pyöräily

Parasta kesässä: pyöräily ja katutaide

Koronakevät tarjosi mahdollisuuden suunnitella katutaiteen ympärille rakentuvan polkypyöräilysuunnistuksen. Tänäkin kesänä kannattaa tarttua pyörää sarvista ja nousta satulaan.

Olen seurannut katutaidekenttää pian kahden vuosikymmen ajan toimittajan ja sitäkin pidempään taiteen harrastajan vinkkelistä. 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen aikana sain todistaa kulttuuria, jossa vartijat pahoinpitelivät maalaajia säännönmukaisesti. Sen vastapainoksi taas viimeinen vuosikymmen on tarjonnut häkelyttäviä kokemuksia nollatoleranssin vaihduttua katutaidebuumiksi.

Helsingin kantakaupungin halkaiseva pyörä- ja kävelytie Baana on rakennettu entisten junaraiteiden päälle ja tarpeettomaksi jääneeseen kuiluun. Baana yhdistää Jätkäsaaren Töölönlahteen.
Baanan ylittävien siltojen alle on maalattu useita kiinnostavia teoksia.
Töölönlahden suunnalta lähdettäessä ensimmäisenä on barasilialaisen Os Gemeos -kaksikon ja suomalaisen EGSn maalaama yhteisteos. Os Gemeos on yksi maaliman tunnetuimmista katuteiteilijoista ja he saapuivat Helsinkiin viettämään vapaapäiviä EGSin kutsumana. Samalla kolmikko maalasi useana päivänä Baanalle sekä latilanalaisen Amerikan katutaide-estetiikkaa sekä graffitia yhdistävän teoksen.

Olen myös ollut aktiivipyöräilijä pitkään. Työmatkat taittuvat pyörällä ympärivuotisesti ja vuodessa kertyvät kilometrit lasketaan tuhansissa.

Kun Helsingin polkupyöräilijät -yhdistys, eli HePo, päätti suunnitella katutaideteemaisen pyöräsuunnistuksen näin mahdollisuuteni yhdistää nämä intohimoni.

 

Kuvataiteilija Viva Granlund on tehnyt uraauurtavaa työtä tuomalla muraaleja Helsingin katukuvaan. Hän maalaa teoksiaan sinne, missä ihmiset liikkuvat, mutta eivät välttämättä odota kohtaavansa taidetta.
Vuonna 2006 Granlund otti yhteyttä Helsingin Rakennusvirastoon ja pyysi lupaa maalata Hakaniemen sillan alusrakenteisiin pitkän muraalin. Virkailijat yllättänyt pyyntö tuotti päänvaivaa muun muassa sen takia, ettei kaupungilla ollut olemassa lupaa pysyvälle taideteokselle, joka ei olisi osa kaupungin museoiden kokoelmia ja näin määritelmällisesti julkista taidetta.
Granlundin määrätietoisuus kuitenkin kantoi hedelmää ja lopulta hänelle likeni määräaikainen lupa teokselle – ja tuo lupa piti uusia tasaisin väliajoin. Hänen ensimmäiset teoksensa piti myös maalata sillan rakenteisiin kiinnitetylle vanerilevylle koska virkailijan pelkäsivät, että lupa maalata suoraan betonille kannustaisi myös graffitimaalareita.

Halusin rakentaa Katutaidesuunnistuksesta taiteellisesti monipuolisen. Tavoitteenani on, että sen kiertäneille on tarjoutunut mahdollisuus tutustua Helsinkiin ja lähialueisiin ja samalla muodostunut hieman laajempi kuva siitä, mitä kaikkea katutaiteen piiriin lukeutuu.

Tässä yhteydessä päädyin käyttämään termiä ”katutaide” varsin laajassa merkityksessä. Laskin siihen niin graffitit kuin muraalitkin sekä julkiseen tilaan luvatta viedyt taulut.

Määrittelyn ja rajaamisen vaikeuden lisäksi katutaiteeseen liittyy paljon tunteita ja se jakaa mielipiteitä. Yhdelle vain luvaton graffiti on aito ja toiselle se on kauhistus. Jotkut ihailevat värikkäitä muraaleja kun taas toisten mielestä kyse on lähinnä tyhjästä koristuksesta joka vielä sotkee arkkitehtuurin. Itse olen sitä mieltä, että kaikissa tähän kierrokseen sisältyvissä teoksissa ja kohteissa on omat ansionsa. Niiden kautta piirtyy kuva katutaideskenestä vuonna 2020, joka ei ole millään muotoa kattama, mutta kenties edustava.

Kierroksen kerääminen on ollut käytännössä loputonta pois valitsemista. Loputtoman monta kiinnostavaa teosta ja kohdetta jäi pois rastien joukosta, mutta tarkkasilmäinen suunnistaja voikin bongata jos mitäkin reitin varrelta itsekin.

 

Jotta eksyminen pääkaupunkiseudun pyöräverkoston uumeniin ei kuumottaisi liikaa, on reitti suunniteltu melko helppokulkuiseksi ja esimerkiksi Google Mapsin reittiohjeet opastavat varsin sujuvasti rastilta toiselle jos oma paikallistuntemus ei riitä.

Ja mikäli reitti vaikuttaa pitkältä, palottelin sen myös kolmeen osaan, jotka voi huoletta kiertää yhdessä tai erikseen. Ja voi rasteja halutessaan käydä tarkastamassa yksitellen pitkin kesää.

Itä-Helsingin ja kantakaupungin, sekä hieman Vantaankin puolelle leviävän reitin kiertämisestä kertyy kilometrejä jotain 30 ja 40 välillä. Mikäli nämä on hotkaistu nopeasti, sisällytin mukaan myös muutaman päiväretken kohteiksi mainiosti sopivan rastin Espooseen ja Keravalle.

Aika hyvin suunnistus saattaa onnistua myös kaupunkipyörillä, joiden asemia löytyy reitin varrelta runsain mitoin.

Vaikka taide ja pyöräilyn ilo ovat mielestäni riittäviä kannustimia, päätti HePo järjestää kierroksesta kiinnostuneille myös arvonnan. Mikäli kuvaat pyöräsi vähintään kolmella kierroksen varrelta löytyvällä tähtirastilla ja lataan kuvat #katutaidesuunnistus-häsän kera Instagramiin osallistut arvontaan.

Lisätietoja arvonnasta ja kaikesta muusta asiaan liittyvästä löytyy HePon kotisivulta.

 

 

 

 

 

Jaa tämä:

Polkupyörähäiriköt parantavat maailman

Viime viikolla Helsingissä kuoli pyöräilijä autoilijan perseiltyä ja bussi lanasi kuolonkolaria seuranneen muistokulkueen. Tilanne on kestämätön.

Vastakkainasettelun aika on täällä, tämä on tosiasia Helsingissä Herran vuonna 2015. Tuskin mikään alleviivaa tätä karmaisevammin kuin tapaus, jossa autoilija ilmeisen tahallisesti ajoi pyöräilijän kumoon kohtaloikkain seurauksin. Polkupyöräily on viime vuosina kasvattanyt suosiotaan ja samalla pyöräilyä kohtaan esitetty kritiikkikin lisääntyy.

Miten saisimme laukaistuksi tämän pyöräilijöiden ja muun liikenteen välisen jännitteen? Toisinaan epäkohtien esiintuominen kansalaisaktivismin keinoin on hyvä ratkaisu – sitten kun epäkohdat ovat näkyvillä voidaan niihin myös puuttua.

Mielenosoitukset ovat hyvä tapa tuoda ongelmia esiin. Sunnuntaina 16. 8. polkupyöräilijät halusivat muistaa mielenosoituksella menehtynyttä pyöräilijää, mutta tuo tapahtuma onnistui entuudestaan lisäämään jännitteitä. Aikataulussa pysymisestä huolestunut bussikuljettaja päätti kurvata keskelle kulkuetta ja lanasi samalla pyöräilijöitä kumoon. Tuskin kukaan toivoi kulkueen osoittavan ongelmia näin konkreettisesti.

Myös taiteenmuotoiset performanssit voivat tehdä ongelmakohtia näkyviksi. Viime vuonna Let’s Bike It! -järjestö havainnollisti Latviassa performatiivisen mielenosoituksen avulla kuinka pyöräilyt tukeminen hyödyttää ruuhkassa istuvia autoilijoita: Auto vie verrattomasti pyörää enemmän tilaa ja jokainen pyörä tarkoittaa käytännössä väljempiä katuja autoilijoille. Polkupyöräilyn helpottaminen ja mukavoittaminen siirtää yhä useamman pyörän selkään ja samalla vähentää autoja liikenteestä sekä vapauttaa joukkoliikenteen kapasiteettia. Myös ei-pyöräilijöiden kannattaisi ymmärtää että pyöräilyinfran parantaminen kaupungissa olisi kaikkien etu. Siis ihan kaikkien.

Esimerkiksi Helsingissä menehtynyttä pyöräilijää muistaneet 850 pyöräilijää olisivat vieneet verrattomasti enemmän tilaa, mikäli jokainen pyöräilijä olisi ottanut tilaa auton verran.
Kuva Riiassa järjestetystä Let’s Bike It -performanssista/mielenosoituksesta. Esimerkiksi Helsingissä menehtynyttä pyöräilijää muistaneet 850 pyöräilijää olisivat vieneet verrattomasti enemmän tilaa, mikäli jokainen pyöräilijä olisi ottanut tilaa auton verran.

Vaikka jokainen pyöräilijä hyödyttää jokaista autoilijaa, niin ei sitä rakkautta liikaa ole herunut. Itse olen ajanut Hämeentietä henkeni uhalla, kun autot ohittavat senttien päästä kiirehtiessään seuraaviin punaisiin valoihin. Meitä pyöräilijöitä kuitenkin syytetään toistuvasti öykkäröinnistä liikenteessä. Ilmeisesti kuolonkolariakin edelsi se, että pyöräilijä ohitti punaisissa seisseen autojonon ja lähti vihreissä porukan keulilta. Tämä ei ole ollenkaan harvinaista, koska usein niiden autojen puristuksissa ajaminen on hieman riskaabelia. Tämä on viranomaistenkin tiedossa ja muutamissa paikoissa Helsingissäkin siihen autojen ja suojatien väliin on jopa maalattu oma tasku pyöräilijöille – paalupaikka niin sanotusti.

Yksi tapa tuoda esiin pyöräilyn kannalta ongelmallisia paikkoja kaupungista, on viedä pyörät joukolla sinne ongelmapaikkoihin. Helsingin polkupyöräilijöiden Kriittinen pyöräretki -tempaukset tekevät tätä kerran kuussa. Kriittisten pyöräretkien tarkoituksena on edetä ongelmalliseksi katsotulla reitillä halki Helsingin ja kiinnittää huomiota tähän etenemisen vaikeuteen. Varmasti me pyöräilijät noin joukkona olemme harmistusta herättäneet, mutta ehkä jotain paremman maailman siemeniäkin on kylvetty. Hämeentien pyöräkaistan vimmattu vaatiminen on osaltaan vaikuttanut siihen, että vaihtoehdosta on alettu käymään ihan oikeata keskustelua.

Aivan varmasti meidän pyöräilijöidenkin puolella on urpoja ja huonosti käyttäytyviä yksilöitä. Järkevällä liikennesuunnittelulla öykkäröintiä kuitenkin saisi minimoitua. Harmillisesti kotikaupunkini pyöräliikenteen suunnittelusta ei sitä järkeä ole liikaa löytynyt – yksi Baana ei vielä poista vuosikymmenten töpeksimisiä. Helsingissä on liikennesuunnittelupuolella näyttänyt olevan vallalla suunnittelufilosofia, jossa ensin piirretään autoille suorin reitti paikasta a paikkaan b, ja pyörät sekä jalankulkijat sitten roiskitaan sinne laidoille jos muistetaan.

Tämä huono suunnittelu vuorostaan johtaa niihin jalkakäytävään päättyviin pyöräteihin ja muihin päättömyyksiin, jotka ruokkivat eri tavoin liikkuvien välistä kränää.

Sen sijaan, että me kaupungilla liikkuvat kiroilemme toisillemme, pitäisi meidän ehkä painostaa päättäjiä ja virkamiehiä pontevammin. Kriittiset pyöräretket ja muut kansalaisaktivismin, -tottelemattomuuden sekä taiteen keinot ovat usein hyvä tapa tähän. Joten rakkaat autoilijat, mikäli jäät jumiin meidän kulkueemme perään älkää hermostuko: Me siinä vaadimme parempaa kaupunkia sinullekin.

Kuva viime kesänä Hämeentiellä ajetulta Kriittiseltä pyöräretkeltä. Tuolla retkellä muiden joukossa polki myös Hollannin suurlähettiläs, joka puolestaan kannusti Helsinkiä panostamaan pyöräilyn edistämiseen.
Kuva viime kesänä Hämeentiellä ajetulta Kriittiseltä pyöräretkeltä. Tuolla retkellä muiden joukossa polki myös Hollannin suurlähettiläs, joka puolestaan kannusti Helsinkiä panostamaan pyöräilyn edistämiseen.

Jaa tämä: