liha

Median vastuu ja mitä sillä voi pyyhkiä

Miten päin olla, kun Hesari julkaisee Kiinan propagandaa ja Iltalehti vääristelee haastateltavan sanoja klikkien toivossa? Entä pitäisikö Maaseudun Tulevaisuuden huolehtia kommenttipalstastaan?

Laadukas journalismi ja monipuolinen media ovat asioita, jotka kuuluvat erottamattomasti avoimeen yhteiskuntaan. Ilman niitä me emme oikeastaan pärjää. Hommat kuitenkin menevät usein pieleen. Ihminen on erehtyväinen siinä missä lehmä on märehtiväinen ja meillä on tapana mokailla vähän kaikessa. Aina välillä, parhaissa tapauksissa, niistä mokista sitten opitaan myös jotain.

Viime viikolla minulla tuli vastaan kolme kiinnostavaa esimerkkiä siitä, kuinka mielestäni media ei toiminut vastuullisesti sen enempää journalismin kuin ilmoitusmateriaalinkaan suhteen. Näitä kaikkia tapauksia yhdistää myös se, että alan omilla vahtikoirilla ei taida olla halaistua sanaa sanottavana näiden suhteen.

Mutta aloitetaan noista vahtikoirista, eli itsesääntelyelimistä.

Samalla, kun Hongkongissa poliisi pamputti mielenosoittajia ja ampui kyynelkaasua päälle kertoi aluehallinto Hesarin sivuilla, että kaikki on ihan kunnossa. Hesarin päätoimittajan mielestä tämä oli ihan totaalisen ookoo. Hesarin päätös julkaista tämä propagandapläjäys oli tietysti sikälikin kiinnostava, että vasta hetki sitten lehti kieltäytyi julkaisemasta meidän Oikeutta eläimille -järjestölle tekemää mainosta, jossa sentään olivat faktat kohdillaan.
Ehkä meidän kannaltamme on jotenkin lohdullista se, että kiinalaiset viranomaiset ovat ilmeisen huonoja tässä ulkomaihin kohdistuneessa propagandassa. Onneksi kukaan ei ole keksinyt ehdottaa heille esimeriksi turvekampanjoissa ansioituneen mainostoimiston palvelusten ostamista.

Journalismia ja sen vastuullisuutta määritellään Journalistin ohjeissa. Ohjeet ovat Julkisen sanan neuvoston (JSN), eli alan itsesääntelyelimen pyrkimys ohjata mediaa oikeille jäljille ja välttää pahimmat mokat. Ja mokien tapahduttua JSN:n julkiset nuhteet sitten toivottavasti opettavat kaikkia toimimaan paremmin. Journalistin ohjeissa muistutetaan muun muassa, että journalisti on vastuussa lukijoilleen ja että asemaa ei saa käyttää väärin.

Itsesääntelyelin on mieluinen työkalu alalle kuin alalle sillä sen avulla ehkä vältytään siltä, että valtiovalta rupeaa säätelemään toimintaa lainsäädännöllä. Lainsäädäntö on aina kovasti jykevämpi työkalu. Onpa Julkisen sanan neuvosto keksinyt sellaisen söpön Vastuullista journalismia -merkinkin, joka ei oikeastaan tarkoita mitään, mutta sen voi painaa halutessaaan lehden sivulille.

Mediaan liittyy erottamattomana osana myös kaupallinen ulottuvuus ja mainokset. Koska myöskään mainosala ei toivo valtiovallan säätelyn lisäämistä, on ala perustanut oman itsevalvontaelimen. Mainonnan eettinen neuvosto (MEN) antaa pyydettäessä lausuntoja vaikkapa siitä, onko joku mainos ollut hyvän tavan vastainen. Tämmöinen alan itse itseensä kohdistama kriittinen katse on tietenkin mahtava homma.

Harmillisesti MEN on rajannut oman toimivaltansa erinomaisen tehokkaasti: Neuvosto ilmoittaa, että sen toimivaltaa ei kuuluu esimerkiksi se, onko markkinointi harhaanjohtavaa tai totuudenvastaista. Myöskään hyvän maun vastaisuus taikka tuotesijoittelu eivät kuulu tämän Keskuskauppakammarin alaisuudessa toimivan elimen rooteliin. Ja poliittiseen ilmoitteluun ei puututa ollenkaan.

Herääkin helposti kysymys, että onko tämän neuvoston ainoa tehtävä pitää lainsäätäjä etäällä. Ei se ainakaan ongelmalliseen mainontaan kovinkaan tehokkaasti pysty – saati sitten halua – puuttua.

Mutta palataanpas nyt niihin tuoreisiin esimerkkitapauksiin. Haluan alleviivata, että nämä ovat varsin satunnaisesti viikon aikana vastaan tulleita esimerkkejä. Ne eivät myöskään ole hirvittävän poikkeuksellisia tapauksia.

Vasemmistonuoret julkaisivat hieman korjaillun ja samalla rehellisemmän version kiinalaishallinnon mainoksesta. Kuten asiaan kuuluu, tämä vastamainos on selvästi parodia, mutta samalla se kertoo maailmasta jotain sellaista, jota mainostaja itse ei tietenkään halua kertoa.

Helsingin Sanomat julkaisi sunnuntaina 29.9. koko sivun ilmoituksen, jossa ”Kiinana kansantasavallan Hongkongin erityishallintoalue” kertoi, että tilanne Hongkongissa on ihan rauhallinen. Samalla, kun tämän erityishallintoalueen hallitsijat päättivät kertoa Hesarin lukijoille, että tilanteeseen haetan rauhanomaista, järkevää ja kohtuullista ratkaisua, pamputtivat poliisit ihmisiä Hongkongin kaduilla ja ampuivat kyynelkaasua päälle.

Tämmöisen ihmisoikeuksista piittaamattoman diktatuurin propagandan päätyminen maamme suurimman päivälehden sivuille oli vastaavan päätoimittajan Kaius Niemen mukaan harkittu päätös. Epäilemättä on harkittu ainakin sitä, voisiko noille myydä toisenkin ison mainoksen samoin kuin turvelobbylle sekä turkistarhaajille myytiin.

Tästä propagandistisesta ilmoituksesta seurasi tietenkin älämölö netissä. Journalistin ohjeita tässä ei kuitenkaan rikottu, sillä tämä ilmoitus on mainos, ei journalismia. Mutta ei siihen puutu myöskään Mainonnan eettinen neuvosto, koska niihin valheellisiin väittämiin puuttuminen ei heidän hommiinsa kuulu. Ja varmasti tämä erityishallintoalueen ilmoitus on tulkittavissa poliittiseksi ja senkin puolesta MEN:n toimivallan ulkopuolella.

Onneksi sentään Vasemmistonuoret tekivät hienon ja hieman korjatun version tuosta (ks. kuva).

Tästä se alkoi. Haastateltava ei koe ajavansa raatokuvia lihapakkauksiin, vaikka otsikosta voisi moista päätellä. 
Tämä tarve nostaa otsikkoon räväköitä huomioita on tietenkin ymmärrettävää, mutta toisaalta niitä räväköitä huomioita olisi kyllä löytynyt helposti Auvisen ihan avoimestikin ajamista tavoitteista. 

Siinä, missä Hesarin toiminta liittyi lehden rahoitukseen ja mainokseen, heräsi Iltalehden otsikoinnista someraivo. Lehti haastatteli Lihan loppu -kirjan julkaissutta Suvi Auvista, mutta ilmeisesti räväköillä lausunnoilla tutuksi tulleen Auvisen haastatteluvastaukset eivät olleet riittävän radikaaleja. Auvisen mukaan toimittaja soitti hänelle haastattelun jälkeen ja kertoi, että toimituksessa oli fundeerattu, että lihapakkauksiin voisi laittaa sellaisia tupakka-askeista tuttuja varoitustarroja raatokuvilla. Siinä sitten kyselivät kommenttia, että olisiko hyvä idea. Auvinen kertoo vastanneensa kysymykseen, että kuulostaapa tyhmältä idealta, mutta ehkä joskus tuollaisiakin tulee.

Seuraavaksi Iltalehdessä nostettiin otsikkoon väite, jonka saattoi helposti ymmärtää niin, että Auvinen vaatimalla vaatii näitä varoitustarroja lihapakkauksiin. Hän loukkaantui tästä harhaanjohtavaksi kokemastaan otsikoinnista ja kirjoitti aiheesta kommentin, jossa ilmaisi närkästyksensä Iltalehden toiminnasta. Auvinen kokee, että Iltalehden toimituksessa syntynyt idea esitetään nyt hänen omana ideanaan.

Otsikosta nousi kohu, eikä kestänyt kauaa, kun sähköpostiin kilahti tiedote, jossa kansanedustaja Kärnä (kesk./trol.) tuomitsi tyrmistyneenä Auvisen vaatimukset. Tietenkin Auvinen on saanut oman osansa palautteesta myös ihan suoraan.

Kolmas esimerkkini liittyy sosiaaliseen mediaan ja median vastuuseen siellä. Maaseudun Tulevaisuus mainosti minulle Facebookissa artikkelia, jossa kerrottiin (maataloustuottajien oman) Pellervon taloustutkimuksen uudesta arviosta. PTT:n mukaan lihansyönti on kääntynyt laskuun tänä vuonna ja että sama kehitys jatkunee myös ensi vuonna.

Koska aihe kiinnosti tarkastin jutun ja samalla lukaisin läpi päivityksen alle kertyneet kommentit. Kommentit vastasivat melko hyvin odotuksia ja ne voisi luokitella karrikoidusti seuraaviin luokkiin: ”Minä syön nytten kyllä lisää lihaa!”, ”Ei ihminen selviä hengissä ilman lihaa.” ja ”Vihreiden/vasemmiston/kaupan salaliitto, köyhän kuuluu saada halpaa lihaa”. Nämä kaikki väitteet olisivat hyvinkin helposti kumottavissa ihan tutkimustulokseen perustuen, mutta eipä näkynyt tälläkään kertaan toimituksen kommentteja keskustelussa ja väärinkäsitykset jäivät oikomatta.

Ymmärrän kyllä hyvin, että näkyvyys sosiaalisessa mediassa on tärkeää, sillä siellähän on pöhinää ja klikkauksia tulee. Karsastan kuitenkin sitä, että mediatalot luovat näitä kaikukoppia, jossa kansan syvät rivit voivat vahvistaa toinen toistensa vääriä käsityksiä ilman, että esimerkiksi seinän ylläpitäjä millään tavoin osallistuisi keskusteluun. En kuitenkaan oikein jaksa uskoa, että Julkisen sanan neuvosto puuttuisi siihen, että mediat eivät osallistu tähän allaan käytyyn keskusteluun. Vastuulliseksi tuota median toimintaa ei mielestäni voi kuvailla.

Mitä tälle vastuuttomalle medialle sitten pitäisi tehdä? Paha sanoa. En minä ainakaan usko, että raskas ja kankea juridiikka olisi vastaus ongelmaan.

Ensimmäisenä tuli mieleen, että erilaisten faktabaarien ja valheenpaljastajien rinnalle kaivattaisiin hieman konkreettisempia toimia. Kun porkkana ei tunnu maistuvan ja silloin olisi hyvä muistuttaa siitä kepistäkin. Pitäisikö proaktiivinen itsesääntely ottaa osaksi alan koulutusta? Yliopistojen ja korkeakoulujen journalismiopintojen osana voisi järjestää kursseja, joiden puitteissa seurataan näitä vastuuttomuuksia ja myös tehdään järjestelmällisesti perusteltuja valituksia itsesääntelyelimiin. Epäilemättä tämmöinen synnyttäisi voimakasta harmistumista siellä Julkisen sanan neuvoston ja Mainonnan eettisen neuvoston suunnalla, mutta ehkä tämä harmistus myös johtaisi joihinkin korjausliikkeisiin.

Mikäli meno kuitenkin jatkuu entisenlaisena, voi niillä vastuullisen journalismin merkeillä pyyhkiä jatkossakin takamuksensa.

Niin internet vastaa kuin sinne huutaa. En tiedä kuka tämän sosiaalisessa mediassa pyörivän kuvan teki, mutta tässä tiivistyy jotain todella keskeistä. On helppo olla ylväs ja ylhäinen kun kritisoi presidentti Trumpia. Siihen ei kauhean kummoista selkärankaa tarvitse toisin kuin Kiinan propagandarahoista kieltäytymiseen.

 

EDIT: Blogitekstiä on muokattu 1.10. klo 18.34 & 2.10.2019 klo 9.28 Iltalehden yhteydenoton jälkeen. Lehden uutispäätoimittaja Perttu Kauppinen avasi Auvisen haastattelun työprosessia ja jakoi osan litteroitua haastattelunauhaa toimittajan ja Auvisen välisestä keskustelusta. Auvisen sivulause näyttäisi antavan tarvittaessa tukea lehden valitsemalle kärkevälle otsikoinnille.  

Jaa tämä:

lihan syömisestä ja sensuurista

Eläinsuhteemme on mitä erikoisin ja siitä puhuminen on usein vaikeata. Veikkaus oy päätti reagoida keskusteluun sensuurilla. 

Lasten tekemässä nukketeatterissa oli sankareina kolme urheaa pikkupossua. Iso paha susi puolestaan halusi syödä sankaripossut. 

Voima kommentoi Animalian mainosten poistamista katukuvasta tuoreeltaan vastamainoksen muodossa. Pääsinpä myös puhumaan aiheesta Animalian ja JCDecauxin edustajien kanssa. Tämä ja muut Voiman vastikset osoitteesta: http://uusi.voima.fi/vastamainokset
Mainosyhtiö JCDecaux poisti taannoin Animalian eläintuotantoon liittyvät julisteet telineistään. Moni epäili syynä olleen se, että Animalian julisteet saivat vieressä mököttäneet Mäkkärin ja Saarioisten mainokset näyttämään huonoilta.  Voima kommentoi tapahtunutta  tuoreeltaan vastamainoksen muodossa. Pääsinpä myös puhumaan aiheesta Animalian ja JCDecauxin edustajien kanssa

Sekä esityksen tehneet lapset, että me yleisössä istuneet aikuiset samaistuimme urheisiin possuihin ja toivoimme epäonnea sudelle. Pian esityksen jälkeen monet esiintyjistä ja katsojista mutustelivat itse possua.

Harvoin on yhteiskuntamme ristiriitaisuus ja pähkähulluus ollut näin ilmeistä. 

Empatiaa ja eläinsuhdettamme tutkinut Elisa Aaltola puhui tästä ristiriidasta Veikkauksen Inhimillisiä uutisia -julkaisulle. Tuo artikkeli sensuroitiin ex-kansanedustaja Mikko Kärnän vaatimuksesta. Kuten tunnettua, internet ei unohda ja tuo sensuroitu artikkeli löytyy täältä. 

Palataan kuitenkin tähän sensuuriin sen jälkeen, kun olemme katsoneet, mitä sanottavaa Aaltolalla oli.

”’Ihmisellä on taipumus olla näkemättä ikäviä asioita ja totuuksia, jotka sotivat omia etuja tai jo opittuja ajatusmalleja vastaan. Suhteemme eläimiin on juuri tällaisen käyttäytymisen ristipaineessa.’

Tuottajissa on myös eläinrakkaita ihmisiä, vaikka tutkimuksen valossa he harvinaisuus ovatkin.’”

Aaltola puhuu haastattelussa myös lihaparadoksista. Paradoksi rakentuu sen varaan, että me samanaikaisesti ilmoitamme rakastavamme eläimiä, mutta myös hyväksymme tuotantoeläinten oikeuksien tallaamisen ja syömme niitä satujen sankaripossuja. Aaltola muistuttaa lisäksi lajien välisistä eroista. 

 ”Lajit ovat eriarvoisessa asemassa. Toisinaan lemmikin rakastamisen ajatellaan, tiedostamattomasti, olevan jo riittävä osoitus eläinrakkaudesta, mitä puolestaan pidetään yleisesti hyväksyttävänä piirteenä. Lemmikit saattavat olla eräänlaisia toteemieläimiä, niiden rooli on olla symbolina sille, että kyllä minä eläimiä kunnioitan”.

Ateria, innovaatio, ruokainnovaatio, leikkele, Suomi100,
Miten suhtautuisimme uutuustuotteeseen leikkelehyllyllä, mikäli paketin kyljessä meitä katselisikin kissa? Olisiko joulukissasta joulukinkun kilpailijaksi? Jos ei, niin miksi? Näitäkin kysymyksiä pyörittelimme Innovaatioleikkeleet-vastamainosten avulla.

Ehkä ex-kansanedustaja Kärnä tietää paremmin. Samalla, kun hän kertoo tietonsa, niin ehkäpä hän voisi selittää myös sen, mistä hänen hinkunsa sensuuria kohtaan kumpuaa.

En tosin pidättele hengitystäni.

Aaltola itse kertoi saamastaan palautteesta blogissaan, jossa hän myös listaa tutkimuksia, joiden tuloksiin hän Veikkauksen sensuroimassa artikkelissa viittasi. 

”Veikkauksen johtaja kertoi minulle, että päätös ei johtunut jutun sisällöstä vaan siitä, että se oli herättänyt voimakkaan reaktion.”

"Rahalla saa ja hevosesta piisaa." Miksi hevosen liha einespaketissa aiheuttaa skandaalin ja kohun? Saako hepasta tehdä makkaraa, vai onko se lemmikki? Lisää hevosen elintarvikepotentiaalista täällä.
”Rahalla saa ja hevosesta piisaa.” Miksi hevosen liha einespaketissa aiheuttaa skandaalin ja kohun? Saako hepasta tehdä makkaraa, vai onko se lemmikki?

Kun huomasin uutisen tästä sensuroimispäätöksestä Elisa Aaltolan Facebook-seinällä, kävi mielessä myös median kriisi. Veikkauksen Inhimillisiä uutisiahan ei ole journalistisesti toimiva media, vaan se on osa Veikkauksen yritysviestintää. Ja yritysviestinnässä noudatetaan hieman erilaisia sääntöjä, kuin journalismissa. Esimerkiksi tiukassa poliittisessa ohjauksessa oleva, uhkapelimonopolia pyörittävä yhtiö voi kuunnella poliitikkojen ajatuksia hieman tarpeettomankin herkällä korvalla. 

2000-luvulla riehaantunut median kriisi on myllännyt alaa monin tavoin ja esimerkiksi teknologinen kehitys on liittynyt kriisiin oleellisesti. Perinteinen media ei enää hallitse jakelukanavia ja tietysti tämän myötä resurssit, eli raha, jakautuu uusilla tavoilla. Kun journalismin resurssit ovat huvenneet, ovat esimerkiksi viestintätoimistot tahoillaan palkanneet niitä osaavimpia toimittajia riveihinsä. Tämä ei ole pelkästään hyvä asia ja Salla Vuorikoski avasikin tätä ongelmaa sekä journalismin ja kaupallisen sisällöntuotannon välistä eroa ansiokkaasti Suomen kuvalehdessä. 

”Keskeinen ero journalismissa ja kaupallisissa sisällöissä liittyy riippumattomuuteen. Jälkimmäisessä sisällöt määrää lopulta tiukassa tilanteessa maksaja, jonka lauluja sisällöntuottaja laulaa. Tarvittaessa epäsopiva sisältö vaikka poistetaan, mutta tyypillistä on, että sellaisia ei lähtökohtaisesti edes lähdetä tekemään.

Journalismissa ensisijaista on rahoittajasta riippumaton pyrkimys totuuteen ja aiheiden monipuoliseen käsittelyyn. Aina siinä ei onnistuta, mutta näitä tavoitteita vasten journalismin onnistumista voi joka tapauksessa arvioida.”

Journalismi on tietenkin aina ihmisten tekemää ja sikäli altis virheille. Ja esimerkiksi tuore skandaali, kun paljastui, että Der Spiegelin toimittaja oli tekaissut haastatteluja järjestelmällisesti muistuttaa siitä, että inhimillisiä prosesseja pitää seurata valppaasti. Journalismiin sisältyy tämä sisäinen korjausmekanismi, yritysviestintään ei.

Ex-kansanedustaja Kärnän ja Veikkauksen toiminta muistuttavat meitä kaikkia siitä, että tarvitsemme journalismia, joka ei nöyristele poliitikkojen edessä ja joka ei toimi pelkästään edustamansa yhtiön mainoskanavana. Ehkä tästä muikkarista voimme Kärnää kiittää, muilta osin hävetköön. 

 

Jaa tämä:

Eläinsuhteemme murros

Uutta eläinlakia pukkaa ja jatkossakin possua saa kohdella kovin eri tavoin kuin kissaa. Suhteemme eläimiin on kuitenkin muuttumassa.

”Lihateollisuuden tuotantoketjujen ja niihin liittyvän julmuuden avaaminen on saanut monet harkitsemaan kahdesti lihan syömistä – hyvin perustein. Jos kanoihin, lehmiin ja sikoihin suhtauduttaisiin samalla tavalla kuin kissoihin ja koiriin, niitä ei syötäisi. Kissat ja koirat kuitenkin kelpaisivat ihmisravinnoksi siinä missä muukin liha – ja tiedämme, että eräissä kulttuureissa ne myös päätyvät ruoaksi.. ..Yhteisön suhteet ympäristöönsä kuvaavat myös yhteisön sisäisiä suhteita. Kääntäen, se miten kapitalismissa kohtelemme tuotantoeläimiä kuvastaa sitä miten me kohtelemme toisiamme”, kirjoitti antropologi Tuomas Tammisto, joka tekee väitöstutkimustaan Helsingin yliopistolla.

Muistatteko sen kerran, kun lihaa mainostettiin vegeillä? Hesburger päätti yhdistää Apulanta-yhtyeestä kertovaan elokuvaan triplapekonihampurilaisen – siis hampurilaisen, jota Toni, Sipe tai Tuukka eivät itse missään tapauksessa söisi. Miksi näin? On täysin mahdollista, että Hese ei halua nostaa vegevaihtoehdon profiilia. Kasvishampurilaisen olemassa olo ja sen mainostaminen kuitenkin väistämättä muistuttaa kaikkia kuluttajia myös siitä, että firman ydintuotteeseen – teollisesti tuotettuun lihaan – liittyy moraalinen dilemma, jota ei voi pyyhkäistä pois huolettomalla käden heilautuksella.
Muistatteko sen kerran, kun lihaa mainostettiin vegeillä? Hesburger päätti yhdistää Apulanta-yhtyeestä kertovaan elokuvaan triplapekonihampurilaisen – siis hampurilaisen, jota Toni, Sipe tai Tuukka eivät itse missään tapauksessa söisi. Miksi näin? On täysin mahdollista, että Hese ei halua nostaa vegevaihtoehdon profiilia. Kasvishampurilaisen olemassa olo ja sen mainostaminen kuitenkin väistämättä muistuttaa kaikkia kuluttajia myös siitä, että firman ydintuotteeseen – teollisesti tuotettuun lihaan – liittyy moraalinen dilemma, jota ei voi pyyhkäistä pois huolettomalla käden heilautuksella. Lisää tästä täällä.

Tämä Tammiston pohdinta on ajankohtaista monellakin tavoin. Ensinnäkin olemme saamassa uuden eläinlain – joka on ongelmallinen – ja samalla lihan syönti laskee nuorten keskuudessa voimakkaasti.

Vaikka kasvisruoka on kasvattanut suosiotaan läpi 2000-luvun ja tämä näkyy myös kauppojen hyllyillä alati kasvavana vegevalikoimana, ei lihan kulutus ole kääntynyt vastaavaan laskuun. Tätä on esitetty todisteeksi siitä, että koko kasvisruokabuumi on pelkkää humputtelua ja haihattelua. Tämä selitys ei kuitenkaan ota huomioon sitä, miten eri ikäisten kulutustottumukset eroavat toisistaan. Iäkkäät kansalaiset mussuttavat lihaa entiseen tahtiin – ja jopa innokkaammin kaikkien halpuutuskampanjoiden myötä – mutta esimerkiksi 17-24-vuotiaista lähes viidesosa on luopunut lihan syömisestä (tai ei ole sitä koskaan aloittanutkaan).

Mikäli olisin hommissa MTK:ssa tai maa- ja metsätalousministeriössä, korjaisin tässä kohdassa asentoani ja rupeisin miettimään seuraavien vuosikymmenten myötä eteen tulevia muutoksia. Ja ei, en kerjäisi lisää tukia possunkasvattajille ja hakisi EU:lta jälleen uutta rahoitusta sille, että saisimme mainostaa lihaa koululaisille. Mikäli olisin asiasta vastaava ministeri, en juhlisi sitä, että olemme onnistuneet myymään verovaroin tuettua sianlihaa Kiinaan hinnalla, joka ei vastaa edes tuotantokustannuksia. Sen sijaan miettisin, miten maatalouden rakenteita ja elintarviketeollisuuden kannustimia voisi muokata vastaamaan väistämättä edessä olevaa muutosta.

Saga Furs Oyj (ent. Turkistuottajat Oyj) on Suomen Turkiseläinten Kasvattajain Liiton vuonna 1938 perustama turkishuutokauppayhtiö joka tukee turkiseläintuotantoa ja myy turkiksia. Yhtiö tekee myös vaikuttajaviestintää ja on esimerkiksi sponsoroinut Alma Media Oyj:n vuosittaista Optio Gaalaa, joka kerää saman katon alle yhteiskunta- ja mediavaikuttajia. Optio Gaalassa vaikuttajille esitellään muotinäytöksessä turkiksiin verhoutuneita mannekiineja. Tänä vuonna catwalkille kapusi myös ProFurin Leena Harkimo. Näytöksellä viestitään, että kyllähän turkikset ja muoti kuuluvat yhteen, ja tämän ajatuksen epäilemättä toivotaan valuvan myös lainsäädäntöön ja toimituksiin. Sado Furs -vastamainoksessa poseeraa Otto-kettu, joka on todennäköisesti karannut itse turkistarhalta. Vankeus verkkopohjaisessa häkissä on pilannut Oton nilkat lopullisesti, mutta hän viettää nykyään iloista ketun elämää Eläinsuojelukeskus Tuulispäässä.
Saga Furs Oyj (ent. Turkistuottajat Oyj) on Suomen Turkiseläinten Kasvattajain Liiton vuonna 1938 perustama turkishuutokauppayhtiö joka tukee turkiseläintuotantoa ja myy turkiksia. Yhtiö tekee myös vaikuttajaviestintää ja on esimerkiksi sponsoroinut Alma Media Oyj:n vuosittaista Optio Gaalaa, joka kerää saman katon alle yhteiskunta- ja mediavaikuttajia.
Optio Gaalassa vaikuttajille esitellään muotinäytöksessä turkiksiin verhoutuneita mannekiineja. Tänä vuonna catwalkille kapusi myös ProFurin Leena Harkimo. Näytöksellä viestitään, että kyllähän turkikset ja muoti kuuluvat yhteen, ja tämän ajatuksen epäilemättä toivotaan valuvan myös lainsäädäntöön ja toimituksiin.
Sado Furs -vastamainoksessa poseeraa Otto-kettu, joka on todennäköisesti karannut itse turkistarhalta. Vankeus verkkopohjaisessa häkissä on pilannut Oton nilkat lopullisesti, mutta hän viettää nykyään iloista ketun elämää Eläinsuojelukeskus Tuulispäässä. Eläinsuhteemme omituisista kiemuroista voi lukea täältä.

Mutta mitä tekee maamme hallitus? Juha Sipilän hallitus ja maa- ja metsätalousministeriö esittää syksyllä uutta lakia eläinten hyvinvoinnista, eikä tuotantoeläimiä jatkossakaan silitetä kuin lemmikkiä.  Esimerkiksi parsinavetoita, porsitushäkkejä eikä turkistarhausta olla kieltämässä, vaikka lain valmistelun yhteydessä näitä on esitetty toistuvasti. Turkiseläimille ei haluta taata edes jatkuvaa juomaveden saatavuutta.

”Nämä ovat niitä suurimpia hyvinvointiparannuksia, joita sekä eläinjärjestöt, asiantuntijat että lukuisat tutkimukset ovat puoltaneet. Sen sijaan, että tehtäisiin kerralla kunnollinen laki, hallitus tuo nyt esiin parannuksia, jotka eivät riitä näin ison ja pitkän lakiuudistustyön lopputulokseksi”, linjaa eläinoikeusjärjestö Animalian toiminnanjohtaja Mai Kivelä.

”Parsissa elävien lypsylehmien jaloittelu voisi hallituksen linjauksen mukaan tapahtua myös talviaikaan. Ulkoilun lisääminen talvisin on lähtökohtaisesti hyvä asia. Kirjaus kesäajan laiduntamisesta ja jaloittelusta jäisi kuitenkin kokonaan pois, mikä vaikeuttaa ulkoilun valvontaa ja saattaa vähentää nautojen varsinaista laidunnusta. Lisäksi sikojen tiineyshäkkien kieltoon tulisi edelleen liian pitkä 15 vuoden siirtymäaika ja kaiken lisäksi häkin käyttö olisi kuitenkin sallittu 8 vuorokauden ajan tiineytyksen yhteydessä edellisen luonnoksen 4 vuorokauden sijaan. Eli sen lisäksi, että kiellolle olisi edelleen pitkä siirtymäaika, tiineytyshäkkejä koskevaa kohtaa on eläinten näkökulmasta heikennetty”,  Veikka Lahtinen, myöskin Animaliasta, jatkaa.

Eikä kyse ole pelkästään eläinten oikeuksista. Muistakaamme, että lihan hiilijalanjälki jättää verrattomasti kaloreitaan isomman painauman. Science-lehden julkaiseman tutkimuksen mukaan ”siirtyminen pois lehmänmaidosta ja lihansyönnistä mahdollistaisi maataloudessa käytettävän pinta-alan vähentämisen jopa 76 prosentilla”. Karjan kasvattaminen vie yli 80 prosenttia maatalouden käytössä olevasta maasta ja samalla tuottaa ainoastaan 18 prosenttia ruokamme kaloreista. Jos ikinä olen nähnyt huonon hyötysuhteen, niin tämä on sellainen.

WWF:n mukaan myös sademetsät joutuvat sahan alle lihanhimon tyydyttämiseksi – viime vuosina tuhotuista sademetsäalueista jopa 80 prosenttia on laidunmaana ja loput pitkälti karjalle kasvatettavan rehun viljelymaana. Ja sitä brasilialaista lihaa sitten kannetaan suomalaisten grilleihin (ja ne soijat menevät pääosin rehuksi, eli eipä taas aloiteta sitä jorinaa sademetsät tofun syönnillä tuhoavista vegaaneista).

Ehkä Sipilän kabinetissa sekä maa- ja metsätalousministeriössä ei ole vielä kuultu käynnistyneestä megatrendistä tai havahduttu ilmastonmuutokseen (vaikka sexihelteitä on piisannut ja piisaa jatkossakin). Haluan uskoa näin, sillä ajatus siitä, että nämä Suomen maatalouden suuntaa määrittävät tahot jarruttaisivat kehitystä vasten parempaa tietoaan tuntuisi ehkä liian masentavalta.

Jaa tämä:

Lihaa ilman kuolemaa

Mark Post haluaa mullistaa ruuan tuotannon. Hänen työryhmänsä valmisti hampurilaispihvin laboratoriossa, ja se oli vasta alkua.

”Rakastan lihaa”, aloittaa hollantilainen tutkija Mark Post puheensa Helsingissä järjestetyillä Vegemessuilla. Tuskin kukaan on aikaisemmin aloittanut puhettaan samalla tavoin tälle yleisölle, mutta Postia ei kivitetä lavalta.

”Lisäkseni myös noin 95 prosenttia maailman väestöstä rakastaa lihaa”, Post jatkaa.

Meidän on löydettävä uusia tapoja tyydyttää ihmisten lihanhimoa tai planeetta loppuu kesken – ja oikeastaan planeetta onkin jo loppunut kesken. Mark Postin ratkaisu ongelmaan on in vitro -liha eli laboratoriossa kantasoluista kasvatettu liha. 

Kun Postin johtama tutkimusryhmä tuotti ensimmäisen hampurilaispihvin vuonna 2013, pihvin hinnaksi arvioitiin 400000 dollaria. ­Pian pihvit ovat saatavilla merkittävästi kuluttajaystävällisempään hintaan. Tieteisfantasia on jo tiedettä.

Usein meidän vastamainokset esittävät vähän harmillisenkin rehellisiä tulkintoja maailmasta. Aina maailmaa ei vaan voi katsoa ruusunpunaisten lasien läpi. Toisaalta, toisinaan voi.  Ohessa on meidän visiomme siitä mitä ruuantuotanto ja ruokamainonta voisivat olla vuonna 2050.
Usein meidän vastamainokset esittävät vähän harmillisenkin rehellisiä tulkintoja maailmasta. Aina maailmaa ei vaan voi katsoa ruusunpunaisten lasien läpi. Toisaalta, toisinaan voi. Ohessa on meidän visiomme siitä mitä ruuantuotanto ja ruokamainonta voisivat olla vuonna 2050.

Postin mielestä tutkijan tehtäviin kuuluu maailman muuttaminen.

”Olen tehnyt akateemista tutkimusta 30 vuoden ajan. Mielestäni tutkimuksen tulee aina palvella jotain tarkoitusta – joko parantaa elämän laatua tai sitten hyödyttää yhteiskuntaa. Mikä ohjasi minua nykyisen tutkimukseni pariin oli juurikin yhteiskuntaa hyödyttävä vaikutus. Pelkkä kiinnostus tutkimusta kohtaan harvemmin riittää tutkijalle.”

Post kertoo, etteivät kaikki kollegat kuitenkaan koe hänen työryhmänsä tutkimusta lääketieteellisen tutkimuksen veroisena vaan pelkkänä massan kasvattamisena. 

”Minut tunnetaan yliopistollani hampurilaisprofessorina”, hän nauraa.

Tämä ei vaikuta vaivaavan tutkijaa, joka huomauttaa, että hänen tutkimuksensa merkitys ihmiskunnan ruokkimisen kannalta on mullistava. Kasvatetun lihan ympäristövaikutus on murto-osa verrattuna perinteiseen teollisesti tuotettuun lihaan sekä ­tarvittavan maa-alan, veden että energian suhteen. Eikä prosessissa tarvitse tappaa eläimiä. 

Sen lisäksi, että kasvatettu liha on ekologisesti ja eettisesti tarkasteltuna parempi vaihtoehto, sillä voi olla myös yllättäviä terveysvaikutuksia. Punainen liha on yhdistetty muun muassa erilaisiin suolistosyöpiin, mutta laboratorioympäristössä lihan ominaisuuksiin voidaan vaikuttaa paljonkin: siitä voidaan esimerkiksi poistaa haitallisia ominaisuuksia sitä mukaa, kun niitä tunnistetaan. 

Post toteaa, että he pystyvät jo säätelemään lopputuotteen rasvakoostumusta ja lisäämään vaikka omega3-rasvahappoja. Samalla kasvuhormonit ja antibiootit jäävät menneisyyteen.

Vallankumouksen kasvot? Mark Post vaikuttaa ulkoiselta olemukseltaan mitä tavallisimmalta yliopistotutkijalta, mutta hänen tutkimuksensa on kaikkea muuta kuin tavanomaista. Post saattaa hyvinkin jäädä historiaan henkilönä, joka mullisti ruokatuotannon.
Vallankumouksen kasvot? Mark Post vaikuttaa ulkoiselta olemukseltaan mitä tavallisimmalta yliopistotutkijalta, mutta hänen tutkimuksensa on kaikkea muuta kuin tavanomaista. Post saattaa hyvinkin jäädä historiaan henkilönä, joka mullisti ruokatuotannon.

Post arvioi, että kasvatetut pihvit saapuvat ravintoloihin ja erikoisliikkeisiin kolmen–neljän vuoden päästä. Supermarkettivalikoimasta tuote löytyisi muutamaa vuotta myöhemmin. Edessä on kuitenkin haasteita, yksi näistä tuotannon skaalaaminen. Post ei pidä tätä ongelmana.

”Olemme saaneet prosessin hyvin vakaaksi ja ennakoitavaksi. Lisäksi markkinoilla on tarjolla 25000 litran bioreaktoreita, joista kullakin voisi tuottaa lihaa noin 10000 eurooppalaisen vuotuiseen tarpeeseen.”

Skaalaamisen lisäksi pitää myös saada elintarvikeviranomaisten hyväksyntä. Myös markkinoiden rakenne itsessään asettaa esteitä. Esimerkiksi EU:n budjetista noin puolet on maataloustukia, ja on epäselvää, voisiko kasvatettu liha päästä osingoille tuossa tukiruletissa.

”Tämä markkinoille pääsy on asia, johon en ole oikeastaan hirveästi keskittynyt. En pysty juurikaan vaikuttamaan siihen, se on jonkun muun tehtävä. Itse olen kiinnostuneempi tämän tuotantoprosessiin hiomisesta.”

Markkinoiden kehittymisen kannalta ei ole ollenkaan merkityksetöntä, että myös liha-alan suuret toimijat ovat osoittaneet kiinnostusta laboratoriolihaa kohtaan ja investoineet kehitystyöhön.

”Mielestäni siihen, että lihateollisuus rahoittaa tätä tutkimusta, sisältyy kaksi merkittävää hyötyä ja yksi huoli. Etuna on se, että tuote saa uskottavuutta asiakkaiden ja viranomaisten keskuudessa, sekä se, että mikäli he ovat puolellamme, he tuskin vastustavat meitä. Huolena puolestaan on se, että tästä voi muodostua suuryhtiöiden bisnes. Yhteiskunnan kannalta se saattaa olla haitallista.”

Suuryhtiöiden valta-asema markkinoilla tietenkin on vakiintunut asiantila myös elintarvikealalla, mutta onneksi yksikään yhtiö ei voi patentoida sitä, kuinka solut jakautuvat ja kasvavat. 

”Lopulta markkinat toimivat niin kuin markkinat toimivat. Minulle tärkeintä on, että pääsemme eroon tuotantoeläinten kasvattamisesta nykyisessä mittakaavassa. Jatkossa tarvitisisimme nykyisen 1,5 miljardin lehmän sijaan 30000 lehmää kantasoluluovuttajiksi.”

Ja suuryhtiöiden rahat vaikuttavat jo nykyisellään Postin työskentelyyn. Post jatkaa yliopistossa aloittamaansa kehitystyötä perustamansa ­MosaMeat-yhtiön kautta, ja yhtiötä rahoittaa muun muassa Googlen perustajana tunnetuksi tullut miljardööri Sergei Brin.

”Opetan edelleen lääketieteen opiskelijoita ja olen tiedekuntani johtaja Maastrichtin yliopistossa, mutta tutkimustyön teen pääosin yhtiöni puitteissa.”

Tämä kahden maailman välillä tasapainoilu ei ole täysin vaivatonta.

”Mietin jatkuvasti työskentelyni integriteettiä. Olen pohjimmiltani yliopistoihminen, ja yliopisto on minulle luontainen toimintaympäristö, mutta olen ollut perustamassa yhtiötä, joka saattaa potentiaalisesti hyötyä kaikesta, mitä teen. Joudun tiedostamaan ja tiedottamaan sen kaikissa yhteyk­sissä.”

Rakenteellisiin muutoksiin liittyy markkinoiden ja tukipolitiikan ohella myös aina ihmisiä. 

Maatalous on edelleen merkittävä työllistäjä myös länsimaissa, vaikka koneistuminen ja automaatio ovat vähentäneen työvoimatarvetta. Suuret muutokset eivät tapahdu hetkessä, mutta Postin mielestä olisi järkevää valmistautua niihin. Huoli työpaikoista on perusteltu. 

Tuotantomenetelmien ja tuotteiden vaihtuminen ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö jonkun pitäisi jatkossakin tuottaa ruokaa. Post viittaa omaan naapurinsa, joka oli aikaisemmin sikatilallinen, mutta kun se ei lyönyt leiville, vaihtoi hän perunan viljelyyn. 

”Nyt hän rakastaa pottujaan kuin possujaan aikanaan”, Post toteaa.

Yksi kasvatetun lihan yleistymisen este on sitä kohtaan tunnettu vierastus. Labralihan normalisoiminen onkin yksi edessä olevista tavoitteista. Tieto lisää hyväksyntää, ja arkipäiväisyys muuttaa asenteita.

”Meidän ideamme on, että asuin­alueilla voisi myös olla omia eläintiloja, joissa elää muutamia tuotantoeläimiä. Nuo eläimet olisivat kantasolunluovuttajia, ja lihan tuotanto tapahtuisi paikallisesti navetassa. Lapset ja muut asukkaat voisivat käydä taputtelemassa eläimiä ja tutustumassa prosessiin. Tämä myös poistaisi epäilyksiä.”

Edessä on myös työtä luutuneiden asenteiden kanssa. Liha nähdään edelleen ”metsästäjämiehen” valintana. Tästäkin Postilla on hieno esimerkki.

”Hollannissa pyöri televisiossa mainos, jossa Sylvester Stallone auttaa ­ei-niin-ronskia hollantilaista näyttelijää läpi toimintakohtausten. Toiminnan tauottua Stallone tarjoaa oppilaalleen lautasellisen lihaa ja toteaa, että ’Jos haluat tapella kuin mies, sinun pitää syödä kuin mies’.”

Tulevaisuus on jo yllättävän lähellä. Seuraava askel on viranomaishyväksynnän hakeminen sekä tuotteelle että tuotantoprosessille.

”Lupaprosessi kestään noin 18 kuukautta. Aloitamme tämän prosessin seuraavan parin kuukauden aikana saatuamme rahoitusjärjestelymme kuntoon.”

Kun EU:n viranomaiset ovat hyväksyneet tuotteen, se on hyväksytty periaatteessa kaikissa EU-maissa, ellei yksittäisten maiden viranomaiset sitten astu poikkiteloin poliittisista tai ideologisista syistä. Tässä kohdassa isojen liha-alan toimijoiden osallistuminen prosessiin todennäköisesti sujuvoittaa prosessia. 

Liha-alan yritysten investointihalukkuus laboratoriossa kasvatetun lihan tuottamiseen saattaa tuntua yllättävältä, mutta on myös loogista.

”Tämä on kasvava ala, ja olisi hullua jättäytyä sen ulkopuolelle. Esimerkiksi Yhdysvalloissa kasviperäiset maitokorvikkeet muodostavat jo kymmeneksen maitomarkkinoista”, Post perustelee.

Suomessakin moni hörppäsi loppuvuodesta juomat väärään kurkkuun, kun Valio ilmoitti tuovansa markkinoille oman kauramaidokkeen. Valio on sentään maidontuottajaosuuskuntien omistama yhtiö ja monille maidon synonyymi. 

Näin elintarvikealan rakenteet muuttuvat vähitellen. Vallankumous ei tule ryminällä vaan pihvi ja maitotölkki kerrallaan.

Lue myös Mark Postin artikkeli laboratoriolihasta täällä.

Jaa tämä:

Kasvatetaan liha laboratoriossa

Lihankulutus kuormittaa maapalloa. Yksi ratkaisu lihamieltymyksen tyydyttämiseksi on kasvattaa liha laboratoriossa.
TEKSTI Mark Post

Ihmiskunta on edistynyt suunnattomasti 15000 vuodessa. Ennen saimme hädin tuskin ruokittua itsemme ja ehkä muutaman perheen- ja heimojäsenen metsästämällä ja keräämällä ruokaa. Tätä seurasi kuitenkin maatalouden edistysaskeleet, kuten eläinten kesyttäminen ja jalostaminen, joiden ansiosta ruoantuotannon tehokkuus lisääntyi suunnattomasti ja sivilisaation massiivinen laajeneminen tuli mahdolliseksi.

Ruuantuotannon tehokkuus kasvaa edelleen, mikä mahdollistaa planeetan ihmismäärän kasvun jatkumisen kohti vuodelle 2050 ennustettua 9,7 miljardia. Samanaikaisesti ympäri maailman kasvanut rikkaus ja hyvinvointi on johtanut jyrkkiin muutoksiin syömistottumuksissa: kulutamme yhä enemmän lihassa olevia ”korkealaatuisia” proteiineja. YK:n alaisuudessa toimiva Maailman terveysjärjestö (WHO) onkin arvioinut, että lihan kulutus kasvaa 70 prosenttia kolmen tulevan vuosi­kymmenen aikana.

Usein meidän vastamainokset esittävät vähän harmillisenkin rehellisiä tulkintoja maailmasta. Aina maailmaa ei vaan voi katsoa ruusunpunaisten lasien läpi. Toisaalta, toisinaan voi. Ohessa on meidän visiomme siitä mitä ruuantuotanto ja ruokamainonta voisivat olla vuonna 2050.
Usein meidän vastamainokset esittävät vähän harmillisenkin rehellisiä tulkintoja maailmasta. Aina maailmaa ei vaan voi katsoa ruusunpunaisten lasien läpi. Toisaalta, toisinaan voi.
Ohessa on meidän visiomme siitä mitä ruuantuotanto ja ruokamainonta voisivat olla vuonna 2050, mikäli lihataloissa heittäydytään oikeasti innovatiivisiksi.

Mikäli tämä arvio osoittautuu todeksi, tulevat nykyisten maatalousjärjestelmien rajat – saatavilla oleva maa-ala, vesi, energia ja kyky käsitellä kasvihuonepäästöjä – vastaan ennen kuin saavutamme täyden ruokaturvan. Jo nyt 70 prosenttia viljelyskelpoisesta maa-alasta on varattu karjalle eli lihan­tuotantoon.

Voimme tehostaa tuotantoa ottamalla käyttöön lisää maata tai parantamalla nykyisen tuotannon tuloksia. Käytettävän maa-alan lisääminen ­tulee ympäristölle kalliiksi. Esimerkiksi lehmien ja muiden hitaasti pienissä poikueissa lisääntyvien eläinten tuotannon lisääminen on vaikeaa ja aikaa vievää – jos mahdollista lainkaan. 

Juuri lehmät ovat tehottomimpia lihan tuottajia: jokaista tuottamaansa lihakiloa kohden lehmä voi kuluttaa jopa kymmenen kiloa ravintoa. Lehmien ruokintaan uppoaa suunnaton määrä ravinteita, sillä suurin osa niiden ravinnosta koostuu viljasta ja soijasta, jotka ovat jo itsessään ihmisille sopivia proteiinin lähteitä.

Myytti eläinproteiinien tarpeellisuudesta on sitkeä. Lihansyöjäyhteisöjen vapaaehtoiset vegaanit ja kehittyvien yhteiskuntien jäsenet, jotka ovat vegaaneja olosuhteiden pakosta, osoittavat, ettei myytti pidä paikkaansa. Siitä huolimatta syömme edelleen lihaa. 

Kaikkiruokaisina ruoansulatus- ja aineenvaihtojärjestelmämme on kehittynyt käsittelemään vihanneksia ja lihaa, mikä on varmasti edesauttanut evolutiivista menestystämme. Silti, vaikka evoluution ja biologian ohjaaman ruokavaliollisen käytöksen syitä ymmärretään vähäisesti, on selvää, että kaikkien ihmisten muuttaminen kasvissyöjiksi ei ole ratkaisu. Meidän on löydettävä keinoja lihanhimomme tyydyttämiseen.

Vuonna 1931 Englannin tuleva pääministeri Winston Churchill kirjoitti esseessä 50 vuotta tästä eteenpäin: ”Viidenkymmenen vuoden päästä pääsemme yli hulluudesta, jonka myötä kasvatamme kokonaisen kanan syödäksemme rintapalan tai siiven, kasvattamalla nämä osat erikseen siihen soveltuvalla menetelmällä.” 

Noin 80 vuotta myöhemmin lihaskohtaisen kantasolun, niin kutsutun satelliittisolun, tunnistaminen teki laboratoriossa kasvatetusta lihasta todellisuutta.

Ensimmäinen todiste tuli hampurilaispihvin muodossa, viljellyistä satelliittisoluista valmistettuna. Se paljastettiin, paistettiin ja syötiin vuonna 2013. Arvioimme, että kustannus­tehokkaasti ja teollisessa mittakaavassa tuotetun laboratorioviljellyn lihan kilohinta olisi noin 50 euroa. 

Eniten hintatasoon vaikuttaa se, kuinka paljon soluja on mahdollista viljellä millilitrassa nestettä. Laskelmamme perustuvat oletukseen siitä, että millilitraan mahtuu viisi miljoonaa kasvatettavaa solua, mutta osa biovalmistajista on jo ilmoittanut paljon suurempia lukuja. Jos kasvatettavien solujen määrä kasvaa kymmenkertaisesti, hinta laskee kymmenkertaisesti. Tätä teknologiaa voidaan käyttää tuottamaan mitä tahansa punaista lihaa, kanaa tai kalaa.

Ateria, innovaatio, ruokainnovaatio, leikkele, Suomi100,
Monien kuluttajien ensimmäinen reaktio laboratoriossa kasvatettuun lihaan on inho. Tämä reaktio saattaa olla ymmärrettävä, muttei välttämättä looginen. Monet ruokaan liittyvät asenteet eivät ole loogisia ja esimerkiksi valtaosa kuluttajista suhtautuu hyvin tunteikkaasti siihen, mitä eläimiä voi syödä ja mitä ei. Herättelimme tähän liittyvää keskustelua Innovaatioleikkeleet-vastamainoksillamme. Lisää tästä osoitteessa ateriainnovaatiot.fi.

Hintataso ei ole ainoa viljellyn lihan tulevaisuutta kohtaava haaste. Laboratoriossa kasvatettua ruokaa kohtaan tunnetaan vastenmielisyyttä. Varautuneen suhtautumisen levinneisyyttä ja sitkeyttä ei tiedetä. Teknologisesti tuotetun ruuan vastaanotossa tulee varmasti olemaan suuria eroja eri alueilla ja kulttuureissa. Länsi-Euroopassa suorittamamme kyselytutkimus kuitenkin osoittaa, että jopa 60 prosenttia vastanneista suosisi tätä teknologiaa ja 50 prosenttia suostuisi ostamaan ja syömään viljeltyä lihaa.

Yleisesti mainittuihin huoliin kuuluvat myös lihan turvallisuus ja näennäinen luonnottomuus. Viljelty liha tulee kuitenkin ennen pitkää vastaamaan täysin eläinkudosta, jota nyt syömme, mutta se tulee olemaan turvallista, luultavasti turvallisempaa kuin liha, jota nyt kasvatamme ja kulutamme. Tällä hetkellä kykymme hallita saastumista ja tauteja on rajallinen, mutta viljelyyn perustuva järjestelmä voi tarjota näihin varmat keinot. Nämä seikat saavat minut toiveikkaaksi siitä, että viljelyteknologia otetaan käyttöön.

Uskon, että laboratoriossa kasvatetun lihan käyttö alkaisi Länsi-Euroopassa tai Yhdysvalloissa. Maailman rikkaammalla osalla on varaa kalliimpaan tuotteeseen, joka helpottaa lihan ympäristövaikutuksiin ja eettisiin seikkoihin liittyviä tunnontuskia. Jos voimme luoda tuotteen, joka vastaa täysin karjan kasvattamisella tuotettua lihaa ja on sekä tuotannolliselta laajuudeltaan että hinnaltaan kilpailukykyinen ja kaikkien saatavissa, viljelty liha tulee leviämään vähitellen muun maailman käyttöön. Kun sen käytöstä tulee standardi, voimme vaikuttaa tilanteeseen globaalilla tasolla, mihin olemme pyrkineet.

Näkemykseni on, että vuoteen 2050 mennessä sata prosenttia maailman väestöstä voisi saada ravintonsa viljellystä lihasta. Totta puhuen en tiedä, kuinka kauan siinä kestää, mutta uskon, että on vain yksi mahdollinen tulevaisuuden asetelma – ja se on täysi siirtyminen viljellyn lihan tuotantoon. Tämä ei johdu siitä, että ihmiset eivät tulevaisuudessa haluaisi syödä karjan kasvatuksella tuotettua lihaa tai muita lihatuotteita, vaan yksinkertaisesti siitä, että pian emme enää voi valita näiden kahden väliltä. Ruokaturva pitää tasapainottaa ihmisten planeetalle aiheuttaman kuormituksen vähentämisen tarpeen kanssa.

9,7 miljardin ihmisen ruokkiminen ympäristöystävällisellä ja eettisesti hyväksyttävällä tavalla on valtava tehtävä, joka vaatii kaiken sille uhraamamme kekseliäisyyden. Ratkaisut siintävät lähitulevaisuudessa – näihin lukeutuvat ruokahävikin vähentäminen, kasvipohjaisten lihankorvikkeiden parantaminen, hyönteisproteiinit ja tietysti viljelty liha. Monitasoinen, useampaan kohteeseen keskittyvä lähestymistapa antaa ruokatulevaisuutemme uudelleensuunnitteluun parhaat mahdollisuudet tavoilla, jotka kunnioittavat ihmisyyden ja ympäristön rajoja. 

Laboratoriossa kasvatettu liha voi olla osa tätä kokonaisuutta.

Kirjoittaja on verenkiertofysiologian professori Maastrichtin yliopistossa, Alankomaissa. Hän osallistui in vitro -lihan tutkimukseen ensimmäisen kerran vuonna 2008 toimiessaan kudostekniikan professorina Eindhovenin teknillisessä yliopistossa. Vuonna 2013 hän kasvatti tiiminsä kanssa maailman ensimmäisen synteettisen hampurilaisen viljellyistä lihasoluista.

Lue Mark Postin haastattelu täältä.

Post vieraili Helsingissä helmikuussa Vegemessujen ja Häiriköt-päämajan kutsumana.

Jaa tämä:

Kun lobbaus tulee lihaksi

Taas kouluissa markkinoidaan lapsille. Tällä kertaa lihaa, koska sitä tässä tarvitaankin ja johan lihaton lokakuu loppui.

Tiesitkö että marraskuussa vietetään Kotimaisen lihan viikkoa? Viikon aikana 3.–6.-luokkalaiset ympäri Suomen voivat tutustua liharuuan alkuperään kouluihin toimitettavan materiaalin avulla. Vaikka eläinten tappaminen kuuluu asiaan, materiaalissa ei kuolleita eläimiä esitellä mikäli lautasella nököttävää lihan palaa ei lasketa. Teemaviikon järjestäjänä toimii Lihasta-viestintähanke, jossa ovat mukana lihayhtiöt Atria ja HKScan. Mukaan on lähtenyt jo yli sata koulua.

Toisin sanoen suuret kaupalliset toimijat ovat jotenkin onnistuneet ujuttamaan mainoskampanjansa suoraan peruskoulujen luokkahuoneisiin. Ja nimenomaan markkinoinnistahan tässä on kyse. Lobbausyritys on ymmärrettävä vegaanibuumin valossa. Kuluneen vuoden aikana Sipsikaljavegaani -Facebook-ryhmän jäsenmäärä on kasvanut yli 30 000:n, perusruokakauppojen vegaanisten valmisruokien ja lihankorvikkeiden tarjonta tuntuu moninkertaistuneen ja jopa Helsingin Sanomat on uutisoinut ruokavallankumouksesta (tämä viimeistään tarkoittaa vegaaniruokavalion lopullista valtavirtaistumista).

Ilmastonmuutoksen maailmassa nuoremman sukupolven suhde lihaan ja eläinoikeuksiin on väistämättä yhä kriittisempi. Ei siis ihme jos lihantuottajat ovat alkaneet hikoilla kylmäarkuissaan miettiessään tulevaisuuttaan.

Hesburger, Apulanta, vastamainos, kulttuurihäirintä, eläinoikeudet
Muistatteko sen kerran, kun lihaa mainostettiin vegeillä ja vegaaneilla? Hesburger päätti yhdistää Apulanta-yhtyeestä kertovaan elokuvaan triplapekonihampurilaisen – siis hampurilaisen, jota Toni, Sipe tai Tuukka eivät itse missään tapauksessa söisi. Miksi näin? On täysin mahdollista, että Hese ei halua nostaa (omalta listaltaankin löytyvän) vegevaihtoehdon profiilia. Kasvishampurilaisen olemassa olo ja sen mainostaminen kuitenkin väistämättä muistuttaa kaikkia kuluttajia myös siitä, että firman ydintuotteeseen – teollisesti tuotettuun lihaan – liittyy moraalinen dilemma, jota ei voi pyyhkäistä pois huolettomalla käden heilautuksella.

Mutta millaista Atrian ja HKScanin oppimista tukeva materiaali on, ja mitä se osaa sanoa eläintuotannon ilmasto- ja ympäristövaikutuksista? Koululaisille suunnatun oppimateriaalin ilmastonmuutosta käsittelevän osion suhde faktoihin on ainakin rohkean innovatiivinen: “Eläinten käyttämät nurmilaitumet sitovat itseensä ympäristölle ja ilmastolle haitallista hiiltä ja hiilidioksidia, jolloin ne eivät vapaudu ilmaan. Samalla ne estävät ylimääräisiä ravinteita valumasta pelloilta vesistöön.”

Mielikuvitus lentää myös kohdassa, jossa esitellään liha- ja maitotuotannon kytkeytymistä toisiinsa. Lapsille opetetaan kuinka:  “Kahden tuotannon yhdistäminen kuormittaa ympäristöä vähemmän, jolloin niiden hiilijalanjälki on pienempi”.

Kuvitellaan siis ensin vielä suurempi hiilijalanjälki ja verrataan sitten todellisen tuotannon hiilipäästöjä siihen: siitähän tulikin nyt pienempi! Ei liene sattumaa, että kampanja on kohdistettu ala-asteikäisille. Nuorena on vitsa väännettävä, koska myöhemmin tämä ei enää menisi läpi millään. Opettajille suunnatussa paketissa on kuuden tunnin edestä Atrian ja HKScanin suunnittelemaa opetusmateriaalia lapsille. Voidaan aiheellisesti kysyä mistä oikeasta opetuksesta tämä on pois.

Projektista vastaa toimittajataustaisen Harri Saukkomaan viestintätoimisto Tekir Oy, joka kertoo sivuillaan että: Vaikuttaminen, vaikuttajaviestintä ja lobbaus tarkoittavat kaikki samaa – päämäärätietoista työskentelyä ja viestintää halutun päätöksen, tilanteen tai olosuhteen saavuttamiseksi.

Koulukäynnit yksin eivät riittäneet Tekirille. Viestintätoimisto on palkannut projektiin mukaan myös suositun Youtube-persoonan, Lateksitupin, eli 21 vuotiaan Lauri Kankaan. Kankaan Instagram-tiliä seuraa yli 123 000 ihmistä.

Hankkeen heinäkuussa perustettu Facebook-profiili on kerännyt toistaiseksi alle kymmenen tykkääjää, joista osa on vegaaneja. Kritiikkiä Facebook-seinälle satoikin näiltä vegaaneilta jo alkuviikosta. Ylläpidon vastaukset kritiikkiin kiinnittävät heti ensimmäisenä huomion siihen, kuinka hankkeessa ei ainakaan ole kyse markkinoinnista, sillä “markkinoinnilliset toimenpiteet on rajattu pois jo kilpailulainsäädännön sanelemina”. Itseasiassa koko sivusto on täynnä yrityksiä määritellä teemaviikot yhä uudelleen vain viestintähankkeeksi. Vimmaisa uudelleenmäärittely paljastaakin aiheellisen juridisen huolen lapsiin kohdistuvan mainonnan lainsäädännöllisistä rajoitteista.

Kilpailu- ja kuluttajavirasto kertoo sivuillaan varoittavan tarinan siitä, kuinka “eräs lapsille ja nuorille suunnattu kaupallisista viesteistä koostuva julkaisu oli kokonaisuudessaan laadittu muistuttamaan toimituksellisia julkaisuja. Markkinatuomioistuin piti markkinointia lainvastaisena, kun julkaisu oli kohdistettu ensisijaisesti lapsille ja nuorille ja vaara siitä, että kohderyhmä ei ollut tunnistanut kirjoituksia mainoksiksi, oli tavallista suurempi.”

Nähtäväksi jää tarttuuko markkinatuomioistuin toimeen myös Kotimaisen lihan viikon -viestintähankkeen kohdalla.

Valio, vastamainos, kulttuurihäirintä
Ei ole liha ainoa asia, jota kouluissa saa markkinoida, vaikka periaatteessa markkinointi koululaisille onkin kiellettyä. Vaikka kouluissa normaalisti suhtaudutaan penseästi mainostamiseen, muodostaa maidon mainostaminen tähän poikkeuksen. Sitä jopa edellytetään vastineeksi koulumaitotuesta.

Yksi teemaviikkojen väitetyistä päämääristä on jakaa koululaisille tietoa lihan yhteiskunnallisista vaikutuksista. Tähän sisältyykin kaunis runollinen ironia, sillä Kotimaisen lihan viikko -mainoskampanja on jo itsessään täydellinen oppikirja-esimerkki liha- ja eläinteollisuuden yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta ja poliittisesta lobbaamisesta.

Voitaisiinkin sanoa, että Atrian ja HKScanin pyrkimykset manipuloida yhteiskunnallista todellisuutta tulevat lihaksi tässä mainos.. ..tai siis tiedotushankkeessa.

Jaa tämä:

Lihan kriisi ja median kriisi

Atria haluaisi pyyhkiä #raatokuutio:n kuluttajien mielistä ja päätti palkata eturivin bloggaajat ajamaan asiaansa.

Elintarviketeollisuus on murroksessa. Kasvisruokapäivät on saatu osaksi koulujen arkea (ainakin Helsingissä) ja samoin (ainakin Helsingissä) myös päiväkodeissa aloitetaan kasviruokapäiväkokeilu. Ruokakaupoissa ei ole nähty Nyhtökauran veroista hysteriaa liene koskaan – kansa jonottaa kuin Neuvostoliitossa konsanaan ja media ylistää vuosisadan kotimaista ruokainnovaatiota. Onneksi Härkistä riittää niille, jotka eivät saa osaansa Nyhtiksestä.

Samalla #sipsikaljavegaanit möykkäävät sosiaalisessa mediassa ja rikkovat stereotypioita salaatin lehtiä nälkäänsä närppivistä, riutuvista reppanoista.

Eilen  (28.9.) S-ryhmän Ässäpäivillä kerrottiin, että kasvipohjaisten elintarvikkeet ovat nousukiidossa. Kasvua piisaa, eikä turpoava valikoima oletettavasti kasvua ainakaan taita. Kauppa se on, joka kannattaa. Paitsi että tietysti se vegespudun kasvu on pois jostain. S-ryhmän mukaan härkäpavusta valmistettavaa Härkistä myydään tällä hetkellä enemmän kuin esimerkiksi broilerin paistisuikaleita.

Eilen pamahti linjoille myöskin liuta bloggauksia (1, 2, 3, 4, 5) , joissa kirjoittajat kertoivat, kuinka hyvin hommelit ovat Atrian kanalassa. Valistunut lukija tietenkin ymmärtää, että Atrian valitsemana aikana ja valitsemassa paikassa tehty esittelykierros Atrian maksamille kirjoittajille ei välttämä kerro ihan koko totuutta lihatuotannosta.

Tästä pääsemmekin sopivalla aasinsillalla toiseen eilisistä murheistani – median tilaan (joo, oikeasti niitä murheita on enemmänkin, mutta tätä enempää en saa yhteen kirjoitukseen).

S-ryhmän ovipuppu rehkii ja kassakone laulaa hoosiannaa. Kuva Ässäpäiviltä.
S-ryhmän ovipuppu rehkii ja kassakone laulaa hoosiannaa. Kuva Ässäpäiviltä.

Murroksessa on myös media. Eilen yksi tuttu toimittaja ilmoitti siirtymisestä aidan toiselle puolelle – viestintätoimistoon. Kyseessä ei ole suinkaan ensimmäinen tuttu joka on siirtynyt journalismin parista lobbaajaksi, sisältömarkkinoinnin tuottajaksi, tai muuten yritysviestinnän puolelle. En hirveästi osaa syytellä yksilöitä, syy siirtymään löytyy varmasti isolta osin median kriisistä, jota kuvaa jatkuvat yt-kierrokset. Yle muuten ilmoitti uusista leikkauksista myöskin eilen.

Vaikka työelämän myrskyssä luovivaa yksilöä onkin aika hedelmätöntä syyllistää, niin suuremmassa mittakaavassa tämä toimittajien valuminen yritysviestinnän puolelle on ihan helvetin ongelmallista nykytilanteessa. Median resurssit vähenevät koska mainosmarkkinat ja Yleen kohdistuvat leikkaukset. Silloin viestintätoimistojen tarjoamat valmiiksi paketoidut juttuehdotukset ja tiedotteet menevät läpi herkemmin.

Lukijat saavat journalismin sijaan luettavakseen yritysviestintää (eli mainontaa), mutta eivät edes ymmärrä tätä.

Samalla, kun journalististen pelisääntöjen mukaan pelaava media siis kuihtuu kilpailevat blogit lukijoiden media-ajasta. Eihän blogeissa mitään vikaa itsessään ole ja itsekin seuraan useampaa sellaista. On kuitenkin ongelmallista, että firmat ostavat sisältöä blogeihin ja samalla hämärtävät käsitystä siitä, mikä on markkinointia. Olen itse ollut toimituksen jäsenenä useammankin kerran tilanteessa, jossa yritys on tarjonnut valmista juttua tai juttuideaa ja luvannut kylkiäiseksi vaikka ostaa hyvään hintaan mainoksen. Meillä Voima-lehdessä tarjouksiin ei ole tartuttu, mutta vaikutta siltä, että ainakaan blogiskenessä tämän kaltaisia tarjoukset eivät ole ongelma.

Voima-lehden kannanotto pikaruokamainontaan ja ilmaisunvapauteen mainostauluissa. Tämä vastamainos oli reaktio JCDecaux'n päätökselle poistaa Animalian julisteet mainostauluista. Todennäköinen peruste tuolle päätökselle olisi se, että eläinoikeusaiheinen viestintä häiritsisi hyvän asiakkaan – elintarviketeollisuuden– mainoksia.
Voima-lehden kannanotto pikaruokamainontaan ja ilmaisunvapauteen mainonnassa. Tämä vastamainos oli reaktio JCDecaux’n päätökselle poistaa Animalian julisteet mainostauluistaan. Todennäköinen peruste tuolle päätökselle oli se, että eläinoikeusaiheinen viestintä häiritsisi hyvän asiakkaan – elintarviketeollisuuden – mainoksia.

Yksi Atrian tarjoukseen tarttuneista bloggaajista myönsi, että kirjoittajalle tulee fygyä kirjoituksesta klikkausten perusteella. Kukaan tuskin olettikaan muuta ja näinhän se nykyään menee.

Kuinka Atria sitten valitsi kirjoittajat, jotka kutsui kanatilalle? En tiedä. Kaikki kutsutut pitävät suosittuja blogeja, mutta ainakaan Suomen suosituinta ruokablogia, Chocochiliä, ei kutsuttu mukaan. Tämä on tietenkin ihan ymmärrettävää, Chocochilissä on ainoastaan vegaanisia reseptejä. Tässä kuitenkin paljastuu tämän nykyisen sisältömarkkinoinnin sisäänrakennettu ongelma. Eivät ne raportit kanatehtaasta mitään monipuolista ja riippumatonta kuvaa touhusta anna, vaikka yksittäiset kirjoittajat kuinka vilpittömästi näkemästään kirjoittaisivatkin.

Kuten todettua, Atria esitteli valitsemanaan hetkenä valitsemaansa tuotantoyksikköä valitsemalleen porukalle ja maksoi kaikille osapuolille. Kriittisiä ääniä ei päästetty lähellekään tätä pr-tilaisuutta.

Olisi jänskä tietää, että onko Atrian ja kirjoittajien välisessä sopparissa joku klausuuli, jossa kirjoittajat sitoutuvat olemaan liikaa kritisoimasta tuotantoa. Ehkä sellaista ei tarvita, koska häiriköimällä bloggaaja saattaisi pilata maineensa ja menettää tulevat kutsut hunajapurkin äärelle.

Eivät nämä lukemani Atria-bloggaukset pelkää pilvilinnaa olleet, mutta olisin kiinnostunut kuulemaan myös muiden kuin sekasyöjien näkemyksiä tuotannosta. Nyt mentiin aika vahvasti omien kulutustottumusten oikeutuksen ja perustelun puolelle. Olisi muuten kiinnostavaa, mikäli joku Atrian kutsumista bloggaajista olisi kirjoittanut oikeasti kriittisesti broilerituotannosta ja saisi korvauksen klikkauksista – Atria maksaisi oman oksansa sahaamisesta.

Yksi suomalaisen sosiaalisen median klassikoista on #raatokuutiogate. Atria pyysi netiltä nimiehdotuksia pakastealtaiden kana-aterioillensa, ja sai hieman enemmän kuin mihin oli valmistautunut. Arvaamattomana eläimenä netti äänesti muun muassa Raatokuutio-ehdotuksen listan kärkeen – kunnes Atria sensuroi sen. Lisää Raatokuutiosta: http://uusi.voima.fi/blogikirjoitus/2015/raatokuution-paluu/
Yksi suomalaisen sosiaalisen median klassikoista on #raatokuutio-gate. Atria pyysi netiltä nimiehdotuksia pakastealtaiden kana-aterioillensa, ja sai hieman enemmän kuin mihin oli valmistautunut. Arvaamattomana eläimenä netti äänesti muun muassa Raatokuutio-ehdotuksen listan kärkeen – kunnes Atria sensuroi sen. Lisää Raatokuutiosta täällä

Atria on epäilemättä valinnut tarkasti kylään kutsumansa enemmän tai vähemmän myötämielisiksi arvioidut bloggaajat. Tämän lisäksi on ongelmallista, että kutsutut eivät ole alan asiantuntijoita. Atria kutsui maallikot arvioimaan ja raportoimaan eläinten hyvinvoinnista. Hitostako minäkään tietäisin, että onko se söpö hyppiminen merkki tyytyväisyydestä vai häiriökäyttäytymisestä. Nyt se kotkotus kuitenkin raportoidaan todisteena moitteettomasta touhusta, koska on nähty ”omin silmin”.

Sosiaalisessa mediassa blogaajat puolustelivat kirjoituksiaan esimerkiksi sillä, että kirjoittivat neutraalisti kuulemansa faktat ja vähättelevät mainonnan tehoa. On todella ongelmallista, jos kirjoittaja ei ymmärrä asetelmaa toistaessaan tuottajan myyntipuheita neutraaleina faktoina. Tai ei ymmärrä että eivät mainostaja tehottomasta mainonnasta maksa.

The Blog Awards Finland 2016 -skabassa ehdolla oleva WTD-blogin Nata kirjoittaa: ”Suurin oivallus koko matkassa oli se, että tuotanto tosiaan optimoidaan kuluttajien halun mukaan, ei toisinpäin. Atria vastaa kysyntään, eikä tuputa tuotteitaan kansalaisille.”

Ajatus siitä, että yritykset eivät vaikuttaisi kysyntään markkinoinnilla on häkellyttävä. Vieläkin häkellyttävämpi se on, kun kun luen ajatuksen maksetusta mainoksesta.

Riiko Sakkisen Eat My Brain Fried Chicken -teoksessa kana-annos kannustaa kuluttajaa syömään kanaa. Vaikka asetelma on näin ajateltuna pähkähullu, on se ihan peruskauraa markkinoinnissa.
Riiko Sakkisen Eat My Brain Fried Chicken -teoksessa kana-annos kannustaa kuluttajaa syömään kanaa. Vaikka asetelma on näin ajateltuna pähkähullu, on se ihan peruskauraa markkinoinnissa.
Jaa tämä:

Makkaran politiikka

Helsingissä väännetään kättä lasten vegaanisesta ruuasta ja Tanskassa pohditaan lihaveroa. Markkinatalous vaatii vegaania!

Lihan ja eläinperäisten ruoka-aineiden ympärillä riittää puhetta. Tanskassa parlamenttia neuvova Eettinen neuvosto (Det Etiske Råd) on linjannut, että nyt pitäisi vähän rajoittaa sitä lihan lapioimista suuhun. Neuvosto esittää ylimääräistä veroa aluksi punaiselle lihalle ja siirtymäajan jälkeen muillekin eläimen palasille. Veroperusteena olisi lihan tuotannon ympäristövaikutuksen ja melkoisen suuret kasvihuonepäästöt.

Sinänsähän tämä lihan lisäverottaminen on hieman höpsöä, että tuotanto on jo nykyisellään totaalisen verosubventoitua. Ensin annetaan ja sitten otettaisiin, siis. On kuitenkin hyvä huomata, että verotus ja tukiaiset eivät taida vaihtua täysin päittäin – tukiaisilla kotimaisen tuotannon hinta saadaan tuontilihan tasolle ja lihavero voitaisiin varmaan kohdentaa myös tuontilihalle. Aika ovelia veijareita Tanskanmaalla.

Neuvosto linjasi, että maapalloon lämpeneminen on Tanskankin kannalta ns. paska juttu ja että olisi väärin jättää ilmastonmuutoksen torjuminen pelkästään ”eettisten kuluttajien” harteille. Ihan perusteltuahan tuo.

"Politiikka = makkara". Tanskassa politiikka ja makkara kietoutuvat yhteen.
”Politiikka = makkara”. Tanskassa politiikka ja makkara kietoutuvat yhteen.

Vierailin Tanskassa perheineni vuosi sitten. Olin kovin innoissani nähtyäni tuulivoimaloita vähän kaikkialla ja Köpenhaminassa liikuimme pelkästään vuokratuilla polkupyörillä (muksut menivät näppärästi siinä tavarapyörän etulaatikossa). Ankeaa vastapainoa tällä kovin ympäristöystävälliselle yhteiskunnan rakentamiselle antoi paikallinen ruokavalio. Jengihän söi lähinnä ainoastaan lihaa lihapedillä.

Kun vierailimme Legolandissa, ainoa – siis ihan oikeasti ainoa – gluteeniton (koska keliakia) vegeannos mikä löytyi puiston noin 30 ravintolasta oli ranskalaiset perunat. Puhvetin salaattipöytäkin oli kuorrutettu jollain pekonisilpulla. Ei meno sen parempi ollut eläintarhassa tai missään muuallakaan, mutta onneksi Tanskassa on eloisa piknikkulttuuri ja kaikkialla oli hyviä paikkoja syödä eväitä.

En siis ole ollenkaan yllättynyt tästä punaisen lihan hiilijalanjäljen nousemisesta keskusteluun, keskeinen aihe. Politiikan ja makkaran liitto oli myös näkyvästi esillä Köpiksen katukuvassa –  suoraan asuntomme ulko-ovesta astuessa vastapäisen talon seinään oli kirjoitettu isolla ”politik = pøls”, eli politiikka = makkara”.

Meno oli kunnollista, kun Helsingin kaupunginvaltuusto pohti kasvisruokapäivää vuonna 2010.

Samalla kun Tanskassa pohditaan lihaveroa Helsingissä on linjattu, että vegaanisen safkan tarjoaminen päiväkodeissa on liian tyyristä. Apulaiskaupunginjohtaja Laura Räty (kok) linjasi kaupunginhallituksen esitystekstissä, että ”Nykyisessä taloudellisessa tilanteessa ja hyväksyttyjen määrärahojen puitteissa ei ole mahdollista toteuttaa vegaaniruokavaliota päiväkodeissa.”

Päiväkodeista vastaavassa varhaiskasvatuslautakunnassa perussuomalaiset, kokoomuslaiset sekä kristilliset edustajat linjasivat jo aiemmin, että: ”Helsinkiläisillä veronmaksajilla ei ole velvollisuutta kustantaa helsinkiläisten päiväkotilasten vegaaniruokavaliota.”

Vegaanisafkan korkeampi hinta Stadille johtuu sekä raaka-aineiden kalleudesta että pienempien valmistusmäärien muassaan tuomasta lisätyöstä. En epäile, etteikö tuo lisätyö maksaisi jotain. Myös jotkut vegaaniset raaka-aineet ovat hankintahinnaltaan tyyriimpiä kuin maataloustuilla näennäisen edulliseksi saadut lihajalosteet. Kannattaa kuitenkin muistaa, että tarjonta lisää kysyntää ja valmistettujen erien koot epäilemättä kasvaisivat (ja vegaaniannoksen rajakustannus laskisi) ajan myötä. Myöskin vinha perä on siinä, että vegaaniperheet maksavat veronsa siinä missä muutkin ja rahoittavat osaltaan niitä eläintuotannon tukiaisia, ja halvempia lihapullia naapurin muksuille.

Maidon juottamisesta skideille jopa suorastaan maksetaan koulumaitotukea – verorahoista.

Maataloustuet eivät tietenkään kuulu Helsingin kaupunginvaltuustolle, mutta me Häiriköt-päämajassa olemme kiinnostuneempia vääryyksien oikaisemisesta ja suurista linjoista, emme niinkään teknisistä yksityiskohdista.

Suvi Auvinen kirjoitti tähänkin keskusteluun kummasti nivoutuvasta veganismin muutoksesta artikkelissaan Kilariveganismin loppu.

”Kulttuurissamme elää vahvana seko­päisen kilarivegaanin hahmo, joka vahtii muiden syömisiä, jeesustelee elämäntapansa moraalisesta ylivertaisuudesta ja syyllistää jokaista vastaantulijaa merkityksettömistä pikkuseikoista. Osa ihmisistä ei kutsu itseään vegaaniksi vaikka käytännössä ovat sitä, sillä he eivät tahdo tulla mielletyksi puritanistilahkolaisten kavereiksi.

Asenteet ovat kuitenkin muuttumassa.”

Näiden asenteiden ja ennakkoluulojen hälventyessä markkinat ymmärrettävästi myös seuraavat kysynnän perässä. Saila Kivelä kirjoitti tästä artikkelissaan Eläinvapaa markkinatalous:

”Yhä useammat yritykset haluavat tarjota kuluttajille harmittomia hyvän mielen tuotteita. Lisäksi on strategisesti järkevää palvella mahdollisimman laajaa ja etenkin kasvavaa asiakaskuntaa. Sen jälkeen yritys joutuu kuitenkin pohtimaan, miltä sen eläimiä sisältävät tuotteet näyttävät eettisemmän tuotteen rinnalla.. .. Jos vegaaniset versiot toimivat kuin eläinperäiset versiot – ja näinhän markkinaviestintä meille toki uskottelee – ovat ne todiste siitä, että tuotteet voisi tehdä kokonaan toisin.”

Harmillisesti systeemi kuitenkin tappelee verissä päin markkinoita vastaan, eivätkä kuluttajat ja kaupungit saa maksaa ruuasta tuotantokustannusten mukaan .

Ja kohta joku huutaa, että valinnan vapaus ja p̶a̶k̶k̶o̶r̶u̶o̶t̶s̶i̶ pakkovege ja Neuvostoliitto ja punaviherfasismi. Muistutan kuitenkin, että oikeastaan lähinnä kaikki peruskoulussa perutustuu pakolle – oppivelvollisuudesta alkaen. Kaikenlaisia muitakin pakkoja meillä yhteiskunnassa piisaa: ei saa ajaa motarillakaan kahtasataa, ei saa polttaa vanhoja renkaita takapihalla tai lorotella öljyjä ojaan.

Moneen ympäristön kannalta tuhoisaan toimintaan yhteiskunta puuttuukin kovalla kädellä. Lihan tuotantoa yhteiskunta kuitenkin kokee asiakseen tukea. Ja sitten ihmetellään, kun tuo vegaanisafka on kalliimpaa kuin sikanauta.

Elettäispä markkinataloudessa.

Ja loppuun vielä disclaimerina, että ei, minun muksut eivät mene vegaanivaliolla enkä ole sitä heille vaatimassa. Ovat ihan normilakto-ovo-pesco-vegetaristeja (tämä on muuten aina hassu termi noin niinku oikeinkirjoituksellisesti, please help?) – toinen tosin sitä gluteenittomana.

Jaa tämä: