poptaide

Warhol – poptaiteilija ja häirikkö

Elu pärast supipurki, eli Life After the Soup Can -näyttely Pärnussa sukeltaa Andy Warholin leffa- ja videoteoksiin – eikä pääsymaksu museoon ole kuin neljä euroa (hyvä järki!).

Kaupallisuudesta ja monimielisistä merkityksistä intoillut Andy Warhol (1928–1987) olisi innostunut Pärnun museon seudusta. Ihmisvirrat seikkailevat pois hiekkarannalta ja terasseilta kohti taide-elämyksiä megalomaanisten, nyky-Viron tyyliin ankaran jyhkeiden kauppakeskusten välistä. Jos harhautuu sivukadulle, maisema on kuin pohjoissatakuntalaista jättömaata, seutua jossa taloilla on vain takapihaa.

Warholin videoihin, filmeihin ja installaatioihin keskittyvän näyttelyn saaminen Pärnuun osoittaa, miten pienikin museo voi tehdä kaikenlaista kunnianhimoista ja arvokasta, kunhan kuraattoreiden taidot riittävät ja mesenaatit osuvat kohdalle – tässä tapauksessa ainakin Viron ja Yhdysvaltain pienet ja suuret valtiolliset rattaat.

13906753_10155026815998942_9064651462650256305_n

 

13895242_10155026812993942_7451576248774825956_n

Warhol on töidensä kautta tämän päivän kulttuurihäiriköitä. Hassua: vaikka pop-taiteen piti monen mielestä olla ohimenevä ilmiö, koska se kommentoi kertakäyttökulttuuria ja pinnallisesti objektivoituja selluloiditähtiä, Warhol jättikin taiteeseen pitkään kestäviä jälkiä.

”Tulevaisuudessa jokainen on 15 minuutin ajan maailmankuulu”, on yksi hänen siteeratuimpia heittojaan – vaikka on myös kiistetty Warholin ikinä sanoneen moista, kuten tässä Smithsonianin jutussa. Niin tai näin, oraakkelinomainen Warhol olisi varmasti innostunut digitaaliajan verkkojen mahdollisuuksista.  Youtube, blogialustat sekä miljardiyleisöille saavutettavissa olevat jakelukanavat Facebook ja Twitter osoittavat, että pandojen ja kissojen ohella maailmanmaine on monen alun perin tuntemattomankin  ihmisen ulottuvilla.

13876250_10155026813058942_3871644329474030536_n
Warhol häiriköi Pärnun keskustan kävelykadulla.

Pärnun Warhol-näyttelyn mainos mukailee yhtä artistin tunnetuimmista pop-taideteoksista. Warhol oli ihastunut Campbell’s -keittojen tölkkeihin niin paljon, että halusi maalata kaikki sarjan maut. Vuonna 1962 valmistunut Campbell’s Soup Cans koostuu 32:sta akryylivärillä kankaalle maalatusta pikkutarkasti ja tietenkin kaksiulotteisesti kuvatusta soppatölkistä. (Teoskokonaisuus on esillä New Yorkissa Modernin taiteen museossa Momassa.) taiteilija innostui teoksestaan niin, että vedosti siitä kohta julisteita.  Keitto oli aluksi ikonisoitu teokseksi museon seinälle ja pian julisteena se palasi yhä useamman ulottuville.

Warhol näytti taiteellaan konkreettisesti mitä popkulttuuri on: hirviö oli luotu, pop oli myös populismia – töistä oli tullut kaiken läpäisevää valtakulttuuria. Kaikille tutut visuaaliset elementit Marilyn Monroen loputtomiin hyväksikäytetyistä kasvoista unohtumattoman kurvikkaaseen limupulloon tasa-arvoistivat tasapäistämällä kansakuntaa: kokispulloja Warhol kopioi taideteokseensa, koska hänestä oli mahtavaa että niin tavallinen kansa kuin mailman mahtavimman maan, Yhdysvaltain presidentti ja jopa – ooh ja aah – Liz Taylorkin tiesivät mitä se on ja joivat samaa juomaa.

13680880_10155026815993942_3549580802785916605_n
Elokuvaa Pärnumuuseumissa. Warhol (ruudussa ylh. oik.) itsekin sai kuuluisuutta. Ja paljon enemmän kuin 15 minuuttia.

Mick Jaggerin vaimo, artisti itsekin ja supermalli Jerry Hall. Poptähti Debbie Harry. Supermalli Paulina Porizkova. Poppari Bryan Adams. Vasta paljon myöhemmin supermaineeseen nousseet kitaristilegenda Frank Zappan jälkikasvut Moon ja Dweezil Zappa. Suloinen 80-luvun tyyppirockbändi Curiosity Killed the Cat.

Muun muassa he  saivat Warholilta palan maailmanmaineen makeaa kakkua Pärnu Muuseumissa esillä olevassa elokuvassa Andy Warhol’s 15 minutes (1986).

Warhol oli tsekkiläissyntyisen kaivosmiehen poika Pittsburgista, ja poptaide nosti hänet New Yorkin kuumimman taidepöhinän ja jetsetklubielämän keskelle. Amerikkalaisia unelmia innoituksenaan käyttänyt ujo kriitikko eli unelmaa totisesti itsekin.

Kuten Pärnun näyttelystä käy ilmi, 1980-luvulla Warhol keskittyi elokuvataiteeseen. Hänen työpajansa oli nimeltään ”Factory”, tehdas, koska teokset syntyivät kuin liukuhinalta. Artisti suolsi ulos uusia teoksia lähes päivittäin.

Pärnun näyttelyn kuraattorit Marian Kivila ja Sandra Jõgeva ovat haastatelleet Warholin ystäviä näyttelyä varten. Näitä hulppean hauskoja keskusteluja voi seurata näyttelyssä luurit korvilla tallennetta katsellen, 1960-luvun nojatuolissa istuskellen.

Toimittaja John Giorno antaa tallenteessa hyvän syyn Warholin tuotteliaisuudelle: ”Hän pelkäsi kuolemaa.”

 

13912532_10155026836748942_4427172126424656018_n

Pärnu Muuseum, os. Aida 3.  Kyseessä on sekä historiallinen museo että taidemuseo. Alakerrassa on pieni museokauppakin, jossa (nyt) Warhol-tuotteita ja virolaisia käsitöitä. Ja tietysti talossa on kahvila!

Muuseum sijaitsee ihan Pärnun keskustassa lähellä Bussijaamia eli linja-autoasemaa, vanhaa keskustaa (kuten Rüütlin kävelykatua) ja infernaalisen megalomaanista kauppakeskusta Port Arturia.

Avoinna ti–su kello 10–18 ja kesäaikana elokuun loppuun kello 18.30 asti. Hinnat: aikuiset 4 e, lapset 2 e, perhelippu 10 e. Opiskelijat ja eläkeläiset 3 e.

 

Jaa tämä:

Bonkin saaga

Kone, joka näyttää koneelta, ei välttämättä ole kone. Taide, joka ei näytä taiteelta, voi olla kiinnostavaa taidetta.

Bonk-taiteen ytimes­sä ovat koneet, jotka eivät toimi, ja yritys, jota ei ole. Bonkin saaga sai alkunsa 1980-luvun loppupuolella, kun Alvar Gullichsenin piti tuottaa veistoksia osana opintojaan Kuvataideakatemiassa ja veistosten tekeminen vanhoista koneenosista tuntui omimmalta.

Sittemmin veistosten ympärille kasvoi poikkitaiteellinen kokonaisuus ja suurnäyttely.

”Voisin kuvitella, että Bonkin tulkinta muuttuu sitä mukaan kun maailma muuttuu”, Gullichsen ­toteaa Helsingin kaupungintalon neuvotteluhuoneessa.

Bonk Business Inc. on kokonaistaide­teos, jossa veistokset, manipuloidut kuvat, yritysgrafiikka ja tarina kietoutuvat surrealistiseksi kokonaisuudeksi. Kaupungintalon Virka-galleriassa, Bonk Expon avajaisissa yleisölle jaettiin Learning Patch -laastareita, jotka otsaan liimattuina luovuttavat ”hormoneja” sekä ”neurotransmittereita” aivoihin. Bonk näyttää aidolta, mutta ei sitä ole –  vastuu on aina katsojalla.

”Perusresepti näyttelyssä on se, että on joku härveli, joka näyttää vaikka satavuotiaalta. Sen vieressä on samanikäisen näköinen kuva, jossa on se sama kone, ja esittelyteksti koneelle”, Gullichsen avaa konseptiaan.

Vuonna 1915 massiivisten revontulien ­huumaama Pärre Bonk teoretisoi elektromagneettiset aallot, jotka hän nimesi Van Goghin kentäksi. Nämä aallot yhdessä kosmisten säteiden kanssa antavat tarvittavan nosteen Bonkin meteorologiselle BK-50-pallolle.
Vuonna 1915 massiivisten revontulien ­huumaama Pärre Bonk teoretisoi elektromagneettiset aallot, jotka hän nimesi Van Goghin kentäksi. Nämä aallot yhdessä kosmisten säteiden kanssa antavat tarvittavan nosteen Bonkin meteorologiselle BK-50-pallolle.

”Kun lanseerasimme ensimmäiset Bonk-koneet vuonna 1989 debyyttinäyttelyssäni Galleria Krista Mikkolassa, sitä pidettiin ylikuumentuneen talouselämän satiirina. Kun  Bonk juhlisti 100-vuotista historiaansa Porin taidemuseon suuressa näyttelyssä vuonna 1993, oli lama ja teoksia tulkittiin sen valossa”, Gullichsen kertoo.

Vuonna 2016 teokset ovat jälleen saaneet uuden tulkinnan.

”Bonk Expon avajaisissa puhunut suurlähettiläs Petri Tuomi-Nikula totesi, että maailma on muuttunut entistä enemmän Bonkin kaltaiseksi – fiktion ja toden raja on hämärä niin politiikassa kuin bisneksessäkin.”

Gullichsen ei anna valmista tulkintaa tai lukuohjetta katsojalle.

”Taiteilijalla saattaa olla tietyt motiivit, mutta yleisö voi löytää teoksista ihan toisia merkityksiä –  yleisön tulkinnat ovat toinen osa tästä yhtälöstä. Henkilökohtainen intentioni Bonkin suhteen oli alkujaan puhtaasti surrealistinen.”

Kuvitteellisilla brändeillä leikittely ja fiktiivisen maailman luominen tuntui taiteilijasta ”älyttömän hauskalta”. Odotuksista poikkeava taidekonsepti myös puhuttelee yleisöä, joka ei taiteen pariin tavallisesti hakeudu.

Sen huomaa myös kaupungintalolla: läpi haastattelun turistit häärivät ja kuvaavat Bonk-koneita neukkarin ikkunan toisella puolella.

”Bonk on esimerkki siitä, kuinka katsojalle voi esitellä taidetta, joka ei näytä taiteelta.”

Tämäkin mainio Bonk-tuote, Raba-Hiff Quasar OQ-172, on nähtävissä Helsingin Virka-galleriassa.

Perheyritykseksi esitelty Bonk-yhtiö on ollut alusta alkaen poikkitaiteellisen yhteistyön tulos.

”Richard Stanley on konseptualistimme. Hän vastaa teksteistä ja tarinoista ja on paneutunut mainosmaailman koukeroihin. Minä en ole niinkään kiinnostunut mainonnasta, vaan minua kiinnostavat ensisijaisesti luova prosessi ja sen vaiheet – minä näen tässä veistoksia, grafiikkaa ja valokuvataidetta.”

Stanley oli myös mukana ideoimassa Bonkin anjovisteknologiaa. Monet Bonk-koneet perustuvat (kuvitteellisen) Perun jättianjoviksen (lat. Engraulis Baltica) prosessointiin. Jopa 1,8-metrisiksi kasvavista silleistä jalostetaan päihdettä, garumia, joka oli muun muassa ­Leninin suosios­sa – ja kaappasipa Rasputin garumin seireeninkutsun avulla tsaarin hovin haltuunsa. Ruotsissa garum-­nuuska oli kuuminta hottia 1800–1900-lukujen taitteessa, ja vuonna 2011 hallusinogeenistä garumia myytiin yli miljardi litraa.

”Olimme saaristossa päre­kattot­alkoissa Richardin kanssa. Siinä katolla keskustelimme – kuten aina – niitä ja näitä, ja niin anjovis­konsepti syntyi. Siis ajatus siitä, että­ kokonaisen yritysmaailman lisäksi tässä olisi jonkinnäköinen luonnontieteellinen fiktiivinen aspekti. Siinä katonharjalla Bonk-perheen imperiumi sai alkupläjäyksensä.”

Bonk-yhtiön perustaja Pär Bonk sai surmansa Siperiassa vuonna 1908 anjovisdynamon räjähdyksessä. ­Generaattorin toiminta perustui magneettikenttää kiertävien anjovisten tuottaman energian talteenottoon. Bonk-koneiden selityksissä anjovisjalosteet toistuvat loputtomasti, ja anjovispohjaiset innovaatiot ovat johtaneet mullistaviin luonnontieteellisiin löytöihin. Niihin lukeutuu muun muassa ennen tuntemattomien biomagneettisten sähköaaltojen havaitseminen.

Tämä ei ole kontti. Bonk Expo on levinnyt myös kaupungintalon ulkopuolelle, Kauppatorille. Kuten Bonkin defunktionalisoitujen koneiden ja ratkaisujen linjaan kuuluu, tällä kontille ei ole mitään konkreettista funktiota., Tämä onkin herättänyt keskustelua (kuten taiteen kuuluukin). Esimerkiksi Helsinki Bike Tours on anonut lupaa tuohon samaan paikkaan sijoitettavalle kontille, jota käytettäisiin turisteille vuokrattavien polkupyörien säilyttämiseen. Lupaa ei pyöräyrittäjille ole hellinnyt.  On selvää, että taidetta ja liiketoimintaa ei tule vertailla keskenään eikä asettaa tarpeettomasti vastakkain. Siltikin merelliseen miljööhön sopiva Bonk-kontti muistuttaa, että kyllähän tuohon yritystoimintaa tukeva väliaikainen konttikin sopisi oikein somasti.
Tämä ei ole kontti. Bonk Expo on levinnyt myös kaupungintalon ulkopuolelle, Kauppatorille. Kuten Bonkin defunktionalisoitujen koneiden ja ratkaisujen linjaan kuuluu, tällä kontille ei ole mitään konkreettista funktiota. Tämä on herättänyt keskustelua (kuten taiteen kuuluukin). Esimerkiksi Helsinki Bike Tours on anonut lupaa tuohon samaan paikkaan sijoitettavalle kontille, jota käytettäisiin turisteille vuokrattavien polkupyörien säilyttämiseen. Lupaa ei pyöräyrittäjille ole hellinnyt.
On selvää, että taidetta ja liiketoimintaa ei tule vertailla keskenään eikä asettaa tarpeettomasti vastakkain. Siltikin merelliseen miljööhön sopiva Bonk-kontti muistuttaa, että kyllähän tuohon yritystoimintaa tukeva väliaikainen konttikin sopisi oikein somasti. (Pahoittelut maailman huonoimmasta kuvasta, kännykameran linssi on snadisti kurassa – yritän joutessani kipaista paikalle oikean kameran kanssa)

Ensimmäiset Bonk-koneet olivat Gullichsenin itse rakentamia, mutta omat käden taidot eivät kuitenkaan riittäneet tyydyttämään hänen vaatimustasoansa. Niinpä hän hankki pian apua veistosten toteuttamiseen

”Henrik Helpiön myötä koneiden tekninen taso nousi uudelle tasolle, ja niihin tuli ihan uutta arvokkuutta.”

Eri aikakausia Bonkin yli 100-vuotisesta historiasta edustavat koneet on tehty uskollisesti: kunkin aikakauden tekniikkaa on kunnioitettu ja ajalle tyypillisiä osia hyödynnetty. Vaikka koneet ovat fiktiivisiä, ne edustavat monella tavalla arkkityyppejä aikakautensa teollisesta muotoilusta. Erityistaitojen tarpeen lisäksi Gullichsen huomauttaa, että yhden taiteilijan resurssit eivät olisi riittäneet koko Bonk-tuoteperheen ja siihen liittyvien tuottamiseen.

Gullichsenin erityismaininnan ansaitsevat mukana kulkeneet valokuvaajat Magnus Scharmanoff, Magnus Weckström ja Olli Lehtinen – mutta myös lukuisat tutut ja kylänmiehet, jotka ovat väsymättä poseeranneet Bonk-mainoksissa, -julisteissa ja -videoissa.

Tuskin mikään näyttää enemmän surffaukselta ja skootterilta kuin Bonkin Surf Scooter 1957. Tämän saattaisi jopa nostaa edustamansa aikakauden ikonisimman teollisen muotoilun kaanoniin. Skootterin perä on rakennettu ylösalaisin käännetystä vanhan Mercury-perämoottorin osasta.
Tuskin mikään näyttää enemmän surffaukselta ja skootterilta kuin Bonkin Surf Scooter 1957. Tämän saattaisi jopa nostaa edustamansa aikakauden ikonisimman teollisen muotoilun kaanoniin.
Skootterin perä on rakennettu ylösalaisin käännetystä vanhan Mercury-perämoottorin osasta.

Edellä esitetty väite Bonkin hiljaiselosta on sikäli väärä, että Bonk-museo on toiminut Uudessakaupungissa vuodesta 1994 alkaen. Suomessa ei ole montaa elossa olevaa taiteilijaa – ITE-skenen ulkopuolella –  jonka taiteen varaan on perustettu oma museo. Gullichsen ei suostu ottamaan tästä kunniaa itselleen. Hän näkee Bonkin ryhmätyöskentelyn tuloksena, eikä hän osallistu henkilökohtaisesti mu­seon toimintaan tai pyörittämiseen.

”Porin taidemuseon suuren näyttelyn yhteydessä Uusikaupunki sai osakseen huomiota. Valtaosa koneista oli rakennettu siellä, ja myös monet näyttelyn kuvista oli otettu siellä. Kaupungin kulttuuriväki sai idean museosta ja kaupunki innostui. Museolle tarjottiin vanha sähkökeskus käyttöön.”

Museossa pidetään asiaan kuuluvasti yllä illuusiota aidosta yrityshistoriasta, ja oppaatkin tuntevat Bonk-yhtiön kuvitteellisen tarinan etu- ja takaperin. Museon voi nähdä yhtenä isona installaationa ja henkilökunnan esityksen performanssina. Vasta kierroksen lopussa kävijöille paljastetaan –  tarvittaessa –  että kaikki on puhdasta palturia.

Harvemmin museokävijät suuttuvat vedätyksen paljastuttua.

BONK EXPO 2016 Helsingin -Virka-galleriassa 11.9. asti.

www.bonkcentre.fi

Jaa tämä: