markkinointi

Maito on pyhä lehmä

Maitobisnes pönkittää mielikuvaa luonnollisuudesta palvellakseen eläinteollisuuden intressejä.

Suomessa maito on pyhä tuote. Valio mainostaa sitä kouluissa, valtio tarjoaa suopean tukensa menekinedistämiselle ja markkinointi huutelee maidon välttämättömyyttä tervey­delle.

Pyhyyden alla värjöttelee kuitenkin raadollisia elementtejä. Maidon lähteiden eli lehmien hyvinvoinnin kysymykset jäävät toistuvasti pimentoon – niiden päälle liimataan pastellinvärisiä kuvia usvaisista niityistä, joilla lehmät vaeltavat vasikat vierellään. Myös maidontuotannon mittava osuus ilmastonmuutoksessa jää huomiotta.

Maidon välttämättömyys ihmisille on mainosten korukieltä, josta on tullut tosiasioista kauas lipunut kulttuurinen dogmi. Miten tähän merkilliseen tilanteeseen on ajauduttu?

Voima-lehden vastamainos 7/2016. Tämä ja muut Voiman vastikset ladattavissa osoitteessa voima.fi/vastamainokset
Voima-lehden vastamainos 7/2016. Tämä ja muut Voiman vastikset ladattavissa osoitteessa voima.fi/vastamainokset

Ihminen alkoi käyttää maitoa jo tuhansia vuosia sitten siirtyessään maanviljelykulttuuriin, mutta pitkään maito oli melko harvinainen ja usein myös ylellinen sivutuote. 1900-luvulla syntynyt teollinen eläintuotanto muutti tilanteen rajusti. Syntyi maitoteollisuus – koneisto, joka on tehnyt vain muutamassa vuosikymmenessä maidosta mittavan osan länsimaista ruokavaliota ja joka estoitta markkinoi maitoa koululapsille.

Nykyään puhutaan jo maidon merkittävästä ylituotannosta, josta on tullut lähes globaali ilmiö. Maitoon kiteytyykin kasvuintensiivisen kulutusyhteiskunnan absurdius: tarpeettomasta hyödykkeestä on tehty ylituotettu ja ylikulutettu tuote eläinten, ympäristön ja myös ihmisten kustannuksella.

Nykyaikainen tehomaatalous ja eläinten oikeudet eivät ole yhdistettävissä.
Nykyaikainen tehomaatalous ja eläinten oikeudet eivät ole yhdistettävissä.

Maitoteollisuutta tukevat erilaiset myytit. Yhden mukaan eläimet ovat mieleltään kehittymättömiä otuksia. Vielä keskiajalla eläimiä oli saatettu pitää yksilöinä, joita lähestyttiin myös moraalin näkökulmasta.

Myytti nousi osaksi länsimaista kulttuuria 1600-luvulla, jolloin luonnontieteiden uusi nousu teki luonnosta ja eläimistä tutkimuksen kohteita, joita avattiin, leikeltiin ja hyödynnettiin. Tieteen nousu johti teollistumiseen, jonka tavoitteena oli valjastaa biologinen eläinkone yhä tehokkaampaan hyötykäyttöön.

Tutkimusten mukaan länsimaiset ihmiset näkevät vähemmän kognitiota niissä eläimissä, joista saatuja tuotteita he syövät eniten. St Andrewsin yliopiston tutkija Boyka Bratanova kumppaneineen on osoittanut, että eläinten luokittelu syötäviksi saa ihmiset määrittelemään niiden kärsimyskyvyn alemmaksi. Sosiologi Saara Kupsala kollegoineen Itä-Suomen yliopistosta on havainnollistanut, että ilmiö pätee myös Suomessa, sillä eläinten käyttötarkoitus vaikuttaa käsityksiin niiden mielen kyvykkyydestä. Australialaispsykologi Steve Loughnanin kokeet puolestaan tuovat esille, että eläinten oletettua älyllistä kyvyttömyyttä käytetään syynä niiden hyödyntämiselle.

Lehmien asettaminen tuotantoyksiköiksi on siis johtanut niiden mielen vähättelyyn, ja tuo vähättely edelleen oikeuttaa lehmien kytkemisen lypsyrobotteihin. Myytillä on äärimmäisen niukasti tekemistä todellisuuden kanssa. Eläinten mielen tutkimus on edistynyt viime vuosikymmeninä nopeasti ja osoittanut, kuinka myös tuotantoeläimillä on huomattava määrä mentaalista kyvykkyyttä. Lehmät eivät ole suurisilmäisiä tyhjämieliä vaan ajattelevia, laajan tunneskaalan omaavia, oppimiskykyisiä omia tarpeitaan myös rationaalisesti täyttämään pyrkiviä olentoja.

Kuten eläintutkija, professori Daniel Weary raportoi, lehmät ovat käyttäneet ongelmanratkaisutaitojaan jo tuhansien vuosien ajan ja on ihmisen hölmöyden osoitus luulla, että lehmät olisivat hölmöjä.

Eläinteollisuus rikkoo valppaan mielen tarpeita räikeällä tavalla. Uteliaat, suurta liikkumatilaa vaativat ja tiiviitä sosiaalisia sidoksia kaipaavat olennot pakotetaan elämään suurimman osan ajastaan ahtaissa tiloissa, pää usein parteen sidottuna. Maitovolyymin maksimoimiseksi niitä pidetään jatkuvassa raskauskierteessä, jonka tuloksena syntyvät vasikat otetaan niiltä pian syntymän jälkeen pois ja siirretään osaksi lihatuotantoa.

Erilaisten fyysisten ongelmien lisäksi lehmät tutkitusti kärsivät myös tunnetasolla. Lehmille annetut monotoniset, minimaaliset elinympäristöt rikkovat monia niiden keskeisiä, pitkän evoluutiohistorian aikana syntyneitä tarpeita ja herättävät kokeiden mukaan ahdistusta. Wearyn tutkimukset osoittavat, että lehmät ja vasikat kokevat erotuksen voimakkaan emotionaalisena, ja se laukaisee niissä masennusta.

Siitä on markkinatalous kaukana, kun maitoa halpuutetaan maataloustuilla.
Siitä on markkinatalous kaukana, kun maitoa halpuutetaan maataloustuilla.

 

Toinen maidontuotantoa tukeva myytti on luonnollisuus. Kuten kaikki ”luonnollisuuteen” vetoavat myytit, se pohjaa enemmän kulttuuriin, talouteen ja politiikkaan kuin biologisiin tarpeisiin.

Luonnollisuusmyytin mukaan maito on ihmiselle välttämätöntä. Maito rinnastuu itse elämään ja sen puhdas valkoisuus terveisiin luihin. Se, että maitoa saa markkinoida muutoin mainosvapaassa koulujärjestelmässä, pohjaa luultavasti osittain tähän.

Mikäli ”luonnollisuus” palautetaan biologiaan, on keskityttävä siihen, mitä elävät organismit tarvitsevat kukoistaakseen. Biologian näkökulmasta maito todella on vitaliteetin lähde, mutta ainoastaan juuri syntyneille nisäkkäille, jotka syövät oman emonsa maitoa ja siten saavat siitä tarvitsemansa kasvutekijät. Toisen lajin maidon litkiminen, ja vieläpä aikuisiällä, on biologian näkökulmasta kummallisuus, anomalia.

Tosiasiat huutavat luonnollisuusmyyttiä vastaan: juuri korkeimman maidonkulutuksen maissa on eniten osteoporoosia. Kalsiumia saa runsaasti vihreistä kasviksista ja maitotuotteisiin on liitetty monia vakavia terveysriskejä, joista on tehty kriittistä tutkimusta esimerkiksi Harvardin yliopistossa. Silti myytti elää ja työntää ostajia kohti halpuutettuja maitolitroja sekä edam-pakkauksia.

Jälleen kaupallinen pyyteellisyys tuottaa totena pidettyjä, kyseenalaistamattomia oletuksia, aikakautemme erikoisimpia dogmeja. Luullessamme seuraavamme sitä, mikä on oikeaa ja todellista, saatammekin seurata niitä markkinoinnin tuottamia hattaraisia harhakäsityksiä, jotka edesauttavat eläinteollisuuden voittokulkua ja suuryritysten taloudellisia intressejä.

MAinostettu maito
Vaikka kouluissa normaalisti suhtaudutaan penseästi mainostamiseen, muodostaa maidon mainostaminen tähän poikkeuksen. Sitä jopa edellytetään vastineeksi koulumaitotuesta.

Kolmas maidontuotantoa tukeva myytti on pyrkimys maltillisuuteen. Maltillisuusmyytin mukaan ihmisen tulee välttää äärimmäisiä tekoja, ja maitotuotteista luopuminen voi vaikuttaa lähes militantilta radikalismilta.

Viime aikoina voimakkaasti edistynyt vegaanibuumi kuitenkin tarkoittaa, että yhä useammat ovat havainneet hyvinvoinnin olevan täysin mahdollista ilman lehmän maitorauhaseritteitä. Juuri tällaiset irtiotot mainoskuvastoista mahdollistavat uudenlaisen eläinkäsityksen syntymistä. Uuden eläinkuvan puitteissa lehmällä on oikeus vaeltaa usvaisilla niityillä vasikkansa kera muutoinkin kuin maitopurkin kyljessä.

Elisa Aaltola on filosofian vanhempi tutkija Itä-Suomen yliopistossa. Hän väitteli vuonna 2006 aiheenaan eläinfilosofia ja on sittemmin julkaissut aiheesta kymmeniä artikkeleita ja lukuisia kirjoja. Aaltola toimi pitkään tutkijana Britanniassa, missä hän myös kiinnostui eläimiin liittyvien eettisten kysymysten, aktivismin ja politiikan suhteesta.

Oikeutta eläimille -järjestön julkaisema kuva tuotantoeläimestä komeilee yhden tölkin kyljessä. Kuva on otettu maitotilalla Pirkanmaalla lokakuussa 2015.

Jaa tämä:

Yksi kansa! Yksi kansakunta! Yksi limppari!

Olympialaisissa urheilijat urheilevat ja yleisö hurraa, yritykset keräävät voitot ja veronmaksajat kantavat taloudellisen vastuun. Mutta kuka kantaa moraalisen vastuun?

Kävin viime viikolla äärimmäisen kiinnostavassa keskustelutilaisuudessa Helsingin Tiedekulmassa. Aiheena oli Brasilia ja vähän olympialaisetkin. Keskustelemassa olivat Helsingin yliopiston maailmanpolitiikan professori Teivo Teivainen ja Hesarin ulkomaantoimittajana tunnetuksi tullut Maria Manner. Kaksikolta ilmestyi juuri Brasiliaa laajalti käsittelevä tietoteos. Kommentaattorina oli myös Urheilulehden toimituspäällikkö Jari Kupila, jonka historiantutkimuksen gradu käsitteli sitä, miten Suomi sai olympialaiset.

Yksi keskustelussa esitetty huomio oli se, että media on – ihan oikein – alkanut viime vuosina kiinnittämään huomiota kisoihin liittyviin epäkohtiin ja ongelmiin. Järjestäjämaiden yhteiskunnallisia ongelmia nostetaan esiin ahkerasti. Tässä auttaa se, että järjestäjämaina toimii nykyään useimmiten maat, joissa yhteiskuntarakenne ei ole eniten vakaa ja moitittavaa löytyy varsin helposti. Eikä kaikkea ole mitenkään mahdollista lakaista maton alle.

Myös Kansainvälistä olympiakomiteaa kuumotetaan ihan perustellusti korruptiosta ja osansa saavat myös kansalliset komiteat sekä toimijat. Luonnollisesti urheilijoita moititaan huijaamisista ja yleisöltä kysellään mielipiteitä asioista.

Me Häiriköt-päämajassa pidämme kuitenkin hieman omituisena sitä, että tätä kriittistä tarkastelua ei juurikaan kohdisteta kisojen sponsoreihin. Ilman sponsoreita (tai siis yhteistyökumppaneita) nykyisen kokoisia skaboja ei järjestettäisi. Miksi yrityksiä ei kuumoteta, vaikka Kupilaa vapaasti lainaten: ”Pääsy olympialaisten viralliseksi yhteistyökumppaniksi on käytännössä lupa painaa rahaa.”

Huomion arvoista on myös se, että sponsorit tai KOK eivät kanna mitään taloudellista vastuuta kisojen taloudesta. Ne keräävät voitot ja käytännössä tappiot kaatuvat aina veronmaksajien niskaan.

Taste The Feeling vaan. Tiesittekö, että Berliinin vuoden 1936 olympialaisia pidettiin niin täydellisen hyvin toteutettuina, että piireissä käytiin ihan vakavissaan keskustelua mahdollisuudesta järjestää kaikki olympialaiset ikuisesti siellä?
Taste The Feeling vaan. Tiesittekö, että Berliinin vuoden 1936 olympialaisia pidettiin niin täydellisen hyvin toteutettuina, että piireissä käytiin ihan vakavissaan keskustelua mahdollisuudesta järjestää kaikki olympialaiset ikuisesti siellä?

Samalla, kun urheilijat kantavat henkilökohtaisesti vastuun douppaamisesta (joka usein on täysin organisoitua) ja yleisöltä kysellään kommentteja huonosta moraalista, sponsorit jätetään rauhaan. Itse soitin edellisten talvikisojen, Sotšin olympialaisten alla Suomen olympiajoukkueen yhteistyökumppaneille ja kyselin kommentteja Venäjän ihmisoikeustilanteesta ja Putinin hallinnosta. Harva oli miettinyt aihetta.

Totta kai olemme pienellä murusellamme mukana siinä veneessä. Onhan se eettisesti hieman kyseenalaista”, myönsi Gainomax-urheilujuomia maahantuovan Valkoinen Risti oy:n Timo Friman.

Seitsemästä yhteistyökumppanien edustajasta Friman oli ainoa, joka myönsi edustamansa yrityksen osallistuvan Putinin maineenkiillotukseen. Useimpien yhteistyökumppanien edustajat kielsivät koskaan edes miettineensä moista.

Tehdäänköhän näissä yrityksissä muutkin operatiiviset päätökset yhtä vähällä harkinnalla? Jos, niin niitä firmoja kantsii varoa, huonoa analyysiä. Toisaalta, ehkä yrityksissä tiedetään, että eivät toimittajat moisia kuitenkaan kysele – menisi hyvä kisafiilis pilalle ja ilmaiset viinat vaarantuisivat.

Yleisö voisi kuitenkin kysyä medialta,  että miksi näiltä yhteistyökumppaneilta ei vaadita kommentteja alati kasvaviin ja budjeteiltaan naurettaviksi turvonneisiin spektaakkeleihin liittyvistä ongelmista? Onhan se hienoa, että joltain aiturilta tai seipäänheittäjältä kysytään maaliviivalla kommenttia ihmisoikeuksista, mutta voisi sitä sponsoreiltakin tivata. ”Että tämmöistä päätitte kustantaa, eh”.

Eikö yrityksiltä edes odoteta vastuullista toimintaa tai moraalia?

Jaa tämä:

All Hail Our Pokémon Overlord!

Pokemon Go saattaa mullistaa mobiilipelaamisen ja -markkinoinnin. Pikachu myös ilmestyi puistoon ihan oikeasti ja se on oikein.

Tuskin keneltäkään on jäänyt huomaamatta Pokémon Go:n järkyttävä menestys. Pelistä ja ilmiöstä voi olla montaa mieltä. Ainakin se saa ihmiset liikkeelle, mikä on näinä aikoina ns. cowa juttu, kansanterveys ja kaikki. Toki sovellus siinä samalla kerää kaikenlaista dataa ihmisistä ja siihen voi suhtautua ihan perustellusti joko välinpitämättömästi tai huolestuneesti.

Peli on myös kiinnostava seurattava on-line-markkinoinnin kantilta. Itse en peliä edes pelaa ja silti sosiaalisessa mediassa pelin siivellä minulle on markkinoitu risteilyjä, baareja, laskutuspalvelua sekä teleoperaattoria. Yritykset ovat myös ostaneet (äärettömän halvalla) lureja terasseilleen, tiloihinsa ja edustoilleen, ja näin houkutelleet potentiaalisia asiakkaita paikalle.

Nähtäväksi jää, kuinka tätä markkinointitapaa hyödynnetään jatkossa sillä tuskin PoGo jää ainoaksi ja viimeiseksi rahoitusta näin hankkivaksi sovellukseksi. Taas löytyi uusi tapa mainoksille luikerrella elämiimme.

Ja onhan peli poikinut myös totaalisen hulluja mielipideosastokirjoituksia, joissa paheksutaan, että väärin sammutettu: nuorison pitäisi keräillä kiviä ja liikkua mustikoiden perässä. Omituiset mielipidekirjoitukset ovat elämän suola, mielestäni ja poikivatpa ne välillä myös hienoja ideoita.

Löydettyämme lomalla muksujen enon kätköistä laatikollisen vanhoja, muovisia pokepalloja ideoimme lasten kanssa tosielämän Pokémonin. Siinä mentäisiin metsään reppu täynnä muovisia pokepalloja ja heiteltäisiin mustikanpoimijoita niillä. Tuskin olisi tylsää.

#pokemonument on totta
#pokemonument on totta
Ilmiselvästi emme olleet yksin ajatuksinemme siirtää Pokémon tähän fyysiseen todellisuuteen lisätystä todellisuudesta (augmented reality)

Sunnuntaina New Orleansissa ilmestyi puistoon patsas, jossa poseeraan Pokémoninsta tuttu Pikachu. Tuskin mikään voisi olla hienompaa. 
 
”The (larger than) life-sized pocket monster, who is a fan-favorite in the augmented reality video game Pokémon Go, appeared in an out-of-use fountain in Coliseum Square. The area is also home to a marble statue of Margaret Haughery, an Irish immigrant who was known to locals as ’Angel of the Delta,’ and ’Friend of the Orphans,’ and was erected after her death in 1882.
 
The neighborhood association’s vice president, Karon Reese, told artnet News in a phone conversation that crowds of people have flocked to the site since it first surfaced. ’It’s creating quite a sensation down here in our neighborhood park'”, Artnet raportoi.
 
Täysin odotetusti Pokemonumentin edessä on piisannut poseeraajia ja intermedia on täynnä kuvatodisteita siitä.
Täysin odotetusti Pokemonumentin edessä on piisannut poseeraajia ja intermedia on täynnä kuvatodisteita siitä.

Pronssipatsaan näköisen, lasikuidusta valmistetun taideteoksen tekijästä ei ole tietoa ainakaan toistaiseksi. Luonnollisesti ensimmäinen nimi, joka heitettiin ilmoille oli Banksy, mutta mistäs näitä voisi tietää. Ei tämä kyllä ihan hirveästi Banksylta vaikuta ellei seuraavassa aallossa tule jotain ihan muuta ja yllättävää.

Positiivista on se, että kaupungin virkailijat eivät ole toistaiseksi poistaneet teosta paikalta ja sen kohtaloa pohditaan kaikessa rauhassa. Saattaisin veikata, että tällä hetkellä tämä on ihan hyvä turistirysä, jossa on kaikki maailman stopit, gymit ja luret. Tuolla kelpaisi heitellä niitä pokepalloja pelaajien päälle.

 

Koska elämme ajassa, jossa jokaisesta sarjakuvafilmatisoinnista tehdään pornoparodia ei tarvinnut kauaa odottaa puhtaasti aikuisille suunnattuja sovelluksia Pokémonista. Pokemon Gon inspiroimat Pokémoan-dildot näyttäisivät olevan todellisuutta. Kuten niin usein, kaikki haluavat siivunsa (lisää aiheesta: http://dangerousminds.net/comments/pokemon_go_inspired_dildos_are_finally_here)
Koska elämme ajassa, jossa jokaisesta sarjakuvafilmatisoinnista tehdään pornoparodia ei tarvinnut kauaa odottaa puhtaasti aikuisille suunnattuja sovelluksia Pokémonista. Pokemon Gon inspiroimat Pokémoan-dildot näyttäisivät olevan todellisuutta. Kuten niin usein, kaikki haluavat siivunsa (lisää aiheesta: http://dangerousminds.net/comments/pokemon_go_inspired_dildos_are_finally_here)

 

Jaa tämä:

JUO KANSAKUNTA

Kun Budweiserin nimi muutettiin Americaksi, luulin kohdanneeni erityislaatuista hulluutta. Sitten muistin Karjala-oluen ja Suomi-viinan.

Kellepä tulisi
yllätyksenä se, että Amerikan Yhdysvalloissa ratsastetaan kansallistunteella ja omalla erinomaisuudella. Sitähän amerikkalaiset tekevät ja ovat osanneet sen saman ajatuksen meillekin myydä t-paitojen printeissä ja viihdeteollisuuden sokerikuorrutetussa propagandassa. Hyvää työtä, jenkit!

Hieman silti yskiskelin tässä taannoin, kun luin, että jättipanimo Anheuser-Bush vaihtaa ikonisen Budweiser-oluen nimen Americaksi. Siis ihan oikeasti. Juo kansakunta, juo unelma, juo.

Nimenvaihdos on väliaikainen, voimassa marraskuuhun saakka ja koskee ainoastaan oluttölkkien kylkiä.

Ameribud.
Ameribud: ”America’s No. 1 full-flavored lager is taking its longstanding tradition of patriotic packaging even further this summer by replacing ’Budweiser’ with ’America’ on the front of its 12-oz. cans and bottles”, yhtiön tiedotteessa selitettiin. Siis ihan for realz.

Tiedotteessaan firman varatoimitusjohtaja Ricardo Marques todisti väkevästi:

”We are embarking on what should be the most patriotic summer that this generation has ever seen, with Copa America Centenario being held on U.S. soil for the first time, Team USA competing at the Rio 2016 Olympic and Paralympic Games. Budweiser has always strived to embody America in a bottle, and we’re honored to salute this great nation where our beer has been passionately brewed for the past 140 years.”

Oluttölkin muutkin tekstit on muutettu ja siellä on vähän sitä sun tätä tilkettä liittyen Yhdysvaltain historiaan. Naama sulaa ja tekee pahaa.

Vaikuttavatkohan käynnissä olevan presidenttiskabojen esivaalit myös siihen, että käsillä on kaikkien aikojen patrioottisin kesä Yhdysvalloissa. Ei voi tietää. Itse ehkä olisin sanonut, että kesästä tulee pateettisin seurattuani Trumpin kohellusta, mutta mistäs minä tietäisin. Enhän minä saa edes äänestää niissä vaaleissa. Onneksi saan juoda olutta.

"Make Budweiser great again!"
”Make Budweiser great again!”

Yllättyisittekö muuten, jos kertoisin, että presidenttikandidaatti Trump ehtikin jo ottamaan kunnian tästä nimenvaihdoksesta? Tuskin. Kun Fox Newsin toimittaja tiedusteli Trumpilta, että oliko hänellä jotain tekemistä tämän kanssa, Trump vastasi (tietenkin) että: ”He ovat niin haltioituneita siitä, mitä meidän maastamme tulee, että he päättivät vaihtaa nimen jo etukäteen.”

Tietenkin.

Kun tässä nytten sitten olen hulluuden partaalla tämän hulluuden kanssa, tajusin kuitenkin hienoisen itsereflektion kautta, että samaa hulluutta meilläkin piisaa yllin kyllin.

Karjala-olut on MM-skabojen aikaan taas huolehtinut siitä, että Suomen lippu liehuu kaljapullojen lomassa kun kiekkoilijat kiekkoilee. Ja Suomi-viina oli viime vuonna litramäärällä mitattuna Alkon neljänneksi suosituin juoma. Tallinnassa jos katsoo viunatarjontaa, niin siellähän ovat rivissä marsalkka Mannerheimilla ja talvisodalla myytävät viinat.

Tulisi Suuri muinainen ja huuhtoisi tämän kaiken pois.

Minna L. Henriksson: North State, yksityiskohta.
Minna L. Henriksson: North State, yksityiskohta.

Tästä palautuu myös mieleen Minna Henrikssonin installaatio North State vuodelta 2008. Henriksson oli kerännyt sekalaisia tuotepakkauksia, jotka kaikki ratsastivat kansallistunteella – ja siis liittyivät juurikin Suomeen.

Installaation tuotteet ulosmittasivat kansallisvaltioomme yhdistettäviä positiivisia tuntemuksia ja pyrkivät näin hyökkäämään kuluttajien tunnekeskuksiin. Ne pyrkivät henkimään kukin tavallaan jotain myyttistä suomalaisuutta ja monet tuotteista myyntilukujen valossa siinä onnistuivatkin.

Silvia Hosseini kirjoitti installaatiosta tuoreeltaan Mustekalaan:

Teos näyttää, kuinka kansallismielisillä viesteillä houkutellaan kuluttajia. Viestit voivat olla hienovaraisia, silloin ne kätkeytyvät arkiseen kuvastoon: jogurttipurkkien pyöreisiin puolukoihin, kivennäisvesipullon sinivalkoiseen etikettiin ja perunamuhennopakkauksen kylkeen, jossa tomera mummo hymyilee tuttavallisesti ruudullinen esiliina yllään. Viestit välittyvät myös paketeissa ja mainoksissa olevien kuvien ja tekstien kliseisen suomalaisista maisemista. Vesi, tunturi ja viljapelto ovat tyypillisiä miljöitä, ne esitetään useimmiten sellaisinaan, ihmisistä tyhjinä ja kutsuvina. Toisinaan maisemissa patsastelevat suomalaisen kulttuurin ja kirjallisuuden myyttiset hahmot – tai vaaleahiuksiset, reippaat ja ryhdikkäät tavikset.

Installaation tuote-etikettien ja mainosten tekstit ovat täynnä kansallisuutta korostavia adjektiiveja. Laadusta kertovat sanat: vahva, korkealuokkainen, kirkas, puhdas ja täysi, on tuotteissa liitetty alkuperästä kertoviin adjektiiveihin, joita ovat perinteinen, hämäläinen, kotimainen, alkuperäinen ja suomalainen. Aina tehokas retoriikka ei tunnu edes vaativan laatusanaa: myymälän marjatiskissä voi lukea ytimekkäästi vain: ’SUOMI.’

Suomalaisina markkinoidaan myös tuotteita, joiden alkuperä on selkeästi jossain toisessa maassa tai kulttuurissa. Kahvi on valikoitu ’suomalaiseen makuun”’ja hampurilainen on ’maajoukkuehampurilainen’. Suomalaisuutta korostetaan myös niissä tapauksissa, joissa tuotteen omistus on siirtynyt ulkomaille: Dansukkerin sokeripakkaukseen tuli pian omistajanvaihdoksen jälkeen sinivalkoinen väritys ja kaksi Suomen lippua.”

Minna L. Henriksson: North State
Minna L. Henriksson: North State

Ei kai tästä kaikesta voi muuta päätellä, kuin että me kuluttajakansalaiset olemme keskimäärin aika helposti vietävissä ja todella urpoja. Ja sitä meiltä siis mitä ilmeisimminkin halutaan, kyllähän me muuten ihmiskuntana parempaankin pystyisimme (olemme sentään lentäneet kuuhun, halkaisseet atomin ja kaikkea).

Juokaa siis itsenne kunnon kansalaisiksi!

Ikuinen klassikko: Canal+, Karjala-olut, Karjala takaisin ja jatkosota. Koska miksipä ei ja onhan urheilu sillai tavallaan sotaa ja kyllä tämä kunnioittaa veteraaneja ja vähän niinku veretaanejahan noi pelaajatkin ovat ja kukapa meistä nyt ei seuraisi Mertarantaa teräsmyrskyyn.

Jaa tämä:

Suomi-brändi vessasta alas?

Viime viikolla natsit ja valtio vetivät Suomen nimen lokaan jopa latinaksi.

Vuonna 2008  ulkoministeri Stubb asetti arvovaltaisen valtuuskunnan miettimään Suomen maabrändiä. Onhan se tietysti ihan järkevää pohtia näitä asioita hieman teoreettisemminkin. Välillä kuitenkin tuntuu siltä, että on hieman turha kauhoa vettä pois veneestä, jos samalla porataan reikiä saman veneen pohjaan.

Viime viikolla uutisvirtaani dominoi kaksi tapahtumaa, jotka molemmat liittyivät Suomeen ja levisivät maailmalle. Toinen näistä tapahtumista oli valtion omaa tekoa, toinen puolestaan sai lisäpontta muuan kansanedustajan ja vallankumouksellisten kansallissosialistien veljeilyn myötä.

Miten meni noin niinku omasta mielestä?
Miten meni noin niinku omasta mielestä?

Ensimmäinen Suomi-uutinen on tietenkin natsien mielenosoitus Jyväskylässä, jonka päätteeksi nämä oman elämänsä patriootit pahoinpitelivät sivullisia. Tuon tapauksen ei olisi pitänyt tulla yllätyksenä kenellekään, mutta näinpä vaan tuli. Poliisiylijohtaja Kolehmainen ilmoitti yllättyneensä ja samaa ovat toistelleet monet muutkin.

Tämä yllättyneisyys ei olisi niin yllättävää, mikäli sama ryhmä ei olisi viimeisen parin vuoden aikana syyllistynyt muun muassa Pride-kulkueeseen kohdistuneeseen kaasuiskuun (88 uhria), puukotukseen, pahoinpitelyihin ja öykkäröintiin kokoomuksen vaaliteltassa sekä kirkkopäivillä.

KUVA 2
Tämä herätti hilpeyttä sosiaalisessa mediassa (http://on.fb.me/1HkQXvo)

Sen lisäksi että tuo riehuminen on totaalisen perseestä, se sai huomiota maailmalla. Normaalin uutisoinnin lisäksi esimerkiksi liikematkoihin ja kokous- sekä tapahtumajärjestelyihin keskittynyt kansainvälinen (ja ilmeisen suuri) CWT-matkatoimisto lähetti Suomessa oleville tai tänne aikoville asiakkailleen varoituksen natsien väkivallasta. Tämä samalla, kun liike- ja kongressimatkalaisia paksuine lompakkoineen yritetään haalia tänne kaksin käsin.

Maan poliittinen johto on ollut perin hiljainen näiden tapahtumien edessä. Ulkoministeri Soini lähti Kuninkuusraveihin kyttäämään hevosia ja syömään possua.

Onneksi saamattomien ja sanattomien poliitikkojen vastapainoksi saimme Meillä on unelma -tapahtuman, joka levisi maailman medioihin verrattoman tehokkaasti (mm. Washington Post, New York Times). Vapaaehtoisvoimin toteutettu tapahtuma taisi tuoda parempaa peeärrää kuin maabrändityöryhmän fantastinen unelmahöttö luomusta ja merellisyydestä.

Toinen viime viikon Suomi-uutinen liittyi valtion omistamaan monitoimimurtaja Fennicaan, jonka korjaukset saatiin valmiiksi. Fennica vaurioitui aikaisemmin kesällä seikkailtuaan pohjoisilla merialueilla osana Shellin öljynetsintäoperaatiota ja joutui nilkuttamaan korjattavaksi Portlandiin.

Tapaus sai runsaasti huomiota maailmalla, seurataanhan Shellin tekemisiä hyvinkin tarkasti. Ehkä meidän suomalaisten pitäisi olla tyytyväisiä siitä, että tuon selkkauksen kohdalla valokeilassa on lähinnä Shell. Ja samoin me voimme ehkä olla tyytyväisiä siitä, että Suomen latinankielinen nimi, Fennia, ei ole erityisen tunnettu maailmalla. Olisihan se perin noloa, jos tuo nyt parjatun monitoimimurtajan nimi olisikin johdettu maamme englanninkielisestä nimestä.

Maabrändityöryhmä epäilemättä muistaa kiittää laivan nimeämistoimikuntaa joka ei läiskännyt laivalle nimeä The Finn tai jotain vastaavaa.

Tässä sitä Suomi-kuvaa rakennetaan.
Tässä sitä Suomi-kuvaa rakennetaan.

Korjausten valmistuttua viime viikolla, Fennican oli määrä suunnata suorinta tietä takaisin öljynetsintään. Greenpeacen aktivistit kuitenkin estivät sen etenemisen roikkumalla valjaiden varassa sillalta, joka ali aluksen oli kuljettava. Aktivistit onnistuivat viivyttämään laivan etenemistä noin 40 tunnin ajan, kunnes kapteeni päätti alittaa sillan henkilövahinkojen riskeistä huolimatta.

Tätä suomalaisten murtajien vuokraamista öljynetsintäoperaatioihin on arvosteltu hyvinkin voimakkaasti jo pidempään muutamastakin ihan perustellusta syystä. Ensinnäkin on ihan perusteltuja syitä jättää arktisilla merialueilla olevat fossiiliset polttoaineet rauhaan ympäristösyistä – ilmastonmuutos jyllää näet. Myöskin porausolosuhteet alueella ovat niin riskaabelit (kuten Fennican vaurioituminenkin osoittaa), että vahinkojen mahdollisuus on hävyttömän suuri ja vahingontorjunta lähinnä mahdotonta. Se, että meidän suomalaisten veronmaksajien omistamaa alusta käytetään noissa operaatioissa on perin raivostuttavaa. Mahdollista suuronnettomuutta seuraavien korvausvastuiden ulottuminen valtion kirstulle on pohdittu, mutta liekö siitäkään riskianalyysiä tehty – tai ainakaan julkistettu.

En ole onnistunut löytämään mistään Fennican omistavan Arctia Shippingin ja Shellin välistä sopparia. Tuskinpa se julkinen onkaan. Ilmastonmuutoksesta ja ympäristöstä huolestuneiden kukkahattutätien lisäksi muitakin veronmaksajia luulisi kiinnostavan noiden projektien tuotot. Onko tullut hyvät hillot? Riittävätkö nämä keikat maksamaan monitoimimurtajien tavallisia murtajia kalliimman hankintahinnan? Kuka maksaa öljynetsinnässä tulleet vauriot, jääkö Arktia Shipping ollenkaan voitolle tästä reissusta? Kannattiko?

Mitä näistä uutisista pitäisi sitten olla mieltä? Vaikka valtion edustajat eivät välittäisi ympäristökysymyksistä tai rasistien natsilarppaamisesta, niin pitäisikö heidän pohtia edes maamme imagosta?

Sunnuntain Hesarissa oli monen sivun juttu siitä, kuinka Tukholma ja Kööpenhamina imevät turisteja ja Helsingille jää vain murusia. Viime viikon uutiset eivät välttämättä auttaneet tässä kamppailussa.

Jaa tämä: