Psyke

Keravan purkutalo: Menestyvän taideprojektin salaisuus kiinnostaa

Taiteen kotitalo -näyttelyn suosio on ylittänyt kaikki odotukset. Samalla kun mietimme menestyksen salaisuutta voimme myös huomata, että Kerava sai käsittämättömän näkyvän mainoskampanjan käytännössä ilmaiseksi.

Keravalla kuun alussa avattu Taiteen kotitalo -näyttely on ollut ällistyttävä menestys. Oheisessa, kaksi viikkoa näyttelyn avaamisen jälkeen otetussa kuvassa jono luikertelee kauas sisäänkäynniltä. Käytännössä jono on ollut tuollainen joka päivä ja talon päiväkapasiteetiksi on vakiintunut 600-650 kävijää. Iltapäivällä kahden aikoihin henkilökunta vie kyltin jonon viimeisenä olevalle: kyltissä kerrotaan että hän on viimeinen joka taloon sinä päivänä ehtii.

Nää ihmiset jonottaa näin joka päivä. Ja hyvä niin.
KUVA: Joni Nordström

Vastaavaa olemme nähneet viime vuosina lähinnä Amos Rex -museon avajaisnäyttelyn jonojen kiertäessä Lasipalatsia ja Helsingin uuden keskustakirjosta Oodin jonojen yletyttyä aina Rautatientorin vieressä olevalle Elielinaukiolle saakka.

Tämä suosio on tietenkin huikean hienoa ja mieluummin minä näen ihmiset jonottamassa taidetta kuin jotain krääsää kauppakeskuksessa tai ämpäreitä. Itseäni kiinnostaa kuitenkin tällä hetkellä se, mikä tässä nimenomaisessa projektissa on se, mikä synnytti yleisöryntäyksen. Tätä täytyy epäilemättä pohtia moneen kertaan ja varma vastaus tuskin koskaan selviää. Jo tässä vaiheessa on kuitenkin selvää, että jotain poikkeuksellista on tapahtunut.

Esimerkiksi muutaman vuoden takainen Purkutaide-projekti Keravan keskustan ostoskeskuksessa oli massiivinen ja tykätty, mutta ei se tämmöistä maniaa ja mediahuomiota synnyttänyt. Taiteellisesti tämä viimeisin Purkutaiteen inkarnaatio on kyllä kiinnostavin ja siitä voimme omalta pieneltä osaltamme kiittää edesmennyttä taidekriitikko Otso Kantokorpea.

”Vuonna 2018 Helsingin Kyläsaaressa Purkutaide koristeli moottoripyöräkerho MC Bandidoksen entisen päämajan. Häiriköt-päämaja järjesti talossa tilaisuuden, jossa Jouni Väänänen pääsi keskustelemaan tekemisistään taidekriitikko Otso Kantokorven kanssa. Tuossa keskustelussa heitettiin ilmaan haaste tyylilajien laajentamisesta ja haaste laskeutui hedelmälliseen maaperään.

Kantokorpi menehtyi viikko tuon keskustelun jälkeen, mutta nyt hänen esittämä visio on nähnyt päivänvalon.”

Mutta en minä usko, että tämä täysin ennen näkemätön yleisöryntäys olisi seurausta tuosta taiteenkirjon laajentumisesta. Jotain muuta tässä on nyt tapahtunut. Korona-virus epäilemättä näyttelee jotain osaa tässä menestyksessä kun lähialuematkailu on herättänyt kiinnostusta.

Tämä koronan osuus menestyksessä on kyllä sikäli lystikäs, että virus oli lähellä kaataa koko projektin. Sovitut ulkomaalaiset taiteiijavierailut peruuntuivat ja samoin talon korjaustalkoot.

Jollain on ollut tarve ja jollain visio. Joku on tämän suunnitellut ja joku suunnitelman hyväksynyt. En kuitenkaan tajua, mitä tällä olisi tarkoitus saavuttaa.

Kiinnostavaa tätä on pohtia myös kuntasektorin markkinointiprojektien vinkkelistä.

Lähinnä kaikki Suomen kunnat mainostavat itseään tavalla tai toisella – jotkut houkuttelevat asukkaita, toiset turisteja ja kolmannet investointeja. Jotkut houkuttelevat kaikkia edellä mainittuja ja vielä monia muitakin.

Varsinkin pienemmät kunnat ovat kehitelleet itselleen erilaisia sloganeita näiden markkinointiponnistelujen tueksi. On hienoa tietää, että Suomessa on muun muassa ”hyvä paikka elää ja asua”, ”rajattomien mahdollisuuksien kaupunki”, ”Kuntien Kermaa”, ”Swingaava Savon Pariisi”, ”Paikka asua ja elää!” sekä ”Luomu-Suomen Pääkaupunki”.

Nämä ponnistelut näyttävät usein lähinnä hirveiltä. Kun pystytin helmikuussa näyttelyitäni Mikkelin taidemuseoon, näkyi museon taukotilan ikkunasta kaupungin oma mainoslakana, jossa kerrottiin että ”Siellä tapahtuu missä Mikkeli”. Joka ikinen kerta mietin, että ketä tämän on tarkoitus puhutella ja miten tämä vakuuttaa.

Joukko paikallisia poliitikkoja suhtautui hankkeeseen skeptisesti ja myös jakoi näkemyksensä auliisti. Väänäsen kipparoiman projektin lopputulos asettaa nillityksen oikeaan valoon.

Kerava on muuten mainostanut itseään sloganilla ”Pieni suuri Kerava”. En tiedä mitä tuon suunnittelijalle on maksettu, mutta joka tapauksessa liikaa.

Vaikka Kerava selvästi haluaa herättää huomiota ja houkutella ihmisiä puoleensa, löytyy tästäkin kaupungista joukko kunnallispoliitikkoja, jotka vastustivat Taiteen kotitaloa vimmaisesti. Hanke kuitenkin vastustuksesta huolimatta toteutui ja nyt Kerava on saanut taiteilijoiden itse omista selkähanoistaan repimän markkinointikampanjan käytännössä ilmaiseksi.

Vaikka inhoankin taiteen arvottamista, voitaisiin tätä menestystä katsoa myös muissa kaupungeissa ja kunnissa, ja ehkä jatkossa tukea taiteilijoita hieman hövelimmin ja ottaa näitä (hyvin edullisia) riskejä hanakammin.

Jaa tämä:

Kirjainten runttaamisen taito

Kuvataiteilija Jani Tolinin mielestä museoihin tarvitaan lisää graffitiosaamista.

Keravan taidemuseo Sinkan julkisivun moni­värinen seinä­maalaus näyttää arkki­tehtoonisesti muo­dottomassa kaupunkiympäristössä yhtä aikaa jyrkältä ja iloisen huolettomalta. Kyseessä on näyttävistä seinämaalauksistaan tunnetun saksalaisen Claudia Walden eli MadC:n spreijaamalla toteuttama abstrakti teos. 

MadC Installation at Sinkka | Taide- ja museokeskus (Kerava Art Museum) on August 03, 2017 in Kerava, Finland. Photo: Marco Prosch
MadC:n jäljiltä Keravan taidemuseo Sinkan julkisivu on kovasti värikkäämpi.

Rakkaudesta vapauteen -näyttelyssä Sinkka avaa ensimmäisten joukossa tilansa graffitille, jonka monet sijoittavat edelleen ainoastaan katutaiteen kenttään. Keravalaisen graffititaiteilija Jouni Väänäsen eli Psyken kuratoimassa näyttelyssä pyritäänkin vetämään selvää rajaa graffitin ja katutaiteen välille. 

”Katutaide on mitä tahansa kadulla tehtävää taidetta, kuten esimerkiksi sabluunalla tehtyjä maalauksia tai julisteita. Urbaani graffiti taas palautuu 1960–70-lukujen New Yorkissa ja Phila­delphiassa syntyneeseen, kirjaimista ja kirjaindynamiikasta tyyliteltyyn reviirin merkitsemiseen”, määrittelee näyttelyssä omalla nimellään mukana oleva Jani Tolin.

 ”En halua dissata minkäänlaisen katutaiteen tekemistä, mutta katu­taiteessa ei ole nähtävissä samalla lailla traditiota kuin graffitin tekemisessä. Instituutioiden ulkopuolella syntynyt graffiti on merkittävin taiteenlaji sitten impressionismin. Niiden välissä ei ole mitään visuaalisesti ja tyylillisesti yhtä moninaisesti kehittynyttä suuntaa.”

EORE: Not Quite, yksityiskohta. Spraymaali levylle 2017.
EORE: Not Quite, yksityiskohta. Spraymaali levylle 2017.

Huolellisesti jäsennelty ja ripustettu näyttely jakautuu kolmeen osaan. Niistä ensimmäisessä esitellään valokuvien kautta klassista 1960-­luvun New York -graffitia ja sen rantautumista Suomeen hiphopin kyydissä 1980-luvulla. Kotikutoisissa valokuvissa esiintyvistä maalareista moni on nyt viisikymppisenä paikalla avajaisissa. 

Esillepanon toisessa osassa esitellään tämän ajan suomalaista graffitia alan tunnetuimpien tekijöiden tekemänä. Töiden tyyli vaihtelee esimerkiksi Actonin tarkoista helvetica-fontin variaatioista Tazerin ja Paraziten räjähtäviin kirjaimiin sekä MioninJr:n ja Eoren sarjakuvaftyylisiä figuureita sisältäviin töihin.

Viimeisessä osassa esitellään niin sanottua post-graffitia, joka on graffitin muotokieltä ja tekotapaa hyödyntävää mutta sen kalligrafisesta perustasta etääntynyttä kuvataidetta. Näyttelyssä sitä edustavat MadC:n julkisivutyön ohella esimerkiksi Traman kankaalle spreijaamat hieroglyfisommitelmat, EGS:n puhalletusta lasista tehdyt veistokset ja Jani Tolinin kollaasimaiset maalaukset.

EGS: Fragile Identity 5. Puhallettu lasi 2017. Suomalaisen graffititaiteen pioneeri EGS on venyttänyt ilmaisumuodon rajoja ja ajoittain tyystin poistunut karsinasta. Graffitijuurillen uskollisesti hänen teoksistaan on edelleen aina löydettävissä nuo kirjaimet e, g, ja s – joskin hyvin abstraktissa muodossa.
EGS: Fragile Identity 5. Puhallettu lasi 2017.
Suomalaisen graffititaiteen pioneeri EGS on venyttänyt ilmaisumuodon rajoja ja ajoittain tyystin poistunut karsinasta. Graffitijuurillen uskollisesti hänen teoksistaan on edelleen aina löydettävissä nuo kirjaimet e, g, ja s – joskin hyvin abstraktissa muodossa.

Sallitut maalausseinät ja talojen julkisivujen muraalimaalaukset ovat viime vuosina yleistyneet Helsingissä. Omatoiminen urbaani taide tuntuu lyöneen läpi.

”Onhan se ilahduttavaa, etenkin sen jälkeen kun kymmenen vuoden nollatoleranssin aikana menetettiin monta tekijäsukupolvea. Muraalien suhteen minusta on kyllä sääli, ettei niissä käytetä juurikaan kotimaisia osaajia. Järjestävien tahojen kuratointi ei muutenkaan aina ole sitä tasoa kuin pitäisi olla”, murahtaa Tolin.

Jos graffitin määrittelee nimenomaan esteettisenä ilmaisulajina, joka on palautettavissa kirjainten manipulointiin, eikä kaupunkitilaan perinteisesti liittyvän julkaisualustansa kautta, hyppäys betoniseinältä museoon on ensivaikutelmaa lyhyempi.

Jani Tolin: Controlled Enviroment. Sekatekniikka 2013. Myös Jani tolin on ottanut aimo harppauksia perinteisestä graffitista. Hänen Keravalla esillä olevat teoksensa putoavat huoletta post-graffiti-määritelmän piiriin.
Jani Tolin: Controlled Enviroment. Sekatekniikka 2013.
Myös Jani tolin on ottanut aimo harppauksia perinteisestä graffitista. Hänen Keravalla esillä olevat teoksensa putoavat huoletta post-graffiti-määritelmän piiriin.

”Sinkan näyttelyllä on graffitin omakohtaisestikin hyvin tunteva kuraattori, mutta yleensä taidemuseoissa graffitia lähestytään ulkokulttuurisesti ja ammattitaidottomasti. Tämä on ymmärrettävää, koska taideopintojen kautta aiheeseen on vaikea syventyä. Tukholman yliopistossa vaikuttava ruotsalainen graffiti­tutkija Jacob ­Kimvall on akateemisella puolella ilahduttava poikkeus”, Tolin muistuttaa.

Eikö museoiden tehtävä ole taiteen esittämisen ohella nimenomaan myös taiteen tallentaminen ja tutkiminen jälkipolvia varten?

”Tässäkin törmätään siihen, että museot tarvitsisivat uutta osaamista tai jotain konsulttiapua siinä, mikä moninaisesta graffitista ja laveammin määrittyvästä katutaiteesta on oikeasti säilyttämisen arvoista.”

Rakkaudesta vapauteen Keravan taide­museossa 29.10. asti. Alkuvuodesta 2018 näyttely jatkaa Oulun taidemuseossa.
Jacob Kimvallin Voimalle antama haastattelu löytyy täältä.

 

Jaa tämä: