vastuullisuus

Median vastuu ja mitä sillä voi pyyhkiä

Miten päin olla, kun Hesari julkaisee Kiinan propagandaa ja Iltalehti vääristelee haastateltavan sanoja klikkien toivossa? Entä pitäisikö Maaseudun Tulevaisuuden huolehtia kommenttipalstastaan?

Laadukas journalismi ja monipuolinen media ovat asioita, jotka kuuluvat erottamattomasti avoimeen yhteiskuntaan. Ilman niitä me emme oikeastaan pärjää. Hommat kuitenkin menevät usein pieleen. Ihminen on erehtyväinen siinä missä lehmä on märehtiväinen ja meillä on tapana mokailla vähän kaikessa. Aina välillä, parhaissa tapauksissa, niistä mokista sitten opitaan myös jotain.

Viime viikolla minulla tuli vastaan kolme kiinnostavaa esimerkkiä siitä, kuinka mielestäni media ei toiminut vastuullisesti sen enempää journalismin kuin ilmoitusmateriaalinkaan suhteen. Näitä kaikkia tapauksia yhdistää myös se, että alan omilla vahtikoirilla ei taida olla halaistua sanaa sanottavana näiden suhteen.

Mutta aloitetaan noista vahtikoirista, eli itsesääntelyelimistä.

Samalla, kun Hongkongissa poliisi pamputti mielenosoittajia ja ampui kyynelkaasua päälle kertoi aluehallinto Hesarin sivuilla, että kaikki on ihan kunnossa. Hesarin päätoimittajan mielestä tämä oli ihan totaalisen ookoo. Hesarin päätös julkaista tämä propagandapläjäys oli tietysti sikälikin kiinnostava, että vasta hetki sitten lehti kieltäytyi julkaisemasta meidän Oikeutta eläimille -järjestölle tekemää mainosta, jossa sentään olivat faktat kohdillaan.
Ehkä meidän kannaltamme on jotenkin lohdullista se, että kiinalaiset viranomaiset ovat ilmeisen huonoja tässä ulkomaihin kohdistuneessa propagandassa. Onneksi kukaan ei ole keksinyt ehdottaa heille esimeriksi turvekampanjoissa ansioituneen mainostoimiston palvelusten ostamista.

Journalismia ja sen vastuullisuutta määritellään Journalistin ohjeissa. Ohjeet ovat Julkisen sanan neuvoston (JSN), eli alan itsesääntelyelimen pyrkimys ohjata mediaa oikeille jäljille ja välttää pahimmat mokat. Ja mokien tapahduttua JSN:n julkiset nuhteet sitten toivottavasti opettavat kaikkia toimimaan paremmin. Journalistin ohjeissa muistutetaan muun muassa, että journalisti on vastuussa lukijoilleen ja että asemaa ei saa käyttää väärin.

Itsesääntelyelin on mieluinen työkalu alalle kuin alalle sillä sen avulla ehkä vältytään siltä, että valtiovalta rupeaa säätelemään toimintaa lainsäädännöllä. Lainsäädäntö on aina kovasti jykevämpi työkalu. Onpa Julkisen sanan neuvosto keksinyt sellaisen söpön Vastuullista journalismia -merkinkin, joka ei oikeastaan tarkoita mitään, mutta sen voi painaa halutessaaan lehden sivulille.

Mediaan liittyy erottamattomana osana myös kaupallinen ulottuvuus ja mainokset. Koska myöskään mainosala ei toivo valtiovallan säätelyn lisäämistä, on ala perustanut oman itsevalvontaelimen. Mainonnan eettinen neuvosto (MEN) antaa pyydettäessä lausuntoja vaikkapa siitä, onko joku mainos ollut hyvän tavan vastainen. Tämmöinen alan itse itseensä kohdistama kriittinen katse on tietenkin mahtava homma.

Harmillisesti MEN on rajannut oman toimivaltansa erinomaisen tehokkaasti: Neuvosto ilmoittaa, että sen toimivaltaa ei kuuluu esimerkiksi se, onko markkinointi harhaanjohtavaa tai totuudenvastaista. Myöskään hyvän maun vastaisuus taikka tuotesijoittelu eivät kuulu tämän Keskuskauppakammarin alaisuudessa toimivan elimen rooteliin. Ja poliittiseen ilmoitteluun ei puututa ollenkaan.

Herääkin helposti kysymys, että onko tämän neuvoston ainoa tehtävä pitää lainsäätäjä etäällä. Ei se ainakaan ongelmalliseen mainontaan kovinkaan tehokkaasti pysty – saati sitten halua – puuttua.

Mutta palataanpas nyt niihin tuoreisiin esimerkkitapauksiin. Haluan alleviivata, että nämä ovat varsin satunnaisesti viikon aikana vastaan tulleita esimerkkejä. Ne eivät myöskään ole hirvittävän poikkeuksellisia tapauksia.

Vasemmistonuoret julkaisivat hieman korjaillun ja samalla rehellisemmän version kiinalaishallinnon mainoksesta. Kuten asiaan kuuluu, tämä vastamainos on selvästi parodia, mutta samalla se kertoo maailmasta jotain sellaista, jota mainostaja itse ei tietenkään halua kertoa.

Helsingin Sanomat julkaisi sunnuntaina 29.9. koko sivun ilmoituksen, jossa ”Kiinana kansantasavallan Hongkongin erityishallintoalue” kertoi, että tilanne Hongkongissa on ihan rauhallinen. Samalla, kun tämän erityishallintoalueen hallitsijat päättivät kertoa Hesarin lukijoille, että tilanteeseen haetan rauhanomaista, järkevää ja kohtuullista ratkaisua, pamputtivat poliisit ihmisiä Hongkongin kaduilla ja ampuivat kyynelkaasua päälle.

Tämmöisen ihmisoikeuksista piittaamattoman diktatuurin propagandan päätyminen maamme suurimman päivälehden sivuille oli vastaavan päätoimittajan Kaius Niemen mukaan harkittu päätös. Epäilemättä on harkittu ainakin sitä, voisiko noille myydä toisenkin ison mainoksen samoin kuin turvelobbylle sekä turkistarhaajille myytiin.

Tästä propagandistisesta ilmoituksesta seurasi tietenkin älämölö netissä. Journalistin ohjeita tässä ei kuitenkaan rikottu, sillä tämä ilmoitus on mainos, ei journalismia. Mutta ei siihen puutu myöskään Mainonnan eettinen neuvosto, koska niihin valheellisiin väittämiin puuttuminen ei heidän hommiinsa kuulu. Ja varmasti tämä erityishallintoalueen ilmoitus on tulkittavissa poliittiseksi ja senkin puolesta MEN:n toimivallan ulkopuolella.

Onneksi sentään Vasemmistonuoret tekivät hienon ja hieman korjatun version tuosta (ks. kuva).

Tästä se alkoi. Haastateltava ei koe ajavansa raatokuvia lihapakkauksiin, vaikka otsikosta voisi moista päätellä. 
Tämä tarve nostaa otsikkoon räväköitä huomioita on tietenkin ymmärrettävää, mutta toisaalta niitä räväköitä huomioita olisi kyllä löytynyt helposti Auvisen ihan avoimestikin ajamista tavoitteista. 

Siinä, missä Hesarin toiminta liittyi lehden rahoitukseen ja mainokseen, heräsi Iltalehden otsikoinnista someraivo. Lehti haastatteli Lihan loppu -kirjan julkaissutta Suvi Auvista, mutta ilmeisesti räväköillä lausunnoilla tutuksi tulleen Auvisen haastatteluvastaukset eivät olleet riittävän radikaaleja. Auvisen mukaan toimittaja soitti hänelle haastattelun jälkeen ja kertoi, että toimituksessa oli fundeerattu, että lihapakkauksiin voisi laittaa sellaisia tupakka-askeista tuttuja varoitustarroja raatokuvilla. Siinä sitten kyselivät kommenttia, että olisiko hyvä idea. Auvinen kertoo vastanneensa kysymykseen, että kuulostaapa tyhmältä idealta, mutta ehkä joskus tuollaisiakin tulee.

Seuraavaksi Iltalehdessä nostettiin otsikkoon väite, jonka saattoi helposti ymmärtää niin, että Auvinen vaatimalla vaatii näitä varoitustarroja lihapakkauksiin. Hän loukkaantui tästä harhaanjohtavaksi kokemastaan otsikoinnista ja kirjoitti aiheesta kommentin, jossa ilmaisi närkästyksensä Iltalehden toiminnasta. Auvinen kokee, että Iltalehden toimituksessa syntynyt idea esitetään nyt hänen omana ideanaan.

Otsikosta nousi kohu, eikä kestänyt kauaa, kun sähköpostiin kilahti tiedote, jossa kansanedustaja Kärnä (kesk./trol.) tuomitsi tyrmistyneenä Auvisen vaatimukset. Tietenkin Auvinen on saanut oman osansa palautteesta myös ihan suoraan.

Kolmas esimerkkini liittyy sosiaaliseen mediaan ja median vastuuseen siellä. Maaseudun Tulevaisuus mainosti minulle Facebookissa artikkelia, jossa kerrottiin (maataloustuottajien oman) Pellervon taloustutkimuksen uudesta arviosta. PTT:n mukaan lihansyönti on kääntynyt laskuun tänä vuonna ja että sama kehitys jatkunee myös ensi vuonna.

Koska aihe kiinnosti tarkastin jutun ja samalla lukaisin läpi päivityksen alle kertyneet kommentit. Kommentit vastasivat melko hyvin odotuksia ja ne voisi luokitella karrikoidusti seuraaviin luokkiin: ”Minä syön nytten kyllä lisää lihaa!”, ”Ei ihminen selviä hengissä ilman lihaa.” ja ”Vihreiden/vasemmiston/kaupan salaliitto, köyhän kuuluu saada halpaa lihaa”. Nämä kaikki väitteet olisivat hyvinkin helposti kumottavissa ihan tutkimustulokseen perustuen, mutta eipä näkynyt tälläkään kertaan toimituksen kommentteja keskustelussa ja väärinkäsitykset jäivät oikomatta.

Ymmärrän kyllä hyvin, että näkyvyys sosiaalisessa mediassa on tärkeää, sillä siellähän on pöhinää ja klikkauksia tulee. Karsastan kuitenkin sitä, että mediatalot luovat näitä kaikukoppia, jossa kansan syvät rivit voivat vahvistaa toinen toistensa vääriä käsityksiä ilman, että esimerkiksi seinän ylläpitäjä millään tavoin osallistuisi keskusteluun. En kuitenkaan oikein jaksa uskoa, että Julkisen sanan neuvosto puuttuisi siihen, että mediat eivät osallistu tähän allaan käytyyn keskusteluun. Vastuulliseksi tuota median toimintaa ei mielestäni voi kuvailla.

Mitä tälle vastuuttomalle medialle sitten pitäisi tehdä? Paha sanoa. En minä ainakaan usko, että raskas ja kankea juridiikka olisi vastaus ongelmaan.

Ensimmäisenä tuli mieleen, että erilaisten faktabaarien ja valheenpaljastajien rinnalle kaivattaisiin hieman konkreettisempia toimia. Kun porkkana ei tunnu maistuvan ja silloin olisi hyvä muistuttaa siitä kepistäkin. Pitäisikö proaktiivinen itsesääntely ottaa osaksi alan koulutusta? Yliopistojen ja korkeakoulujen journalismiopintojen osana voisi järjestää kursseja, joiden puitteissa seurataan näitä vastuuttomuuksia ja myös tehdään järjestelmällisesti perusteltuja valituksia itsesääntelyelimiin. Epäilemättä tämmöinen synnyttäisi voimakasta harmistumista siellä Julkisen sanan neuvoston ja Mainonnan eettisen neuvoston suunnalla, mutta ehkä tämä harmistus myös johtaisi joihinkin korjausliikkeisiin.

Mikäli meno kuitenkin jatkuu entisenlaisena, voi niillä vastuullisen journalismin merkeillä pyyhkiä jatkossakin takamuksensa.

Niin internet vastaa kuin sinne huutaa. En tiedä kuka tämän sosiaalisessa mediassa pyörivän kuvan teki, mutta tässä tiivistyy jotain todella keskeistä. On helppo olla ylväs ja ylhäinen kun kritisoi presidentti Trumpia. Siihen ei kauhean kummoista selkärankaa tarvitse toisin kuin Kiinan propagandarahoista kieltäytymiseen.

 

EDIT: Blogitekstiä on muokattu 1.10. klo 18.34 & 2.10.2019 klo 9.28 Iltalehden yhteydenoton jälkeen. Lehden uutispäätoimittaja Perttu Kauppinen avasi Auvisen haastattelun työprosessia ja jakoi osan litteroitua haastattelunauhaa toimittajan ja Auvisen välisestä keskustelusta. Auvisen sivulause näyttäisi antavan tarvittaessa tukea lehden valitsemalle kärkevälle otsikoinnille.  

Jaa tämä:

Illuusio vastuullisuudesta rakennetaan markkinoinnilla

On lystikästä, että Häiriköt ovat tehneet vastamainokset yrityksistä, jotka juuri julistettiin Suomen vastuullisimmiksi. Jotain tämä sattumus kertoo myös Sustainable Brand Index -kilpailusta.

Sustainable Brand Index on jälleen julistanut Suomen vastuullisimmat yritykset. Tai oikeastaan vastuullisimmiksi koetut yritykset. Oikeastihan kyse on enemmänkin siitä, minkälaisia mielikuvia yritykset ovat onnistuneet markkinointiviestinnän avulla brändeihinsä kiinnittämään.

Valio, vastamainos, kulttuurihäirintä
Periaatteessa markkinointi kouluissa on kiellettyä, mutta esimerkiksi maidon mainostamista kouluissa jopa edellytetään vastineeksi koulumaitotuesta. Sen lisäksi, että maitoa mainostetaan kouluissa sen tuotantoa tuetaan runsaskätisesti ja lehmiä saa yhä edelleen pitää kahlittuina parsiin suuren osan elämistään.

SBI-tutkimusta ei ole tehty analysoimalla yritysten toimintaan liittyvä tilastoja tai prosesseja, vaan kyselemällä kuluttajien mielikuvia yrityksistä ja brändeistä. Kuten tiedämme, kuluttajien mielikuvat syntyvät pitkälti markkinoinnin myötä ja yritykset harvemmin kertovat niitä toimintaansa liittyviä ongelmia mainoksissa.

Ehkä kertoo jotain jostain, että olemme tuottaneet vastamainokset vuoden 2019 vastuullisimmiksi (koettujen) yritysten listan koko kärkikolmikosta. Ruotsalaisen SB Insight AB:n tuottaman listan kärkipaikat jaettiin tänä vuonna seuraavasti.

1. Valio
2. Fazer
3. S-Market

Ja listan nelonen, Prisma, sisältyy kolmoseen, sillä molemmat ovat osa S-ryhmää.

Huomattavaa on myös, että kärkipaikkaa pitävä Valio voitti jo kuudennen kerran putkeen. Tämän kaltaiset tulokset kertovat ehkä lopultakin enemmän valintaprosessista, kuin itse voittajasta. Mikäli tutkimus tuottaa toistuvasti saman voittajan, kannattaisi tutkimuksen tekijöiden pohtia ongelmia prosessissa.

Toisaalta, tämä kertoo myös varsin paljon siitä, kuinka markkinat toimivat ja siitä, että näiden vastuulliseksikin miellettyjen yritysten toiminnasta löytyy kritisoitavaa.

”Yrityksillä on vastuu kunnioittaa ihmisoikeuksia kaikessa toiminnassaan. Tämä tarkoittaa esimerkiksi yrityksen markkinoimien tuotteiden tuotantoon liittyvien ihmisoikeusriskien kartoittamista, toimenpiteitä riskien vähentämiseksi ja tästä työstä tiedottamista yrityksen sidosryhmille”, kirjoittaa Finnwatchin Anu Kultanen.
Kansainvälinen kauppa on luonteeltaan sellaista, että siinä ei sivulliselle suinkaan aina paljastu, että kuinka vastuullista yrityksen toiminta kulloinkin on ollut.

Valion toimintaa kehutaan SBI-raportissa muun muassa ympäristöystävällisten pakkausmateriaalien käytöstä. Ympäristöystävälliset pakkausmateriaalit ovat tietenkin hieno ja kannustettava asia, mutta pakkauksen merkitys elintarvikkeen kokonaispäästöistä on häviävän pieni – ja maitotuotteiden tuottaminen on itsessään niin saastuttavaa, että maitotuotteiden kasviskorvikkeet voidaan paketoida oikeastaan ihan miten tahansa ilman, että kasvistuotteiden kokonaispäästöt pääsisivät edes lähelle nautakarjan tuottamia verrokkeja.

Fazer on viime vuosina tehnyt avauksia kasvisperäisten elintarvikkeiden saralla ja tämä on tietenkin ympäristönäkökulmasta tarkasteltuna erittäin tervetullutta. Tämä ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että Fazerin tuotteen eivät ole alkuperäsertifioituja ja tämä on ongelma ihmisoikeuksien kantilta tarkasteltuna. Esimerkiksi Fazerin hyvinkin mahdollisesti ikonisin tuote, Sininen suklaalevy, perustuu kaakaoon, jonka alkuperän reiluudesta meillä on vain ja ainoastaan Fazerin oma sana. Fazer tuskin ainakaan itse nostaa esiin tuotantoon liittyviä epäkohtia, joten meille kuluttajille välittyy ainoastaan siloteltu kuva tuotannosta ja sen silotellun kuvan perusteella en uskaltaisi yhtiötä erityisen vastuulliseksi julistaa.

Oikeutta eläimille -järjestö keräsi kannattajiltaan lahjoituksia joilla ostaa mainossivu Helsingin Sanomista häkkikanalakampanjalleen. OE pyysi Häiriköit-päämajaa toteuttamaan teoksen, jossa tuotantoeläinten kohtelu tuodaan kuluttajien arkiseen kokemusmaailmaan. Ohessa teoksemme, jonka kuvaelementeistä yksikään ei kelvannut Helsingin Sanomille. Tämä on sikälikin ongelmallista, että mainokset määrittelevät hyvinkin paljon sitä, kuinka yhteiskuntamme hahmotamme.

Listan kolmonen, S-market – sekä nelospaikalta löytyvä Prisma –  ovat molemmat osa S-ryhmää. S-market mainostaa itseään näkyvästi ”Suomen suurimpana luomukauppana” ja oletettavasti suurin päivittäistavara-alan toimija sitä voi volyymin puolesta ollakin. Mutta siinä, missä S-market kehuu luomuisuuttaan, se ei erityisesti muistuta siitä, että S-ryhmä on myös päivittäistavara-alan kolmesta suuresta toimijasta ainoa, joka ei ole luopunut tai luopumassa häkkikananmunista. Koska esimerkiksi tätä häkkikananmuniin liittyvää ongelmaa ei ketjun omassa mainonnassa kerrota, ei tämä epäkohta näy kyselyyn vastanneiden kuluttajien asenteissa.

Ajatus siitä, että lentoyhtiö voisi olla erityisen vastuullinen ja ympäristöystävällinen on oikeastaan täysin pähkähullu. Koko toimiala perustuu liikkumistapaan ja liikkumisen volyymin kasvuun, jotka eivät yksinkertaisesti ole toteutettavissa ympäristöystävällisesti.

Kärkikolmikon ohella erityistä huomiota voidaan kiinnittää huomiota ilmailualan voittajaan, Finnairiin. Voiko lentoyhtiötä pitää erityisen vastuullisena toimijana samalla, kun IPCC:n raportti kertoo meille vastaansanomattomasti, että lentomatkustamista pitäisi vähentää määrätietoisesti? Finnairin mainoskampanja, jossa matkustajat voivat keventää syntitaakkaansa maksamalla muutaman euron kompensaation lentelyn aiheuttamista hiilidioksidipäästöistä näyttäytyy lähinnä ainoastaan viherpesuna, mutta mahdollisesti tämäkin kampanja on vaikuttanut kuluttajien mielikuviin lentoyhtiöstä.

Samoin huomio kiinnittyy polttoainekategorian voittajaksi julistettuun Nesteeseen, jonka palmuöljybisneksiä käsittelimme peräti oman erikoislehden verran.

On olemassa harha, että voisimme polttoainetta muuttamalla tehdä liikenteestä nollapäästöisen – kuten meidän pitää tehdä. Maapallon resurssit eivät ikinä riittäisi siihen, että pitäisimme liikenteen entisenlaisena ja ainoastaan korvaisimme fossiiliset polttoaineet biopolttoaineilla. Kestävät biopolttoaineen raaka-aineet, jätteet ja tähteet, riittävät korvaamaan vain muutaman prosentin ­nykyisestä polttoaineen kulu­tuksesta”, linjasi Greenpeacen Sini Harkki viitaten Nesteen biopolttoainetuotantoon

Tutkimuksen metodologia sinänsä esitellään vakuuttavasti. Suomessa tutkimukseen on haastateltu yli 10 000 henkilöä, ja vastaajien jakauma on painotettu sekä iän, sukupuolen että maantieteen puolesta. Mutta maailman paraskaan kyselytutkimus ei poista sitä faktaa, että vastaukset perustuvat kuluttajakansalaisten fiiliksiin ja mielikuviin yritysten toiminnasta – ja nuo fiilikset ja mielikuvat on rakennettu mainoksin. Eli tässä on mitattu enemmänkin sitä, kuinka hyvin suuryritykset ovat suoriutuneet markkinointiponnisteluistaan. Tämäkin on kiinnostavaa, mutta hieman eri asia kuin julistettu vastuullisuus.

Kaiken valittamisen ohella Sustainable Brand Index -raportista voi nostaa esiin yhden erityisen ilahduttavan huomion. Raportin toteuttajat ja kasaajat kertovat lukijoille, että Suomessa kuluttajien tietoisuus ympäristökysymyksistä on kasvanut ja että kuluttajat ovat entistä halukkaampia huomioimaan ympäristökysymykset kulutusvalintoja tehdessään.

Seuraavaksi olisikin tärkeää saada kuluttajille entistä paremmin tietoa vastuullisten kulutuspäätösten tueksi ja lisätä ymmärrystä mainosten välittämän kuvan vääristyneisyydestä.

 

 

Jaa tämä:

Fazerin vihapuheen vastainen kampanja herätti vihaa

Yrityksiä on helppo kritisoida vastuuttomasta toiminnasta, mutta eivät pyrkimykset hyvään myöskään aina kehuja saa osakseen

Fazer teki Lovebot Blue -nimisen itseoppivan botin, jonka tehtävänä on vastailla netissä ikäviin kommentteihin. Kyseessä ei ole itsekseen netissä rehaavasta tekoälystä, vaan Youtubessa, Twiterissä, Instagramissa ja Suomi24:ssa toimivasta profiilista, joka kommentoi käyttäjän vihapuheeksi kokemaan tekstiin käyttäjän niin toivoessa. 

Luonteeltaan Lovebot Blue on sosiaalisen vastuun projektin ja mainoksen yhdistelmä. Internet reagoi tähän juuri niin kuin saattoi odottaa – eli huonosti.

Siinä vaiheessa kun sananvapautta rajoitetaan vihapuheen varjolla niin ollaan kusessa”, mölisi nimimerkki K K Fazerin Youtube-videon kommenttiraidalla. Nimimerkki Taatelivaras puolestaan sössötti, että: ”’Vihapuhetta’. ’Voi ei, nyt on ihan oikeasti kriisi, joku kritisoi mua internetissä, ja sanoi minulle rumia sanoja waaaaaaaaaaa’, oltekko kuulut yhdestä sosiaalisen median ominaisuus ’block’.”

Tämän videon kommenteissa Suomi muuten näyttää parhaan puolensa.

Meno on kokonaisvaltaisen sakeaa ja tietenkin Bugsneeze saapui paikalle kertomaan, että ”Mikä v***n agressiivinen keskustelukulttuuri? Jumalauta ku ottaa päähän tämä paapominen!”. Bobniuksen neuvo vihapuhetta vastaan oli, että ”Laita netti kiinni”, ikään kuin uhri olisi se, jonka kuuluu väistää ja poistua.  Paskapostaaja on sitä mieltä, että tuo suklaalevy pitäisi myydä nimellä ”Fazerin Punainen”, koska tietenkin ihmisoikeuksien puolustaminen on vasurien hössötystä.

Kaiken kaikkiaan reaktiot videoon, jonka taustalla on huoli esimerkiksi nuorten nettikiusaamisesta ovat häkellyttäviä. Sen arvioiminen, että missä kommenteissa on kyse aidosta tuohtumuksesta ja missä on kyse kyynisestä trollottelusta on mahdotonta. Toisaalta, motiiveilla ei ole loputtoman paljoa väliä tuloksia arvioitaessa (tästä ajatuksesta muuten pian lisää). Välillä sitä huomaa hieman häpeävänsä ihmiskunnan puolesta.


Mikäli minulla olisi pääsy Youtuben analytiikkaan, saattaisin arvata, että monet kommentoijista ovat ryömineet paikalle Ylilaudalta. Ylilaudasta kirjoitti Kaisu Tervonen Voimaan:

Ylilauta on alkujaan erityisesti kuvallisten viestien välittämiseen tarkoitettu anonyymi nettifoorumi, jollaisia on Suomessa ja ulkomailla muitakin. Ylilautaa pidetään yleisesti 15–25-
vuotiaiden valkoisten miesten ­vihanlevitysalustana ja vittuilu­foorumina. Sieltä löytyy kuitenkin myös vertaistukea ja asiallista keskustelua
.”

Riippumatta siitä, onko Fazerin videon kommentoijat Ylilaudalta [sisältövaroitus tuohon edelliseen linkkiin, kypärä päähän ja suojahaalarit päälle] vai jostain muualta, pätee Tervosen aiheeseen liittyvä huomio.

”Onko vika kuitenkin internetissä? Tuoko anonyy­miyden mahdollisuus ja etäisyys muihin esiin pimeimmät puolemme? Tuottaako internet keskustelumuotoja, jotka halveksuvat hyviä tapoja ja ihmisoikeuksia?”

Samoja teemoja käsiteltiin myös Emmi Niemisen ja Johanna Vehkoon Vihan ja inhon internet -teoksessa. Siihen kannattaa tutustua.

Fazerin Lovebot Blue -videon kommenteissa myöskin kyseenalaistettiin ajatus siitä, että yrityksen yleensäkään pitäisi ottaa kantaa yhtään mihinkään. Tämä on mielenkiintoinen ajatus ja ansaitsee lisäpohdintoja. Pitäisikö yritysten osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun millään tasolla? Mielestäni pitäisi ja tämä on ihan mainio avaus siihen suuntaan. Liisa Eerola Fazerilta kommentoi kampanjaa ja sen nostattamia reaktioita Häiriköille tuoreeltaan.

”Näen tämän osaltaan vastuun kantamisena ja haluamme osallistua osaltamme suurempaan arvokeskusteluun. Haluamme herättää ihmisiä kiinnittämään huomiota esimerkiksi vihapuheeseen ja inhopuheeseen. Tavoitamme digitaalisten kanaviemme kautta miljoonia henkilöitä ja halusimme valjastaa ne kanavat tähän.”

Samaan aikaan Fazer on myös mukana Ykkösketjuun-hankkeessa, jossa kansalaisjärjestöt ja yritykset yhteistuumissa vaativat Suomeen parempaa yritysvastuulakia. Ykkösketjuun kuuluu Fasun ohella muun muassa tuotteissaan ja viestinnässään tasa-arvokysymyksiä esiin nostanut Finnlayson, K-ketju ja S-ryhmä, ammattiliittoja, Eetti ry., sekä Finnwatch.

”On tietenkin ristiriitaista, että yritys lähtee mukaan kampanjaan, jossa vaaditaan regulaatiota”, Eerola toteaa, mutta  jatkaa heti hankkeen eduista: ”Se koaliitio on jo itsessään tuonut mahtavaa keskustelua sisällään ja olemme erittäin tyytyväisiä osallistumisestamme. On meille myös hyötyä tästä, sillä olemme osa arvoketjua ja kun meillä on yhteiset pelisäännöt, on ketjun osana helpompi toimia.”

Kyyninen henkilö tietenkin huomauttaa tässä kohdassa, että eihän tämä kampanjat mitään pyyteetöntä hyvää ole, vaan osa firman viestintää. Eli tarkoituksena on tietenkin myydä suklaata ja rakentaa brändiä. Näin epäilemättä onkin. Siltikin pidän ihan kiinnostavana sitä, että yhä useammat yritykset alkavat ottamaan kantaa moraalisiin kysymyksiin ja päivänpolttaviin aiheisiin, jopa oman välittömän toimintaympäristön ulkopuolelta.

Huomionarvoista on myös se, että öykkärit eivät onnistuneet pelottelemaan firmaa vaikenemaan viestinsä kanssa. Reaktioihin reaktioihin osattiin valmistautua Fazerilla.

”Olimme varautuneita tähän ja meillä on vastaavasta kokemusta ennestään. Muun muassa se, että työllistämme paljon maahanmuuttajia on tuonut tätä samaa palautetta.”

Tästä palautuu mieleen palautuu se, kuinka Felix ei taipunut rasistinen mökän edessä. Pari vuotta sitten sama öyhötys alkoi ketsuppimainoksen rodullistetusta esiintyjästä, mutta Felix selvisi siitä selkeänä voittajana vähintään moraalisesti, sekä todennäköisesti myös myynnin puolella

Ilmeisesti keskustelu tämän videon alla oli sen verran eloisaa, että  kaikki kommentit on poistettu ja kommentointimahdollisuus on estetty. Onko tämä keskustelun mahdottomaksi tekeminen sitten sitä sanam vapautta, jonka perään huudetaan?

Yritysten viestinnässä näkyvä muutos on osa isompaa muutosta. Vastuullisuudesta alkaa tulemaan monien kulutushyödykkeiden kohdalla jo ihan perusvaatimus. Se, saavutetaanko vastuullisuutta tai tavoitellaanko sitä riittävän pontevasti on sitten toinen kysymys – ja aina löytyy tietenkin petrattavaa.

Samoin oma kysymyksensä liittyy siihen, että kuinka meidän pitäisi suhtautua tähän yritysten hyvän tekemiseen. Hyväksymmekö, että toimintaa ei aja täysin pyyteettömät ja altruistiset tavoitteet, jos toiminta itsessään on kuitenkin hyödyllistä. Onko väärin, että esimerkiksi uusiutuvan energian ja ympäristöystävällisen(män) tekniikan saralla monet yritykset tekevät jo hyvää bisnestä, joka puolestaan tuo ympäristöystävällisempiä tuotteita ja ratkaisuja markkinoille. Olisiko maailma parempia paikka ilman tätä kehitystä?

Häiriköt järjesti näyttelyn Helsingin Kaapelitehtaalla järjestetyt media-, taide- ja kulttuurialat yhteen tuoneessa Lift-tapahtumassa. Tämän teoksen saatteeseen kirjoitin muun muassa seuraavan huomion: "Suomen juhliessa 100-vuotista itsenäisyyttään ilmoitti Fazer sinisten suklaalevyjensä kääreissä, että kyseinen levy on 'Pieni pala suomalaisuutta'. Tämä linjaus oli röyhkeä, mutta hyvinkin mahdollisesti totta. Onhan kyseessä yksi ikonisimmista suomalaisista tuotteista. Mikäli hyväksymme ajatuksen suklaalevystä suomalaisuuden ytimessä, joudumme kasvotusten myös kolonialismin kanssa. Kuten tunnettua, Suomessa ei tuoteta kaakaopapuja ja tuo suomalaisuuden palan tärkein ainesosa tuodaan meille globaalista Etelästä. Onkin tärkeää ymmärtää, että meidän vauras elämäntapamme perustuu suomalaisen sisun, ahkeran työvoiman ja viisaan pääoman ohella myös halpatyövoimaan ja halpoihin raaka-aineisiin. Näitä raaka-aineita on rahdattu meille muun muassa entisistä siirtomaista ehdoilla, jotka eivät täytä määritelmää 'reilu' millään muotoa." Lisää aiheesta täällä.
Häiriköt järjesti näyttelyn Helsingin Kaapelitehtaalla järjestetyt media-, taide- ja kulttuurialat yhteen tuoneessa Lift-tapahtumassa. Tämän teoksen saatteeseen kirjoitin muun muassa seuraavan huomion:
”Suomen juhliessa 100-vuotista itsenäisyyttään ilmoitti Fazer sinisten suklaalevyjensä kääreissä, että kyseinen levy on ’Pieni pala suomalaisuutta’. Tämä linjaus oli röyhkeä, mutta hyvinkin mahdollisesti totta. Onhan kyseessä yksi ikonisimmista suomalaisista tuotteista. Mikäli hyväksymme ajatuksen suklaalevystä suomalaisuuden ytimessä, joudummekasvotusten myös kolonialismin kanssa. Kuten tunnettua, Suomessa ei tuoteta kaakaopapuja ja tuo suomalaisuuden palan tärkein ainesosa tuodaan meille globaalista Etelästä. Onkin tärkeää ymmärtää, että meidän vauras elämäntapamme perustuu suomalaisen sisun, ahkeran työvoiman ja viisaan pääoman ohella myös halpatyövoimaan ja halpoihin raaka-aineisiin[…]Ei ole liioittelua sanoa, että nykyaikainen maailmankauppa toteutuu hyvinkin jälkikolonialistisessa rakenteessa, jossa kolonialismi on loppunut vain paperilla.”
Tämä huomio koskee tietenkin lähinnä kaikkia yrityksiä, jotka toimivat markkinoilla ja Fazer nyt vaan sattuu olemaan se markkinajohtaja Suomessa – kukkulan kuningas. Lisää aiheesta täällä.

Tämä yritysten yhteiskunnalliseen keskusteluun heittäytyminen tietenkin avaa oven laajemmalle yritysten toimintaan liittyvälle keskustelulla. Tämä tuo haasteita myös yrityksille itselleen.

Siinä, missä mainonnassa yritykset kykenevät kontrolloimaan viestiä, avoimessa keskustelussa tuo kontrolli on vähemmässä. Kun esimerkiksi Fazer näin ottaa kantaa edellä mainittujen esimerkkien muodossa vihapuheeseen ja yritysvastuuseen, voimme me yleisön edustajat toivoa avointa keskustelua myös sellaisista liiketoimintaan liittyvistä ongelmista, joista yritys ei itse aina välittäisi keskustella.

Itse uskon, että tulevaisuuden menestyjä yritykset ovat niitä, jotka kykenevät kohtaamaan myös itseään koskevat vaikeat kysymykset ja joilla riittää halua aidosti puuttua niihin ja pyrkiä ratkomaan moiset.

Olen tietenkin naiivi idealisti tämän ajatuksen kera, mutta se minulle sallittakoon.

 

 

 

Jaa tämä: