöntekijältä ja agraari-Suomesta muistuttaa ainoastaan kainalossa pysyvä viljalyhde.

Kuten odottaa saattoi, asun vaihtumista on pahoiteltu ja vedottu siihen, että ”asioiden voisi antaa olla niin kuin ne ovat olleet”. Harva kuitenkaan muistaa, että Viipuri-lähtöisen Elovena-tytön päällä oli alkujaan aito, karjalainen kansallispuku. Sotien jälkeen Karjalan evakoihin kuitenkin suhtauduttiin penseästi ja kaurahiutalepaketin puku haluttiin etäännyttää moisista negatiivisista ajatuksista. Hiuksetkin piti saada vaaleammiksi.

Tässäpä vierekkäin kaksi viimeisintä versiota Elovena-tytöstä. On näitä muitakin ollut.

Nykyään Elovena-paketissa näkyvä kansallispuku ei oikeasti ole kansallispuku vaan kansallispuvun näköinen fantasia-asu. Toki tämä fantasia on edustanut monille sitä aitoa ja oikeaa asiaa.

Saattaisin kuvitella, että taannoinen päätös pukea Elovena-tyttö feikkikansallispukuun on perustunut riskien minimoimiseen. Fantasiapuvun kanssa ei ole vaaraa siitä, että tulisi jotain maan sisäistä kärhämää ja antipatioita jotain tiettyä aluetta ja sen kansallispukua kohtaan.

Kuin kaksi marjaa. Vuonna 2015 Leinonen maalasi oheisen version Elovena-tytöstä. Tämähän on eleettömässä sinisyydessään oikeastaan samoilla linjoilla uusimman Elovena-vaatetuksen kanssa.

Elovenan 95-vuotias historia on lähes yhtä pitkä kuin itsenäisen Suomen ja tuotetta onkin markkinoitu pitkään kansallisromanttisella ajatuksella suomalaisuudesta. Tämä on sikäli sopivaa, että tuota tarinaa kansakunnasta on tehty vahvan visuaalisen viestinnän avulla. 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa monet taiteilijatkin osallistuivat kansallistunteen nostattamiseen ja suomalaisuuden myytin rakentamiseen. Tähän maaperään vuonna 1925 perustettu Elovena upposi hyvin.

Oletteko muuten panneet merkille, että Elovena-tytön ääriviivat mukailevat Suomen kartan, eli Suomi-neidon, ääriviivoja? Jatkossa tosin tämäkin menee, kun vilkuttaminen loppuu. Elovena-tytön myötä rakentuva kuva suomalaisuudesta on tietenkin ongelmallinen: eivät kaikki suomalaiset ole vaaleatukkaisia ja hahmo on saanut osakseen myös kritiikkiä juurikin tarjoamansa yksipuolisen ihmiskuvan takia.

Vaikka Elovena-tyttö on pukuaan myöden keinotekoinen, hän edustaa monille jotain hienoa, joskin epämääräistä ajatusta suomalaisuudesta. Muutokset tähän tietenkin ymmärrettävästi herättävät tunteita varsinkin jos aihe on ns. sydämen asia itselle.

Taiteilija Jani Leinonen on tullut tunnetuksi teoksistaan, joissa hän on käsitellyt suomalaisuuden muuttuvia muotoja ja kasvoja Elovena-paketin kautta. Leinonen on siis maalannut Elovena-tytölle erilaisia vaatteita ja esimerkiksi vaihtanut hänen etnistä taustaansa.

Raisio on – varmasti ihan ymmärrettävästi – ollut hieman nyreä näitä teoksia kohtaan. Harmistumisen sijaan yrityksessä oltaisiin tietysti ilakoida siitä, että oma brändi on muuttunut niin ikoniseksi, että se voidaan valjastaa kansakunnan peiliksi. Haastattelin Leinosta tästä aiheesta ensimmäisen kerran jo reilu vuosikymmen sitten.

”Raision tulkinta suomalaisesta neidosta on ihan fine, mutta ei se ole koko totuus ja ongelma on juuri siinä, että Raision mielestä kaikki muut tulkinnat ovat vääriä. Taiteilijan tehtävä on antaa kuville muita merkityksiä.”

Vaikka Raisio tuolloin uhkaili taiteilijaa oikeustoimilla, kyseenalaisti Leinonen yhtiön oikeuden määrittää kuvastostaan ja kuvastollaan käydyn keskustelu.

”Mainokset lainaavat jatkuvasti elementtejä ympäröivästä maailmasta, jolloin ne muuttuvatkin sitten mainostajan omaisuudeksi. Mielestäni yhteiskunnan pitäisi saada lainata jotain takaisin mainoksista. Kuvia ja symboleja lainatessaan yritykset yksityistävät merkityksiä. Ja väittävät sitten että niillä on vain yrityksen itsensä tiukasti määrittelemä merkitys. Lain avulla pystytään yksityistämään kuva yhdelle omistajalle, ja se on mielestäni tekijänoikeuksien ja tuotemerkkien ongelma.”

Taiteilija Jani Leinonen on vuosien ajan pukenut maalipensselillä Elovena-tytön uusiin vaatteisiin ja aatteisiin. Leinosen teokset ovat tuoneet monipuolisuutta siihen, minkä näemme suomalaisuutena. Kuvan mallina toimi saamelaisaktivisti Jenni Laiti.

Me Häiriköt-päämajassakin olemme osallistuneet tähän Elovenan kautta käytyyn keskusteluun suomalaisuudesta. Pyysin Jania maalaamaan yhteen Elovena-pakettiin saamalaisaktivisti-taiteilija Jenni Laitin kuvan. Myös Laiti on suomalainen, mutta hänen edustamansa suomalaisuus ei putoa siihen kaikista latteimpaan määritelmään suomalaisuudesta.

”En koe olevani suomalainen”, Jenni puuskahti, kun ehdotin häntä suomalaisuuden yksiksi kasvoiksi. 

”Minulla on Suomen passi ja olen Suomen kansalainen, mutta kuulun Saamen kansaan. Juridinen kansalaisuus ei kuitenkaan määritä identiteettiäni. Mikäli Saamenmaa olisi valtio, voisin olla saamelainen sekä identiteetiltäni että kansalaisuudeltani”, Laiti jatkoi.

Tämän ristiriidan esiin nostaminen oli tietenkin teoksen tarkoitus alkujaankin. Leinosen maalaamassa teoksessa Laiti on pukeutunut mustaan gáktiin, saamenpukuun.

”Kaavoitus ja kaikki perinteiset osat on samoja, materiaalit vain uusia ja samaa väriä. Musta on vähän käytetty väri nykypäivänä gákteissä, koska se viittaa kristilliseen värisymboliikkaan ja surupukuun. Entisaikaan musta verka myös oli köyhien verka. Myöhemmin käyttäessäni gáktia siihen on tullut enemmän merkityksiä. Sekä värinsä että materiaalinsa puolesta se symbolisoi surua. Mielenkiintoinen yksityiskohta on nurinpäin oleva hulpa, helman alin osa. Perinteisesti nurinpäin olevilla vaatteilla on voitu laittaa piruja liikkeelle ja tehdä muita noituuksia. Taikka sitten protestoida julkisissa tilaisuuksissa.”

Tarkoittaako tämä Raision päätös poistaa viittaukset kansallispukuun Elovena-tytön vaatteista sitä, että jatkossa emme kykene käymään suomalaisuuteen liittyvää keskustelua sen kautta? Ehkä Leinonen ennakoi tätä jo vuonna 2009 maalaamassaan Loppu-teoksessa.

Raisio-konserni kertoi tiedotteessaan, että päätös pukea Elovena-tyttö asialliseen ja neutraaliin siniseen mekkoon liittyy kansalinvälistymissuunnitelmiin.

”Uudistuksella Elovena-brändin visuaalinen ilme päivitetään uusiin innovatiivisiin tuoteryhmiin ja kansainvälisille markkinoille sopivaksi.”

Uudistuksen myötä Elovena epäilemättä karistaa niskastaan ärsyttävän keskustelun suomalaisuuden luonteesta. Samalla se myös kertoo maailmalle, että suomalaiset pukeutuvat tylsiin sinisiin mekkoihin.

Paljonkohan Raisio on maksanut niistä kohderyhmätutkimuksista ja suunnittelutyöstä. Varmaan paljon. Olisi päässyt helpommalla, jos olisivat vaan ottaneet käyttöön Jani Leinonenän vuonna 2015 maalaaman version Elovena-tytöstä. Aikas samaltahan se näyttää.
Jaa tämä:

Aikamme kuva

Ministeri antoi Suomi-palkinnon hallitusta kritisoineelle Jani Leinoselle. Hienoa.

Jani Leinonen sai erityisen ansioituneiksi katsotuille taiteilijoille myönnettävän Suomi-palkinnon. Hurraa, Häiriköt-päämaja onnittelee!

Tuunatuista taideteoksista ja raastuvalla uhkailevien kirjeiden kehystämisestä muistettu Leinonen pysyi linjassa ja korjaili myös tätä kirjettä. Leinonen myös teki kiitospuheessaan tiettäväksi palkinnon myöntäjää kohtaan tuntemansa tyytymättömyyden:

”Kun toisella kädellä annetaan ja toisella kädellä otetaan, mietin surumielisenä, miksi juuri minulle nyt annetaan. Olenko väärällä puolella piikkilanka-aitaa, jota Suomessa ollaan rakentamassa ihmisten välille? Mutta koska tuo reilut 21 000 euroa on niin houkutteleva summa, olen keksinyt kymmeniä perusteluita sille, miksi minun tulee ottaa tämä palkinto vastaan. Rahan sumentamassa mielessäni loogisin on se, että olen viime vuosien ajan pyrkinyt taiteellani kannustamaan ihmisiä taisteluun kaikenlaista epäoikeudenmukaisuutta, korruptiota ja syrjintää vastaan. Se että saan tämän palkinnon täytyy siis olla kannustus jatkaa tätä taistelua – vaikka vastustajamme olisivatkin ne, jotka tämän palkinnon jakavat.”

Leinonen myös korjasi palkintoon liittyneen kunniakirjan vastamaan todellisuutta hieman paremmin.

Ja näin. Parilla sanalla ministeriön myöntämä Suomi-palkinto muuttui ministerin ja ministeriön työtä kritisoivaksi taideteokseksi.
Ja näin. Parilla sanalla ministeriön myöntämä Suomi-palkinto muuttui ministerin ja ministeriön työtä kritisoivaksi taideteokseksi.

Häiriköt-päämaja aloitteli vuotensa tekemällä Leinosen kanssa Vuosi vaaleista -teossarjan, joka juurikin kritisoi tämän nykyhallituksen touhuja. Se, että hallitus palkitsee omia toimiaan kritisoivan taiteilijan on tietenkin nähtävänä hienona asiana (vaikka palkitut lienee valittu ministeriössä virkamiestyönä). Yleisellä tasollahan Sipilän hallitus ei ole kunnostautunut kritiikin vastaanottamisessa, mikä tekee tästä tunnustuksesta (ehkä) vieläkin arvokkaamman.

”Olen asunut Suomessa koko ikäni, miltei 40 vuotta. Matkustan paljon, mutta vasta viime vuosina minusta on ruvennut tuntumaan kotimaassani kuin olisin ulkomailla. Koen asioita ensimmäistä kertaa. En ole ennen viime kuukausia koskaan elänyt maassa, jossa valtion vaikutusvaltaisin ihminen yrittää vaientaa ne, jotka esittävät kritiikkiä häntä kohtaan. En ole ennen viime vuosia koskaan elänyt maassa, jossa hallituksen harjoittama politiikka on niin rasistista, synkkää ja epäinhimillistä, että se saa myös kaiken valtion tekemän hyvän, kuten tämän Suomi-palkinnon, näyttämään vain hallituksen tahriintuneen kuvan kiillottamiselta – vaikkei se sitä todellisuudessa olisikaan.”

Maaliskuussa, päivälleen vuosi eduskuntavaalien jälkeen kommentoimme SSS-hallituksen tekemisiä. Sittemmin porukka on vaihtunut hieman, mutta SOS-hallitus ei näytä sen paremmalta.
Maaliskuussa, päivälleen vuosi eduskuntavaalien jälkeen kommentoimme SSS-hallituksen tekemisiä. Sittemmin porukka on vaihtunut hieman, mutta SOS-hallitus ei näytä sen paremmalta.

Leinosen Tottelemattomuuskoulu-näyttely oli auki vielä tämän vuoden tammikuussa. Vuosi 2016 oli Leinoselle hieno vuosi.

”Koska Suomi-palkinnon jakaa Suomen valtio, tarkemmin Opetus- ja kulttuuriministeriö, koen sen edustavan myös niitä kenen käsissä valta Suomessa nyt on, hallituspuolueita, ministereitä, ja kenen etuja he nyt ajavatkin. Ottaessani palkinnon vastaan voin luvata vain tekeväni parhaani, ettei tämä palkinto vaikuta kykyyni olla kriittinen niitä kohtaan, joilla on valtaa. Kiitos.”
Odotamme siis jatkoa innoissamme. Ja koska Häiriköt-päämajan homma on tietää asioita, voin paljastaa, että jänskää on tälläkin rintamalla tulossa.

Jani Leinonen: Power Teos nähtävissä vielä tänään ja huomenna Zetterberg Galleryssä, osana Tony's Back! -näyttelyä. Vahva suositus.
Jani Leinonen: Power
Teos nähtävissä vielä tänään ja huomenna Zetterberg Galleryssä, osana Tony’s Back! -näyttelyä. Vahva suositus.
Jaa tämä:

Suomi, asekauppias

Samalla, kun maamme hallitus jakelee aseidenvientilupia ennennäkemättömällä tahdilla kansalaiset marssivat kadulla Syyrian sotaa vastaan. Nämä liittyvät toisiinsa hyvinkin läheisesti.

Pari vuotta sitten teimme Jani Leinosen kanssa sotateollisuutta kommentoivan paidan Suomen Rauhanpuolustajille. Paidan estettisen ilmeen lainasimme rantalomakohteiden mauttomilta tuliaispaidoilta, joihin on painettu kaikki mahdolliset muotimerkit – vaihdoimme vain nuo vaatemerkkien logot valikoimaan kotimaisten tuttujen ja tuntemattomien asevalmistajien logoja.

Kauneus on tietysti katsojan silmässä, mutta mielestäni yhdistimme suomalaisen sotateollisuuden mahdollisimman rumaan graafiseen suunnitteluun. Samoilla heitimme myös ilmoille ajatuksen siitä, että mihin ihmisten mielestä on hienoa samaistua – leimaamme itsemme ilomielin vaatteita hirvittävissä olosuhteissa tuottaviin muotibrändeihin, mutta aseteollisuutta harvempi haluaa itseensä yhdistää (metsästysporukat tästä poikkeuksena).

Minä ja Leinonen (vasemmalla) emme ole suinkaan ainoita, jotka ovat tarkastelleet suomalaista asekauppaa taiteen keinoin. Otso Kantokorven teos [http://uusi.voima.fi/blogikirjoitus/2015/aseet-taiteeksi-ja-taide-aseeksi/] (oikealla) muistuttaa meitä siitä, että Suomen rikkaimmaksi kansalaiseksi tituleerattu Chaim Zabludowicz on rikastunut juurikin asekaupalla.
Minä ja Leinonen (vasemmalla) emme ole suinkaan ainoita, jotka ovat tarkastelleet suomalaista asekauppaa taiteen keinoin. Otso Kantokorven teos (oikealla) muistuttaa meitä siitä, että Suomen rikkaimmaksi kansalaiseksi tituleerattu ja taiteen keräilijänä tunnettu Chaim Zabludowicz on rikastunut juurikin asekaupalla.

Harmillisesti suomalainen asekauppa jatkuu ja on jopa lisääntynyt sekä kohdistunut entistä ongelmallisempiin maihin kuten SaferGloben selvityksistä selviää (muuten taas kansalaisjärjestö hoitaa sitä valvomistyötä, joka oikeastaan voisi olla valtion vastuulla).

Aseita myydään halukkaille ja ikkunasta on lentänyt ulos kaikki teeskentely siitä, että asiakkaaksi kelpuutettaisiin ainoastaan demokraattisia valtioita, joilla on ihmisoikeushommelit kuosissa. Nyt kauppaa käydään Uzbekistanin, Turkmenistanin ja Saudi-Arabian kaltaisten maiden kanssa. Ei tämä sikäli uusi motkotuksen aihe ole, kirjoitin vuonna 2005 siitä, kuinka raskaan AMOS-kranaatinheitinjärjestelmän myyminen Yhdysvalloille saattoi hyvinkin rikkoa Suomen lakia. Jo tuolloin meillä oli selvä kielto siitä, että aseita ei voida myydä maalle, joka saattaa käyttää niitä aseelliseen hyökkäykseen tai ihmisoikeusloukkauksiin – ja aseellisia hyökkäyksiähän Yhdysvallat on tehnyt vähän sinne sun tänne tuon jälkeenkin.

Ajatus siitä, että meidän Uzbekistanin, Turkmenistanin ja Saudi-Arabian – tai Yhdysvaltoihin – kaupustelemat aseet eivät päätyisi vähintäänkin epäilyttäviin touhuihin on lähinnä naiivi. Enkä usko hetkeäkään Team Finlandin asekauppiaiden syyllistyvän naiiviuteen.

Myöskään ei kannata kuvitella, että konfliktit jatkuisivat ilman, että asekauppiaat niitä aseita sinne konfliktialueelle puskevat. Ainoastaan Rambolta ei lopu paukut kesken, muut tarvitsevat sen tasaisen logistiikkaketjun, jonka toisessa päässä on myös Suomi.

YK-päivänä Helsingin Senaatintorilla vaadittiin rauhaa. Vaatimus on epäilemättä naiivi, mutta myös eettisesti perusteltu. Kuva: Teemu Silván
YK-päivänä Helsingin Senaatintorilla vaadittiin rauhaa. Vaatimus on epäilemättä naiivi, mutta myös eettisesti perusteltu. Kuva: Teemu Silván

Kuluneen viikon aikana SaferGloben raportti on poikinut paljon keskustelua mediassa ja kommenttipalstoilla. Monet kommentoijat ovat oikeuttaneet kauppoja sillä, että jos ei me myydä, niin joku muu kyllä myy. Ja että siksi meidän kantsii ottaa ne rahat kuleksimasta. Siinä sitten ollaan kädet veressä ja pyhistellään täällä kotosalla että kuinka sivistyneitä ja rauhaa rakastavia olemmekaan.

No, kyllä me olemme osallisia niihin maailman konflikteihin, mikäli meidän aseita siellä käytetään. Siitä ei pääse yli eikä ympäri. Perusporvarihallitus on ilmeisesti sitä mieltä, että se kauppa on, joka kannattaa ja seurauksista viis. Myydään sitten sitä kuolemaan ja ollaan tyytyväisiä, kun joku taajama saa töitä asetehtaasta. Ehkä siellä tehtaan ympärille rakennetussa taajamassa kuitenkin voisi valmistaa muutakin kuin kuolemaa Uzbekistanin kaltaisiin diktatuureihin, jonne ollaan nyt myymässä tarkkuuskiväärejä.

SaferGloben raportti ajoittui sopivasti likelle eilistä YK-päivää, jolloin marssittiin monilla paikkakunnilla pitkin maata. Perinteisten YK-päivän marssien teemana oli tänä vuonna Syyria. Häiriköiden puolesta Helsingin mielenosoitusta dokumentoi Teemu Silván.

Klovnit_web
Ne hyvät klovnit
hiljaisuus_kynttilät_01_web
Senaatintorilla järjestettiin minuutin hiljaisuus

senaatintori_kynttilä_web

Jaa tämä: