vallankumous

Ihmiskunnan on aika aikuistua

Ihmiset ovat koko lajinsa historian tykitelleet menemään seurauksista piittaamatta. Luonto on asettanut rajat touhulle, mutta enää Äiti Maan voimat eivät siihen riitä. Seuraavaksi meidän on itse otettava vastuu tekemisistämme. 

Jo tässä vaiheessa koronaepidemiaa on selvää, että me emme voi palata entiseen menoon. Meidän tulee haastaa myös ajatus siitä, että yksiselitteisen vahingolliset alat pelastettaisiin ja palautettasiin entiselleen. Suoranaisten kieltojen rinnalla on myös kyse erilaisista tuista ja helpotuksista. Pitääkö haitallista toimintaa tukea taloudellisesti jatkossakin, jotta saisimme esimerkiksi näennäistä kasvua tai voisimme leikkiä, että kaikki on kuin ennenkin?

Maailman hallitukset ovat rientäneet koronapandemian riepottelemien markkinoiden tueksi ja hyvä niin. Markkinat osoittivat jälleen kerran kyvyttömyytensä kohdata kriisejä ja tämä toimii muistutuksena siitä, että (hyvinvointi)valtiota ei sittenkään kannata ajaa alas. Ehkä olisi paikallaan myös kokeilla pientä suunnan muutosta ja ainakin lopettaa totaalisen haitallisten toimintojen tukeminen.

Kun myrsky laantuu, mitä siis pelastamme?

Suomalaiset käyttävät osuutensa Maapallon vuosittain tuottamista resursseista noin kolmessa kuukaudessa ja koko ihmiskunta kykenee tähän samaan joka vuosi kesäkuun loppuun mennessä. Ja samalla me kuitenkin roudaamme turhaa tavaraa edes-takas ja poltamme öljyä tätä tehdessämme. Ehkä hyvä elämä olisi saavutettavissa hieman vähemmälläkin.

Mutta mietitään hetki sitä, että ihmiskunnan olisi aika aikuistua.

Käytännössä koko ihmiskunnan pitkän historian luonto on asettanut meille rajat, joiden puitteissa toimia. Tuossa tilanteessa on tietenkin ollut ihan luonnollista, että lisääntymällä (Olkaa hedelmällisiä ja täyttäkää maa ja niin edespäin) tai kuokan kanssa suota raivaamalla on elämä kukoistanut ja elinolot parantuneet.

Me olemme kuitenkin kasvaneet viimeisen reilun sadan vuoden aikana määrässä ja teknologisessa osaamisessamme niin isoiksi, ettei äiti (tai Äiti Maa) enää kykene pitämään meitä aisoissa. Emme kuitenkaan ole missään vaiheessa oppineet itse asettamaan omia rajojamme. Meillä on ollut liian kiire omassa hybriksessämme, jotta olisimme pysähtyneet oikeasti kuuntelemaan viestejä siltä mainitulta äidiltä.

Jonkinlaiseksi aikuistumisprosessin käännöskohdaksi voisimme asettaa nykyisenkaltaisen fossiilikapitalismin synnyn ja öljyn teollisen pumppaamisen käynnistymisen 1860-luvun tienoilla Pohjois-Amerikassa. Kuten filosofi Antti Salminen tuosta totesi: ”mustan sampanjapullon korkki paukahti auki”.

”Öljy on ylellisyyshuume, jota moderni länsimainen – nyttemmin planetaarinen – sivilisaatio kuosaa menemään huolimattomasti, öky­narkomaanin välinpitämättömyydellä. Öljyn läsnäolevuus lähentelee absoluuttisuutta pienimmissäkin arkisissa yksityiskohdissa: muoveista lannoitteisiin, pinnoitteista kantaviin rakenteisiin, ilmassa leijuvista partikkeleista maaperän mikromuoviin. On vaikea kuvitella asiaa, joka ei tavalla tai toisella olisi öljyperäisen tuotantomuodon piirissä”, Salminen jatkaa.

Saksan puolustusvoimien teettämän tutkimuksen mukaan jopa 95 prosenttia ihmiskunnan kaikesta teollisesta tuotannosta kytkeytyy tavalla tai toisella öljyyn. Vuosimiljoonien mittaan öljyyn kerääntyneen ja varastoituneen energian syöminen on kuitenkin tulossa loppuunsa. Koska markkinat eivät kuitenkaan ole halukkaita rajoittamaan tuottavaa, joskin haitalliseksi tiedettyä toimintaa, niin vähintä mitä voisimme tehdä, olisi se, että lopetamme tuon haitallisen toiminnan tukemisen.

Edestakaisen Helsinki-New York -lennon hiilidioksidipäästöt ovat Finnairin päästölaskurin mukaan 884 kiloa yhtä matkustajaa kohden. Arviot kuitenkin vaihtelevat ja niihin vaikuttavat muun muassa reitti, välilaskut, konetyyppi ja se, mitä kaikkea yleensäkään lasketaan mukaan lennon päästöihin. Esimerkiksi MyClimate-palvelun mukaan saman matkan hiilidioksidipäästöt ovat 2500 kiloa.
Keskiverto suomalainen tuottaa reilun 10 000 kiloa hiilidioksidia vuodessa. Taso on kestämätön ja valtioneuvoston keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikka tavoittelee tuon puolittamista. Päästöjen puolittaminen ei kuitenkaan riitä. Pariisin ilmastosopimuksessa asetetun 1,5 asteen lämpenemisen tavoitetason saavuttaaksemme vuosittainen päästötaso yhdelle suomalaiselle on noin 3000 kiloa hiilidioksidia.

Koronaepidemian keskellä Suomen hallitus lupasi Finnairille jopa 600 miljoonan euron takausjärjestelyt. Sikäli tämä tuki tulee epäilemättä tarpeeseen, että CAPA (Centre for Aviation) totesi muutamaa päivää aikaisemmin, että valtaosa ilmailualasta tulee menemään konkurssiin toukokuuhun mennessä ilman valtioiden tukia.

Mutta pitääkö meidän pelastaa ilmailuala entiselleen? Meille on muodostunut käsitys, että on ihan ookoo ja normi vaikka kipaista Maapallon toisella puolelle viikonlopuksi ja että mihin tahansa pääsee nopeasti ja halvalla. Samalla ilmailu tuottaa käyttäjämääriin suhteutettuna massiiviset päästöt (joista matkustajat tai yhtiöt eivät maksa). Vaihtoehtoisesti voisimme myös hidastaa ja liikkua maata pitkin aina kun se on mahdollista.

Muistamisen arvoista on myös se, että mittava lentomatkustaminen on osa koronan kaltaisen viruksen räjähdysmäisen leviämisen mahdollistavaa järjestystä. Tätäkään ei ole sisällytetty äkkilähtöjen hintoihin.

YK:n alainen Kansainvälinen siviili-ilmailujärjestö ICAO on vatinut, että kansainvälisen lentoliikenteen kasvun pitää olla vuoden 2020 jälkeen hiilineutraalia. Mutta ei riitä, että kasvu on hiilineutraalia, koko alan päästöt pitäisi saada pysyvästi laskuun.

”Biopolttoaine”, te sanotte? Ei pelasta.

”Lentoalan järjestön ATAG:in arvion mukaan vuonna 2025 olisi mahdollista kattaa vaihtoehtoisilla lentopolttoaineilla kaksi prosenttia alan kokonaispolttoainetarpeesta”, totesi Suomen ympäristökeskus SYKE:n erikoistutkija Johanna Niemistö Häiriköt-päämajalle.

Eivätkä vaihtoehtoisten polttoaineiden, eli siis biopolttoaineiden ongelmat rajoitu riittämättömyyteen. Palmuöljypohjaisen biopolttoaineen hiilijalanjälki on fossiilisen polttoaineen jalanjälkeä suurempi, kun mukaan lasketaan metsien raivaamiset ja muut kerrannaisvaikutukset.

Oletko unelmoinut kiiltävän valkoisesta katumaasturista, jossa on hienot alumiinivanteet, tummennetut ikkunat ja väkevä moottori? Tuskin olet koskaan ajatellut vieväsi sitä oikeasti maastoon, mutta onhan sellainen komea. Jos ajattelit tuon maasturin muuttuvan ekologiseksi sillä, että tankkaat sen tankkiin biodieseliä, niin ajattele uudestaan. Biodieselin polttaminen on kuin sademetsää polttaisi.

Palmuöljy on mahtavaa tavaraa. Se taipuu moneksi ja sen tuottaminen on edullista. Palmuöljyn suurin ongelma on kuitenkin siinä, että aineesta hullaantuneet ihmiset tuottavat sitä aivan liikaa ja tuon tuottamisen seurauksena aiheuttaa massiivisia tuhoja ympäristölle.

Palmuöljyn tuotannon ongelmien kohdalla puhutaan usein kasvihuonepäästöistä tai orankien hauraasta elinympäristöstä. Nämä huomiot ovat erittäin aiheellisia, mutta näin pandemian keskellä voi nostaa esiin myös sen, että biodiversiteetin tuhoaminen kohottaa zoonoosien eli eläimistä ihmisiin siirtyvien sairauksien riskiä.

Hakkaamalla metsät siis asetamme itsemme kerta toisensa jälkeen alttiiksi koronan kaltaisille vitsauksille. Eli mikäli maailman pelastaminen ei kiinnostaisikaan, on meillä jokaisella tässä asiassa myös ns. oma lehmä ojassa.

Näitä huomiota vasten ei siis ehkä kannattaisi ilakoida ihan niin paljoa Nesteen lisättyä palmuöljyn varaan tehdyn biodieselin myyntiä. Eikä sinne Nesteen MY-dieseliin mukaan tislatut kananpojatkaan ole ekoteko, jos niiden kananpoikien tuottaminen on jo lähtökohtaisesti epäekologista.

Hese on viime aikoina saanut paljon huomiota vegaanisesta hampurilaisestaan ja linjauksesta, että firma hyvittää hiilijalanjälkeään. Hienoa kehitystä. Parhaillaan firman erikoistarjouksessa on kuitenkin *Tuplapihvipekonihampurilainen*.
Voisi sitä paremminkin vetää. Tämä on vähän kuin pahoinpitelyn uhrille maksettava korvaus kivusta ja särystä, vaikka voisi jättää sen pahoinpitelyn alkujaankin tekemättä.

Kuten käsillä oleva pandemia on osittanut, yksi erinomainen tapa siirtää sairauksia muista eläimistä ihmisiin on ruuantuotanto. Korona on lähtöisin villieläimistä ja sama siirtymä on tapahtunut aikaisemminkin. Mutta ei kyse ole pelkästään villieläinten kanssa kohdatusta ongelmasta. Olisi siis väärin syyttää ainoastaan sen kiinalaisen eläintorin tyyppejä, sillä villieläimistä ihmisiin pompanneiden koronan, sarsin, lintuinfluenssan ohella meillä on myös tuotantoeläinten puolelta leviävien sikainfluensan ja arkisten listerian ja salmonella kaltaisia vitsauksia. Antibioottien pumppaaminen tuotantoeläimiin (jotka eivät muuten kestäisi kasvatusolojaan) on puolestaan tuottanut antibioottiresistentit bakteerit myös ihmisten riesaksi ja yhä edelleen verenluovutuksen yhteydessä kysellään, onko luovuttaja asunut taannoin Isossa-Britanniassa (koska hullun lehmän tauti).

Toisin kuin eläintoreilta ja eläintehtaista, tofutehtaista ei ole pandemioita lähtenyt liikkeelle. Just sayin’.

Eli halvan lihan hintaa ei makseta pelkästään veroista tilitettävinä maataloustukiaisina lihantuotannolle. Sitä hintaa maksetaan myös nyt, kun koko ihmiskunta pistetään seis ja samoin sitä maksetaan silloin kun ihmisiä kuolee antibioottien menetettyä tehonsa. Näitä laskuja ei ikinä koskaan kuitata kaupan kassalla.

Maataloutta tietenkin tarvitaan ja sitä on ehdottoman hyvä olla myös Suomessa. Meidän tulisi kuitenkin miettiä, että olisiko sittenkin järkevämpää tukea sellaista tuotantoa, joka ei olisi aivan suoraviivaisen haitallista planeetalle.

Teollisuuden, energiasektorin ja ruuantuotannon ohella löytyy luonnollisesti lukuisia muitakin inhimillisiä toiminnan aloja, joissa tarvitaan vastuunkantoa. Palataan jälleen siihen aikuistumiseen ja mietitään, miten sen pitäisi näkyä ihmisen sotaisan luonteen hillitsemisessä.

Vuonna 2009 ulkoministeri Alexander Stubb (kok.) kertoi haliavansa Suomesta rauhanvälittämisen suurvallan. Samaa ovat toivoneet monet muutkin, ja presidentti Ahtisaaren työtä tykätään tietenkin ylistää.
Rauhantyö kuitenkin vaatii resursseja – joskin paljon vähemmän kuin sotiminen – ja määrätietoisuutta. Myös johdonmukaisuus tukisi sitä. Johdonmukaisuuden puutetta osoittaa, että viime vuosina rauhanjärjestöjen tukia on leikattu toistuvasti.
Timo Soinin (ps./sin.) alaisuudessa ulkoministeriö leikkasi rauhaa ja turvallisuutta tutkivan ajatushautomo SaferGloben yleisrahoituksen kokonaan. Leikattuaan SaferGloben rahat Soini ilmoitti, että Suomi ja Turkki jakavat yhteiset demokraattiset arvot.
Vielä syksyllä 2019 Anti Rinteen (sdp.) hallitus myönsi aseidenvientiluvan Turkkiin. Pian tämän jälkeen Turkki hyökkäsi kurdiväestön kimppuun Pohjois-Syyriassa.Kenellekään kansainvälistä politiikkaa edes pintapuolisesti seuraavalle Turkin kurdeihin kohdistama aggressio ei ole voinut tulla yllätyksenä.
On vaikea olla näkemättä ristiriitaa siinä, että Suomi samalla juhlii itse itseään rauhan suurvaltana ja leikkaa rauhantyön resursseja. Vielä räikeämmäksi ristiriidan tekee se, että Suomen valtion merkittäviltä osin omistamien Patrian ja Lapuan kaltaiset asekauppiaat myyvät aseita konfliktialueille ja hallituksille, jotka viis veisaavat ihmisoikeuksista.

Kautta historian, Ihmiset ovat sotineet keskenään. Meno on ollut raakaa lähinnä aina eikä ihmisiä voi moittia kekseliäisyyden puutteesta, mitä tulee tapoihin tappaa toisia ihmisiä. Silti, ennen teollista aikaa mikään mitä ihmiset tekivät sotatantereilla ei oikeasti vaarantanut ihmiskunnan ja koko elonkehän tulevaisuutta. Aleksanteri Suuri, hunni Attila ja muuta suuret sotapäälliköt ovat saaneet mellastaa sielujensa kyllyydestä, valloittaa kaikki tunnetut maat ja kahlata veressä, ja siltikään he eivät ole aiheuttaneet systeemitason uhkaa elämälle.

1900-luku näytti mallia siitä, mitä tapahtuu, kun sodasta tulee motorisoitua ja teollista toimintaa. Viimeistään Hiroshimaan ja Nagasakiin pudotetut atomipommit näyttivät meille, että halkasituamme atomin, olimme päässeet vapaiksi Äiti Maan meille asettamista rajoista.

Olemmeko me sitten kantaneet vastuuta hyvin tuosta saadusta vapaudesta? No emme todellakaan. Ydinaseita on tälläkin hetkellä varastoissa riittävästi hävittämään tuntemamme elämä Maapallolta moneen kertaan. Sota on myös käytännössä viety jo kiertoradalle ja avaruuteen. Tuomiopäiväkello on oikeastaan pysyvästi melkein keskiyössä.

Millä oikeudella olemme valmiita tappamaan kaiken elämän? Olemme kerta toisensa jälkeen osoittaneen olevamme kykenemättömiä kantamaan  vastuuta asemasta, johon olemme itsemme nostaneet.

Eli kysymys, jota nyt pitäisi miettiä kuuluu: Voisimmeko olla palaamatta entiseen koronaepidemian jälkeen?

Jo nyt meillä on näyttöä siitä, että ihmisten kulutustottumukset ja tavat viettää aikaa voivat muuttua hyvinkin nopeasti. Myös ilmanlaatu on parantunut saastuneilla alueilla, kun tehtaita on suljettu. Haluavatko ihmiset palata entiseen? Poikkeustila on osoittanut monin tavoin, että valtiot ja ihmiset ovat kykeneviä toimimaan myös toisin. Me pystymme parempaan, eikä meidän ole pakko hyväksyä entistä menoa.

Voisiko pandemian tuoma katkos tarjota meille vallankumouksen, jota emme osanneet odottaa?

Jani Leinonen: We are sorry for what we’ve done we only wanted to have some fun (2013)
Kaiken ihmiskunnan (itse)ruoskimisen keskellä on hyvä pitää mielessä, että eihän tässä juuri kukaan ole lähtenyt liikkeelle siitä, että ”tänäänpä aiheutan mahdollisimman paljon pahaa”. Ajattelemattomuus ja tietämättömyys ovat verrattomasti pahuutta yleisempiä. Nyt olemme kuitenkin tilanteessa, jossa emme enää voi vedota tietämättömyyteen. Me tiedämme ja seuraavaksi meidän täytyy toimia.
Jaa tämä:

Demokratian kriisiä

Kulttuurihäiriköt ja Häiriköivät dosentit ovat viime aikoina puineet monelta kantilta isoja rahavirtoja ja finanssikriisejä.  Asian ytimessä on myös eettinen pohdinta: mitä moraalisia arvoja talousjärjestelmissä piileskelee. Vai onko armoton meno myös arvotonta?

Yksi kevään hehkeimmistä keskusteluista järjestettiin Maailman kirjat -tapahtumassa Maailma kylässä -festareilla Helsingin Rautatientorilla toukokuun lopussa. (Pohjustinkin sitä etukäteen täällä.)

Onko demokratia kriisissä? Parhaillaan neuvoteltava TTIP-kauppasopimus voi vaikuttaa meidän kaikkien elämään ympäri maailmaa. Se voi antaa suuryhtiöille oikeuksia ylitse valtioiden lainsäädännön.  Näitä puimme Attacin Marissa Varmavuoren ja Helsingin yliopiston maailmanpolitiikan professorin Teivo Teivaisen kanssa

Varmavuori muistutti, että tällä hetkellä TTIP-luonnoksiin saavat tutustua vain lupaa pyytäneet poliitikot. He saavat mennä suljettuun huoneeseen katsomaan asiakirjoja, mutta mitään ei saa viedä mukaansa tai edes kopioida. ”Ai onko demokratia kriisissä? Kyllä on!”, lietsoi Varmavuori ja sai yleisöltä hurjat väliaplodit.

Teivainen näki nykymenossa jotain hyvääkin: siitä huolimatta, että finassikapitalismi toimii yhä isommilla kierroksilla, muutosten suuruus ja ajoittain puhkeavat kuplat tekevä finassipolitiikasta näkyvämpää.

Pariisissa tämän hetken kuuluisin protestiliike on  Nuit debout, joka Suomessa toimii Yövuoro-nimisenä. Se päivystää öisin ja vastustaa ehdotettuja työnlainsäädännöllisiä muutoksia. Pariisissa on ollut valtavia mielenosoituksia pitkin kevättä. Tyytymätön mieliala on valtaamassa teollistunutta maailmaa.

Piikki kii! on Attac-järjestön kampanja. ”Monikansallisten yritysten verovälttely murentaa hyvinvointia. Kaikkialla maailmassa.” Attacin tavoitteena on oikeudenmukaisempi maailmantalous, ja tämän aikaansaamiseksi muun muassa verotusta pitäisi muuttaa tasapuolisemmaksi.

1024px-Nuit_Debout_-_Paris_-_41_mars_04
Pariisi keväällä 2016. Yövuoro kokoontuu Place de la Républiquella.

Kaivoin sosiologien kirjoittaman jatkuvasti ajankohtaisen teoksen Onko kapitalismilla tulevaisuutta? (Gaudeamus ja Vastapaino 2014) keskustelussa esiin.

Toisin kuin 1970-luvun poliittiseen retoriikkaan jämähtäneet luulevat, nykypäivän uusliberalistisen finanssikapitalismin  vaihtoehto ei olisi kommunismi. Markkinatalouteen voi uskoa kritisoimalla silti tähtitieteellisiä voittoja vain harvoille kasaavaa järjestelmää.

Arvomaailma muuttuu kaikkialla. Sotien aiheuttamat pakolaiskriisit sekä kamppailu luonnovaroista voi näkyä esimerkiksi rajojen sulkemisena eli äärinationalismin nousuna: mikä on meidän, ei ole kenenkään muun.

Nykymenon vastapainoksi saattaa ekologisista syistä muodostua monetaristinen vaihdantatalous, joka kuitenkin perustuu lähempänä kuluttajaa käytävään kauppaan ja hajautettuihin yksiköihin.

Tai sitten tulossa on jotain aivan muuta.

691e486f-4cfb-4ea1-8b81-a38b00b92ece
Kansi: Maria Manner

Huippuprofessorien kirja laajentaa ymmärrystä nykymenosta. Asialla ovat sosiologit ja yhteiskuntatieteilijät, ja niinpä kirja keskittyy laajoihin poliittisiin kuvioihin.  Hyvä niin. Talousjärjestelmät, tulonjaot, kuplat ja niiden puhkeamiset koskevat meitä kaikkia, eikä suurten järjestelmien kyseenalaistaminen ole vain ekonomien tehtävä. Se kuuluu myös yhteiskuntatieteilijöille, humanisteille, taiteilijoille – kaikille maailman kansalaisille.

Kapitalismin kriisin aiheuttamista muutoksista pahimmat ovat niin laajoja, ettemme huomaa niitä, vaikka ne ovat silmiemme edessä. Ne ovat olleet nopeita ja monet ovat tapahtuneet vain yhden sukupolven aikana. Jotkut kapitalismin sairauksista selitetään teknologian muutoksena tai jopa kulttuurien yhteentörmäyksenä, vaikka sylttytehdas on talouden tuoton kasaantumisessa. Muutokset eivät ole vain romahduksia finanssialalla, vaan yhteiskunnallisia katastrofeja.

Jopa ilmastonmuutos on osa kapitalismin kriisiä, sikäli että – kuten Naomi Klein painottaa – finanssimarkkinat ja uuslibaralistiset järjestelmät estävät meitä puuttumasta kuluttamiseen ja vähentämästä luonnovarojen haaskausta.

Eli. Kapitalismi kasaa pääomaa, ja se pyrkii tekemään niin loputtomiin. Sen mekanismit eivät ylläpidä yhteiskuntajärjestystä eikä hyvinvointia. Kuitenkin toimiakseen kapitalistinen järjestelmä tarvitsee yhteiskunnilta tukea. Globalisaation myötä jättiläismäiset voitot ovat kasautuneet erittäin epätasaisesti.

WALLERSTEIN,Immanuel
Immanuel Wallerstein

Poliittisista kriiseistä pahimmat muuttavat maailmanjärjestystä väkivaltaisesti. Valtiot ovat sidoksissa talousjärjestelmiin tai vain suuryhtiöihin. Epätasainen köyhyys voi aiheuttaa jopa terrorismia. Ja aina jossain on joku – vaikkapa asekauppias – joka finanssikapitalismin mekanismien avulla hyötyy epätasapainosta.

Wallersteinin sanoin: ’Moderni maailmanjärjestys ei voi jatkua, koska se on ajautunut liian kauas tasapainosta eikä enää salli kapitalistien kasata pääomaa loputtomiin. Vähäosaisten alaluokat eivät puolestaan enää usko että historia on heidän puolellaan ja heidän jälkeläisensä perivät maan.’

Kirjassa pohditaan tietenkin kapitalismin vaihtoehtoja. Niitä on, mutta tarkkaan niitä ei voi ennustaa. Keistä muutos lähtee? Muutama proffista veikkaa että keskiluokasta: kun se tajuaa, ettei koulutuksella saavutakaan juuri mitään, eikä töitä ole heillekään, muutokset etenevätkin vauhdikkaasti.

maxresdefault

(Kirjan arvio on hieman päivitetty versio Le monde diplomatique -lehteen kirjoittamastani kritiikistä.)

Jaa tämä:

Räjähtävä nollapiste

Teksti Häirikkö

Helsingin Back to (the) Square 1 -taidenäyttelyssä seinät tuntuvat kaatuvan päälle.

Osa vuonna 2011 koetun niin sanotun arabikevään antia oli vallankumouksellinen taide, joka oli yhtä aikaa sekä taidetta että aktivismia. Arabikevät levisi kattamaan useita maita Lähi-idässä ja Pohjois-Afrikassa. Yleisöllä on vielä hetken aikaa mahdollisuus tutustua tuon hulinan keskipisteessä olevien taiteilijoiden teoksiin Helsingissä galleria Forum Boxissa.

Back to (the) Square 1 siirtää vallankumouksen tunnelman turvalliseen galleriaympäristöön, kuitenkaan sitä täysin latistamatta. Tunnelma ja merkitykset välittyvätkin taiteen keinoin jopa tehokkaammin kuin lehtiartikkelien tai videoklippien välityksellä, joiden kautta tietomme yleensä saamme.

Teräsvaijerista, pumpulista ja kyynelkaasukanistereista saa aikaiseksi vaikuttavan installaation.

Forum Boxin näyttelyn lisäksi yleisölle tarjoutuu myös mahdollisuus nähdä Kino Engelissä torstaina 27.3. dokumenttielokuva The Square, joka kuvaa Egyptin diktatuurin kaatumista mielenosoittajien sitkeyden edessä. Dokumentti seuraa muutamia aktivisteja, jotka osallistuvat Kairon keskustassa sijaitsevan Tahrir-aukion valtaamiseen ja heidän kauttaan kuvaa Egyptin vallankumouksen vellomista puoleen ja toiseen. Tahrir-aukio toimi Egyptin vallankumouksen nollapisteenä, jonka tapahtumat heijastuivat koko yhteiskuntaan dramaattisin seurauksin.

Kansannousun alkuhetkien epäusko siitä, että olisi ylipäätään mahdollista nousta maata vuosikymmeniä hallinnutta diktatuuria vastaan muuttuu lopulta euforiaksi Hosni Mubarakin erottua presidentin virasta. Euforiaa kuitenkin seuraa tuskastuminen ja pettymys vallankumouksen ainoan organisoidun ryhmän – Muslimiveljeskunnan – kaapattua vallankumouksen itselleen. Tuokin pyrkimys kahmia valtaa tosin kuivui lopulta kasaan.

The Squarea voi perustellusti moittia turhan henkilökeskeiseksi, mutta samalla se on myös elokuvan vahvuus. Vaikka dokkarin perusteella on mahdotonta arvioida seurattujen henkilöiden todellista merkitystä Tahrir-aukion tapahtumien kulkuun, tapahtumat tulevat iholle yksilötasolla tapahtuvan tarkastelun kautta. Valloittamalla yhden aukion nämä yksilöt valtaavat itselleen ensimmäistä kertaa elämässään omaksi kokemansa tilan.

Vaikka Muslimiveljeskunnan rooli vallankumouksessa on ristiriitainen, eikä se edusta selvästikään ohjaaja Jehane Noujaimin maailmankatsomusta, tuo hän myös veljeskuntalaisen näkemyksiä hyvin esille. Yksi dokumentin keskushahmoista, veljeskuntalainen Magdi Ashour, on joutunut useita kertoja Mubarakin hallinnon kaappaamaksi ja kiduttamaksi. Hän toteaa toisaalta vieroksuvansa Veljeskunnan ratkaisua anastaa vallankumous itselleen, mutta samalla kuitenkin kannattavansa sitä. Ashourin perustelut ovat ymmärrettäviä. Hän haluaa elää yhteiskunnassa, jossa hänen ei tarvitse pelätä pidätetyksi tulemista – Veljeskunnan valta olisi taannut hänen turvallisuutensa.

Nähtyäni elokuvan pressinäytöksessä maanantaina tarkastin viimeisimmät uutiset puhelimestani päästyäni sporan kyytiin Senaatintorin laidalla. Ensimmäisenä vastaan tuli uutinen siitä, kuinka 529 vallasta syöstyn Muslimiveljeskunnan kannattajaa on saanut kuolemantuomion Egyptissä. Ashourin pelot osoittautuivat oikeiksi. Samoin oikeiksi osoittautuvat elokuvan toisen keskushahmon, Khalid Abdallan, ennustus siitä, että vallankumouksen onnistumista voi arvioida vasta vuosikymmenten päästä.

Taiteilija pääsi pidätysselliinkin näiden teostensa ansiosta.

Dokumenttielokuvan katsottuani kävin Forum Boxin näyttelyssä vielä uudemman kerran, ja näyttelykokemus täydentyi merkittävästi dokkarin tukemana. Näyttelyn ripustus on runsaudessaan ylitsepursuava ja näyttelykokemus klaustrofobinen. Tila henkii samaa tunnelmaa, joka välittyi dokumentista – kaoottinen sekamelska on juuri oikea tapa tarkastella taideteoksia, jotka olivat osa vallankumousta ja jotka sitä kuvastavat.

Näyttelytilan halki lentävät kyynelkaasukranaatit tuovat kauhun iholle ja aktivistitaiteilija Ganzeerin Kairon seinille liisteröimät julisteet muistuttavat aktivistien viestineen toisilleen ja kaupungin muille asukkaille kaikin käytettävissä ollein keinoin. Viime kesänä tekemäni Ganzeerin haastattelun voitte lukea täältä.

Yleisö on saanut osana näyttelyä siirrellä kuutioita haluamallaan tavalla ja rakentaa mielensä mukaan muureja.

Hamdy Redan styroksiset ”betonikuutiot” katkaisevat näyttelytilan samoin kuin hallintokoneiston oikeat betonikuution katkaisivat Kairon asukkaiden etenemisen.

Gallerian seiniä taas peittävät värikkäät ja katutaiteelta muotonsa lainaavat maalaukset, jotka hyökyvät päälle vallankumouksen vääjäämättömyydellä. Niiden keskellä on hyvä syventyä näyttelyn lukuisiin videoteoksiin, joissa on dokumentoituna tapahtumien kulkua.

Ammart Abo Bakrin teoksessa Zim Zala Bim iloiset värit ja väkivaltainen kuvasto luovat ristiriitaa kerrakseen.

Egyptiläistaiteilijoiden joukossa on mukana myös palestiinalainen Khaled Jarrar, joka muistuttaa osaltaan ongelmien liittyvän muihinkin maihin kuin Egyptiin. Samojen eristetyksi tulemisen ongelmien ja itsemääräämisoikeuden vaatimusten viesti kulkee läpi Jarrarin tuotannon. Kheled Jarraria olen haastatellut kahdesti, nuo haastattelut löydät löytyvät täältä: Muuri murtukoon ja Leima hanuriin.

Khaled Jarrarin teos Nälkämuuri levitti näyttelyn gallerian seinien ulkopuolelle ja katkaisi Helsingin keskustan läpi kulkevan pyörätie Baanan hetkeksi. Täysin sattumanvaraiselta ja perusteettomalta tuntunut performanssi sai monet raivon valtaan. Muutaman minuutin kestänyt katkos liikkumisen vapaudessa muistutti, että toisaalla nämä liikkumisen rajoitukset ovat merkittävän paljon pidempiä: taiteilijan kotimaassa palestiinalaisalueita halkova ja eristävä muuri on kovin pysyvä rakennelma.

Back to (the) Square 1, 30.3. asti Helsingin Forum Boxissa.

The Square -dokumenttielokuva Kino Engelissä 27.3. kello 17. Näytös on maksuton. Elokuva on nähtävissä myös Netflixissä.

Checkpoint Helsinki tuo elokuussa osana Juhlaviikkojen ohjelmaa näyttelyyn osallistuvien taiteilijoiden uusia installaatioita Helsinkiin.

Jaa tämä: