mainostaminen

Hesari jatkaa yhteiskunnallisten mainosten sensuroimista

Yhä edelleen ei-kaupallisilla toimijoilla on vaikeuksia saada äänensä kuuluviin, vaikka tarjoaisi rahaa mainosalustalle. 

Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU käynnisti 7.4. kampanjan niin sanottua työehtoshoppailua vastaan. Työehtoshoppailulla tarkoitettaan toimintaa, jossa työnantaja siirtää työntekijät halvemman työehtosopimuksen piiriin ja näin polkee palkkoja alemmaksi. Itsessään tämä toiminta ei ole laitonta, jos toki saattaakin olla moraalisesti hieman arveluttavaa ja herättää närää monissa.

Osana kampanjaa PAU osti myös mainosaukeaman Helsingin Sanomista. Tämä on sikäli ymmärrettävää, että Hesari on markkinoiden johtava kaupallinen toimija ja se tavoittaa verrattoman monen kansalaiset sekä erityisesti päättävässä asemassa olevat sellaiset.

Close but no cigar. Tämä aukeaman mainos kelpasi Hesarille vasta, kun siitä poistettiin suora viittaus työnantajien perustamiin ”ammattiliittoihin”. Tämä vaatimus oli sikäli hassu, että viittauksessa ei ollut mitään asiavirheitä.

Hesarille ei kuitenkaan kelvannut mainos, jossa kritiikki kohdistettiin suoraan kritisoitua toimintaa harjoittaneeseen tahoon. Mainoksesta määrättiin poistettavaksi teksti, tai sitä ei olisi suostuttu julkaisemaan. Poistettu teksti kuului kokoneisuudessaan seuraavasti: 

”Räikeimmillään työnantajat ovat myös perustaneet ’ammatti­liiton’ (esim. SME ry) ja neuvotelleet sen kanssa alan palkat sekä työehdot. ’Sovitut’ palkat ovat olleet pienet ja työehdot surkeat. Esimerkiksi Keskisuomalainen Oyj noudattaa mai­nosjakelussa SME ry:n ’työehtosopimusta’.”

Mainoksen kelpaamattomuudesta kertonut PAU toteaa tiedotteessaan, että ”Keskisuomalainen Oyj osti vuodenvaihteessa Suomen Suoramainonnan (SSM) liiketoiminnan ja otti mainosjakelussa käyttöön Suomen Mainosjakajien SME ry:n keltaisen työehtosopimuksen välittämättä hovioikeuden lainvoimaisesta tuomiosta.”

Kyse ei tosiaan ole pelkästään siitä, kuinka AY-väki asiat kokee. Päätöksessään hovioikeus toteaa, ettei SME ry:n ”voitu katsoa edustavan aidosti ja uskottavalla tavalla erillisjakelualalla toimivia henkilöitä”. Silti, lainvoimainen tuomiokaan ei Helsingin Sanomille riitä, eikä tätä asiaa saanut mainoksessa kertoa.

Tämä teksti aiheutti kauhua Sanomatalossa.

Kaikilla medioilla on tietenkin oikeus valita asiakkaansa ja kenelläkään ei ole mitään lakisääteistä oikeutta saada mainostilaa edes rahalla  mistään tietystä mediasta.

Hesarin vastaava päätoimittaja Kaius Niemi linjasi PAU:n ilmoituksen muuttamisesta Twitterissä, että: ”Mainonnan eettinen neuvosto soveltaa kv-kauppakamarin ICC:n markkinointisääntöjä. Sääntöjen 12 artikla toteaa, että ’markkinoinnissa ei saa halventaa tai väheksyä tiettyä henkilöä, ihmisryhmää, yritystä, organisaatiota, elinkeinotoimintaa, ammattia tai tuotetta.’”

On hienoa, että päätoimittaja Niemi huolehtii lehdessään julkaistavien mainosten soveliaisuudesta. Nuo säännöt ovat ihan hyvin laaditut ja alan itsesäätely tärkeää. Jos me nyt sitten katsomme noita ICC:n markkinointisääntöjä, sieltä löytyy hyvin pikaisellakin etsimisellä esimerkiksi seuraava linjaus:

”Markkinoinnin on oltava totuudenmukaista. Markkinointi ei saa olla harhaanjohtavaa. Markkinoinnin ei tule sisältää ilmaisua, väittämää, kuvaa tai ääntä, joka suoraan tai epäsuorasti, vihjailevana, epäselvänä tai liioittelevana, on omiaan johtamaan kuluttajaa harhaan.”

”Onko tarina tosi tai ei, se on toinen juttu. Näin nämä asiat koetaan.” Ja Hesarissa koettiin, että tämä mainos on ihan jees.

Mikäli Niemi ja lehtensä olisivat johdonmukaisia, he varmaan ottaisivat huomioon tämänkin kohdan ICC:n linjauksista. Ilmeisesti johdonmukaisuus ei kuitenkaan ole valittu linja, sillä vasta hiljattain tämä totuudenmukaisuuden vaade ei koskenut Suomen turkiskasvattajat -yhdistystä, jonka räikeitä asiavirheitä ja asiattomuuksia julkaistiin Helsingin Sanomien kannessa peräti kolmena päivänä.

Ehkäpä mainostoimiston veijarit suhtautuivat tähän kampanjaan sillai sopivan ironisesti. Ei kai kukaan näitä mainoksia muutenkaan usko, niin eihän tästä mitään haittaakaan voi olla, eh? Tätä russofobista leiskaa eivät ole edes turvelobbaajat kehdanneet laittaa omille sivuilleen. Hesariin se toki kelpasi.

Ja sama mainostajan valheiden ymmärtäminen oli väkevää muutama vuosi sitten, kun Helsingin Sanomat auliisti myi sivukaupalla mainostilaa Bioenergia ry:n Turveinfo-kampanjalle joka samoin oli täynnä asiavirheitä ja asiattomuuksia.

Tyystin eri ääni oli kuitenkin kellossa, kun muutama kuukausi sitten Oikeutta eläimille -järjestön mainos ei kelvannut Hesarille. Mainosmaiseksi tehty, ja hyvinkin perustellusti S-ryhmälle suunnattu ilmoitus jäi julkaisematta. Hesarin mukaan ”mikään elementti mainoksesta ei kelvannut” ja lopulta vastaava päätoimittaja Niemi linjasi, että avoimen kirjeen kaltainen ilmoitus on mahdollista julkaista.

Ilmeisesti sen lisäksi, että toiset eläimet ovat tasa-arvoisempia kuin toiset, myös mainostajat luokitellaan eri kategorioihin. Näyttää vähän siltä, että yksien (toki provosoivasti muotoillut mutta oikeelliset) viestit eivät kelpaa samalla, kun toisten valheet kelpaavat. Ja jotenkin hassusti tähän näyttäisi vaikuttavan mainostajan motiivit. Jos on liikkeellä menekinedistämisen hengessä, saa Hesarilta näemmä enemmän piuhaa ja jos taas tavoitteena on esimerkiksi saada markkinoita reilummiksi ja kiikarissa ei ole hoosiannaa laulava ovipumppu, niin linja on tiukempi. 

Helsingin Sanomat on mainio media, joka julkaisee paljon ensiluokkaista (ja välillä vähemmän ensiluokkaista, koska se nyt vaan on inhimillistä) journalismia. Lehti on myös  profiloitunut rohkeana valtarakenteiden haastajana kritisoimalla esimerkiksi Trumpin ja Putinin kaltaisia mörököllejä. Itse soisin lehdellä olevan sen verran rohkeutta, että kriittiset äänet saisivat tilaa (rahaa vastaan) myös sen mainossivuilta. Ehkä Sanomatalossa olisi aika pienelle ryhtiliikkeelle – en kuitenkaan pidättele hengitystäni sitä odotellessa.

Jaa tämä:

Oispa visvaa

Mikko Kivinen näyttelee kulinaristia ja mainostaa lihaa.

En ole ottanut ruokailutapoihin liittyviä ohjeita näyttelijä Mikko Kiviseltä, vaikka hän on lööppien perusteella niitä toistuvasti jakavan. Tällä viikolla Mikko Kivinen kertoi Iltalehden lööpissä, että ”tofu on visvaa” ja että nyt kannattaa ostaa joulukinkkua (paljon!).

”Tofu on ihan sietämätöntä. Kaikki, jotka väittävät muuta, ovat valehtelijoita. Se on ihan mautonta visvaa”, Mikko Kivinen kertoo sisäsivuilla. Ja nauraa.

Jouluperinteistään kertova Mikko Kivinen ilmoittaa haastattelussa, että kinkusta hän ei luovu ja että kyllä tutulta tuottajalta ostettu kinkku tulee varmasti hyvistä oloista. Se, kuka määrittelee hyvät olot jäi kertomatta. Mutta tämä ei kuitenkaan ole se tärkein kertomatta jäänyt asia.

Se mitä sen enempää Mikko Kivinen kuin Iltalehtikään ei vaivautunut kertomaan lööpissä oli se, että Mikko Kivinen rehki hommia lihateollisuuden piikkiin. Lööpin nähnyt ja haastattelun lukenutkin henkilö jäi epäilemättä käsitykseen, että äänessä oli näyttelijä Mikko Kivinen eikä mainosmies Mikko Kivinen. Vaikka tämä saattaa tuntua uskomattomalta, niin sekä näyttelijä Mikko Kivinen että mainosmies Mikko Kivinen asuvat samassa ruumiissa. Siltikään heidän lausuntojaan ei tulisi sekoittaa keskenään.

Mainosmies Mikko Kivinen on ollut mukana lihantuottajien (ja EU:n tukeman) Laatuvastuu-kampanjassa. Eli Mikko Kiviselle on annettu rahaa siitä, että hän kehuu lihan syöntiä.

Mikko, Kivinen, tofu, eläinoikeudet, journalismi
Tässä näemmä kuvataltion siitä kerrsta, kun Iltalehti esitteli mainosmiehen näyttelijänä.

Voin kyllä sympata syömisen kanssa vuosikymmenestä toiseen tuskastelevaa näyttelijää, jonka paino on lööppien mukaan sahannut jojon lailla ylös ja alas. Hirveästi en kuitenkaan symppaa mainosmiestä, joka teeskentelee näyttelijää ja mainostaa siinä ohessa. Alkuunkaan en symppaa toimittajaa ja toimitusta, jotka antavat moisen mennä läpi ja julkaisevat – peräti lööpissä – näyttelijän näköisen mainosmiehen puheita kertomatta kyseessä olevan mainospuhe.

Artikkelin lukijalle sentään kerrottiin, että Mikko Kivinen ”on ollut mukana” kampanjassa, mutta olisihan tuota voinut hieman avata. Meille lööpin nähneille ei kerrottu sitäkään vähää asiasta ja sen taustoista.

Lähdekriittisyys kuuluu journalistin keskeisiin hommiin ja nyt Iltalehdessä on heitetty lähdekriittisyydellä vesilintua (enkä tarkoita Lapinlahden lintua).

Jotta tämä ei jäisi pelkästään Iltaraivon kritisoimiseen, niin Animalia tiesi kertoa, että on mainosmies Mikko Kivinen ehtinyt radioonkin juttelemaan mukavia: ”Radio Rockin haastattelussa.. ..juontaja näennäisesti omasta aloitteestaan pyytää Kivistä vastaamaan Lihatiedotus-yhdistyksen Possugeneraattorin kysymyksiin.”

Että näin.

What vegans eat.
What vegans eat. Ja sekasyöjät. Esimerkiksi tämän blogitekstin kirjoittaja ei ole vegaani, mutta tykkää tofusta.

Ja vasta viime viikolla viettivät kouluissa Kotimaisen lihan viikkoa.

”Viikon aikana 3.–6.-luokkalaiset ympäri Suomen voivat tutustua liharuuan alkuperään kouluihin toimitettavan materiaalin avulla. Vaikka eläinten tappaminen kuuluu asiaan, materiaalissa ei kuolleita eläimiä esitellä mikäli lautasella nököttävää lihan palaa ei lasketa. Teemaviikon järjestäjänä toimii Lihasta-viestintähanke, jossa ovat mukana lihayhtiöt Atria ja HKScan. Mukaan on lähtenyt jo yli sata koulua.

Toisin sanoen suuret kaupalliset toimijat ovat jotenkin onnistuneet ujuttamaan mainoskampanjansa suoraan peruskoulujen luokkahuoneisiin.”

Se oli viime viikolla se tällä viikolla tämä. Mitäköhän ensi viikolla tulee? Joulun kinkkusesongin ja tammikuun Vegemessujen lähestyessä saattaisin kuvitella, että keskustelu ei ainakaan tule laantumaan.

Jaa tämä: