Skanava

Liha on itsemurhaa

Tuotantoeläimistä ja pyydetyistä villieläimistä siirtyy sairauksia ihmisiin. Olemmeko tosiaan valmiita hyväksymään pandemiat, jotta saisimme syödä lihaa?

Olemme jo pitkään tienneet, että tuotantoeläimet ja villieläinten läheisyys altistavat meidän erilaisille muista eläimistä ihmisiin siirtyville taudeille ja sairauksille – eli zoonooseille. Tämä on ollut se hinta, jonka olemme olleet valmiita maksamaan lihasta.

Tuotantoeläimet kärsivät monenlaisista vaivoista ja sairauksista. Jotkut fyysiset vaivat, kuten sorkkatulehdukset voivat olla seurausta olosuhteista. Sarvien polttamisen – eli nupouttamisen – tuottama kipu on seurausta ihmisen tarkoituksellisesta
toiminnasta.
Tuotantoeläimillä on myös lukuisia sairauksia, joista osa tarttuu toisiin tuotantoeläimiin ja osa voi tarttua myös ihmisiin. Tiiviiseen tilaan ahdetussa eläinpopulaatiossa riski sairauksien tarttumisesta on korkeampi ja tuotantoeläimet nostavat myös ihmisiin siirtyvien sairausten – ns. zoonoosien – todennäköisyyttä. Zoonoosit ovat hyvä muistutus siitä, että tuotantoeläimet eivät ole ainoita, jotka maksavat terveydellään hinnan eläintuotannosta – esimerkiksi hullun lehmän tauti ja antibioottiresistenssit bakteerit ovat kylväneet kuolemaa myös ihmispopulaatiossa.

Nykyään tätä hintaa ei tietenkään olisi pakko maksaa, koska vaihtoehtojakin on.

Vuonna 2020 monilla on epäilemättä päällimmäisenä mielessä korona ja sen myötä joku ehkä hieman epämääräinen ajatus kiinalaisista villieläintoreista. Itse olen tietenkin sitä mieltä, että moiset torit olisi pitänyt sulkea jo aikaa sitten, mutta eivät nämä ongelmat liity pelkästään kiinalaisten tekemisiin.

Ongelma on Kiinaa isompi. Ennen koronaa 2000-luvulla on ehditty jännittää esimerkiksi sika- ja lintuinfluenssoja ja kukapa ei muistaisi esimerkiksi ruttoa tai tuberkuloosia. Myös salmonellan kaltainen sitkeä vitsaus hyötyy lihanhimostamme. Käyn itse säännöllisesti verenluovutuksessa ja aina sinne mennessä kysellään että oletkos käynyt Iso Britanniassa silloin ja silloin – koska hullun lehmän tauti. Ja Hollannissahan turkistarhoilla havaittiin koronaa minkeissä, eli saattaa Pohjanmaallakin jännittää jossain vaiheessa tämä.

Myös eurooppalainen – sivistyneenä pidetty – tapa tuottaa lihaa ruokapöytiin näyttäisi osaltaan liittyvän siihen, että korona niittää väkeä täällä. Esimerkiksi Italiassa ja Espanjassa koronan kourissa ovat kärvistelleet alueet, joissa on paljon lihantuotantoa ja joissa syötetään eläimille mittavasti antibiootteja. Runsas antibioottien käyttö johtaa puolestaan bakteerikantoihin, jotka ovat vastustuskykyisiä antibiooteille ja sitten nämä antibioottiresistenssit bakteerit riehuvat koronan heikentäneiden ihmisten keskuudessa (toki myös muulloinkin). Tuotantoeläimille antibiootteja syötetään, jotta he selviäisivät tuotanto-olosuhteista hengissä kunnes heidät tapetaan.

Sen lisäksi, että tuotantoeläimistä siirtyy sairauksia ihmisiin, on niiden tuotannon ympäristövaikutukset merkittäviä. Myös eläinten kärsimys on erottamaton osa prosessia. Esimerkiksi joulukinkun takana on aina emo, jolta on riistetty jälkikasvu ja maitolitra syntyy vain lehmältä kielletyn äitiyden myötä.

Tämä eläinten ja zoonoosien välinen kohtalonyhteys ei tietenkään ole mikään uusi ilmiö. Ylellä oli kiinnostava artikkeli, jossa todettiin, että Amerikan mantereella 80-90 prosenttia alkuperäisväestöstä kuoli puolessatoista vuosisadassa tauteihin siksi, että tuotantoeläinten kanssa jo pidempään puljanneet eurooppalaiset toivat mukanaan zoonooseja, jotka olivat niittäneet väkeä Euroopassa jo aikaisemmin ja valloittajilla oli kehittynyt vastustuskyky niille.

Eli ensin tuotantoeläimiltä saadut taudit olivat tappaneet väkeä Euroopassa ja sitten ne tekivät saman Etelä- ja Pohjois-Amerikassa. Ehkä tätä voi pitää eläinten kostona ja moisesta kannattasi tietenkin ottaa opikseen.

Lääketieteen historian dosentti Heikki Vuorinen kommentoi Ylelle, että Pohjois-Amerikassa oli ennen Kolumbusta seuranneita valloittajia vähemmän vaarallisia tauteja, koska alkuperäisväestön elämäntapa ei tukeutunut niin paljoa eläinten kesyttämiseen. Saivat sitten tuta tämän eurooppalaisen elämäntavan seuraukset ja tietenkään he eivät koskaan päässeet tokenemaan tuosta turboahdetusta tauticocktailista, koska eurooppalaiset valloittajat tallasivat parhaansa mukaan maihin ne, jotka taudeista selvisivät.

Kun suuri osa maailmasta on nyt pistetty hätäjarrutuksella seis, tulee yksi koronapandemian perintö olemaan raunioitunut globaali talous. Jo maaliskuussa YK esitti arvion, että koronapandemia tulisi maksamaan ainakin biljoona (siis 1 000 000 000 000) dollaria. Oikeasti näitä asioita on lähes mahdotonta arvioida, mutta lienee kaikki olemme samaa mieltä, että kalliiksi tämä tulee ja että entiset puheet kestävyysvajeista tulevat olemaan pientä.

Rahaahan saa tietysti sillä että sitä tehdään ja uutta luodaankin kaksin käsin. Mutta kyllä tässä lihapullille muodostuu sitä hintaa jo melkoisesti.

Länsimaissa on päässyt kehittymään ajatus ja kulttuuri, joka perustuu jatkuvasti halpuutettavaan lihaan. Lihaa syövät heterot eivät keskustelujen perusteella selviä edes yhtä ateriaväliä ilman lihaa, vaikka lihan mussuttamisen haitalliset terveysvaikutukset ovat hyvin tiedossa. Ja kun kouluissa on esitetty kasvisruokapäiviä, ovat fanaattisimmat lihaanit pakanneet lastensa reppuihin lihaeväitä, etteivät lapset riudu ja kuole moiseen heitteillejättöön.

Tämä video taitaa olla ajankohtainen vielä pitkään. 

Tätä länsimaista vaurautta ja elämäntapaa on sitten kopioitu muualla. Harmillisesti yksi seuraus tästä on ollut lihankulutuksen lisääntyminen muuallakin. Että hyvä legacy, Eurooppa.

Kun siis istut karanteenissa ja murehdit oman ja läheistesi terveyden sekä oman ja läheistesi talouden puolesta, niin muista, että tätä kriisiä ei olisi ilman sitä pakottavaksi koettua tarvetta syödä lihaa. Toisinkin olisi voinut mennä.

Itse toivoisin, että kun jatkossa puhumme lihan hinnasta muistaisimme myös vuoden 2020 (ja väistämättä edessä olevat seuraavat) pandemiat. Tämä ajatus asettaa halpuutuskampanjat hieman toiseen valoon.

Jaa tämä:

Äidit jotka menettävät lapsensa

Empatia tunnistaa toisen kärsimyksen, mutta tuon kärsimyksen kohtaaminen on myös tuskallista. Usein kuluttajat valitsevat olla kohtaamatta käsimystä, joka saattaisi asettaa omat kulutustottumukset kyseenalaisiksi. Suomessa lukitaan vuosittain kymmeniä tuhansia emakoita kääntymisen estäviin häkkeihin.

Anu Silfverbergin novellissa Emakkohäkki kahdeksannella kuulla raskaana oleva Anni näkee lehdessä kuvan emakosta emakkohäkissä. Näky ei jätä häntä rauhaan. Tunne vie Annin sikalaan ja sikalassa häkkiin, jossa emakko seisoo paikallaan, pystymättä kääntymään.

”Anni lukee: Emakkojen elinkaari on kolmen porsimisen mittainen ja ne teurastetaan keskimäärin kahden vuoden iässä. Niitä voi pitää kääntymisen estävissä häkeissä myös tiineinä; tällöin ne seisovat koko tuotantokautensa paikoillaan.

Tuotantokausi. Anni muodostaa sanan huulillaan. Lapsi muljahtaa hänen sisällään. Jokin ruumiinosa siirtyy aivan hänen katseensa alla, mutta hän ei voi tietää, mikä.

Samalla jossain kaukana on sian vaaleanpunainen iho ja hento karva, tuonkin ihon alla liikkeet. Ja iho painuu kaidetta vasten, raskas kylki; ruhon sisällä vavahtaa uudestaan liike jota ei voi pysäyttää. On kuunneltava sitä ja ihmeteltävä sitä. Kaksi vuotta kova teräs ihon päällä, ja silti liike jatkuu aina vain ihon ja haavaumien alla, kaikki se toiveikas elämä.”

Samuuden tunnistaminen vieraassa on avain empatiaan. Empatia tunnistaa toisen kärsimyksen. Vaikka tuo on toinen, siinä on jotain olennaisesti samaa kuin minussa. Anni on poikastaan vatsassaan kantava nisäkäs. Emakko on poikasiaan vatsassaan kantava nisäkäs. Joka ei pysty kävelemään, käymään makuulle pehmeälle alustalle, kääntymään. Ei vaihtamaan paikkaa, ei valitsemaan valoa tai varjoa, ei hakeutumaan lähelle toista olentoa, tai kauemmas siitä.

Moni ensimmäisen lapsensa synnyttänyt nainen puhuu kokemuksesta osin eläimellisenä: kipu, kontrollin menettäminen, fyysisten tarpeiden musertava voima, elossa pysymisen halu, elämän suojelemisen raivokas voima. Monet eivät ole varmoja kykenevätkö eläimet abstraktiin ajatteluun, mutta synnytystuskissa kiemurtelu, huohotus ja vastasyntyneen puolustaminen tuntuvat sen sijaan jaetuilta. Synnytys on jotain niin perustavan fyysis-emotionaalista, että yhteys muihin nisäkkäisiin tuntuu vahvalta. Kaikki eivät halua käyttää muiden eläinten kohdalla sellaisia sanoja kuin ystävyys tai äidinrakkaus, mutta harva kiistää monilla eläimillä ilmenevää tarvetta rakentaa itselleen pesää, tai emon tarvetta hoivata vastasyntynyttä jälkeläistään.

Tästä huolimatta suljemme yleisimmän tuotantoeläinnisäkkään naaraat kääntymisen estäviin häkkeihin niin siementämisen, synnytyksen kuin porsaiden hoidon ajaksi ja osaksi sen tiineyden, raskauden kestoa. Suurin osa Suomessa elävistä noin sadastatuhannesta emakosta viettää vuosittain kuukausia kääntymisen estävässä häkissä, jossa ne voivat ottaa muutaman askeleen eteen ja taakse. Emakkoa saa tällä hetkellä maassamme pitää kääntymisen estävässä häkissä noin yhdeksän viikkoa jokaisen porsimisen yhteydessä, josta noin neljä viikkoa tiineytyksen yhteydessä ja neljä–viisi viikkoa emakon imettäessä poikasiaan.

Oikeutta eläimille -järjestön Kristo Muurimaa totesi, että: ”Eläinliikkeessä on aina ollut ajatus, että mikäli ihmiset tietäisivät, mitä tuotannossa tapahtuu, se johtaisi muutokseen.”
Halpuutuskampanjoilla kilpailevat ruokakaupat eivät kuitenkaan ole erityisen kiinnostuneita lisäämään kuluttajien tietämystä tuotantoeläinten oloista. Samalla, kun kaupan ala vetoaa kuluttajien valinnanvapauteen jättävät monet kuluttajat eettiset valinnat kauppiaan harteille ja luottavat kaikkien tarjolla olevien tuotteiden olevan ongelmattomia. Eli lopulta kukaan ei näennäisesti tee eettisiä valintoja, vaan ne häviävät järjestelmään.

Kuuluisaksi tulleeksi haastattelussa Yhdysvaltain siantuottajien yhdistyksen edustaja Dave Warner totesi, että emakoiden pitämistä kääntymisen estävissä häkeissä kovasti kritisoidaan, mutta että hän ei tiedä, ”kuka siltä emakolta on kysynyt, haluaako se kääntyä ympäri”.

Kun julkisessa keskustelussa kritisoidaan muiden eläinten antropomorfisointia, ihmisen kaltaistamista, voi osa ihmisistä ajatella, ettei meillä ole perusteita päätellä muiden eläinten, edes nisäkkäiden, jakavan kanssamme mitään muita ominaisuuksia, kuin tarpeen syödä ja juoda. Ehkä eläimet eivät halua edes kävellä, tai oikoa jäseniään, tai asettua valitsemaansa asentoon makuulle?

Oikeasti emme ole empatian emmekä päättelyn, emme edes perimätiedon varassa. Sioilta on kysytty. Nykyaikaisella eläinten hyvinvointitutkimuksella on paljon keinoja selvittää, mitä eläin haluaisi tehdä, mitä se tekisi mikäli sillä olisi mahdollisuus ja kuinka paljon se esimerkiksi tekisi töitä saadakseen kyseisen mahdollisuuden. Voidaan myös tutkia, miten paljon eläinyksilö stressaantuu, mikäli tietty käytös estetään, tai pysyykö eläin esimerkiksi terveempänä, jos sillä on enemmän mahdollisuuksia liikkua, tai vaikkapa erilainen lattiamateriaali ja kuivikkeita.

Koska näistä asioita voidaan selvittää tieteellisesti ja meillä on tuotantoeläinten keskeisimmistä käyttäytymistarpeista jo varsin hyvä kuva.

Ruotsi, Norja ja Sveitsi ovat kieltäneet emakkohäkkien käytön, niin tiineytys- kuin porsimishäkitkin. Käytännössä häkkiä saa käyttää vain ensimmäisinä päivinä porsimisen jälkeen. Moni muu valtio on rajoittanut häkkien käyttöä. Euroopan suurin siantuottajamaa Saksa kielsi viime vuonna emakkohäkkien käytön lähes kokonaan 15 vuoden siirtymäajalla. Tämän jälkeen emakkoa saa pitää häkissä vain pari päivää poikimisen yhteydessä.

Suomen eläinsuojeluasiamies toivoi vuonna 2015 ripeää puuttumista porsimis- ja tiineytyshäkkeihin ja vaati niiden korvaamista karsinoilla. Tuolloinen pääministeri Juha Sipilän hallitus lakkautti eläinsuojeluasiamiehen viran samana vuonna.

Osa yrityksistä ja yrittäjistä on ennakoinut tulevia vaatimuksia ja siirtynyt vapaaehtoisesti vapaaporsitukseen. Jotkut harvat siankasvattajat eivät ole koskaan edes ottaneet kääntymisen estäviä häkkejä käyttöön. Mutta heitä on äärimmäisen vähän. Emakkohäkit helpottavat tuottajien työtä ja säästävät lattiapinta-alaa, jolloin samaan tilaan mahtuu enemmän emakoita. Aiemmin tyypillisellä suomalaisella tilalla oli pari sikaa. Nykyisin emakoita on keskimäärin 57 tilaa kohden. Suomalaisen siantuotannon nykymalli perustuu emakoiden häkittämiseen.

Tätä nykyä melko harva sika-alan edustajakaan käyttäisi Dave Warnerin ”emme tiedä haluaako sika kääntyä” -argumenttia. Tarvetta liikkua pidetään erittäin keskeisenä lajityypillisenä käyttäytymistarpeena. Liha-ala tietää, että kuluttajat ajattelevat, että eläinten kuuluisi saada liikkua. Nykyisin eläintuottajien edustajat toteavat, että häkkejä käytetään vain emakoiden itsensä ja pikkuporsaiden suojelemiseksi, etteivät porsaat kuole tallautuen tai litistyen emonsa alle. Tästä huolimatta valmisteilla olevaan eläinsuojelulakiin oltiin tekemässä vain tiineytyshäkkien kieltoa ja sitäkin erittäin pitkällä, 15 vuoden siirtymäajalla.

Tällä hetkellä kiellon ja koko lain kohtalo on epäselvä. Lakia valmisteltiin poikkeuksellisen pitkään ja satunnaiset edistykselliset kirjaukset tai lupaukset lain sisällössä katosivat lähes poikkeuksetta lain myöhemmistä luonnoksista.

Lopulta lain käsittely keskeytyi Sipilän hallituksen eroon.

Tuotantoeläimet kärsivät monenlaisista vaivoista. Tuotantoeläimillä on myös lukuisia sairauksia, joista osa tarttuu toisiin tuotantoeläimiin ja osa voi tarttua myös ihmisiin. Tiiviiseen tilaan ahdetussa eläinpopulaatiossa riski sairauksien tarttumisesta on korkeampi ja tuotantoeläimet nostavat myös ihmisiin siirtyvien sairausten – ns. zoonoosien – todennäköisyyttä. Zoonoosit ovat hyvä muistutus siitä, että tuotantoeläimet eivät ole ainoita, jotka maksavat terveydellään hinnan eläintuotannosta. Tuotantoeläimille syötetyt antibiootit ovat myös edesauttaneet antibioottiresistenssien bakteerikantojen kehittymistä ja nämä bakteerit ovat puolestaan kylväneet kuolemaa myös ihmispopulaatiossa.

Porsimiskäyttäytyminen on tuotantoeläinsialla samanlaista kuin villisialla, jos olosuhteet sen sallivat. Luonnossa tai luontaisen kaltaisissa olosuhteissa emakko eristäytyy muista sioista ennen porsimista. Se voi vaeltaa useiden kilometrien päähän ja rakentaa itselleen ja poikasilleen pesän. Tämän käyttäytymisen laukaisee oksitosiinitason nousu emakon veressä. Emakko siis yrittää rakentaa pesän riippumatta siitä, onko sillä siihen mahdollisuutta. Emakko porsaineen käyttää pesää runsaan viikon ennen palaamista laumaan.

Porsimishäkeissä emakolle annetaan vähän olkia, mikäli sikalan pohjarakenne sen sallii. Näitä olkia paikalleen pakotettu sika voi herkällä kärsällään työnnellä lattialla edestakaisin. Joskus emakoiden lähelle ripustetaan köysiä, joita ne voivat turhautuneina kiskoa, kun eivät kykene toimimaan tavalla, mihin niiden käyttäytymistaipumukset ja hormonit niitä ohjaavat.

Luonnossa emakot eivät tallaa omia porsaitaan kuoliaaksi. Häkki sen sijaan muokkaa emakkoa välinpitämättömäksi ja vaikeuttaa sen mahdollisuuksia varoa poikasiaan. Luonnossa tai vastaavissa olosuhteissa ”imettävä emakko lähestyy pesäänsä varovasti, se pitää jokaisella askeleella jalkaa hetken ilmassa ennen maahan laskemista. Pesän suulla emakko pudottautuu etupolvilleen, ja ryömii hitaasti sisälle koko ajan tutkien alustaa kärsällään. Emo käyttää makuulle laskeutumiseen jopa puoli minuuttia: se siirtelee sorkkiaan varovasti, kyykistyy ja laskeutuu lopulta”, kuvaa sikoihin erikoistunut tutkija-eläinlääkäri Camilla Munsterhjelm.

Emakkohäkissä emakko rojahtaa maahan muutamassa sekunnissa. Emakot ovat stressaantuneita, sillä lajityypillisten, sisäsyntyisten tarpeiden estyminen aiheuttaa emakoille turhautumista. Stressi lisää myös maitokuumetta ja vihaisuutta, jotka aiheuttavat porsaiden tappamista. Emakoiden jalat ovat myös usein huonossa kunnossa ja lihaksisto heikko. Emakoiden on saatava elää aivan toisin, jotta ne voivat suojella poikasiaan normaalilla tavalla.

”Kun eläimet kärsivät ankaraa tuskaa, ne yleensä vääntelehtivät hurjissa kouristuksissa, ja ne jotka yleensäkin käyttävät ääntään, päästävät teräviä kiljaisuja tai karjuntaa. Melkein jokainen lihas joutuu rajuun toimintaan. Ihmisen huulet voivat painua tiiviisti yhteen tai vetäytyä taaksepäin, niin, että hampaat paljastuvat irvistykseen tai kiristelyyn. Helvetissä sanotaan vallitsevan ’hampaiden kiristyksen’, ja olen kerran kuullut suolistotulehduksesta kärsineen lehmän hankaavan äänekkäästi poskihampaitaan yhteen. Lontoon virtaheponaaras kärsi kovia kipuja synnyttäessään porsaitaan, ja se kulki jatkuvasti ympäriinsä tai kieriskeli kyljeltä toiselle, avasi ja sulki leukojaan ja kirskutti hampaitaan yhteen.”

Charles Darwin näki jo lähes 150 vuotta sitten selkeästi sellaisen eläinten kyvyn ja tavan kärsiä, jota monien tämän päivän siankasvattajien ja poliittisten päättäjien on ilmeisen mahdotonta ymmärtää. Nämä tahot taistelevat kääntymisen estävien emakkohäkkien puolesta ja vaativat emakoiden elävän koko elämänsä tiineytys–porsimis-kierteessä, jossa niiden on käytävä jokainen synnytys ja porsaiden kanssa eläminen läpi siten, että ne eivät voi edes kääntyä ympäri, lukittuna paikalleen, vailla mahdollisuutta hoitaa syntyneitä porsaitaan tai muuttaa asentoaan normaalisti kipujen keskellä.

Tietämyksemme kasvaessa olemme samalla aktiivisesti nujertaneet kykymme myötätuntoon ja myötäelämiseen.

Vaikka ajateltaisiin yksinkertaistavimmalla, mahdollisella tavalla, että eläimillä on vain vaistoja, että ne ovat etukäteen ohjelmoituja automaatteja – silti emakkohäkki olisi hirvittävintä mitä voimme kuvitella niille tehtävän.

Törmään sosiaalisessa mediassa videoon, jossa koiransa synnytystä valvova mies elvyttää elottoman tuntuisena syntyvää pentua. Vaikka terveitä pentuja makaa emon kyljessä pitkä rivi, mies puhaltaa pennun suuhun ilmaa kerta toisensa jälkeen ja hieroo pennun pikkuista kehoa. Lopulta pentu alkaa yskähdellä. Mies jatkaa elvytystä ja pennun oma hengitys käynnistyy. Hoitotoimenpiteiden jälkeen pentu voidaan siirtää emon vierelle ja se imee maitoa ahnaasti muiden pentujen keskellä. En voi olla miettimättä videoita heikoista, muita pienemmistä porsaista, jotka lyödään kuoliaaksi sikalan lattiaa vasten.

Alle viiden kilon painoiset porsaat saa lopettaa iskulla päähän. Noin viidennes porsaista kuolee joko syntymän yhteydessä, sitä ennen tai ennen vieroitusta. Muita heikommat neuvotaan tappamaan.

Valtaosa Suomen sioista, eli porsasvaiheesta hengissä selviävät lihasiat, teurastetaan noin puolen vuoden ikäisinä. Emakot ”poistetaan”, eli teurastetaan keskimäärin alle kolmevuotiaina. Toisin kuin useimmat poikasensa, ne siis saavat elää täysi-ikäisiksi – tosin sika voisi elää jopa 20-vuotiaaksi. Ennen teurastusta siat tainnutetaan hiilidioksidilla [varoitus, video ahdistava]. Kyseessä on ärsytystä aiheuttava kaasu, joka saa aikaan tukehtumisen tuntiin. Tainnutuskammioon laskettavat siat huutavat, kouristelevat ja kiipeilevät tuskissaan toistensa päälle. 

Useimmat sikoja syövistä ihmisistä eivät tunne sian lajityypillistä elämää sen paremmin kuin niiden olosuhteita nykyisessä tehotuotannossakaan. Sen sijaan monet seuraavat koiriensa synnytystä ja emon elämää poikastensa kanssa. Lähes jokainen tuntee tänä päivänä vertauksen siitä, että siat ovat koiraakin älykkäämpiä, sosiaalisia eläimiä. Internetissä ihmisiä viihdyttävät videot, joissa siat etsivät ruokakätköjä labyrintissä ja oppivat pian huijaamaan eleillään tovereitaan, jotta pääsevät nauttimaan itse parhaat herkut kaikessa rauhassa. Videot, joissa pienet vaaleanpunaiset porsaat viilettävät kokolattiamatoilla ja nukkuvat koiraystäviensä kanssa koirissa. Porsaat ovat hellyttäviä, puhtaita ja uteliaita. Vanhempieni ikäiset ihmiset kertovat muistoja siitä, miten saivat heiveröisiä pikkupossuja viereensä sänkyyn nukkumaan ja sisälle leikkimään.

”Söpö kuin possu pienenä!” Niin meillä sanottiin, kun olin pieni. Tiedämme porsaiden ihanuuden. Tunnemme sikojen älykkyyden. Olemme selvillä molempien tuntoisuudesta. Miksi emme kuuntele tietoamme? Koska olemme tottuneet arkeemme, sen nyhtöporsaaseen, jauhelihaan ja grillitassuihin, sekä siihen, ettei meidän tarvitse aktiivisesti tietää, miten ja mistä tuo ruoka kauppaan tuli. Yhä harvempi meistä tuntee yhtäkään sikaa. Emme tiedä millaisia olentoja ne ovat, vaikka olemme syöneet heitä kymmenittäin. Sen on aika muuttua. Nykyinen eläintuotanto ei ole kestävää, mistään näkökulmasta tarkasteltuna.

Jaa tämä:

Kampanjointi kannatti: S-ryhmä luopuu häkkikananmunista

Oikeutta eläimille on vaatinut S-ryhmää luopumaan kaikista surkeimmissa olosuhteissa tuotetuista kananmunista – eli häkkikananmunista. Nyt tähän vaatimukseen on vastattu.

Oikeutta eläimille -järjestö on kampanjoinut viime syksystä alkaen häkkikananmunien käytön lopettamiseksi. Kampanjan kärki on kohdistunut S-ryhmään, jota on kannustettu luopumaan kilpailijoidensa tavoin häkkikananmunista. Nyt viesti on kuultu. S-ryhmä ilmoitti luopuvansa häkkikananmunista asteittain vuoteen 2026 mennessä.

Oikeutta eläimille -järjestö keräsi kannattajiltaan lahjoituksia joilla ostaa mainossivu Helsingin Sanomista häkkikanalakampanjalleen. OE pyysi Häiriköit-päämajaa toteuttamaan teoksen, jossa tuotantoeläinten kohtelu tuodaan kuluttajien arkiseen kokemusmaailmaan. Ohessa teoksemme, jonka kuvaelementeistä yksikään ei kelvannut Helsingin Sanomille.
Tämä Hesarin haluttomuus julkaista logoparodioita ei tietenkään täysin yllätä. Hieman yllättävää on se, lehdelle ei kelvannut edes kuva, jossa asiakas katselee geneerisen ruokakaupan lihahyllyä, joka on korvattu häkkikanalalla. Lehden mukaan teos rikkoo hyvää mairkkinointitapaa. Voittoa tavoittelemattomalle ja siten markkinalogiikkaa rikkovalle järjestölle ainoa hyväksyttävä tapa viestiä näyttäisi olevan avoin kirje ja tiukan dokumentaariset kuvat. Tämä on sikäli kiinnostavaa, että mainonnassa on yleisesti hyväksyttyä irvailla kilpailijalle ja viitata sen tuotteisiin, kuten näimme esimerkiksi hiljattain Pepsin kampanjassa, jossa oli myös ilmiselvä Cokis-tölkki. Eivätkä kaupalliset mainostajat ole ainoita: Hesari nosti itsekin Kuukausiliitteen kanteen parodian jääkiekkojoukkue Jokereiden logosta.
Mainosten ja kaupallisten motiivien määrittelemässä yhteiskunnassa on vaikea hyödyntää mainonnan kieltä ja kanavia, mikäli ei ole myymässä mitään. Tämä on sikälikin ongelmallista, että mainokset määrittelevät hyvinkin paljon sitä, kuinka yhteiskuntamme hahmotamme.

Olisi tietenkin hienoa, mikäli parannukset tapahtuisivat välittömästi, mutta on ymmärrettävää, että iso laiva kääntyy hitaasti ja rakenteiden muuttaminen ottaa aikansa. Siinä, missä päivittäistavarakauppaketjuista Lidl on jo tyystin luopunut häkkikananmunista on Kesko ilmoittanut aikaisemmin aikataulukseen sen, että luopuminen tapahtuu vuoteen 2025 mennessä.

Nyt S-ryhmä siis seuraan Keskon esimerkkiä pienellä viiveellä.

“Olemme erittäin iloisia. S-ryhmä on tunnettu vastuullisuudestaan, ja nyt se astuu etulinjaan myös eläinkysymyksissä”, Oikeutta eläimille -järjestön kampanjapäällikkö Juhis Ranta kommentoi uutta linjausta.

Sikäli kyseessä on S-ryhmää isompi asia, että sen kaltaisten ketjujen linjaukset ovat myös signaaleja tuottajajärjestöille ja poliitikoille. Seuraavalla vaalikaudella tullaan muun muassa säätämään uusi eläinten pitoa ja eläintein oikeuksia määrittävä laki. Eläinten oikeudet tulevat siis pysymään työpöydillä myös Arkadianmäellä. Häkkikananmunien kulutuskysynnän väheneminen kannustaa myös tuottajia vähitellen lopettamaan niiden tuotannon.

S-ryhmän luopuminen häkkikananmunista tulee tapahtumaan vaiheittaisesti niin, että ryhmän hotellit ja ravintolat luopuvat häkkikananmunista vuonna 2021, Kotimaista-tuotesarja vuonna 2023. Kaikkiaan häkkikananmunat poistuvat ketjun valikoimasta vuoteen 2026 mennessä.

Myös Häiriköt-päämaja osallistui menestyksekkään kampanjan toteutukseen. Häiriköt tekivät OE:n pyynnöstä aiheeseen liittyvän teoksen, joka oli tarkoitus julkaista mainospaikalla Helsingin Sanomissa. Hesari kuitenkin kieltäytyi julkaisemasta Häiriköiden tekemää kuvaa.

Sittemmin kuva päätyi yleisön näkyville muun muassa sosiaalisessa mediassa ja julkisessa tilassa.

Kuva julkaistiin myös Voima-lehdessä vastamainospaikalla. Teoksessa käytetyn alkuperäisen häkkikanalakuvan ottanut Kristo Muurimaa kommentoi kampanjan taustoja , viiteten ajatukseen, että mikäli ihmiset tietäisivät, mitä tuotannossa tapahtuu, se johtaisi muutokseen.

Kiitos sinne, minne se kuuluu. S-ryhmä on tehnyt oikean valinnan ja tästä on hyvä jatkaa.

”Ihmiset eivät tiedä, miltä eläintuotanto näyttää. Ja jos he tietävät, usein he haluavat sulkea silmänsä ja olla uskomatta”, Muurimaa sanoo.

Suomen suurin häkkikanala -vastamainos yhdistää tuotantoeläinten ja kuluttajien arkiset kokemukset tavalla, johon media ei ole kyennyt aikaisemmin. Kymmenen vuotta jatkunut keskustelu eläintiloilla kuvattujen kuvien ympärillä ei ole tuonut poissa ihmisten silmistä tapahtuvia ongelmia ihmisten omien kokemusten piiriin. Tässä kuvassa nämä tyystin erilaiset arjet kohtaavat hetken aikaa.

Vuoden 2026 jälkeen häkkikanojen ja kuluttajien arjet eivät tule kohtaamaan S-ryhmän liikkeissä tai ravintoloissa. Tämä on askel oikeaan suuntaan, mutta eihän maailma valmis ole. Seuraavat askeleet odottavat ottajaansa.

Jaa tämä: