mainonta

Illuusio vastuullisuudesta rakennetaan markkinoinnilla

On lystikästä, että Häiriköt ovat tehneet vastamainokset yrityksistä, jotka juuri julistettiin Suomen vastuullisimmiksi. Jotain tämä sattumus kertoo myös Sustainable Brand Index -kilpailusta.

Sustainable Brand Index on jälleen julistanut Suomen vastuullisimmat yritykset. Tai oikeastaan vastuullisimmiksi koetut yritykset. Oikeastihan kyse on enemmänkin siitä, minkälaisia mielikuvia yritykset ovat onnistuneet markkinointiviestinnän avulla brändeihinsä kiinnittämään.

Valio, vastamainos, kulttuurihäirintä
Periaatteessa markkinointi kouluissa on kiellettyä, mutta esimerkiksi maidon mainostamista kouluissa jopa edellytetään vastineeksi koulumaitotuesta. Sen lisäksi, että maitoa mainostetaan kouluissa sen tuotantoa tuetaan runsaskätisesti ja lehmiä saa yhä edelleen pitää kahlittuina parsiin suuren osan elämistään.

SBI-tutkimusta ei ole tehty analysoimalla yritysten toimintaan liittyvä tilastoja tai prosesseja, vaan kyselemällä kuluttajien mielikuvia yrityksistä ja brändeistä. Kuten tiedämme, kuluttajien mielikuvat syntyvät pitkälti markkinoinnin myötä ja yritykset harvemmin kertovat niitä toimintaansa liittyviä ongelmia mainoksissa.

Ehkä kertoo jotain jostain, että olemme tuottaneet vastamainokset vuoden 2019 vastuullisimmiksi (koettujen) yritysten listan koko kärkikolmikosta. Ruotsalaisen SB Insight AB:n tuottaman listan kärkipaikat jaettiin tänä vuonna seuraavasti.

1. Valio
2. Fazer
3. S-Market

Ja listan nelonen, Prisma, sisältyy kolmoseen, sillä molemmat ovat osa S-ryhmää.

Huomattavaa on myös, että kärkipaikkaa pitävä Valio voitti jo kuudennen kerran putkeen. Tämän kaltaiset tulokset kertovat ehkä lopultakin enemmän valintaprosessista, kuin itse voittajasta. Mikäli tutkimus tuottaa toistuvasti saman voittajan, kannattaisi tutkimuksen tekijöiden pohtia ongelmia prosessissa.

Toisaalta, tämä kertoo myös varsin paljon siitä, kuinka markkinat toimivat ja siitä, että näiden vastuulliseksikin miellettyjen yritysten toiminnasta löytyy kritisoitavaa.

”Yrityksillä on vastuu kunnioittaa ihmisoikeuksia kaikessa toiminnassaan. Tämä tarkoittaa esimerkiksi yrityksen markkinoimien tuotteiden tuotantoon liittyvien ihmisoikeusriskien kartoittamista, toimenpiteitä riskien vähentämiseksi ja tästä työstä tiedottamista yrityksen sidosryhmille”, kirjoittaa Finnwatchin Anu Kultanen.
Kansainvälinen kauppa on luonteeltaan sellaista, että siinä ei sivulliselle suinkaan aina paljastu, että kuinka vastuullista yrityksen toiminta kulloinkin on ollut.

Valion toimintaa kehutaan SBI-raportissa muun muassa ympäristöystävällisten pakkausmateriaalien käytöstä. Ympäristöystävälliset pakkausmateriaalit ovat tietenkin hieno ja kannustettava asia, mutta pakkauksen merkitys elintarvikkeen kokonaispäästöistä on häviävän pieni – ja maitotuotteiden tuottaminen on itsessään niin saastuttavaa, että maitotuotteiden kasviskorvikkeet voidaan paketoida oikeastaan ihan miten tahansa ilman, että kasvistuotteiden kokonaispäästöt pääsisivät edes lähelle nautakarjan tuottamia verrokkeja.

Fazer on viime vuosina tehnyt avauksia kasvisperäisten elintarvikkeiden saralla ja tämä on tietenkin ympäristönäkökulmasta tarkasteltuna erittäin tervetullutta. Tämä ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että Fazerin tuotteen eivät ole alkuperäsertifioituja ja tämä on ongelma ihmisoikeuksien kantilta tarkasteltuna. Esimerkiksi Fazerin hyvinkin mahdollisesti ikonisin tuote, Sininen suklaalevy, perustuu kaakaoon, jonka alkuperän reiluudesta meillä on vain ja ainoastaan Fazerin oma sana. Fazer tuskin ainakaan itse nostaa esiin tuotantoon liittyviä epäkohtia, joten meille kuluttajille välittyy ainoastaan siloteltu kuva tuotannosta ja sen silotellun kuvan perusteella en uskaltaisi yhtiötä erityisen vastuulliseksi julistaa.

Oikeutta eläimille -järjestö keräsi kannattajiltaan lahjoituksia joilla ostaa mainossivu Helsingin Sanomista häkkikanalakampanjalleen. OE pyysi Häiriköit-päämajaa toteuttamaan teoksen, jossa tuotantoeläinten kohtelu tuodaan kuluttajien arkiseen kokemusmaailmaan. Ohessa teoksemme, jonka kuvaelementeistä yksikään ei kelvannut Helsingin Sanomille. Tämä on sikälikin ongelmallista, että mainokset määrittelevät hyvinkin paljon sitä, kuinka yhteiskuntamme hahmotamme.

Listan kolmonen, S-market – sekä nelospaikalta löytyvä Prisma –  ovat molemmat osa S-ryhmää. S-market mainostaa itseään näkyvästi ”Suomen suurimpana luomukauppana” ja oletettavasti suurin päivittäistavara-alan toimija sitä voi volyymin puolesta ollakin. Mutta siinä, missä S-market kehuu luomuisuuttaan, se ei erityisesti muistuta siitä, että S-ryhmä on myös päivittäistavara-alan kolmesta suuresta toimijasta ainoa, joka ei ole luopunut tai luopumassa häkkikananmunista. Koska esimerkiksi tätä häkkikananmuniin liittyvää ongelmaa ei ketjun omassa mainonnassa kerrota, ei tämä epäkohta näy kyselyyn vastanneiden kuluttajien asenteissa.

Ajatus siitä, että lentoyhtiö voisi olla erityisen vastuullinen ja ympäristöystävällinen on oikeastaan täysin pähkähullu. Koko toimiala perustuu liikkumistapaan ja liikkumisen volyymin kasvuun, jotka eivät yksinkertaisesti ole toteutettavissa ympäristöystävällisesti.

Kärkikolmikon ohella erityistä huomiota voidaan kiinnittää huomiota ilmailualan voittajaan, Finnairiin. Voiko lentoyhtiötä pitää erityisen vastuullisena toimijana samalla, kun IPCC:n raportti kertoo meille vastaansanomattomasti, että lentomatkustamista pitäisi vähentää määrätietoisesti? Finnairin mainoskampanja, jossa matkustajat voivat keventää syntitaakkaansa maksamalla muutaman euron kompensaation lentelyn aiheuttamista hiilidioksidipäästöistä näyttäytyy lähinnä ainoastaan viherpesuna, mutta mahdollisesti tämäkin kampanja on vaikuttanut kuluttajien mielikuviin lentoyhtiöstä.

Samoin huomio kiinnittyy polttoainekategorian voittajaksi julistettuun Nesteeseen, jonka palmuöljybisneksiä käsittelimme peräti oman erikoislehden verran.

On olemassa harha, että voisimme polttoainetta muuttamalla tehdä liikenteestä nollapäästöisen – kuten meidän pitää tehdä. Maapallon resurssit eivät ikinä riittäisi siihen, että pitäisimme liikenteen entisenlaisena ja ainoastaan korvaisimme fossiiliset polttoaineet biopolttoaineilla. Kestävät biopolttoaineen raaka-aineet, jätteet ja tähteet, riittävät korvaamaan vain muutaman prosentin ­nykyisestä polttoaineen kulu­tuksesta”, linjasi Greenpeacen Sini Harkki viitaten Nesteen biopolttoainetuotantoon

Tutkimuksen metodologia sinänsä esitellään vakuuttavasti. Suomessa tutkimukseen on haastateltu yli 10 000 henkilöä, ja vastaajien jakauma on painotettu sekä iän, sukupuolen että maantieteen puolesta. Mutta maailman paraskaan kyselytutkimus ei poista sitä faktaa, että vastaukset perustuvat kuluttajakansalaisten fiiliksiin ja mielikuviin yritysten toiminnasta – ja nuo fiilikset ja mielikuvat on rakennettu mainoksin. Eli tässä on mitattu enemmänkin sitä, kuinka hyvin suuryritykset ovat suoriutuneet markkinointiponnisteluistaan. Tämäkin on kiinnostavaa, mutta hieman eri asia kuin julistettu vastuullisuus.

Kaiken valittamisen ohella Sustainable Brand Index -raportista voi nostaa esiin yhden erityisen ilahduttavan huomion. Raportin toteuttajat ja kasaajat kertovat lukijoille, että Suomessa kuluttajien tietoisuus ympäristökysymyksistä on kasvanut ja että kuluttajat ovat entistä halukkaampia huomioimaan ympäristökysymykset kulutusvalintoja tehdessään.

Seuraavaksi olisikin tärkeää saada kuluttajille entistä paremmin tietoa vastuullisten kulutuspäätösten tueksi ja lisätä ymmärrystä mainosten välittämän kuvan vääristyneisyydestä.

 

 

Jaa tämä:

Turkistarhaajien epäonnistunut lobbaus?

Jos etujärjestön toiminta vaikuttaa pähkähullulta, kannattaa pohtia mahdollisia motiiveja. Suurelle yleisölle näkyvä kampanja voi oikeasti olla kohdistettu hyvinkin suppealle yleisölle.

Suomen turkiskasvattajien liiton mainos täytti Helsingin Sanomien etusivun kolmesti viikon sisällä. Lienee turvallista todeta, että rahaa on palanut ja tavallisesti rahaa poltettaessa on toiminnalle mietitty joku ihan selkeä tavoite. Tämä kannattaa pitää mielessä ja sillä voi spekuloida.

Alla siis spekulaatiota.

Tältä näytti Hesarin kansi maanantaina 11.3.

Kampanja ajoitus saattaa tuntua juuri nyt täysin sattumanvaraiselta, mutta tuskin se sitä on.  Eduskunnan piti äänestää kautensa viime metreillä uudesta eläinlaista. Laki eläinten hyvinvoinnista on ollut valmistelussa pitkään ja hartaasti ja siinä näkyy tuottajajärjestöjen kädenjälki.

Nykyään voimassa oleva, auttamatta vanhentunut eläinsuojelulaki on ollut voimassa jo vuodesta 1996. Eli uutta lakia säädettäessä säädetään koko alan toiminnasta kauas tulevaisuuteen ja sikäli oikeanlaisen lain merkitys alalle on suuri.

Juha Sipilän hallituskausi oli tuotantoeläinalalle ideaalia aikaa säätää uusi eläinlaki. Hallitukseen ei kuulunut puolueita, jotka priorisoisivat eläinten hyvinvoinnin ja samalla keskusta on tunnetusti kuunnellut herkällä korvalla tuottajajärjestöjen huolia.

Sipilän hallituksen alaisuudessa valmisteltu laki olisi muun muassa turvannut – kansalaisten enemmistön mielipiteen vastaisesti – turkistuotannon jatkumisen nykyisenkaltaisena Suomessa hamaan tulevaisuuteen. Ja aivan sattumalta tämä turkiskasvattajien massiivinen näkyvyys Hesarin etusivulla sattui juuri samaan kohtaan, kuin missä eduskunnan piti runnoa läpi uusi eläinlaki. Sattumaako? Ehkä. Ja onhan meillä vaalitkin tulossa.

On ollut jo pidempää selvää, että keskusta tuskin seuraavassa hallituksessa on tai jos on, niin ei ainakaan kärkipaikalla. Epäonnisesti uuden eläinlain kannalta Juha Sipilä kuitenkin löi hanskat naulaan ja samalla lain eteneminen eduskunnassa pysähtyi. Mikäli Turkiskasvattajien liiton tavoitteena oli vaikuttaa eduskunnan ratkaisevaan äänestykseen pöhköillä ja valheellisilla mainosväittämillä, niin pieleen meni.

Tältä näytti Hesarin kansi perjantaina 15.3.

Onko tämä kaikki sitten hullua salaliittoteoriaa? Ei oikeastaan.

Tietenkin näin isolla kampanjalla on haluttu vaikuttaa oikeasti merkityksellisellä tavalla ja lainsäätäjiin vaikuttaminen on etujärjestön keskeinen tehtävä. Eikä tässä ole mitään sinänsä väärää – tietenkin kansanedustajiin saa pyrkiä vaikuttamaan esimerkiksi mainonnan avulla.

Ei tämä myöskään olisi millään muotoa ensimmäinen kerta kun moista tapahtuu ja taatusti se ei myöskään jää viimeiseksi. Tuoreena esimerkkinä kansanedustajien mielipiteisiin vaikuttavasta kampanjoinnista voi mainita alkuvuodesta nähdyn Eurofighter-hävittäjän mainoskampanjan. Hornettien korvaajaksi ehdolla olleet hävittäjän kurvailivat muun muassa eduskuntatalon viereisen Musiikkitalon jättinäytöllä sekä – ta-daa – Helsingin Sanomien sivulla.

Voisi tätä turkiskampanjaa tietenkin spekuloida spontaaniksi ja nopeaksi reaktioksi lain kaatumiseen, mutta miksi liitto moisesta murehtisi niin paljoa. Ja toisaalta, hallitus kaatui vasta hetki sitten ja tämmöisen toteuttamiseen tovi menee. Kun Hesarista on ostettu kolme etusivua kuuden päivän sisään, niin kuvittelisin, että varaukset on pitänyt tehdä jo tovi sitten (tai sitten Hesarilla menee paljon huonommin kuin mitä julkisuudessa on puhuttu).

Tältä näytti Hesarin kansi lauantaina 16.3.

Kiinnostavaksi turkiskampanjan tekee myös se, että siihen on sisällytetty ilmeisen virheellisiä ja provosoivia väittämiä. Turkiseläinten ja lemmikkien rinnastaminen on pähkähullua. Ja jo vuonna 1993 kuluttaja-asiamies antoi päätöksen, jossa todettiin seuraavasti:

”Koska nähdäkseni yleisluonteisia ympäristöilmaisuja voidaan käyttää vain suhteellisessa mielessä, ei turkiksia tuoteryhmänä voida kutsua esim. ympäristöystävälliseksi. Aitojen ja keinoturkisten ympäristövaikutuksia ei taas kestävästi voida verrata keskenään, minkä takia aito turkis voi olla ’ympäristöystävällinen’ vain suhteessa toiseen tarhaeläimen nahasta valmistettuun turkkiin.”

Mainoksissa esitetyt väittämät turkisten ekologisuudesta keinomateriaaleista valmistettuihin takkeihin verrattuna puolestaan osoitettiin virheellisiksi turkisalan itsensä teettämässä tutkimuksessa. Vuonna 2011 Maa- ja metsätalousministeriön alainen Maa- ja elintarviketeollisuuden tutkimuskeskus MTT julkaisi Turkistuottajien ja Suomen Turkiseläinten kasvattajain liiton tilaaman Suomessa tuotetun minkin- ja ketunnahan elinkaariarviointi -raportin.

MTT:n tutkimuksessa turkiksen käyttöikä arvioitiin kymmenkertaiseksi ei-turkistakin käyttöikään verrattuna. Lisäksi tutkimuksessa arvioitiin ainoastaan kokoturkisten elinkaarivaikutuksia, eikä esimerkiksi otettu huomioon sitä, että merkittävä osa turkiksista käytetään somisteina. Somisteina – eli karvakauluksissa, pipojen tupsuissa ja vastaavissa – käytettyjen turkisten elinkaari on tietenkin sama, kuin lopun asun. Edes tämä vääristynyt otanta ei tuottanut turkisalan kannalata suotuisia tutkimustuloksia:

”Vaihtoehtotuotteiden hiilijalanjälki on turkistuotteita pienempi; pienimmillään vain noin viidesosa erityisesti minkkiturkin hiilijalanjäljestä.. .. Rehevöittävät päästöt ovat vaihtoehtoisten tuotteiden tuotantoketjussa lähes merkityksettömät.. ..Happamoittavat päästöt ovat turkistuotteiden tuotantoketjussa selvästi suuremmat kuin vaihtoehtotuotteiden tuotantoketjussa.”

Nyt voimme jäädä odottamaan, että reagoiko esimerkiksi Kilpailu- ja kuluttajavirasto harhaanjohtaviin ja totuudenvastaisiin väitteisiin mainoksissa.

Jos etujärjestö on valmis julkaisemaan valheellista tietoa provosoivan ja kalliin mainoskampanjan osana, kannattaa tosiaan kysyä, että mikä on tavoite. Voihan kyseessä olla epäpätevyys ja hassu sattuma ajoituksen suhteen, mutta ehkä noista oletuksista ei sentään kannata lähteä liikkeelle.

Jaa tämä:

Fazerin vihapuheen vastainen kampanja herätti vihaa

Yrityksiä on helppo kritisoida vastuuttomasta toiminnasta, mutta eivät pyrkimykset hyvään myöskään aina kehuja saa osakseen

Fazer teki Lovebot Blue -nimisen itseoppivan botin, jonka tehtävänä on vastailla netissä ikäviin kommentteihin. Kyseessä ei ole itsekseen netissä rehaavasta tekoälystä, vaan Youtubessa, Twiterissä, Instagramissa ja Suomi24:ssa toimivasta profiilista, joka kommentoi käyttäjän vihapuheeksi kokemaan tekstiin käyttäjän niin toivoessa. 

Luonteeltaan Lovebot Blue on sosiaalisen vastuun projektin ja mainoksen yhdistelmä. Internet reagoi tähän juuri niin kuin saattoi odottaa – eli huonosti.

Siinä vaiheessa kun sananvapautta rajoitetaan vihapuheen varjolla niin ollaan kusessa”, mölisi nimimerkki K K Fazerin Youtube-videon kommenttiraidalla. Nimimerkki Taatelivaras puolestaan sössötti, että: ”’Vihapuhetta’. ’Voi ei, nyt on ihan oikeasti kriisi, joku kritisoi mua internetissä, ja sanoi minulle rumia sanoja waaaaaaaaaaa’, oltekko kuulut yhdestä sosiaalisen median ominaisuus ’block’.”

Tämän videon kommenteissa Suomi muuten näyttää parhaan puolensa.

Meno on kokonaisvaltaisen sakeaa ja tietenkin Bugsneeze saapui paikalle kertomaan, että ”Mikä v***n agressiivinen keskustelukulttuuri? Jumalauta ku ottaa päähän tämä paapominen!”. Bobniuksen neuvo vihapuhetta vastaan oli, että ”Laita netti kiinni”, ikään kuin uhri olisi se, jonka kuuluu väistää ja poistua.  Paskapostaaja on sitä mieltä, että tuo suklaalevy pitäisi myydä nimellä ”Fazerin Punainen”, koska tietenkin ihmisoikeuksien puolustaminen on vasurien hössötystä.

Kaiken kaikkiaan reaktiot videoon, jonka taustalla on huoli esimerkiksi nuorten nettikiusaamisesta ovat häkellyttäviä. Sen arvioiminen, että missä kommenteissa on kyse aidosta tuohtumuksesta ja missä on kyse kyynisestä trollottelusta on mahdotonta. Toisaalta, motiiveilla ei ole loputtoman paljoa väliä tuloksia arvioitaessa (tästä ajatuksesta muuten pian lisää). Välillä sitä huomaa hieman häpeävänsä ihmiskunnan puolesta.


Mikäli minulla olisi pääsy Youtuben analytiikkaan, saattaisin arvata, että monet kommentoijista ovat ryömineet paikalle Ylilaudalta. Ylilaudasta kirjoitti Kaisu Tervonen Voimaan:

Ylilauta on alkujaan erityisesti kuvallisten viestien välittämiseen tarkoitettu anonyymi nettifoorumi, jollaisia on Suomessa ja ulkomailla muitakin. Ylilautaa pidetään yleisesti 15–25-
vuotiaiden valkoisten miesten ­vihanlevitysalustana ja vittuilu­foorumina. Sieltä löytyy kuitenkin myös vertaistukea ja asiallista keskustelua
.”

Riippumatta siitä, onko Fazerin videon kommentoijat Ylilaudalta [sisältövaroitus tuohon edelliseen linkkiin, kypärä päähän ja suojahaalarit päälle] vai jostain muualta, pätee Tervosen aiheeseen liittyvä huomio.

”Onko vika kuitenkin internetissä? Tuoko anonyy­miyden mahdollisuus ja etäisyys muihin esiin pimeimmät puolemme? Tuottaako internet keskustelumuotoja, jotka halveksuvat hyviä tapoja ja ihmisoikeuksia?”

Samoja teemoja käsiteltiin myös Emmi Niemisen ja Johanna Vehkoon Vihan ja inhon internet -teoksessa. Siihen kannattaa tutustua.

Fazerin Lovebot Blue -videon kommenteissa myöskin kyseenalaistettiin ajatus siitä, että yrityksen yleensäkään pitäisi ottaa kantaa yhtään mihinkään. Tämä on mielenkiintoinen ajatus ja ansaitsee lisäpohdintoja. Pitäisikö yritysten osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun millään tasolla? Mielestäni pitäisi ja tämä on ihan mainio avaus siihen suuntaan. Liisa Eerola Fazerilta kommentoi kampanjaa ja sen nostattamia reaktioita Häiriköille tuoreeltaan.

”Näen tämän osaltaan vastuun kantamisena ja haluamme osallistua osaltamme suurempaan arvokeskusteluun. Haluamme herättää ihmisiä kiinnittämään huomiota esimerkiksi vihapuheeseen ja inhopuheeseen. Tavoitamme digitaalisten kanaviemme kautta miljoonia henkilöitä ja halusimme valjastaa ne kanavat tähän.”

Samaan aikaan Fazer on myös mukana Ykkösketjuun-hankkeessa, jossa kansalaisjärjestöt ja yritykset yhteistuumissa vaativat Suomeen parempaa yritysvastuulakia. Ykkösketjuun kuuluu Fasun ohella muun muassa tuotteissaan ja viestinnässään tasa-arvokysymyksiä esiin nostanut Finnlayson, K-ketju ja S-ryhmä, ammattiliittoja, Eetti ry., sekä Finnwatch.

”On tietenkin ristiriitaista, että yritys lähtee mukaan kampanjaan, jossa vaaditaan regulaatiota”, Eerola toteaa, mutta  jatkaa heti hankkeen eduista: ”Se koaliitio on jo itsessään tuonut mahtavaa keskustelua sisällään ja olemme erittäin tyytyväisiä osallistumisestamme. On meille myös hyötyä tästä, sillä olemme osa arvoketjua ja kun meillä on yhteiset pelisäännöt, on ketjun osana helpompi toimia.”

Kyyninen henkilö tietenkin huomauttaa tässä kohdassa, että eihän tämä kampanjat mitään pyyteetöntä hyvää ole, vaan osa firman viestintää. Eli tarkoituksena on tietenkin myydä suklaata ja rakentaa brändiä. Näin epäilemättä onkin. Siltikin pidän ihan kiinnostavana sitä, että yhä useammat yritykset alkavat ottamaan kantaa moraalisiin kysymyksiin ja päivänpolttaviin aiheisiin, jopa oman välittömän toimintaympäristön ulkopuolelta.

Huomionarvoista on myös se, että öykkärit eivät onnistuneet pelottelemaan firmaa vaikenemaan viestinsä kanssa. Reaktioihin reaktioihin osattiin valmistautua Fazerilla.

”Olimme varautuneita tähän ja meillä on vastaavasta kokemusta ennestään. Muun muassa se, että työllistämme paljon maahanmuuttajia on tuonut tätä samaa palautetta.”

Tästä palautuu mieleen palautuu se, kuinka Felix ei taipunut rasistinen mökän edessä. Pari vuotta sitten sama öyhötys alkoi ketsuppimainoksen rodullistetusta esiintyjästä, mutta Felix selvisi siitä selkeänä voittajana vähintään moraalisesti, sekä todennäköisesti myös myynnin puolella

Ilmeisesti keskustelu tämän videon alla oli sen verran eloisaa, että  kaikki kommentit on poistettu ja kommentointimahdollisuus on estetty. Onko tämä keskustelun mahdottomaksi tekeminen sitten sitä sanam vapautta, jonka perään huudetaan?

Yritysten viestinnässä näkyvä muutos on osa isompaa muutosta. Vastuullisuudesta alkaa tulemaan monien kulutushyödykkeiden kohdalla jo ihan perusvaatimus. Se, saavutetaanko vastuullisuutta tai tavoitellaanko sitä riittävän pontevasti on sitten toinen kysymys – ja aina löytyy tietenkin petrattavaa.

Samoin oma kysymyksensä liittyy siihen, että kuinka meidän pitäisi suhtautua tähän yritysten hyvän tekemiseen. Hyväksymmekö, että toimintaa ei aja täysin pyyteettömät ja altruistiset tavoitteet, jos toiminta itsessään on kuitenkin hyödyllistä. Onko väärin, että esimerkiksi uusiutuvan energian ja ympäristöystävällisen(män) tekniikan saralla monet yritykset tekevät jo hyvää bisnestä, joka puolestaan tuo ympäristöystävällisempiä tuotteita ja ratkaisuja markkinoille. Olisiko maailma parempia paikka ilman tätä kehitystä?

Häiriköt järjesti näyttelyn Helsingin Kaapelitehtaalla järjestetyt media-, taide- ja kulttuurialat yhteen tuoneessa Lift-tapahtumassa. Tämän teoksen saatteeseen kirjoitin muun muassa seuraavan huomion: "Suomen juhliessa 100-vuotista itsenäisyyttään ilmoitti Fazer sinisten suklaalevyjensä kääreissä, että kyseinen levy on 'Pieni pala suomalaisuutta'. Tämä linjaus oli röyhkeä, mutta hyvinkin mahdollisesti totta. Onhan kyseessä yksi ikonisimmista suomalaisista tuotteista. Mikäli hyväksymme ajatuksen suklaalevystä suomalaisuuden ytimessä, joudumme kasvotusten myös kolonialismin kanssa. Kuten tunnettua, Suomessa ei tuoteta kaakaopapuja ja tuo suomalaisuuden palan tärkein ainesosa tuodaan meille globaalista Etelästä. Onkin tärkeää ymmärtää, että meidän vauras elämäntapamme perustuu suomalaisen sisun, ahkeran työvoiman ja viisaan pääoman ohella myös halpatyövoimaan ja halpoihin raaka-aineisiin. Näitä raaka-aineita on rahdattu meille muun muassa entisistä siirtomaista ehdoilla, jotka eivät täytä määritelmää 'reilu' millään muotoa." Lisää aiheesta täällä.
Häiriköt järjesti näyttelyn Helsingin Kaapelitehtaalla järjestetyt media-, taide- ja kulttuurialat yhteen tuoneessa Lift-tapahtumassa. Tämän teoksen saatteeseen kirjoitin muun muassa seuraavan huomion:
”Suomen juhliessa 100-vuotista itsenäisyyttään ilmoitti Fazer sinisten suklaalevyjensä kääreissä, että kyseinen levy on ’Pieni pala suomalaisuutta’. Tämä linjaus oli röyhkeä, mutta hyvinkin mahdollisesti totta. Onhan kyseessä yksi ikonisimmista suomalaisista tuotteista. Mikäli hyväksymme ajatuksen suklaalevystä suomalaisuuden ytimessä, joudummekasvotusten myös kolonialismin kanssa. Kuten tunnettua, Suomessa ei tuoteta kaakaopapuja ja tuo suomalaisuuden palan tärkein ainesosa tuodaan meille globaalista Etelästä. Onkin tärkeää ymmärtää, että meidän vauras elämäntapamme perustuu suomalaisen sisun, ahkeran työvoiman ja viisaan pääoman ohella myös halpatyövoimaan ja halpoihin raaka-aineisiin[…]Ei ole liioittelua sanoa, että nykyaikainen maailmankauppa toteutuu hyvinkin jälkikolonialistisessa rakenteessa, jossa kolonialismi on loppunut vain paperilla.”
Tämä huomio koskee tietenkin lähinnä kaikkia yrityksiä, jotka toimivat markkinoilla ja Fazer nyt vaan sattuu olemaan se markkinajohtaja Suomessa – kukkulan kuningas. Lisää aiheesta täällä.

Tämä yritysten yhteiskunnalliseen keskusteluun heittäytyminen tietenkin avaa oven laajemmalle yritysten toimintaan liittyvälle keskustelulla. Tämä tuo haasteita myös yrityksille itselleen.

Siinä, missä mainonnassa yritykset kykenevät kontrolloimaan viestiä, avoimessa keskustelussa tuo kontrolli on vähemmässä. Kun esimerkiksi Fazer näin ottaa kantaa edellä mainittujen esimerkkien muodossa vihapuheeseen ja yritysvastuuseen, voimme me yleisön edustajat toivoa avointa keskustelua myös sellaisista liiketoimintaan liittyvistä ongelmista, joista yritys ei itse aina välittäisi keskustella.

Itse uskon, että tulevaisuuden menestyjä yritykset ovat niitä, jotka kykenevät kohtaamaan myös itseään koskevat vaikeat kysymykset ja joilla riittää halua aidosti puuttua niihin ja pyrkiä ratkomaan moiset.

Olen tietenkin naiivi idealisti tämän ajatuksen kera, mutta se minulle sallittakoon.

 

 

 

Jaa tämä:

Mainokset runoiksi

Joulukuussa aivot nyrjähtelevät Tampereella, kun Annikin Runofestivaalin julisteet komeilevat mainostauluissa.

Mainokset herättävät tunteita. Yksissä ne synnyttävät halun kuluttaa ja toisissa raivoa. Kaikkiin meistä ne vaikuttavat. Jotkut myös haluaisivat kieltää mainokset, mutta mitä silloin edes kiellettäisiin? Onko mainonta muuta kuin pitkälle jalostettua ja tyyliteltyä viestintää?

Pitkälle jalostettua ja tyyliteltyä viestintää on myös runous. Mainonnasta runot toki erottaa vähintäänkin tekijän intentio, mikäli oletamme tekijän halunneen kertoa maailmasta ja elämästä jotain. Mainoksen intentio on myydä.

Vuodesta 2003 Tampereella järjestetty Annikin Runofestivaali siirtyy tänä vuonna kaupalliseen tilaan. Mainostaulujen runot -näyttely materialisoituu kahden viikon ajaksi 33 mainostauluun Tampereen keskustassa. Tuottaja Simo Ollila valottaa projektin taustoja.

”Idea syntyi vuosi takaperin. Olemme aiemminkin saaneet Visit Tampereen kautta ulkomainoskampanjan runofestivaalin julisteille. Koska Annikin Runofestivaali viettää välivuotta, keksimme, että tänä vuonna voisimme festivaalijulisteiden sijaan julkaista mainostauluissa runoja.”

Festivaalivuonna ei näin työläälle hankkeelle ole aikaa, mutta vuorovuosina tämä onnistuu.

Juho Hakasen runo löytyy Teiskon tieltä, Ilmarinkadun läheisyydessä.
Juho Hakkaraisen runo löytyy Hämeenpuistosta.

Teemaksi valikoitui sananvapaus, ja kaikki runot ovat uusia ja ennen julkaisemattomia. Projektiin osallistuvat Kari AronpuroArja ­Tiainen, ­Mikko MankinenJohanna VenhoHarri HertellTiina LehikoinenNiillas HolmbergJuho HakkarainenClaes AnderssonRaisa Marjamäki ­sekä Joni­matti Joutsijärvi.

Mainostilan vuokraava JCDecaux lupailee runotaulujen tavoittavan jopa 200 000 henkilöä kahden viikon aikana. Tämä on poikkeuksellisen iso yleisö runoudelle. Ollila esittääkin itselleen kysymyksen.

”Miksi me olemme ensimmäisiä? Miksi tätä ei tehdä useammin? Ajatteluni on hieman radikalisoitunut projektia tuottaessani. Julkinen tilamme on myyty mainosalustaksi, eikä tästä ole kysytty kaupunkilaisten mielipidettä. Voisiko mainostauluihin soveltaa uudisrakentamisen prosenttiperiaatetta ja ohjata prosentti mainosalustan vuokraamisesta saaduista tuloista kaupunkitilaan tuotavaan taiteeseen?”

Taide mainostauluissa ei ole ennenkuulumaton ajatus. Mainos­tauluja on myös kaapattu luvatta taiteen alustoiksi Suomessa ja maailmalla. Vuonna 2011 Elissa Eriksson toteutti joukko­rahoituksen turvin mainos­kriittisen Haluan nähdä muutakin -projektinsa myöskin JCDecaux’n mainos­tauluissa.

Raisa Marjamäen runo löytyy Satakunnankadulta, hotelli Tammerin kupeesta.
Raisa Marjamäen runo löytyy Satakunnankadulta, hotelli Tammerin kupeesta.


”Tärkeä ajatus tässä on, että kadulla kulkija lukee sattumalta runon ja kysyy itseltään: ’Mitä ihmettä tämä voi mainostaa? Ai, tämä ei mainosta mitään.’ Yksi juliste voi saada aikaiseksi nyrjähdyksen aivoissamme ja haastaa sen, miten näemme ympäristömme”, Ollila toteaa.

Tämä aivosynapsien yllättäminen ja yhdistäminen kuuluu runouteen laajemminkin.

”Runous on minulle asia, joka avaa arkielämäämme railoja jonnekin toisaalle. Yhtäkkiä yhdestä sanasta, yhdestä lauseesta aukeaa yllättäviä näkymiä siitä, mitä elämä ja maailma voi olla.”

Mainostaulujen runoihin liittyy sisäänrakennettu ristiriita sisällön ja alustan välillä. Tämä kannattaa Ollilan mielestä nähdä vahvuutena.

”Jos otat käteen runokirjan, avatessasi sen tiedät, että vastaan tulee runo. Yllättävässä paikassa runon kohtaaminen voi olla kokemuksena vaikuttava.”

Nyt runojen kautta on mahdollista nähdä toisin myös kaupallistettu julkinen tila. Se, näkeekö katsoja vaihtoehtoja mainonnalle vai vaihtoehtoisia tapoja tehdä mainontaa, onkin sitten jännittävämpi kysymys.

Mainostaulujen runot – uutta runoutta kaupunkitilassa Tampereen keskustan ulkomainostauluissa 4.–17.12.
Annikin Runofestivaali 9.6.2018.

Dokumentaatiota. Tässä asennetaan Mikko Mankisen runoa Tammelantorin laidalle. Kyseessä lienee ensimmäinen kerta kun ulkomainostaulut ja nykyrunous kohtaavat
Dokumentaatiota. Tässä asennetaan Mikko Mankisen runoa Tammelantorin laidalle. Kyseessä lienee ensimmäinen kerta kun ulkomainostaulut ja nykyrunous kohtaavat

 

Jaa tämä:

Kuuma läskikeskustelu

Kehopositiivisuus ei ole sama asia kuin läskiaktivismi. Jälkimmäinen pyrkii muuttamaan yhteiskuntaa.

TEKSTI  Raisa Omaheimo ja Saara Särmä

Satavuotisen Suomen historiassa naiskehoa on aina haluttu kontrolloida. Edistystäkin on tapahtunut: Nykyään me saamme ehkäistä raskauksia monipuolisilla tavoilla, me saamme jopa steriloida itsemme (kunhan olemme tarpeeksi vanhoja). Kuukautissuojia on saatavilla helposti, ja ne ovat suurimmalle osalle meistä kohtuullisen hintaisia.

Seksiin tarvitaan suostumus, jopa avioliitossa.

Ulkonäön kontrolli kuitenkin on ja pysyy. Seksuaalisesta häirinnästä puhutaan jo paljon ja kauneusihanteita kritisoidaan epäterveellisinä, mutta kaikkien kehojen olemassaolon oikeutusta vaativa intersektionaalinen läskiaktivismikeskustelu saapui maahamme vasta vuonna 2016. Siksi läskiaktivismi on keskeinen kamppailu Suomen siirtyessä toiselle vuosisadalleen.

Kalevala Koru: Kesyttämätöntä kauneutta

Kalevala Koru julkaisi toukokuussa 2017 Kesyttämätöntä kauneutta -mainosvideon. Videon taustamusiikkina soi kappale ”Ken on heistä kaikkein kaunein”, ja siinä esiintyi erilaisia naisia tekemässä itselleen tärkeitä asioita. Video sai julkisuudessa ja sosiaalisessa mediassa pääsääntöisesti hyvän vastaanoton, ja sen naiseuden diversiteettiä kiitettiin. Meitä kriittisiä ääniä oli paljon vähemmän.

Me pohdimme, miksi jo monissa yhteyksissä arvoiksi nousseet inkluusion ja diversiteetin käsitteet eivät vieläkään laajene läski-inklusiivisiksi. Kalevala Korun mainoksessa näkyi vain yksi keho, jolla oli vähän ylipainoa.

Kosmetiikkayhtiö Dove on tuottanut useita vastaavankaltaisia kehopositiivisia mainoskampajoita, joissa esitellään ”kaikenkokoisia naisia”. Kampanjoita yhdistää se, että kaikki kehot ovat aina tiimalasimallisia. Kutsumme näitä kehoja ”Dove-asteikon läskeiksi” eli kehoiksi, joiden ylipaino on helpommin kulttuurisesti hyväksyttävää. Vallitsevasta normikehoihanteesta doveläskit eroavat hyvin vähän.

Roxane Gay käsittelee tätä teemaa kirjassaan Bad Feminist: ”Keho on henkilökohtaista aluetta, ja jokaisen ihmisen painokamppailut pitää ottaa tosissaan, mutta on on olemassa ylipainoa ja ylipainoa. Jos kuuluu jälkimmäiseen ryhmään, on vaikea ottaa ensimmäistä vakavasti, oli se sitten oikein tai väärin.”

Näitä Doven mainoksiahan on nähty meilläkin mediassa ja julkisessa tilassa vuosien mittaan.
Näitä Doven mainoksiahan on nähty meilläkin mediassa ja julkisessa tilassa vuosien mittaan.

Ihmiset eivät tiedä, miltä läski näyttää. On turhauttavaa keskustella ihmisten kanssa, jotka osoittavat Dove-asteikon läskiä, että katsokaa, nyt on inklusiivista, kun tuolla on mukana tuollainen ”isokin tyttö”. Jos inklusiivisuudeksi riittää kehonormia hiukan venyttävä ”iso” keho, häivytetään näkyvistä todella läskit. Meilläkin on oikeus olla olemassa ja tulla nähdyiksi osana ihmiskunnan kirjoa.

Usein käy niin, että kun kaipaa tietynlaisia representaatioita, joissa voisi nähdä myös itsensä, on mentävä ja tehtävä ne itse. Toukokuisena perjantaina riisuuduimme alastomiksi kameran edessä ja poseerasimme hymyillen, sylissämme muoviset mallinukketorsot, jotka peittivät kriittiset paikat. Projekti nimi oli ”Älä mahdu muottiin”, ja sitä oli järjestämässä muun muassa Syömishäiriöliiton jäsenjärjestö Etelän-SYLI ry.

Meistä otettu alastonkuva todistaa, miten kaukana Kalevala Korun käsitys on kehojen monimuotoisuudesta ja aidosta diversiteetistä.

Niina Stolt ja Mirkku Merimaa jatkavat #älämahdumuottiin -kuvauksia syksyllä. KUVA: Ihana Elämys Oy/Niina Stolt
Kirjoittajat Saara ja Raisa kuvassa. Niina Stolt ja Mirkku Merimaa jatkavat #älämahdumuottiin-kuvauksia jälleen syksyllä.
KUVA: Ihana Elämys Oy/Niina Stolt

Läskikeskustelu käy kuumana, ja Suomeen on rantautunut maailmalta myös kehopositiivisuuden käsite. Läskiaktivismi ja kehopositiivisuus ovat kaksi eri asiaa, ja niillä on eri tavoitteet.

Jos ihminen tuntee itsensä läskiksi, kehopositiivisuus lupaa auttaa hyväksymään oman kehon. Itsensä läskiksi tunteminen on kuitenkin aivan eri asia kuin se, että ei konkreettisesti mahdu paikkoihin tai löydä kaupasta sopivankokoisia vaatteita.

Lihavuudelle voi olla monenlaisia syitä, mutta niillä ei ole mitään väliä. Oli syy mikä hyvänsä, läskillä on oikeus olla olemassa. Ratkaisu paikkoihin mahtumiselle tai sopivien vaatteiden löytämiselle ei pidä olla yksilön kyvyssä muuttaa itsensä sopivan kokoiseksi. Ei kenellekään tulisi mieleen ehdottaa pitkälle ihmiselle, että tämä katkaisisi parikymmentä senttiä jaloistaan, jotta mahtuisi paremmin lentokoneen penkkiin istumaan.

Ei pidä muuttaa itseään, pitää muuttaa normia. Erityisesti naisten kehoja koskevat normit ovat uskomattoman kapeita, mielivaltaisia ja koko ajan muuttuvia. Aina löytyy jotain, mitä pitäisi korjata, jotta voisi mahtua normiin täydellisesti. Tästä ei hyödy kuin aina uutta myytävää kehittävä kapitalismi.

Kuvakaappaus Kalevala Koru: Kesyttämätöntä kauneutta -mainoksesta.
Kuvakaappaus Kalevala Koru: Kesyttämätöntä kauneutta -mainoksesta.

Kehopositiivisuus on ihan kiva juttu, mutta se ei riitä. Keho­positiivisuudesta ja itsensä rakastamisesta tulee helposti yksi suorite lisää jo valmiiksi suorituskeskeisessä yhteiskunnassa. Itseään ei tarvitse rakastaa ehdoitta. Riittävä tavoite on, että ei aktiivisesti vihaa itseään. Kenenkään olemassaolon oikeutus ei riipu kehon koosta tai itsen rakastamisen asteesta.

Kehopositiivisuus vastuuttaa yksilön ja sivuuttaa rakenteet. ”Riittää, kunhan vaan itse kehut itseäsi” -filosofia perustuu ajatukselle, että eläisimme tyhjiössä ja ympäröivä kulttuuri ei vaikuttaisi meihin. Omaan hyvinvointiin keskittymällä voi toki lisätä omaa hyvinvointiaan hetkellisesti, mutta jos kulttuuriset rakenteet ja asenteet eivät muutu minnekään, niiden tuottamia paineita on vaikea vastustaa yksin. Siksi on parempi keskittyä muuttamaan yhteiskuntaa kuin omaa kehoa.

Kun yhteiskunta muuttuu sallivammiksi kaikenlaisia kehoja kohtaan, yksilöllinen hyvinvointikin on helpompi saavuttaa.

Läskiaktivismi pyrkii aktiivisesti muuttamaan yhteiskuntaa ja maailmaa. Sen ytimessä on ajatus, että tasa-arvon toteutumisen edellytyksenä on täysi oikeus ruumiilliseen koskemattomuuteen ja valta määritellä sen rajat itse.

Yksi puuttuu joukosta. Kuvakaappaus Kalevala Koru: Kesyttämätöntä kauneutta -mainoksesta.
Yksi puuttuu joukosta. Kuvakaappaus Kalevala Koru: Kesyttämätöntä kauneutta -mainoksesta.

Oikeus itsemäärittelyyn ja ruumiillisesta koskemattomuudesta kiinnipitämiseen ei kuitenkaan ole kaikille sama. Valkoisten tyttöjen ei tarvitse perustella päähinevalintaansa tuntemattomille mutta ruskeiden pitää. Pikkulapsia ”saa” syleillä ja pussailla ilman suostumusta, mutta aikuisten kesken moinen olisi häirintää. Cis-sukupuolisten harvemmin tarvitsee vastata tuntemattomien uteluihin genitaaleistaan.

Lisääntymiseen liittyvät ratkaisut ovat olennainen osa ruumiillista koskemattomuutta ja sen rajojen määrittelyä. Jokaisella on oltava valta valita ja valta määritellä itse, kenelle haluaa ratkaisuistaan kertoa ja koska. On äärimmäisen noloa olla se tyyppi, joka kyselee nuorehkoilta naisilta lastenhankintasuunnitelmista tai kommentoi toisen pyöristynyttä vatsaa onnitellen. Joskus se on vaan läskiä, joskus taas siellä vatsassa kasvaa onnellisesti tai onnettomasti sikiö. Älä siis kommentoi, ennen kuin henkilö itse ottaa asian puheeksi.

Maailmassa on paljon ulkonäön kommentointia, jonka tarkoitus on kehuminen tai kannustus mutta lopputulos nöyryytys tai ahdistus. Ihminen, joka näyttää raskaana olevalta, on voinut saada edellisviikolla keskenmenon tai aloittaa lääkityksen, joka nostaa painoa. Laihtunut ihminen taas voi olla vakavasti sairas, tai ehkä hänen bulimiansa on tosi huonossa vaiheessa.

”Älä oleta” on hyvä neuvo. Anna kehorauha kaikille.

Ruumiillisen koskemattomuuden periaate ulottuu myös ulkonäköön ja vaatteisiin. Jokaisella on oltava oikeus näyttää, miltä itse haluaa, ja pukeutua haluamallaan tavalla, ilman että kukaan muu sitä kommentoi.

Perinteisesti ylipainoisen ihmisen oletetaan verhoavan itsensä muodottomiin liehuihin. Se, että käytämme tv-haastatteluissa ihonmyötäisiä paitoja, on poliittinen teko. Ylipäätään julkisuudessa esiintyminen läskinä on poliittinen teko.

Yleisradion Vaakakapinakin lähetti terveisiä laajalti ylistetyn norjalaisen Skam-sarjan tekijöille.

Nuorena tiesimme, että aina kun kamera tulee esiin, täytyy joko vetää vatsaa sisään, mennä jonkun taakse ja kurkata sieltä, ottaa syliin sohvatyyny tai lepuuttaa kämmenselkää leualla ja kekseliäästi peittää kaksoisleukaa toisella kädellä.

Aikuisena julkisuudessa piti alkuun keskittyä siihen, ettei vetäisi vatsaa sisään, vaikka kamera nauhoitti. On aika paljon helpompaa ajatella ja puhua fiksuja, kun vatsalihaksia ei tarvitse jännittää täpöllä. Sitä paitsi näytämme ihan vitun hyviltä.

Läskejä pidetään epäseksuaalisina, muumimaisina pulleroina. Läskeille ei ole tarjolla seksikkäitä vaatteita. Läskien ei oleteta harrastavan seksiä. Jos populaarikulttuurissa esitetään läskien seksielämää, se näytetään joko naurettavana, säälittävänä tai fetisistisenä friikkitouhuna. Lihavat naiset tv-sarjoissa ovat liian usein hulluja sarjamurhaajia.

Läskin pitäisi myös olla kiitollinen kaikesta seksuaalisesta huomiosta, jopa häirinnästä. Kun perseen puristelijaa kieltää kourimasta, se vastaa: ”Olisit kiitollinen, että edes joku sua haluaa kouria.”

Läskillä voi olla ihan hyvä ja vaikka täydellinen seksielämä, kunhan kaiken maailman urpot kunnioittavat läskin oikeutta määritellä ruumiillisen koskemattomuutensa rajat.

Haluamme nähdä mediassa eri sukupuolisia erikokoisia, -näköisiä, -ikäisiä ja -värisiä ihmisiä tekemässä ihan tavallisia asioita, myös seksiasioita.

Raisa Omaheimo on aktivisti, taiteilija ja lehtori. Hän oli mukana tekemässä LÄSKI-monologia ja työskentelee parhaillaan mielenterveyden häiriöitä käsittelevän käsikirjoituksen kimpussa.

Saara Särmä on feministi, yhteiskuntatieteiden tohtori, Feministisen ajatushautomo Hatun johtaja, taiteileva tutkija ja läskiaktivisti.

Niina Stolt ja Mirkku Merimaa jatkavat #älämahdumuottiin -kuvauksia syksyllä.

 

 

 

 

Jaa tämä:

HUSTLERS & PARTIES

Onko mainosala pelkkää kusetusta? Ei. Vastoin yleistä harhaluuloa, mainonta voi olla eettistä, ja siltä voi ihan perustellusti vaatia moraalia.

Me täällä Häiriköt-päämajassa kritisoimme ihan työksemme mainoksia. Teemme vastamainoksia ja välillä myös kirjoitamme aiheesta. Pengomme epäkohtia mainostettavista tuotteista ja niitä valmistavista yrityksistä tai sitten kiinnitämme huomiomme mainoksen muotoon.

Monet tuntuvat kuvittelevan, että mainosten kritisoiminen tarkoittaisi samaa kuin mainosten kategorinen vastustaminen. Ovathan jotkut jopa sitäkin mieltä, että mainonta pitäisi kieltää kokonaan. En ole ihan varma, että kukaan pystyisi määrittelemään ongelmattomasti sitä, mitä kielletään, mikäli mainokset kiellettäisiin. Markkinointi ei ole mitään salatiedettä. Se on hyvin pitkälle jalostettua ja tyyliteltyä viestintää, ja sen voi tehdä hyvin tai huonosti monella eri tavalla. Rajoja määritellään ja koetellaan käytännössä joka päivä.

Kevättalven aikana Suomessa on käyty eloisaa keskustelua mainonnan eettisyydestä Bioenergia ry:n Turveinfo-kampanjan ympärillä. Provosoivat mainosleiskat yhdistettynä ongelmallisiin mainosväittämiin ja turpeen polton ympäristövaikutuksiin ruokki keskustelua monelta suunnalta. Harvoin on niin monia asia pielessä kuin Turveinfo-kampanjassa, ja keskustelun löydettyä mainostoimisto Hasan & Partnersin löi toimiston tirehtööri löylyä kiukaalle parhaansa mukaan.

Normaalistihan mainosala ei ole juurikaan kunnostautunut alan eettisyydestä keskustelemisen saralla. Nyt se keskustelu dumpattiin pyytämättä ja yllättäen johtokunnan kokouspöydälle höyryämään. On kiinnostavaa, että viestintäalalla vuosikymmeniä toiminut Ami Hasan pillastui yhtiönsä saamasta kritiikistä. Hän julisti, että kyseessä on ”Normaali ammutaan viestinviejä -taktiikka. Niin kauan, kun mainostaminen pysyy lain puitteissa, se on ihan okei.”

Ehkä Ami Hasan on viettänyt liikaa aikaa väärässä seurassa ja unohtanut ympäröivän yhteiskunnan seuraamisen. Tai ehkä hän tosiaan on tuudittautunut ajatukseen, että mainostoimisto olisi joku täysin ulkopuolinen toimija prosessissa ja että vastuu kaikesta on aina jossain muualla – mainostajalla tuotteesta ja kuluttajalla mainoksen tulkitsemisesta.

Eihän se tietenkään niin mene.

Turve-kampanjan kovia substanssiasioita käsiteltiin parin viikon ajan läpi aika laajalti mediassa ja mielipidepalstoilla. Kampanjan väitteitä kyseenalaistettiin ja suorastaan osoitettiin vääriksi. Kampanjan taustalla olevat tahot eivät kuitenkaan osallistuneet keskusteluun, eikä heillä ole juurikaan preesenssiä esimerkiksi sosiaalisessa mediassa. Eli keskustelu oli lopulta sitä, että kriitikot kirjoittelivat lehtiin. Hasan & Partners -mainostoimiston ilmottauduttua kampanjan toteuttajaksi Markkinointi & Mainonta -lehdessä, alkoi toinen vaihe keskustellussa. Päästiin puhumaan paheksuntaa herättäneestä muodosta sen substanssin lisäksi.
Turve-kampanjan kovia substanssiasioita käsiteltiin parin viikon ajan läpi aika laajalti mediassa ja mielipidepalstoilla. Kampanjan väitteitä kyseenalaistettiin ja suorastaan osoitettiin vääriksi. Kampanjan taustalla olevat tahot eivät kuitenkaan osallistuneet keskusteluun, eikä heillä ole juurikaan preesenssiä esimerkiksi sosiaalisessa mediassa. Eli keskustelu oli lopulta sitä, että kriitikot kirjoittelivat lehtiin.
Hasan & Partners -mainostoimiston ilmottauduttua kampanjan toteuttajaksi Markkinointi & Mainonta -lehdessä, alkoi toinen vaihe keskustellussa. Päästiin puhumaan paheksuntaa herättäneestä muodosta sen substanssin lisäksi.

On totta, että mainosala on ollut vuosikymmeniä kuin Narkissos, joka ihailee omaa kuvajaistaan. Tämä ei välttämättä kuitenkaan voi jatkua loputtomasti, ja toimijoiden kannattaisi mukautua tähän.

Mainostoimistot keskittyvät julkisuudessa lähinnä ainoastaan saamiensa Huippujen tai Leijonien (siis palkintojen) mehusteluun. Analyyttinen ja etenkin kriittinen keskustelu alan touhuista on sen sijaan loistanut poissa olollaan. Ehkä kritiikin pelätään pilaavan hyvän fiiliksen.

Vaan eipä ole journalismikaan paljoa paremmin suoriutunut. Markkinointi & Mainonta on ollut pitkään ainoa media, joka on seurannut alaa. Marmai on kuitenkin harmillisesti keskittynyt lähinnä mainoskonkarien sankarihaastatteluihin ja niiden saatujen Huippujen ja Leijonien raportoimiseen.

Nyt Sanomat on perustanut uuden toimijan alalle, netissä toimivan Shortlistin. Shortlist otti pontevasti härkää sarvista, ja kutsui joukon alan vaikuttajia keskustelemaan mainonnan ja markkinoinnin etiikasta. Mukana keskustelemassa oli itseoikeutetusti myös Ami Hasan. Keskustelu oli tervetullutta jos olisinkin toivonut hieman kärkkäämpää asennetta, mutta tästä on kuitenkin hyvä jatkaa.

Oli ehkä jotenkin oireellista, että leppoisa keskustelukin lietsoi Ami Hasanin uhomaan ”punavihreästä kuplasta” ja rakentamaan vastakkainasettelua unelmahötössä elävien ja kovalla työllä yhteiskunnan pyörät pyörimässä pitävien välille.

Hasan oli keskustelussa myös ristiriitainen itsensä kanssa. Hän kehui, että yhtiönsä on (silkkaan eettisyyttään?) jättänyt ottamatta diilejä, koska asiakkaaksi kaipaava ei ole tuntunut sopivalta. Kuitenkin hieman myöhemmin hän linjasi, että kaikki laillinen on hyvää. Hasan julisti keskustelussa [videotaltiointi täällä] seuraavaa:

”Meille tulee laillista liiketoimintaa harjoittava liikeyritys ja sanoo, että meillä on tällainen tuote, mainostakaa sitä. Että meillä sitten rupeisi joku sanomaan, että minulla on valtaa, lopeta sen tuotteen valmistaminen, koska minä henkilökohtaisesti satun olemaan sitä mieltä, että se tuote on ihan perseestä.. .. Sitten kannattaa jättäytyä pois, jos ei usko tähän markkinatalousyhteiskuntaan, jossa elämme.”

Ikään kuin me vastarannan kiisket ja kriitikot emme olisi osa tätä yhteiskuntaa ja samalla myös kuluttajia sekä maksavia asiakkaita. Tämä Ami Hasanin julistama mustavalkoinen maailmankuva tuo lähinnä mieleen VR:n sähköbokseja polttavat vallankumouslarppaajat.

Toivottavasti seuraava sukupolvi mainosguruja onnistuu pitämään tiukemmin kiinni muuttuvasta maailmasta.

Suo siellä -meemi
Aihetunniste #raatokuutio viittaa tapaukseen, jossa Atria pyysi internetiltä lempinimiehdotuksia uusille einesbokseilleen. Sehän lähti sitten laukalle aika ripeästi. Kirjoitin aiheesta useammankin kerran ja kerta toisensa jälkeen tämä sama ilmiö vaan toistuu: ”Vuorovaikutteiset mainoskampanjat ovat kuuminta hottia. Firmat voivat osallistaa asiakkaitaan ja luoda illuusion dialogista – se jos mikä sitouttaa. Aina välillä tämä illuusio kuitenkin rapistuu.”

Median pirstaloituminen vaikuttaa myös mainosbisnekseen. Se poistaa mainostajilta viestinsä välitykseen liittyvää kontrollia ja tämä kannattaisi ottaa huomioon liiketoiminnan kaikilla osa-alueilla. Slikki ja maailmaa syleilevä kamppis ei enää välttämättä kanna entiseen tapaan, jos kaakaopavut ovat peräisin orjaplantaasilta tai tuotantoeläimiä on riivattu prosessin alusta loppuun ja mineraalit ovat verisiä.

Myös uudenlaiset viestintätavat tuovat uudenlaisia mahdollisuuksia mainostamiselle. Nämä uudet tavat tuovat mukanaan myös uusia riskejä, kuten näimme hiljattain Atrian tehtyä sisältöyhteistyötä bloggaajien kanssa. Tuo yhteistyö poiki lopulta langettavan päätöksen Markkinoinnin eettiseltä neuvostolta:

”Blogin markkinointia osoittava tunniste ei ollut kuluttajalle helposti havaittava, selkeä ja ymmärrettävä. Kuluttaja ei voinut ensisilmäyksellä tunnistaa blogikirjoitusta markkinoinniksi. Koska asianosaiset ovat kuitenkin pyrkineet noudattamaan viranomaisohjeistusta eikä asiasta ole aikaisempaa oikeuskäytäntöä, neuvosto ei tällä kertaa antanut yritykselle huomautusta.”

Tällä kertaa neuvosto antoi armon käydä oikeudesta, mutta seuraavalla kerralla näin tuskin käy. Mikäli yritykset mielivät välttää broileriblogien herättämän kielteisen huomion ja #raatokuutio-tapauksen kaltaiset hässäkät, pitää niiden joko pysyä kokonaan poissa kuluttajarajapinnasta ja sosiaalisesta mediasta tai sitten niiden pitää katsoa toimintaansa ja uudelleen arvioida sen moraalinen pohja.

Ei tämä tietenkään helppoa ole, mutta maailma muuttuu Eskoseni, ja nyt saattaa olla käsillä ne hetket, kun uusia asemia vallataan – ja vanhoja menetetään. Tässä yhteydessä yritysten viestintää tukevat ammattilaiset ovat tietenkin avainasemassa neuvoineen – vastuu painaa siis myös mainosnikkareita.

Vaikka yrityksen johtoportaan sielu olisi pelkkä musta, rypistynyt rusina, olisi ihan liiketaloudellisestikin järkevää tajuta tämä muutos toimintaympäristössä. Me kriitikot emme ole jatkossakaan hiljaa. Tämä muutos liittyy yritysviestintään ja markkinointiin hyvinkin vahvasti. Sosiaalinen media sekä kuvankäsittelyohjelmien yleistyminen mahdollistavat mainosten haastamisen niiden omassa pelissä tänään tavalla, joka oli vielä vuosikymmen sitten silkkaa scifiä.

Vuonna 1999 Voima-lehti teki ja julkaisi ensimmäisen vastamainoksensa. tuolloin lehti oli ainoa tämän touhun parissa aktiivisesti puuhastellut suomalainen toimija. Vuonna 2017 on lähinnä mahdotonta avata sosiaalista mediaa ilman, että törmää joko kotimaiseen tai ulkomaiseen hassutteluun jonkun yrityksen logosta.

Työnantajani Voima saa leijonanosan rahoituksestaan mainoksista. Koenko tämän ongelmaksi? En suinkaan. Mielestäni on arvokasta, että voimme osoittaa, että markkinoilta haettu rahoitus ei tarkoita väistämättä moraalista perikatoa.

Toivottavasti tämä ajatus valtaa alaa myös markkinoinnin ammattilaisten keskuudessa. Jos he hoitavat hommansa ja vakuuttavat asiakkaansa siitä, että eettisyys voi olla hyvä bisnes, niin yritysten johtokunnat saattavat jopa reagoida. Ja mikäli yritykset parantavat tapansa me kaikki hyödymme. Silloin en edes valita siitä, että joillain motiivit saattavat perustua puhtaaseen voiton tavoitteluun eikä mihinkään korkeaan moraaliin – lopputulos on tärkeintä.

Jaa tämä:

Seksistiset mainokset ja Donald Trump

Seksismi mainoksissa pysäyttää riippumatta siitä, onko kyseessä uusi tai vanha mainos. Myöskin presidentin puheissa vilisevä seksismi pysyttää.

Taiteilijanimen takaa toimiva syyrialaistaiteilija Saint Hoax (”Pyhä Vedätys”) otti ja yhdisti sosiaalisessa mediassa kiertävät – seksistiset – vintegemainokset ja presidentti Trumpin – samoin seksistiset – möläytykset jotka nekin ovat kiertäneet tiuhaan sitaatteina.

Samalla, kun vanhat mainokset muistuttavat meitä siitä, kuinka kauas olemme tulleet vuosikymmenten myötä Trumpin aatokset muistuttavat meitä siitä, että tekemistä riittää vieläkin. Eikä ongelmat rajaudu pelkästään yhteen hulluun poliitikkoon – kyllä noista nykymainoksistakin ongelmia löytyy.

Leveä1

Aikaisemmin Saint Hoax on ottanut käsittelyyn esimerkiksi Disney-animaatioiden kuvaston ja yhdistänyt sen ajanmukaiseen meemimaailmaan ja keskusteluun.

”Perinteisen lapsille suunnatun kuvaston ja todellisuuden yhdistämisessä on voimaa. Noiden hahmojen siirtäminen pois utooppisesta ympäristöstä nyky-yhteiskuntaan tuottaa shokeeraavaa kuvastoa”, hän kertoi The New York Timesin haastattelussa.

Hän myös kertoi olleensa lapsena pakkomielteenomaisesti kiinnostunut Disneyn prinsessoista ja olleen ”haluton jättämään niitä taakseen”.

View this post on Instagram

The death of gender

A post shared by Saint Hoax (@sainthoax) on

Mutta palataan siihen Trumpin mölinään. Mitä ihmettä hän sillä hulluudella ajaa ja miksi kukaan ei pysäytä häntä? Mariko Sato kommentoi presidentin valinta tuoreeltaan ja epäili homman menevän niin, että Trump koheltaa ja muut käyttävät valtaa.

”Monet politiikan tuntijat ovat arvioineet juuri virkanimitysten ratkaisevan Trumpin presidenttiyden suunnan. Poliittisesti kokemattomalla Trumpilla ei uskota olevan kattavaa suunnitelmaa kaudelleen, ja hänen ennustetaan jäävän nopeasti virkamiesten ja neuvonantajiensa vaikutusvallan ja osaamisen jalkoihin. Nasevilla kommenteilla ja twiiteillä voi menestyä vaalikampanjassa, mutta pelkällä populismilla ei saada aikaiseksi lainsäädäntöä tai johdeta virkamieskuntaa.. ..Vaikka Trump heittäisi kädet ilmaan ja nostaisi jalat pöydälle tammikuun jälkeen, näyttää valittujen ministereiden ja virkamiesten tausta pelottavalta enteeltä.”

Trumpin tapauksessa voisi katsoa, että vahinko on jo tapahtunut. Näihin nimityksiin kannattaa kiinnittää huomiota myös samalla, kun pohtii pressan mahdollista viraltapanoa. FBI tutkii kaikenlaista Trumpin ja Venäjän kytköksiin liittyvää ja monet odottavat innoissaan potkuja Trumpille. Itse en suhtaudu Trumpin valtakauden keskeytymiseen niinkään optimistisesti: tilalle nousisi varapresidentti Pence, joka edustaa lähinnä uskonnollista fundamentalismia. Trumpin väistyminen johtaisi määrätietoisemman pahuuden astumista puikkoihin.

LEveä 2

Koska asiat eivät koskaan ole niin yksinkertaisia, kuin miltä ne näyttävät, saa tästä Trump-ilmiöstäkin kaivettua isompaa kuviota esille kuten Kari Möttönen tekee kirjoituksessaan Trumpin nousun syyt ja seuraukset.

”Maailmanjärjestyksen käännekohdan syihin ja seurauksiin haettiin laajemmasta näkökulmasta vastausta kansainvälisten suhteiden tutkimuksen International Studies Association -järjestön vuosikonferenssissa Baltimoressa.

Yhdestä vastauksesta vallitsee yksimielisyys. Trump-ilmiö ei ole kriisin syy vaan yksi pitkän murroksen seurauksista.

Länsijohtoinen liberaalinen järjestys ei koskaan ollut todella globaali. Kylmässä sodassa se edusti toista osapuolta. Kylmän sodan jälkeisellä liberalismin ja yksinapaisuuden valtakaudella nousevat vallat ja alueet vaativat rakenteellisia muutoksia länsijohtoisuuteen.

Ratkaiseva sysäys nykykriisiin on kypsynyt läntisten maiden sisällä. Uusliberalismi, vuonna 2008 alkanut finanssikriisi ja kiihtyvä globalisaatio ovat jättäneet valtiot markkinoiden jalkoihin.

Seurauksena on ollut liberaalin kansainvälisen järjestyksen rakentamiseen kuuluneen yhteiskuntapoliittisen tarkoituksen katoaminen, eriarvoisuuden kasvu ja demokratiaa uhkaavan populismin nousu.”

LEveä 3

Vakaina itsereflektion ystävinä suomme tässä myös hetken pohdinnalle, jossa luodataan näinkin vakavan aiheen käsittelyä meemein ja muin hupsutteluin. Sitähän me teemme tämänkin bloggauksen yhteydessä. Miia Halme-Tuomisaari kommentoi ilmiötä AntroBlogissa.

”Huumori, nauru kyynelten läpi, kertoo askeleesta joka seuraa alun tyrmistystä. Vaalitulos tullaan hyväksymään ilman merkittäviä haasteita. Vaalit olivat kiistatta rehdit. Ne täyttivät kaikki demokraattisen hallintajärjestelmän tärkeimmät piirteet: avoimen mahdollisuuden hakeutua ehdokkaaksi, julkisen kampanjoinnin, kansan tahdon ilmaisun vaalipäivänä äänestysuurnilla.”

Leveä 4

 

Jaa tämä:

Pitäisikö mainostoimistolla olla moraali

Hasan & Partners toteutti kohua herättäneet Turveinfon kampanjan. Tämä on ihan hyvä hetki miettiä sitä, että missä määrin eettisesti kestämättömän mainostajan päälle satava kura kuuluu myös mainosmaakarien niskaan.

Palkittu ja ylistetty mainostoimisto Hasan & Partners on siis toteuttanut mainoskampanjan, jossa sota todistetaan rauhaksi ja väärä oikeaksi. Turveinfon mainoksissa turvetta ylistetään ympäristöystävälliseksi, vaikka se on fossiilinen polttoaine. Turveinfon mainoksissa myöskin väitetään turvetta uusiutuvaksi raaka-aineeksi, vaikka se ei sitä ole. Tai no, jos tarpeeksi pitkä sihti otetaan, niin onhan öljy ja kivihiilikin uusiutuvia, mutta näitä on kuitenkin perinteisesti arvioitu ihmislajin aikaperspektiivin puitteissa, ei niinkään kosmologisessa mittakaavassa.

Turveinfon mainokset olivat myöskin siitä kiinnostavia, että niissä meitä kuluttajakansalaisia sanottiin tyhmiksi. On hyvin harvinaista, että mainoksessa haukuttaisiin yleisöä. Massiivisen mediaan sekä julkiseen tilaan levinneen kampanjan todellinen kohderyhmä lienee poliitikot ja virkamiehet, joiden silmissä turve halutaan viherpestä puhtoiseksi. Poliitikkoihin tietenkin kannattaa pyrkiä vaikuttamaan näin vaalien alla.

Suomen luonnonsuojeluliitto korjasi hieman tätä Turveinfon mainosta. Pahimmat valheet viivattiin yli ja kyllähän sieltä sen jälkeen jotain järkeäkin löytyi. SLL:n kommentteja suoympäristön suojelusta löytyy täältä [http://www.sll.fi/mita-me-teemme/suot/tavoitteemme].
Suomen luonnonsuojeluliitto korjasi hieman tätä Turveinfon mainosta. Pahimmat valheet viivattiin yli ja kyllähän sieltä sen jälkeen jotain järkeäkin löytyi. SLL:n kommentteja suoympäristön suojelusta löytyy täältä.

Turveinfo tietenkin tekee sitä, mitä turveteollisuus haluaa. Turveinfon taustalla on Bioenergia ry, jonka jäsenistöön kuuluu monenmoisia energiateollisuuden yhtiöitä, sekä yksityisiä että kunnallisia. Hallitusvaltaa yhdistyksessä käyttää muun muassa MTK:n, Metsä Groupin, Gasumin ja Vapon kaltaisten toimijoiden edustajat.

Mainoskampanjan perusteella voisi päätellä, että Turveinfon ja Bioenergia ry:n tavoitteena on maksimoida turvesoiden tuhoaminen ja turpeen polttamisen, ja samalla minimoida uusiutuviin energiantuotantomenetelmiin kohdistuvat investoinnit. Onnistuakseen tässä, Turveinfo on ihan ymmärrettävästi ottanut avukseen viestinnän ammattilaiset ja heitähän Hasan & Partnersin palveluksesta löytyy. Siellä on terävää ja osaavaa porukkaa (joista itsekin tunnen muutamia).

Turveinfon kampanjan hinnaksi on ilmoitettu noin 300 000 euroa. Ottaen huomioon Bioenergia ry:n taustat, ei kannata epäillä hetkeäkään etteikö kamppis pyörisi aika isolta osin veronmaksajien rahoilla – eli hyvä me!

Jos Turveinfon toiminta onkin ymmärrettävää, niin Ami Hasanin porukan toiminta ei sitä välttämättä ole. Palkitulla toimistolla epäilemättä piisaa asiakkaita, vaikka näin lama runnokin. Taidekeräilijänä ja sivistyneenä miehenä tunnettu Ami Hasan muun muassa luennoi Cannes’n mainoskilpailun yhteydessä eettisemmän mainonnan puolesta. En ollut kuuntelemassa settiä, mutta kiinnostaisi tietää, että mitäköhän ihmettä siellä on horistu. Mikäli Ami Hasan on sitä mieltä, että kyllä jotkut rajat pitää olla, niin missäköhän raja menee, jos Turveinfo ei näitä rajoja ylitä.

Ehkäpä mainostoimiston veijarit suhtautuivat tähän kampanjaan sillai sopivan ironisesti. Ei kai kukaan näitä mainoksia muutenkaan usko, niin eihän tästä mitään haittaakaan voi olla, eh? Tätä russofobista leiskaa eivät ole edes turvelobbaajat kehdanneet laittaa omille sivuilleen. Hesariin se toki kelpasi.
Ehkäpä mainostoimiston veijarit suhtautuivat tähän kampanjaan sillai sopivan ironisesti. Ei kai kukaan näitä mainoksia muutenkaan usko, niin eihän tästä mitään haittaakaan voi olla, eh? Tätä russofobista leiskaa eivät ole edes turvelobbaajat kehdanneet laittaa omille sivuilleen. Hesariin se toki kelpasi. (Kuvakaappaus osoitteesta HS.fi)

Vaikka kovin kriittisesti mainoksiin suhtaudunkin en ole sitä mieltä, että mainokset pitäisi tyystin kieltää. Mainonta on hyvin vaikeasti määriteltävä ilmiö ja enkä osaa sanoa, mitä olisimme kieltämässä, jos yrittäisimme kieltää mainonnan. Joku raja pitäisi silti olla ja silloin kun raja ylittyy, sopii siitä kyllä huomauttaa.

Usein olen itse muotoillut mainoksiin kohdistuvan kritiikkini vastamainosten muotoon. No, meidän turvevastamainos on vielä prosessissa, mutta sitä odotellessa voi vaikka käydä katsomassa, miten H&P:n arvostelut kyykkäävät Facebookissa. Palaute on ollut suhteellisen tylyä ja sikäli ihan oikeutettua, että tiede on kampanjan kriitikoiden puolella. On ehkä ihan perusteltua, että mainostoimisto saa osansa tästä turvemyrskystä:

Hasan & partnersin ala-arvoinen mainoskampanja jonka he tekivät turvelobbylle vahingoittaa ilmastoa ja suomen vesistöjä. Tällaiseen toimintaan suostuminen osoittaa vastuuttomuutta ja ammattitaidon puutetta.”

Mustan muuttaminen valkoiseksi voi olla mainostoimistolta sinänsä taidokas urheilusuoritus, mutta eettisesti se on täysin ala-arvoista. Turpeen haitallisista ympäristövaikutuksista löytyy kyllä riittävästi tieteellistä tutkimustietoa.”

Ihanko oikeasti Hasan & Partners olette sitä mieltä, että Suomessa asuu maailman hölmöin kansa? Miksi teette turvelobbareille valheellista kampanjaa? Turpeen energiakäyttö ei ainoastaan aiheuta merkittäviä päästöjä vaan pilaa myös suoluonnon ja vesistöt.”

Mites meni noin niinku omasta mielestä? Raatokuutio much?

Turveinfon kampanjan voisi rinnastaa Yhdysvalloissa vaikuttaneeseen Clean Coal -kampanjaan. Clean Coal poiki ihan kiitettävästi vastalauseitakin.

Jaa tämä:

Kerro se mainoksin

Kiinalainen mainosvideo muistuttaa, että melkoinen osa aivokapasiteetistamme menee mainosten prosessoimiseen. Myöskään lapset eivät tältä säästy.

Kiinalainen verkkokauppajättiläinen, Alibaba julkaisi Tmal 11.11 -ostosorgioiden alla mainosvideon, joka rakentuu tunnettujen kuluttajabrändien iskulauseiden varaan. Läpi videon kertojaääni luettelee – melko banaaleja – iskulauseita ja tapahtumat rullaavat niiden mukana.

”Sinkkujen päivä”, eli Tmal 11.11 on Kiinana vilkkain e-kaupan päivä, ja tänä vuonna Alibaban myynti 24 tunnin aikana oli lähes 18 miljardin dollaria.

Tämä mainos on siitä nerokas, että epäilemättä tarinan rungon muodostavat brändit maksoivat mukaan pääsemisestä verrattomasti enemmän kuin mitä mainosvideon tuottaminen ja jakelu ovat maksaneet. Alibaba nettoaa siis sekä mainoksella että sen kannustamien kuluttajien ostoksilla.

Jälleen kerran sitä sai katsojana järkyttyä, kuinka monet noista mainoslauseista ovat tuttuja. Minun pääni on epäilemättä turhan tiedon romukoppa, jossa nuo iskulauseet toisten samanlaisten kanssa risteilevät ja vievät tilan tarpeelliselta tiedolta. No, tähän ei pysty yksittäinen ihminen liikoja vaikuttamaan. Mainoksia puskee ovista ja ikkunoista, ja jouluna alla myös postiluukusta. Erityisesti lapsiperheissä.

Tästä pääseekin aasinsillalla lapsiin kohdistuvaan mainontaan ja  kiinnostavaan tutkimukseen, josta luin uudessa Lapsen Maailma -lehdessä.

Brittiläinen Cancer Research UK on tutkinut pikaruoka- ja naksutelevisiomainosten vaikutusta lapsiin haastattelemalla 8-12-vuotiaita koululaisia. Vaikka Iso-Britanniassa roskaruokamainokset ovat kiellettyjä lastenohjelmien mainoskatkoilla, valtaosa lapsista oli mainoksia nähnyt televisiossa katsoessaan muuta ohjelmatarjontaa alkuillasta.

Tutkimuksen mukaan mainokset oli huomattu, ne olivat jääneet mieleen ja vaikuttivat selvästi toiveisiin. Yksi kahdeksanvuotias haastateltu kertoi pizzamainoksen olevan niin herkullinen, että kun mainoksen lopussa pizza lentää kameran linssille, hän haluaisi nuolla televisioruutua. Monet lapset kertoivat auliisti painostavansa vanhempiaan hankintapäätöksiä tehtäessä.

Monet lapsista myös kertoivat tykkäävänsä mainosten katselemisesta ja muistivat tunnusbiisejä. Tämä on helppo uskoa ihan henkilökohtaisen tutkimuksen pohjalta: omat muksuni (4- ja 7-v) lukevat innokkaasti kaikki käsiinsä saamansa lelukatalogit kannesta kanteen ja hiirenkorville. He jopa muistelevat vanhoja katalogeja ja vertailevat katalogien eroja. Ja niitä katalogejahan tosiaan puskee postiluukusta mainoskielloista huolimatta, väestörekisteristä ostettujen osoitetietojen turvin – erityisesti näin joulun alla.

Vaikka kaikenlaiset mainokset vaikuttavat myös lapsiin, roskaruoka valikoitui Cancer Researchin tutkimukseen teemaksi koska lasten ylipaino on lisääntynyt Britanniassa. Lapsuusajan ylipaino lisää aikuisiän ylipainon riskiä ja tämä puolestaan kasvattaa syöpäriskiä.

Ron English: Fat Tony!
Ron English: Fat Tony!

Eihän tämä lapsiin kohdistuvien mainosten tehokkuus tietenkään mitään uutta ole tai se, että lapsille mainostetaan haitallisia hyödykkeitä. Johan tupakkayhtiö R. J. Reynolds toi 1980-luvulla markkinoille selvästi lapsille ja nuorille suunnatun Joe Camel -hahmon, jolla ehdollistettiin tulevia tupakoitsijasukupolvia. Yhdysvalloissa vuonna 1991 tehdyn tutkimuksen mukaan Joe Camelin tunnistettavuus ja yhdistyminen tupakointiin oli kuusivuotiaiden joukossa yhtä vahvaa kuin Disneyn ja Mikki Hiiren yhdistäminen toisiinsa.

Tupakkayhtiö tietenkin kielsi väitteet tupakan mainostamisesta lapsille, mutta monet epäilivät ihan hyvin perustein tätä. Esimerkiksi taiteilija Ron English kampanjoi vuosia Joe Camelia vastaan esimerkiksi näyttävillä – ja luvattomilla – mainostauluille liisteröidyillä vastamainoksilla. Lopulta, kymmenen vuotta lanseeraamisen jälkeen Joe Camel joutui eläkkeelle.

Parin vuoden takaisessa Lapsen Maailman haastattelussa Kilpailu- ja kuluttajaviraston johtaja Anja Peltonen tiivisti  lapsiin kohdistuvan markkinoinnin ongelman: ”Lapset eivät ole kongnitiivisilta taidoiltaan samanlaisia kuin aikuiset. He tosiaan uskovat, että mainontaa tehdään heidän parhaakseen. Vasta 12-vuotiaana lapset alkavat ymmärtää, mikä mainosten idea on.”

Peltosen haastattelussa mainitaan ajankohtaisena ongelmana myös elokuvien tuotesijoittelu ja mainoskytkyt. Smurffit-elokuvalla mainostettiin juuri tuolloin hampurilaisia – kohderyhmään kuuluivat epäilemättä myös alaikäiset.

Ron English: Camel JR's (1991)
Ron English: Camel JR’s (1991)

Itse olen seurannut mainoksia ahkerasti – jopa kriittisesti – opiskelujen ja työn myötä  jo 1990-luvun alkupuolelta lähtien. Hieman olen lapsillenikin yrittänyt niitä selittää, koska eivät he mainoksilta kuitenkaan kykene välttymään. Kysyin ekaluokkalaiselta lapseltani, että miksi mainoksia tehdään. Hän vastasi: ”Siksi että yritykset haluavat myydä tavaroitaan sinulle. Esimerkiksi Adidas haluaa, että ostat kenkiä etkä vaikka toyotaa.”

Addut ovat tulleet lapsilleni tutuiksi, koska itse sellaisia useimmiten käytän (koska Run-D.M.C.) ja firman pakettiauto sattuu olemaan Toyota. Ja mainoksiltahan lapset eivät välty vaikka me vanhemmat tekisimme mitä. Kouluihinkin laskevat niitä. Ehkä parasta, mitä tälle voin tehdä, on opettaa muksutkin katsomaan mainoksia.

Että ei kun kaikki vaan opiskelemaan. Laitetaan tähän loppuun oppimateriaaliksi tuon yllä nähdyn Alibaban mainosvideon käsikirjoitus:

I will (Under Armour) change your destiny (SK-II), you can be anything (Barbie); always in beta (New Balance). It takes courage (Ray-Ban) to be forward thinking (smart), but hey my beauty, my say (Dove).

Capture different (GoPro), ready for more (Converse) because you are worth it (L’Oréal Paris). Life’s good (LG), delighting you always (Canon); Live young (Evian), you got no strings (beats), Just do it (Nike).

Live in (Levi’s) mad intense (Stride), off the wall (Vans) ways. We break the rule (Vidal Sassoon), keep walking (Johnnie Walker), and never stop exploring (The North Face).

Olisiko tämä luokiteltavissa runoudeksi? En tiedä.

Jaa tämä:

Lihan kriisi ja median kriisi

Atria haluaisi pyyhkiä #raatokuutio:n kuluttajien mielistä ja päätti palkata eturivin bloggaajat ajamaan asiaansa.

Elintarviketeollisuus on murroksessa. Kasvisruokapäivät on saatu osaksi koulujen arkea (ainakin Helsingissä) ja samoin (ainakin Helsingissä) myös päiväkodeissa aloitetaan kasviruokapäiväkokeilu. Ruokakaupoissa ei ole nähty Nyhtökauran veroista hysteriaa liene koskaan – kansa jonottaa kuin Neuvostoliitossa konsanaan ja media ylistää vuosisadan kotimaista ruokainnovaatiota. Onneksi Härkistä riittää niille, jotka eivät saa osaansa Nyhtiksestä.

Samalla #sipsikaljavegaanit möykkäävät sosiaalisessa mediassa ja rikkovat stereotypioita salaatin lehtiä nälkäänsä närppivistä, riutuvista reppanoista.

Eilen  (28.9.) S-ryhmän Ässäpäivillä kerrottiin, että kasvipohjaisten elintarvikkeet ovat nousukiidossa. Kasvua piisaa, eikä turpoava valikoima oletettavasti kasvua ainakaan taita. Kauppa se on, joka kannattaa. Paitsi että tietysti se vegespudun kasvu on pois jostain. S-ryhmän mukaan härkäpavusta valmistettavaa Härkistä myydään tällä hetkellä enemmän kuin esimerkiksi broilerin paistisuikaleita.

Eilen pamahti linjoille myöskin liuta bloggauksia (1, 2, 3, 4, 5) , joissa kirjoittajat kertoivat, kuinka hyvin hommelit ovat Atrian kanalassa. Valistunut lukija tietenkin ymmärtää, että Atrian valitsemana aikana ja valitsemassa paikassa tehty esittelykierros Atrian maksamille kirjoittajille ei välttämä kerro ihan koko totuutta lihatuotannosta.

Tästä pääsemmekin sopivalla aasinsillalla toiseen eilisistä murheistani – median tilaan (joo, oikeasti niitä murheita on enemmänkin, mutta tätä enempää en saa yhteen kirjoitukseen).

S-ryhmän ovipuppu rehkii ja kassakone laulaa hoosiannaa. Kuva Ässäpäiviltä.
S-ryhmän ovipuppu rehkii ja kassakone laulaa hoosiannaa. Kuva Ässäpäiviltä.

Murroksessa on myös media. Eilen yksi tuttu toimittaja ilmoitti siirtymisestä aidan toiselle puolelle – viestintätoimistoon. Kyseessä ei ole suinkaan ensimmäinen tuttu joka on siirtynyt journalismin parista lobbaajaksi, sisältömarkkinoinnin tuottajaksi, tai muuten yritysviestinnän puolelle. En hirveästi osaa syytellä yksilöitä, syy siirtymään löytyy varmasti isolta osin median kriisistä, jota kuvaa jatkuvat yt-kierrokset. Yle muuten ilmoitti uusista leikkauksista myöskin eilen.

Vaikka työelämän myrskyssä luovivaa yksilöä onkin aika hedelmätöntä syyllistää, niin suuremmassa mittakaavassa tämä toimittajien valuminen yritysviestinnän puolelle on ihan helvetin ongelmallista nykytilanteessa. Median resurssit vähenevät koska mainosmarkkinat ja Yleen kohdistuvat leikkaukset. Silloin viestintätoimistojen tarjoamat valmiiksi paketoidut juttuehdotukset ja tiedotteet menevät läpi herkemmin.

Lukijat saavat journalismin sijaan luettavakseen yritysviestintää (eli mainontaa), mutta eivät edes ymmärrä tätä.

Samalla, kun journalististen pelisääntöjen mukaan pelaava media siis kuihtuu kilpailevat blogit lukijoiden media-ajasta. Eihän blogeissa mitään vikaa itsessään ole ja itsekin seuraan useampaa sellaista. On kuitenkin ongelmallista, että firmat ostavat sisältöä blogeihin ja samalla hämärtävät käsitystä siitä, mikä on markkinointia. Olen itse ollut toimituksen jäsenenä useammankin kerran tilanteessa, jossa yritys on tarjonnut valmista juttua tai juttuideaa ja luvannut kylkiäiseksi vaikka ostaa hyvään hintaan mainoksen. Meillä Voima-lehdessä tarjouksiin ei ole tartuttu, mutta vaikutta siltä, että ainakaan blogiskenessä tämän kaltaisia tarjoukset eivät ole ongelma.

Voima-lehden kannanotto pikaruokamainontaan ja ilmaisunvapauteen mainostauluissa. Tämä vastamainos oli reaktio JCDecaux'n päätökselle poistaa Animalian julisteet mainostauluista. Todennäköinen peruste tuolle päätökselle olisi se, että eläinoikeusaiheinen viestintä häiritsisi hyvän asiakkaan – elintarviketeollisuuden– mainoksia.
Voima-lehden kannanotto pikaruokamainontaan ja ilmaisunvapauteen mainonnassa. Tämä vastamainos oli reaktio JCDecaux’n päätökselle poistaa Animalian julisteet mainostauluistaan. Todennäköinen peruste tuolle päätökselle oli se, että eläinoikeusaiheinen viestintä häiritsisi hyvän asiakkaan – elintarviketeollisuuden – mainoksia.

Yksi Atrian tarjoukseen tarttuneista bloggaajista myönsi, että kirjoittajalle tulee fygyä kirjoituksesta klikkausten perusteella. Kukaan tuskin olettikaan muuta ja näinhän se nykyään menee.

Kuinka Atria sitten valitsi kirjoittajat, jotka kutsui kanatilalle? En tiedä. Kaikki kutsutut pitävät suosittuja blogeja, mutta ainakaan Suomen suosituinta ruokablogia, Chocochiliä, ei kutsuttu mukaan. Tämä on tietenkin ihan ymmärrettävää, Chocochilissä on ainoastaan vegaanisia reseptejä. Tässä kuitenkin paljastuu tämän nykyisen sisältömarkkinoinnin sisäänrakennettu ongelma. Eivät ne raportit kanatehtaasta mitään monipuolista ja riippumatonta kuvaa touhusta anna, vaikka yksittäiset kirjoittajat kuinka vilpittömästi näkemästään kirjoittaisivatkin.

Kuten todettua, Atria esitteli valitsemanaan hetkenä valitsemaansa tuotantoyksikköä valitsemalleen porukalle ja maksoi kaikille osapuolille. Kriittisiä ääniä ei päästetty lähellekään tätä pr-tilaisuutta.

Olisi jänskä tietää, että onko Atrian ja kirjoittajien välisessä sopparissa joku klausuuli, jossa kirjoittajat sitoutuvat olemaan liikaa kritisoimasta tuotantoa. Ehkä sellaista ei tarvita, koska häiriköimällä bloggaaja saattaisi pilata maineensa ja menettää tulevat kutsut hunajapurkin äärelle.

Eivät nämä lukemani Atria-bloggaukset pelkää pilvilinnaa olleet, mutta olisin kiinnostunut kuulemaan myös muiden kuin sekasyöjien näkemyksiä tuotannosta. Nyt mentiin aika vahvasti omien kulutustottumusten oikeutuksen ja perustelun puolelle. Olisi muuten kiinnostavaa, mikäli joku Atrian kutsumista bloggaajista olisi kirjoittanut oikeasti kriittisesti broilerituotannosta ja saisi korvauksen klikkauksista – Atria maksaisi oman oksansa sahaamisesta.

Yksi suomalaisen sosiaalisen median klassikoista on #raatokuutiogate. Atria pyysi netiltä nimiehdotuksia pakastealtaiden kana-aterioillensa, ja sai hieman enemmän kuin mihin oli valmistautunut. Arvaamattomana eläimenä netti äänesti muun muassa Raatokuutio-ehdotuksen listan kärkeen – kunnes Atria sensuroi sen. Lisää Raatokuutiosta: http://uusi.voima.fi/blogikirjoitus/2015/raatokuution-paluu/
Yksi suomalaisen sosiaalisen median klassikoista on #raatokuutio-gate. Atria pyysi netiltä nimiehdotuksia pakastealtaiden kana-aterioillensa, ja sai hieman enemmän kuin mihin oli valmistautunut. Arvaamattomana eläimenä netti äänesti muun muassa Raatokuutio-ehdotuksen listan kärkeen – kunnes Atria sensuroi sen. Lisää Raatokuutiosta täällä

Atria on epäilemättä valinnut tarkasti kylään kutsumansa enemmän tai vähemmän myötämielisiksi arvioidut bloggaajat. Tämän lisäksi on ongelmallista, että kutsutut eivät ole alan asiantuntijoita. Atria kutsui maallikot arvioimaan ja raportoimaan eläinten hyvinvoinnista. Hitostako minäkään tietäisin, että onko se söpö hyppiminen merkki tyytyväisyydestä vai häiriökäyttäytymisestä. Nyt se kotkotus kuitenkin raportoidaan todisteena moitteettomasta touhusta, koska on nähty ”omin silmin”.

Sosiaalisessa mediassa blogaajat puolustelivat kirjoituksiaan esimerkiksi sillä, että kirjoittivat neutraalisti kuulemansa faktat ja vähättelevät mainonnan tehoa. On todella ongelmallista, jos kirjoittaja ei ymmärrä asetelmaa toistaessaan tuottajan myyntipuheita neutraaleina faktoina. Tai ei ymmärrä että eivät mainostaja tehottomasta mainonnasta maksa.

The Blog Awards Finland 2016 -skabassa ehdolla oleva WTD-blogin Nata kirjoittaa: ”Suurin oivallus koko matkassa oli se, että tuotanto tosiaan optimoidaan kuluttajien halun mukaan, ei toisinpäin. Atria vastaa kysyntään, eikä tuputa tuotteitaan kansalaisille.”

Ajatus siitä, että yritykset eivät vaikuttaisi kysyntään markkinoinnilla on häkellyttävä. Vieläkin häkellyttävämpi se on, kun kun luen ajatuksen maksetusta mainoksesta.

Riiko Sakkisen Eat My Brain Fried Chicken -teoksessa kana-annos kannustaa kuluttajaa syömään kanaa. Vaikka asetelma on näin ajateltuna pähkähullu, on se ihan peruskauraa markkinoinnissa.
Riiko Sakkisen Eat My Brain Fried Chicken -teoksessa kana-annos kannustaa kuluttajaa syömään kanaa. Vaikka asetelma on näin ajateltuna pähkähullu, on se ihan peruskauraa markkinoinnissa.
Jaa tämä: